KKO:2022:48

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Itä-Uudenmaan käräjäoikeuden tuomio 18.9.2019 nro 19/140253

Käräjäoikeus katsoi syyttäjän murhaa koskeneen syytteen perusteella asiassa tulleen selvitetyksi, että A oli surmannut 16-vuotiaan tytärpuolensa B:n painamalla tätä rintakehän yläosasta ja peittämällä B:n hengitystiet. Näin hän oli aiheuttanut B:n tukehtumisen ja siitä seuranneen kuoleman. Kuolemaan myötävaikuttavana tekijänä oli ollut B:n vakava sairaus.

B oli vakavasti heikentyneen terveydentilansa vuoksi ollut toimintarajoitteinen ja jatkuvasta huolenpidosta riippuvainen. Tekotapana tukehduttaminen osoitti A:ssa julmuutta näiden seikkojen vuoksi. Tekoa ei kuitenkaan ollut suunniteltu ennalta eikä siihen liittynyt muuta väkivaltaa. A:n väite B:n huutamiseen liittyneestä hiljentämis- tai rauhoittamistarkoituksesta ei ollut uskottava, koska tekotapa ilmensi määrätietoista surmaamistahallisuutta. Käräjäoikeus katsoi A:n syyllistyneen tappoon.

Käräjäoikeuden mukaan rangaistuksen oli ylitettävä taposta yleisesti tuomittava rangaistus rikoksen erityisen moitittavuuden vuoksi. Käräjäoikeus tuomitsi A:n taposta ja muista rikoksista yhteiseen 11 vuoden vankeusrangaistukseen.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Arto Järvinen ja lautamies.

Helsingin hovioikeuden tuomio 26.2.2021 nro 21/108125

Syyttäjä ja B:n oikeudenomistajat valittivat hovioikeuteen vaatien, että syyksilukeminen ankaroitetaan murhaksi ja rangaistus sen vuoksi korotetaan elinkaudeksi vankeutta. A vaati valituksessaan, että hänen katsotaan syyllistyneen pahoinpitelyyn ja törkeään kuolemantuottamukseen tai toissijaisesti surmaan ja syyte enemmälti hylätään.

Hovioikeus totesi, että A oli aiheuttanut B:n kuoleman peittämällä tämän hengitystiet kämmenellään, mikä oli johtanut B:n tukehtumiseen. A oli lisäksi samanaikaisesti painanut B:tä voimakkaasti rintakehän yläosasta.

A:n oli täytynyt pitää vähintään varsin todennäköisenä B:n menehtymistä hänen tekonsa seurauksena. B:n terveydentila oli voimakkaasti rajoittanut hänen mahdollisuuksiaan puolustautua ja estänyt häntä esimerkiksi yrittämästä lähteä pakoon tilanteesta. B:n sairaus ei ollut sinänsä muutoin vaikuttanut hänen kuolemaansa.

B:n rintakehään kohdistunut väkivalta oli suhteellisen voimakasta. Tukehduttamista oli verrattava kuristamiseen, mutta sitä oli pidettävä mahdollisesti vielä tätä pidempiaikaista tuskaa ja kipua aiheuttavana tekotapana. Teko oli kohdistunut alaikäiseen ja sairautensa vuoksi puolustus- ja liikuntakyvyttömään ja lähes sokeaan B:hen, joka oli tekohetkellä ollut A:n hoidettavana. Vaikka tekoa ei ollut pitkitetty, sitä oli jatkettu vähäistä pidemmän ajan, eikä kuolema ollut aiheutunut hetkessä. B:n vammat osoittivat väkivallan suhteellista voimakkuutta. Teolla oli aiheutettu B:lle voimakasta kipua ja kärsimystä. Tappo oli sen vuoksi tehty erityisen raa’alla ja julmalla tavalla ja se oli myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

Hovioikeus luki A:n syyksi murhan ja tuomitsi hänet elinkaudeksi vankeuteen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeudenneuvokset Outi Mikkola ja Miikka Kärki sekä asessori Emma Hakala-Manninen.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 3 §:n 2 momentin 2 kohdan nojalla rajoitettuna siihen kysymykseen, täyttyykö hovioikeuden selvitetyksi katsomassa menettelyssä murhan erityisen raaka tai julma tekotapa ja onko rikos kokonaisuutena arvostellen törkeä.

A vaati valituksessaan, että hänen syykseen luetaan murhan asemesta tappo.

Syyttäjä ja B:n oikeudenomistajat vaativat vastauksissaan, että valitus hylätään.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa

1. Syyttäjä on vaatinut A:lle rangaistusta tämän puolison 16-vuotiaan tyttären B:n murhasta vedoten ankaroittamisperusteena siihen, että tukahduttamalla suoritettu tappo oli tehty erityisen raa’alla ja julmalla tavalla ja että teko oli myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. Hovioikeus on katsonut näiden ankaroittamisperusteiden sekä teon törkeyttä koskevan kokonaisarvostelun täyttyvän asiassa ja lukenut A:n syyksi murhan. B oli puolustuskyvytön ja muiden huolenpidosta riippuvainen ja tekotapa oli aiheuttanut hänelle voimakasta kipua ja kärsimystä.

2. A:n valituksen johdosta on Korkeimmassa oikeudessa valitusluvan rajauksen perusteella kysymys siitä, onko A hovioikeuden selvitetyksi katsomalla menettelyllään syyllistynyt murhaan vai tappoon.

Murhan tunnusmerkistö

3. Rikoslain 21 luvun 2 §:n nojalla rikoksentekijä on tuomittava murhasta, jos tappo tehdään
1) vakaasti harkiten,
2) erityisen raa ’ alla tai julmalla tavalla,
3) vakavaa yleistä vaaraa aiheuttaen tai
4) tappamalla virkamies hänen ollessaan virkansa puolesta ylläpitämässä järjestystä tai turvallisuutta taikka virkatoimen vuoksi
ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

A:n menettely

4. A oli tekopäivänä jäänyt hoitamaan aviopuolisonsa tytärtä B:tä, jotta hänen aviopuolisonsa oli saanut levätä jatkuvasta hoitovastuusta. B on ollut sairautensa vuoksi täysin muiden hoidon ja huolenpidon varassa ja hoito on ollut kokonaisvaltaista ja raskasta. A on tuolloin ollut toista kertaa B:n kanssa yksin yön ylitse. Laitettuaan B:n nukkumaan noin kello 20 A on nauttinut asunnolla alkoholia ja lääkkeitä, ja lähtenyt noin kello 22 ravintolaan jättäen B:n yksin asunnolle.

5. A on palannut ravintolasta noin kello 24. Pian tämän jälkeen B on alkanut huutaa kuten hänellä on toisinaan öisin ollut tapana tehdä. A on mennyt B:n luokse rauhoittamaan tätä, mutta ei ollut onnistunut ja on huudon estääkseen painanut käden tämän suun eteen. Samalla hän on pitänyt kiinni B:n käsistä. Lisäksi hän on painanut B:tä voimakkaasti rintakehän yläosasta. Sairautensa vuoksi B:n puolustautumismahdollisuudet ovat olleet hyvin rajalliset.

6. Hovioikeus on katsonut selvitetyksi, että A on pitänyt B:n hengitystiet kokonaan suljettuna vähintään minuutin ajan tajunnanmenetykseen saakka. Tämän seurauksena B on tukehtunut ja kuollut.

7. Hovioikeus on lisäksi katsonut selvitetyksi, että A:n on täytynyt pitää B:n kuolemaa oman tekonsa vähintään varsin todennäköisenä seurauksena huomioon ottaen hengitysteiden peittämisen vähäistä pitemmäksi ajaksi ja suurienergisen voiman kohdistamisen B:n rintakehälle. Näin ollen hän on tahallaan aiheuttanut B:n kuoleman. Sellaista johtopäätöstä hovioikeus ei kuitenkaan ole asiassa tehnyt, että A olisi tarkoittanut tappaa B:n.

Korkeimman oikeuden arviointi

8. Nykyisin voimassa olevan lain (578/1995) murhaa koskevan tunnusmerkistön edellyttämästä erityisen raa´asta tai julmasta tekotavasta on annettu seitsemän ennakkopäätöstä (KKO 2000:3, KKO 2000:29, KKO 2004:63, KKO 2004:80, KKO 2005:7, KKO 2005:44 ja KKO 2020:33). Edellä mainittuja kuutta ensimmäistä ennakkoratkaisua on selostettu viimeksi ratkaisussa KKO 2020:33 (kohdat 23–26). Koska olennaisilta osin samansisältöinen ankaroittamisperuste oli myös 1.1.1970 voimaan tulleessa aikaisemmassa murhan rangaistussäännöksessä (491/1969), myös aiemmilla ennakkoratkaisuilla on merkitystä nyt voimassa olevaa ankaroittamisperustetta sovellettaessa.

9. Arvioitaessa erityistä julmuutta ratkaisukäytännössä on kiinnitetty huomiota esimerkiksi siihen, tehdäänkö tappo tarkoituksellisesti kovia tuskia aiheuttaen tai pitkitetäänkö tekoa tuskien lisäämiseksi. Myös teon kohdistaminen puolustuskyvyttömään uhriin voi saada merkitystä julmuutta arvioitaessa. Teon raakuutta arvioitaessa merkitystä on annettu esimerkiksi sille, että tappo on tehty käyttämällä useaa välinettä lukuisia kertoja sekä osoittamalla päättäväisyyttä ja sitkeää surmaamispyrkimystä (KKO 2020:33, kohta 23 ja siinä mainitut oikeuslähteet sekä KKO 2021:54, kohta 17). Murha tarkoittaa henkirikoksinakin poikkeuksellisen törkeitä tekoja (KKO 2020:33, kohta 30 ja siinä viitatut ratkaisut). Tämä on otettava huomioon myös teon raakuutta ja julmuutta arvioitaessa.

10. Teon toteuttaminen kuristamalla ei ole oikeuskäytännössä sellaisenaan merkinnyt sitä, että teko olisi arvioitava murhaksi (KKO 2004:63, kohta 17 ja siinä viitatut ratkaisut). Se, täyttääkö kuristamalla tehty tappo erityisen raa’an tai julman tekotavan tunnusmerkin, ratkeaa tämän vuoksi muiden tekoa koskevien seikkojen ja teko-olosuhteiden perusteella. Tukahduttamista ei ole perusteltua arvioida lähtökohtaisesti eri tavoin kuin kuristamista.

11. Raakuus ja julmuus eivät ole murhan tunnusmerkistötekijöinä yksiselitteisiä, vaan jossain määrin arvostuksenvaraisia. Tällaisessa lainsoveltamistilanteessa lähtökohdaksi voidaan ottaa käsiteltävänä olevan tapausten tosiseikkojen vertaamisen ennakkoratkaisuissa käsiteltyihin tapauksiin. Tekotavan ja teon olosuhteiden puolesta A:n tekoa on lähinnä verrattava ennakkoratkaisuihin KKO 1988:73, KKO 2004:63 ja KKO 2020:33.

12. Ratkaisussa KKO 1988:73 tekijä oli ensin pahoinpidellyt liikehuoneistossa asiakkaana ollutta 10-vuotiasta lasta ja sen jälkeen sitonut naruilla tämän kädet ja jalat sekä jättänyt tämän yksin useaksi tunniksi suljettuun huoneistoon. Palattuaan takaisin ja ryhdyttyään vapauttamaan uhria ja tämän saatua jalkansa vapaiksi tekijä oli irrottamillaan naruilla kuristamalla surmannut uhrin tämän uhattua ilmiantaa tekijän poliisille. Tekoa pidettiin julmana ja erityistä raakuutta osoittavana.

13. Ratkaisussa KKO 2004:63 erityisen raakana tai julmana ei ole pidetty rikosta, jossa 15-vuotias tekijä oli pahoinpidellyt sattumalta tapaamaansa 14-vuotiasta uhriaan niin, että tämä oli menettänyt tajuntansa, minkä jälkeen tekijä oli siirrettyään uhrin ojan pohjalle kuristanut tätä seisoen tämän päällä. Uhri oli menehtynyt tukehtumalla hengitettyään ojan pohjalla ollutta mudansekaista vettä. Rikosta pidettiin epäilyksettä sinänsä raakana ja julmana, mutta tapahtumien oli kuitenkin näytetty edenneen nopeasti eikä tekijän ollut näytetty pitkittäneen tekoa aiheuttaakseen uhrille tarkoituksellisesti tuskaa tai kärsimystä.

14. Ratkaisussa KKO 2020:33 luettiin syyksi tappona 73-vuotiaan uhrin tappaminen lyömällä mattoveitsellä 19 kertaa eri puolelle kehoa, vaikka tekijä oli jatkanut tekoa uhrin kaaduttua lattialle puolustuskyvyttömänä. Menettelyn katsottiin ilmentäneen erityisen raa´alle tekotavalle ominaista pitempään jatkettua voimakasta väkivaltaa, ja tekijän menettely täytti erityisen raa´an tekotavan tunnusmerkin. Tekotapaan liittyi myös piirteitä, joita voidaan pitää julmina. Veitseniskut ja niistä aiheutuneet vammat olivat todennäköisesti aiheuttaneet uhrille voimakasta kipua, kuolemanpelkoa ja kärsimystä. Toisaalta teko oli mitä ilmeisimmin kestänyt lyhyen ajan, eikä tekijän voitu päätellä tarkoituksellisesti pitkittäneen tekoaan aiheuttaakseen uhrille tuskaa tai kärsimystä. Vaikka henkirikos oli ollut sinänsä julma, tekoa ei voitu pitää murhan tunnusmerkistössä tarkoitetulla erityisen julmalla tavalla tehtynä eikä teko ollut erityisestä raakuudestaan huolimatta kokonaisuutena arvostellen törkeä.

15. Korkein oikeus toteaa, ettei A:n teossa ole sellaisia piirteitä, jotka osoittaisivat siinä erityistä raakuutta. Tekoa voidaan pitää jonkinasteista julmuutta osoittavana sillä perusteella, että se on kohdistunut puolustuskyvyttömään, vakavasti sairaaseen lapseen, jonka hoidosta A on ollut vastuussa. Tällainen puolustuskyvyttömyys ei kuitenkaan yksin riitä siihen, että tekoa olisi pidettävä tapporikoksina syyksi luettavista teoista poikkeavalla erityisen julmalla tavalla tehtynä.

16. Se, ettei A:lla ole ollut tilanteessa surmaamistarkoitusta, ei tue tekotavan erityistä julmuutta. Teko ei ole hovioikeuden tuomion mukaan perustunut minkäänlaiseen edeltävään harkintaan, vaan A on ryhtynyt siihen ilmeisesti reaktiona B:n huutamiseen ja siihen, ettei hän ollut saanut tätä rauhoittumaan. Väkivalta on kestänyt lyhyen ajan.

17. Johtopäätöksenään Korkein oikeus toteaa, ettei A:n tekemää tappoa voida edellä todetut seikat ja mainitut ennakkoratkaisut huomioon ottaen pitää erityisen raa´alla tai julmalla tavalla tehtynä. A on siten syyllistynyt murhan sijasta tappoon.

Rangaistusseuraamus

18. A:lle on tuomittava yhteinen vankeusrangaistus hänen syykseen nyt luetusta taposta sekä käräjäoikeuden tuomiolla lainvoimaisesti hänen syykseen luetuista huumausaineen käyttörikoksesta ja kahdesta maksuvälinepetoksesta.

19. Yhteisen vankeusrangaistuksen mittaamisen lähtökohdaksi otettavasta taposta on rikoslain 21 luvun 1 §:n 1 momentin ja 2 c luvun 2 §:n 2 momentin mukaan tuomittava vankeutta vähintään kahdeksan ja enintään kaksitoista vuotta. Muilla A:n syyksi luetuilla teoilla ei ole juurikaan merkitystä yhteistä rangaistusta mitattaessa.

20. Yleiset rangaistuksen määräämistä koskevat säännökset ovat rikoslain 6 luvun 3 §:n 1 momentissa ja 4 §:ssä. Ensinmainitun säännöksen mukaan rangaistusta määrättäessä on otettava huomioon kaikki lain mukaan rangaistuksen määrään ja lajiin vaikuttavat perusteet sekä rangaistuskäytännön yhtenäisyys. Jälkimmäisen rangaistuksen mittaamista koskevan säännöksen mukaan rangaistus on mitattava niin, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttimiin sekä rikoksesta ilmenevään muuhun tekijän syyllisyyteen. Rikoksen vahingollisuudessa ja vaarallisuudessa ovat arvioitavina paitsi teosta aiheutuneet seuraukset, myös se vahinko ja vaara, joiden teosta on ennalta arvioiden saatettu odottaa aiheutuvan. Tekijän syyllisyys puolestaan viittaa sekä teon vaikuttimiin että teon ilmentämään syyllisyyteen (ks. esim. KKO 2008:85, kohta 4 ja KKO 2020:33, kohta 36).

21. Tilastotietojen mukaan taposta tuomittujen rangaistusten mediaani on vuosina 2016–2020 ollut 9 vuotta 6 kuukautta vankeutta lukuun ottamatta yhtä vuotta, jolloin se on ollut 10 vuotta. Tilastoista ilmenevää ja riittävän laajaan juttukantaan perustuvaa rangaistustasoa voidaan pitää yleistä oikeuskäytäntöä osoittavana, minkä vuoksi niihin voidaan kiinnittää huomiota rangaistusta määrättäessä. Rangaistus on kuitenkin aina määrättävä myös kulloinkin käsiteltävänä olevan teon osoittamien, rikoslain 6 luvun rangaistuksen mittaamista koskevien perusteiden nojalla.

22. A:n syyksi on luettu todennäköisyystahallisuuteen perustuva teko. Toisin kuin ratkaisussa KKO 2014:5 käsillä olleessa veitsellä tehdyssä tapossa, tukahduttamalla tehdyssä tapossa voidaan pitää epätavallisena sitä, että tekijältä puuttuu surmaamisaikomus. Matalampi tahallisuuden aste on otettava huomioon rangaistusta alentavana seikkana.

23. A:n syyksi luettu tappo osoittaa hänessä kuitenkin muutoin huomattavan korkeaa syyllisyyttä. Teko on kohdistunut hänen hoitonsa varassa olleeseen sairaaseen lapseen, jonka isäpuoli hän on ollut ja jolla on ollut häneen kiintymyssuhde. A on myös tiennyt, että B:n yöt saattavat olla vaikeita ja edellyttää häneltä hoitotoimenpiteitä, minkä vuoksi tilanne ei ole ollut hänelle ennakoimaton. B ei juurikaan ole kyennyt puolustautumaan isäpuolensa väkivallalta.

24. Edellä mainitut seikat huomioon ottaen Korkein oikeus katsoo oikeudenmukaiseksi yhteiseksi rangaistukseksi 10 vuotta vankeutta.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan siltä osin kuin A on syytekohdassa 4 tuomittu murhasta elinkautiseen vankeusrangaistukseen, ja asia jätetään syyksilukemisen osalta käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen varaan. A tuomitaan Korkeimmassa oikeudessa hänen syykseen syytekohdassa 4 luetusta taposta sekä käräjäoikeuden tältä osin lainvoimaiseksi jääneellä tuomiolla hänen syykseen syytekohdissa 1–3 lukemista rikoksista yhteiseen 10 vuoden vankeusrangaistukseen.

Muilta osin hovioikeuden tuomiota ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Juha Häyhä, Pekka Koponen, Päivi Hirvelä, Lena Engstrand ja Timo Ojala. Esittelijä Johannes Koskenniemi.