KKO:2021:90

A ja B olivat painostaneet tai pakottaneet C:n surmaamaan X:n. C:lle luettiin syyksi surma sillä perusteella, että hän oli toiminut pakkotilaa muistuttavissa olosuhteissa.

Korkein oikeus katsoi ratkaisusta ilmenevillä perusteilla, että A voitiin tuomita yllytyksestä murhaan ja B avunannosta murhaan, koska päätekijän C:n menettely täytti ulkoisesti arvioiden murhan tunnusmerkistön.

RL 5 luku 5 §
RL 5 luku 6 §
RL 21 luku 2 §

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Syyte Oulun käräjäoikeudessa

Syyttäjä vaati A:lle, B:lle ja C:lle rangaistusta murhasta (syytekohta 12) ja muista rikoksista.

Syytteen mukaan A, B ja C olivat yhdessä tappaneet X:n. Tappo oli tehty erityisen raa'alla ja julmalla tavalla, koska teko oli ollut teloitustyyppinen ja ampujana oli ollut uhrin veli. A ja B olivat tehneet tapon myös vakaasti harkiten. Rikos oli myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

Toissijaisesti syyttäjä vaati A:lle ja B:lle rangaistusta yllytyksestä murhaan ja viimesijaisesti avunannosta murhaan. Toissijaisen syytteen mukaan he olivat yhdessä tahallaan taivuttaneet C:n tappamaan X:n. Viimesijaisen syytteen mukaan A ja B olivat yhdessä ennen rikosta tai sen aikana tahallaan toimillaan auttaneet C:tä tappamaan X:n.

Asianomistaja D yhtyi syyttäjän rangaistusvaatimukseen.

Käräjäoikeuden tuomio 5.7.2019 nro 19/130834

Käräjäoikeus katsoi selvitetyksi, että A, B, C ja X olivat saapuneet soramonttualueelle B:n kuljettamalla autolla. A ja B olivat yhdessä etsineet maastosta sopivaa paikkaa, ja paikan löydettyään A oli kehottanut C:tä ampumaan X:n. A oli antanut C:lle aseensa, ja samalla B oli ottanut oman aseensa esille ja antanut sen A:lle. A:n osoittaessa C:tä aseella C oli tähdännyt aseella X:ää niskaan ja painanut liipaisinta, mutta ase oli ollut tyhjä tai siinä oli ollut varmistin päällä. Tämän jälkeen A oli ladannut aseeseen patruunan tai poistanut varmistimen, antanut aseen takaisin C:lle ja kehottanut tätä laukaisemaan aseen. C oli ampunut yhden laukauksen X:n niskaan, minkä seurauksena X oli kuollut.

Käräjäoikeuden mukaan A ja B eivät olleet tehneet rikosta vakaasta harkinnasta. Asetelma ampumispaikalla oli kuitenkin ollut teloitustyyppinen, ja ampujana oli ollut uhrin veli. Käräjäoikeus katsoi, että teloitustyyppistä tekotapaa voitiin pitää raakana ja julmana. X oli laitettu seisomaan kuopan reunalle ja hänen veljelleen oli annettu ase, X:n ampumisesta oli todennäköisesti käyty keskustelua ja aseella oli yritetty ampua kaksi kertaa. X oli voinut kuulla lataamisen äänet tai vaihtoehtoisesti hän oli kuullut, kun varmistin oli otettu pois päältä. Ampumistilanne oli kestänyt jonkin aikaa, ja se oli ollut X:lle piinallinen. Ampumistilannetta oli edeltänyt automatka soramonttualueelle. Myös nämä seikat tukivat sitä, että kysymykseen voivat tulla raakuus ja julmuus.

Asian oikeudelliseen arviointiin vaikutti käräjäoikeuden mukaan kuitenkin myös se, millainen rooli C:llä, A:lla ja B:llä oli katsottava olleen ampumistilanteessa.

Käräjäoikeus katsoi, että A ja B olivat kohdistaneet C:hen jonkinlaista painostusta tai pakkoa. C oli toiminut pakkotilaa muistuttavissa olosuhteissa, ja rikoksen olosuhteet olivat rikoslain 21 luvun 3 §:ssä tarkoitetulla tavalla poikkeukselliset. Käräjäoikeus tuomitsi C:n surmasta.

Käräjäoikeus luki A:n ja B:n syyksi yllytyksen tappoon. Surmaan liittyvät lieventämisperusteet koskivat vain C:tä. A ja B olivat luoneet olosuhteet X:n ampumiselle ja mahdollistaneet sen. He olivat kuljettaneet X:n paikkaan, jossa ampuminen oli voinut tapahtua, X oli asetettu kuopan reunalle ja C:lle oli annettu ladattu ase.

Käräjäoikeus tuomitsi A:n yllytyksestä tappoon (syytekohta 12.1) ja muista rikoksista 9 vuoden 6 kuukauden vankeusrangaistukseen, ja B tuomittiin yllytyksestä tappoon (syytekohta 12.1) ja muista rikoksista 10 vuoden 2 kuukauden vankeusrangaistukseen.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Liisa Männikkö ja lautamiehet.

Rovaniemen hovioikeuden tuomio 17.4.2020 nro 20/114828

Syyttäjä, D, A ja B valittivat hovioikeuteen.

Hovioikeus katsoi selvitetyksi, että A oli taivuttanut C:n tappamaan X:n niskaan ammutulla laukauksella ja B oli toimillaan auttanut C:tä tappamaan X:n. Tappo oli tehty erityisen raa'alla tavalla, ja rikosta oli pidettävä myös kokonaisuutena arvostellen törkeänä.

Hovioikeus tuomitsi A:n yllytyksestä murhaan (syytekohta 12.1) ja muista rikoksista vankeuteen elinkaudeksi. B:n hovioikeus tuomitsi avunannosta murhaan (syytekohta 12.1) ja muista rikoksista 9 vuoden 9 kuukauden vankeusrangaistukseen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Sakari Laukkanen, Tapani Alkula ja Timo Lahdenperä.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle ja B:lle myönnettiin valituslupa oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 3 §:n 2 momentin 2 kohdan nojalla rajoitettuna koskemaan kysymystä siitä, onko A:lle voitu hovioikeuden selvitetyksi katsomien seikkojen perusteella lukea syyksi yllytys murhaan ja B:lle avunanto murhaan, kun tekijälle C:lle on luettu syyksi surma.

A ja B vaativat valituksissaan muun muassa, että syyte kohdassa 12 hylätään.

Syyttäjä sekä asianomistajat D, E ja F vaativat vastauksissaan, että valitukset hylätään.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Korkeimman oikeuden ratkaistavana oleva kysymys

1. Korkeimman oikeuden ratkaistavana on kysymys siitä, voidaanko A tuomita yllytyksestä murhaan ja B avunannosta murhaan, kun päätekijälle, C:lle on luettu syyksi surma.

Sovellettavat oikeusohjeet

2. Rikoslain 5 luvun 5 §:n mukaan joka tahallaan taivuttaa toisen tahalliseen rikokseen tai sen rangaistavaan yritykseen, tuomitaan yllytyksestä rikokseen kuten tekijä. Saman luvun 6 §:n 1 momentin mukaan joka ennen rikosta tai sen aikana neuvoin, toimin tai muilla tavoin tahallaan auttaa toista tahallisen rikoksen tai sen rangaistavan yrityksen tekemisessä, tuomitaan avunannosta rikokseen saman lainkohdan mukaan kuin tekijä.

3. Rikosoikeuden yleisiä oppeja koskevan lainsäädännön uudistamiseen johtaneen hallituksen esityksen mukaan yllyttäjän tai avunantajan eli rikokseen osallisen rikosvastuu on määrättyyn pisteeseen saakka sidoksissa päätekijän teon rangaistavuuteen ja siihen, kuinka päätekijän tekoa oikeudellisesti arvioidaan (ks. HE 44/2002 vp s. 146). Tätä osallisuuden ja pääteon liitännäisyyttä kutsutaan aksessorisuusvaatimukseksi.

4. Yllyttäjän ja avunantajan vastuu yleensä edellyttää, että pääteko täyttää tunnusmerkistön, on oikeudenvastainen ja tahallisena päätekijälle syyksiluettava (HE 44/2002 vp s. 149). Yllyttäjä vastaa vain siitä, mitä tekijä on tehnyt (HE 44/2002 vp s. 155), eikä avunantaja vastaa enemmästä kuin todella aikaansaadusta loukkauksesta (HE 44/2002 vp s. 157).

5. Osallisten rikosoikeudellinen vastuu ei kuitenkaan edellytä, että pääteko luetaan tekijälle syyksi. Osalliset eivät vapaudu rikosoikeudellisesta vastuusta esimerkiksi silloin, kun päätekijää ei saada kiinni tai hän välttää vastuun muusta syystä (ks. HE 44/2002 vp s. 147, KKO 2015:68, kohta 11, KKO 2019:6, kohta 12 ja KKO 2020:10, kohta 12). Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2015:68 (kohta 12) katsonut, että avunannon rangaistavuus sulkeutuu liitännäisyyden vuoksi pois ainakin silloin, kun jonkin asiassa selvitetyn yleisiin rikosvastuun edellytyksiin kuuluvan seikan perusteella on selvää, ettei pääteko voi olla tekijälleen syyksiluettavissa oleva rikos. Hallituksen esityksestä ilmenee puolestaan, että myös puutteet muissa rikosvastuun yleisissä edellytyksissä voivat johtaa siihen, että kysymys ei ole rangaistavasta osallisuudesta. Päätekijä voi esimerkiksi avunannon rangaistavuutta arvioitaessa olla toiminut oikeuttamisperusteen nojalla, hän voi olla erehtynyt, häneltä on voinut puuttua tahallisuus tai hän on voinut olla syyntakeeton (HE 44/2002 vp s. 156).

6. Rikoslain 5 luvun 7 §:ssä säädetään erityisten henkilöön liittyvien olosuhteiden vaikutuksesta rangaistusvastuuseen. Pykälän 1 momentin mukaan erityinen henkilöön liittyvä olosuhde, joka poistaa teon rangaistavuuden taikka vähentää tai enentää sitä, koskee ainoastaan mainitussa suhteessa olevaa tekijää, yllyttäjää tai avunantajaa. Säännöksen perusteluissa viitataan aksessorisuusvaatimukseen (ks. HE 44/2002 vp s. 149). Kun osallisuudella on aksessorisuusvaatimuksen edellyttämällä tavalla määritelty kelvollinen kohde, yhteys päätekoon eräässä mielessä katkeaa. Tästä eteenpäin osallisten vastuu arvioidaan subjektiivisessa suhteessa pääsääntöisesti itsenäisesti.

Korkeimman oikeuden arviointi

7. Korkein oikeus toteaa, että yllytyksen ja avunannon rangaistavuus edellyttää edellä todetulla tavalla kelvollista kohdetta eli tunnusmerkistönmukaista, oikeudenvastaista ja tahallisuutta osoittavaa päätekoa. Osallisuusvastuu edellyttää siten arvioitavana olevassa tapauksessa sitä, että päätekijän teko täyttää murhan tunnusmerkistön.

8. Osallisuudesta rankaiseminen ei kuitenkaan edellytä, että teko luetaan konkreettisesti päätekijän syyksi. Osallisuusvastuun alaa määrittävän aksessorisuusvaatimuksen näkökulmasta on riittävää, että päätekijän ulkoisesti arvioitavissa oleva menettely täyttää sen rikoksen tunnusmerkistön, johon osallisuus kohdistuu.

9. Tässä asiassa on selvitetty, että päätekijä eli C on tappanut X:n. Hovioikeus on todennut muun muassa, että teko oli kohdistunut avuttomassa tilassa olleeseen henkilöön, tekotapaan oli liittynyt teloituksenomaisia piirteitä ja X oli ollut ammutuksi joutuessaan kauhun vallassa. Tappo oli hovioikeuden mukaan tämän vuoksi tehty erityisen raa'alla tavalla. Teon vaikuttimet olivat liittyneet huumausainerikollisuuteen ja velkojen perimiseen, teon toteuttamistapaan oli liittynyt harkintaa ja ampuja oli ollut uhrin veli. Hovioikeus on pitänyt näiden ja edellä erityisen raakuuden kohdalla mainittujen seikkojen perusteella tekoa myös kokonaisuutena arvostellen törkeänä.

10. Korkein oikeus katsoo hovioikeuden tuomiossa selvitetyksi katsottujen seikkojen osoittavan, että C:n teko on täyttänyt ulkoisesti arvioiden rikoslain 21 luvun 2 §:n 1 momentin 2 kohdassa säädetyn murhan tunnusmerkistön.

11. Asiassa on vielä arvioitava, mikä merkitys A:n ja B:n rikosvastuun kannalta on sillä, että C on hänen osaltaan lainvoimaiseksi jääneellä tuomiolla tuomittu surmasta eikä murhasta. Hovioikeus on hyväksynyt käräjäoikeuden perustelut, joiden mukaan C:hen oli kohdistunut jonkinlainen painostus tai pakko ja hän oli tapon tehdessään toiminut pakkotilaa muistuttavissa olosuhteissa. Hovioikeus on tällä perusteella katsonut, että tappo oli rikoksen poikkeukselliset olosuhteet huomioon ottaen tehty kokonaisuutena arvostellen lieventävien asianhaarojen vallitessa.

12. Korkein oikeus toteaa, että käräjäoikeuden ratkaisussa tarkoitettu painostus tai pakko ja rikoksen tekeminen pakkotilaa muistuttavissa olosuhteissa on rikoslain 5 luvun 7 §:n 1 momentissa tarkoitettu erityinen henkilöön liittyvä olosuhde, joka vähentää teon rangaistavuutta. Kyseisessä säännöksessä tarkoitettu olosuhde koskee edellä kohdassa 6 lausutun mukaisesti rikosoikeudellisessa arvioinnissa vain sitä henkilöä, joka on rikokseen mainitussa suhteessa.

13. Asiassa on riidatonta, että A ja B eivät ole itse toimineet painostuksen tai pakon alaisina taikka pakkotilaa muistuttavissa olosuhteissa. Näin ollen näitä olosuhteita ei oteta huomioon arvioitaessa heidän menettelynsä rangaistavuutta.

14. Hovioikeus on katsonut selvitetyksi, että A oli taivuttanut C:n tappamaan X:n ja B oli toimillaan auttanut C:tä tappamaan X:n. Koska päätekijän eli C:n teko on kohdassa 10 todetulla tavalla ulkoisesti arvioiden täyttänyt murhan tunnusmerkistön, Korkein oikeus toteaa johtopäätöksenään, että hovioikeus on voinut lukea A:n syyksi yllytyksen murhaan ja B:n syyksi avunannon murhaan.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Pekka Koponen, Jarmo Littunen, Eva Tammi-Salminen, Jussi Tapani ja Alice Guimaraes-Purokoski. Esittelijä Ville Hinkkanen.