KKO:2021:88

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Asian tausta

A oli syntynyt avioliiton ulkopuolisena lapsena vuonna 1957. Turun kaupungin raastuvanoikeus oli vuonna 1958 antamallaan päätöksellä velvoittanut C:n maksamaan elatusapua A:lle.

C oli kuollut 2011. C:n vanhemmat olivat kuolleet, D vuonna 1967 ja E vuonna 1984. C oli vanhempiensa ainoa lapsi. C:n avioliitossa syntynyt lapsi oli kuollut lapsettomana.

C oli tuhkattu, eikä hänestä, hänen lapsestaan eikä hänen vanhemmistaan ollut saatavissa heidän elinaikanaan otettuja kudosnäytteitä, joiden avulla isyys olisi voitu selvittää.

A oli vaatinut isyyden vahvistamista ensimmäisen kerran kanteellaan vuonna 2013. Kanne oli tuolloin hylätty isyyslain voimaanpanosta annetun lain 7 §:n (701/1975) 2 momentin sisältämän kanneaikarajoituksen nojalla.

Kanne ja vastaus Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa

A vaati kanteessaan vahvistettavaksi, että vuonna 2011 kuollut C oli hänen biologinen isänsä. Perusteinaan A vetosi Turun kaupungin raastuvanoikeuden päätökseen C:n elatusvelvollisuudesta ja C:n elatusapujen maksamiseen, A:n ja C:n väliseen yhteydenpitoon, A:n ja C:n sukulaisuussuhdetta tukevaan veriryhmätutkimukseen sekä A:n ja C:n yhdennäköisyyteen. A:n mukaan asiassa ei ollut saatavissa oikeusgeneettistä varmistusta C:n isyyden vahvistamista varten.

C:n leski B vaati vastauksessaan kanteen hylkäämistä. C:n isyydestä ei ollut saatavissa oikeusgeneettistä vahvistusta eikä muutakaan näyttöä. A:lla olisi ollut mahdollisuus nostaa isyyden vahvistamiskanne C:n eläessä, jolloin isyys olisi voitu selvittää oikeusgeneettisellä isyystutkimuksella. Elatusvelvollisuuden vahvistamisella ei ollut merkitystä isyyden vahvistamista arvioitaessa.

Käräjäoikeuden tuomio 14.12.2017 nro 17/35301

Käräjäoikeus totesi, että kysymyksessä olevassa asiassa ei ollut mahdollista suorittaa oikeusgeneettistä isyystutkimusta, minkä vuoksi ratkaisu jouduttiin tekemään yksinomaan makaamisnäytön ja muita olosuhteita koskevan näytön perusteella.

Käräjäoikeus katsoi asiassa esitettyä näyttöä kokonaisuutena arvioituaan, että Turun kaupungin raastuvanoikeuden elatusvelvollisuutta koskevasta päätöksestä ilmenevät seikat yhdessä A:n ja C:n kasvonpiirteiden osittaisen samankaltaisuuden sekä C:n yhteydenpidosta A:han ja tämän äitiin esitettyjen seikkojen kanssa eivät muodostaneet riittävää näyttöä C:n isyydestä.

Käräjäoikeus hylkäsi kanteen.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Susanna Leppänen.

Turun hovioikeuden tuomio 6.9.2019 nro 662

A toisti valituksessaan vaatimuksensa isyyden vahvistamisesta. Lisäksi A vaati, että hovioikeus määrää oikeusgeneettisen isyystutkimuksen tehtäväksi C:n vanhemmista. Perusteinaan A esitti, että hänellä oli perustuslakiin ja Euroopan ihmisoikeussopimukseen perustuva oikeus saada selvitettyä isänsä henkilöllisyys. Lakiin sisältyvä kielto, jonka mukaan tutkimusta ei voitu määrätä tehtäväksi jo haudatusta vainajasta, oli jätettävä soveltamatta, koska se oli ilmeisessä ristiriidassa perustuslain kanssa.

B vaati, että valitus hylätään.

Hovioikeus totesi, että oikeusgeneettisestä isyystutkimuksesta annetun lain 5 §:n 2 momentissa on nimenomaisesti rajattu haudatut vainajat lain soveltamisalan ulkopuolelle. Hovioikeus kiinnitti huomiota siihen, että perustuslakivaliokunnalta ei ollut lain säätämisen yhteydessä pyydetty lausuntoa ja että lakiin oli tehty muutoksia isyyslainsäädännön kokonaisuudistuksen yhteydessä. Tuolloin perustuslakivaliokunta ei ollut lausunnossaan (PeVL 46/2014 vp) puuttunut säännöksiin, jotka koskivat haudattujen vainajien tutkimista. Kun perustuslakivaliokunta ei ollut lausunut kokonaisuudistuksen suhteesta Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen jo vuosia aikaisemmin antamaan Jäggi-ratkaisuun, perustuslakivaliokunta oli hovioikeuden mukaan tosiasiallisesti hyväksynyt vallitsevan oikeustilan sisältämät rajoitukset oman alkuperän selvittämistä koskevaan oikeuteen. Hovioikeus totesi lisäksi, ettei laissa ole säädetty haudan avaamisen ja näytteen ottamisen tapaa eikä myöskään oikeussuojakeinoja tai toimivaltaisia viranomaisia.

Hovioikeus katsoi, että ilmeinen ristiriita perustuslain kanssa oli käsillä, jos ne perusteet, joilla rajoitusta koskevaan lainsäädäntöratkaisuun on päädytty, eivät yhdessä vainajien omaisten ja oikeudenomistajien oikeuksien asiassa saavan painoarvon kanssa selvästi ole riittäviä rajoittamaan A:n oikeutta alkuperänsä selvittämiseen.

Oikeus alkuperänsä tuntemiseen kuului yksityiselämän ydinalueelle. Punnittaessa oikeuden rajoittamista oli kuitenkin otettava huomioon asian erityispiirteet, jotka voivat joko heikentää tai vahvistaa oikeuden painoarvoa.

A:n oikeuden painoarvoa vahvisti Turun kaupungin raastuvanoikeuden päätöksellä makaamisnäytön ja veritutkimuksen perusteella vahvistettu elatusvelvollisuus. Myös yhdennäköisyys tuki A:n kannetta. Toisaalta A:n oikeuden painoarvoa asiassa jonkin verran rajoitti se, että hän ei ollut nostanut kannetta C:n eläessä.

Hovioikeus totesi, että A:n oikeus alkuperänsä tuntemiseen sai asiassa varsin suuren painoarvon. Näytteiden ottaminen vainajista olisi ainoa keino selvittää, onko C hänen isänsä. Tämän epääminen rajoitti merkittävästi A:n oikeuden toteuttamista ja vaati siten vahvoja perusteita.

Hovioikeus totesi, ettei B:n vastustukselle voitu antaa asiassa ratkaisevaa painoarvoa. B oli mennyt C:n kanssa naimisiin useita vuosia D:n kuoleman jälkeen ja neljä vuotta ennen E:n kuolemaa. Ratkaisevaa merkitystä ei ollut myöskään E:n ja D:n omaisten näkemyksillä, sillä nämä olivat varsin kaukaisia sukulaisia, ja vaatimus koski vain ohuesti heidän perhe-elämänsä suojaa.

A:n vaatimusta vastaan puhui julkisena intressinä hautarauha. Se, että vainajat olivat levänneet haudassa jo pitkään, oli omiaan vähentämään hautarauhan merkitystä asiassa. D oli ollut haudattuna jo yli 50 vuotta. Tiedossa oli, että luut saattoivat maan alla voimakkaasti liikkua ja sekoittua toisiin luihin muun muassa routimisen seurauksena. Varmuutta näytteen ottamisen ja tutkimuksen onnistumisesta ei siten ollut.

Johtopäätöksenään hovioikeus katsoi, että hautarauhan kunnioittaminen yhdessä vainajien omaisten yksityis- ja perhe-elämän suojan kanssa merkitsi sitä, että A:n oikeuden rajoittamiselle oli tässä soveltamistilanteessa riittävät perusteet. Oikeusgeneettisestä isyystutkimuksesta annetun lain 5 §:n 2 momentin soveltaminen, ottaen huomioon perustuslakivaliokunnan suhtautuminen vallitsevasta lainsäädännöstä aiheutuviin rajoituksiin biologisen isyyden selvittämiseksi, ei johtanut ilmeiseen ristiriitaan perustuslain kanssa.

Hovioikeus hylkäsi oikeusgeneettistä isyystutkimusta koskevan vaatimuksen. Isyyden vahvistamisen osalta hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden ratkaisua.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Kaarina Syysvirta, Anne Laine ja Pekka Varjus. Esittelijä Johannes Koskenniemi.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

Valituslupa myönnettiin oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 3 §:n 2 momentin 2 kohdan nojalla rajoitettuna koskemaan kysymystä siitä, onko asiassa määrättävä oikeusgeneettinen isyystutkimus tehtäväksi C:n vanhemmista. Kysymys valitusluvan myöntämisestä siirrettiin muilta osin ratkaistavaksi valituksen käsittelyn yhteydessä.

A vaati valituksessaan, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja että Korkein oikeus määrää C:n vanhempien D:n ja E:n haudan avattavaksi oikeusgeneettisen isyystutkimuksen tekemistä varten.

B vaati C:n leskenä ja ainoana oikeudenomistajana vastauksessaan, että valitus hylätään.

Välitoimet

Korkein oikeus pyysi oikeusgeneettisestä isyystutkimuksesta annetun lain 11 §:n nojalla Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta lausunnon. Lausunnon mukaan, jos D:stä ja E:stä saatavat näytteet ovat riittävän hyväkuntoisia ja jos A:n äidin, F:n näyte on mukana tutkimuksessa, on todennäköistä, että tutkimuksessa pystytään selvittämään, onko C A:n biologinen isä. A:n äidin näytteen puuttuminen heikentää tutkimuksen informatiivisuutta, joten on erittäin tärkeää sisällyttää hänestä otettava näyte tutkimukseen. Tutkittaessa mahdollisen isän sijasta hänen sukulaisiaan voi A:n äidin näytteellä olla ratkaiseva merkitys luotettavan tutkimustuloksen saamiseksi.

Itä-Suomen aluehallintovirasto totesi Korkeimman oikeuden siltä pyytämässä lausumassaan, ettei haudan avaamiseen ole hautaustoimilaista johtuvaa estettä, kunhan haudan avaaminen tehdään hautaustoimilain 2 §:n 2 momentin tarkoittamalla arvokkaalla ja vainajan muistoa kunnioittavalla tavalla.

Messukylän seurakunta totesi Korkeimman oikeuden siltä pyytämässä lausumassaan, että hauta on mahdollista avata näytteen ottamista varten ja että haudan avaamisesta ja sen peittämisestä vastaa seurakunta.

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri totesi Korkeimman oikeuden siltä pyytämässä lausunnossaan, että patologian erikoislääkäri voi huolehtia näytteenotosta.

Korkein oikeus varasi A:lle ja F:lle tilaisuuden lausuman antamiseen heidän määräämisestään oikeusgeneettiseen isyystutkimukseen.

A ilmoitti suostuvansa siihen, että hänet määrätään oikeusgeneettiseen isyystutkimukseen.

F ei käyttänyt hänelle varattua tilaisuutta lausua oikeusgeneettiseen isyystutkimukseen määräämisestä.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Valituslupaa koskeva ratkaisu

A:lle myönnettiin valituslupa siltä osin kuin kysymys valitusluvan myöntämisestä on siirretty ratkaistavaksi valituksen käsittelyn yhteydessä.

Pääasiaratkaisun perustelut

Asian tausta

1. A on syntynyt avioliiton ulkopuolella vuonna 1957. Turun kaupungin raastuvanoikeus oli vuonna 1958 velvoittanut C:n maksamaan elatusapua A:lle.

2. C on kuollut 4.5.2011. C:n vanhemmat ovat kuolleet, D 6.1.1967 ja E 17.7.1984. C oli vanhempiensa ainoa lapsi. C:n ainoa avioliitosta syntynyt lapsi on kuollut lapsettomana 8.4.2009.

3. C on tuhkattu, eikä hänestä voida enää saada kudosnäytteitä. Tiedossa ei ole, että C:stä tai hänen vanhemmistaan olisi saatavissa elinaikana otettuja kudosnäytteitä, joiden avulla isyys voitaisiin selvittää.

Korkeimmassa oikeudessa ratkaistavana oleva kysymys

4. Korkeimmassa oikeudessa on ratkaistavana kysymys siitä, voidaanko isäksi otaksutun miehen vanhempien hauta määrätä avattavaksi ja voidaanko vainajista määrätä tehtäväksi oikeusgeneettinen tutkimus isyyden selvittämistä varten. Jos tämä katsotaan mahdolliseksi, arvioitavaksi tulee myös se, onko syytä olettaa, että vainajat eivät olisi antaneet suostumustaan isyyttä koskevaan tutkimukseen.

Sovellettavat oikeusohjeet ja oikeuskäytäntö

5. Oikeusgeneettisestä isyystutkimuksesta annetun lain 6 §:n 1 momentin mukaan tuomioistuin voi määrätä tutkimuksen tehtäväksi molemmista miehen vanhemmista näiden suostumuksella, jos mies on kadonnut tai kuollut eikä tutkimusta voida tehdä 5 §:n 1 tai 2 momentin nojalla. Viitattu 5 § on kirjoitettu koskemaan tutkittavana olevaa lasta, äitiä ja miestä. Jollei tutkittavan olinpaikasta saada tietoa, tuomioistuin voi pykälän 1 momentin nojalla määrätä, että tutkimus tehdään tutkittavasta aiemmin otetusta, saatavilla olevasta kudosnäytteestä tai että tutkimuksessa käytetään hänestä aiemmassa tutkimuksessa saatuja tietoja. Sanotun pykälän 2 momentin mukaan jos tutkittava mies tai äiti on kuollut mutta häntä ei ole vielä tuhkattu tai haudattu, tuomioistuin voi määrätä tutkimuksen tehtäväksi vainajasta otettavasta kudosnäytteestä. Jos vainaja on kateissa tai häntä ei voida tunnistaa luotettavasti taikka jos vainaja on haudattu tai tuhkattu, tuomioistuin voi antaa 1 momentissa tarkoitetun määräyksen.

6. Lain 6 §:n 2 momentin mukaan jos miehen isä tai äiti on kadonnut tai kuollut, sovelletaan, mitä 5 §:n 1 ja 2 momentissa säädetään, jollei ole syytä olettaa, että kadonnut tai kuollut vanhempi ei olisi antanut suostumustaan tutkimuksen tekemiseen.

7. Lakia valmistellut työryhmä oli ehdottanut, että tutkimus voitaisiin tehdä myös haudatusta vainajasta. Hallituksen esityksen mukaan (HE 56/2004 vp s. 12) mahdollisuudesta haudatun vainajan tutkimiseen ja siten haudan avaamiseen oli luovuttu lausuntopalautteessa saatujen kannanottojen vuoksi. Lausunnoissa oli korostettu erityisesti hautarauhan kunnioittamiseen liittyviä näkökohtia.

8. Hallituksen esityksessä (s. 11 ja 16) ehdotettiin, että miehen vanhemmat olisi voitu velvoittaa tutkimuksiin suostumuksettaan. Lakivaliokunta katsoi kuitenkin mietinnössään (LaVM 1/2005 vp s. 5), että pyrkimystä isyyden selvittämiseen ei voida pitää niin painavana, että kadonneen tai kuolleen miehen vanhemmat olisi siihen vedoten syytä vastoin tahtoaan viime kädessä pakkokeinoin velvoittaa alistumaan oikeusgeneettiseen tutkimukseen.

9. Yksityiselämän suojaa koskevan perustuslain 10 §:n 1 momentin mukaan jokaisen yksityiselämä, kunnia ja kotirauha on suojattu. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan 1 kappaleen mukaan jokaisella on oikeus nauttia yksityis- ja perhe-elämäänsä kohdistuvaa kunnioitusta. Artiklan 2 kappaleen mukaan viranomaiset eivät saa puuttua tämän oikeuden käyttämiseen, paitsi silloin kun laki sen sallii ja se on välttämätöntä demokraattisessa yhteiskunnassa muun muassa muiden henkilöiden oikeuksien ja vapauksien turvaamiseksi.

10. Korkein oikeus on aikaisemmin käsitellyt oikeutta biologisen alkuperänsä tuntemiseen muun muassa sittemmin kumotun isyyslain voimaanpanosta annetun lain (701/1975) kanneaikasäännöstä koskevissa ratkaisuissa KKO 2012:11, KKO 2014:13 ja KKO 2014:14. Ratkaisussaan KKO 2012:11 (kohta 29) Korkein oikeus totesi, että biologisen alkuperän tunteminen ja sen oikeudellinen vahvistaminen ja julkistaminen ovat nykyisen tietämyksen mukaan henkilön identiteetin tärkeitä osia ja kuuluvat siten perustuslain 10 §:n ja ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa turvatun yksityiselämän suojan ydinalueeseen. Ajan kuluminen ei merkitse sitä, että lapsen tarve tietää ja tuntea molemmat vanhempansa sekä saada isyys vahvistetuksi poistuisi, vaan se saattaa jopa kasvaa. Kyseisessä ratkaisussa Korkein oikeus antoi perustuslain 106 §:n nojalla etusijan perustuslaille ja sen yksityiselämän suojaa koskevalle säännökselle ja jätti soveltamatta kanneaikasäännöksen, joka olisi estänyt isyyden selvittämisen ja vahvistamisen.

11. Isyyslain uudistamisesta antamassaan lausunnossa perustuslakivaliokunta (PeVL 46/2014 vp s. 7) totesi, että avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsen oikeus saada alkuperänsä ja oikeudellinen suhde isäänsä vahvistetuksi on perustuslain 10 §:ssä ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa turvatun yksityiselämän suojan olennainen henkilön identiteettiin liittyvä osa. Hallituksen esityksessä (HE 91/2014 vp) ehdotettiin tehtäväksi vain teknisluontoisia muutoksia oikeusgeneettisestä isyystutkimuksesta annettuun lakiin, eikä perustuslakivaliokunta käsitellyt isyystutkimuksiin liittyviä kysymyksiä lausunnossaan.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntöä isyysasioissa

12. Ihmisoikeustuomioistuin on katsonut, että isyysoikeudenkäynnit kuuluvat ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa säädettyyn yksityiselämän suojaan (ks. esim. Jäggi v. Sveitsi 13.7.2006, kohta 25). Yksityiselämän suojaan kuuluu yksilön oikeus tuntea biologinen syntyperänsä ja saada selvitetyksi, kuka hänen biologinen isänsä on (ks. esim. Mikulić v. Kroatia 7.2.2002, kohdat 56 ja 64 ja Jäggi, kohta 37). Sopimusvaltiolla on positiivinen velvollisuus turvata oikeus biologisen syntyperän selvittämiseen yksityiselämän suojan edellyttämällä tavalla, ja tämä velvollisuus kattaa oikeuden turvaamisen myös silloin, kun kysymys on yksityisten henkilöiden välisistä suhteista (Mikulić, kohdat 56 ja 57 ja Jäggi, kohta 33). Oikeus oman alkuperänsä tuntemiseen ei kuitenkaan ole ehdoton, vaan sitä voidaan rajoittaa. Valtiolla on tiettyä harkintamarginaalia yksityiselämää koskevaa oikeutta turvatessaan (mm. Odièvre v. Ranska 13.2.2003, kohta 49).

13. Yksityiselämän suojaa katsottiin loukatun ratkaisussa Jäggi (kohdat 37–39), jossa kansallinen tuomioistuin oli hylännyt vaatimuksen vuonna 1976 kuolleen otaksutun isän haudan avaamisesta DNA-näytteen ottamiseksi vastoin omaisten tahtoa. Ihmisoikeustuomioistuin totesi, että asia tuli ratkaista tapauskohtaisesti ja pyrkimällä saavuttamaan oikeudenmukainen tasapaino keskenään kilpailevien etujen välillä. Asiassa oli otettava huomioon yhtäältä valittajan oikeus selvittää biologinen alkuperänsä ja toisaalta vainajan ruumiin koskemattomuuteen perustunut kolmansien osapuolten intressi sekä vainajien kunnioittamisen tarve ja oikeusvarmuutta koskeva yleinen etu.

14. Edellä mainitussa ratkaisussaan (kohdat 41–44) ihmisoikeustuomioistuin totesi lisäksi, että DNA-näytteen ottaminen oli suhteellisen vähäinen toimenpide eikä vainajan itsensä yksityiselämää voitu loukata DNA-näytteiden ottamisella. Hautarauha oli vain väliaikaista, sillä joka tapauksessa ruumis kaivetaan haudasta, kun määräaika hautapaikkaan päättyy. Ihmisoikeustuomioistuimen mukaan oikeusvarmuuden periaate ei yksin riittänyt perusteeksi sille, että valittaja menetettäisi oikeutensa saada varmuus biologisesta isästään. Näin ollen haudan avaamiseen olisi tullut suostua, koska se oli tärkeää, jotta valittaja voisi toteuttaa oikeutensa tietää alkuperänsä.

Korkeimman oikeuden arviointi

Haudan avaaminen isyyden selvittämiseksi

15. Isyyslain 29 §:n 1 momentin mukaan otaksutun isän kuolema ei estä isyyskanteen käsittelemistä. Isyyden selvittäminen ja vahvistaminen voivat kuitenkin estyä siksi, että oikeusgeneettisestä isyystutkimuksesta annetun lain 5 §:n 2 momentin mukaan kudosnäytettä ei voida ottaa vainajasta sen jälkeen, kun tämä on haudattu. Näytteiden ottaminen miehen sukulaisista perustuu lisäksi heidän suostumukseensa. Riittävän näytön saaminen biologisesta isyyssuhteesta voi lainsäädännöllisten syiden vuoksi muodostua mahdottomaksi, vaikka periytyminen voitaisiin nykyisillä tutkimusmenetelmillä luotettavasti selvittää.

16. Kuten edellä kohdista 10–14 ilmenee, lapsen oikeus saada biologinen alkuperänsä vahvistetuksi on perus- ja ihmisoikeuksiin kuuluvan yksityiselämän suojan olennainen osa. Tämä oikeus voi jäädä toteutumatta, mikäli laki ei salli oikeusgeneettisen isyystutkimuksen tekemistä riittävän laajasti.

17. Perustuslain 106 §:n mukaan tuomioistuimen on annettava etusija perustuslain säännökselle, jos tuomioistuimen käsiteltävässä asiassa lain säännöksen soveltaminen olisi ilmeisessä ristiriidassa perustuslain kanssa. Etusijan antaminen perustuslain säännökselle tulee perustuslain 106 §:n nojalla harkittavaksi vasta silloin, kun ristiriita ei ole ratkaistavissa perusoikeusmyönteisellä tulkinnalla. Perustuslain 106 §:n soveltaminen edellyttää, että lain säännöksen soveltamisessa ristiriita perustuslain kanssa on ilmeinen. Perustuslain esitöissä (HE 1/1998 vp s. 162–164 ja PeVM 10/1998 vp s. 31) on ilmeisyysvaatimuksen täyttymiselle asetettu korkea kynnys. Lain säännöksen soveltamisen aiheuttaman ristiriidan perustuslain kanssa pitää olla selvä ja riidaton ja siksi helposti havaittavissa eikä esimerkiksi oikeudellisena kysymyksenä tulkinnanvarainen.

18. Oikeusgeneettisestä isyystutkimuksesta annetun lain 5 §:n 2 momentin mukaan tutkimusta ei saa tehdä haudatusta vainajasta. Laki on säädetty ennen kuin ihmisoikeustuomioistuin on antanut edellä kohdissa 12–14 mainitun ratkaisun Jäggi v. Sveitsi. Perustuslakivaliokunta ei ole lakia säädettäessä eikä myöhemminkään isyyslainsäädäntöä uudistettaessa ottanut kantaa siihen, täyttääkö oikeusgeneettisestä isyystutkimuksesta annettu laki perustuslain ja kansainvälisten ihmisoikeussopimusten nykyiset vaatimukset.

19. Korkein oikeus toteaa, että oikeusgeneettisestä isyystutkimuksesta annetun lain 5 §:n 2 momentti on sanamuodoltaan täsmällinen ja lain esitöissä lausuttu huomioon ottaen tarkoitukseltaan yksiselitteinen. Säännös ei mahdollista tapauskohtaista harkintaa eikä sellaisen perusoikeusmyönteisen tulkinnan tekemistä, jolla haudan avaamista koskevasta kiellosta voitaisiin poiketa. Tämän vuoksi on arvioitava, johtaako kyseisen säännöksen soveltaminen ratkaistavana olevassa asiassa perustuslain 106 §:ssä tarkoitetulla tavalla ilmeiseen ristiriitaan perustuslain kanssa, jolloin tuomioistuimen on annettava etusija perustuslain säännökselle.

20. Ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön mukaisesti valtioilla on lapsen biologisen alkuperän selvittämisen suhteen harkintamarginaalia, jonka käyttö edellyttää tapauskohtaista arviointia sekä pyrkimystä saavuttaa oikeudenmukainen tasapaino keskenään kilpailevien etujen välillä (ks. myös KKO 2021:41, kohdissa 26 ja 27 mainitut ratkaisut). Näin on meneteltävä myös arvioitaessa haudan avaamista näytteiden ottamista varten, jolloin vastakkain ovat yhtäältä jokaisen oikeus biologisen alkuperänsä tuntemiseen ja toisaalta muiden henkilöiden yksityisyyden suoja sekä yleisen edun mukaiseen vainajien kunnioittamiseen ja hautarauhaan perustuvat näkökohdat.

21. Lapsen äidillä tai otaksutulla isällä ei ole oikeutta estää biologisen vanhemmuuden tutkimista esimerkiksi omaan yksityisyyteensä vedoten, eikä heillä ole myöskään oikeutta kieltäytyä kudosnäytteen antamisesta fyysisen koskemattomuutensa perusteella. Vainajat eivät lähtökohtaisestikaan ole perustuslain 7 §:ssä säädetyn henkilökohtaisen koskemattomuuden suojan piirissä. Hautarauhaa suojataan kuitenkin yleisen edun vuoksi nimenomaisilla säännöksillä. Hautarauhan rikkomisena on rikoslain 17 luvun 12 §:ssä sanktioitu muun ohella haudan luvaton avaaminen tai sieltä ruumiin tai sen osan ottaminen. Hautaustoimilain 2 §:n 2 momentin mukaisesti vainajan ruumista tulee käsitellä arvokkaalla ja vainajan muistoa kunnioittavalla tavalla. Hautarauha ei estä haudan luvallista avaamista eikä vainajan jäänteisiin kajoamista. Lääketieteelliseen tutkimukseen tarkoitetun kudosnäytteen ottamista vainajasta ei yleisesti ottaen ole syytä tarkastella hautarauhan rikkomisena.

22. Oikeusgeneettisestä isyystutkimuksesta annetun lain mukaan kudosnäytteet otetaan ensisijaisesti lapsesta, tämän äidistä ja isyysoikeudenkäynnissä vastaajana olevasta miehestä. Vain, jos tämä on mahdotonta, tutkimus voidaan kohdistaa otaksutun isän vanhempiin tai muihin sukulaisiin ja tällöinkin vain heidän suostumuksellaan. Miehen kuolleista vanhemmista saatavien näytteiden tutkimisen edellytykseksi on lisäksi säädetty se, että ei ole syytä olettaa, että nämä eivät olisi antaneet suostumustaan tutkimuksen tekemiseen. Kuolleiden sukulaisten tutkimiseen on siten asetettu korkeammat vaatimukset kuin lapsen omien kuolleiden vanhempien tutkimiseen ja punnittaviksi voivat tällöin tulla laajemman henkilöjoukon intressit.

23. Korkein oikeus katsoo, että oikeusgeneettisestä isyystutkimuksesta annetun lain 5 §:n 2 momentin säännöksen noudattaminen voi johtaa ilmeiseen ristiriitaan perustuslain 10 §:ssä tarkoitetun yksityiselämän suojan kanssa, kun säännöstä tulkitaan edellä kuvatun ihmisoikeustuomioistuimen 8 artiklaa koskevan oikeuskäytännön mukaisesti. Tuomioistuimen on tapauskohtaisesti punnittava erisuuntaisia oikeuksia ja näkökohtia, ja jos biologisen isyyden selvittämisen intressi arvioidaan tärkeimmäksi, annettava etusija perustuslain yksityiselämän suojaa koskevalle säännökselle. Tällöin oikeusgeneettisestä isyystutkimuksesta annetun lain 5 §:n 2 momentti on tarvittavilta osiltaan jätettävä soveltamatta ja tuomioistuin voi määrätä kudosnäytteen otettavaksi myös haudatusta vainajasta.

Punninta tässä asiassa

24. A:n oikeus biologisen alkuperänsä tuntemiseen on lähtökohtaisesti vahva, mutta pyrittäessä saavuttamaan oikeudenmukainen tasapaino keskenään kilpailevien etujen välillä sen painoarvoa on arvioitava tapauskohtaisesti. A:n kannevaatimuksen perustana on pian hänen syntymänsä jälkeen annettu elatusaputuomio ja siitä ilmenevä makaamisnäyttö.

25. Hovioikeus on A:n oikeutta arvioidessaan antanut merkitystä sille, ettei A ollut nostanut isyyden vahvistamista koskevaa kannetta C:n elinaikana, vaikka hän on kertomansa mukaan lapsuudestaan asti tiennyt C:n olevan hänen isänsä.

26. Korkein oikeus toteaa, ettei kanteen nostamisen myöhäinen ajankohta sinänsä vaikuta A:n intressiin eikä nykyisen isyyslain mukaiseen oikeuteen saada isyyssuhde selvitetyksi. Tarve saada tietää biologinen alkuperänsä ei vähene iän myötä. Silloin, kun kysymys on jo haudatuista vainajista tehtävistä tutkimuksista, on kuitenkin perusteltua tarkastella, onko A omalla passiivisuudellaan saanut tällaisen tilanteen aikaan sen sijaan, että isyysasia olisi tutkittu C:n eläessä.

27. A:n syntyessä avioliiton ulkopuolella vuonna 1957 hänellä tai hänen äidillään ei ole ollut oikeutta nostaa isyyden vahvistamiskannetta. Tämä mahdollisuus avioliiton ulkopuolella syntyneille lapsille tuli vasta isyyslain (700/1975) myötä ja tällöinkin rajoitettuna viiden vuoden siirtymäaikaan. A:n mukaan hän oli lisäksi ollut C:lle määrätyn elatusvelvollisuuden vuoksi siinä käsityksessä, että C oli hänen isänsä. Hän oli saanut tiedon isyyden oikeudellisen vahvistamisen puuttumisesta vasta C:n kuoleman jälkeen. Tuolloin hän oli nostanut isyyskanteen, joka tuli vuonna 2013 hylätyksi tuolloin voimassa olleen kanneaikasäännöksen nojalla.

28. Korkein oikeus katsoo, että kun otetaan huomioon A:n edellä kuvattu tietämättömyys ja kumotusta lainsäädännöstä aiheutuneet esteet, hänen menettelynsä ei osoita sellaista passiivisuutta, joka rajoittaisi hänen oikeuttaan saada isyys selvitetyksi. Punnittaessa A:n oikeutta biologisen alkuperänsä tuntemiseen ja sitä vastaan puhuvia seikkoja on merkityksellistä kuitenkin myös se, että näytteiden ottamista koskeva vaatimus ei koske isäksi otaksuttua C:tä vaan tämän edesmenneitä vanhempia, joiden haudan avaamista näytteiden ottaminen edellyttää.

29. Tässä asiassa C:n jo aikaisemmin kuolleiden vanhempien tutkiminen on ainoa mahdollisuus saada luotettavaa oikeusgeneettistä näyttöä C:n mahdollisesta isyydestä. Vaikka sukulaisten eläessä tapahtuva tutkimus edellyttää suostumusta heidän yksityiselämänsä suojaan liittyvistä syistä, yksityiselämän suoja ei koske suoraan vainajia vaan lähinnä vainajien läheisiä. Myöskään se, että näin tutkimus kohdistetaan asianosaispiirin ulkopuolisiin tahoihin, ei kuoleman jälkeen merkitse puuttumista heidän henkilökohtaiseen koskemattomuuteensa.

30. Haudan avaamista koskevassa punninnassa vastasyyt liittyvät siten ennen muuta vainajan omaisten intresseihin. Nyt tarkasteltavana olevassa tapauksessa otaksutulla isällä ja hänen vanhemmillaan ei ole elossa olevia lähisukulaisia. Tutkittaviksi vaadittujen C:n vanhempien lähimpiä omaisia ovat heidän sisartensa lapset tai näiden lapsenlapset. Korkein oikeus katsoo, ettei tutkittavaksi pyydetyillä vainajilla ole sellaisia omaisia, joiden käsitystä esimerkiksi haudan avaamisen soveliaisuudesta tai tutkimuksessa mahdollisesti paljastuvista tiedoista tulisi tässä tapauksessa arvioida. Myöskään C:n leskeä B:tä ei ole pidettävä sellaisena tahona, jonka yksityisyyttä olisi erityisesti suojattava.

31. Merkityksellisenä vastaseikkana A:n oikeuteen nähden on tarkasteltava yleisen edun mukaisena pidettävää hautarauhaa. On selvää, että tuomioistuimen lupaan perustuvassa näytteiden ottamisessa ei ole kysymys puuttumisesta lainsäädännöllä suojattuun hautarauhaan. Yleisen edun osalta on otettava huomioon, että vaikka hautarauha on periaatteessa ikuista, voidaan hautaan käytännössä puuttua muun muassa haudan koskemattomuusaikojen puitteissa. Se, että D on ollut haudattuna jo yli 50 vuotta ja E lähes 35 vuotta, on omiaan vähentämään hautarauhan merkitystä tässä asiassa. Esitetyn selvityksen mukaan samassa haudassa on C:n uurna, mutta hautaan ei ole haudattu muita henkilöitä. Näytteiden ottamista varten myös uurnaa on hetkellisesti siirrettävä, minkä B voi kokea loukkaavan C:n hautarauhaa. Tämän ei voida kuitenkaan katsoa loukkaavan lesken yksityiselämän suojaa.

32. Korkein oikeus katsoo, etteivät edellä esitetyt näkökohdat, jotka puhuvat haudan avaamista ja vainajista otettavien näytteiden tutkimista vastaan, saa suurempaa merkitystä siitä syystä, että tutkimusta pyydetään suoritettavaksi haudatun miehen sijasta tämän haudatuista vanhemmista. Miehen vanhempien tutkimista rajoittaa kuitenkin oikeusgeneettisestä isyystutkimuksesta annetun lain 6 §:n 2 momentti.

Miehen vanhempien oletettu suhtautuminen tutkimukseen

33. Oikeusgeneettisestä isyystutkimuksesta annetun lain 6 §:n 2 momentin perusteella kudosnäytteen ottamiseen ja tutkimiseen otaksutun isän vanhemmista sovelletaan lain 5 §:n 1 ja 2 momentin säännöksiä, jollei ole syytä olettaa, että kadonnut tai kuollut vanhempi ei olisi antanut suostumustaan tutkimuksen tekemiseen. Asiassa on tämän vuoksi arvioitava, miten E ja D olisivat suhtautuneet tutkimuksen tekemiseen.

34. Vainajien suhtautumista koskeva 6 §:n 2 momentin lisäedellytys perustuu lakivaliokunnan ehdotukseen. Mietinnössään lakivaliokunta esitti (LaVM 1/2005 vp s. 5–6), että päätösvallan tutkimukseen määräämisestä ei tulisi olla yksin tuomioistuimella, mutta ei myöskään vainajan oikeudenomistajilla. Tuomioistuimen tulisi arvioida kuolleen henkilön aiempaa suhtautumista isyyden selvittämiseen asiassa mahdollisuuksien mukaan saatavissa olevan selvityksen perusteella. Tällaista selvitystä olisivat käytännössä kuolleen vanhemman esittämät lausumat sekä muu mahdollinen näyttö hänen suhtautumisesta lapseensa ja kysymyksessä olevaan lapseen. Kysymys on tuomioistuimen tekemästä kokonaisharkinnasta kuolleen henkilön oletetusta tahdosta.

35. Korkein oikeus toteaa, että tutkimusmääräyksen antamista vastustavalla taholla on näyttövelvollisuus siitä, että miehen kuolleet vanhemmat eivät olisi antaneet suostumustaan tutkimuksen tekemiseen. Lakivaliokunta on mietinnössään (LaVM 1/2005 vp s. 6) esittänyt, että kun arvio oletetusta tahdosta perustuu aina jossain määrin epävarmaan aineistoon, kynnys tutkintamääräyksen antamatta jättämiselle sanotulla perusteella ei voi olla kovin korkea.

36. Käytännössä näyttöä vainajien tahdosta ja asenteista voivat antaa vain heidän sukulaisensa ja muut läheisensä. Tässä asiassa selvitystä on antanut A:n vastapuolena oleva C:n leski, B. Hänen mukaansa asiassa oli painava syy olettaa, etteivät E ja D olisi antaneet tutkimukseen suostumustaan, kun otetaan huomioon heidän poikansa C:n negatiivinen suhtautuminen A:han. Korkein oikeus toteaa, että B ei ole tavannut D:tä, joka kuoli vuonna 1967. B:llä ei siten ole mahdollisuuksia tehdä johtopäätöksiä D:n mahdollisesta suostumuksesta tai sen puuttumisesta. B:n väitettä hänen ja E:n läheisistä väleistä ei ole aihetta epäillä. B ei kuitenkaan ole esittänyt selvitystä sellaisista E:n vakaumuksista tai asenteista, jotka osoittaisivat, että hän olisi suhtautunut kielteisesti tutkimuksen tekemiseen.

37. Asiassa on B:n väitteen johdosta erityisesti arvioitava, olisiko E:n suhtautumiseen voinut aikanaan vaikuttaa C:n väitetty kielteinen suhtautuminen A:han. Tältä osin on otettava huomioon, että isyystutkimus ei ole ollut E:n eläessä ajankohtainen kysymys. A:n ja C:n välinen yhteydenpito on saadun selvityksen mukaan ollut vähäistä, mutta sen syistä on oikeudenkäynnissä esitetty erilaisia käsityksiä. Korkein oikeus katsoo, että asiassa ei ole esitetty riittävää selvitystä siitä, miten C:n väitetty negatiivinen suhtautuminen A:han olisi vaikuttanut E:n mielipiteen muodostumiseen.

38. Korkein oikeus toteaa, että oletettua suhtautumista tutkimukseen koskevaa säännöstä sovellettaessa on perusteltua ottaa huomioon lapsen yksityiselämän suoja ja sen ydinsisältöön kuuluva oikeus saada tietää biologinen alkuperänsä. Korkein oikeus katsoo tässä asiassa esitettyä näyttöä arvioidessaan, ettei B ole esittänyt riittävää selvitystä siitä, että E ja D eivät olisi suostuneet tutkimukseen.

Johtopäätökset

39. Korkein oikeus toteaa, että A:n oikeus tuntea biologinen alkuperänsä ja selvittää isyys on mahdollista toteuttaa vain siten, että C:n vanhempien hauta määrätään avattavaksi ja oikeusgeneettinen tutkimus kohdistetaan heistä saataviin kudosnäytteisiin. Asiassa esitetyt vastasyyt, mukaan lukien selvitys C:n vanhempien oletetusta tahtotilasta, eivät riitä kumoamaan tätä A:n perusoikeuksiin kuuluvaan oikeutta. Tässä tilanteessa näytteiden ottamista koskevan vaatimuksen hylkääminen oikeusgeneettisestä isyystutkimuksesta annetun lain 5 §:n 2 momentin rajauksen nojalla olisi perustuslain 106 §:ssä tarkoitetulla tavalla ilmeisessä ristiriidassa A:n perusoikeutena turvatun yksityiselämän suojan kanssa. Kyseisestä säännöksestä on siten jätettävä soveltamatta rajaus ”mutta häntä ei ole vielä haudattu tai tuhkattu”.

40. Edellä lausutuilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että E:n ja D:n hauta voidaan määrätä avattavaksi ja heistä voidaan ottaa A:n vaatimuksen mukaisesti kudosnäytteitä oikeusgeneettisen isyystutkimuksen tekemistä varten.

Asian käsittelyn jatkaminen

41. Käräjäoikeuden tuomio on koskenut pelkästään kysymystä isyyden vahvistamisesta muun kuin oikeusgeneettistä isyystutkimusta koskevan näytön perusteella. Korkein oikeus katsoo toisin kuin hovioikeus, että E:n ja D:n hauta on määrättävä avattavaksi oikeusgeneettisen isyystutkimuksen suorittamiseksi ja heistä on määrättävä otettavaksi kudosnäytteitä isyystutkimuksen tekemistä varten. Isyyden selvittäminen edellyttää myös muita toimia, kuten A:n ja tämän äidin määräämisen oikeusgeneettiseen isyystutkimukseen oikeusgeneettisestä isyystutkimuksesta annetun lain nojalla. Sen vuoksi ja oikeusastejärjestys huomioon ottaen asian käsittelyä on tarkoituksenmukaisinta jatkaa käräjäoikeudessa.

Päätöslauselma

Hovioikeuden ja käräjäoikeuden tuomiot kumotaan.

E:n ja D:n hauta määrätään avattavaksi ja vainajista määrätään otettavaksi kudosnäytteitä isyystutkimuksen tekemistä varten.

Tutkimus on tehtävä näin saadusta näytteestä siten kuin oikeusgeneettisestä isyystutkimuksesta annetussa laissa on säädetty. Haudan avaamisesta ja tutkimuksen tekemisestä valtio on korvausvastuussa siten kuin oikeusgeneettisestä isyystutkimuksesta annetun lain 20 §:ssä on säädetty.

Asia palautetaan Varsinais-Suomen käräjäoikeuteen, jonka on omasta aloitteestaan otettava asia edelleen käsiteltäväkseen ja ottaen huomioon palautuksen syy siinä laillisesti meneteltävä.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Marjut Jokela, Pekka Koponen, Mika Ilveskero, Eva Tammi-Salminen ja Alice Guimaraes-Purokoski. Esittelijä Hanna Vieruaho.