KKO:2021:89

Asian aikaisempi käsittely

Asian tausta ja hakemuksen kohteena oleva Korkeimman oikeuden tuomio 6.2.2019 nro 166 (KKO 2019:9) kuvataan tarpeellisilta osin Korkeimman oikeuden ratkaisussa.

Ylimääräinen muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (jäljempänä ARA) vaati, että Korkeimman oikeuden tuomio puretaan siltä osin kuin Korkein oikeus oli hylännyt sen Kiinteistö Oy H:lle (jäljempänä KOY H) myönnettyyn aravalainaan 8.11.2001 jälkeiseltä ajalta perustuneen, A:han kohdistuneen vahingonkorvausvaatimuksen.

A vaati vastauksessaan, että hakemus hylätään.

Hakemuksen käsittely Korkeimmassa oikeudessa

Hakemus on Korkeimman oikeuden presidentin määräyksestä ratkaistu vahvennetussa jaostossa.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta

1. Korkein oikeus on 25.5.2012 antamallaan tuomiolla (KKO 2012:53) tuominnut A:n 12 törkeästä avustuspetoksesta sekä eräistä muista rikoksista vankeusrangaistukseen. Samalla Korkein oikeus on erottanut ARA:n esittämät vahingonkorvausvaatimukset käsiteltäväksi riita-asiain käsittelyjärjestyksessä ja palauttanut asian näiltä osin käräjäoikeuteen. Palautuksen jälkeen ARA on uudestaan esittänyt törkeistä avustuspetoksista johtuvat vahingonkorvausvaatimukset.

2. Hakemuksen kohteena olevassa tuomiossaan (KKO 2019:9) Korkein oikeus on katsonut (kohta 24), että mikäli ARA:n tiedossa olisi ollut rikosasiassa A:n syyksi luettu menettely, tämä tieto olisi varojen todellinen käyttö, menettelyn laajamittaisuus sekä A:n toiminnan vahingollisuus huomioon ottaen johtanut siihen, ettei ARA olisi myöntänyt kyseisiä korkotukiavustuksia lainkaan. ARA:n taloudellinen asema oli siten A:n rikosten johdosta heikentynyt hankkeille myönnetyn valtion tukeman rahoituksen määrällä.

3. Aravalainoitetun KOY H:n osalta Korkein oikeus on kohderatkaisussa katsonut (kohta 25), että varojen käyttö oli ollut aravalainan ehtojen vastaista siten, että mikäli ARA:n tietoon olisi tullut yhtiön todellinen varainkäyttö ja se, että yhtiölle myönnettyjä varoja oli käytetty muuhun tarkoitukseen kuin mihin lainaa oli myönnetty, ARA ei olisi jatkanut lainoitusta ja sillä olisi ollut oikeus irtisanoa laina heti takaisin maksettavaksi. Vahingon määränä oli siten lähtökohtaisesti pidettävä KOY H:lle myönnetyn aravalainan osalta kanteessa vaadittua varainhankinnasta maksetun koron ja aravalainalle maksetun koron välistä erotusta.

4. Korkein oikeus on edelleen (kohta 26) todennut asiassa olleen riidatonta, että Valtiokonttori oli siirtänyt KOY H:n aravalainan Oulun kaupungille 8.11.2001, minkä jälkeiseltä ajalta A oli kiistänyt ARA:lle aiheutuneen vahinkoa. Korkein oikeus on katsonut vahingon aiheutumisen ARA:lle lainan siirron jälkeiseltä ajalta jääneen näyttämättä, kun ARA ei ollut osoittanut, että lainan siirtämisen jälkeen sen varoja olisi käytetty KOY H:n lainoitukseen ja että siltä olisi jäänyt saamatta korkoetua. Korkein oikeus on katsonut ARA:n korvausvaatimuksen aiheettomaksi lainan siirtämisen jälkeiseltä ajalta ja alentanut hovioikeuden A:n ARA:lle maksettavaksi tuomitseman 3 658 506,10 euron vahingonkorvauksen 3 173 756,83 euroon hovioikeuden määräämine viivästyskorkoineen 25.5.2012 lukien.

Purkuhakemus ja vastaus Korkeimmassa oikeudessa

5. ARA on hakemuksessaan katsonut, että Korkeimman oikeuden tuomio perustuu ilmeisesti väärään lain soveltamiseen siltä osin kuin sen korvausvaatimus on hylätty. Kaikki aravalainat myönnetään aravalain 1 ja 28 §:n mukaisesti valtion varoista myös siinä tapauksessa, että kunta olisi päättänyt lainan myöntämisestä. ARA on aina aravalain 1 §:stä ilmenevällä tavalla lopullinen lainanantaja ja vahingonkärsijä. Myös Korkeimman oikeuden tuomiossa arvioidussa tilanteessa, jossa KOY H:n aravalaina oli siirretty Oulun kaupungille, ARA:n hallinnoimia valtion varoja oli edelleen käytetty lainoitukseen valtion ollessa lainan rahoittaja. Aravalaissa säännelty ARA:n asema aravalainojen lainanantajana ei ole oikeudellisesti tulkinnanvarainen.

6. ARA on perustellut hakemustaan myös sillä, että hovioikeuden rikosasiassa antama tuomio oli saanut oikeusvoiman siltä osin kuin hovioikeus oli katsonut, että ARA:lla alkuperäisenä lainanantajana oli säilynyt aravalain 31 §:n mukainen vahinkoriski.

7. A on vastauksessaan todennut, että aravalain 28 §:n 2 momentin mukaan kunnan myöntämissä aravalainoissa lainansaaja on velkasuhteessa kuntaan. Aravalain 28 §:ssä säädetty kahdenkertainen velkasuhde tarkoittaa sitä, että kunnan myöntäessä aravalainan Valtiokonttorin velallisena on kunta eikä lopullinen lainansaaja. Tätä tulkintaa tukevat myös aravalain 4 §:n 2 momentin ja 31 §:n säännökset. Mainituista lainkohdista ilmenee se pääsääntö, että luottoriski kunnan myöntämästä aravalainasta on sillä itsellään. ARA ei ollut myöskään esittänyt näyttöä siitä, oliko Oulun kaupunki onnistunut perimään aravalainaa takaisin KOY H:lta, eikä siitä, oliko aravalain 31 §:n mukainen valtion menettämisriski toteutunut siitä syystä, että lainansaaja oli tullut pysyvästi maksukyvyttömäksi. Kysymys ARA:n oikeudesta vahingonkorvaukseen on ollut vähintäänkin tulkinnanvarainen.

Tuomion purkamista koskeva säännös ja sen soveltamiskäytäntö

8. Oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 7 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaan lainvoiman saanut tuomio riita-asiassa voidaan purkaa, jos tuomio perustuu ilmeisesti väärään lain soveltamiseen. Vakiintuneen ratkaisukäytännön mukaan ilmeisesti väärästä lain soveltamisesta on yleensä kysymys tilanteessa, jossa lakia on sovellettu selvästi ja kiistattomasti väärin. Tämä tarkoittaa sitä, ettei sovellettu säännös ole ollut tulkinnanvarainen eikä myöskään sisältänyt tuomioistuimelle jätettyä harkinnanvaraa. Tuomion purkaminen edellyttää, että tuomiosta ilmenevä lain soveltaminen on kiistattomasti ristiriidassa sen oikeustilan kanssa, joka vallitsi tuomion antamishetkellä (ks. KKO 2020:77, kohta 16, KKO 2011:43, kohta 13 ja KKO 2001:101).

Väite rikosasiassa annetun tuomion oikeusvoimasta

9. Oikeuskäytännössä on vakiintuneesti katsottu, etteivät tuomion perustelut saa oikeusvoimaa (KKO 2015:59, kohta 11 ja KKO 1996:129). Silloinkin, kun tuomioistuin erottaa rikokseen perustuvan vahingonkorvausvaatimuksen käsiteltäväksi erikseen riita-asiain oikeudenkäynnistä säädetyssä järjestyksessä, rikosasian tuomiolla on myöhemmässä riita-asiassa ainoastaan todistusvaikutus (KKO 2011:58, kohdat 3–8).

10. Korkein oikeus toteaa, että ARA:n viittaamassa lausumassa, jolla hovioikeus on perustellut ARA:n puhevaltaa rikosasiassa, ei ole otettu kantaa siihen, onko ARA:lle aiheutunut KOY H:n aravalainaan liittyvästä korkotappiosta korvattavaa vahinkoa 8.11.2001 jälkeiseltä ajalta. Tämän vuoksi ja kun kysymys on hovioikeuden tuomion perusteluista, hovioikeuden lausumalla ei ole merkitystä arvioitaessa, onko kohderatkaisussa sovellettu lakia ilmeisesti väärin.

Valtion ja kunnan keskinäisestä asemasta aravalainsäädännössä

11. Aravalain 1 §:n 1 momentin mukaan valtion asuntorahaston varoista myönnetään asuntolainoja (aravalaina) omistus-, vuokra- ja asumisoikeusasuntojen uudisrakentamiseen, hankintaan ja perusparantamiseen siten kuin kyseisessä laissa säädetään. Lain esitöissä lausutun mukaisesti aravalainojen alikorkoisuus rahoitetaan valtion talousarviosta tehtävillä määrärahasiirroilla (YmVM 13/1993 vp s. 4). Lain 3 §:n 1 ja 2 momentin mukaan aravalainoja voidaan myöntää valtion talousarviossa vahvistetun myöntämisvaltuuden rajoissa. Valtioneuvosto vahvistaa lainojen myöntämisvaltuuden alueelliset ja muut käyttöperusteet. Kunta valitsee lainoitettavat kohteet, joihin aravalainojen myöntämisen yleisten edellytysten täyttyessä myöntämisvaltuutta voidaan käyttää.

12. Lain 4 §:n 1 momentin mukaan aravalainoja myöntävät valtion asuntorahasto ja kunnat sen mukaan kuin asetuksella tarkemmin säädetään. Pykälän 2 momentin mukaan Valtiokonttori maksaa ja perii asuntorahaston myöntämät ja kunta kunnan myöntämät aravalainat. Arava-asetuksen 11 §:n 1 momentin mukaan kunta tilaa kunnan myöntämän aravalainan erät Valtiokonttorilta, joka suorittaa ne lainansaajan tilille, kun lainan nostamisen edellytykset ovat täyttyneet.

13. Aravalain 28 §:n 1 momentin mukaan kunta myöntää sen toimivaltaan kuuluvat aravalainat varoista, jotka asuntorahasto sille osoittaa lainana valtiolta (kahdenkertainen velkasuhde). Kunnan näin saamasta lainasta ei valtion ja kunnan välille laadita velkakirjaa. Pykälän 2 momentin mukaan aravalainan saaja on asuntorahaston myöntämissä aravalainoissa velkasuhteessa valtioon ja kunnan myöntämissä aravalainoissa velkasuhteessa kuntaan. Yhdistetty laina katsotaan kokonaan uuden lainan myöntäneen viranomaisen myöntämäksi lainaksi.

14. Kunnan on lain 29 §:n mukaan maksettava Valtiokonttorille valtiolta saamansa laina sitä mukaa kuin aravalainan saajien on suoritettava lainaansa kunnalle.

15. Aravalain 31 §:n mukaan, jos kuntaan velkasuhteessa oleva aravalainan saaja on tullut pysyvästi maksukyvyttömäksi, Valtiokonttorin tulee päättää, että aravalainasta jää siltä osin kuin sitä ei ole saatu perityksi 50 prosenttia valtion vastuulle.

Tuomion purkamisen edellytysten arviointi tässä asiassa

16. Hakemuksen kohteena olevassa tuomiossa Valtiokonttorille aiheutuneen vahingon määränä on lähtökohtaisesti pidetty KOY H:lle myönnetyn aravalainan osalta varainhankinnasta maksetun koron ja aravalainalle maksetun koron välistä erotusta. ARA:n vahingonkorvausvaatimus on kuitenkin hylätty lainan siirron 8.11.2001 jälkeiseltä ajalta, kun ARA ei ollut osoittanut, että lainan siirtämisen jälkeen sen varoja olisi käytetty KOY H:n lainoitukseen ja että siltä olisi jäänyt saamatta korkoetua. Tältä osin Korkein oikeus on katsonut jääneen näyttämättä, että ARA:lle olisi aiheutunut vahinkoa (kohta 26).

17. Korkein oikeus toteaa, että edellä kuvattu aravalainsäädäntö ei itsessään ole tulkinnanvarainen sen suhteen, mille taholle varojen hankinnasta maksetun koron ja lainansaajan maksaman koron erotuksesta johtuva tappio aravajärjestelmässä koituu. Aravalain säännöksistä johtuu, että tämä tappio jää valtion vahingoksi. Arvioitaessa lain soveltamisen virheellisyyttä ja sen ilmeisyyttä huomio on kuitenkin kohdistettava siihen, miten lakia on sovellettu purkuhakemuksen kohteena olevassa asiassa vedottuihin ja tuomion perusteena oleviin seikkoihin.

18. A on hakemuksen kohteena olevaan tuomioon johtaneessa asiassa kiistänyt, että ARA:lle olisi aiheutunut vahinkoa KOY H:n osalta 8.11.2001 jälkeen. A on vedonnut siihen, että ARA oli tuolloin siirtänyt lainasta johtuvat oikeudet ja velvollisuudet Oulun kaupungille. Lisäksi A on esittänyt todisteena velkakirjan, johon tehty siirtomerkintä kuuluu seuraavasti: ”Kuntanne on ns. delegointikuntana myöntänyt Kiinteistö Oy H -nimiselle yhtiölle valtion varoista peruskorjauslainan. Samalla olette yhdistäneet myönnettyyn peruskorjauslainaan tämän lainan jäljellä olevan pääoman. Valtiokonttori siirtää tämän velkakirjan kaikkine velkojan oikeuksineen Oulun kaupungille.” Asiakirjoista saatavan selvityksen perusteella ARA ei ole nimenomaisesti vastannut A:n tähän väitteeseen. Korkeimman oikeuden ratkaisu hylätä ARA:n vaatimus mainitulta ajalta on perustunut A:n vetoamaan lainan siirtoon.

19. Korkein oikeus toteaa, että valtion ja kunnan suhteet aravalainoituksessa on säännelty yksityiskohtaisesti aravalaissa ja sen nojalla annetuissa säännöksissä. Aravalakiin sisältyy myös edellä mainittu 28 §:n 2 momentin säännös, jonka mukaan yhdistetty laina katsotaan suoraan lain nojalla kokonaan uuden lainan myöntäneen viranomaisen myöntämäksi lainaksi.

20. Aravalaissa ei sitä vastoin ole säännöstä, jossa säädettäisiin lainan siirtämisestä ARA:n ja kunnan välillä, eikä siten säännöstä tällaisen siirron oikeusvaikutuksista. Laki ei lainkaan tunne sellaista aravalainan siirtoa, joka KOY H:n lainan osalta on tapahtunut. Aravalain 28 § näyttäisi viittaavan siihen, etteivät lainojen siirrot ARA:n ja kuntien välillä ole aravalain mukaisessa järjestelmässä tarpeellisia. Oikeuskäytännöstäkään ei ole löydettävissä vastausta siihen, mikä merkitys lainan siirrolla on esillä olevan kaltaisessa tilanteessa.

21. Aravalainsäädännöstä ei siten ole voitu suoraan päätellä, että aravalain mukaiseen järjestelmään kuulumattomalla lainan siirrolla ei olisi voinut olla oikeusvaikutuksia. Sen päätteleminen, mikä merkitys tällaisella lainan siirrolla on ollut vahingonkorvausoikeudellisesti arvioituna, olisikin edellyttänyt paitsi aravalain tulkintaa myös jonkinasteista tietoa siitä, mikä merkitys siirrolla ARA:n ja kunnan välillä on aravalainoihin liittyvissä käytännöissä. Aravalainoja koskevaan käytäntöön liittyvien seikkojen esittäminen on dispositiivisissa riita-asioissa noudatettavassa oikeudenkäyntimenettelyssä ollut ensi sijassa asianosaisten vastuulla.

22. Korkein oikeus toteaa, että oikeusvarmuus edellyttää, että lainvoimaiset tuomiot ovat lähtökohtaisesti lopullisia ja pysyviä. Sen vuoksi lainvoimaisen tuomion purkaminen virheellisen lainsoveltamisen perusteella edellyttää virheen ilmeisyyttä ja kiistattomuutta. Lainvoimaisten tuomioiden pysyvyydellä on katsottu olevan erityisen suuri merkitys silloin, kun asiassa on ratkaistu kahden yksityisen välistä oikeussuhdetta koskeva kysymys (ks. esim. täysistuntoratkaisu KKO 2014:94, kohta 14). Viimeksi mainittu näkökohta soveltuu vähintään yhtä painavana tilanteeseen, jossa julkisyhteisö hakee, kuten tässä tapauksessa, yksityisoikeudellista saatavaa koskevan lainvoimaisen tuomion purkamista yksityisen vahingoksi.

23. Edellä lausuttuun aravalainan siirron oikeudellisen merkityksen tulkinnanvaraisuuteen nähden Korkein oikeus katsoo, että oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 7 §:n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitettuna ilmeisesti vääränä lain soveltamisena ei voida pitää sitä, että asian ratkaisemisessa on nojauduttu myös todistustaakkaa koskevaan oikeusohjeeseen sen sijaan, että asiaa olisi arvioitu pelkästään asiaa koskevien aineellisten säännösten perusteella. Korkeimman oikeuden ei siten voida katsoa soveltaneen lakia sanotussa lainkohdassa tarkoitetulla tavalla ilmeisesti väärin, kun se on katsonut jääneen näyttämättä, että lainan siirtämisen jälkeen ARA:n varoja olisi käytetty KOY H:n lainoitukseen ja että siltä olisi jäänyt saamatta korkoetua. Toisenlainen arvio laajentaisi mainitun säännöksen soveltamisalaa siitä, miten säännöstä on sovellettu aikaisemmassa Korkeimman oikeuden ratkaisukäytännössä.

Päätöslauselma

Hakemus hylätään.

Asian ovat ratkaisseet vahvennetussa jaostossa presidentti Tatu Leppänen sekä oikeusneuvokset Jukka Sippo, Mika Huovila, Tuomo Antila (eri mieltä), Kirsti Uusitalo (eri mieltä), Lena Engstrand, Mika Ilveskero (eri mieltä), Juha Mäkelä, Eva Tammi-Salminen (eri mieltä), Timo Ojala ja Alice Guimaraes-Purokoski (eri mieltä). Esittelijä Heikki Kemppinen (mietintö).

Esittelijän mietintö ja eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Määräaikainen vanhempi oikeussihteeri Kemppinen: Esittelijän mietintö oli perustelujen kohtien 1–16 osalta vahvennetun jaoston ratkaisun mukainen. Tämän jälkeen Korkein oikeus lausunee seuraavan.

A on hakemuksen kohteena olevaan tuomioon johtaneessa asiassa kiistänyt, että ARA:lle olisi aiheutunut vahinkoa KOY H:lle myönnetyn aravalainan osalta 8.11.2001 jälkeen. A on vedonnut siihen, että ARA oli tuolloin siirtänyt lainasta johtuvat oikeudet ja velvollisuudet Oulun kaupungille. Lisäksi A on esittänyt todisteena velkakirjan, johon tehty siirtomerkintä kuuluu seuraavasti: ”Kuntanne on ns. delegointikuntana myöntänyt Kiinteistö Oy H -nimiselle yhtiölle valtion varoista peruskorjauslainan. Samalla olette yhdistäneet myönnettyyn peruskorjauslainaan tämän lainan jäljellä olevan pääoman. Valtiokonttori siirtää tämän velkakirjan kaikkine velkojan oikeuksineen Oulun kaupungille.” Asiakirjoista saatavan selvityksen perusteella ARA ei ole nimenomaisesti vastannut A:n tähän väitteeseen. Korkeimman oikeuden ratkaisu hylätä ARA:n vaatimus mainitulta ajalta on perustunut A:n vetoamaan lainan siirtoon.

Korkein oikeus todennee, että aravalainsäädännön mukaan valtion asuntorahaston ja kuntien myöntämissä aravalainoissa varat ovat peräisin valtiolta. Aravajärjestelmään liittyvät valtion ja kunnan väliset suhteet on säännelty yksityiskohtaisesti aravalaissa ja sen nojalla annetussa asetuksessa. Valtion ja kunnan välisestä velkasuhteesta ei laadita velkakirjaa, kun kunta on myöntänyt toimivaltaansa kuuluvan aravalainan varoista, jotka asuntorahasto on sille osoittanut lainana valtiolta. Aravalainaan perustuvat kunnan maksuehdot valtiolle ovat yhdenmukaiset velallisen kunnalle olevien maksuehtojen kanssa.

Lainan siirtyminen Oulun kaupungille on edellä mainitun siirtomerkinnän mukaisesti perustunut lainojen yhdistämiseen. Kun laina oli yhdistetty Oulun kaupungin myöntämään lainaan, lainaa koskeva velkakirja on myös siirretty kaupungille. Lainojen yhdistämisen oikeudellinen merkitys on säännelty aravalain 28 §:n 2 momentissa, jonka mukaan yhdistetty laina katsotaan suoraan lain nojalla kokonaan uuden lainan myöntäneen viranomaisen myöntämäksi lainaksi. Siten velkakirjan siirrolla 8.11.2001 ei ole ollut oikeutta luovaa vaikutusta velkasuhteen osapuolien kesken. Kun myös kuntien myöntämissä aravalainoissa varat ovat peräisin valtiolta, velkasuhteen muodostuminen Oulun kaupungin ja KOY H:n väliseksi ei ole muuttanut korkoerotuksesta aiheutunutta vahinkoa kaupungin vahingoksi eikä vaikuttanut ARA:lle aiheutuneen vahingon kertymiseen. Velkojan vaihtumisella valtiosta Oulun kaupungiksi ei ole tältä osin ollut oikeudellista merkitystä.

KOY H:n aravalainassa on myös 8.11.2001 jälkeen ollut kysymys varoista, jotka valtio on lainannut markkinoilta. Kun korvausvaatimus on perustunut siihen korkoerotukseen, joka valtion varainhankinnasta maksaman koron ja KOY H:n maksaman koron välillä on ollut, asiassa ei ole merkitystä sillä, kuinka KOY H:n mahdollisessa maksukyvyttömyystilanteessa luottotappio olisi valtion ja kunnan välillä jakautunut.

Niistä lähtökohdista, jotka Korkeimman oikeuden tuomiossa on vahingon määrää koskevassa harkinnassa omaksuttu, on suoraan aravalain ja arava-asetuksen nojalla seurannut, että KOY H:n aravalainan osalta korkoerotuksesta aiheutunut vahinko ei ole voinut aiheutua muulle taholle kuin ARA:lle. Aravasääntely ei tältä osin ole tulkinnanvarainen. Vahingonkärsijä on voitu todeta oikeudellisen päättelyn perusteella ja ilman, että ARA:n olisi tullut näyttää jokin kärsimänsä vahingon perusteena oleva muu oikeustosiseikka. A:n väite vahingon aiheutumatta jäämisestä 8.11.2001 jälkeen lainan siirron perusteella olisi pitänyt jo oikeudellisen arvioinnin perusteella todeta selvästi aiheettomaksi, eikä lainan siirtoa koskeva mahdollinen väite ole siten muodostanut perustetta todistustaakkanormin soveltamiselle. Näin ollen, ja kun kysymykseen ei ole liittynyt näytön arviointiin ja todistustaakan jakautumiseen liittynyttä harkintavaltaa, kohderatkaisun katsottaneen tältä osin perustuvan ilmeisesti väärään lain soveltamiseen.

A on vastauksessaan vedonnut siihen, että tuomion purkaminen olisi perustuslain ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen vastaista, kun otetaan huomioon oikeudenkäynnin lähes 20 vuoden kokonaiskesto. Korkein oikeus todennee, että A:ta koskeva rikos- ja vahingonkorvausprosessi on ollut poikkeuksellisen pitkäkestoinen. Sekä rikos- että vahingonkorvausasiaa on käsitelty kolmessa oikeusasteessa, ja asia on ollut laaja ja oikeudellisesti vaativa.

Ylimääräistä muutoksenhakua koskevaan lainsäädäntöön ei kuitenkaan sisälly säännöksiä, joiden nojalla purkuhakemus voitaisiin hylätä sillä perusteella, että oikeudenkäynti on kestänyt kohtuuttoman kauan. Oikeudenkäynnin keston huomioon ottaminen ja sen mahdollinen hyvittäminen tulee arvioitavaksi pääasiaratkaisun yhteydessä.

Korkein oikeus katsonee johtopäätöksenään, että hakemuksen kohteena oleva tuomio on hakemuksessa vaadituin tavoin osittain purettava. A:n valitus on käsiteltävä tältä osin uudelleen, ja asiassa on annettava uusi ratkaisu. Asian käsittelyä jatkettaneen viran puolesta Korkeimmassa oikeudessa viisijäsenisessä jaostossa.

Oikeusneuvos Guimaraes-Purokoski: Olen asian lopputuloksesta samaa mieltä vahvennetun jaoston enemmistön ratkaisun kanssa. Perustelujen kohtien 19–22 asemesta lausun kuitenkin seuraavan.

Aravalaissa ei säännellä lainansaajan ja ARA:n välistä suhdetta siinä tilanteessa, että aravalainan myöntäjänä, maksajana ja perijänä suhteessa lainansaajaan on kunta eikä ARA. Aravalaissa ei myöskään säädetä lainan siirtämisestä ARA:lta kunnalle tai päinvastoin tai tällaisen siirron oikeusvaikutuksista. Aravalaki ei siten nimenomaisesti sääntele sellaista aravalainan siirtoa, joka KOY H:n lainan osalta on tapahtunut.

Siitä huolimatta, että lainan siirron oikeudellinen luonnehdinta ja tällaisen siirron oikeudelliset vaikutukset ovat tulkinnanvaraiset, ei laina viime kädessä valtion varoista myönnettävänä aravalainana voi pelkästään velkakirjaan tehtävän teknisluontoisen siirtokirjauksen myötä ja ilman tätä koskevaa aravalain erityissäännöstä siirtyä ARA:n taloudellisen vastuun ulottumattomiin ja siten aravajärjestelmän ulkopuolelle. Jollei näin olisi, seuraisi tämänkaltaisesta aravalakiin nimenomaisesti perustumattomasta siirrosta järjestelmän ulkopuolelle aravalainan markkinaehtoisiin lainoihin nähden edullisemman koron vuoksi perusteetonta taloudellista etua lainansaajalle. Tällöin lainansaaja hyötyisi markkinaehtoista lainaa edullisemmasta lainasta ilman että tätä sitoisivat aravalainan käyttämistä koskevat ehdot ja rajoitukset. Lainan siirrolle ei voida antaa tällaista oikeudellista merkitystä.

Esillä olevassa asiassa velkakirjaan kirjattuun siirtomääräykseen ei sisälly mitään sellaista, minkä perusteella lainan luonne viime kädessä ARA:n varoista maksettavana aravalainana olisi muuttunut. Näin ollen myös sen jälkeen, kun Valtiokonttori on 8.11.2001 siirtänyt KOY H:n aravalainan Oulun kaupungille on kysymys ollut aravalain järjestelmään kuuluneesta lainasta aravalain mukaisine ehtoineen ja rajoituksineen sekä ARA:n viimesijaisine taloudellisine vastuineen. Lainojen yhdistämiselläkään ei ole voinut olla vaikutusta lainan aravalain mukaiseen järjestelmään kuulumisen kannalta.

ARA:n taloudellisen vastuun kannalta sillä on vain välillistä merkitystä, että oikeus irtisanoa lainansaajana olleen KOY H:n yhdistetty laina heti takaisin maksettavaksi olisi kuulunut Oulun kaupungille eikä ARA:lle. Sen päätteleminen, ettei KOY H:n laina ole lainan siirron seurauksena siirtynyt aravajärjestelmän ulkopuolelle, edellyttää aravalain systemaattista ja kokonaisvaltaista tulkintaa sekä jonkinasteista tietoa siitä, mikä merkitys aravalainan siirrolla ARA:n ja kunnan välillä on aravalainoihin liittyvissä käytännöissä. Tällaisen tiedon esittäminen on asianosaisten vastuulla.

Oikeusvarmuus edellyttää, että lainvoimaiset tuomiot ovat lähtökohtaisesti lopullisia ja pysyviä. Sen vuoksi lainvoimaisen tuomion purkaminen virheellisen lainsoveltamisen perusteella edellyttää virheen ilmeisyyttä ja kiistattomuutta. Esillä olevan kaltaisesta aravalainan siirrosta ja tällaisen siirron oikeusvaikutuksista ei sisälly säännöksiä aravalakiin. Aravalaissa ei ole säädetty myöskään lainansaajan ja ARA:n välisestä suhteesta siinä tilanteessa, että lainan myöntäjänä on kunta tai että Valtiokonttorin ja kunnan aravalainat on yhdistetty kunnan aravalainaksi. Ratkaisukäytännöstäkään ei ole löydettävissä vastausta siihen, mikä merkitys yhdistetyn lainan siirrolle on esillä olevan kaltaisessa tilanteessa annettava.

Oikeusneuvos Tammi-Salminen: Hyväksyn esittelijän mietinnön.

Oikeusneuvos Ilveskero: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Tammi-Salminen.

Oikeusneuvos Uusitalo: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Ilveskero.

Oikeusneuvos Antila: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Uusitalo.