KKO:2021:7
A oli lähettänyt lukuisia tekstiviestejä B:lle. A tuomittiin lähestymiskiellon rikkomisesta, laittomasta uhkauksesta sekä vainoamisesta. B oli vaatinut rangaistusta A:lle myös viestintärauhan rikkomisesta.
Korkein oikeus katsoi ratkaisusta tarkemmin ilmenevin perustein, että tekstiviestien lähettäminen häirintätarkoituksessa tuli rikosoikeudellisesti riittävästi arvioiduksi soveltamalla toisaalta vainoamista, toisaalta lähestymiskiellon rikkomista koskevaa säännöstä.
RL 16 luku 9 a §
RL 24 luku 1 a §
RL 25 luku 7 §
RL 25 luku 7 a §
Asian käsittely alemmissa oikeuksissa
Pirkanmaan käräjäoikeuden tuomio 3.2.2017 nro 17/104874 ja Turun hovioikeuden tuomio 19.9.2018 nro 18/139184 kuvataan tarpeellisin osin Korkeimman oikeuden ratkaisussa.
Asian ovat ratkaisseet käräjäoikeudessa käräjätuomari Timo Kokkomäki sekä hovioikeudessa hovioikeuden jäsenet Nina Porkka, Kai Kokko ja Kaarina Syysvirta.
Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa
Asianomistaja B:lle myönnettiin valituslupa.
B vaati valituksessaan, että A tuomitaan rangaistukseen myös viestintärauhan rikkomisesta syytekohdassa 4 käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevän syyksilukemisen mukaisesti.
A vaati vastauksessaan, että valitus hylätään.
Korkeimman oikeuden ratkaisu
Perustelut
Asian tausta ja kysymyksenasettelu
1. Käräjäoikeus on tuomiossaan katsonut selvitetyksi, että A oli 17.11.2014 ja 18.11.2015 välisenä aikana B:tä kohtaan lähestymiskieltoon määrättynä lähettänyt tälle 172 tekstiviestiä. Näistä kymmenen viestiä oli sisältänyt rikoksella uhkaamista sellaisissa olosuhteissa, että B:llä oli ollut perusteltu syy pelätä henkilökohtaisen turvallisuutensa olevan vakavassa vaarassa. Edelleen käräjäoikeus on katsonut selvitetyksi, että A:n lähettämät tekstiviestit olivat olleet omiaan aiheuttamaan B:ssä pelkoa tai ahdistusta vainoamista koskevassa tunnusmerkistössä tarkoitetulla tavalla sekä toisaalta aiheuttamaan B:lle viestintärauhan rikkomisen rangaistavuuden edellyttämää huomattavaa häiriötä tai haittaa.
2. Käräjäoikeus on todennut lähestymiskiellon rikkomisen, laittoman uhkauksen, vainoamisen ja viestintärauhan rikkomisen kriminalisoinneilla suojattavan eri oikeushyviä. Käräjäoikeus on lukenut A:n syyksi syytekohdassa 1 lähestymiskiellon rikkomisen ja syytekohdassa 4 viestintärauhan rikkomisen kaikkien 172 viestin osalta, syytekohdassa 2 laittoman uhkauksen kymmenen viestin osalta ja syytekohdassa 3 vainoamisen 162 viestin osalta.
3. Hovioikeus on A:n valituksesta hylännyt syytekohdan 4 syytteen viestintärauhan rikkomisesta. Hovioikeus on katsonut, että viestintärauhan rikkomista koskevan säännöksen suojelemat oikeushyvät olivat päällekkäisiä joidenkin lähestymiskiellolla suojeltavien oikeushyvien kanssa ja joiltakin osin päällekkäisiä myös laittoman uhkauksen ja vainoamisen kriminalisoinneilla suojeltavien oikeushyvien kanssa, joskaan eivät yhteneväisiä. Rikosten tunnusmerkistöt peittivät käsiteltävänä olevan tapauksen kaltaisessa tilanteessa toisensa tekotavan ja suojelukohteena olevan henkilön osalta. Näin ollen hovioikeus on katsonut, että viestintärauhan rikkomisen taustalla olevat suojeluintressit tulivat tässä tapauksessa riittävästi huomioiduiksi lähestymiskiellon rikkomista, laitonta uhkausta ja vainoamista koskevien, viestintärauhan rikkomisesta säädettyä enimmäisrangaistusta ankaramman seuraamuksen mahdollistavien rangaistussäännösten perusteella.
4. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, voidaanko A:n kohdassa 1 kuvattu menettely lukea hänelle syyksi lähestymiskiellon rikkomisen, laittoman uhkauksen ja vainoamisen ohella myös viestintärauhan rikkomisena.
Sovellettavat säännökset
5. Viestintärauhan rikkomisesta tuomitaan rikoslain 24 luvun 1 a §:n mukaan se, joka häirintätarkoituksessa toistuvasti lähettää viestejä tai soittaa toiselle siten, että teko on omiaan aiheuttamaan tälle huomattavaa häiriötä tai haittaa. Viestintärauhan rikkomisesta tuomitaan säännöksen mukaan sakkoa tai vankeutta enintään kuusi kuukautta.
6. Laittomasta uhkauksesta tuomitaan rikoslain 25 luvun 7 §:n mukaan, jollei teosta muualla laissa säädetä ankarampaa rangaistusta, puolestaan se, joka nostaa aseen toista vastaan tai muulla tavoin uhkaa toista rikoksella sellaisissa olosuhteissa, että uhatulla on perusteltu syy omasta tai toisen puolesta pelätä henkilökohtaisen turvallisuuden tai omaisuuden olevan vakavassa vaarassa. Laittomasta uhkauksesta tuomitaan säännöksen mukaan sakkoa tai vankeutta enintään kaksi vuotta.
7. Saman luvun 7 a §:n mukaan vainoamisesta tuomitaan, jollei teosta muualla laissa säädetä yhtä ankaraa tai ankarampaa rangaistusta, se, joka toistuvasti uhkaa, seuraa, tarkkailee, ottaa yhteyttä tai muuten näihin rinnastettavalla tavalla oikeudettomasti vainoaa toista siten, että se on omiaan aiheuttamaan vainotussa pelkoa tai ahdistusta, sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
8. Rikoslain 16 luvun 9 a §:n mukaan jos lähestymiskieltoon määrätty rikkoo lähestymiskieltoa koskevassa ratkaisussa yksilöityä kieltoa, hänet on tuomittava lähestymiskiellon rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.
Arvioinnin lähtökohdat
9. Viestintärauhan rikkomista ja vainoamista koskevat säännökset sisältyvät samaan rikoslain muutokseen. Näistä vainoamisen kriminalisointia on perusteltu naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemistä ja torjumista koskevalla Euroopan neuvoston yleissopimuksella (CETS 210). Kyseisen sopimuksen 34 artikla edellyttää, että sopimusosapuolet toteuttavat tarvittavat lainsäädäntö- tai muut toimet varmistaakseen, että toiseen henkilöön kohdistuva tahallinen ja toistuva uhkaava käyttäytyminen, joka saa tämän henkilön pelkäämään turvallisuutensa vaarantumista, kriminalisoidaan (HE 19/2013 vp s. 6).
10. Vainoamisen itsenäisen kriminalisoinnin tarpeellisuutta on lain esitöissä perusteltu sillä, että vaikka vainoaminen saattoi tulla rangaistavaksi muiden rangaistussäännösten nojalla jo ennen nyt kysymyksessä olevaa erilliskriminalisointia, ja käytettävissä oli myös lähestymiskiellon määrääminen, sääntely ei ollut täysin aukotonta (HE 19/2013 vp s. 6 ja LaVM 11/2013 vp s. 5). Myös viestintärauhan rikkomisesta todettiin perusteluissa, että viestien lähettäminen voi olla rangaistavaa muinakin rikoksina, kuten kunnianloukkauksena tai laittomana uhkauksena. Viestintärauhan rikkomisen erillinen kriminalisointi nähtiin kuitenkin perustelluksi, sillä häiritsevä viestintä oli tarpeen säätää rangaistavaksi myös silloin, kun häirinnän kohteena oleva henkilö ei oleskellut kotirauhan piirissä (HE 19/2013 vp s. 26 ja 29).
11. Lain perustelujen mukaan tapauksesta riippuen niin viestintärauhan rikkominen kuin vainoaminenkin voi toteuttaa myös jonkin toisen rikoksen tunnusmerkistön. Viestintärauhan rikkomisen osalta tällaisista rikoksista on mainittu esimerkkeinä muun ohella laiton uhkaus ja kunnianloukkaus. Säännöksen perustelujen mukaan silloin, kun viestit voivat sisältönsä perusteella tulla arvioitavaksi näiden säännösten perusteella, sovelletaan yleisiä lainkonkurrenssia koskevia periaatteita (HE 19/2013 vp s. 37). Vainoamista koskeva rangaistussäännös sisältää toissijaisuuslausekkeen. Tästä säännöksestä perusteluissa todetaan, että jos vainoamista on toteutettu häiriösoitoin tai -viestein, on yleensä tarpeen tuomita vain vainoamisesta. Sen sijaan samanaikaisesti yleensä sovellettavista rikoksista on mainittu yhtenä esimerkkinä lähestymiskiellon rikkominen (HE 19/2013 vp s. 52).
12. Korkein oikeus on lainkonkurrenssitilanteita koskevassa ratkaisukäytännössään (esimerkiksi KKO 2010:52, KKO 2014:7 ja KKO 2017:57) antanut merkitystä sovellettavien tekojen taustalla oleville suojelukohteille. Lainkonkurrenssitilanteita on oikeuskäytännössä tarkasteltu myös kokonaisuutena, jossa otetaan kriminalisointien suojeluintressien ohella huomioon myös käsillä olevan tapauksen tosiseikat (KKO 2014:7, kohdat 49 ja 50).
13. Korkein oikeus on ratkaisuissaan KKO 2017:57 ja KKO 2019:31 arvioinut rikosten yhtymistä tilanteessa, jossa kohteena olevan rangaistussäännöksen suojelukohde kattaa osittain toisen kriminalisoinnin suojelukohteen. Ratkaisussa KKO 2017:57 vastaajaa, joka oli uhkaamalla katkoa erään henkilön sormet pakottanut tämän ryöstämään elintarvikeliikkeen, syytettiin pakottamisesta ja yllytyksestä ryöstöön. Korkein oikeus katsoi sen, että rikokset oli toteutettu samalla teolla ja yhtenevin tarkoituksin anastaa omaisuutta, puhuvan sen puolesta, että teko tulisi lukea vastaajan syyksi vain yllytyksenä ryöstöön. Pakottaminen oli kuitenkin kohdistunut nimenomaisesti mainittuun henkilöön ja loukannut hänen vapauttaan, kun taas yllytys ryöstöön oli kohdistunut tähän henkilöön vain välillisesti ryöstön varsinaisen kohteen ollessa myymälä, sen henkilökunta ja omaisuus. Tunnusmerkistöissä oli myös osaksi eri suojelukohde, kun ryöstöä koskevalla rangaistussäännöksellä suojataan vapauden lisäksi varallisuutta. Sen vuoksi vastaajan katsottiin ryöstöön yllytyksen ohella syyllistyneen myös pakottamiseen, vaikka sitä koskeva säännös sisältää toissijaisuuslausekkeen.
14. Ratkaisussa KKO 2019:31 vastaaja oli suusanallisesti uhannut väkivallalla kaupungin lastensuojelutoimessa työskennelleitä sosiaalityöntekijöitä. Tunnusmerkistöjen katsottiin täyttyneen samoihin henkilöihin kohdistuneella ja yhtenäiseen tahtotilaan perustuvalla yhdellä tekokokonaisuudella. Laitonta uhkausta koskevassa säännöksessä on toissijaisuuslauseke. Korkein oikeus katsoi vastaajan menettelyn tulevan tapauksen tosiseikat huomioon ottaen rikosoikeudellisesti riittävästi arvioiduksi soveltamalla pelkästään virkamiehen väkivaltaista vastustamista koskevaa säännöstä, vaikka virkamiehen väkivaltaista vastustamista ja laitonta uhkausta koskevien rangaistussäännösten suojaamat oikeushyvät eivät olleet täysin yhteneväisiä. Tämän vuoksi syyte laittomasta uhkauksesta hylättiin.
Korkeimman oikeuden arviointi tässä tapauksessa
15. Sitä, että viestintärauhan rikkominen sisältyisi A:lle jo syyksi luettuihin muihin rikoksiin, puoltaa se, että A:n menettelyssä on kyse yhdestä tapahtumien kulun kokonaisuudesta, häiritsevien tekstiviestien lähettämisestä. Kyseinen menettely on perustunut yhteen ja samaan tahtotilaan häiritä B:tä, ja A:n menettelyn kohteena on ollut yksinomaan B. Rikosten yhtymistä arvioitaessa on kuitenkin A:n menettelyyn liittyvien seikkojen ohella otettava huomioon myös sovellettavien rangaistussäännösten taustalla olevat suojelukohteet.
16. Viestintärauhan rikkomisen kriminalisoinnilla on tarkoitus suojata henkilön yksityiselämää häiritsevää viestintää vastaan. Säännöksen tarkoituksena on suojata henkilöitä häiriösoitoilta ja muulta asiattomalta, kiusalliselta tai ei-toivotulta viestinnältä. Viestintärauhan rikkomista koskeva säännös korostaa yksityisyyden ja yksityiselämän suojaa (HE 19/2013 vp s. 36).
17. Viestintärauhan rikkomisen rangaistavuus ei tunnusmerkistön mukaan edellytä viestien sisältävän rikoksella uhkaamista, ja viestintärauhan rikkomiseen voi syyllistyä lähettämällä viestejä, jotka eivät täytä laittoman uhkauksen tunnusmerkistöä. Viestintärauhan rikkomisen tunnusmerkistön täyttymiseen riittää se, että viestit ovat omiaan aiheuttamaan huomattavaa häiriötä tai haittaa. Laitonta uhkausta koskeva rangaistussäännös eroaa viestintärauhan rikkomista koskevasta säännöksestä siten, että laitonta uhkausta koskevan säännöksen suojelukohteena on henkilön turvallisuudentunne. Viestintärauhan rikkomisessa ei ole toissijaisuuslauseketta. Näistä syistä viestintärauhan rikkomisen ei ole edellä kohdassa 15 esitetyistä seikoista huolimatta katsottava tässä tapauksessa tyhjentyvän laittomaan uhkaukseen niiden kymmenen viestin osalta, jotka ovat sisältäneet laittoman uhkauksen.
18. Vainoamisrikoksessa suojan kohteena ovat sekä yksityiselämä että henkilökohtainen turvallisuuden tunne. Jälkimmäinen suojan kohde ilmenee jo vainoamisen seuraustunnusmerkkeinä mainituista pelosta ja ahdistuksesta. Kun viestintärauhan rikkomissäännöksellä suojataan yksityiselämää, tämä säännösten suojelutavoite on näille rikoksille yhteinen.
19. Edellä kohdassa 11 selostettujen vainoamissäännöksen perustelujen nimenomaisen kannanoton mukaan jos vainoamista on toteutettu häiriösoitoin tai -viestein, on yleensä tarpeen tuomita rangaistukseen vain vainoamisesta. Lainkonkurrenssitilannetta kokonaisuutena arvioiden ja ottaen huomioon perustelukannanotto, edellä kohdassa 15 kuvatut seikat sekä viestintärauhan rikkomisen ja vainoamisen rangaistavuuden tavoitteet, Korkein oikeus päätyy katsomaan, että viestintärauhan rikkominen tyhjentyy tässä tapauksessa vainoamiseen.
20. Asiassa on vielä perusteltua arvioida viestintärauhan rikkomisen ja lähestymiskiellon rikkomisen välistä suhdetta. Viestintärauhan rikkojan ei tarvitse olla häirittävää henkilöä kohtaan lähestymiskiellossa. Lähestymiskiellon tarkoitus on lähestymiskiellosta annetun lain 1 §:n mukaan henkeen, terveyteen, vapauteen tai rauhaan kohdistuvan rikoksen tai tällaisen rikoksen uhan tai muun vakavan häirinnän torjuminen. Itsensä uhatuksi kokeva henkilö saa siten lähestymiskiellolla suojaa paitsi fyysistä, myös henkistä väkivaltaa kohtaan, jollaisena myös häirintää perustelujen mukaan voidaan pitää (HE 41/1998 vp s. 17).
21. Lähestymiskiellon rikkomista koskevan säännöksen tarkoitus liittyy lähestymiskiellolla suojattavan henkilön turvallisuuden tunteeseen, sillä lähestymiskiellon rikkominen merkitsee kiellolla suojattavalle henkilölle uhkaa ja häiriötä, jota vastaan hänelle on annettu oikeudellista suojaa. Samalla lähestymiskiellon rikkomista koskevalla rangaistussäännöksellä suojataan myös oikeudenhoitoa ja toimeenpanovaltaa kielletyn yhteydenoton osoittaessa piittaamattomuutta viranomaisen määräyksestä (HE 41/1998 vp s. 15). Näiltä osin lähestymiskiellon rikkomissäännöksen suojan kohde on laajempi ja siksi eroaa lähestymiskiellon määräämistä koskevan sääntelyn suojan kohteesta.
22. Lain esitöissä ei ole kannanottoa siitä, voidaanko viestintärauhan rikkomisen tunnusmerkistön täyttävä menettely lukea syyksi myös lähestymiskiellon rikkomisena. Sen sijaan yksityiselämää muun ohella suojaavan vainoamissäännöksen perusteluissa on lähdetty siitä, että vainoamisena arvioitavaksi tuleva menettely voidaan yleensä lukea syyksi myös lähestymiskiellon rikkomisena kyseisen rikoksen kohdistuessa myös oikeudenhoitoon (HE 19/2013 vp s. 52).
23. Arvioitaessa sanotulta kannalta lähestymiskiellon rikkomisen ja viestintärauhan rikkomisen välistä suhdetta, Korkein oikeus toteaa, että mahdollisesti sovellettavaksi tulevien säännösten suojelukohteiden erilaisuus ei kaikissa tapauksissa ole merkityksellistä. Suojeltavien oikeushyvien erilaisuudelle voidaan antaa merkitystä lähtökohtaisesti vain silloin, kun säännöksellä, jonka syrjäytymistä arvioidaan, on jokin sellainen suojelukohde, jota syrjäyttävällä säännöksellä ei ole. Sen sijaan se, että ensisijassa sovellettavalla säännöksellä on jokin sellainen suojelukohde, jota mahdollisesti syrjäytyvällä säännöksellä ei ole, ei voi puoltaa molempien säännösten soveltamista.
24. Kuten kohdasta 21 ilmenee, lähestymiskiellon rikkomisen ja viestintärauhan rikkomissäännöksen voidaan katsoa olevan siltä osin yhteneväiset kuin kysymys on suojasta häiritsevää yhteydenottoa kohtaan. Viestintärauhan rikkomissäännöksellä suojattavat oikeushyvät sisältyvät lähestymiskiellon rikkomista koskevalla säännöksellä suojeltaviin oikeushyviin. Kun A on jo tullut tuomituksi lähestymiskiellon rikkomisesta, hänen menettelyään ei näilläkään perusteilla ole rikosoikeudellisesti tarpeen erikseen arvioida viestintärauhan rikkomisena.
Tuomiolauselma
Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.
Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Juha Häyhä, Jarmo Littunen, Mika Huovila, Lena Engstrand ja Asko Välimaa. Esittelijä Hanna Vieruaho.