KKO:2022:42

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Pirkanmaan käräjäoikeuden päätös 23.4.2020 nro 20/16203 ja Turun hovioikeuden päätös 7.6.2021 nro 423 kuvataan tarpeellisilta osilta Korkeimman oikeuden ratkaisussa.

Asian ovat ratkaisseet käräjäoikeudessa käräjätuomari Virpi Pirhonen ja hovioikeudessa hovioikeudenneuvos Lea Rosa Pohjola, hovioikeudenneuvos Erkki Reijonen ja asessori Anna-Kaisa Byman.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

B:n kaupungille myönnettiin valituslupa.

Kaupunki vaati valituksessaan, että Korkein oikeus kumoaa hovioikeuden päätöksen ja jättää A:n kunnan kanteet tutkimatta.

Kunta vaati vastauksessaan, että valitus hylätään.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta

1. A:n kunta (jäljempänä A) ja kaksi muuta kuntaa ovat 30.4.2015 tehneet B:n kaupungin (jäljempänä B) kanssa sopimuksen sosiaali- ja terveystoimen yhteistoiminta-alueen muodostamisesta (YTA-sopimus). Sopimuksessa on todettu sen olevan kuntalain 76 §:n 2 momentissa tarkoitettu yhteistoimintasopimus, jolla sopimuksen osapuolet ovat muodostaneet kunta- ja palvelurakenneuudistusta koskevan lain 5 §:ssä tarkoitetun yhteistoiminta-alueen siten, että sopimukseen sisältyvien palveluiden järjestämisvastuu on B:llä.

2. A:n ja B:n välillä on samana päivänä tehty sopimus sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämistä ja tuottamista koskevasta yhteistoiminnasta (Palvelusopimus). Sopimuksen mukaan palvelujen järjestämisvastuuseen kuuluu velvollisuus huolehtia sopimuksen piiriin kuuluvien palveluiden saatavuudesta yhteistoiminta-alueella, ja B voi järjestää sopimuksessa tarkoitetut palvelut tuottamalla ne itse tai käyttämällä siihen ulkopuolista palveluntuottajaa. Sopimuksessa on todettu, että B on 12.12.2014 tehnyt X Oy:n ja sen edustaman ryhmittymän kanssa sosiaali- ja terveyspalvelujen ulkoistamista koskevan hankintasopimuksen. Palvelusopimukseen on kirjattu sopimuksen tavoitteet ja muun muassa sovittu palvelujen hinnasta ja A:n maksuvelvollisuudesta B:lle.

3. A on käräjäoikeudessa asiassa L 19/41522 vireille panemassaan kanteessa (kanne 1) katsonut, että B oli rikkonut sopimuksia, ja vaatinut, että B velvoitetaan maksamaan vahingonkorvausta tai hinnanalennusta toimittamatta jätetyistä hammashoidon ja sosiaalihuollon palveluista sekä vahingonkorvausta vanhusten ja sairaanhoidon lähipalveluiden vähentämiseen perustuvasta A:lta peritystä ylihinnasta. A on lisäksi vaatinut, että se oikeutetaan kuittaamaan hinnanalennukset ja perityt ylihinnat B:lle jatkossa maksettavista sopimussuorituksista.

4. A on asiassa L 19/43840 vireille panemassaan kanteessa (kanne 2) vaatinut sen vahvistamista, että B:llä ei ole oikeutta purkaa YTA-sopimusta ja Palvelusopimusta sen johdosta, että A oli nostanut kohdassa 3 tarkoitetun kanteen ja ryhtynyt 2.12.2019 lukien vähentämään sopimusten mukaisista maksuista toimittamatta jätettyjä palveluja vastaavat osat hinnoista.

5. Käräjäoikeus on omasta aloitteestaan ensin arvioinut sen, onko yleinen tuomioistuin toimivaltainen tutkimaan kanteet. A on tältä osin katsonut, että yleinen tuomioistuin on sopimuksiin otettujen oikeuspaikkalausekkeiden nojalla toimivaltainen. A:n mukaan kysymys ei ollut hallintosopimuksista, ja ratkaisut KKO 2008:36 ja 2019:1 osoittavat, että hallintosopimuksiakin koskevat vahingonkorvausriidat tulee ratkaista yleisessä tuomioistuimessa. B on puolestaan katsonut, että Palvelusopimuksessa olevan oikeuspaikkalausekkeen perusteella sopimusta koskeva erimielisyys tulee ratkaista hallintoriitana hallinto-oikeudessa. Lisäksi B:n mukaan sopimukset olivat oikeudelliselta luonteeltaan palvelusopimuksia, joiden tulkintaa ja soveltamista koskevien erimielisyyksien ratkaiseminen kuuluu hallinto-oikeudelle.

6. Käräjäoikeus on katsonut, että sopimusten sisältämillä oikeuspaikkalausekkeilla ei ollut asiassa ratkaisevaa merkitystä, koska sopimusosapuolet eivät voineet pätevästi sopia siitä, että hallinto-oikeuden toimivaltaan kuuluva asia käsitellään yleisessä tuomioistuimessa tai päinvastoin. Käräjäoikeuden mukaan kysymys on kuntien välisistä yhteistoimintasopimuksista. Ensisijaisesti toimivaltakysymys on ratkaistava sen perusteella, että yhteistoimintasopimuksista aiheutuvat erimielisyydet ratkaistaan kuntalain 63 §:n nojalla hallintoriita-asioina hallinto-oikeudessa. Lisäksi käräjäoikeus on todennut, että kysymys on hallintosopimuksista, joita koskeva riita kumotun hallintolainkäyttölain 69 §:n ja nykyisen oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 20 §:n mukaisesti on käsiteltävä hallinto-oikeudessa. Kysymys on lähinnä sopimuksen sisältöä ja tulkintaa koskevasta erimielisyydestä, eikä ennakkopäätöksissä KKO 2008:36 ja KKO 2019:1 tarkoitetuin tavoin hallintosopimusten oikeudettomaan päättämiseen perustuvista, sopimuksen ehtoihin perustumattomista vahingonkorvauskanteista. Kun yleinen tuomioistuin ei ollut toimivaltainen käsittelemään kanteita, käräjäoikeus on jättänyt kanteet tutkimatta.

7. Hovioikeus on hyväksynyt käräjäoikeuden ratkaisun oikeuspaikkalausekkeiden merkityksestä asiassa ja katsonut käräjäoikeuden tavoin, että kysymys on hallintosopimuksista. Hovioikeuden mukaan kannevaatimukset perustuvat asianosaisten välisiin sopimuksiin, niiden rikkomisiin ja korvaamiseen rahalla, ja ne ovat oikeudelliselta luonteeltaan sopimushäiriöistä aiheutuvia hinnanalennus-, vahingonkorvaus- ja palautusvaatimuksia. Vaatimusten luonteesta johtuen ne tulevat ratkaistaviksi yleisten yksityisoikeudellisten sopimus- ja vahingonkorvausoikeudellisten periaatteiden nojalla, ja ne kuuluvat edellä mainituista ennakkopäätöksistä ilmenevän oikeusohjeen mukaisesti yleisen tuomioistuimen toimivaltaan. Hovioikeus on kumonnut käräjäoikeuden päätöksen ja palauttanut asian käräjäoikeuden käsiteltäväksi.

Kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa

8. Korkeimman oikeuden ratkaistavana on, onko käräjäoikeus toimivaltainen käsittelemään ja ratkaisemaan A:n B:tä vastaan nostamat kanteet. Tässä arvioinnissa on ensiksi tarkasteltava sopimuksiin kirjattujen oikeuspaikkalausekkeiden merkitystä. Ellei toimivaltakysymys ratkea tällä perusteella, on toiseksi arvioitava, ratkaistaanko kanteissa tarkoitettuja sopimuksia koskevat erimielisyydet kuntalain 63 §:n tai hallintosopimuksia koskevien oikeudenkäyntisäännösten nojalla hallintoriita-asioina hallinto-oikeudessa, vai tutkitaanko kanteet esitettyjen vaatimusten ja niiden perusteiden laadun perusteella yleisessä tuomioistuimessa.

Oikeuspaikkaa koskevan sopimusehdon merkitys

9. A on katsonut, että toimivaltakysymys on ratkaistava YTA-sopimuksen sisältämän oikeuspaikkalausekkeen mukaisesti. Kyseisen sopimusehdon mukaan sopimuksesta aiheutuvat erimielisyydet pyritään ratkaisemaan ensisijaisesti sopijakuntien välisin neuvotteluin. Jos yhteisymmärrystä ei synny, sopijaosapuoli voi siirtää asian toimivaltaisen tuomioistuimen ratkaistavaksi. A on näkemyksensä tueksi viitannut sopimusten tekemisen aikaan voimassa olleen, sittemmin kumotun kuntalain 87 §:ään (365/1995), jonka mukaan yhteistoimintaa koskevassa sopimuksessa on voitu määrätä, että siitä aiheutuvat erimielisyydet ratkaistaan välimiesmenettelystä annetussa laissa säädetyssä järjestyksessä. Kun kunnille oli siten annettu valta sopia siitä, miten sopimusriidat ratkaistaan, ja kun toimivaltaisella tuomioistuimella tarkoitettiin sopimuksessa yleistä tuomioistuinta, se on asiassa toimivaltainen.

10. Korkein oikeus toteaa, että sopimuksen osapuolet eivät voi pätevästi sopia siitä, että sopimuksesta johtuva riita, joka lain mukaan kuuluu hallinto-oikeuden toimivaltaan, olisi käsiteltävä yleisessä tuomioistuimessa, tai päinvastoin. A:n viittaama sopimusten tekoaikaan voimassa ollut kuntalain välimiesmenettelyä koskenut säännös ei ole koskenut tuomioistuimen asiallisesta toimivallasta sopimista. Näin ollen oikeuspaikkaa koskevalla sopimusehdolla ei ole vaikutusta asiallisesti toimivaltaisen tuomioistuimen määräytymiseen.

Ovatko sopimukset hallintosopimuksia

11. Sopimusten tekoaikaan voimassa olleen kuntalain (365/1995) 76 §:n mukaan kunnat voivat hoitaa tehtäviään yhdessä ja sopia, että tehtävä annetaan toisen kunnan hoidettavaksi yhden tai useamman kunnan puolesta taikka että tehtävän hoitaa kuntayhtymä. B ja A ovat 30.4.2015 solmitulla kohdassa 1 selostetulla yhteistoimintasopimuksella sopineet kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta annetun lain 5 §:ssä tarkoitetun yhteistoiminta-alueen muodostamisesta. Viimeksi mainitulla lailla kunnat oli velvoitettu järjestämään perusterveydenhuolto ja siihen kiinteästi liittyvät sosiaalihuollon palvelut joko perustamalla yhteistoiminta-alue tai järjestämällä palvelut siten, että yhteistoiminta-alueella tai kunnassa väestöpohja on vähintään noin 20 000 asukasta.

12. Korkein oikeus toteaa, että YTA-sopimuksen tarkoituksena on ollut sopia lainsäädännön perusteella kuntien tehtäviin kuuluvien sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisestä sopijakuntien yhteisesti hyväksymällä tavalla. Sopimuksella kunnat ovat muodostaneet yhteistoiminta-alueen siten, että sopimukseen sisältyvien palveluiden järjestämisvastuu on B:llä. Palvelusopimuksen tarkoituksena on ollut sopia B:n järjestämisvastuulle siirrettyjen A:n sosiaali- ja terveydenhuoltopalvelujen tuottamisesta.

13. Hallintolain 3 §:n 1 momentin mukaan hallintosopimuksella tarkoitetaan viranomaisen toimivaltaan kuuluvaa sopimusta julkisen hallintotehtävän hoitamisesta tai sopimusta, joka liittyy julkisen vallan käyttöön. Korkein oikeus on todennut ratkaisussa KKO 2013:19 (kohta 29), että arvioitaessa, onko sopimuksessa sisältönsä perusteella kysymys julkisen hallintotehtävän hoitamisesta, on tehtävä ero sen välillä, onko sopimuksella annettu tällainen tehtävä yksityisen palveluntuottajan hoidettavaksi vai onko kunta ainoastaan hankkinut yksityiseltä palvelun kunnalle kuuluvan terveydenhuollon järjestämisvastuun hoitamiseksi. Korkeimman oikeuden ratkaisukäytännössä on arvioitu myös esimerkiksi ratkaisuissa KKO 2008:36 (kohta 9), KKO 2016:8 (kohta 19) ja KKO 2019:1 (kohta 10) sitä, onko kysymyksessä ollut hallintosopimus.

14. Korkein oikeus katsoo, että kyseessä olevat kuntien väliset edellä kohdissa 11 ja 12 todetussa tarkoituksessa solmitut sopimukset koskevat julkisen hallintotehtävän hoitamista, ja niitä on pidettävä hallintolain 3 §:ssä tarkoitettuina hallintosopimuksina.

Toimivaltasääntely kuntien yhteistoimintasopimusta koskevissa riidoissa

15. Toukokuun alusta 2015 voimaan tulleen uuden kuntalain (410/2015) 63 §:n mukaan kuntien välisestä yhteistoimintasopimuksesta aiheutuvat erimielisyydet ratkaistaan hallintoriita-asioina hallinto-oikeudessa. B on säännökseen viitaten katsonut, että yhteistoimintasopimukseen perustuva riita tulisi ratkaista hallintotuomioistuimessa. Koska kysymyksessä on oikeudenkäyntimenettelyä koskeva säännös, jota lähtökohtaisesti on sovellettava heti sen voimaantulosta lähtien, Korkein oikeus katsoo käräjäoikeuden tavoin, että mainittu säännös tulee sovellettavaksi myös ennen lain voimaantuloa tehtyjä yhteistoimintasopimuksia koskevissa asioissa.

16. A:n ja B:n välisten sopimusten tekemisen aikaan voimassa olleen hallintolainkäyttölain 69 §:n 1 momentin mukaan hallintosopimusta koskevan riidan, johon haetaan viranomaisen ratkaisua muuten kuin muutoksenhakuteitse (hallintoriita-asia), käsittelee hallinto-oikeus. Kanteen vireilletulon jälkeen 1.1.2020 voimaan tulleen oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 20 §:n 1 momentin mukaan hallinto-oikeus käsittelee hallintoriita-asiana muun muassa riidat, jotka säädetään laissa ratkaistavaksi hallintoriita-asiana (1 kohta) tai jotka koskevat hallintosopimusta (4 kohta).

Kannevaatimusten ja niiden perusteiden laadusta johdettava toimivalta

17. Yksityisoikeudellisin perustein ratkaistavien vahingonkorvauskysymysten käsittely on vakiintuneesti kuulunut yleisten tuomioistuinten toimivaltaan. Korkein oikeus on ratkaisuissaan KKO 2008:36 ja KKO 2019:1 arvioinut sitä, oliko hallintolainkäyttölailla, sen vuonna 2003 toteutetulla muutoksella tai muulla lainsäädännöllä tarkoitettu muuttaa tuomioistuinten toimivaltaa hallintosopimuksiin liittyvien vahingonkorvausvaatimusten osalta. Mainituissa Korkeimman oikeuden ratkaisuissa on ollut kysymys hallintosopimuksen oikeudettomaksi väitettyyn päättämiseen perustuvasta vahingonkorvauskanteesta.

18. Korkein oikeus on todennut ratkaisussaan KKO 2008:36 hallintolainkäyttölain esitöistä olevan pääteltävissä, että hallintosopimuksia koskevilla riidoilla oli tarkoitettu lähinnä sopimuksen tulkinnasta ja sisällöstä johtuvia erimielisyyksiä ja ettei vanhastaan noudatettua toimivallanjakoa vahingonkorvausvaatimusten käsittelyssä yleisten tuomioistuinten ja hallintotuomioistuinten välillä ole ollut tarkoitus muuttaa (kohta 16). Ratkaisussa on edelleen todettu, että riita-asiain oikeudenkäyntimenettely on nimenomaisin säännöksin säädelty täyttämään oikeusturvan vaatimukset yksityisoikeudellisin perustein ratkaistavien vahingonkorvauskysymysten käsittelyssä ja ratkaisemisessa. Korkein oikeus on katsonut, että hallintosopimuksen oikeudettomaan päättämiseen perustuvan vahingonkorvauskanteen tutkiminen kuului yleisen tuomioistuimen toimivaltaan, vaikka korvauskanteiden käsittely yleisissä tuomioistuimissa saattoi johtaa tilanteeseen, jossa samaa hallintosopimusta koskevaa riitaa joudutaan käsittelemään kahdessa tuomioistuimessa (kohdat 18 ja 19).

19. Tapauksessa KKO 2019:1 riita on koskenut kaupungin ja aluehallintoviraston välisen talous- ja velkaneuvontapalvelujen järjestämistä koskevan toimeksiantosopimuksen purkamisesta aiheutuneen vahingon korvaamista. Talous- ja velkaneuvonnasta annetun lain 5 §:n 2 momentin mukaan lain 3 §:ssä tarkoitettua sopimusta koskeva riita käsitellään hallintoriita-asiana hallinto-oikeudessa siten kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään. Korkein oikeus on katsonut, että sanotun lain 5 §:n 2 momentin sanamuodosta tai sitä koskevista esitöistä ei ilmene, että kyseisessä laissa olisi yleisten tuomioistuinten ja hallintotuomioistuinten toimivallan jaon vakiintuneesta tulkinnasta poiketen tarkoitettu säätää siitä, että talous- ja velkaneuvontapalveluiden järjestämistä koskevan sopimuksen ehtoihin perustumattomien yksityisoikeudellisten vahingonkorvausvaatimusten tutkiminen kuuluisi hallintotuomioistuinten toimivaltaan (kohta 15).

20. Korkein oikeus toteaa, että myöskään kuntalain 63 §:n sanamuodosta tai sitä koskevista esitöistä ei ilmene, että kuntalaissa olisi edeltä ilmenevästä yleisten tuomioistuinten ja hallintotuomioistuinten toimivallan jaon vakiintuneesta tulkinnasta poiketen tarkoitettu säätää siitä, että toimivalta kuntien yhteistoimintasopimuksesta aiheutuvien riitaisuuksien tutkimiseen olisi kannevaatimusten ja niiden perusteiden laadusta riippumatta hallinto-oikeudella.

21. Oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 20 §:n 1 momentin säätämiseen johtaneiden esitöiden mukaan ehdotetulla sääntelyllä ei ole tarkoitettu muuttaa hallintoriidan käyttöalaa. Esitöiden mukaan yksityisoikeudelliseen oikeussuhteeseen liittyviä riitoja ei käsitellä hallintoriitana, vaikka tällaisen oikeussuhteen osapuolena olisi julkisyhteisö (HE 29/2018 vp s. 90). Korkein oikeus katsoo, ettei myöskään edellä mainittujen ratkaisujen antamisen jälkeen hallintolainkäyttölain 69 §:n sijaan tullut oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 20 §:n 1 momentin säännös anna aihetta arvioida tuomioistuinten toimivaltaa yksityisoikeudellisin perustein ratkaistavien vahingonkorvauskysymysten käsittelyn osalta vakiintuneesta tulkinnasta poikkeavalla tavalla.

22. Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2017:84 (kohta 23) katsonut, että tuomioistuimen toimivalta määräytyy kannevaatimusten ja niiden tueksi esitettyjen perusteiden sisällön mukaan, eikä merkitystä voida antaa sille, ovatko kantajat luonnehtineet vaatimustaan yksityisoikeudelliseksi vai julkisoikeudelliseksi. Asiassa on tämän vuoksi arvioitava, ovatko A:n esittämät kannevaatimukset ja niiden tueksi esitetyt perusteet laadultaan sellaisia, että riita tällä perusteella kuuluisi yleisen tuomioistuimen tutkittavaksi.

23. Kuten edellä lausutusta ilmenee, julkisyhteisön hallintosopimukseen liittyvää vahingonkorvausvastuuta koskevista asioista on vakiintuneesti katsottu yleisen tuomioistuimen toimivaltaan kuuluviksi ainakin hallintosopimuksen oikeudettomaan päättämiseen perustuvien, yleisin yksityisoikeudellisin perustein ratkaistavien vahingonkorvausvaatimusten käsitteleminen.

24. Ratkaisussa KKO 1992:177 hallintoriita-asiana on katsottu ratkaistavaksi asia, jossa kanne koski yhdistyksen ja kunnan välistä sopimusta, jolla kunta oli siirtänyt sille laissa määrättyjä julkisia tehtäviä peruskoulua korvaavan yksityisen koulun ylläpitäjän hoidettaviksi. Kanteessa oli vaadittu sopimuksen sovittelemista sekä kunnan velvoittamista maksamaan yhdistykselle saamatta jääneitä avustuksia ja vahingonkorvausta kohonneista velanhoitomenoista.

25. Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisussa KHO 1993 A 10 yhdistyksen ja kaupungin välillä oli tehty ostopalvelusopimus lasten päivähoitopalvelujen järjestämisestä. Osapuolten välillä oli riita siitä, oliko yhdistys velvollinen palauttamaan kaupungin liikaa maksetuksi väittämiä ennakkokorvauksia. Korkein hallinto-oikeus on katsonut, että lääninoikeuden olisi tullut käsitellä asia julkisoikeudellisesta oikeussuhteesta aiheutuvaa velvoitusta koskevana hallintoriita-asiana.

26. Korkein hallinto-oikeus on ratkaisussaan KHO 2017:30 ratkaissut hallintoriita-asiana asian, jossa kunta oli vaatinut toisen kunnan velvoittamista perusteettomana etuna palauttamaan saamansa maksut, joita koskevien menojen kattamiseen vastaajana ollut kunta oli saanut laskennallisen lakisääteisen rahoituksen.

Arviointi tässä asiassa

27. A:n vaatimuksia on kanteen vireillepanon jälkeen täsmennetty niin, että B tulee velvoittaa

a) maksamaan vahingonkorvausta tai hinnanalennusta toimittamatta jätetyistä hammashoidon palveluista,

b) maksamaan vahingonkorvausta tai hinnanalennusta toimittamatta jätetystä sosiaalihuollon palvelusta,

c) maksamaan vahingonkorvausta A:n terveyskeskuksen vuodeosaston lakkauttamiseen liittyvistä perityistä ylihinnoista.

28. A on lisäksi vaatinut, että se oikeutetaan kuittaamaan hinnanalennukset sekä erääntyneet tai sen jo maksamat ylihinnat B:lle jatkossa maksettavista sopimussuorituksista.

29. A on perustellut kohdassa a) tarkoitettua vaatimusta sillä, että hammaslääkäripalveluja ei ollut tarjottu sopimuksenmukaista määrää. Kannevaatimus on laskettu puuttuvilta vastaanottopäiviltä hammaslääkärin, hammashoitajan ja suuhygienistin päiväpalkan mukaan. Puuttuviin oikomishammaslääkärin palveluihin perustuva vaatimus on laskettu samantyyppisesti.

30. Kohdassa b) tarkoitettua vaatimusta on perusteltu sillä, että B oli lakkauttanut A:n sosiaaliohjaajan toimen ja siirtänyt palvelut B:n kaupunkiin, vaikka niiden olisi tullut olla lähipalveluja. A on vaatinut B:n perimän ylihinnan hyvityksenä puolta sosiaaliohjaajan kokonaispalkasta.

31. Kohdassa c) tarkoitettua vaatimusta on perusteltu sillä, että B on saanut A:n terveyskeskussairaalan vuodeosaston sopimuksenvastaisesta lakkauttamisesta hyötyä ja A on kärsinyt tappiota vuodeosaston menettämisestä ja jouduttuaan vuokravastuuseen tehostetun palveluasumisen yksiköstä. A:n vaatimus on tältä osin perustunut B:n saaman ylihinnan hyvittämiseen puolella B:n saaman hyödyn määrästä.

32. Kuten edellä kohdasta 22 ilmenee, tuomioistuimen toimivallan kannalta ratkaisevaa on kannevaatimusten ja niiden perusteiden sisältö, eikä kantajan vaatimuksiaan koskeva oikeudellinen luonnehdinta.

33 .Korkein oikeus toteaa, että A:n vaatimukset perustuvat B:n väitettyihin sopimusrikkomuksiin A:n katsoessa, että B on sopimuksen vastaisesti heikentänyt sosiaalihuollon ja terveydenhuollon palvelujen tasoa siitä, mistä oli sovittu ja mitä A oli sopimuksiin mennessään edellyttänyt. A:n kohdassa 3 tarkoitetussa kanteessa B:hen kohdistamat suoritusvaatimukset ovat perustuneet keskeisesti siihen väitteeseen, että B ei ollut järjestämisvastuunsa perusteella toimittanut sopimuksessa tarkoitettuja palveluita sen laatuisina ja siinä laajuudessa kuin oli sovittu ja että B, joka oli hyötynyt tästä perusteettomasti, tuli velvoittaa palauttamaan A:lle sen liikaa maksamat määrät. A on lisäksi vaatinut, että se oikeutetaan kuittaamaan liikaa maksetut määrät kanteen vireillepanon jälkeen erääntyvistä maksuista.

34. A:n kanteet ovat perustuneet siihen lähtökohtaan, että sopimussuhde A:n ja B:n välillä jatkuisi, mutta B:n toimista väitetysti aiheutunut sopimustasapainon järkkyminen pitäisi korjata siten, että A:n palveluista maksama vastike vastaisi B:n tosiasiallisesti toimittaman palvelun arvoa. Vaatimukset ovat siten A:n itsensäkin alun perin haastehakemuksessaan ilmoittamin tavoin luonnehdittavissa lähinnä hinnanalennuksiksi. Kohdassa c) on vaadittu palvelujen heikentämiseen perustuvan ylihinnan palauttamista puolella B:n saaman arvioidun hyödyn määrästä.

Johtopäätös

35. Korkein oikeus toteaa lähtökohtana, että oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 20 §:ssä on hallintoriita-asiana säädetty ratkaistavaksi muun muassa riita, joka on laissa säädetty ratkaistavaksi hallintoriita-asiana, ja riita, joka koskee hallintosopimusta. Tästä lähtökohdasta on vakiintuneessa oikeuskäytännössä edellä selostetuin tavoin katsottu kannevaatimusten ja niiden perusteiden laadun perusteella voitavan poiketa hallintosopimuksiin liittyvien yksityisoikeudellisin perustein ratkaistavien vahingonkorvausvaatimusten osalta.

36. A:n tässä asiassa esittämät kohdassa 3 tarkoitetut suoritusvaatimukset ovat perustuneet B:n hoidettaviksi julkisoikeudellisin sopimuksin siirtyneiden velvollisuuksien väitettyyn puutteelliseen täyttämiseen ja sopimusrikkomuksen hyvittämiseen. Korkein oikeus katsoo, että edellä kohdassa 35 tarkoitettua, oikeuskäytännössä vahingonkorvausasioissa noudatettua oikeusohjetta ei ole perusteltua ulottaa tällaiseen hallintosopimusten tulkintaa ja sopimusosapuolten molemminpuolisten sopimuksen mukaisten velvollisuuksien sisältöä ja täyttämistä koskevaan suorituskanteeseen. Korkein oikeus katsoo, että kysymys on sellaisesta sopimusriidasta, jonka käsittely kuuluu kuntalain 63 §:n ja oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 20 §:n 1 momentin mukaan hallinto-oikeuden toimivaltaan.

Sopimusten purkamisoikeutta koskeva vahvistuskanne

37. A:n kohdassa 4 mainitussa kanteessa esittämä vahvistamisvaatimus ei laadultaan rinnastu yksityisoikeudellisin perustein ratkaistavaan vahingonkorvausvaatimukseen, jonka käsittely edellä selostetuin tavoin on hallintosopimukseenkin perustuvana katsottu voivan kuulua yleisen tuomioistuimen toimivaltaan. Korkein oikeus katsoo, että tällaisen vaatimuksen käsittely kuuluu hallinto-oikeuden toimivaltaan.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätös kumotaan ja asia jätetään käräjäoikeuden päätöksen varaan.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Tatu Leppänen sekä oikeusneuvokset Jukka Sippo, Pekka Koponen, Mika Huovila ja Jussi Tapani. Esittelijä Jukka-Pekka Salonen.