KKO:2021:85

Alkutuotantoa harjoittava A oli tilannut puutarhasäätiön nimissä B Oy:ltä öljyä kasvihuonelaitokseensa, jonka A oli vuokrannut säätiölle. B Oy oli antanut öljyn toimittamisen ja lastin purkamisen C Oy:n tehtäväksi. Lastin purkamisen yhteydessä öljyä oli valunut maahan, mistä oli aiheutunut öljyvahinko. C Oy:llä oli vakuutusyhtiö D:n myöntämä vastuuvakuutus. D oli tehnyt korvauspäätöksen ja maksanut A:lle korvauksia vastuuvakuutuksen nojalla.

A vaati D:ltä lisää korvauksia tulonmenetyksestä. D väitti, että A:n kanneoikeus oli vanhentunut tiekuljetussopimuslain 41 §:n nojalla.

Korkein oikeus katsoi, että tiekuljetussopimuslain 41 §:n vanhentumissäännökset olisivat tulleet sovellettaviksi, mikäli A olisi kohdistanut kanteensa rahdinkuljettaja C Oy:hyn, ja että A:n kanneoikeus C Oy:tä kohtaan oli vanhentunut. Kun D ei kuitenkaan ollut tuonut esille vanhentumiskysymystä korvauspäätöksessään, vaan oli ilmoittanut, että vahinko korvataan C Oy:n vastuuvakuutuksen nojalla, D:n katsottiin menettäneen oikeutensa vedota vanhentumiseen.

TiekuljetussopimusL 41 § 1 mom

Koko ratkaisu löytyy ruotsinkieliseltä sivulta HD 2021:85