KKO:2021:65
Hovioikeus oli tuominnut A:n törkeästä pahoinpitelystä ja B:n avunannosta törkeään pahoinpitelyyn muun ohella sillä perusteella, että A oli potkaissut asianomistajan B:n noin 50–60 kilometrin tuntinopeudella kuljettaman ajoneuvon kyydistä sillä seurauksella, että asianomistajalle oli ajoneuvosta tielle putoamisen seurauksena aiheutunut muun ohella aivovamma. Hovioikeus oli velvoittanut A:n ja B:n korvaamaan asianomistajalle tämän vaatimat vahingonkorvaukset heidän käräjäoikeudessa myöntämiensä määrien mukaisina. Liikennevakuutusyhtiötä ei ollut kuultu oikeudenkäynnissä.
Korkein oikeus katsoi, että kysymys oli liikennevahingosta, jolloin asiassa olisi tullut soveltaa liikennevakuutuslakia. Koska liikennevakuutusyhtiötä ei ollut oikeudenkäynnissä kuultu, hovioikeuden tuomion oikeusvoima ei ulottunut siihen, eikä sillä siten ollut oikeutta hakea tuomion purkamista vahingonkorvausten osalta. Liikennevakuutusyhtiön hakemus jätettiin tutkimatta. Ks. KKO:1972-II-87
Asian käsittely alemmissa oikeuksissa
Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeuden tuomio 11.6.2018 nro 18/125429 ja Vaasan hovioikeuden tuomio 29.1.2019 nro 19/104037 kuvataan tarpeellisilta osin Korkeimman oikeuden ratkaisussa.
Asian ovat ratkaisseet käräjäoikeudessa käräjätuomari Nina Sillanpää ja lautamiehet sekä hovioikeudessa hovioikeudenneuvos Pirkko Loukusa, hovioikeudenneuvos Mika Kinnunen ja asessori Anne Saranpää.
Ylimääräinen muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa
Liikennevakuutusyhtiö X vaati, että hovioikeuden tuomio puretaan siltä osin, kuin tuomiossa oli velvoitettu vastaajat A ja B yhteisvastuullisesti suorittamaan vahingonkorvausta asianomistaja C:n esittämien yksityisoikeudellisten vaatimusten perusteella.
A ja B eivät vastauksissaan vastustaneet yhtiön hakemusta.
C vaati vastauksessaan, että hakemus hylätään.
Korkeimman oikeuden ratkaisu
Perustelut
Asian tausta
1. Syyttäjä on käräjäoikeudessa vaatinut rangaistusta A:lle muun ohella 16.12.2016 tehdystä törkeästä pahoinpitelystä ja B:lle samana päivänä tehdystä avunannosta edellä mainittuun törkeään pahoinpitelyyn. Syytteiden teonkuvauksen mukaan A oli houkutellut C:n B:n kuljettamaan ajoneuvoon, pahoinpidellyt C:tä ajoneuvon takapenkillä ja potkaissut sen jälkeen C:n noin 50–60 kilometrin tuntinopeudella liikkuvan ajoneuvon kyydistä siten, että C oli pudonnut ajoneuvon kyydistä ja tiellä kieriessään hänen päänsä oli osunut asfalttiin. C:lle oli pahoinpitelyn seurauksena aiheutunut muun ohella vakava aivovamma. B:tä koskevan syytteen mukaan hän oli tahallaan auttanut A:ta törkeän pahoinpitelyn tekemisessä jatkamalla autolla ajamista kuultuaan C:n pyynnöt pysäyttää ja nähtyään, että C:tä pahoinpidellään. B oli kiihdyttänyt auton nopeuden noin 50–60 kilometrin tuntinopeuteen havaittuaan, että C pyrkii autosta pois. Syyttäjä on vaihtoehtoisesti vaatinut A:lle ja B:lle rangaistusta heitteillepanosta.
2. C on vaatinut käräjäoikeudessa, että A ja B velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvaamaan hänelle kivusta ja särystä 1 000 euroa, vaikeasta aivovammasta 44 220 euroa, likaantuneista ja repeentyneistä vaatteista 100 euroa sekä rikkoutuneesta puhelimesta 299 euroa, kaikki määrät korkoineen.
3. A ja B ovat kiistäneet syytteet, mutta myöntäneet C:n korvausvaatimukset määrällisesti kuitenkin siten, että korvaus pysyvästä haitasta oli ikävähennyksen jälkeen 40 682,40 euroa.
4. Käräjäoikeus on katsonut A:n ja B:n syyllistyneen vaihtoehtoisen syytteen mukaiseen heitteillepanoon. Koska C:lle aiheutuneiden vammojen ei ollut näytetty aiheutuneen tai pahentuneen syyksiluetun heitteillepanon seurauksena, käräjäoikeus on hylännyt C:n korvausvaatimukset kokonaisuudessaan.
5. Syyttäjän ja C:n valitettua hovioikeuteen hovioikeus on lukenut A:n syyksi törkeän pahoinpitelyn ja B:n syyksi avunannon törkeään pahoinpitelyyn. Hovioikeus on lisäksi katsonut A:n ja B:n olevan velvollisia korvaamaan C:lle rikoksella aiheuttamansa vahingot. Hovioikeus on todennut A:n ja B:n myöntäneen C:n hovioikeudessa esittämät vahingonkorvausvaatimukset jo käräjäoikeudessa määriltään oikeiksi. Hovioikeus on siten velvoittanut A:n ja B:n yhteisvastuullisesti korvaamaan C:lle kivusta ja särystä 1 000 euroa, vaikeasta aivovammasta 40 682,40 euroa, likaantuneista ja repeentyneistä vaatteista 100 euroa sekä rikkoutuneesta puhelimesta 299 euroa, kaikki määrät vaadittuine korkoineen. Korkein oikeus ei ole myöntänyt asiassa valituslupaa.
6. C on hovioikeuden tuomion perusteella vaatinut korvausta vahingosta Liikennevakuutuskeskukselta, joka on siirtänyt C:n korvausvaatimuksen X:n käsiteltäväksi A:n ajoneuvolle myönnetyn liikennevakuutuksen perusteella. X ei ole maksanut korvauksia katsoen tuomion perustuvan ilmeisesti väärään lain soveltamiseen.
Kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa
7. Asiassa on Korkeimmassa oikeudessa X:n hakemuksessa esitettyjen perusteiden johdosta ensin otettava kantaa siihen, onko hakemusta pidettävä tuomiovirhekanteluna vai purkuhakemuksena. Tämän jälkeen asiassa on ratkaistava, onko X:llä oikeus hakea ylimääräistä muutoksenhakua asiassa. Siinä tapauksessa, että hakemus tutkitaan, arvioitavaksi tulee, onko hakemus hyväksyttävä.
Kantelu vai lainvoiman saaneen tuomion purkaminen?
8. X on hakemuksessaan katsonut, että kysymys oli liikennevahingosta, jolloin C:lle aiheutuneista vahingoista oli ensisijaisesti vastuussa A:n omistaman ajoneuvon vakuuttanut liikennevakuutusyhtiö X. X on vaatinut tuomion purkamista sillä perusteella, että korvausvaatimukset oli otettu tutkittavaksi, vaikkei asiassa ollut selvitetty, oliko X vahinkohetkellä voimassa olleen liikennevakuutuslain (279/1959) 12 §:n 2 momentin mukaisesti kieltäytynyt suorittamasta vaadittua vahingonkorvausta ajoneuvon liikennevakuutuksesta. Korvausta ei myöskään ollut tuomittu liikennevakuutuslain 12 §:n 1 momentin edellyttämällä tavalla vakuutusyhtiön vastuusta voimassa olevien säännösten mukaisesti. Lisäksi X:ää ei ollut liikennevakuutuslain 13 §:n 1 momentin mukaisella tavalla kutsuttu oikeudenkäyntiin kuultavaksi.
9. Oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 1 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan lainvoiman saanut tuomio voidaan tehdystä kantelusta tuomiovirheen perusteella poistaa, jos asia on otettu tutkittavaksi, vaikka on ollut olemassa sellainen seikka, jonka johdosta oikeuden olisi omasta aloitteestaan pitänyt jättää asia tutkittavaksi ottamatta. Momentin 4 kohdan mukaan tuomio voidaan kanteluteitse poistaa myös, jos oikeudenkäynnissä on tapahtunut muu oikeudenkäyntivirhe, jonka havaitaan tai voidaan otaksua olennaisesti vaikuttaneen jutun lopputulokseen. Saman luvun 2 §:n 2 momentin mukaan edellä tarkoitettuun kohtaan perustuva kantelu on tehtävä kuuden kuukauden kuluessa siitä päivästä, jolloin tuomio sai lainvoiman.
10. X:n hakemus perustuu muun ohella siihen, että C:n vahingonkorvausvaatimus oli otettu tutkittavaksi, vaikka se olisi liikennevakuutuslain 12 §:n 2 momentin nojalla tullut jättää tutkimatta, sekä siihen, että vakuutusyhtiötä ei ollut asiassa kuultu liikennevakuutuslain edellyttämällä tavalla. Korkein oikeus toteaa, että näiltä osin kysymys on edellä kohdassa 9 tarkoitetuista väitetyistä menettelyvirheistä ja siten kanteluperusteista.
11. Hovioikeuden tuomio on tullut lainvoimaiseksi 24.6.2019, jolloin Korkein oikeus on hylännyt sitä koskevan A:n valituslupahakemuksen. X:n hakemus on saapunut Korkeimpaan oikeuteen 1.4.2020 eli tuomiovirhekantelulle säädetyn määräajan päättymisen jälkeen. Hakemusta ei siten voida tutkia kanteluna.
12. Arvioitavaksi näin ollen jää, voidaanko hakemuksessa esitettyjen seikkojen katsoa täyttävän purkuperusteen (esim. KKO 2014:95 sekä KKO 2014:93, kohta 6).
13. Oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 15 §:n mukaan, jos rikosjutussa on tehty vahingonkorvaus- tai muu yksityisoikeudellinen vaatimus, on jutussa annetun tuomion purkamista koskevassa asiassa tältä osalta sovellettava riitajutussa annetun tuomion purkamista koskevia säännöksiä. Saman luvun 7 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaan lainvoiman saanut tuomio riita-asiassa voidaan purkaa, jos tuomio perustuu ilmeisesti väärään lain soveltamiseen. Saman luvun 10 §:n mukaan mainittuun seikkaan nojautuva hakemus tulee tehdä vuoden kuluessa siitä päivästä, jona tuomio sai lainvoiman.
14. X on hakemuksessaan vedonnut muun ohella siihen, ettei asiaa ratkaistaessa ollut sovellettu liikennevakuutuslain säännöksiä, vaikka liikennevakuutusjärjestelmä oli liikennevahinkojen kohdalla lakisääteinen ja ensisijainen korvausjärjestelmä. Korkein oikeus katsoo, että tältä osin asiassa on kysymys X:n väittämästä perusteesta purkaa lainvoiman saanut tuomio ja että muutoksenhakua koskevasta määräajasta johtuvaa estettä hakemuksen tutkimiselle ei ole.
Onko kysymys liikennevahingosta?
15. C on katsonut, että X:n väittämä purkuperuste ei täyty sen vuoksi, että tuomittujen korvausten perusteena olleessa vahingossa ei ollut ollut kysymys liikennevakuutuslaissa tarkoitetusta liikennevahingosta.
16. Nykyinen liikennevakuutuslaki (460/2016) on tullut voimaan 1.1.2017. Sen 99 §:n 2 momentin mukaan ennen lain voimaantuloa sattuneeseen vahinkotapahtumaan sovelletaan lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä. Tässä asiassa pahoinpitely on tapahtunut 16.12.2016. Asiaa on siten arvioitava vahinkohetkellä voimassa olleen liikennevakuutuslain (279/1959) perusteella.
17. Liikennevahingolla, joka korvataan ajoneuvoa varten annetusta liikennevakuutuksesta liikennevakuutuslain mukaan, tarkoitetaan mainitun lain 1 §:n 1 momentin mukaan moottoriajoneuvon liikenteeseen käyttämisestä aiheutunutta henkilö- tai omaisuusvahinkoa. Laissa ei ole määritelty sitä, mitä moottoriajoneuvon käyttämisellä liikenteeseen tarkoitetaan. Lain 2 §:ssä on eräitä rajoituksia, joista ei tässä asiassa ole kysymys. Yleisperiaate on, että liikennevakuutuksesta korvataan ne vahingot, jotka ovat tyypillisiä sille vahingonvaaralle, joka ajoneuvon liikenteeseen käyttämisestä aiheutuu. Yksittäistilanteita koskevat oikeustapaukset ja vakuutuskäytäntö täsmentävät periaatteen soveltamista käytännön eri tilanteisiin.
18. Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 1991:169 vahingon ei katsottu johtuneen moottoriajoneuvon liikenteeseen käyttämisestä liikennevakuutuslain 1 §:n tarkoittamalla tavalla, kun autohallissa säilytettävänä ollut kuorma-auto oli anastettu ajamalla se ovien läpi ulos autohallista, sillä autoa oli tahallaan käytetty sille vieraassa tarkoituksessa eli ovien rikkomiseen. Sen sijaan ratkaisussa KKO 2003:3 on katsottu olleen kysymys liikennevahingosta, kun vastaaja oli kuljettaessaan henkilöautoa yleisellä tiellä tahallaan ajanut kahden jalankulkijan päälle. Autoa oli käytetty liikenteeseen liikennevakuutuslaissa tarkoitetulla tavalla. Näin oli riippumatta siitä, missä tarkoituksessa vastaaja oli tiellä kuljettanut autoa, ja siitä huolimatta, että hän oli autoa kuljettaessaan samalla syyllistynyt tahallisiin päälleajoihin.
19. Tässä asiassa A on ensin pahoinpidellyt C:tä B:n kuljettamassa henkilöautossa. C:n avattua auton oikean etuoven A on potkaissut hänet autosta ulos, kun auto on liikkunut noin 50–60 kilometrin tuntinopeudella. Hovioikeuden tuomion perusteella C:n vammat ovat aiheutuneet pääasiassa hänen autosta pudottamisestaan.
20. Kun C on pudotettu autosta, autoa on kuljetettu yleisellä tiellä ja käytetty liikenteeseen liikennevakuutuslaissa tarkoitetulla tavalla. Liikenteeseen käyttämisenä on oikeuskirjallisuudessa todetun mukaan vakiintuneesti pidetty ajoneuvoon nousemista tai sieltä poistumista (Eero Routamo, Liikennevahinko, 1967, s. 72 ja Janne Jumppanen – Asko Nio – Kyösti Vihermaa, Liikennevakuutus, 2017, s. 24). Korkein oikeus katsoo, että liikkuvasta autosta väkivalloin tapahtuvaa poistamista ei ole liikennevakuutuslain soveltamisalan kannalta perusteltua arvioida toisella tavoin kuin autosta poistumista muutoin. C:n vammat ovat siten aiheutuneet auton käyttämisestä liikenteeseen. Kysymys on liikennevahingosta, jonka korvaamiseen on sovellettava liikennevakuutuslakia.
X:n oikeus hakea tuomion purkamista
21. Oikeudenkäymiskaaressa ei ole säännöksiä siitä, kenellä on oikeus hakea lainvoimaisen ratkaisun purkamista. Muiden kuin asianosaisten oikeutta ylimääräiseen muutoksenhakuun on pidetty oikeuskäytännössä ja -kirjallisuudessa poikkeuksellisena. Eräissä tapauksissa oikeutta hakea tuomion purkamista on kuitenkin laajennettu myös asianosaispiirin ulkopuolelle. Tällaisesta tilanteesta voi olla kysymys esimerkiksi silloin, kun ratkaisun sitova vaikutus poikkeuksellisesti ulottuu muuhunkin henkilöön kuin asianosaiseen, ratkaisu koskee välittömästi myös muun kuin asianosaisen etua ja oikeutta tai asiaan liittyy painava julkinen intressi (ks. KKO 2021:37, kohta 7 ja siinä viitattu oikeuskäytäntö).
22. Jos korvausta vaaditaan liikennevakuutuksesta korvattavan vahingon johdosta moottoriajoneuvon omistajalta, kuljettajalta tai matkustajalta muun kuin liikennevakuutuslain nojalla, on korvaus kuitenkin lain 12 §:n 1 momentin mukaan tuomittava vakuutusyhtiön vastuusta voimassa olevien säännösten mukaisesti. Näin tuomittu määrä saadaan periä vain asianomaiselta vakuutusyhtiöltä. Saman pykälän 2 momentin mukaan tällaista korvausvaatimusta ei saa ottaa tutkittavaksi, ellei näytetä, että vakuutusyhtiö, joka on vastuussa vahingosta, on kieltäytynyt suorittamasta vaadittua vahingonkorvausta. Saman lain 13 §:n 1 momentin mukaan liikennevahingosta vastuussa oleva vakuutusyhtiö, joka on kieltäytynyt suorittamasta siltä vaadittua vahingonkorvausta, on kutsuttava kuultavaksi 12 §:ssä tarkoitettuun oikeudenkäyntiin. Pykälän 2 momentin mukaan vakuutusyhtiöllä on muutoksenhakuoikeus.
23. Tuomion, joka annetaan asianomistajan edellisessä kohdassa selostettujen säännösten mukaisesti liikennevahingon perusteella vastaajaan kohdistamista korvausvaatimuksista, on oikeuskäytännössä katsottu olevan voimassa suoraan kuultavaksi kutsutun vakuutusyhtiön hyväksi tai sitä vastaan. Korvausvaatimukset koskevat vakuutusyhtiön oikeutta, ja vakuutusyhtiötä on pidetty oikeudenkäymiskaaren 18 luvun 8 §:ssä tarkoitettuna väliintulijana (ks. KKO 2002:18).
24. Tuomion sitovuus vakuutusyhtiötä kohtaan perustuu siihen, että sillä on oikeus tulla kuulluksi korvausvaatimusta koskevassa prosessissa. Jos liikennevakuutusyhtiölle ei ole varattu tilaisuutta tulla kuulluksi liikennerikosta koskevassa oikeudenkäynnissä esitetystä vahingonkorvausvaatimuksesta, ei asiassa annetun tuomion myöskään ole katsottu sitovan sitä (ks. KKO 1972 II 87).
25. C on tässä asiassa kohdistanut korvausvaatimuksensa B:hen ja A:han. Korvauksia ei ole tuomittu liikennevakuutuslain nojalla, eikä X:ää ole asiassa kuultu. Sen vuoksi hovioikeuden tuomion oikeusvoima ei ulotu X:ään. X ei siten ole hovioikeuden tuomion perusteella vastuussa C:lle maksettavaksi tuomituista vahingonkorvauksista, eikä hovioikeuden tuomio koske sen oikeutta tai etua. Vaikka liikennevakuutus on lakisääteisesti liikennevahinkojen ensisijainen korvausjärjestelmä, asiaan ei liity myöskään sellaista painavaa julkista intressiä, jonka vuoksi X:llä olisi katsottava olevan oikeus ylimääräiseen muutoksenhakuun.
26. Edellä selostetun perusteella Korkein oikeus katsoo, ettei X:llä ole oikeutta hakea hovioikeuden tuomion purkamista. Sen vuoksi hakemus on jätettävä tutkimatta.
Päätöslauselma
Hakemus jätetään tutkimatta.
Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Juha Häyhä, Jukka Sippo, Eva Tammi-Salminen, Timo Ojala ja Tuija Turpeinen. Esittelijä Elina Elo.