KKO:2022:14

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Varsinais-Suomen käräjäoikeuden tuomio 29.1.2019 nro 19/4056

A:n entiseen työnantajayhtiöönsä kohdistamasta kanteesta käräjäoikeus velvoitti yhtiön suorittamaan A:lle ylityökorvauksia.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Katja Frondelius-Mäkinen.

Turun hovioikeuden päätös 17.9.2020 nro 599 ja tuomio 13.11.2020 nro 725

Yhtiö valitti hovioikeuteen väittäen, että A:n ylityökorvaussaatavat olivat vanhentuneet, ja vetosi asian käräjäoikeuskäsittelyn aikana annetusta ennakkopäätöksestä KKO 2018:10 ilmenevään uuteen oikeusohjeeseen. Hovioikeus jätti päätöksellään yhtiön vanhentumisväitteen tutkimatta katsoen, ettei työnantajayhtiö ollut saattanut todennäköiseksi, ettei se olisi voinut vedota vanhentumiseen jo käräjäoikeudessa. Pääasiassa antamallaan tuomiolla hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Kirsi Kanerva, Juha Laaksonen ja Kari Lahdenperä. Esittelijä Mikael Pulkkinen.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

Yhtiölle myönnettiin valituslupa.

Yhtiö vaati valituksessaan, että hovioikeuden tuomio kumotaan siltä osin kuin yhtiö oli tuomittu suorittamaan A:lle ylityökorvauksia, jotka olivat vanhentuneita, ja että asia palautetaan käsiteltäväksi hovioikeuteen siltä osin kuin yhtiön esittämää vanhentumisväitettä ei ollut käsitelty hovioikeudessa.

A vaati vastauksessaan, että valitus hylätään.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta ja alempien oikeuksien ratkaisut

1. Käräjäoikeus on velvoittanut yhtiön maksamaan A:lle maksamattomia yleissitovaan työehtosopimukseen perustuvia ylityökorvauksia vuosilta 2011–2014 yhteensä 12 168,05 euroa korkoineen. A:n ylityökorvauksia koskeva kanne on tullut käräjäoikeudessa vireille 30.10.2017.

2. Yhtiö on valituksessaan hovioikeudelle vedonnut siihen, että A:n ylityökorvaussaatavat olivat vanhentuneet sittemmin kumotun työaikalain (605/1996) 38 §:n nojalla. Perusteenaan tähän uuteen seikkaan vetoamiselle yhtiö on esittänyt, että työaikasidonnaisten saatavien vanhentumista koskeva oikeuskäytäntö oli asian käräjäoikeuskäsittelyn aikana muuttunut Korkeimman oikeuden annettua ratkaisunsa KKO 2018:10.

3. A on vaatinut, että yhtiön vanhentumisväite jätetään vasta hovioikeudessa esitettynä tutkimatta.

4. Hovioikeus on päätöksessään todennut, että ennakkopäätös KKO 2018:10 oli annettu 12.2.2018, ja jatkettu valmisteluistunto ja pääkäsittely käräjäoikeudessa oli pidetty 4.12.2018 eli vajaat 10 kuukautta Korkeimman oikeuden antaman ratkaisun jälkeen. Hovioikeus on katsonut, ettei yhtiö ollut saattanut todennäköiseksi, ettei se olisi voinut vedota vanhentumiseen jo käräjäoikeudessa. Hovioikeus on sen vuoksi jättänyt yhtiön vanhentumisväitteen tutkimatta. Pääasiaratkaisullaan hovioikeus ei ole muuttanut käräjäoikeuden tuomiota ylityökorvausten osalta.

Korkeimmassa oikeudessa ratkaistavana oleva kysymys

5. Korkeimmassa oikeudessa on ratkaistavana se, olisiko hovioikeuden pitänyt tutkia yhtiön esittämä vanhentumisväite.

Sovellettavat oikeusohjeet

6. Oikeudenkäymiskaaren 25 luvun 17 §:n 1 momentin mukaan valittaja ei saa hovioikeudessa riita-asiassa vedota muihin seikkoihin tai todisteisiin kuin niihin, jotka on esitetty käräjäoikeudessa, paitsi jos hän saattaa todennäköiseksi, ettei hän ole voinut vedota seikkaan tai todisteeseen käräjäoikeudessa tai että hänellä on ollut pätevä aihe olla tekemättä niin.

7. Säännöstä koskevissa perusteluissa on katsottu, että asianosaisella olisi pätevä aihe vedota seikkaan tai todisteeseen vasta hovioikeudessa esimerkiksi silloin, jos hän ei vielä alioikeuskäsittelyn aikana ole ymmärtänyt seikan tai todisteen merkitystä eikä sen voida katsoa johtuneen hänen huolimattomuudestaan (HE 15/1990 vp s. 125–126 ja HE 33/1997 vp s. 56).

8. Oikeudenkäymiskaaren 25 luvun 17 §:n 1 momentissa säädetyn prekluusion tarkoituksena on edistää oikeudenkäynnin varmuutta ja keskittämistä sekä vaikuttaa oikeudenkäynnin joutuisuuteen estämällä sen kohteen ja oikeudenkäyntiaineiston hallitsematon laajeneminen oikeudenkäynnin myöhäisessä vaiheessa. Prekluusiolla pyritään siten myös turvaamaan asianosaisten prosessuaalinen tasavertaisuus ja vastapuolen puolustautumismahdollisuudet. Muutoksenhakuvaiheen prekluusiolla hovioikeudessa pyritään lisäksi turvaamaan oikeudenkäynnin painopisteen säilymistä käräjäoikeudessa ja oikeusastejärjestyksen ylläpitämistä (KKO 2019:56, kohta 15 ja siinä viitattu KKO 2015:51, kohta 22).

9. Prekluusion edellytyksiä koskevassa punninnassa on kuitenkin otettava huomioon myös tarve välttää sitä, että kielto vedota asian ratkaisemisen kannalta merkityksellisiin seikkoihin ja todisteisiin johtaisi oikeudenmenetyksiin, samoin kuin tarve välttää sitä, että seikkoihin ja todisteisiin vetoaminen ensimmäisessä oikeusasteessa laajenisi pelkästään varmuuden vuoksi. Prekluusio muutoksenhakuvaiheessa hovioikeudessa ei saa aiheettomasti estää aineelliseen totuuteen pääsemistä. Uuteen seikkaan tai todisteluun vetoamiselta edellytettyä pätevää aihetta arvioitaessa on otettava huomioon edellä kuvatut prekluusion eri suuntiin vaikuttavat tavoitteet. (Ks. KKO 2019:56, kohta 16 ja siinä viitatut KKO 2015:51, kohta 22 ja KKO 2015:28, kohta 7.)

10. Pätevän aiheen arvioinnissa keskeisenä lähtökohtana on lisäksi asianosaisen kulloistenkin oikeudenkäyntitoimien moitteettomuus ja huolellisuus (KKO 2019:56, kohta 17). Esimerkiksi ratkaisussa KKO 1996:135 on katsottu, että asianosaisella oli pätevä aihe vedota vakiintuneen oikeuskäytännön muuttumiseen vasta Korkeimmassa oikeudessa, kun muutos oli tapahtunut asian hovioikeuskäsittelyn päätyttyä.

Korkeimman oikeuden arviointi

11. Yhtiö on katsonut, että sillä oli ollut hovioikeudessa pätevä aihe vedota vanhentumiseen, koska Korkein oikeus oli antanut ratkaisunsa KKO 2018:10 vasta siinä vaiheessa, kun A oli jo nostanut kanteensa. Yhtiöllä ei ollut ollut perusteltua syytä oikeudenkäynnin kestäessä tarkastella kanneaikaan liittyviä kysymyksiä huomioon ottaen vakiintunut oikeuskäytäntö. Sen sijaan käräjäoikeudella oli ollut velvollisuus ottaa prosessinjohdollisin toimin vanhentuminen keskustelun kohteeksi varsinkin, kun se oli kantajan eduksi oma-aloitteisesti ottanut asiassa keskustelun kohteeksi erään työtuomioistuimen lausunnon. Lisäksi yhtiö on viitannut siihen, että ratkaisun KKO 2018:10 valossa hovioikeuden tuomio on aineellisesti väärä, ja katsonut, ettei prekluusio muutoksenhakuvaiheessa saa aiheettomasti estää aineelliseen totuuteen pääsemistä.

12. Korkein oikeus toteaa, että siviiliprosessissa noudatettavan määräämisperiaatteen mukaisesti asianosaiset määrittävät riidan kohteen eli sen, mitä vaatimuksia he esittävät ja mihin seikkoihin niiden tueksi vetoavat. Riita-asiain oikeudenkäynnissä oikeudenkäyntiaineiston hankkiminen ja esittäminen kuuluvat asianosaisille eikä tuomioistuimelle. Myös tuomioistuimen on tämän ohella oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 21 §:n 1 momentin nojalla asian valmistelussa osaltaan huolehdittava siitä, että asianosaiset mainitsevat kaikki seikat, joihin he haluavat vedota. Jos oikeudenkäynnin kohdetta koskeva asianosaisen esitys on epäselvä tai puutteellinen, tuomioistuimella on saman pykälän 2 momentin nojalla kyselyvelvollisuus (KKO 2012:18, kohta 7). Tuomioistuimen tehtävänä ei kuitenkaan ole tutkia, mitä uutta selvitystä ja näyttöä juttuun olisi mahdollisesti saatavissa, vaan tuomioistuimen toiminta rajoittuu asianosaisten esittämän oikeudenkäyntiaineiston perusteella tapahtuvaan asian selvittämiseen.

13. Velan vanhentumisesta annetun lain (vanhentumislaki) 18 §:n 1 momentin mukaan velan vanhentuminen otetaan tutkittavaksi tuomioistuimessa tai muussa viranomaismenettelyssä vain asianosaisen väitteen perusteella. Lainkohdan perustelujen mukaan väitteenvaraisuus koskee myös kanneaikoja (HE 187/2002 vp s. 70).

14. Vanhentumislain mainitun lainkohdan perusteluissa (HE 187/2002 vp s. 70–71) on todettu, että vanhentuminen kuuluu seikkoihin, jotka tuomioistuimen on prosessinjohdollisin toimenpitein otettava asiassa keskustelun kohteeksi. Se, millaista vetoamista vanhentumisen huomioon ottaminen täsmällisesti edellyttää, ratkeaa yleisten väittämistaakkaa ja materiaalista prosessinjohtoa koskevien periaatteiden nojalla. Riittävänä voidaan pitää sitä, että velallisen vaatimuksista käy ilmi vanhentumiseen tai velkojan passiivisuuteen liittyviä näkökohtia. Jos vanhentumisen mahdollisuus ilmenee oikeudenkäyntiaineistosta, tuomioistuimen tulee kyselyoikeuttaan käyttämällä selvittää, onko velallisen aikomuksena vedota velan vanhentumiseen.

15. Korkein oikeus toteaa, että edellä kohdassa 10 todetuin tavoin prekluusion syrjäyttävän pätevän aiheen arvioinnissa keskeisenä lähtökohtana on asianosaisen kulloistenkin oikeudenkäyntitoimien moitteettomuus ja huolellisuus. Pätevä aihe voi siten olla kysymyksessä lähinnä silloin, kun asianosaisen menettelyä jättää seikkaan aikaisemmin vetoamatta voidaan pitää huolellisen ja tarkoituksenmukaisen prosessaamisen kannalta hyväksyttävänä ja ymmärrettävänä. Huolellisuusvaatimus korostuu silloin, kun asianosaisella on lainoppinut avustaja.

16. Tässä tapauksessa Korkein oikeus oli antanut ratkaisunsa KKO 2018:10, jota yhtiö on pitänyt vanhentumiskysymyksen kannalta merkityksellisenä, lähes 10 kuukautta ennen tässä asiassa käräjäoikeudessa toimitettua jatkettua valmistelua ja pääkäsittelyä. Näin ollen olosuhteet, joiden perusteella pätevän aiheen olemassaoloa on tässä tapauksessa arvioitava, ovat olennaisesti toisenlaiset kuin ratkaisussa KKO 1996:135 tai ratkaisussa KKO 2015:28. Tässä tapauksessa yhtiöllä, jota on asiassa edustanut asianajaja, on ollut riittävästi aikaa ja mahdollisuuksia ottaa selkoa Korkeimman oikeuden ratkaisusta ja vedota sen perusteella käräjäoikeuden valmisteluistunnossa kanteessa vaadittujen saatavien vanhentumiseen, jos se on pitänyt sitä asiansa ajamisen kannalta tarpeellisena. Asian vaatima huolellinen asianajo on edellyttänyt, että asianosainen asiamiehineen tarkistaa käsittelyn kestäessäkin vaatimuksiaan ja perusteitaan, jos asian kannalta merkitykselliset muutokset oikeustilassa antavat siihen aihetta. Kun yhtiö ei ole näin menetellyt, vaan se on katsonut voivansa tässä suhteessa jättäytyä tuomioistuimen prosessinjohtotoimien varaan, vetoamatta jättämistä ei voida pitää huolellisen prosessaamisen kannalta hyväksyttävänä.

17. Yhtiö ei ole lausumissaan käräjäoikeudessa millään tavoin nostanut esiin A:n ylityösaatavia koskevaa kanneaikaa tai saatavien vanhentumista koskevia kysymyksiä. Yhtiön lausumat eivät ole olleet sillä tavoin epäselviä tai tulkinnanvaraisia, että käräjäoikeudella voitaisiin katsoa olleen velvollisuus ryhtyä selventämään niitä prosessinjohtotoimin tai velvollisuus nostaa vanhentumista koskeva kysymys omasta aloitteestaan esille oikeudenkäyntiaineiston rikastamiseksi. Lisäksi kyseessä ei ole ollut tilanne, jossa vanhentumista olisi voitu pitää ilmeisen selvänä. Vanhentumiskysymyksen esiin nostaminen viran puolesta olisi merkinnyt rikastavaa prosessinjohtoa työoikeudellisessa asiassa vahvempana osapuolena pidettävän työnantajayrityksen hyväksi asiassa, jossa sitä on edustanut asianajaja. Aihetta toisenlaiseen arvioon ei anna se, että käräjäoikeus on käsittelyn kestäessä kiinnittänyt asianosaisten huomiota erääseen työtuomioistuimen lausuntoon vuodelta 1992.

18. Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että yhtiö ei ole osoittanut sillä olleen oikeudenkäymiskaaren 25 luvun 17 §:n 1 momentissa tarkoitettua pätevää aihetta vedota vanhentumiseen vasta hovioikeudessa. Sen vuoksi yhtiön valitus on hylättävä.

Tuomiolauselma

Yhtiön valitus hylätään ja hovioikeuden ratkaisu jää tältä osin pysyväksi.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Tatu Leppänen sekä oikeusneuvokset Jukka Sippo, Pekka Koponen, Eva Tammi-Salminen ja Tuija Turpeinen. Esittelijä Sarianne Pennanen.