KKO:2022:31

Asian käsittely hovioikeudessa

Helsingin hovioikeuden tuomio 18.1.2021 nro 101805

Hovioikeus katsoi syyttäjän syytteestä selvitetyksi, että A oli käräjätuomarin virkaa toimittaessaan laiminlyönyt antaa haasteen rikosasiassa viipymättä siten, ettei käräjäoikeuteen käsiteltäväksi toimitettu rikos vanhene hänestä riippuvasta syystä. Edelleen A oli vienyt asian pääkäsittelyyn, jossa hän oli käsitellyt syyteoikeudeltaan vanhentunutta asiaa, sekä 29.9.2016 antamallaan tuomiolla tuominnut B:n vahingonteosta, jonka syyteoikeus oli ollut vanhentunut. Hovioikeus katsoi myös selvitetyksi, että A oli rikkonut olosuhteiden edellyttämää ja häneltä vaadittavaa huolellisuusvelvollisuutta, vaikka hänellä olisi ollut kyky ja tilaisuus sitä noudattaa. A:n menettely oli siten ollut huolimatonta.

Arvioidessaan kysymystä siitä, oliko A:n teko kokonaisuutena arvostellen vähäinen, hovioikeus totesi, että virkavelvollisuuden rikkominen oli kohdistunut tuomarin tehtävän kannalta keskeiseen ja sisällöltään selkeään sääntelyyn. A oli ensin laiminlyönyt antaa haasteen viipymättä, vaikka haastehakemuksesta oli ollut nähtävissä, että syyteoikeus oli vanhentumassa lähiaikoina.

Toiseksi A oli tuominnut B:n teosta, jonka syyteoikeus oli ollut vanhentunut. Rangaistuksen tuomitseminen teosta, josta lain mukaan ei voi seurata rangaistusta, on lähtökohtaisesti vakava virhe, jonka ennakoitava seuraus on se, että rikoksesta tuomittu joutuu suorittamaan rangaistuksen. Virheen tekeminen tämänkaltaisen virkatoimen yhteydessä on omiaan heikentämään luottamusta lainkäytön asianmukaisuuteen. Toisin kuin Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2020:78, tässä asiassa oli ollut kysymys vain yhdestä syytekohdasta ja syyttäjän rangaistusvaatimus oli pysynyt koko ajan samana. Siten A:lla oli ollut mahdollisuus havaita syyteoikeuden vanhentuminen koko käsittelyn ajan.

Hovioikeus katsoi, että edellä kerrotut seikat perustelivat teon haitallisuutta ja vahingollisuutta eivätkä siten puoltaneet teon vähäisyyttä. Toisaalta mikään asiassa ei viitannut siihen, että A olisi suhtautunut virkavelvollisuuksiinsa välinpitämättömästi. Tämä seikka puolsi teon vähäisyyttä. Myös se seikka, että B:hen ei tosiasiallisesti ollut kohdistettu rangaistuksen täytäntöönpanotoimia, vähensi sekä virheen haitallisuutta ja vahingollisuutta että A:n menettelyn moitittavuutta.

Hovioikeus totesi, että haastamisen asianmukaisuuden tarkistaminen kuuluu ensisijaisesti asian käsittelevälle käräjätuomarille. Asiassa ei ollut tullut ilmi mitään sellaista erityistä syytä, jonka johdosta syyttäjän tai B:n avustajan olisi tullut kiinnittää syyteoikeuden vanhentumiseen huomiota asiaa käräjäoikeuden pääkäsittelyssä käsiteltäessä. Siten syyttäjän tai B:n avustajan toiminnalle ei voitu tässä tapauksessa antaa merkitystä. A:n menettelyn rikosoikeudellisen arvioinnin kannalta merkitystä ei ollut myöskään sillä, että apulaisoikeuskansleri ei ollut katsonut olleen syytä epäillä rikosta siltä osin kuin hovioikeus ei ollut asiaa sittemmin käsitellessään virhettä huomannut.

Huomioon ottaen erityisesti sen, että A:lla olisi ollut mahdollisuus käsittelyn useassa eri vaiheessa tarkistaa syyteoikeuden vanhentuminen ja että kysymys ei ollut ollut samanlaisesta teosta ja teko-olosuhteista kuin Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2020:78, hovioikeus katsoi vähäisyyden puolesta ja sitä vastaan esitettäviä seikkoja punnittuaan, että A:n virkavelvollisuuden rikkomista ei voitu pitää vähäisenä. Hovioikeus katsoi A:n syyllistyneen syytteen mukaiseen tuottamukselliseen virkavelvollisuuden rikkomiseen.

Rangaistusseuraamusta arvioidessaan hovioikeus katsoi, ettei asiassa ollut ilmennyt aihetta pitää A:n syyllisyyttä rikoslajissaan tavanomaista vähäisempänä ja ettei tekoon tai tekijään ollut liittynyt hänen syyllisyyttään alentavia erityisiä seikkoja. A:n rikos oli myös haitallisuudeltaan rikoslajissaan tavanomainen. Tämän vuoksi A:n rikosta ei voitu pitää kokonaisuutena arvostellen vähäisenä tai erityisistä syistä anteeksiannettavaan tekoon rinnastettavana. Asiassa ei ollut ilmennyt muitakaan perusteita rangaistuksen tuomitsematta jättämiselle.

Hovioikeus piti A:n tekoa rikoslajissaan tavanomaisena. Rangaistusta korottavana seikkana oli otettava huomioon, että A oli huolimattomuudesta rikkonut virkatoimintaansa liittyvän keskeisen velvollisuuden, mikä oli johtanut rangaistuksen tuomitsemiseen teosta, josta lain mukaan ei ole voinut seurata rangaistusta. Toisaalta kysymys oli ollut yksittäisestä tapauksesta eikä A:n menettely ollut osoittanut välinpitämätöntä suhtautumista viranhoitoon. Merkitystä oli annettava myös sille, että B:hen ei ollut kohdistettu rangaistuksen täytäntöönpanotoimia. Näihin seikkoihin nähden hovioikeus harkitsi oikeudenmukaiseksi ja riittäväksi seuraamukseksi varoituksen.

Näillä perusteilla hovioikeus tuomitsi A:n 13.4.–29.9.2016 tehdystä tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta varoitukseen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Pirjo Aaltonen, Tarja Ryhänen-Dahlman ja Jaakko Rautio.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

Syyttäjä vaati valituksessaan, että A:lle tuomittu rangaistus kovennetaan sakoksi.

A vaati valituksessaan ensisijaisesti, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja syyte hylätään, ja toissijaisesti, että hänet jätetään rangaistukseen tuomitsematta.

A vaati vastauksessaan syyttäjän valituksen hylkäämistä.

Syyttäjä vaati vastauksessaan A:n valituksen hylkäämistä.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta

1. A on toiminut käräjäoikeuden puheenjohtajana 11.4.2016 vireille tulleessa rikosasiassa, jossa B:lle on vaadittu rangaistusta 12.6.2014 tapahtuneeksi väitetystä vahingonteosta. Haaste on annettu B:lle tiedoksi 25.7.2016. A on 29.9.2016 tuominnut B:n syytteen mukaisesta vahingonteosta 40 päivän ehdottomaan vankeusrangaistukseen.

2. Hovioikeus, jonne B on valittanut vaatien syytteen hylkäämistä, ei ole muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

3. Korkein oikeus on tuomiollaan 26.10.2017 hylännyt syytteen vahingonteosta syyteoikeuden vanhentumisen vuoksi ja vapauttanut B:n tuomitusta rangaistuksesta.

4. A:ta vastaan nyt käsiteltävänä olevassa asiassa nostetun syytteen perusteella hovioikeus on lukenut hänen syykseen tuottamuksellisen virkavelvollisuuden rikkomisen. Hovioikeus on katsonut, että A oli käräjätuomarin virkaa toimittaessaan huolimattomuudesta rikkonut virkavelvollisuuksiaan rikoslain 40 luvun 10 §:ssä tarkoitetulla tavalla, kun hän oli laiminlyönyt antaa haasteen oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 5 luvun 8 §:n 1 momentin mukaisesti viipymättä siten, ettei käräjäoikeuteen käsiteltäväksi toimitettu rikos vanhene hänestä riippuvasta syystä, käsitellyt pääkäsittelyssä syyteoikeudeltaan vanhentunutta asiaa sekä tuominnut B:n rikoslain 35 luvun 1 §:ssä tarkoitetusta vahingonteosta, jonka syyteoikeus oli rikoslain 8 luvun 1 §:n 2 momentin 4 kohdan nojalla vanhentunut. Hovioikeus on tuominnut A:lle rangaistukseksi varoituksen.

Kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa

5. Korkeimmassa oikeudessa on ensin kysymys siitä, onko A:n teko ollut kokonaisuutena arvostellen niin vähäinen, ettei hänen syykseen tule lukea tuottamuksellista virkavelvollisuuden rikkomista. Jos A:n katsotaan syyllistyneen rikokseen, kysymys on lisäksi rangaistuksen määräämisestä.

Teon rangaistavuus

6. Rikoslain 40 luvun 10 §:n mukaan virkamies on tuomittava rangaistukseen tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta, jos hän virkaansa toimittaessaan huolimattomuudesta muulla kuin saman luvun 5 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla rikkoo virkatoiminnassa noudatettaviin säännöksiin tai määräyksiin perustuvan virkavelvollisuutensa, eikä teko huomioon ottaen sen haitallisuus ja vahingollisuus ja muut tekoon liittyvät seikat ole kokonaisuutena arvostellen vähäinen.

7. Kuten Korkeimman oikeuden ratkaisusta KKO 2020:78 (kohta 12) ilmenee, virkavelvollisuuden rikkomista koskevia säännöksiä muutettiin 1.1.1990 voimaan tulleella lailla (792/1989) siten, että vähäisiksi katsottavia tahallisia ja tuottamuksellisia virkavelvollisuuden rikkomisia ei enää rangaista virkarikoksina. Uudistukseen johtaneen hallituksen esityksen mukaan tarkoituksena oli jättää rangaistavaksi lähinnä vain sellaiset teot ja laiminlyönnit, joita voidaan pitää erityisen moitittavina yhteiskunnan tai kansalaisten kannalta tai joista muualla laissa ei ole säädetty virkatoiminnan asianmukaisuuden turvaamiseksi riittävää rangaistusuhkaa. Esityksen mukaan asianmukaisen viranhoidon kannalta ei ole tarvetta eikä myöskään suotavaa, että vähäisetkin virkavelvollisuuden rikkomiset saatettaisiin tuomioistuimen käsiteltäviksi (HE 58/1988 vp s. 1 ja 65). Eduskunnan lakivaliokunta korosti hallituksen esityksestä antamassaan mietinnössä tarkan harkinnan käyttämistä tuomioistuinmenettelyn käynnistämisessä tuottamuksellisten virkarikosten osalta (LaVM 7/1989 vp s. 2).

8. Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2020:78 on käsitelty tuottamuksellisten virkarikosten osalta teon vähäisyyden arvioinnin yleisiä perusteita ja tätä arviointia koskevaa oikeuskäytäntöä. Aikaisemmasta Korkeimman oikeuden ratkaisukäytännöstä on todettu ilmenevän yhtäältä se, ettei vähäisinä ole pidetty sellaisia virkavelvollisuuden rikkomisia, jotka ilmentävät tekijässä välinpitämättömyyttä virkavelvollisuuksia kohtaan, ja toisaalta se, ettei rangaistusvastuuta ole perusteltua ulottaa sellaisiin yksittäisiin tekoihin, jotka jäävät tekijän syyllisyyden asteen kannalta vähäisiksi ja jotka eivät muutoinkaan edellytä rangaistuksen tuomitsemista (KKO 2020:78, kohta 19, ks. myös KKO 2020:83, kohta 29). Korkein oikeus on todennut myös, että rikostunnusmerkistössä tarkoitettua virheellisen teon vähäisyyttä arvioidaan ottamalla huomioon teon tai laiminlyönnin haitallisuuden ja vahingollisuuden lisäksi myös kaikki muut siihen liittyvät seikat kuten teon tai laiminlyönnin osoittama virkamiehen huolimattomuuden aste tekohetken olosuhteissa (KKO 2020:78, kohta 18).

9. Ratkaisussa KKO 2020:78 on lisäksi todettu (kohdat 20 ja 21), että syyteoikeudeltaan vanhentuneesta rikoksesta tuomitsemisessa virkavelvollisuuden rikkominen kohdistuu tuomarin tehtävän kannalta keskeiseen ja sisällöltään selkeään sääntelyyn. Rangaistuksen tuomitseminen teosta, josta lain mukaan ei voi seurata rangaistusta, on lähtökohtaisesti vakava virhe, jonka ennakoitava seuraus on se, että rikoksesta tuomittu joutuu suorittamaan rangaistuksen. Virheen tekeminen tämänkaltaisen virkatoimen yhteydessä on omiaan heikentämään luottamusta lainkäytön asianmukaisuuteen.

10. A on käräjätuomarin virkaa toimittaessaan rikkonut virkavelvollisuuttaan ensin laiminlyömällä antaa haasteen rikosasiassa joutuisasti, minkä vuoksi syyteoikeus oli vanhentunut ennen haasteen tiedoksiantoa. Tämän jälkeen A on käsitellyt asiaa pääkäsittelyssä ja tuominnut B:n ehdottomaan vankeusrangaistukseen rikoksesta, jonka syyteoikeus oli vanhentunut. Näin ollen A:n menettelyn rangaistavuuden osalta arvioitavaksi jää, onko hänen tekoaan pidettävä rikoslain 40 luvun 10 §:ssä tarkoitetulla tavalla vähäisenä.

11. Hovioikeus on katsonut, että teon vähäisyyttä vastaan puhui edellä kohdassa 9 mainittujen, Korkeimman oikeuden ratkaisukäytännöstä ilmenevien seikkojen lisäksi erityisesti se, että tässä tapauksessa kysymys oli ollut vain yhden syytekohdan arvioinnista ja rangaistusvaatimus oli pysynyt koko ajan samana. A:lla olisi siten ollut mahdollisuus käsittelyn useassa eri vaiheessa tarkistaa syyteoikeuden vanhentuminen. Teon vähäisyyttä puoltavana seikkana hovioikeus on pitänyt sitä, ettei mikään asiassa viitannut siihen, että A olisi suhtautunut virkavelvollisuuksiinsa välinpitämättömästi. Myös se seikka, että B:hen ei tosiasiallisesti ollut kohdistettu rangaistuksen täytäntöönpanotoimia, vähensi sekä virheen haitallisuutta ja vahingollisuutta että A:n menettelyn moitittavuutta. Hovioikeus on vähäisyyden puolesta ja sitä vastaan esitettyjä seikkoja punnittuaan katsonut, ettei tekoa voitu pitää kokonaisuutena arvostellen vähäisenä.

12. Korkein oikeus toteaa, että B:lle tuomitun vankeusrangaistuksen täytäntöönpano on estynyt siitä A:n kannalta sattumanvaraisesta syystä, että B on hakenut tuomioon muutosta. Tämä seikka ei siten vähennä A:n teon moitittavuutta. Tuottamuksellisen virkavelvollisuuden rikkomisen vähäisyyden arviointiin tuomioistuimessa ei vaikuta myöskään se, miten vähäisyyttä on laillisuusvalvonnassa joissain muissa tapauksissa arvioitu. Tähän nähden A:n väitteellä yhdenvertaisen kohtelun loukkaamisesta suhteessa niihin tapauksiin, joissa syytettä tuomaria vastaan ei ole nostettu, ei ole ratkaisevaa merkitystä tässä asiassa tapahtuvaan teon vähäisyyden arviointiin. Muilta osin Korkein oikeus hyväksyy A:n teon vähäisyyden arviointia koskevat hovioikeuden perustelut ja katsoo, ettei tekoa ole pidettävä kokonaisuutena arvostellen vähäisenä. Syyksilukemista ei siten ole aihetta muuttaa.

Rangaistuksen määrääminen

Rangaistuksen tuomitsematta jättäminen

13. Korkein oikeus katsoo hovioikeuden tavoin, ettei asiassa ole ilmennyt aihetta pitää A:n syyllisyyttä rikoslajissaan tavanomaista vähäisempänä ja että tekoon tai tekijään ei ole liittynyt syyllisyyttä alentavia erityisiä seikkoja. A:n rikos on myös haitallisuudeltaan rikoslajissaan tavanomainen. Tämän vuoksi A:n rikosta ei voida pitää rikoslain 6 luvun 12 §:n 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla kokonaisuutena arvostellen vähäisenä eikä 3 kohdassa tarkoitetulla tavalla erityisistä syistä anteeksiannettavaan tekoon rinnastettavana. Asiassa ei ole ilmennyt muitakaan perusteita rangaistuksen tuomitsematta jättämiselle.

Rangaistuksen mittaamisen lähtökohdat

14. Rikoslain 40 luvun 10 §:n mukaan tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta tuomitaan varoitukseen tai sakkoon.

15. Rikoslain 6 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan rangaistusta määrättäessä on otettava huomioon kaikki lain mukaan rangaistuksen määrään ja lajiin vaikuttavat perusteet sekä rangaistuskäytännön yhtenäisyys. Saman luvun 4 §:n mukaan rangaistus on mitattava niin, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttimiin sekä rikoksesta ilmenevään muuhun tekijän syyllisyyteen.

16. Rangaistuksen määrääminen perustuu asianomaista rikosta koskevassa säännöksessä säädettyyn rangaistusasteikkoon. Sen pohjalta tapahtuvassa mittaamisharkinnassa on keskeisessä asemassa kulloinkin kysymyksessä olevan rikoksen vahingollisuus ja vaarallisuus sekä sen osoittama tekijän syyllisyys. Tätä harkintaa ohjaavat rangaistuksen mittaamista koskevat Korkeimman oikeuden ennakkoratkaisut. Jos sellaisia ei ole, huomioon voidaan ottaa myös muut samaa rikosta koskevat Korkeimman oikeuden ratkaisut, joissa Korkeimmassa oikeudessa on ollut kysymys myös rangaistuksen mittaamisesta (ks. KKO 2020:95, kohta 14 ja siinä viitatut ratkaisut). Jos Korkeimman oikeuden ratkaisukäytäntöä ei ole jonkin rikoksen osalta lainkaan tai jos se on niukkaa, huomiota voidaan kiinnittää myös rangaistuskäytäntöä kuvaaviin tilastollisiin tai muihin selvityksiin, mikäli niistä ilmenevää rangaistustasoa voidaan pitää edellä mainitut rangaistuksen mittaamisperusteet huomioon ottaen oikeudenmukaisena (ks. esim. KKO 2017:88, kohta 9).

17. Korkein oikeus toteaa, että edellä kohdassa 7 selostetulla tavalla virkarikoslainsäädännön uudistuksen jälkeen vähäisiksi katsottavia tahallisia ja tuottamuksellisia virkavelvollisuuden rikkomisia ei enää rangaista virkarikoksina. Virkamiehille tuomittavia erityisrangaistuksia koskevan lainkohdan perusteluissa (HE 58/1988 vp s. 36–37) on todettu, että vähäisten virkavirheiden rangaistavuuden poistaminen aiheuttaisi ilmeisesti sen, että vähäisemmät niistä rikkeistä, joista silloin tuomittiin varoitus, eivät olisi enää rangaistavia. Kun virkarikoksena rangaistavaksi voi edelleenkin tulla suhteellisen lieviä rikkeitä, joista varoitusta voidaan pitää riittävänä seuraamuksena, varoitus ehdotettiin pysytettäväksi virkarikosten erityisseuraamuksena.

18. Varoitus on tarkoitettu sakkoa lievemmäksi rangaistukseksi. Rikoslaki ei sisällä nimenomaisia säännöksiä valinnasta sakko- ja vankeusrangaistuksen eikä sakkorangaistuksen ja varoituksen välillä. Lajinvalinnassa on siten rikoslain 6 luvun 3 §:n 3 momentin nojalla noudatettava rikoslain yleisiä rangaistuksen mittaamisessa vaikuttavia perusteita (KKO 2020:55, kohta 7 ja KKO 2020:95, kohta 13).

19. Korkein oikeus toteaa, että rikoslain 40 luvun 10 §:ssä tarkoitettu tuottamuksellinen virkavelvollisuuden rikkominen on ainoa virkarikostunnusmerkistö, jonka rangaistusasteikko alkaa varoituksesta. Säännöksen soveltamisalaan kuuluvat lähtökohtaisesti kaikki tuottamukselliset virkavirheet. Lajissaan vähäisimpien tekojen osalta rangaistusvastuu sulkeutuu pois vähäisyysarvioinnin kautta. Kun teoista on näin suljettu pois vähäisimmät, jää näitä vakavammissa teoissa rangaistuslaji valittavaksi varoituksen ja sakon välillä.

Rangaistuskäytännöstä

20. Kuten edellä kohdasta 8 ilmenee, Korkein oikeus on antanut lukuisia ennakkoratkaisuja virkavelvollisuuden rikkomisen rangaistavuudesta eli siitä, onko teko ollut kokonaisuutena arvostellen vähäinen. Korkein oikeus ei sen sijaan ole antanut rangaistuksen mittaamista koskevaa ennakkoratkaisua vastaavanlaisessa tuottamuksellista virkavelvollisuuden rikkomista koskevassa asiassa.

21. Nyt kysymyksessä olevaa tapausta vastaavia tuottamuksellista virkavelvollisuuden rikkomista koskevia tuomioistuinten ratkaisuja on ylipäätään verrattain vähän. Oikeuskirjallisuudesta sekä valtioneuvoston oikeuskanslerin vuosikertomuksista ilmenevien tietojen perusteella oikeuskansleri on vuosina 2000–2020 nostanut syytteet kolmessa asiassa, joissa kysymys on ollut syyteoikeudeltaan vanhentuneesta rikoksesta tuomitsemisesta. Lisäksi syyte on nostettu yhdessä asiassa, jossa kysymys oli laiminlyönnistä antaa haaste ennen syyteoikeuden vanhentumista ja asian käsittelemisestä pääkäsittelyssä syyte syyllisyyskysymykseen kantaa ottaen lopulta hyläten (Jaakko Jonkka, Oikeuskansleri ja rikosoikeus, teoksessa Juhlajulkaisu Kimmo Nuotio 2019, s. 129–133 sekä Valtioneuvoston oikeuskanslerin kertomukset vuosilta 2000–2020). Kahdessa niistä tapauksista, joissa rangaistus oli tuomittu syyteoikeudeltaan vanhentuneesta rikoksesta, tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta seuraamukseksi on hovioikeudessa tuomittu varoitus. Kolmannessa tapauksessa syyte on hylätty (KKO 2020:78). Hovioikeus on tuominnut seuraamukseksi varoituksen tapauksessa, jossa käräjätuomari oli käsitellyt syyteoikeudeltaan vanhentunutta asiaa syytteen syyllisyyskysymykseen kantaa ottaen hyläten.

22. Korkein oikeus on antanut ratkaisuja muissa syyttäjän tai tuomarin virkavelvollisuuden rikkomista koskevissa tapauksissa. Ratkaisun KKO 2001:54 kohteena olleessa tapauksessa syyttäjä, joka oli laiminlyönyt nostaa määräajassa syytteen vangittuna ollutta tapon yrityksestä epäiltyä henkilöä vastaan, oli hovioikeudessa tuomittu varoitukseen tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta. Korkeimmassa oikeudessa ei ollut ratkaistavana kysymys siitä, oliko rangaistusta kovennettava. Ratkaisussa KKO 2011:40 oli kyse tilanteesta, jossa käräjätuomari oli rikkonut tiedoksiantoa koskevaa säännöstä ja tämän seurauksena antanut virheellisesti asiassa yksipuolisen tuomion, vaikka kanne olisi tullut jättää viran puolesta tutkimatta. Käräjätuomari tuomittiin tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta varoitukseen.

23. Muun tyyppisissä tuottamuksellista virkavelvollisuuden rikkomista koskevissa ratkaisuissa KKO 2018:90 ja KKO 2019:98 seuraamukseksi on määrätty 30 päiväsakon sakkorangaistukset. Ensimmäisessä tapauksessa johtava rakennustarkastaja oli laiminlyönyt ryhtyä toimenpiteisiin saatuaan onnettomuusuhkailmoituksia, joissa varoitettiin tietyntyyppisten rakennusten sortumisvaarasta. Vähän yli kahden ja puolen vuoden kuluttua kunnan alueella oli sortunut ratsastusmaneesi, joka oli samanlainen kuin toinen ilmoituksissa mainituista halleista. Maneesin sortumisen vuoksi yksi lapsi oli kuollut ja neljä muuta henkilöä loukkaantunut. Edellä mainittu sakkorangaistus tuomittiin hovioikeudessa, eikä rangaistuksen määräämisestä ollut Korkeimmassa oikeudessa kysymys. Ratkaisussa KKO 2019:98 kyseessä olleessa tilanteessa terveyskeskuslääkäri oli toiminut vastoin sydäninfarktin saaneen potilaan hoito-ohjeita, ja hänen huolimattoman menettelynsä oli katsottu nostaneen potilaan kuoleman riskiä merkittävästi.

24. Myös ennakkopäätöksissä KKO 2014:86, KKO 2020:80 ja KKO 2020:83 on ollut kysymys virkarikoksista. Ratkaisu KKO 2014:86 koskee tilannetta, jossa psykiatrisen poliklinikan vastaava erikoislääkäri oli kahdella eri kerralla lukenut potilastietoja, vaikka hänen työtehtävänsä eivät olleet sitä edellyttäneet. Erikoislääkäri tuomittiin tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta yhteiseen 40 päiväsakon sakkorangaistukseen. Ratkaisussa KKO 2020:80 rikoskomisarion syyksi oli luettu tuottamuksellinen vapaudenriisto sekä tuottamuksellinen virkavelvollisuuden rikkominen, kun hän oli riittävästi asiaan perehtymättä määrännyt rikoksesta epäillyn pidätettäväksi, vaikka asiassa ilmenneiden seikkojen perusteella pidättämisen edellytykset eivät olleet täyttyneet. Rikoskomisario tuomittiin näistä rikoksista 30 päiväsakon sakkorangaistukseen. Ratkaisussa KKO 2020:83 käräjätuomari tuomittiin 25 päiväsakon sakkorangaistukseen tuottamuksellisesta virkasalaisuuden rikkomisesta. Käräjätuomari oli tuomiossa määrännyt asianomistajien henkilöllisyyden salassa pidettäväksi. Laadittuaan tuomion salassa pidettävän ja julkisen kappaleen hän oli ilmoittanut tuomion olevan valmis annettavaksi, ja tiedotusvälineille oli toimitettu tuomion julkinen kappale, johon oli jäänyt salassa pidettäväksi määrättyjä asianomistajien nimiä.

Korkeimman oikeuden arviointi ja johtopäätös

25. A:n toiminta on ollut huolimatonta sen suhteen, että hän ei ollut riittävästi varmistunut vahingontekoa koskevan rikoksen syyteoikeutta koskevasta vanhentumisajasta, vaikka siihen olisi ollut mahdollisuus useassa käsittelyn vaiheessa. Huolimattomuus on koskenut tuomarin tehtävän kannalta keskeistä ja sisällöltään selkeää sääntelyä. Kysymys on kuitenkin käytännössä ollut saman virheen kertautumisesta, eikä hänen menettelynsä kokonaisuutena arvioiden osoita välinpitämättömyyttä asianmukaista viranhoitoa kohtaan. Teko ei siten ilmennä tekolajissaan tavanomaista suurempaa tai vähäisempää syyllisyyttä.

26. Teon vahingollisuuden ja vaarallisuuden osalta Korkein oikeus toteaa, että A:n menettely on ensin johtanut syyteoikeuden vanhentumiseen ennen haasteen antamista ja tämän jälkeen perusteetta tuomittuun ehdottomaan vankeusrangaistukseen, jonka osalta teon ennakoitavissa oleva seuraus on ollut aiheeton vapaudenmenetys. Tällaista virkavirhettä on pidettävä lähtökohtaisesti vakavana. Rangaistusta määrättäessä on kuitenkin otettava huomioon myös vahingon aiheutumisen todennäköisyys.

27. Tässä tapauksessa on ollut kysymys käräjäoikeuden tuomiosta, jonka täytäntöönpanoon ei ryhdytä ennen tuomion lainvoimaisuutta. Virhe on siten mahdollista havaita ja siihen voidaan puuttua ennen täytäntöönpanon alkamista. Näin on tapahtunut myös tässä asiassa, kun vankeusrangaistuksen täytäntöönpano on estynyt B:n haettua hovioikeuden tuomioon muutosta. Vaikka täytäntöönpano on estynyt A:sta riippumattomista syistä, vahingon aiheutumisen todennäköisyys on ollut huomattavasti pienempi kuin esimerkiksi kohdassa 23 kuvatuissa ratkaisuissa KKO 2018:90 ja KKO 2019:98 tai kohdassa 24 selostetussa ratkaisussa KKO 2020:80 kyseessä olleissa tilanteissa. Nämä seikat huomioon ottaen A:n teko ei ilmennä myöskään tavanomaista suurempaa tai vähäisempää vahingollisuutta ja vaarallisuutta.

28. A:n tekoa on siten pidettävä tuottamuksellisena virkavelvollisuuden rikkomisena tavanomaisena. Tekoa on arvioitava suhteessa niihin tekoihin, jotka ylittävät rikoslain 40 luvun 10 §:ssä säädetyn rangaistavuuskynnyksen. Rangaistuskäytännön yhtenäisyyden kannalta merkitystä on myös sillä, että vastaavista teoista on hovioikeuksissa kohdasta 21 ilmenevällä tavalla tuomittu rangaistukseksi varoitus. Rangaistuskäytäntöä on aihetta muuttaa, jos varoitusta ei ole pidettävä edellä mainitut rangaistuksen mittaamisperusteet ja muiden virkarikosten rangaistuskäytäntö huomioon ottaen oikeudenmukaisena.

29. Rikoslain 40 luvun 10 §:n tuottamuksellinen virkavelvollisuuden rikkominen on ainoa virkarikostunnusmerkistö, jonka rangaistusasteikko on varoitus tai sakko. Edellä kohdassa 24 selostetuilla ratkaisuilla on siten vain pieni merkitys harkittaessa rangaistuksen määräämistä nyt käsiteltävänä olevassa asiassa. Kun niissä on ollut kysymys myös muista rikoksista kuin tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta, sovellettava rangaistusasteikko on ollut eri, eikä seuraamukseksi ole voitu tuomita varoitusta. Korkein oikeus katsoo, että asiassa ei ole tullut esille seikkoja, joiden perusteella A:n menettelyä olisi pidettävä ankarammin rangaistavana kuin edellä kohdassa 22 kuvatut teot, joiden seuraamukseksi on tuomittu varoitus. Sen sijaan kohdassa 23 kuvattuja tekoja voidaan pitää A:n tekoa sekä vahingollisempina että vaarallisempina.

30. Korkein oikeus toteaa, että rangaistuskäytäntö, jossa vastaavista tai vastaavan kaltaisista rikoksista on tuomittu seuraamukseksi varoitus, puoltaa varoituksen pitämistä oikeudenmukaisena myös tässä tapauksessa. Edellä todetuin tavoin A:n syyllisyys taikka teon vaarallisuus ja vahingollisuus ei myöskään edellytä varoitusta ankarampaa rangaistusta. Näin ollen Korkein oikeus katsoo, että hovioikeuden tuomitsema varoitus on riittävä seuraamus A:n teosta.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Jukka Sippo, Tuomo Antila, Lena Engstrand, Eva Tammi-Salminen ja Timo Ojala. Esittelijä Ville Hiltunen.