KKO:2021:59

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Vaatimukset ja vastaus käräjäoikeudessa

Syyttäjä vaati A:n tuomitsemista rangaistukseen B:hen kohdistuneesta törkeästä ihmiskaupasta 13.3.2010–16.11.2016.

B yhtyi syytteeseen ja vaati, että A velvoitetaan korvaamaan hänelle saamatta jääneestä ansiosta 100 000 euroa vahingonkorvauslain 5 luvun 1 §:n nojalla. A oli saanut B:n olemaan sukupuoliyhteydessä ja tekemään muita seksuaalisia tekoja kolmansien kanssa korvausta vastaan, mistä toiminnasta saadut rahat B oli joutunut luovuttamaan A:lle. Kysymys oli rikoksen vuoksi menetetystä ansiotulosta ja taloudellisesta vahingosta. Vahingon määrä perustui syytteen teonkuvauksen mukaiseen seksuaalipalveluiden myynnistä saatuun tuottoon.

A kiisti syytteen ja korvausvaatimuksen. Seksin myynti oli sovittu yhdessä, ja siitä saatu hyöty oli jakaantunut tuolloin yhdessä asuneille ja sittemmin myös avioliiton solmineille A:lle ja B:lle. B ei ollut toiminnassaan kärsinyt sellaista vahinkoa, mitä voitaisiin arvioida saamatta jääneenä ansiona.

Käräjäoikeuden tuomio 22.2.2019

Käräjäoikeus katsoi selvitetyksi muun ohella, että A oli käyttämällä hyväksi B:n riippuvaista asemaa, joka oli johtunut osapuolten parisuhteesta, ja käyttämällä hyväksi B:n turvatonta tilaa sekä B:tä painostamalla ottanut B:n määräysvaltaansa ja värvännyt B:n tämän saattamiseksi rikoslain 20 luvun 9 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetun ja siihen rinnastettavan seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi eli olemaan sukupuoliyhteydessä ja tekemään muita seksuaalisia tekoja kolmansien, siitä korvauksen maksavien henkilöiden kanssa. Lausumillaan perusteilla käräjäoikeus katsoi A:n syyllistyneen törkeään ihmiskauppaan.

Korvausvaatimuksen osalta käräjäoikeus katsoi jääneen selvittämättä, että teolla olisi ansaittu enemmän kuin 32 000 euroa. Ottaen tämän lisäksi huomioon muun muassa sen, että B ei ollut saanut rahoja käyttöönsä ja että osa rahoista oli käytetty yhteiseen elämiseen käräjäoikeus katsoi, että B:n saamatta jäänyt ansio oli ollut 24 000 euroa, minkä määrän A oli velvollinen korvaamaan B:lle.

Käräjäoikeus tuomitsi A:n törkeästä ihmiskaupasta vankeusrangaistukseen ja velvoitti A:n suorittamaan B:lle vahingonkorvauksena saamatta jääneestä ansiosta 24 000 euroa.

Asian ovat ratkaisseet kolme käräjätuomaria.

Hovioikeuden tuomio 20.9.2019

A valitti hovioikeuteen ja vaati syytteen hylkäämistä tai ainakin rangaistuksen alentamista ja B:n korvausvaatimuksen hylkäämistä.

Hovioikeus alensi A:lle tuomittua vankeusrangaistusta.

Korvausvaatimuksen osalta hovioikeus lausui, että asiassa oli esitetty uskottavaa selvitystä siitä, että myyntityöstä saadut varat olivat menneet käytännössä A:n ja B:n yhteiseen elämiseen. Näyttötaakka siitä, että kysymys olisi B:n saamatta jääneestä ansiotulosta, oli B:llä. Vaikka A:n oli katsottu kontrolloineen B:n rahankäyttöä, asiassa ei ollut esitetty yksilöityä selvitystä siitä, miltä osin A olisi yksin käyttänyt myynnistä saatuja varoja. Tämän vuoksi vaatimus saamatta jääneistä ansiotuloista oli hylättävä kokonaan. Hovioikeus vapautti A:n korvausvelvollisuudesta B:lle.

Asian ovat ratkaisseet kolme hovioikeuden jäsentä.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

B:lle myönnettiin valituslupa.

B vaati valituksessaan, että A velvoitetaan suorittamaan hänelle saamatta jääneestä ansiosta 12 800 euroa.

A vaati vastauksessaan, että valitus hylätään.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

1. A on tuomittu lainvoimaisesti 13.3.2010–16.11.2016 tehdystä törkeästä ihmiskaupasta. A:n on katsottu värvänneen ja ottaneen B:n määräysvaltaansa tämän saattamiseksi seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi eli olemaan sukupuoliyhteydessä ja tekemään muita seksuaalisia tekoja siitä korvauksen maksavien henkilöiden kanssa.

2. A ja B olivat aluksi seurustelleet ja asuneet yhdessä loppuvuodesta 2008 lähtien sekä sittemmin 28.9.2012 avioituneet. Käräjäoikeus on katsonut A:n saattaneen B:n korvausta vastaan tapahtuneisiin sukupuoliyhteyksiin ja muihin seksuaalisiin tekoihin heidän heikon taloudellisen tilanteensa parantamiseksi. Käräjäoikeuden mukaan ainakin B:n ansiotulot olivat olleet todella pienet, vaikkakaan tarkemmin ei ollut selvitetty, mitä tukia hän ja A olivat saaneet. A:n syyksi luetulla rikoksella ei ollut näytetty saadun enempää kuin 32 000 euroa, mistä määrästä käräjäoikeus on velvoittanut A:n korvaamaan B:lle tämän saamatta jääneenä ansiona 24 000 euroa.

3. Hovioikeus on todennut esitetyn uskottavaa selvitystä siitä, että seksuaalipalveluiden myymisestä saadut varat olivat menneet käytännössä A:n ja B:n yhteiseen elämiseen. Asiassa ei ollut esitetty yksilöityä selvitystä siitä, miltä osin A olisi yksin käyttänyt myynnistä saatuja varoja. Tämän vuoksi hovioikeus on hylännyt B:n vaatimuksen saamatta jääneistä ansiotuloista kokonaan.

4. Valituksessaan Korkeimmalle oikeudelle B on rajannut vahingonkorvausvaatimuksensa siihen osaan seksuaalipalveluiden myymisellä saatua määrää, jonka hän on katsonut menneen yksinomaan A:n eikä siis heidän yhteisen taloutensa hyväksi. B:n mukaan tämä määrä olisi arviolta 12 800 euroa eli 40 prosenttia käräjäoikeuden selvitetyksi katsomista 32 000 euron määräisistä ansioista. B on katsonut, että hänen oli riippuvaisen asemansa ja turvattoman tilansa vuoksi mahdotonta esittää selvitystä siitä, mihin A olisi tämän määrän käyttänyt, minkä takia vahinko oli oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 2 §:n 3 momentin nojalla arvioitava.

5. A on puolestaan vastauksessaan katsonut, että seksuaalipalveluiden myymisellä saadut tulot oli kokonaisuudessaan käytetty yhteiseen talouteen.

6. B:n valituksen johdosta Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, onko B esittänyt uskottavan näytön hänelle aiheutuneesta vahingosta ja vahingonkorvaussaatavan perusteesta sekä siitä, voidaanko vahingonkorvauksen määrä arvioida oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 2 §:n 3 momentin säännöstä soveltamalla.

Oikeussuojan antamisesta B:n vaatimukselle

7. B on vaatinut A:lta seksuaalipalveluiden myymisestä saamiensa, tälle luovuttamiensa ansioiden korvaamista. Oikeuskäytännössä on aikaisemmin katsottu, että seksuaalipalveluiden tarjoajan vaatimukselle saada korvausta ansionmenetyksestä ei voitu antaa oikeussuojaa, koska vaatimuksen perusteena ollutta toimintaa oli pidettävä Suomen oikeusjärjestyksen mukaan hyvän tavan vastaisena (KKO 2005:72). Tämän vuoksi Korkein oikeus toteaa ensin seuraavan.

8. Mainitussa ennakkopäätöksessä KKO 2005:72 on ollut kysymys tapauksesta, jossa syyttömästi vangittuna ollut, prostituutiota harjoittamalla elantonsa saanut henkilö oli vaatinut valtiolta korvausta vapaudenmenetysajalta menetetystä ansiosta. Tässä asiassa on kysymys siitä, että B on saatettu seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi tämän ihmisarvoa loukkaavalla rikoksella, jonka johdosta hän on vaatinut tekijältä vahingonkorvausta tälle luovuttamistaan varoista. Korkein oikeus toteaa, ettei ihmiskaupan uhrilta voida evätä oikeussuojaa eikä siihen liittyen rikoksentekijältä vaatimaansa vahingonkorvausta sillä perusteella, että sitä toimintaa, johon hänet on rikoksella saatettu, voitaisiin itsessään pitää hyvän tavan vastaisena.

Näyttökynnystä koskeva säännös ja sen tulkinta

9. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan riita-asiassa asianosaisen on näytettävä ne seikat, joihin hänen vaatimuksensa tai vastustamisensa perustuu. Pykälän 2 momentissa säädetään, että seikan asettaminen tuomion perustaksi edellyttää, että asianosainen on esittänyt siitä uskottavan näytön. Pykälän 3 momentin mukaan, jos yksityisoikeudellisen saatavan määrästä ei ole saatavissa uskottavaa näyttöä taikka se olisi saatavissa vain vaikeuksin tai asian laatuun nähden kohtuuttomilla kustannuksilla tai kohtuuttomalla vaivalla, tuomioistuin arvioi määrän. Säännös koskee myös rikokseen perustuvaa vahingonkorvausta (HE 46/2014 vp s. 47).

10. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 2 §:n 3 momentin perusteluissa on todettu, että säännöksen nojalla tuomioistuin voisi arvioida saatavan määrän, vaikka siitä ei ole esitetty näyttöä lainkaan tai, vaikka jotain näyttöä on esitetty, se ei ole tarpeeksi vahvaa näyttökynnyksen ylittämiseen. Sääntelyn tarkoituksena on estää se epäoikeudenmukaisena pidettävä tilanne, että saatavan perusteista on esitetty uskottava näyttö ja että maksuvelvollisuus on sinänsä kiistaton, mutta kanne joudutaan hylkäämään, koska määrästä ei ole riittävän vahvaa näyttöä. Säännös ei muuttaisi sitä lähtökohtaa, että asianosaisen on esitettävä saatavissa oleva näyttö. Säännöstä voidaan soveltaa ensinnäkin silloin, kun määrästä ei ylipäätään voida esittää näyttöä. Toiseksi tilanne voi olla se, että jotain suuntaa antavaa näyttöä määrästä voidaan kyllä esittää, mutta sen perusteella ei voida arvioida tarkkaa rahamäärää (HE 46/2014 vp s. 47).

Korkeimman oikeuden arviointi ja johtopäätös

11. Korkein oikeus toteaa ihmiskaupan olevan vakava rikos, johon usein liittyy rajat ylittävää järjestäytynyttä rikollisuutta. Ihmiskaupan uhrit ovat tavallisesti erittäin haavoittuvassa asemassa, mistä osaltaan johtuu, että rikosoikeudenkäynnissä asianomistajana olevan uhrin voi olla vaikea näyttää hänelle aiheutuneen taloudellisen vahingon määrää. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 2 §:n 3 momentin säännös vahingonkorvauksen määrän arvioimisesta voikin tyypillisesti tulla sovellettavaksi ihmiskauppaan perustuvia vahingonkorvausvaatimuksia arvioitaessa.

12. Kuten oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 2 §:n 3 momentin perusteluista ilmenee, lainkohdalla ei ole tarkoitettu muuttaa sitä lähtökohtaa, että asianosaisen on esitettävä riittävä näyttö siitä, että hänelle on aiheutunut vahinkoa, ja niistä perusteista, joiden pohjalta korvauksen määrä on arvioitavissa. Myös saatavan määrästä asianosaisen on esitettävä kohtuudella saatavissa oleva näyttö.

13. Tässä asiassa on ollut kysymys epätavanomaisesta ihmiskaupasta paitsi asianosaisten keskinäisen suhteen vuoksi myös sen johdosta, että A on alun perin saattanut B:n hyväksikäytön kohteeksi asianosaisten yhteisen heikon taloudellisen tilanteen parantamiseksi. Hyväksikäytöllä saatuja varoja on myös riidattomasti käytetty yhteisessä taloudessa, ja B on Korkeimmassa oikeudessa rajoittanut vahingonkorvausvaatimuksensa vain siihen osaan varoja, jonka hän on väittänyt menneen yksinomaan A:lle. Vaikka B on ollut alisteisessa asemassa ja joutunut luovuttamaan saadut rahat A:lle, B:llä voidaan lähtökohtaisesti katsoa olleen asianosaisten keskinäisen suhteen ja yhteisten rahavarojen käyttömahdollisuuksien vuoksi tavanomaisen ihmiskaupan uhria paremmat mahdollisuudet esittää näyttöä teolla saatujen varojen käytöstä.

14. Asiassa esitetyn selvityksen perusteella asianosaisten tulot ovat olleet pienet ja varallisuusasema huono. Käräjäoikeuden A:n syyksi lukemalla teolla on saatu rahaa enintään 32 000 euroa eli keskimäärin enintään 400 euroa kuukaudessa. B ei ole oikeudenkäynnin aikana kyennyt yksilöimään niiden varojen käyttöä, joiden hän on katsonut jääneen yksin A:lle. Näihin seikkoihin nähden on uskottavaa, että saadut varat ovat voineet kokonaisuudessaan mennä yhteiseen kulutukseen.

15. Johtopäätöksenään Korkein oikeus katsoo, ettei asiassa ole esitetty riittävää selvitystä siitä, että B:ltä olisi jäänyt saamatta ansiotuloja ja että hänelle olisi aiheutunut sitä vahinkoa, josta hän on vaatinut korvausta. Vahingonkorvauksen määrän arviointia koskeva oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 2 §:n 3 momentti ei siten tule sovellettavaksi.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Jukka Sippo, Mika Huovila, Lena Engstrand, Juha Mäkelä ja Alice Guimaraes-Purokoski. Esittelijä Kaisa Kuparinen.