KKO:2021:73

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Syyte ja vastaus Vantaan käräjäoikeudessa

Syyttäjä vaati A:lle rangaistusta 26.11.2017 tehdystä pahoinpitelystä. Syytteen mukaan A oli tehnyt kotonaan avopuolisolleen B:lle ruumiillista väkivaltaa heittämällä hänen päälleen päiväpeiton, tyynyjä ja muita esineitä. B:n aikoessa poistua asunnosta, oli A puristanut häntä käsivarresta, kantanut hänet olohuoneeseen ja heittänyt sohvalle. Sohvalla A oli istunut B:n vatsan päälle ja ainakin kaksi kertaa laittanut molemmat kätensä B:n suun ja nenän päälle estäen häntä saamasta henkeä. A oli samalla työntänyt sormensa B:n suuhun ja kurkkuun. Lisäksi A oli ottanut B:n vartalosta kiinni ja heilauttanut häntä siten, että B:n pää oli osunut seinään. A oli vielä uudelleen istunut B:n vatsan päälle ja laittanut molemmat kätensä tämän suun ja nenän päälle estäen B:tä saamasta henkeä. Pahoinpitelystä oli aiheutunut B:lle hengen ahdistusta, kuhmu otsaan, mustelma käsivarteen, ruhjeita kasvoihin ja kaulaan sekä kipua ja särkyä.

A vaati, että syyte hylätään siltä osin kuin hänelle oli vaadittu rangaistusta B:n heittämisestä sohvalle, käsien laittamisesta tämän nenän päälle ja sormien työntämisestä suuhun ja kurkkuun sekä B:n heilauttamisesta siten, että tämän pää olisi tässä yhteydessä osunut seinään. Muilta osin A tunnusti menetelleensä syytteessä kuvatulla tavalla.

Käräjäoikeuden päätös 10.10.2018 ja tuomio 16.10.2018 nro 18/143220

Käräjäoikeus katsoi pääkäsittelyn yhteydessä antamassaan käsittelyratkaisussa 10.10.2018, että B:llä oli A:n avopuolisona oikeus kieltäytyä todistamasta ja että asiassa ei ollut ilmennyt riittäviä perusteita evätä hänen vaitiolo-oikeuttaan.

Tuomiossaan käräjäoikeus totesi, että vastaajan vastakuulusteluoikeuden tai näytön arvioinnin luotettavuuden kannalta lääkärinlausuntoon potilaan kertomina esitietoina kirjattu ei poikennut hänen esitutkintapöytäkirjaan merkitystä kertomuksesta. Näin ollen lääkärinlausuntoon kirjattuja asianomistajan antamia esitietoja tapahtumienkulusta ei voitu ottaa huomioon. Huomioon ei voitu ottaa myöskään sitä, mitä todistajat C ja D olivat kuulleet B:n kertoneen poliisille alustavassa kuulustelussa. Sen sijaan estettä ei ollut ottaa huomioon C:n ja D:n kertomuksia siltä osin, mitä C ja D olivat kuulleet keskusteluissaan B:n kanssa tapahtumien aikana tai C saanut tietää B:n tapahtumien keskeltä lähettämistä tekstiviesteistä sekä niistä havainnoista, joita C ja D olivat itse tehneet asianosaisista tapahtumapaikalla sinne saavuttuaan.

Käräjäoikeus katsoi A:n tunnustamisen perusteella, että hän oli 26.11.2017 tehnyt kotonaan avopuolisolleen B:lle syytteessä tarkoitettua ruumiillista väkivaltaa, kuitenkin siten, että näyttämättä oli jäänyt, että A olisi heittänyt B:n sohvalle tai laittanut kätensä suun lisäksi myös tämän nenän päälle tai työntänyt sormiaan B:n kurkkuun. Lisäksi näyttämättä oli jäänyt, että A olisi heilauttanut B:tä siten, että tämän pää olisi tässä yhteydessä osunut seinään tai että hänen menettelystään olisi aiheutunut tälle ruhjeita kasvoihin tai kaulaan. A:n teosta oli aiheutunut B:lle lääkärinlausunnosta ilmenneellä tavalla kuhmu otsaan ja mustelmia käsivarteen sekä C:n kertomuksesta ilmenneellä tavalla hengenahdistusta, kipua ja särkyä. Näillä perusteilla käräjäoikeus syytteen enemmälti hyläten tuomitsi A:n pahoinpitelystä 30 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Asian on ratkaissut käräjäoikeudessa käräjätuomari Pauliina Hermunen.

Helsingin hovioikeuden tuomio 26.5.2020 nro 20/118436

Syyttäjä valitti hovioikeuteen siltä osin kuin syyte oli hylätty. Hovioikeuden pääkäsittelyssä B kieltäytyi edelleen todistamasta vedoten vaitiolo-oikeuteensa A:n avopuolisona. Tämän johdosta hovioikeus katsoi, ettei myöskään lääkärinlausuntoon kirjattuja asianomistajan antamia esitietoja voitu hyödyntää, koska B oli käyttänyt oikeuttaan kieltäytyä todistamasta ja A:lla ei ollut vastakuulustelumahdollisuutta.

Hovioikeus katsoi, että B:n poliisin alustavassa puhuttelussa antama kertomus oli rinnastettavissa hänen esitutkinnassa antamaansa kertomukseen ja että todistajien C:n ja D:n kertomusten hyödyntäminen alustavan puhuttelun sisällöstä merkitsi B:n vaitiolo-oikeuden tosiasiallista murtamista. Tämän johdosta hovioikeus katsoi, ettei todistajien kertomuksia voitu tältä osin hyödyntää asiassa näyttönä.

Pääasian osalta hovioikeus hylkäsi syyttäjän valituksen ja pysytti käräjäoikeuden tuomion.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden presidentti Mikko Könkkölä (eri mieltä) ja hovioikeudenneuvokset Taina Tuohino ja Sanna Mantila.

Eri mieltä ollut presidentti Könkkölä katsoi, ettei asiassa ollut estettä miltään osin käyttää todisteena C:n ja D:n todistajan kertomuksia. Tulkinnanvaraista oli, koskiko Korkeimman oikeuden ennakkoratkaisun KKO 1995:66 oikeusohje vain rikostutkintaa suorittavaa poliisia vai oliko kielto syytä ulottaa laajemmalle niihin sivullisiin, jotka olivat puhuttelun kuulleet. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 17 §:stä johdettua todisteen hyödyntämiskieltoa ei voitu ulottaa niin laajalle, että sivullista todistajaa ei saisi kuulla siitä, mitä kieltäytymisoikeuteen vetoava läheinen on hänelle suoraan kertonut tai edes siitä, mitä läheinen on kertonut sanoneensa alustavassa puhuttelussa poliisille. Tämä osoitti, kuinka vaikeaa oli erottaa alustavasta puhuttelusta kuultua muista todistajan kuulemista asioista tai tekemistä havainnoista. Kaikkiaan erottelu oli omiaan vaikeuttamaan totuuden selville saamista ja se oli myös vastoin vapaata todistusharkintaa. Mikään ei myöskään viitannut siihen, että asiassa olisi pyritty kiertämään B:n kieltäytymisoikeutta sallimalla todistajien paikallaolo alustavan kuulustelun aikana.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

Syyttäjälle myönnettiin valituslupa.

Syyttäjä vaati valituksessaan, että hovioikeuden päätös todistajien C:n ja D:n kertomusten sekä B:tä koskevan lääkärinlausunnon esitietojen hyödyntämiskiellosta kumotaan ja syyttäjän sallitaan vedota sanottuun todisteluun. Syyttäjä vaati lisäksi, että A:n syyksi luetaan pahoinpitely syytteen teonkuvauksen mukaisesti ja hänelle tuomittua rangaistusta korotetaan.

A vaati vastauksessaan, että syyttäjän valitus hylätään.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta

1. Alemmissa oikeusasteissa käsitelty syyte on koskenut A:n osin tunnustamallaan ja osin kiistämällään tavalla avopuolisoonsa B:hen kohdistamaa pahoinpitelyä. B:llä ei ole ollut asiassa vaatimuksia, ja hän on vastaajan avopuolisona kieltäytynyt todistamasta sekä käräjäoikeudessa että hovioikeudessa.

2. Alemmat oikeusasteet ovat katsoneet, ettei asiassa ollut ilmennyt riittäviä perusteita murtaa B:n vaitiolo-oikeutta. Käräjäoikeus on tämän johdosta katsonut, ettei syyttäjä ole saanut todisteena vedota myöskään B:tä koskevan lääkärinlausunnon esitiedoiksi kirjattuihin B:n lääkärille kertomiin seikkoihin, kun nämä tiedot eivät poikenneet hänen esitutkinnassa antamastaan kertomuksesta. Huomioon ei voitu ottaa myöskään sitä, mitä todistajat C ja D olivat kuulleet B:n kertoneen poliisille alustavassa puhuttelussa. Hovioikeus on äänestyksen jälkeen pysyttänyt nämä käräjäoikeuden tekemät käsittelyjärjestystä koskevat ratkaisut.

3. Tuomiossaan käräjäoikeus on katsonut A:n syyllistyneen 26.11.2017 pahoinpitelyyn siltä osin kuin A oli teon tunnustanut. Käräjäoikeus on hylännyt syytteen A:n kiistämiltä osin ja katsonut asiassa jääneen näyttämättä, että A olisi heittänyt B:n sohvalle tai laittanut kätensä B:n suun lisäksi myös tämän nenän päälle tai työntänyt sormiaan B:n kurkkuun. Lisäksi näyttämättä oli jäänyt, että A olisi heilauttanut B:tä siten, että tämän pää olisi tässä yhteydessä osunut seinään tai että hänen menettelystään olisi aiheutunut B:lle ruhjeita kasvoihin tai kaulaan.

4. Hovioikeus ei ole muuttanut käräjäoikeuden tuomiota. Hovioikeus on katsonut, että näyttönä ei voitu käyttää lääkärinlausunnon kirjallisena lausumana pidettäviä, esitiedoiksi kirjattuja seikkoja, joiden osalta vastaajalla ei ollut vastakuulustelumahdollisuutta. C:n ja D:n kertomusten hyödyntäminen alustavan puhuttelun sisällöstä olisi puolestaan merkinnyt B:n vaitiolo-oikeuden tosiasiallista murtamista.

Kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa

5. Korkeimmassa oikeudessa on syyttäjän muutoksenhaun johdosta kysymys ensin siitä, estääkö rikosasian vastaajan avopuolison B:n kieltäytyminen todistamasta vastaanottamasta näyttöä siitä, mitä todistajat C ja D olivat kuulleet tämän kertoneen poliisille alustavassa puhuttelussa. Toiseksi kysymys on siitä, voidaanko B:tä koskevan lääkärinlausunnon esitietoihin vedota näyttönä. Jos sanottu todistelu sallitaan, kysymys on vielä näytön arvioinnista siltä osin kuin syyte on hylätty sekä A:lle tuomitusta rangaistuksesta.

Sovellettavat säännökset ja arvioinnin lähtökohdat

6. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 17 §:n 1 momentin mukaan muun ohella asianosaisen nykyinen avopuoliso saa kieltäytyä todistamasta (jäljempänä todistajan kokonaiskieltäytymisoikeus).

7. Saman luvun 18 §:n 1 momentin mukaan jokaisella on oikeus kieltäytyä todistamasta siltä osin kuin todistaminen saattaisi hänet tai häneen 17 §:n 1 momentissa tarkoitetussa suhteessa olevan henkilön syytteen vaaraan tai myötävaikuttaisi hänen tai häneen mainitussa suhteessa olevan henkilön syyllisyyden selvittämiseen (jäljempänä itse- tai läheiskriminointisuoja).

8. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 25 §:ssä säädetään todisteen hyödyntämiskiellosta. Pykälän 2 momentin ensimmäisen virkkeen mukaan tuomioistuin ei saa rikosasiassa hyödyntää luvun 18 §:ssä säädetyn vaitiolo-oikeuden vastaisesti hankittua todistetta. Lainkohdan perusteluissa on todettu, että hyödyntämiskielto koskee myös epäiltyyn tai vastaajaan luvun 17 §:n 1 momentissa tarkoitetussa suhteessa olevan läheisen vaitiolo-oikeutta loukaten hankittua todistetta (HE 46/2014 vp s. 89).

9. A:n avopuoliso B on kieltäytynyt todistamasta oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 17 §:n 1 momentin nojalla, eikä hovioikeus ole murtanut hänen kieltäytymisoikeuttaan luvun 18 §:n 2 momentin nojalla.

10. Kun B:llä ei ole vaatimuksia asiassa, on hän oikeudenkäynnissä todistajan asemassa. Näin ollen kysymystä todistajien C:n ja D:n kuulemisesta sekä lääkärinlausunnon esitietojen käyttämisestä todisteena on arvioitava sekä läheiskriminointisuojan että B:n kokonaiskieltäytymisoikeuden ja todisteen hyödyntämiskiellon kannalta.

Läheisen vaitiolo-oikeus eli läheiskriminointisuoja

11. Rikoksesta epäillyn oikeus vaieta ja olla myötävaikuttamatta oman syyllisyytensä selvittämiseen on oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin keskeisiä vaatimuksia, joita turvaavat sekä perustuslain 21 §:n 1 momentti että Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6(1) artikla. Epäillylle suojaa antavalla itsekriminointisuojalla on yhteisiä piirteitä läheiskriminointisuojan kanssa, minkä vuoksi itsekriminointisuojan vakiintunut sisältö voi antaa tukea läheiskriminointisuojan ulottuvuutta arvioitaessa.

12. Itsekriminointisuoja ei kuitenkaan anna suojaa syyllisyyttä tukevia lausumia vastaan sinänsä, vaan se turvaa sitä, ettei tällaisia todisteita hankita epäillyltä pakottamalla tai painostamalla tätä myötävaikuttamaan todisteiden hankkimiseen (esim. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisu Ibrahim ja muut v. Yhdistynyt kuningaskunta 13.9.2016, kohta 267 sekä KKO 2014:82, kohta 17, KKO 2015:6, kohta 11 ja KKO 2017:65, kohta 12). Suoja ulottuu niihin tilanteisiin, joissa henkilö pakotetaan aktiivisesti tuottamaan raskauttavia todisteita, kuten tunnustamaan tai kertomaan todisteen sijaintipaikka taikka johdattamaan todisteen luokse (LaVM 19/2014 vp s. 20 sekä HE 46/2014 vp s. 58 ja 89). Itsekriminointisuoja ei sitä vastoin sellaisenaan koske ennen esitutkinnan aloittamista tapahtuneessa alustavassa puhuttelussa vapaaehtoisesti annettuja raskauttavia lausuntoja tai poliisille vapaaehtoisesti luovutettua aineistoa, vaikka henkilölle ei olisi ilmoitettu esitutkintalain 7 luvun 10 §:n mukaisesti hänen oikeudestaan olla myötävaikuttamatta oman syyllisyytensä selvittämiseen (LaVM 19/2014 vp s. 18).

13. Korkein oikeus on lainvalmistelussa esitetyn perustelulausuman mukaisesti katsonut, ettei läheiskriminointisuojaa ole perusteita ulottaa ainakaan pidemmälle kuin itsekriminointisuojaa (ks. KKO 2017:65, kohta 13 ja HE 46/2014 s. 58). Edellä todetut itsekriminointisuojan soveltumisalan rajat koskevat näin ollen vastaavasti myös rikoksesta epäillyn läheisen oikeutta olla myötävaikuttamatta läheisensä syyllisyyden selvittämiseen. Itse- tai läheiskriminointisuoja ei estä epäillyltä tai tämän läheiseltä myös pakkokeinoja käyttämällä saadun todistusaineiston hyödyntämistä, kunhan aineisto ei ole syntynyt tai sitä ei ole hankittu vaikuttamalla epäasianmukaisesti epäillyn tai tämän läheisen tahdonmuodostukseen. Todiste, joka on hankittu ilman asianomaisen henkilön myötävaikutusta, on hyödynnettävissä (KKO 2017:65, kohta 13).

14. B on kertonut syytteessä tarkoitetuista seikoista poliisin alustavassa puhuttelussa. Asiassa ei ole väitetty, että B:n tahdonmuodostukseen olisi tilanteessa pyritty vaikuttamaan tai lausuma olisi hankittu epäasianmukaisesti taikka alustava puhuttelu olisi suoritettu läheiskriminointisuojan kiertämiseksi. Korkein oikeus toteaa, että B on antanut lausuntonsa poliisin alustavassa puhuttelussa vapaaehtoisesti. Näin ollen todistajien C:n ja D:n kuuleminen oikeudenkäynnissä B:n alustavassa puhuttelussa antamasta lausumasta ei sellaisenaan loukkaisi B:n oikeutta olla myötävaikuttamatta läheisensä syyllisyyden selvittämiseen.

15. B on esitutkinnassa antanut suostumuksensa lääkärinlausunnon hankkimiseen. Lisäksi hänelle on ennen suostumuksen antamista ilmoitettu oikeudesta kieltäytyä todistamasta. Poliisin suorittaman esitutkintakuulustelun jälkeen B on vapaaehtoisesti hakeutunut lääkärin vastaanotolle ja kertonut tapahtumista lääkärille. B:n lääkärille kertomat seikat on kirjattu syyttäjän kirjalliseksi todisteeksi nimeämän lääkärinlausunnon esitietoihin. Korkein oikeus katsoo, että kun B on kertonut tapahtumista vapaaehtoisesti lääkärille ja kun asiassa ei edes ole väitetty, että hänen tahdonmuodostukseensa olisi vaikutettu epäasiallisesti tai hänet olisi pakotettu antamaan kertomuksensa lääkärille, ei myöskään lääkärinlausunnon esitietoihin kirjatun esittäminen todisteena oikeudenkäynnissä loukkaa B:n oikeutta olla myötävaikuttamatta läheisensä syyllisyyden selvittämiseen.

16. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 18 §:n 1 momentissa säädetty läheisen vaitiolo-oikeus eli läheiskriminointisuoja ei siis estä todistajien C:n ja D:n kertomusten hyödyntämistä todisteena siitä, mitä he ovat kuulleet B:n alustavassa puhuttelussa kertoneen poliisille. Säännöksestä ei aiheudu myöskään estettä käyttää todisteena B:tä koskevaan lääkärinlausuntoon kirjattuja, B:n vapaaehtoisesti lääkärille kertomia esitietoja tapahtumasta, jonka johdosta hänelle oli syntynyt vammoja.

Läheisen kieltäytymisoikeus ja todisteen hyödyntämiskielto

17. Toiseksi asiassa on arvioitava, estääkö B:n vetoaminen kokonaiskieltäytymiseensä oikeudenkäynnissä todistajina kuultavien C:n ja D:n kertomusten hyödyntämisen näyttönä seikoista, jotka B on kertonut poliisin alustavassa puhuttelussa sekä lääkärinlausunnon esitietojen käyttämisen kirjallisena todisteena.

18. Kuten Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2017:65 todennut näyttönä ei voida käyttää todistetta, jonka esittäminen tai hyödyntäminen merkitsisi tosiasiassa todistamiskiellon loukkaamista, kiertämistä tai muutoin sen tarkoittaman suojan murtamista (ks. kohta 22). Tämä periaate ilmenee muun muassa oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 9 §:n 2 momentin säännöksessä, jonka mukaan henkilöllä, jolla on tuomioistuimessa kuulusteltaessa velvollisuus tai oikeus kieltäytyä todistamasta, ei ole velvollisuutta esimerkiksi luovuttaa esinettä tai asiakirjaa käytettäväksi todisteena näytön hankkimiseksi salassa pidettävästä tai vaitiolo-oikeuden alaisesta tiedosta. Kunkin todistamiskiellon osalta on kuitenkin erikseen tapauskohtaisesti arvioitava, milloin tällainen kiellon loukkaus voi olla käsillä.

Sivullisten kuuleminen läheisen kieltäytymisoikeutta käyttäneen alustavasta puhuttelusta

19. Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 1995:66 katsonut, ettei vastaajan lähiomaista esitutkinnassa alustavasti puhutelleen poliisin todistajankertomukseen voitu nojautua näyttönä, kun lähiomainen oli tässä puhuttelussa kertonut syytteessä tarkoitetusta teosta ja myöhemmin oikeudenkäynnissä kieltäytynyt todistamasta asiassa. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun uudistamista koskevassa esityksessä ei ole ollut tarkoitus puuttua ratkaisusta KKO 1995:66 ilmenevään linjaan (HE 46/2014 vp s. 78).

20. B on kieltäytynyt todistamasta asiassa, eikä hovioikeus ole murtanut hänelle A:n avopuolisona kuuluvaa vaitiolo-oikeutta oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 18 §:n 2 momentin nojalla. Edellä selostetusta ratkaisusta KKO 1995:66 ilmenee kielto käyttää toista todistuskeinoa näyttönä siitä, mitä kieltäytymisoikeuttaan käyttänyt läheinen on häntä koskevan rikosasian aikaisemmassa vaiheessa esitutkintaviranomaiselle kertonut. C:n ja D:n todistajankertomusten hyödyntäminen siitä, mitä he olivat kuulleet B:n kertoneen poliisille alustavassa puhuttelussa, merkitsisi tällaista läheisen kieltäytymisoikeuden kiertämistä. Näin ollen C:n ja D:n kertomuksia ei tältä osin voida hyödyntää asiassa näyttönä.

21. Edellisessä kohdassa todetusta ei kuitenkaan seuraa estettä kuulla C:tä ja D:tä todistajina niistä havainnoista, joita he ovat muutoin itse tehneet tapahtumapaikalla ja siitä, mitä B on heille itselleen tuolloin suoraan kertonut.

Lääkärintodistuksen esitiedot todisteena

22. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 24 §:n 2 momentissa ilmaistun pääsäännön mukaan tuomioistuimessa ei saa käyttää todisteena esitutkintapöytäkirjaan tai muulle asiakirjalle merkittyä tai muulla tavalla tallennettua lausumaa. B:tä koskevaan lääkärinlausuntoon kirjatuissa esitiedoissa ei ole kysymys sanotussa lainkohdassa tarkoitetusta kirjallisesta lausumasta. Lääkärintodistus esitietoineen selvittää lääketieteellisen kokemustiedon perusteella tutkittavan henkilön terveydentilaa, ja oikeudenkäynnissä tällainen asiantuntijalausunto annetaan pääsääntöisesti kirjallisesti (oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 36 §:n 1 momentti). Tässä asiassa kysymys ei myöskään ole sellaisesta pääkäsittelystä pois jäänyttä kuultavaa ja riitautettua esitutkintakertomusta koskevasta poikkeustilanteesta kuin ratkaisussa KKO 2018:54.

23. Läheisen kokonaiskieltäytymisoikeutta koskevan oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 17 §:n perustelujen mukaan säännöksen tarkoituksena on suojella asianosaisen ja hänen läheisensä luottamuksellisia ja läheisiä suhteita. Todistamisvelvollisuus asettaisi osapuolen vaikeaan ristiriitatilanteeseen, jos hänen pitäisi valita valehtelemisen ja toiselle mahdollisesti haitallisten tietojen totuudenmukaisen kertomisen välillä. Tällaisessa tapauksessa voidaan myös asettaa kertomuksen luotettavuus kyseenalaiseksi (HE 46/2014 vp s. 74–75).

24. Toisin kuin edellä on poliisin alustavan puhuttelun osalta todettu, lääkärinlausuntoon kirjatuissa esitiedoissa ei ole kysymys B:n esitutkinnassa esitutkintaviranomaiselle antaman kertomuksen tosiasiallisesta käyttämisestä todisteena, eikä edellisessä kohdassa tarkoitetusta ristiriitatilanteesta. Korkein oikeus katsoo näin ollen, ettei todisteen käyttäminen merkitse läheisen kieltäytymisoikeuden kiertämistä samalla tavoin kuin ratkaisussa KKO 1995:66 on tarkoitettu.

25. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 17 §:n 1 momentin luettelomaisesta kirjoitusasusta on pääteltävissä, että todistajan kieltäytymisoikeus ei ulotu muuhun henkilöön kuin lainkohdassa erikseen mainittuun läheiseen. Näin ollen lääkärillä, jolle B on antanut lääkärinlausunnosta ilmenevät tiedot, ei olisi oikeutta kieltäytyä todistamasta esitietoihin kirjatuista seikoista yksinomaan sillä perusteella, että B on itse käyttänyt oikeudenkäynnissä vaitiolo-oikeuttaan.

26. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 14 §:n 1 momentin mukaan lääkäri ei saa todistaa henkilön tai hänen perheensä terveydentilaa koskevasta arkaluonteisesta tiedosta tai muusta henkilön tai perheen salaisuudesta. Todistamiskielto kuitenkin väistyy suostumuksen perusteella tai jos syyttäjä pykälän 2 momentin mukaisesti ajaa syytettä rikoksesta, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään kuusi vuotta vankeutta.

27. Tässä asiassa syyttäjä ajaa syytettä rikoslain 21 luvun 5 §:ssä tarkoitetusta pahoinpitelystä, josta säädetty ankarin rangaistus on kaksi vuotta vankeutta. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 14 §:n 2 momentti ei siten tule sovellettavaksi.

28. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 14 §:n perusteluiden mukaan lääkäreiden ja terveydenhuollon ammattihenkilöiden todistamiskieltoa harkittaessa on punnittava oikeudenkäyntiin liittyvän näytön saamisen tarvetta suhteessa esimerkiksi yksityiselämän suojaan. Pahoinpitelyasian asianomistajaa koskeva lääkärintodistus on tyypillisesti sellainen asiakirja, joka ei ole lain mukaan muutoin kuin poikkeuksellisesti salassa pidettävä. Arkaluonteisista terveydentilatiedoista olisi pahoinpitelyasiassa kysymys lähinnä esimerkiksi silloin, jos pahoinpitely olisi aiheuttanut asianomistajalle mielenterveyteen liittyviä sairauksia tai vammat ilmenisivät sukuelimien alueella. Lakivaliokunnan mietinnön mukaan todistamiskieltoa ei tule laajentaa ehdotettua laajemmin kysymyksiin, joissa ei ole painavaa intressiä rajoittaa todistelua (LaVM 19/2014 vp s. 14).

29. B:tä koskevaan lääkärinlausuntoon, mukaan luettuna sen esitiedot, ei sisälly sellaisia terveydentilaa koskevia arkaluontoisia tietoja, joiden perusteella lääkäri ei oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 14 §:n 1 momentin nojalla saisi todistaa. Estettä lääkärinlausunnon hyödyntämiselle tällä perusteella ei siten ole.

30. Asiassa on seuraavaksi arvioitava, kuuluuko B:n lääkärinlausunnon esitietoihin kirjattu rikoksesta kertoma sellaiseen hänen tai hänen perheensä salaisuuteen, jota oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 14 §:n 1 momentissa tarkoitettu lääkärin vaitiolovelvollisuus koskee.

31. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 14 §:n 1 momentin perusteluiden mukaan henkilön terveydentilaa koskevat tiedot kuuluvat yksityisyyden suojan ydinalueelle. Lisäksi on syytä ottaa huomioon potilaan ja lääkärin tai muun momentissa mainitun henkilön luottamuksellisen suhteen suojaaminen siinä tarkoituksessa, että potilas voi saada tarvitsemaansa hoitoa ja lääkitystä pelkäämättä häntä koskevien tietojen tulemista ilmi (HE 46/2014 vp s. 70). Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2011:91 todennut, että todistamiskielto koskee seikkoja, joiden ilmaiseminen olisi potilaalle vahingollista (kohta 5). Lainkohdassa tarkoitettu muu salaisuus voisi koskea esimerkiksi perheenjäsenten terveydentilaan, yksityiselämään, sosiaali- tai lapsenhuoltoon liittyviä tai muuten arkaluonteisia tietoja (HE 46/2014 vp s. 70–71).

32. Painava yhteiskunnallinen tarve torjua väkivaltaa voi kuitenkin tehdä hyväksyttäväksi perustuslain 10 §:n rajoittamisen lailla, kuten potilaan asemasta ja oikeuksista annetun lain 13 §:n 4 momentista ja sitä koskevista perusteluista ilmenee (HE 333/2014 vp s. 6, 12 ja 13). Lievääkään väkivaltaa läheissuhteessa ei ole pidetty hyväksyttävänä eikä se ole osapuolten yksityisasia, kuten rikoslain 21 luvun 16 §:ää koskevan muutoksen perusteluista on luettavissa (ks. LaVM 21/2010 vp s. 3).

33. Edellä lausutun perusteella Korkein oikeus katsoo, ettei oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 14 §:n mukaista lääkärin vaitiolovelvollisuutta tule tulkita perheväkivaltaa koskevissa tapauksissa siten, että lääkärinlausunnon esitietoihin kirjatussa olisi kysymys lainkohdassa tarkoitetusta salaisuudesta, josta lääkäri ei saisi todistaa. Estettä lääkärinlausunnon hyödyntämiselle myöskään tällä perusteella ei siten ole.

Johtopäätökset lääkärinlausunnon esitietojen käyttämisestä

34. Lääkärinlausunnon esitietojen käyttämisellä ei loukata läheisen oikeutta kieltäytyä todistamasta. Esitietojen hyödyntämiselle ei ole myöskään lääkärin vaitiolo-oikeuden tai vaitiolovelvollisuuden kannalta estettä. Tarvittaessa A:lla on mahdollisuus vaatia lääkärinlausunnon laatineen lääkärin kuulemista asiassa suullisesti, jolloin hänen vastakuulusteluoikeutensa on tältä osin turvattu. Näin ollen lääkärinlausunnon esitietojen käyttämiselle todisteena asiassa ei ole estettä.

Asian jatkokäsittely

35. Asiassa tulee arvioida nyt todisteena sallittuja lääkärinlausunnon esitietoja sekä muuta asiassa esitettävää todistelua uudelleen yksittäin ja asiassa esitettyä näyttöä kokonaisuutena. Tämä näytön uudelleen arviointi tapahtuu soveliaimmin hovioikeudessa. Asia on näin ollen palautettava hovioikeuteen siltä osin kuin se on syyttäjän muutoksenhaun kohteena.

Päätöslauselma

Hovioikeuden tuomiossaan 26.5.2020 tekemää päätöstä kieltää C:n ja D:n todistajankertomusten hyödyntäminen siitä, mitä he olivat kuulleet B:n kertoneen poliisille alustavassa puhuttelussa, ei muuteta.

Hovioikeuden päätös kieltää syyttäjän nimeämän lääkärinlausunnon esitietojen käyttäminen todisteena kumotaan. Asiassa saa käyttää todisteena sanottua tuomiossa tarkoitettua lääkärinlausuntoa.

Hovioikeuden tuomio kumotaan syytekohdan 1 syyksi lukemisen sekä rangaistukseen määräämisen osalta ja asia palautetaan näiltä osin Helsingin hovioikeuteen, jonka tulee ottaa se omasta aloitteestaan uudelleen käsiteltäväkseen ja, huomioon ottaen palauttamisen syy, siinä laillisesti menetellä.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Juha Häyhä, Jarmo Littunen, Päivi Hirvelä, Kirsti Uusitalo ja Alice Guimaraes-Purokoski (eri mieltä). Esittelijä Karri Tolttila.

Eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Oikeusneuvos Guimaraes-Purokoski: Olen asiasta eri mieltä siltä osin kuin arvioitavana on, estääkö B:n vetoaminen kokonaiskieltäytymisoikeuteensa asiassa todistajiksi nimettyjen ja todistamaan suostuneiden B:n vanhempien C:n ja D:n todistajankertomusten hyödyntämisen myös niistä seikoista, joista nämä olivat kuulleet B:n kertoneen poliisille tätä asiasta alustavasti puhuteltaessa. Kysymys on siitä, onko läheisen kieltäytymisoikeuden suojaan nähden sivullisen asemassa olevien todistajien kertomusten hyödyntämistä rajoitettava sen takaamiseksi, että mainittua suojaa ei tämän todistuskeinon käyttämisen avulla loukattaisi, kierrettäisi tai murrettaisi.

Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 17 §:n 1 kohdan mukaisen läheisen kieltäytymisoikeutta koskevan sääntelyn tarkoituksena on suojella säännöksen perustelujen (HE 46/2014 vp s. 74–75) mukaisesti asianosaisen ja hänen läheisensä luottamuksellisia ja läheisiä suhteita, jotka voisivat vaarantua, jos toinen osapuoli olisi velvollinen kertomaan hänelle luottamuksellisesti uskottuja tai perhe-elämässä saatuja toiselle haitallisia tai arkaluonteisia tietoja. Läheisen kieltäytymisoikeus liittyy muun ohella Suomen perustuslain 10 §:ssä ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa turvattuun yksityis- ja perhe-elämän suojaan, jonka sääntelyssä valtioilla on Euroopan ihmisoikeussopimuksen ratkaisukäytännön mukaisesti laaja harkintamarginaali. (KKO 2017:65, kohta 23)

Nähdäkseni epäillyt lähisuhdeväkivaltatilanteet, joissa asianomistaja vetoaa läheisen kieltäytymisoikeuteen, eivät ylipäätään ole asianosaisen ja läheisen luottamuksellisia ja läheisiä suhteita koskevan yksityis- ja perhe-elämän suojan ydinalueella. Tätä pidättyväisemmin on syytä suhtautua siihen, että läheisen kieltäytymisoikeus, mitä Euroopan ihmisoikeussopimus ei erityisesti suojaa, ulotettaisiin koskemaan sivullisen asemassa olevan todistajan kertomuksen hyödyntämistä todisteena. Näin on erityisesti esillä olevan asian kaltaisessa tilanteessa, jossa B:n kertomusta poliisille ei ole hankittu pakottamalla, painostamalla tai muutoin hänen tahdonmuodostukseensa epäasianmukaisesti vaikuttamalla eikä sen ole edellä katsottu olevan läheiskriminalisointisuojan vastainen.

Todistajankertomusten hyödyntäminen ei saa johtaa siihen, että tästä seuraisi tosiasiassa todistamiskiellon loukkaaminen, kiertäminen tai muutoin sen tarkoittaman suojan murtaminen, mitä myös oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 9 §:n 2 momentin säännös ilmentää. Kunkin todistamiskiellon osalta on kuitenkin erikseen tapauskohtaisesti arvioitava, milloin tällainen kiellon loukkaus voi olla kysymyksessä. (KKO 2017:65, kohta 22)

Joskin esillä olevassa asiassa on samankaltaisuuksia Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 1995:66 esillä olleen tulkintatilanteen kanssa, eroavat nämä asiat kuitenkin toisistaan eräiltä osin. Mainitussa ratkaisussa vastaajan lähiomaista esitutkinnassa puhutelleen poliisin todistajankertomukseen ei voitu nojautua näyttönä, kun lähiomainen oli alustavassa puhuttelussa kertonut syytteessä tarkoitetusta teosta ja myöhemmin oikeudenkäynnissä kieltäytynyt todistamasta asiassa. Tässä asiassa D:n ja C:n todistajankertomuksilla esitettäisiin näyttöä siitä, mitä nämä sivullisina olivat kuulleet asianomistajan kertoneen poliisille tätä alustavasti puhuteltaessa. Hovioikeuden mukaan D ja C olivat olleet läsnä poliisin puhutellessa B:tä ja nämä olivat voineet kuulla kaiken sen, minkä B oli poliisille kertonut. D ja C olivat tulleet paikan päälle kumpikin tahoiltaan omasta aloitteestaan tyttärensä aiemmasta viestittelystä huolestuneina. He eivät ole osallistuneet esimerkiksi tukihenkilön roolissa poliisin puhutteluun eikä selvänä voitane pitää, että he olisivat pelkästään samassa tilassa läsnä olleina tosiasiassa kuulleet kaiken asianomistajan poliisille kertoman. Riippumatta siitä, miten paljon he ovat poliisin puhuttelusta kuulleet, eivät he maallikkona ole voineet käsitellä näin saamaansa tietoa samalla tavoin kuin poliisi tai tehdä kuulemastaan päätelmiä, jotka vastaavat poliisin puhuttelusta kirjaamaa. Todistajien kertomuksissa on joka tapauksessa kysymys heidän itsensä välittömästi tapahtumapaikalla tekemistä puhuttelua koskevista havainnoista, jotka heidän poliisin puhuttelusta edeltävästi sekä sen jälkeen tekemiensä havaintojen kanssa yhdessä muodostavat kokonaisuuden. Nähdäkseni kysymys ei tällöin ole tilanteesta, jossa pyrittäisiin toista todistuskeinoa käyttämällä esittämään näyttöä läheisen rikosprosessin aikaisemmassa vaiheessa esitutkintaviranomaiselle kertomasta.

A voi kontradiktorisuuden periaatteen mukaisesti kuulustella todistajia välittömästi heidän todistajankertomuksissaan esittämästä sekä esittää sitä horjuttavaa näyttöä. Asiassa esitettävää näyttöä kokonaisuutena arvioiva tuomioistuin ratkaisee, mikä merkitys D:n ja C:n todistajankertomuksille olisi näyttönä annettava.

Asiassa ei nähdäkseni näillä perusteilla ole estettä hyödyntää D:n ja C:n todistajankertomuksia kokonaisuudessaan näyttönä.