KKO:2022:29

Asian käsittely Helsingin käräjäoikeudessa

Luovuttamispyyntö

Syyttäjä pyysi, että Viron kansalainen A luovutetaan Puolaan syytetoimenpiteitä varten. Syyttäjä pyysi myös, että A, joka oli käsittelyn aikana matkustuskiellossa, määrätään säilöön otettavaksi.

Vaatimuksen perusteena oli Puolan oikeusviranomaisten 26.3.2020 antama eurooppalainen pidätysmääräys.

A:n lausuma

A vastusti luovuttamista ja vaatimusta säilöön ottamisesta. Kysymys oli pienestä rikosasiasta ja syyteoikeus oli vanhentunut Suomen lain mukaan. Asiaan soveltui siten välillisesti rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Suomen ja muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä annetun lain (EU-luovuttamislaki) 6 §:n 5 kohdan mukainen harkinnanvarainen kieltäytymisperuste. Virossa oli tehty kielteinen luovuttamispäätös ja tulkinnan tulisi olla samanlainen jokaisessa EU-valtiossa. Luovuttaminen olisi kohtuutonta, koska A:lla oli opiskelupaikka Suomessa ja muutoinkin kiinteitä suhteita Suomeen. Asiassa tuli suostua siihen, että A sai suorittaa mahdollisen vapausrangaistuksen Suomessa.

Käräjäoikeuden päätös 24.2.2022 nro 466

Käräjäoikeus totesi, että EU-luovuttamislain mukaiset luovuttamisen yleiset edellytykset täyttyivät eikä harkinnanvarainen kieltäytymisperuste soveltunut. Asiassa ei siten ollut EU-luovuttamislain mukaisia perusteita kieltäytyä luovuttamisesta.

Käräjäoikeus katsoi kuitenkin Korkeimman oikeuden säilössä pitämistä koskevaan ratkaisukäytäntöön viitaten, että myös itse luovuttamisasiaan liittyi henkilön vapaudenmenetys siten, että luovuttamiseen suostumisessa oli sovellettava suhteellisuusperiaatetta. A:n luovuttaminen olisi kokonaisuutena arvioiden suhteellisuusperiaatteen vastaista. A:ta epäiltiin intressiltään vähäisestä, vuonna 2013 tehdystä omaisuusrikoksesta, jonka syyteoikeus olisi Suomen rikosoikeudellisten säännösten nojalla vanhentunut. A:n kotimaa Viro oli kieltäytynyt hänen luovuttamisestaan. A:n luovuttaminen aiheuttaisi hänen opiskelulleen Suomessa suuria vaikeuksia. Syyttäjän käräjäoikeuden velvoittamana Puolan viranomaisilta hankkima selvitys siitä, oliko Puolan lainsäädännössä vaihtoehtoista menettelytapaa henkilökohtaiselle läsnäololle istunnossa, oli jäänyt vaillinaiseksi.

Käräjäoikeus hylkäsi syyttäjän luovuttamisvaatimuksen ja kumosi A:lle määrätyn matkustuskiellon.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Jukka Jaakkola.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

Syyttäjälle myönnettiin valituslupa.

Syyttäjä vaati valituksessaan, että käräjäoikeuden päätös kumotaan ja A luovutetaan Puolaan syytetoimenpiteitä varten. Lisäksi syyttäjä vaati, että A määrätään säilöön otettavaksi luovuttamisen täytäntöönpanon turvaamiseksi.

A vaati vastauksessaan, että valitus hylätään. A vastusti säilöön ottamista koskevaa vaatimusta. Mikäli hänet määrätään luovutettavaksi, A vaati, että luovuttamiselle tuli asettaa palauttamista koskeva ehto.

Syyttäjä antoi pyydetyn lausuman A:n vastauksen johdosta.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta

1. Puolan oikeusviranomainen on 26.3.2020 antamassaan eurooppalaisessa pidätysmääräyksessä pyytänyt, että Viron kansalainen A luovutetaan Puolaan syytetoimenpiteitä varten maksukorttien väärentämisistä, jotka täyttivät rahan, mukaan lukien euron, tai muun laillisen maksuvälineen väärentämisen, ja joiden enimmäisrangaistus on 25 vuotta vankeutta. Kysymys on rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Suomen ja muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä annetun lain (EU-luovuttamislaki) 3 §:ssä tarkoitetuista vakavista, niin kutsutuista listarikoksista, joiden osalta luovuttamiseen suostutaan niiden kaksoisrangaistavuutta tutkimatta. Teot on tehty 24.–25.3.2013 Puolassa ja Saksassa, ja niiden syyteoikeus vanhentuu 25.3.2043.

2. Viron Harjun alioikeus (Harju Maakohus) on päätöksellään 5.7.2020 hylännyt mainittuun eurooppalaiseen pidätysmääräykseen perustuneen vaatimuksen sekä vapauttanut A:n. Alioikeuden mukaan tekoihin voitiin soveltaa Viron rikoslakia ja tekojen syyteoikeus oli tämän nojalla vanhentunut.

3. A on otettu Suomessa kiinni 7.11.2021 ja määrätty säilöön. A:n säilössä pitämistä on jatkettu ensin syyttäjän päätöksellä 8.11.2021, ja sen jälkeen käräjäoikeus on päätöksellään 10.11.2021 pysyttänyt säilöön ottamista koskevan päätöksen voimassa.

4. A:n vastustettua syyttäjän 29.11.2021 käräjäoikeudelle tekemää luovuttamispyyntöä sekä säilössä pitämistään käräjäoikeus on määrännyt A:n päätöksellään 1.12.2021 matkustuskieltoon, jonka sisältöä käräjäoikeus on muuttanut 13.12.2021.

5. Käräjäoikeus on valituksen kohteena olevalla päätöksellään 24.2.2022 hylännyt syyttäjän vaatimuksen A:n luovuttamisesta sekä kumonnut tälle määrätyn matkustuskiellon. Käräjäoikeus ei ole lausunut syyttäjän vaatimuksesta määrätä A luovuttamispäätöksen täytäntöönpanon turvaamiseksi säilöön tai toissijaisesti, käräjäoikeuden kieltäytyessä luovuttamisesta, A:n pitämisestä säilössä, kunnes päätös on tullut lainvoimaiseksi tai Korkein oikeus määrää asiassa toisin. Käräjäoikeuden mukaan EU-luovuttamislain luovuttamisen yleiset edellytykset täyttyivät eikä ollut olemassa mainitussa laissa säädettyjä kieltäytymisperusteita. Käräjäoikeus on kuitenkin katsonut, että A:n luovuttaminen olisi kokonaisuutena arvioiden suhteellisuusperiaatteen vastaista.

Kysymyksenasettelu

6. Asiassa on riidatonta, että EU-luovuttamislain mukaiset yleiset edellytykset A:n luovuttamiselle täyttyvät. Korkeimmassa oikeudessa on ratkaistavana kysymys siitä, onko A:n luovuttamiseen suostuttava vai pitääkö luovuttamisesta kieltäytyä A:n esittämien inhimillisten syiden vuoksi tai suhteellisuusperiaatteen nojalla. Mikäli A:n luovuttamiselle ei ole estettä, on asiassa arvioitavana, voidaanko A:n luovuttamiselle asettaa palauttamista koskeva ehto ja onko Korkeimmalla oikeudella toimivalta määrätä käräjäoikeuden matkustuskiellosta vapauttama A säilöön otettavaksi luovuttamisen täytäntöönpanon turvaamiseksi.

Luovuttaminen

Onko luovuttamiselle inhimillisiin syihin perustuva este?

7. A on vedonnut Korkeimmassa oikeudessa siihen, että Puolan tilanne on entisestään kriisiytynyt Venäjän hyökättyä Ukrainaan, eikä luovuttaminen Puolaan siksi olisi inhimillisesti katsottuna oikea ratkaisu.

8. Korkein oikeus toteaa, että A ei ole voinut vedota tähän perusteeseen käräjäoikeudessa. Mainittua perustetta on ensisijaisesti tarkasteltava EU-luovuttamislain ehdottomia kieltäytymisperusteita sääntelevän 5 §:n 2 momentin perusteella, jonka mukaan luovuttamisesta tulee kieltäytyä, jos luovuttaminen asianomaisen henkilön ikään, terveydentilaan tai muihin henkilökohtaisiin seikkoihin taikka erityisiin olosuhteisiin nähden olisi inhimillisistä syistä kohtuutonta eikä tämä kohtuuttomuus ole poistettavissa siirtämällä täytäntöönpanoa 47 §:n nojalla. Säännös lisättiin EU-luovuttamislakiin perustuslakivaliokunnan lausunnon (PeVL 18/2003 vp) perusteella, eikä säännökselle ole vastinetta eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä ja jäsenvaltioiden välisistä luovuttamismenettelyistä tehdyssä neuvoston puitepäätöksessä 2002/584/YOS (puitepäätös).

9. Unionin tuomioistuin on kuitenkin oikeuskäytännössään katsonut, että luovuttamispyynnön täytäntöönpanosta vastaavan jäsenvaltion oikeusviranomainen voi kieltäytyä luovuttamisesta, jos tämä arvioituaan asiaa konkreettisesti ja tarkasti toteaa olevan painavia perusteita uskoa, että kyseessä oleva henkilö altistuu todelliselle vaaralle joutua pidätysmääräyksen antaneessa jäsenvaltiossa epäinhimillisen tai halventavan kohtelun kohteeksi (tuomio 5.4.2016, Aranyosi ja Căldăraru, C‑404/15 ja C‑659/15 PPU, EU:C:2016:198, 88–94 kohta) tai tämän oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin etukäteen laillisesti perustetussa tuomioistuimessa loukataan (tuomio 22.2.2022, Openbaar Ministerie, C-562/21 PPU, EU:C:2022:100).

10. Korkein oikeus katsoo, että asiassa ei ole A:n esittämillä perusteilla aihetta epäillä, että A:n luovuttaminen Puolaan altistaisi hänet epäinhimilliselle tai halventavalle kohtelulle tai loukkaisi hänen oikeuttaan oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin laillisesti perustetussa tuomioistuimessa. Näin ollen tässä asiassa ei ole kysymys mainitussa unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä tarkoitetusta esteestä luovuttamiselle.

Muodostaako suhteellisuusperiaate esteen luovuttamiselle?

11. Käräjäoikeus on hylännyt syyttäjän esittämän luovuttamispyynnön sillä perusteella, että A:n luovuttaminen olisi kokonaisuutena arvioiden suhteellisuusperiaatteen vastaista. Syyttäjä on valituksessaan katsonut, että suhteellisuusperiaate ei ole täytäntöönpanovaltion harkittavissa käsiteltäessä eurooppalaiseen pidätysmääräykseen perustuvaa luovuttamispyyntöä. A:n mukaan luovuttamispyyntöä käsiteltäessä voidaan ottaa huomioon vastavuoroisen tunnustamisen ohella myös pakkokeinojen käyttämisessä sovellettava suhteellisuusperiaate. Suhteellisuusperiaatetta sovelletaan kansallisella ja ylikansallisella tasolla, ja periaate on tunnustettu sekä unionin oikeudessa että Euroopan ihmisoikeussopimuksessa. A on todennut, että väitetyt rikokset on tehty 24.–25.3.2013, niiden intressi on ollut 266 euroa, eikä Saksa ole vaatinut A:n luovuttamista. Virolainen tuomioistuin on hylännyt luovuttamisvaatimuksen. Puolan viranomaiset eivät ole vastanneet A:n ehdotuksiin asian hoitamisesta esimerkiksi videon välityksellä. A asuu vakituisesti Suomessa, hän puhuu sujuvasti suomea, hänellä on perhesiteitä ja ystäviä Suomessa, hän on ollut Suomessa naimisissa ja hän opiskelee sekä työskentelee Suomessa.

12. EU-luovuttamislailla on pantu kansallisesti täytäntöön edellä mainittu puitepäätös 2002/584/YOS. Puitepäätöksen kuudennen perustelukappaleen ja sen 1 artiklan 2 kohdan mukaisesti jäsenvaltioiden on pantava eurooppalainen pidätysmääräys täytäntöön vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen perusteella ja puitepäätöksen määräysten mukaisesti. Täytäntöönpanosta vastaavat oikeusviranomaiset voivat kieltäytyä eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta lähtökohtaisesti vain puitepäätöksessä tyhjentävästi luetelluilla kieltäytymisperusteilla. Eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpano on pääsääntö, ja siitä kieltäytyminen katsotaan poikkeukseksi, jota on tulkittava suppeasti (ks. KKO 2021:29, kohta 6 sekä Openbaar Ministerie, 43 ja 44 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

13. Vaikka puitepäätöksellä ei ole välitöntä oikeusvaikutusta, kansallista oikeutta on tulkittava yhdenmukaisen tulkinnan periaatteen nojalla puitepäätöksen sanamuodon ja tarkoituksen mukaisesti (ks. tuomio 24.6.2019, Popławski II, C-573/17, EU:C:2019:530, 72 ja 73 kohta sekä niissä viitattu oikeuskäytäntö). Tulkittaessa ja sovellettaessa EU-luovuttamislakia on siten pyrittävä saavuttamaan puitepäätöksen mukainen tarkoitus. Sääntelyn tarkoituksen mukaisena ei voida pitää sitä, että luovutettavaksi pyydetty välttyy syytetoimenpiteiltä sillä perusteella, että luovuttamispyyntöön suostumisen edellytykseksi asetetaan muita ehtoja kuin mistä puitepäätöksessä on säädetty.

14. Korkein oikeus toteaa, että puitepäätöksen johdanto-osan seitsemännen perustelukappaleen mukaisesti puitepäätöstä säädettäessä on otettu huomioon suhteellisuusperiaate. Puitepäätöksessä ei siten ylitetä sitä, mikä on luovuttamisjärjestelmän tavoitteen saavuttamiseksi tarpeen. EU-luovuttamislain puitepäätöksen sääntelyä vastaavat ehdottomat kieltäytymisperusteet on lueteltu tyhjentävästi lain 5 §:ssä ja harkinnanvaraiset kieltäytymisperusteet sen 6 §:ssä. Näissä säännöksissä kuten myöskään puitepäätöksen vastaavissa ehdottomia kieltäytymisperusteita koskevassa 3 artiklassa tai harkinnanvaraisia kieltäytymisperusteita koskevissa 4 ja 4 a artiklan säännöksissä ei säädetä mahdollisuudesta kieltäytyä pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta oikeasuhteisuutta koskevalla perusteella. Suhteellisuusperiaate ei näin ollen sisälly näihin kieltäytymisperusteisiin.

15. Mainituista puitepäätöksellä yhdenmukaistetuista kieltäytymisperusteista poiketen keinot luovuttamisen täytäntöönpanon toteutumisen varmistamiseksi on puitepäätöksessä jätetty kansallisessa lainsäädännössä määritettäviksi (KKO 2012:62, kohta 6 ja KKO 2021:62, kohta 4). Näiden keinojen käyttämisessä on Korkeimman oikeuden ratkaisukäytännön mukaisesti soveltuvin osin otettava huomioon myös pakkokeinojen käyttämisessä sovellettavat keskeiset periaatteet, kuten suhteellisuusperiaate ja kohtuuttoman vangitsemisen kielto (KKO 2012:62, kohta 19 ja KKO 2021:62, kohta 8).

16. Korkein oikeus toteaa, että mainitussa ratkaisukäytännössä suhteellisuusperiaatteen huomioon ottamisesta luovuttamisen turvaamiseksi määrättävän säilöönoton tai matkustuskiellon yhteydessä lausuttua ei voida käräjäoikeuden päätöksessä esitetyin tavoin laajentaa koskemaan EU-luovuttamislain kieltäytymisperusteita. Kieltäytymisperusteiden jäsenvaltiossa tapahtuva laajentaminen kattamaan suhteellisuusperiaatteen kaltaisen yleisluontoisen oikeudellisen punnintanormin on omiaan loukkaamaan puitepäätöksen tavoitteena olevaa vastavuoroista tunnustamista sekä sen yhdenmukaista tulkintaa.

17. Myöskään sillä, että Viron Harjun alioikeus on kieltäytynyt luovuttamasta A:ta, ei ole merkitystä suhteellisuusperiaatteen soveltamisessa eikä muutoinkaan luovuttamisen edellytyksiä koskevassa arvioinnissa. Harjun alioikeus oli ratkaisussaan soveltanut A:ta Viron kansalaisena koskevaa kansallisen rikosprosessilain säännöstä, jonka mukaan luovuttamisesta voidaan kieltäytyä, mikäli rikokseen voidaan soveltaa Viron rikoslakia ja rikoksen syyteoikeus on vanhentunut. Ratkaisulla ei ole merkitystä harkittaessa luovuttamispyyntöön suostumista Suomessa.

18. Edellä mainituilla perusteilla A:n suhteellisuusperiaatteen soveltamisen tueksi esittämät seikat eivät voi muodostaa estettä hänen luovuttamiselleen.

Luovuttamista koskeva johtopäätös

19. Koska luovuttamisen yleiset edellytykset täyttyvät eikä A:n luovuttamiselle ole EU-luovuttamislain tai puitepäätöksen tarkoittamaa kieltäytymisperustetta tai muutakaan estettä, A:n luovuttamiseen Puolaan syytetoimenpiteitä varten on suostuttava.

Säilöön ottaminen

Korkeimman oikeuden toimivalta tutkia säilöön ottamista koskeva vaatimus

20. Puitepäätöksen 12 artiklasta ja 17 artiklan 5 kohdasta ilmenee, että luovuttamisen täytäntöönpanosta vastaavan jäsenvaltion oikeusviranomaisen tulee toteuttaa tarpeellisiksi katsomansa toimenpiteet etsityn henkilön pakenemisen estämiseksi ja varmistaa kansallisen lainsäädäntönsä mukaisesti, että henkilön tosiasiallisen luovuttamisen aineelliset edellytykset säilyvät siihen saakka, kunnes eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta tehdään lopullinen päätös (ks. myös KKO 2012:62, kohta 5). Keinot luovuttamisen täytäntöönpanon toteutumisen varmistamiseksi on puitepäätöksessä jätetty kansallisessa lainsäädännössä määritettäviksi. Suomessa luovuttamisen täytäntöönpano voidaan turvata ottamalla luovutettavaksi pyydetty henkilö säilöön tai määräämällä hänet matkustuskieltoon (EU-luovuttamislaki 17 §, 18 § ja 33 §:n 2 ja 3 momentti). Säilössä pitämisestä on soveltuvin osin voimassa, mitä tutkintavankeudesta ja vangitsemisasian käsittelystä pakkokeinolaissa säädetään, sekä matkustuskiellosta, mitä siitä pakkokeinolaissa säädetään (EU-luovuttamislaki 17 §:n 2 ja 3 momentti, 18 §:n 1 momentti).

21. EU-luovuttamislain 33 §:n 2 momentin mukaan jos käräjäoikeus suostuu luovuttamiseen, luovutettava on pidettävä säilössä, jollei tuomioistuin toisin määrää. Mainittu momentti sisältää perustelujensa (HE 88/2003 vp s. 44–45) mukaan säännökset siitä, mitä käräjäoikeuden luovuttamispäätöksessä tulisi määrätä luovutettavan henkilön säilössäpidosta. Jos käräjäoikeus suostuisi luovuttamiseen, luovutettava henkilö olisi suoraan lain nojalla pidettävä säilössä, jollei tuomioistuin toisin määräisi. Luovutettava olisi säännönmukaisesti säilöön otettuna, kunnes luovuttamispäätös pantaisiin täytäntöön riippumatta siitä, olisiko luovutettava ollut luovuttamismenettelyn aikana säilöön otettuna vai ei.

22. EU-luovuttamislain 19 §:stä ilmenee, että säilöön otettu saa kannella Korkeimpaan oikeuteen käräjäoikeuden säilöön ottamisen voimassa pitämistä koskevasta päätöksestä. Syyttäjä on tässä asiassa esittänyt säilöön ottamista koskevan vaatimuksen Korkeimmalle oikeudelle valittaessaan EU-luovuttamislain 37 §:n nojalla luovuttamista koskevasta käräjäoikeuden päätöksestä. Korkein oikeus toteaa, että myös pakkokeinolain 3 luvun 18 §:stä ja vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, että muutoksenhakuteitse ylemmän tuomioistuimen tutkittavaksi saatetussa asiassa voidaan vaatia vastaajan vangitsemista säännöksestä ilmenevin edellytyksin.

23. EU-luovuttamislain 42 §:n mukaan asian käsittelyyn Korkeimmassa oikeudessa sovelletaan oikeudenkäymiskaaren 30 luvun säännöksiä, jotka koskevat muutoksenhakua hovioikeuden toisena oikeusasteena käsittelemään asiaan sekä soveltuvin osin EU-luovuttamislain säännöksiä asian käsittelystä käräjäoikeudessa. Säännöksen perusteluissa (HE 88/2003 vp s. 48–49) on lausuttu, että viittaus merkitsisi esimerkiksi sitä, että mitä on sanottu 33 §:ssä käräjäoikeuden päätöksen sisällöstä, sovellettaisiin soveltuvin osin myös Korkeimman oikeuden päätökseen.

24. Tässä tapauksessa käräjäoikeus on kieltäytyessään luovuttamispyynnöstä kumonnut A:lle määrätyn matkustuskiellon. Käräjäoikeus ei ole erikseen lausunut syyttäjän vaatimuksesta määrätä A luovuttamispäätöksen täytäntöönpanon turvaamiseksi säilöön tai toissijaisesti, käräjäoikeuden kieltäytyessä luovuttamisesta, A:n pitämisestä säilössä, kunnes päätös on tullut lainvoimaiseksi tai Korkein oikeus määrää asiassa toisin. Syyttäjä on hakiessaan muutosta käräjäoikeuden ratkaisuun Korkeimmassa oikeudessa edelleen vaatinut A:n määräämistä säilöön otettavaksi, ja pitänyt tehostettuakin matkustuskieltoa riittämättömänä turvaamistoimena, sillä A ei ollut matkustuskiellossa ollessaan noudattanut ilmoittautumisvelvollisuuttaan. A on vastustanut syyttäjän vaatimusta säilöön ottamisesta pitäen sitä suhteellisuusperiaatteen vastaisena, kohtuuttomana ja tarpeettomana.

25. EU-luovuttamislaissa ei erikseen säädetä Korkeimman oikeuden toimivallasta päättää säilöön ottamisesta suostuessaan syyttäjän muutoksenhaun johdosta luovuttamista koskevaan vaatimukseen käräjäoikeuden kieltäydyttyä luovuttamisesta ja vapautettua luovutettavaksi pyydetyn henkilön. EU-luovuttamislain esitöissäkään ei ole nimenomaisesti lausuttu esillä olevan kaltaisesta tilanteesta.

26. EU-luovuttamislain 42 §:n mukaisesti asian käsittelyyn Korkeimmassa oikeudessa sovelletaan kuitenkin soveltuvin osin EU-luovuttamislain säännöksiä asian käsittelystä käräjäoikeudessa. Edellä mainitun esityölausuman mukaisesti tämä tarkoittaa myös EU-luovuttamislain 33 §:ää, jonka 2 momentin nojalla käräjäoikeuden suostuessa luovuttamiseen on luovutettava pidettävä säilössä, jollei tuomioistuin toisin määrää. Mainitun säännöksen perustelujen mukaisesti luovuttamiseen suostuttaessa luovutettava henkilö olisi pidettävä suoraan lain nojalla säilössä riippumatta siitä, onko tämä ollut säilöön otettuna luovuttamismenettelyn aikana. Korkein oikeus toteaa, että A on ollut luovuttamismenettelyn kuluessa ensin säilöön otettuna ja sen jälkeen matkustuskiellossa aina käräjäoikeuden muutoksenhaun kohteena olevan ratkaisun antamiseen saakka.

27. Korkein oikeus katsoo edellä lausutun perusteella, että sillä on EU-luovuttamislain 33 §:n 2 momentin nojalla toimivalta päättää luovutettavaksi määrättävän A:n säilöön ottamisesta tämän luovuttamisen täytäntöönpanon turvaamiseksi.

Säilöön ottamisen edellytykset

28. Asian käsittelyssä noudatettavien menettelytapojen osalta ja säilöön ottamista harkittaessa on soveltuvin osin otettava huomioon pakkokeinolain mukaiset pakkokeinojen kohteena olevan henkilön suojaksi säädetyt menettelyt sekä pakkokeinojen käyttämisessä sovellettavat keskeiset periaatteet, kuten suhteellisuusperiaate ja kohtuuttoman vangitsemisen kielto (KKO 2012:62, kohta 19 ja KKO 2021:62, kohta 8).

29. Korkein oikeus on kuitenkin ratkaisukäytännössään (KKO 2012:62, kohta 19 ja KKO 2021:62, kohta 7) todennut, että EU-luovuttamislaissa ja sen taustalla olevassa puitepäätöksessä on asetettu tiukka velvollisuus huolehtia siitä, että luovuttamista koskeva ratkaisu kyetään panemaan täytäntöön. Korkein oikeus on tämän vuoksi katsonut, että luovutettavaksi määrätty henkilö on luovuttamisen turvaamiseksi lähtökohtaisesti määrättävä pidettäväksi säilössä, jollei poikkeuksellisesti ole perusteita määrätä häntä matkustuskieltoon.

30. Luovuttamispäätöksen täytäntöönpanon turvaamiseksi asetettua säilössä pitämistä ei yleensä voida pitää luovutettavaksi vaaditun henkilön kannalta kohtuuttomana, kun otetaan huomioon luovuttamismenettelyssä noudatettavat lyhyet määräajat ja se, että puitepäätöksen 26 artikla velvoittaa pidätysmääräyksen antaneen valtion vähentämään pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta johtuvan säilöönottoajan vapausrangaistuksesta (KKO 2012:62, kohta 16 ja KKO 2021:62, kohta 9).

31. Korkein oikeus katsoo, että säilöön ottamista puoltavat seikat ovat painavampia kuin sitä vastaan puhuvat seikat. Asiassa on pakenemisen vaaran todennäköisyyttä tukevia seikkoja. Tähän nähden ei matkustuskiellon tehostettunakaan voida katsoa riittävällä tavalla turvaavan luovuttamispäätöksen täytäntöönpanoa. Korkein oikeus katsoo, etteivät A:n tähän mennessä toteutuneet säilössä pitäminen ja matkustuskielto anna aihetta arvioida, että Korkeimman oikeuden tällä päätöksellä luovutettavaksi määräämän A:n säilöön ottaminen olisi suhteellisuusperiaatteen vastaista tai tämän henkilökohtaisten olosuhteiden vuoksi kohtuutonta. A on näin ollen määrättävä säilöön otettavaksi luovuttamispäätöksen täytäntöönpanon varmistamiseksi.

Luovutettavan palauttamista koskeva ehto

32. A on vastauksessaan vaatinut, että luovuttamiselle asetetaan palauttamista koskeva ehto. Syyttäjä on vastustanut vaatimusta.

33. EU-luovuttamislain 8 §:n 2 momentin mukaan jos luovutettavaksi pyydetty asuu Suomessa pysyvästi ja luovuttamisasian käsittelyn yhteydessä on pyytänyt saada suorittaa rangaistuksen Suomessa ja hänen henkilökohtaisten olosuhteittensa tai muun erityisen syyn takia on perusteltua, että hän voi suorittaa mahdollisesti tuomittavan vapausrangaistuksen Suomessa, voidaan päätettäessä luovuttaa henkilö syytetoimenpiteitä varten luovuttamisen ehdoksi asettaa, että hänet välittömästi tuomion tultua lainvoimaiseksi palautetaan Suomeen suorittamaan mahdollisesti tuomittua vapausrangaistusta. Säännöksen taustalla on puitepäätöksen 5 artiklan 3 kohta.

34. Säännöstä koskevien perustelujen mukaan (HE 88/2003 vp s. 25 ja 28) jos henkilö olisi pitkään asunut Suomessa ja lisäksi hän olisi integroitunut yhteiskuntaan, olisi perusteltua, että hän voisi suorittaa vapausrangaistuksen Suomessa. Myös Suomessa olevilla tiiviillä perhesuhteilla olisi merkitystä. Suomessa pysyvästi asuvalla henkilöllä tarkoitettaisiin samaa kuin rikoslain 1 luvun 6 §:ssä.

35. Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2011:8 (kohta 19) katsonut, että EU-luovuttamislain 8 §:n 2 momenttiin rinnastuvaa lain 6 §:n 6 kohtaa sovellettaessa on arvioitava esimerkiksi sitä, miten pysyvästi luovutettavaksi pyydetty henkilö asuu Suomessa, miten kiinteästi hänen perhesuhteensa liittyvät Suomeen sekä miten hän on järjestänyt Suomessa toimeentulonsa ja työskentelynsä. Mitä kiinteämmin ja pysyvämmin mainitut seikat ovat yhteydessä Suomeen, sitä perustellumpaa voi olla, että hän suorittaa vapausrangaistuksen Suomessa. Asiassa on tämän lisäksi arvioitava, liittyykö henkilön käyttäytymiseen Suomessa moitittavia piirteitä, kuten rikollisuutta.

36. Korkein oikeus katsoi edellä mainitussa ratkaisussaan (kohdat 20–22), että vankeusrangaistuksen suorittamista Suomessa koskevat edellytykset eivät täyttyneet. Vaikka henkilö oli tosiasiallisesti asunut pysyvästi Suomessa jo useamman vuoden, hänen perhesiteitään Suomeen ei voitu pitää merkittävinä, kun perhe oli asunut Suomessa vain lyhyen ajan. Mainitun henkilön työskentely Suomessa oli ollut satunnaista, ja hän oli salannut sen viranomaisilta. Hänen taloudelliset siteensä Suomeen olivat jääneet varsin vähäisiksi, ja hän oli syyllistynyt Suomessa rikoksiin.

37. Korkein oikeus katsoi ratkaisussaan KKO 2015:99 henkilön asuneen luovuttamispyynnön aikaan rikoslain 1 luvun 6 §:ssä tarkoitetulla tavalla pysyvästi Suomessa. Korkein oikeus katsoi (kohta 8), että henkilön useamman vuoden kestänyt asuminen, elinkeino- ja muu ansiotoiminta Suomessa, sekä omistusasunnon hankkiminen täältä osoittivat hänen asettuneen pysyvästi asumaan Suomessa.

38. Korkein oikeus toteaa, että A ei ole toimittanut tarkempaa selvitystä asumisestaan Suomessa ennen 30.7.2019. A:n äiti asuu Suomessa, mutta muusta ajankohtaisesta kiinteästä perhesuhteesta Suomessa ei ole esitetty selvitystä. A ei ole toimittanut selvitystä myöskään taloudellisista siteistään Suomeen tai opinnoistaan taikka työsuhteestaan Suomessa. A:ta on pyydetty luovutettavaksi Puolassa ja Saksassa vuonna 2013 tehdyistä rikoksista, ja hänen luovuttamisasiaansa on käsitelty myös Virossa hänen oleskeltuaan siellä. Palautusehdon asettamista vastaan puhuu A:n syyllistyminen Suomessa vuosina 2014 ja 2016 rikoksiin. Korkein oikeus katsoo, ettei A:n henkilökohtaisten olosuhteiden tai muun erityisen syyn takia ole perusteltua, että hän suorittaisi hänelle mahdollisesti määrättävän vapausrangaistuksen Suomessa. Luovuttamiselle ei siten ole edellytyksiä asettaa EU-luovuttamislain 8 §:n 2 momentin mukaista palauttamista koskevaa ehtoa.

Päätöslauselma

Käräjäoikeuden päätös kumotaan. A:n luovuttamiseen Puolaan syytetoimenpiteitä varten suostutaan.

Luovuttamisen turvaamiseksi A määrätään otettavaksi säilöön ja pidettäväksi säilössä, kunnes luovuttamispäätös pannaan täytäntöön.

Vaatimus luovuttamiselle asetettavasta rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Suomen ja muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä annetun lain 8 §:n 2 momentin mukaisesta luovutettavan palauttamisesta koskevasta ehdosta hylätään.

A ei ole suostunut siihen, että hänet saadaan Puolassa asettaa syytteeseen, häntä rangaista tai häneltä riistää vapaus muusta ennen luovuttamista tehdystä rikoksesta kuin siitä, jonka perusteella luovuttamista pyydetään. A ei ole suostunut siihen, että hänet voidaan luovuttaa Puolasta edelleen Euroopan unionin toiseen jäsenvaltioon.

Puola on velvollinen noudattamaan eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä ja jäsenvaltioiden välisistä luovuttamismenettelyistä tehdyn neuvoston puitepäätöksen (2002/584/YOS) 27 ja 28 artiklan säännöksiä.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Pekka Koponen, Lena Engstrand, Jussi Tapani, Timo Ojala ja Alice Guimaraes-Purokoski. Esittelijä Minna Immonen.