KKO:2022:19

Asian aikaisempi käsittely

Hakemuksen kohteena olevilta osin lainvoimaiseksi jäänyt Helsingin käräjäoikeuden tuomio 15.12.2020 nro 20/150242 kuvataan tarpeellisilta osin Korkeimman oikeuden ratkaisussa.

Asian ovat käräjäoikeudessa ratkaisseet käräjätuomari Elisa Savolainen ja lautamiehet.

Ylimääräinen muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

Syyttäjät vaativat, että Helsingin käräjäoikeuden 15.12.2020 antama tuomio puretaan oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 9 §:n 1 momentin nojalla siltä osin kuin A oli tuomittu törkeästä huumausainerikoksesta. Syyttäjät vetosivat hakemuksensa perusteena siihen, että käräjäoikeuden tuomion antamisen jälkeen oli ilmennyt aikaisemmin tuntemattomia seikkoja ja todisteita, joiden perusteella syytteen olisi tullut koskea huomattavasti suurempaa määrää huumausaineita. Käräjäoikeuden tuomioon nähden A:n rikosnimike ei muuttuisi, mutta syyksi luettava teko ja seuraamus muuttuisivat olennaisesti.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Aikaisempi syyte ja hakemuksen kohteena oleva tuomio

1. Aiemmin käsitellyssä asiassa syyttäjä vaati hakemuksen kohteena olevasta käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevällä tavalla A:lle rangaistusta muun ohella törkeästä huumausainerikoksesta. Käräjäoikeudessa 26.11.2020 vireille pannun syytteen mukaan A oli ajalla 14.7.–16.10.2020 yhdessä ja yksissä tuumin kahden muun syytetyn kanssa yhteiseen lukuun laittomasti levitystarkoituksessa pitänyt hallussaan amfetamiinia useita kiloja ja kokaiinia useita satoja grammoja. Edellä mainituista määristä A ja kaksi muuta vastaajaa olivat yhdessä ja yksissä tuumin sekä yhteiseen lukuun laittomasti myyneet ja levittäneet amfetamiinia noin 3 000 grammaa ja kokaiinia noin 715 grammaa. A:lle vaadittiin rangaistusta myös eräiden muiden huumausaineiden hallussapidosta.

2. Käräjäoikeus on 15.12.2020 antamallaan hakemuksen kohteena olevalta osalta lainvoimaisella tuomiolla tuominnut A:n muun ohella törkeästä huumausainerikoksesta 3 vuoden 10 kuukauden vankeusrangaistukseen. Tuomiossaan käräjäoikeus on syytteen enemmälti hyläten katsonut selvitetyksi, että A on ajalla 14.7.–28.8.2020 yhdessä toisen vastaajan kanssa pitänyt levitystarkoituksessa hallussaan 556 grammaa amfetamiinia ja 192,2 grammaa kokaiinia, mistä määrästä A on yhdessä toisen vastaajan kanssa myynyt ja levittänyt kokaiinia 122 grammaa. A:n syyksi on luettu myös syytteessä mainittujen eräiden muiden huumausaineiden hallussapito syytteen mukaisesti.

Ylimääräinen muutoksenhakemus

3. Syyttäjät ovat Korkeimmalle oikeudelle 13.10.2021 toimitetussa hakemuksessa ja 2.12.2021 toimitetussa hakemuksen täydennyksessä vaatineet, että käräjäoikeuden tuomio puretaan oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 9 §:n 1 momentin 2 kohdan nojalla. Käräjäoikeuden tuomion antamisen jälkeen suoritetussa esitutkinnassa on ilmennyt, että A:n on syytä epäillä yhdessä muiden henkilöiden kanssa tuoneen maahan ja pitäneen hallussaan levitystarkoituksessa ainakin noin 40 kilogrammaa amfetamiinia, noin 10 kilogrammaa kokaiinia sekä ainakin 1,4 kilogrammaa metyleenidioksimetamfetamiinia (MDMA). Hakemuksessa ja sen täydennyksessä on selostettu sitä, miten A:n epäillään uuden selvityksen perusteella yhdessä muiden henkilöiden kanssa pitäneen hallussaan mainittuja huumausaineita ja levittäneen niitä. Rikoksen epäilty tekoaika on 11.9.2019–1.6.2021.

4. Syyttäjät ovat katsoneet, että käräjäoikeuden 15.12.2020 antaman tuomion oikeusvoima estää tutkimasta A:ta vastaan esitettävän uuden laajemman rangaistusvaatimuksen, koska ilmi tullut uusi rikollinen menettely on samaa rikosta jo tuomitun teon kanssa. Syyttäjät ovat todenneet, että uusien tietojen ja todisteiden perusteella A:n syytteen olisi tullut koskea merkittävästi suurempaa huumausainemäärää kuin purettavaksi vaaditussa tuomiossa on luettu A:n syyksi. Rikosnimike ei olisi muuttunut, mutta teko tai teot sekä seuraamus olisivat syyksi luettaessa muuttuneet merkittävästi. Hakemuksessa on katsottu, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukainen rangaistus A:lle uuden selvityksen perusteella syyksi luettavasta teosta olisi 10 vuoden vankeusrangaistus.

Sovellettava säännös ja Korkeimmassa oikeudessa ratkaistavana oleva kysymys

5. Oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 9 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan lainvoiman saanut tuomio rikosasiassa voidaan syytetyn vahingoksi purkaa, jos kysymyksen ollessa rikoksesta, josta säännöllisen rangaistusasteikon mukaan voi seurata ankarampi rangaistus kuin kaksi vuotta vankeutta, vedotaan seikkaan tai todisteeseen, jota ei ole aikaisemmin esitetty, ja sen esittäminen todennäköisesti olisi johtanut syytetyn tuomitsemiseen rikoksesta tai siihen, että rikokseen olisi ollut sovellettava olennaisesti ankarampia rangaistussäännöksiä.

6. Korkeimmassa oikeudessa on ratkaistavana ensin se, täyttyykö asiassa hakemuksessa esitettyjen tietojen perusteella edellä mainitun lainkohdan mukainen vaatimus siitä, että rikokseen olisi ollut sovellettava olennaisesti ankarampia rangaistussäännöksiä. Tämä arviointi on ensisijainen verrattuna niihin lainkohdan soveltamisedellytyksiin, joiden mukaan hakemuksen tueksi vedottujen seikkojen ja todisteiden tulee olla uusia, sekä sen arviointiin, olisivatko kyseiset seikat tai todisteet todennäköisesti johtaneet toiseen lopputulokseen.

Esityöt ja oikeuskäytäntö

7. Edellä kohdassa 5 mainittua säännöstä koskevissa esitöissä on todettu, että tuomion purkamisen syytetyn vahingoksi olisi rajoituttava koskemaan yleisen edun kannalta arveluttavimpia tapauksia ja että tuomio olisi eräissä tapauksissa voitava purkaa syytetyn vahingoksi myös uuden tosiasia-aineiston perusteella. Mahdollisuus tuomion purkamiseen olisi tällöin kuitenkin rajoitettava koskemaan vain törkeähköjä rikoksia, minkä lisäksi purun edellytyksenä tulisi olla, että uusi todistusaineisto jutussa esitettynä todennäköisesti olisi johtanut syytetyn tuomitsemiseen rikoksesta tai siihen, että rikokseen olisi ollut sovellettava olennaisesti ankarampia rangaistussäännöksiä. Riittävää ei olisi, että uusi todistusaineisto olisi aiheuttanut sen, että syytetty olisi käytetyn rangaistusasteikon puitteissa tuomittu ankarampaan rangaistukseen. (HE 14/1958 vp s. 9–10.)

8. Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 1966 II 127 katsonut, ettei aiempaa lainvoimaista tuomiota voitu purkaa oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 9 §:n nojalla, kun uusi selvitys ei olisi johtanut siihen, että vastaajan rikokseen olisi ollut sovellettava olennaisesti ankarampia rangaistussäännöksiä, vaan siitä olisi voinut seurata ainoastaan vastaajan tuomitseminen saman lainkohdan nojalla ehkä pidempään rangaistukseen kuin hänet jutussa oli tuomittu.

9. Ratkaisussa KKO 1981 II 75 katsottiin, ettei lainvoimaista tuomiota ollut syytä purkaa, kun vastaajalle uudessa oikeudenkäynnissä ankarampaa rangaistussäännöstä sovellettaessa tuomittava rangaistus ei todennäköisesti olisi olennaisesti ankarampi kuin aiemmin tuomittu rangaistus ja kun uuden oikeudenkäynnin vireille tuleminen pitkän ajan kuluttua lainvoimaisen tuomion antamisen jälkeen aiheuttaisi vastaajalle kohtuutonta haittaa. Ratkaisussa KKO 2000:126 katsottiin, ettei lainvoimaista tuomiota tullut purkaa vastaajan vahingoksi, kun asiassa oli ilmeistä, ettei vastaajaa olisi voitu toisenlaisenkaan syyksilukemisen perusteella tuomita syyntakeettomuuden vuoksi rangaistukseen.

10. Korkein oikeus on ratkaisullaan 29.5.2015 nro 1051 purkanut käräjäoikeuden tuomion vastaajan vahingoksi asiassa, jossa syytteet törkeästä huumausainerikoksesta oli käräjäoikeudessa hylätty. Alkuperäisen syytteen mukaan vastaaja oli pitänyt hallussaan 81,3 grammaa kokaiinia. Myöhemmässä esitutkinnassa oli käynyt ilmi, että vastaaja olisi pitänyt hallussaan kokaiinia suuremman määrän eli 2 kilogrammaa. Korkein oikeus purki käräjäoikeuden tuomion syyttäjän hakemuksesta vastaajan vahingoksi.

Korkeimman oikeuden johtopäätökset

11. Lainvoimainen tuomio voidaan edellä selostetun oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 9 §:n 1 momentin 2 kohdan sanamuodon mukaan purkaa syytetyn vahingoksi rangaistusasteikon enimmäisrangaistusta koskevien ja muiden edellytysten täyttyessä ensinnäkin, jos syyte on purettavaksi vaaditussa tuomiossa hylätty. Toiseksi tuomio voidaan purkaa myös silloin, kun purkuhakemuksen kohteena olevassa tuomiossa vastaaja on tuomittu, mutta hakemuksessa vedotaan ankarampaan rangaistussäännökseen, jolloin vertailu tehdään purettavaksi vaaditussa tuomiossa sovelletun ja purkuhakemuksessa vedotun rangaistussäännöksen välillä. Tällöin lainvoimainen tuomio on mahdollista purkaa, kun esitetyn uuden selvityksen perusteella lainvoimaisen tuomion kohteena ollutta tekoa tulisi arvioida toisen lainkohdan nojalla, jonka rangaistusasteikko on purettavaksi vaaditussa tuomiossa sovelletun rangaistussäännöksen mukaista rangaistusasteikkoa olennaisesti ankarampi.

12. Korkein oikeus toteaa, että puheena olevan säännöksen sanamuodon mukainen tulkinta voi joissakin tilanteissa johtaa sattumanvaraisiin ja yhdenvertaisen kohtelun vastaisiin lopputuloksiin. Tuomion purkaminen on säännöksen nojalla mahdollista esimerkiksi silloin, kun vastaaja on tuomittu perustekomuodon mukaisesta teosta ja uuden selvityksen perusteella hänet voitaisiin tuomita saman rikoksen törkeästä tekomuodosta. Sen sijaan tuomion purkaminen ei ole säännöksen sanamuodon perusteella mahdollista, jos purettavaksi vaaditussa tuomiossa ja purkuhakemuksessa esitetyssä tilanteessa sovellettaisiin samaa rangaistussäännöstä, vaikka uuden selvityksen perusteella tuomittava rangaistus saattaisi tosiasiallisesti olla huomattavasti ankarampi kuin purettavaksi vaaditussa tuomiossa on tuomittu.

13. Viimeksi mainittu soveltamistilanne on merkityksellinen erityisesti silloin, kun rangaistussäännöksen rangaistusasteikko on poikkeuksellisen laaja, kuten nyt kysymyksessä olevassa törkeässä huumausainerikoksessa. Kun törkeässä huumausainerikoksessa rangaistusasteikko ulottuu yhdestä vuodesta kymmeneen vuoteen vankeutta, uuden selvityksen vaikutus tuomittavaan rangaistukseen voi olla selvästi olennaisempi kuin perustekomuodon ja törkeän tekomuodon soveltamisen välinen ero useissa muissa rangaistussäännöksissä. Oikeudenkäymiskaaren 31 luvun tullessa voimaan huumausainerikoksen rangaistusasteikko oli sakosta neljään vuoteen vankeutta (laki huumausaineista 572/1956) eikä törkeää tekomuotoa varten ollut säädetty erillistä rangaistussäännöstä.

14. Hakemuksen kohteena olevassa tuomiossa A:n syyksi on luettu törkeä huumausainerikos ja tuomittu yhteinen rangaistus on ollut 3 vuotta 10 kuukautta vankeutta. Hakemuksessa on vedottu siihen, että myöhemmin selvitetyssä A:n menettelyssä on kysymys törkeästä huumausainerikoksesta, josta huumausaineen laatua ja määriä koskevien uusien tietojen perusteella syytteen olisi tullut koskea huomattavasti suurempia määriä huumausaineita ja teosta tulisi syyttäjän käsityksen mukaan tuomita enimmäisrangaistus eli 10 vuotta vankeutta.

15. Arvioitavana olevassa asiassa on riidatonta, että kysymys ei ole ankaramman rangaistussäännöksen soveltumisesta A:n tekoon, vaan hakemuksessa esitetyllä tavalla saman rangaistussäännöksen nojalla tuomittavissa olevasta olennaisesti ankarammasta rangaistuksesta. Tuomion purkaminen tällaisessa tilanteessa edellyttäisi säännöksen sanamuodon mukaisesta tulkinnasta poikkeamista. Korkein oikeus on harkitessaan tuomion purkamista syytetyn eduksi tulkinnut osin säännöksen sanamuodosta poikkeavasti oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 8 §:n 3 kohtaa, joka edellyttää, että rikokseen olisi ollut sovellettava lievempiä rangaistussäännöksiä. Tuomionpurun syytetyn eduksi on katsottu olleen mahdollinen myös tilanteissa, joissa ei ole ollut kysymys suoranaisesti lievemmän rangaistussäännöksen soveltamisesta (KKO 2000:127 ja KKO 2016:83).

16. Korkein oikeus katsoo, että arvioitaessa oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 9 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaisia tuomionpurun edellytyksiä syytetyn vahingoksi tulkinnan on perustuttava säännöksen sanamuotoon. Oikeudellisessa toimintaympäristössä ja muussa lainsäädännössä tapahtuneita muutoksia ei voida ottaa huomioon yhtä laajasti kuin tuomionpurussa syytetyn eduksi (vrt. KKO 2000:127). Vaikka säännöksen sanamuodon mukaisen soveltamisen lopputulos voi tietyissä edellä kuvatuissa tilanteissa olla epäjohdonmukainen, hallituksen esityksen lausumat osoittavat, että lakia säädettäessä tarkoituksena on ollut jättää säännöksen soveltamisen ulkopuolelle ne tilanteet, joissa on kysymys saman rangaistussäännöksen puitteissa tapahtuvasta ankaramman rangaistuksen mittaamisesta.

17. Edellä lausutun perusteella Korkein oikeus katsoo, että oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 9 §:n 1 momentin 2 kohdan nojalla tuomiota ei voida purkaa syytetyn vahingoksi silloin, kun teko olisi saman rangaistussäännöksen puitteissa tullut mittaamisharkinnassa ankarammin arvioitavaksi. Näin ollen käsiteltävänä olevassa asiassa ei ole kyseessä sellainen tilanne, jossa tuomio on purettavissa vastaajan vahingoksi sanotun lainkohdan nojalla. Tämän vuoksi hakemus on hylättävä. Tähän nähden asiassa ei ole myöskään aihetta lausua enemmälti siitä, onko esitetyn selvityksen nojalla perusteltua katsoa hakemuksen kohteena olevan lainvoimaisen tuomion estävän uuteen selvitykseen perustuvan uuden syytteen tutkimisen, ovatko hakemuksen tueksi vedotut seikat tai todisteet uusia tai johtaisiko esitetty uusi selvitys todennäköisesti syyttäjän esittämään syyksilukemiseen. Korkein oikeus katsoo myös, että ottaen huomioon hakemuksen hylkäämiseen johtanut syy, A:n kuuleminen ennen asian ratkaisemista on oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 4 §:n 2 momentissa ja 13 §:ssä tarkoitetulla tavalla ilmeisen tarpeetonta.

Päätöslauselma

Hakemus hylätään.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Pekka Koponen, Ari Kantor, Kirsti Uusitalo, Eva Tammi-Salminen ja Timo Ojala. Esittelijä Saara Ingström.