KKO:2021:70

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Syyte ja vastaus Pohjois-Savon käräjäoikeudessa

Syyttäjä vaati, että A tuomitaan rangaistukseen liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. A oli kuljettaessaan henkilöautoa liikekeskuksen pysäköintialueella tahallaan tai huolimattomuudesta jättänyt noudattamatta olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta vaaran ja vahingon välttämiseksi sekä jättänyt risteystä lähestyessään noudattamatta erityistä varovaisuutta. A oli lähestynyt risteystä liian kovalla tilannenopeudella siten, ettei vasemmalta henkilöautolla ajamassa ollut B ollut ehtinyt väistää häntä. A:n kuljettaman auton keula oli törmännyt B:n kuljettaman auton oikeaan kylkeen. A oli rikkonut tieliikennelakia tavalla, joka oli ollut omiaan aiheuttamaan vaaraa toisen turvallisuudelle.

Sen varalta, että A:n ja B:n käyttämien väylien katsottaisiin olleen tieliikennelain (267/1981) 14 §:n 3 momentin tarkoittamalla tavalla ilmeisen eriarvoisia ja A:n olleen väistämisvelvollinen, syyttäjä vaati toissijaisesti A:lle rangaistusta liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sillä perusteella, että A oli tahallaan tai huolimattomuudesta jättänyt väistämättä eriarvoista pysäköintialueen kokoojaväylää ajanutta B:tä. A oli väistämisvelvollisuuden lisäksi jättänyt noudattamatta olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta vaaran ja vahingon välttämiseksi sekä jättänyt risteystä lähestyessään noudattamatta erityistä varovaisuutta ajaen risteykseen liian kovalla tilannenopeudella ensisijaisessa syytteessä kuvatuin seurauksin.

Syyttäjä vaati myös B:lle rangaistusta liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sillä perusteella, että B oli jättänyt väistämättä A:n kuljettamaa henkilöautoa.

A kiisti syytteen. Koska risteyksessä ei ollut ollut väistämisvelvollisuuden osoittavaa liikennemerkkiä, B oli ollut väistämisvelvollinen. A:n tilannenopeus ei ollut ollut liian suuri, ja hän oli etuajo-oikeutettuna voinut luottaa siihen, että B väistää häntä.

B kiisti häneen kohdistetun syytteen ja yhtyi syyttäjän A:han kohdistamaan ensi- ja toissijaiseen rangaistusvaatimukseen.

Käräjäoikeuden tuomio 18.12.2019 nro 19/156199

Viitaten ratkaisuun KKO 1989:46 käräjäoikeus totesi tieliikennelain 14 §:n 3 momentin poikkeussäännöksen soveltamisen pysäköintialueella tapahtuvaan liikenteeseen edellyttävän sitä, että ajoväylien eriarvoisuus on yhtä ilmeinen kuin lainkohdassa mainittujen alueiden tai vähäisten teiden eriarvoisuus suhteessa varsinaiseen tiehen.

Tapahtumapaikkana olleen liikekeskuksen pysäköintipaikkaa kiersi kaksikaistainen tie, jolta johti pysäköintialueelle niin sanottuja kokoojaväyliä. Yhteentörmäys oli tapahtunut kokoojaväylällä, jota pitkin B oli ajanut ja jolle A oli ajanut pysäköintialueelta. Kokoojaväylälle oli maalattu keskiviiva, ja muusta pysäköintialueesta poiketen sillä oli myös korotetut suojatiet. Kokoojaväylä oli erotettu viheraluein pysäköintiruuduin osoitetusta pysäköintialueesta. Sen sijaan A:n käyttämä väylä liittyi välittömästi pysäköintiruutuihin, eikä sillä ollut suojateitä tai tiemerkintöjä. Ottaen huomioon nämä silminnähtävät seikat B:n ajaman kokoojaväylän eriarvoisuus A:n ajamaan ajoväylään oli ilmeinen. A oli risteyksessä väistämisvelvollinen.

Käräjäoikeus katsoi selvitetyksi, että B oli lähestynyt risteystä hyvin hiljaisella nopeudella, kun A puolestaan oli tullut risteykseen yllättäen ja kovalla vauhdilla. A:n oman arvion mukaan hän oli risteystä lähestyvän B:n havaittuaan kiihdyttänyt ajonopeutensa niin, että se oli ollut 40 kilometriä tunnissa törmäyshetkellä. A:n kuljettaman auton keula oli törmännyt lähes suoraan B:n kuljettaman auton oikeaan kylkeen, sen b-pilarin kohdalle, ja B:n kuljettaman auton perä oli kääntynyt törmäyksen voimasta noin 90 astetta. Kumpaankin autoon oli tullut mittavat vauriot. Nämä seikat huomioon ottaen käräjäoikeus katsoi, että riippumatta väistämisvelvollisuudesta A oli lähestynyt risteystä näkemä- ja muihin olosuhteisiin nähden liiallisella nopeudella ja laiminlyönyt noudattaa erityistä varovaisuutta risteystä lähestyessään.

Käräjäoikeus katsoi A:n syyllistyneen menettelyllään toissijaisen syytteen mukaiseen liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja tuomitsi hänet 10 päiväsakon sakkorangaistukseen. B:hen kohdistettu syyte hylättiin.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Petri Sahi.

Itä-Suomen hovioikeuden tuomio 23.11.2020 nro 20/145243

A valitti hovioikeuteen ja vaati, että syyte hylätään.

Syyttäjä ja B vaativat vastauksissaan A:n valituksen hylkäämistä.

Hovioikeus, joka toimitti tapahtumapaikalla katselmuksen, ei muuttanut käräjäoikeuden tuomion lopputulosta syyksilukemisen osalta.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Eero Antikainen, Jukka Soininen ja Tellervo Turunen.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 3 §:n 2 momentin 2 kohdan nojalla rajoitettuna koskemaan kysymystä siitä, onko hän ollut syytteessä tarkoitetussa tilanteessa väistämisvelvollinen. Kysymys valitusluvan myöntämisestä muulta osalta siirrettiin ratkaistavaksi valituksen käsittelyn yhteydessä.

Valituksessaan A vaati, että syyte hylätään ja hänet vapautetaan rangaistuksesta.

Syyttäjä ja B vaativat vastauksissaan, että valitus hylätään.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Valituslupaa koskeva ratkaisu

Korkeimman oikeuden myöntämää valituslupaa laajennetaan siten, että A:lle myönnetään valituslupa oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 3 §:n 2 momentin 2 kohdan nojalla rajoitettuna koskemaan myös kysymystä siitä, onko hän hovioikeuden selvitetyksi katsomalla menettelyllä syyllistynyt muilta kuin väistämisvelvollisuutta koskevilta osin liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Muilta osin Korkein oikeus voi perustaa ratkaisunsa hovioikeuden ratkaisussa todettuihin seikkoihin.

Pääasiaratkaisun perustelut

Asian tausta

1. A:n ja B:n kuljettamat henkilöautot ovat törmänneet kauppakeskuksen pysäköintipaikalla. Törmäys on tapahtunut pysäköintipaikan sisäisellä kokoojaväylällä, josta risteää pysäköintiruutuihin johtavia teitä. B on kääntynyt kuljettamallaan autolla pysäköintiruutuihin johtavalta tieltä oikealle kokoojaväylälle, pysäyttänyt auton väistääkseen kokoojaväylää ylittäneitä jalankulkijoita, ja jatkanut matkaansa kokoojaväylällä lähestyen sen ja pysäköintiruutuihin johtavan tien risteystä. B:n ajaessa risteykseen A:n kuljettama henkilöauto on tullut samaan risteykseen pysäköintiruutuihin johtavalta tieltä tarkoituksenaan kääntyä oikealle kokoojaväylälle. A on törmännyt häneen nähden vasemmalta risteykseen tulleen B:n kuljettaman auton oikeaan kylkeen. Väistämisvelvollisuutta risteyksessä ei ollut osoitettu liikennemerkein.

Kysymyksenasettelu

2. Korkeimman oikeuden ratkaistavana on kysymys siitä, onko A syyllistynyt liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Ensin on ratkaistava, onko A ollut risteyksessä väistämisvelvollinen. Jos vastaus on kieltävä, on ratkaistava, onko hän muutoin rikkonut velvollisuuksiaan tienkäyttäjänä syyttäjän väittämin tavoin.

Sovellettavaksi tulevat säännökset

3. Rikoslain 23 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan joka tienkäyttäjänä tahallaan tai huolimattomuudesta muun ohella rikkoo tieliikennelakia tavalla, joka on omiaan aiheuttamaan vaaraa toisen turvallisuudelle, on tuomittava liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi. Pykälän 3 momentin mukaan liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ei ole kysymys, jos menettely on omiaan aiheuttamaan ainoastaan vähäisen vaaran.

4. A:lle on vaadittu rangaistusta tekohetkellä 29.9.2018 voimassa olleen tieliikennelain (267/1981) 3 §:n 1 momentin, 14 §:n 1 momentin ja 23 §:n 1 momentin rikkomisesta. Tämä laki on kumottu 1.6.2020 voimaan tulleella uudella tieliikennelailla. Rikoslain 3 luvun 2 §:n 4 momentissa säädetty huomioon ottaen asiassa tulevat sovellettaviksi tekoaikana voimassa olleet tieliikennelain säännökset.

Väistämisvelvollisuus

Sovellettavat oikeusohjeet ja arvioinnin lähtökohdat

5. Sovellettavaksi tulevan tieliikennelain (267/1981) 14 §:n 1 momentin mukaan risteystä lähestyessään kuljettajan on noudatettava erityistä varovaisuutta. Hänen on väistettävä samanaikaisesti muuta tietä oikealta lähestyvää ajoneuvoa.

6. Saman pykälän 3 momentin (343/2006) mukaan kuljettajan on kuitenkin aina väistettävä muuta liikennettä, jos hän on tulossa tielle pihakadulta, kävelykadulta, pihasta, pysäköintipaikalta, huoltoasemalta tai muulta vastaavalta alueelta taikka polulta, tilustieltä tai muulta vähäiseltä tieltä tai moottorikelkkailureitiltä.

7. Mainitun 14 §:n 3 momentin lainkohdan oikeusohjetta on tulkittu Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 1989:46 siten, että sen soveltaminen pysäköintialueella tapahtuvaan liikenteeseen edellyttää ajoväylien eriarvoisuuden olevan yhtä ilmeinen kuin lainkohdassa mainittujen alueiden tai vähäisten teiden eriarvoisuus on suhteessa varsinaiseen tiehen. Korkein oikeus on todennut, että pysäköintialueella liikenne saattaa olla järjestetty siten, että siellä olevat ajoväylät ovat eriarvoiset. Ratkaisussa tällaista ajoväylien ilmeistä eriarvoisuutta ei katsottu olevan tilanteessa, jossa arvioitavina olleista ajoväylistä toinen johti ainoastaan pysäköintiruuduille ja toinen johti pois pysäköintialueelta.

8. Nykyään väistämisvelvollisuudesta säädetään tieliikennelain (729/2018) 24 §:ssä, joka vastaa väistämisvelvollisuutta vähäisillä teillä koskevan poikkeuksen osalta sisällöllisesti edellä mainittua aikaisempaa sääntelyä. Nykyisen tieliikennelain perusteluissa on Korkeimman oikeuden ratkaisun KKO 1989:46 oikeusohjetta vastaavasti kuvattu silloista pysäköintipaikan liikennejärjestelyjä koskevaa oikeustilaa siten, että pysäköintipaikalle ja -paikalta johtavat väylät sekä alueen sisällä mahdollisesti olevat väylät rinnastetaan asianomaisen alueen sisällä yleensä tiehen. Tällöin noudatetaan väistämisen pääsääntöä, jonka mukaan oikealta tulevaa on väistettävä (HE 180/2017 vp s. 62). Nykyisen lain perusteluissa ei ole tältä osin todettu muutostarvetta vallitsevaan oikeustilaan.

Väistämisvelvollisuutta koskeva arviointi

9. Käräjäoikeus ja hovioikeus ovat väistämisvelvollisuutta koskevassa arvioinnissaan ottaneet huomioon ratkaisun KKO 1989:46 päätyen kuitenkin ratkaisusta ilmenevään nähden erilaiseen lopputulokseen katsoen, että B:n käyttämän kokoojaväylän eriarvoisuus A:n käyttämään tiehen nähden on ollut ilmeinen. A on valituksessaan edellä kuvattuun ratkaisuun KKO 1989:46 tukeutuen katsonut, että väistämisvelvollisuus on ollut vasemmalta tulleella B:llä.

10. Syyttäjä on vastauksessaan todennut, että liikennejärjestelyt esimerkiksi kauppakeskusten pysäköintipaikoilla ovat mainitun Korkeimman oikeuden ratkaisun jälkeen kehittyneet monessa suhteessa ja pysäköintipaikat liikennejärjestelyineen ovat hyvin erilaisia.

11. Korkein oikeus toteaa, että ratkaisun KKO 1989:46 oikeusohje korostaa tieliikennelain (267/1981) 14 §:n 1 momentin mukaista pääsääntöä ja että pääsäännön merkitys on kasvanut entisestään, kun liikennejärjestelyt kehittyvät monimutkaisemmiksi. Myöskään uudesta tieliikennelaista (729/2018) tai sen esitöistä ei ole saatavissa tukea väitteelle, että ratkaisun oikeusohje olisi pysäköintipaikkojen liikennejärjestelyjen kehittymisen vuoksi menettänyt merkitystään. Siten pysäköintipaikkojen sisäisillä teillä väistämisvelvollisuutta on arvioitava lähtökohtaisesti ratkaisusta KKO 1989:46 ilmenevän mukaisesti tieliikennelain 14 §:n 1 momentin väistämisvelvollisuuden pääsäännön perusteella.

12. Korkein oikeus katsoo, että arvioitaessa pysäköintipaikkojen teiden mahdollista eriarvoisuutta huomiota voidaan kiinnittää muun muassa siihen, mihin tiet johtavat sekä teiden leveyteen ja luonteeseen. Jotta 14 §:n 1 momentin sisältämästä pääsäännöstä voitaisiin poiketa, eriarvoisuuden on oltava ilmeistä.

13. B:n käyttämä kokoojaväylä on kulkenut pysäköintipaikkaa ympäröivältä tieltä pysäköintipaikan halki toiselle kokoojaväylälle. Kokoojaväylää ei voida katsoa tarkoitetun käytettävän muuhun kuin pysäköintiin varatuille paikoille suuntautuvaan tai niiltä poistuvaan liikenteeseen. A:n kulkemaa tietä käytetään ajettaessa pysäköintiruutuihin tai niiltä pois. Vaikka kokoojaväylää pitkin on sen luonteen vuoksi tarkoituskin kulkea enemmän liikennettä kuin siitä erkanevilla pysäköintiruutuihin johtavilla teillä, kumpikin on ollut pysäköintipaikan sisäinen tie.

14. Korkein oikeus toteaa, että kysymyksessä olevan kaltainen pysäköintipaikan teiden järjestely on varsin tavanomainen tapa järjestää alueen sisäistä liikennettä erityisesti suurilla pysäköintipaikoilla. Pysäköintipaikan sisäisten teiden risteyksessä noudatetaan lähtökohtaisesti tieliikennelain 14 §:n 1 momentista ilmenevää väistämisen pääsääntöä, eikä pelkästään edellä selostettu eroavaisuus teiden luonteessa ole riittävä perustamaan niiden välille ilmeistä eriarvoisuutta.

15. A:n ja B:n käyttämät tiet eivät ole leveydeltään merkittävästi poikenneet toisistaan. B:n käyttämä kokoojaväylä on ollut varustettu keskiviivamaalauksin, joskin ne ovat tapahtuma-aikana olleet haalistuneita, ja se on erotettu ympäröivistä pysäköintiruutuja sisältäneistä alueista viheraluein. Kokoojaväylällä on ollut lisäksi korotettuja suojateitä. A:n käyttämällä tiellä ei ole ollut mitään edellä mainituista tekijöistä. Edellä todettujen tekijöiden voidaan katsoa ilmentävän jossain määrin teiden käyttötarkoituksen ja luonteen välistä eroavaisuutta, mutta nämäkään eroavaisuudet eivät ole riittäviä osoittamaan teiden välillä ilmeistä eriarvoisuutta.

16. Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että teiden ominaisuuksia erottavat tekijät eivät ole olleet niin merkityksellisiä, että niiden perusteella voitaisiin päätyä sellaiseen johtopäätökseen, että tiet olisivat ilmeisen eriarvoisia. Tästä seuraa, että väistämisvelvollisuus on määräytynyt tieliikennelain 14 §:n 1 momentin pääsäännön mukaan. Näin ollen oikealta tulleella A:lla on ollut etuajo-oikeus B:hen nähden. A:han kohdistettu syyte liikenneturvallisuuden vaarantamisesta on siten perusteeton siltä osin, kuin se on perustunut väistämisvelvollisuuden noudattamatta jättämiseen.

Syyllistyminen liikenneturvallisuuden vaarantamiseen muilta osin

A:n syyksi hovioikeudessa luettu menettely

17. A:n syyksi on hovioikeudessa luettu väistämisvelvollisuuden noudattamatta jättämisen lisäksi se, että hän oli lähestynyt risteystä näkemä- ja muihin olosuhteisiin nähden liian kovalla nopeudella kiihdyttäen nopeuttaan risteystä kohden ja tällä menettelyllä laiminlyönyt noudattaa erityistä varovaisuutta risteystä lähestyessään.

18. Hovioikeus on katsonut asiassa selvitetyksi, että B oli ajanut kokoojaväylää varsin hiljaisella ajonopeudella. B:n näkyvyyttä A:n tulosuuntaan oli haitannut viheralueella oleva puusto. A oli oman kertomuksensakin perusteella kuljettanut autoaan törmäyshetkellä noin 40 kilometrin tuntinopeudella. Hän oli havainnut B:n ja kiihdyttänyt nopeuttaan ennättääkseen kääntyä risteyksestä oikealle ennen B:n tuloa. A oli törmännyt kuljettamansa auton keulaosalla B:n kuljettaman auton oikeaan kylkeen, minkä seurauksena B:n kuljettaman auton perä oli kääntynyt noin 90 astetta menosuuntaansa nähden vasemmalle. B ei ollut havainnut A:n autoa ennen törmäystä.

Sovellettavat säännökset ja arvioinnin lähtökohdat

19. Tieliikennelain (267/1981) 3 §:n 1 momentin mukaan tienkäyttäjän on noudatettava liikennesääntöjä sekä muutenkin olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta vaaran ja vahingon välttämiseksi.

20. Edellä kohdassa 5 todetulla tavalla kuljettajan on tieliikennelain 14 §:n 1 momentin mukaan risteystä lähestyessään noudatettava erityistä varovaisuutta.

21. Mainitun lain 23 §:n 1 momentin mukaan ajoneuvon nopeus on sovitettava sellaiseksi kuin liikenneturvallisuus edellyttää huomioon ottaen muun ohella tien kunto, sää, keli, näkyvyys, ajoneuvon kuormitus ja kuorman laatu sekä liikenneolosuhteet. Nopeus on pidettävä sellaisena, että kuljettaja säilyttää ajoneuvon hallinnan. Ajoneuvo on voitava pysäyttää edessä olevan ajoradan näkyvällä osalla ja kaikissa ennalta arvattavissa tilanteissa.

22. Korkein oikeus toteaa, että tienkäyttäjän velvoite noudattaa liikennesääntöjä sekä muutenkin olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta vaaran ja vahingon välttämiseksi merkitsee, että liikennesääntöjen vastaisesti käyttäytyvää on väistettävä, jos se on mahdollista. Näin ollen esimerkiksi etuajo-oikeuttaan käyttävällä ei ole päälleajo-oikeutta.

Korkeimman oikeuden arviointi

23. Korkein oikeus toteaa, että sovellettavaksi tuleva tieliikennelain 14 §:n 1 momentti koskee erityisesti risteysajoa, ja asiaa on arvioitava ensisijaisesti sen nojalla. Edellä todetuin perustein kysymyksessä on ollut niin sanottu tasa-arvoinen risteys, jossa A:lla on ollut etuajo-oikeus. A on voinut siten lähtökohtaisesti luottaa siihen, että B noudattaa väistämisvelvollisuuttaan.

24. Tieliikennelain 14 §:n 1 momentti edellyttää kuitenkin myös etuajo-oikeutettua tietä ajavalta erityistä varovaisuutta risteystä lähestyttäessä. Vaadittavan varovaisuuden asteeseen vaikuttavat muun ohella etuajo-oikeuden vahvuus, risteyksen näkemäolosuhteet ja risteystä koskevat muut olosuhteet niin, että esimerkiksi tasa-arvoista risteystä lähestyvältä etuajo-oikeutettua tietä ajavalta kuljettajalta voidaan edellyttää suurempaa varovaisuutta kuin jos väistämisvelvollisuus olisi osoitettu liikennemerkein.

25. Kysymyksessä oleva tasa-arvoinen risteys on sijainnut pysäköintipaikalla. Pysäköintipaikalla ajavan on alueen luonteen vuoksi jo lähtökohtaisesti varauduttava yllättäviin tilanteisiin ja osin jopa liikennesäännöistä poikkeavaan liikenteeseen. Kysymyksessä oleviin liikenneolosuhteisiin nähden A:n risteysajossa käyttämää nopeutta on pidettävä selvästi liiallisena, kun otetaan huomioon tapahtumapaikka pysäköintipaikan sisäisten teiden risteyksessä sekä näkyvyyttä risteysalueella rajoittanut viheralue puineen. A:n liiallista ajonopeutta osoittaa myös se, että A:n kuljettama auto oli törmännyt B:n kuljettaman auton kyljen keskiosaan sellaisella voimalla, että B:n kuljettama auto on törmäyksen voimasta kääntynyt noin 90 astetta.

Syyksilukeminen

26. A on tienkäyttäjänä omistamaansa henkilöautoa liikekeskuksen pysäköintipaikoille johtavalla tiellä kuljettaessaan huolimattomuudesta jättänyt noudattamatta olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta vaaran ja vahingon välttämiseksi sekä jättänyt risteystä lähestyessään noudattamatta erityistä varovaisuutta ajaen risteykseen liian kovalla tilannenopeudella. A:n kuljettaman auton keula on törmännyt B:n kuljettaman auton oikeaan kylkeen. A on rikkonut tieliikennelakia tavalla, joka on ollut omiaan aiheuttamaan vaaraa toisen turvallisuudelle. Menettelyllään A on syyllistynyt liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.

Rangaistuksen määrääminen

27. Hovioikeuden tuomitsema 10 päiväsakon rangaistus on A:n menettelyyn ja hänen syyllisyyteensä nähden oikeudenmukainen seuraamus, eikä sen alentamiseen ole syytteen osittaisesta hylkäämisestä huolimatta aihetta.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan.

A tuomitaan rikoslain 23 luvun 1 §:n 1 momentin sekä tieliikennelain (267/1981) 3 §:n 1 momentin, 14 §:n 1 momentin ja 23 §:n 1 momentin nojalla tuomion kohdassa 26 todetusta liikenneturvallisuuden vaarantamisesta (tekoaika 29.9.2018). Syyte hylätään enemmälti.

Muilta osin hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Jukka Sippo, Lena Engstrand, Juha Mäkelä, Timo Ojala ja Tuija Turpeinen. Esittelijä Johannes Koskenniemi.