KKO:2021:47

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Kanne Kainuun käräjäoikeudessa

A vaati kanteessaan, että B Oy velvoitetaan suorittamaan A:lle työsopimuslain 12 luvun 1 §:n mukaisena korvauksena työsopimuslain 6 luvun 6 §:ssä säädetyn takaisinottovelvollisuuden rikkomisesta 63 784,34 euroa viivästyskorkoineen.

A oli työskennellyt toistaiseksi voimassa olevassa työsopimussuhteessa H Oy:n palveluksessa 1.1.1990 lukien 4.3.2015 saakka. B Oy (jäljempänä myös yhtiö) oli 4.3.2015 ostanut H Oy:ltä maakuntalehti L:n Sanomat, kaupunkilehti M:n sekä paikallislehdet Y:n, O:n ja P:n. Kaupan yhteydessä A ja 73 muuta työntekijää olivat siirtyneet yhtiön palvelukseen vanhoina työntekijöinä. A:n pääasiallinen toimenkuva oli ollut toimittajan työ L:n Sanomien uutisvuoron vuorokierrossa.

Yhtiö oli 16.3.–27.4.2015 käytyjen yhteistoimintaneuvottelujen päätteeksi irtisanonut yhteensä 13 työntekijää. A:n työsopimus oli 27.4.2015 irtisanottu taloudellisista, tuotannollisista ja toiminnan uudelleen järjestelyistä johtuvista syistä siten, että työsuhde oli päättynyt 27.10.2015. A oli työskennellyt vakituisen työsuhteensa päättymisen jälkeen yhtiön palveluksessa määräaikaisissa työsuhteissa 7.3.–13.3.2016, 17.3.2016 sekä 29.3.–30.9.2016 tehden samankaltaisia työtehtäviä kuin ennen irtisanomistaan.

A katsoi, että yhtiö ei ollut tarjonnut hänelle työtä työsopimuslain 6 luvun 6 §:ssä edellytetyllä tavalla, vaikka se oli A:n takaisinottoaikana eli 27.10.2015–27.7.2016 tiennyt tarvitsevansa uusia työntekijöitä.

Kaupunkilehti M:stä siirtyneen toimittaja U:n sairauslomien sijaisuuksia olivat L:n Sanomien uutisvuoron vuorokierrossa tehneet A sekä paikallislehti P:stä irtisanottu toimittaja Q. Koska Q oli irtisanottu paikallislehti P:stä, A:lla olisi tullut olla etusija L:n Sanomien uutisvuoron vuorokierrossa olleisiin sijaisuuksiin.

Yhtiö oli palkannut toimittajat N:n ja R:n toistuviin määräaikaisiin työsopimussuhteisiin A:n irtisanomisen jälkeen.

N oli aloittanut osa-aikaisena ja määräaikaisena toimittajana kaupunkilehti M:ssä 1.9.2016. Yhtiö oli tiennyt työntekijän tarpeesta jo kesäkuussa 2016.

R oli työskennellyt määräaikaisena kesätoimittajana paikallislehti P:ssä 1.6.–30.9.2016, ja hänen työsopimuksensa oli muutettu toistaiseksi voimassa olevaksi 30.9.2016 lukien.

Yhtiön olisi tullut uusien työntekijöiden palkkaamisen sijasta siirtää A kyseisiin työtehtäviin tai ainakin tarjota kyseisiä työtehtäviä A:lle. Yhtiö oli tiennyt viimeistään elokuussa 2016, että U ei enää palaa töihin. Koska A oli toiminut U:n sairausloman sijaisena 1.9.–30.9.2016, R:n määräaikaista työsopimusta ei olisi tullut vakinaistaa 30.9.2016 lukien, vaan vakituista työtä olisi tullut tarjota ensisijaisesti A:lle.

W oli 30.9.2016 siirtynyt paikallislehti P:stä toimittajaksi L:n Sanomien uutisvuoron vuorokiertoon. Yhtiö oli tiennyt W:n siirtymisestä jo A:n takaisinottoaikana.

J oli kesäkuussa 2016 kertonut irtisanoutuvansa paikallislehti Y:n toimittajan tehtävästä. J:n tilalle oli uutena työntekijänä palkattu K. Yhtiö oli tiennyt uuden työntekijän tarpeesta jo A:n takaisinottoaikana.

Vastaus

B Oy kiisti kanteen ja vaati sen hylkäämistä. Yhtiö lausui, että se ei ollut tarjonnut A:lle muita työtehtäviä työsopimuslain 6 luvun 6 §:ssä tarkoitetulla tavalla, koska yhtiö ei ollut A:n takaisinottoaikana 27.10.2015–27.7.2016 tiennyt tarvitsevansa uusia työntekijöitä.

U:n sairausloman sijaisuus oli ollut työsopimuslain 6 luvun 6 §:ssä tarkoitettua samaa tai samankaltaista työtä kuin Q:n aikaisemmin tekemä työ, minkä vuoksi yhtiön oli tullut tarjota U:n sairausloman sijaisuutta A:n lisäksi myös Q:lle. A:lla ei ollut etusijaa tällaiseen työhön. Yhtiö oli vasta 24.8.2016 tullut tietoiseksi siitä, että U:lla ei enää ollut edellytyksiä palata töihin.

N oli aloittanut osa-aikaisena ja määräaikaisena toimittajana kaupunkilehti M:ssä 1.9.2016. Yhtiö ei ollut tiennyt työntekijän tarpeesta vielä kesäkuussa 2016. Yhtiö oli käsitellyt työntekijän tarvetta johtoryhmän kokouksessa 10.8.2016, jolloin yhtiö oli tehnyt päätöksen osa-aikaisen toimittajan palkkaamisesta.

R oli työskennellyt paikallislehti P:ssä määräaikaisena kesätoimittajana 1.6.–30.9.2016. R:n työsopimus oli muutettu toistaiseksi voimassa olevaksi 30.9.2016 vasta 24.8.2016 jälkeen, kun yhtiö oli saanut tiedon siitä, että U ei enää palaa töihin. Tähän liittyen W oli 30.9.2016 siirretty paikallislehti P:stä L:n Sanomien uutisryhmään.

Yhtiö oli käsitellyt paikallislehti Y:n toimittajan tehtävästä irtisanoutuneen J:n tilanteesta syntynyttä työvoiman tarvetta johtoryhmän kokouksessa 10.8.2016 ja tehnyt päätöksen uuden työntekijän eli K:n palkkaamisesta J:n tilalle vasta myöhemmin.

Käräjäoikeuden tuomio 18.1.2019 nro 19/239

Käräjäoikeus arvioi ensin sitä, oliko yhtiö palkannut uusia työntekijöitä A:n takaisinottoaikana. Yhtiö oli tehnyt N:n kanssa määräaikaiset työsopimukset 7.3.–13.3.2016, 1.4.2016 ja 25.5.2016. Yhtiö oli tehnyt A:n kanssa määräaikaiset työsopimukset vastaaville ajoille. Koska yhtiö oli samanaikaisesti työllistänyt A:n, käräjäoikeus katsoi, että yhtiö ei ollut näitä työsopimuksia N:n kanssa tehdessään rikkonut työsopimuslain 6 luvun 6 §:ssä säädettyä takaisinottovelvollisuutta.

Yhtiö oli tehnyt R:n kanssa määräaikaisen työsopimuksen ajalle 1.6.–30.9.2016. Yhtiö oli tehnyt A:n kanssa määräaikaiset työsopimukset vastaavalle ajalle. Koska yhtiö oli samanaikaisesti työllistänyt A:n, käräjäoikeus katsoi, että yhtiö ei ollut R:n kanssa tehdyn määräaikaisen työsopimuksen perusteella rikkonut takaisinottovelvollisuutta.

Yhtiö oli tehnyt samojen yhteistoimintaneuvotteluiden yhteydessä irtisanotuksi tulleen Q:n kanssa määräaikaiset työsopimukset 2.11.2015 ja 3.4.2016 väliselle ajalle U:n sairauslomien sijaisuuksien perusteella. Yhtiö oli tarjonnut U:n sairauslomien sijaisuuksia tasapuolisesti sekä A:lle että Q:lle, koska molemmat oli irtisanottu samojen yhteistoimintaneuvotteluiden yhteydessä ja koska molemmat olivat siten olleet saman takaisinottovelvollisuuden piirissä. Mikäli yhtiö olisi tarjonnut U:n sairauslomien sijaisuuksia yksinomaan A:lle, yhtiö olisi rikkonut työntekijöiden tasapuolisen kohtelun periaatetta takaisinottotilanteessa Q:n kohdalla. Tämän vuoksi käräjäoikeus katsoi, että yhtiö ei ollut rikkonut takaisinottovelvollisuuttaan, kun se oli tarjonnut U:n sairauslomien sijaisuuksia myös Q:lle.

Arvioidessaan kysymystä siitä, oliko yhtiö tiennyt uusien työntekijöiden tarpeesta A:n takaisinottoaikana, käräjäoikeus totesi oikeuskirjallisuuteen viitaten, että työnantajan tietoisuutta arvioitaessa ratkaisevaksi ajankohdaksi oli katsottava se, milloin työnantaja ryhtyy etsimään uusia työntekijöitä.

Yhtiö oli tehnyt N:n kanssa määräaikaisen ja osa-aikaisen työsopimuksen 12.9. ja 31.12.2016 väliseksi ajaksi. Käräjäoikeus katsoi yhtiön esittäneen uskottavan selvityksen siitä, että päätös N:n palkkaamisesta oli tehty vasta johtoryhmän kokouksessa 10.8.2016 eli A:n takaisinottoajan päättymisen 27.7.2016 jälkeen. Näin ollen yhtiö ei ollut rikkonut takaisinottovelvollisuuttaan N:n kanssa tehdyn määräaikaisen työsopimuksen perusteella.

Yhtiö oli tehnyt R:n kanssa toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen 1.10.2016 lukien. Käräjäoikeus katsoi yhtiön esittäneen uskottavan selvityksen siitä, että se oli tehnyt alustavan päätöksen R:n palkkaamisesta toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen vasta johtoryhmän kokouksessa 10.8.2016. Yhtiön alustava päätös oli edellyttänyt lisäksi sitä, että U:lla ei ollut enää edellytyksiä palata töihin. Yhtiö oli tehnyt varsinaisen päätöksen vasta U:ta koskevan työterveyspalaverin jälkeen eli 24.8.2016. Koska yhtiö siten oli näyttänyt tehneensä päätöksen R:n palkkaamisesta vasta A:n takaisinottoajan päättymisen eli 27.7.2016 jälkeen, yhtiö ei ollut rikkonut takaisinottovelvollisuuttaan R:n 1.10.2016 lukien toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen perusteella.

W oli siirtynyt paikallislehti P:stä L:n Sanomien uutisvuoron vuorokiertoon 1.10.2016 lukien. W oli vuoden 2015 yhteistoimintaneuvottelujen yhteydessä siirretty L:n Sanomien uutisvuoron vuorokierrosta paikallislehti P:hen. W:n työsopimus oli ollut koko ajan voimassa toistaiseksi voimassa olevana. Näin ollen yhtiö ei ollut palkannut uutta työntekijää vaan siirtänyt työntekijän yksiköstä toiseen. Tämän vuoksi käräjäoikeus katsoi, että W:n siirtymistä paikallislehti P:stä L:n Sanomiin 1.10.2016 lukien ei ollut pidettävä takaisinottovelvollisuuden rikkomisena.

J oli lähettänyt yhtiön edustajalle V:lle kesäkuussa 2016 sähköpostiviestin, jossa hän oli ilmoittanut irtisanoutuvansa paikallislehti Y:n toimittajan tehtävästä. Esitetyn selvityksen mukaan V oli yhtiön johtoryhmän kokouksessa 10.8.2016 kertonut muille johtoryhmän jäsenille J:n irtisanoutumisesta. Johtoryhmän kokouksessa oli tuolloin päätetty, että ennen uuden toimittajan palkkaamista paikallislehti Y:hyn yhtiö selvittää sen kaikkien paikallislehtien rekrytointitarpeen ja ohjaa tarvittaessa vapautuvan toimittajan resurssit yksikköön, jossa resurssia eniten tarvittiin. Tämä oli ollut tarpeen erityisesti paikallislehti Y:n kohdalla, koska se oli vuoden 2015 yhteistoimintaneuvotteluissa jäänyt resursseiltaan suhteellisesti vahvemmaksi kuin yhtiön muut lehdet. Paikallislehtien rekrytointitarvetta oli käsitelty päätoimittajien kokouksessa 12.8.2016, minkä jälkeen yhtiö oli tehnyt päätöksen siitä, että resurssi ohjataan paikallislehti Y:hyn. Y:n päätoimittaja oli elo–syyskuussa julkaissut toimittajan tehtävää koskevan rekrytointi-ilmoituksen ja syyskuussa 2016 haastatellut hakijaehdokkaat. Y:n päätoimittaja oli 28.9.2016 tehnyt yhtiön johtoryhmän kokouksessa esityksen tehtävään valittavasta henkilöstä, ja yhtiö oli 29.9.2016 tehnyt K:n kanssa työsopimuksen.

Käräjäoikeus totesi yhtiön esittäneen uskottavan selvityksen siitä, että se oli tehnyt päätöksen uuden toimittajan palkkaamisen alustavasta selvittämisestä vasta johtoryhmän kokouksessa 10.8.2016. Tämän jälkeen paikallislehtien päätoimittajat olivat kokoontuneet ja arvioineet, mihin yksikköön resurssia tarvittiin, minkä jälkeen yhtiö oli vasta tehnyt itse rekrytointipäätöksen. Rekrytointiprosessi oli alkanut vasta elo–syyskuussa 2016. Pelkästään se seikka, että työntekijä ilmoitti toisten, irtisanottujen työntekijöiden takaisinottoaikana irtisanoutumisestaan, ei muodostanut työnantajalle velvollisuutta solmia uutta työsopimusta kenenkään kanssa. Työnantaja voi tällaisissa tilanteissa joko palkata irtisanoutuneen työntekijän tilalle uuden työntekijän tai olla palkkaamatta ketään. Takaisinottovelvollisuuttaan työnantaja rikkoo silloin, kun se päättää palkata työntekijän ja ryhtyessään rekrytointitoimiin takaisinottoaikana laiminlyö tarjota työtä irtisanomilleen työntekijöille.

Käräjäoikeus katsoi yhtiön näyttäneen, että se oli tehnyt päätöksen uuden työntekijän palkkaamisesta paikallislehti Y:n toimittajan tehtävästä irtisanoutuneen J:n tilalle vasta 10.8.2016 pidetyn johtoryhmän kokouksen ja sitä 12.8.2016 seuranneen päätoimittajien kokouksen jälkeen. Näin ollen päätös oli tehty vasta A:n takaisinottoajan päättymisen 27.7.2016 jälkeen, minkä vuoksi yhtiö ei ollut rikkonut takaisinottovelvollisuuttaan palkatessaan K:n toistaiseksi voimassa olevaan työsopimussuhteeseen 29.9.2016 lukien. J oli työskennellyt paikallislehti Y:n toimittajan tehtävässä A:n takaisinottoajan loppuun saakka.

Yhteenvetona käräjäoikeus totesi, että yhtiö ei ollut palkannut uusia työntekijöitä A:n takaisinottoaikana siten, että A ei olisi itse työllistynyt samanaikaisesti. Yhtiö ei myöskään ollut tehnyt päätöksiä A:n takaisinottoajan jälkeen palkattujen työntekijöiden palkkaamisesta A:n takaisinottoaikana. Käräjäoikeus katsoi, että yhtiö ei ollut rikkonut takaisinottovelvollisuutta, ja hylkäsi kanteen.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Jarkko Pekkala.

Rovaniemen hovioikeuden tuomio 20.12.2019 nro 451

A valitti hovioikeuteen.

Hovioikeus lausui, että työntekijän irtisanoutuminen toisen irtisanotun työntekijän takaisinottoajalla ei sinällään velvoita työnantajaa palkkaamaan tämän tilalle uutta työntekijää. Mikäli työnantaja kuitenkin tekee päätöksen uuden työntekijän ottamisesta takaisinottoajalla tarjoamatta työtä aikaisemmin irtisanomalleen työntekijälle, kyse on takaisinottovelvollisuuden rikkomisesta.

Hovioikeus totesi, että asiassa esitetyn selvityksen perusteella yhtiöllä oli ollut jo ennen A:n takaisinottoajan päättymistä 27.7.2016 käytettävissään ne samat tiedot, joiden pohjalta yhtiö oli elokuussa 2016 tehnyt uusien työntekijöiden tarpeeseen liittyneet päätökset. Yhtiön tiedossa oli ollut U:n ja J:n poissaolo työstään. Yhtiön edustajan S:n kertomuksesta oli ilmennyt, että toimenpiteisiin uusien työntekijöiden järjestelemiseksi oli ryhdytty välittömästi kesälomien päättymisen jälkeen. Hovioikeus katsoi, ettei yhtiön päätöksenteon siirtymistä A:n takaisinottoajan päättymisen jälkeiseen ajankohtaan pelkästään siitä syystä, että asioista päättäneet henkilöt olivat olleet kesälomillaan, voitu tulkita työntekijän asemassa olleen A:n vahingoksi. A:n takaisinottoajan päättyminen yhtiön johdon kesälomien ajankohtaan ei ollut peruste sivuuttaa A:n etuun kohdistuvaa takaisinottovelvoitetta.

Vaikka työnantajalla ei lähtökohtaisesti ollut velvollisuutta tarjota työtä irtisanotulle työntekijälleen takaisinottovelvollisuuden päättymisen jälkeen, hovioikeus katsoi edellä lausutut seikat huomioon ottaen, että yhtiön olisi tässä tilanteessa tullut tarjota J:ltä jäänyttä toimittajan tehtävää ensin A:lle. Kun yhtiö ei ollut näin tehnyt, yhtiö oli rikkonut työsopimuslain 6 luvun 6 §:n 1 momentin (55/2001) mukaista takaisinottovelvoitettaan.

J:n irtisanoutuminen ja U:n poissaolo olivat johtaneet yhtiössä järjestelyyn, jossa W oli palannut paikallislehti P:stä L:n Sanomiin, R oli vakinaistettu paikallislehti P:hen 1.10.2016 ja uusi työntekijä K oli palkattu toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 29.9.2016. Hovioikeus katsoi, että A:lle oli siten aiheutunut vahinkoa takaisinottovelvoitteen laiminlyönnistä 1.10.2016 alkaen ainakin siihen saakka, kun A oli jäänyt eläkkeelle 1.9.2018 lukien.

Lausumillaan perusteilla hovioikeus katsoi, että A:lle aiheutuneen vahingon määrä oli ainakin vaaditut 63 784,34 euroa.

Näillä perusteilla hovioikeus muutti käräjäoikeuden tuomiota siten, että B Oy velvoitettiin suorittamaan A:lle korvaukseksi takaisinottovelvollisuuden laiminlyönnistä 63 784,34 euroa viivästyskorkoineen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Tapio Kamppinen, Seppo Hyartt ja Teemu Saukkoriipi.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

B Oy:lle myönnettiin valituslupa oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 3 §:n 2 momentin 2 kohdan nojalla rajoitettuna kysymykseen työsopimuslain 6 luvun 6 §:n mukaisen takaisinottovelvollisuuden täyttämisestä.

B Oy vaati valituksessaan, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja kanne hylätään kokonaisuudessaan.

A vaati vastauksessaan, että valitus hylätään.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta

1. A on työskennellyt toistaiseksi voimassa olevassa työsopimussuhteessa H Oy:n palveluksessa 1.1.1990 lukien 4.3.2015 saakka. B Oy on 4.3.2015 ostanut H Oy:ltä maakuntalehti L:n Sanomat, kaupunkilehti M:n sekä paikallislehdet Y:n, O:n ja P:n. Kaupan yhteydessä A ja 73 muuta työntekijää ovat siirtyneet yhtiön palvelukseen vanhoina työntekijöinä. A:n pääasiallinen toimenkuva on ollut toimittajan työ L:n Sanomien uutisvuoron vuorokierrossa.

2. Yhtiö on 16.3.–27.4.2015 käytyjen yhteistoimintaneuvottelujen päätteeksi irtisanonut yhteensä 13 työntekijää. A:n työsopimus on 27.4.2015 irtisanottu taloudellisista, tuotannollisista ja toiminnan uudelleen järjestelyistä johtuvista syistä siten, että työsuhde on päättynyt 27.10.2015. Työsuhteensa päättymisen jälkeen A on työskennellyt yhtiön palveluksessa määräaikaisissa työsuhteissa 7.3.–13.3.2016, 17.3.2016 sekä 29.3.–30.9.2016 tehden samankaltaisia työtehtäviä kuin ennen irtisanomistaan. Työsopimuslain 6 luvun 6 §:ssä (55/2001) säädetty takaisinottoaika on päättynyt A:n kohdalla 27.7.2016.

3. Yhtiön johtoryhmän kokouksessa 10.8.2016 on ollut esillä yhteistoimintaneuvottelujen yhteydessä kaupunkilehti M:stä L:n Sanomien ja kaupunkilehti M:n yhteiseksi toimittajaksi siirtyneen U:n 27.7.2015 alkaneen sairausloman jatkuminen, toimenpiteet hänen työkykynsä selvittämiseksi ja mahdollinen tuleva irtisanominen. Kokouksessa on tehty ehdotus järjestelystä, jossa L:n Sanomien uutisvuoron vuorokierrosta yhteistoimintaneuvottelujen yhteydessä paikallislehti P:hen siirretty toimittaja W siirrettäisiin U:n tilalle L:n Sanomiin ja yhtiöön määräaikaisessa työsuhteessa oleva R vakinaistettaisiin paikallislehti P:n toimitukseen. Ehdotuksen mukainen päätös on sittemmin tehty 24.8.2016 käytyjen työterveyshuollon neuvottelujen jälkeen, kun U:n sairausloman jatkuminen on varmistunut. Lisäksi yhtiön johtoryhmän kokouksessa 10.8.2016 on päätetty N:n ottamisesta vuoden 2016 loppuun kestävään määräaikaiseen ja osa-aikaiseen työsuhteeseen kaupunkilehti M:ään.

4. Johtoryhmän tietoon on edellä mainitussa kokouksessa saatettu myös J:n kesäkuussa 2016 tapahtunut irtisanoutuminen paikallislehti Y:n toimittajan tehtävästä. Johtoryhmä on tuolloin päättänyt, että ennen uuden toimittajan palkkaamista paikallislehti Y:hyn yhtiö selvittää sen kaikkien paikallislehtien rekrytointitarpeen. Tätä kysymystä on käsitelty päätoimittajien kokouksessa 12.8.2016, minkä jälkeen yhtiö on tehnyt päätöksen siitä, että resurssi ohjataan paikallislehti Y:hyn. Tehtävän täyttämistä koskevat toimenpiteet on käynnistetty pian tämän jälkeen. Yhtiö on 29.9.2016 tehnyt työsopimuksen tehtävään valitun K:n kanssa.

5. A:n kanne on perustunut siihen, että B Oy oli rikkonut takaisinottovelvollisuuttaan, kun yhtiö oli ottanut R:n paikallislehti P:hen toimittajaksi vakinaiseen työsuhteeseen ja siirtänyt W:n paikallislehti P:stä L:n Sanomien uutisvuoron vuorokiertoon. A on pitänyt takaisinottovelvollisuutta rikkovana myös sitä, että N oli otettu määräaikaiseen työsuhteeseen kaupunkilehti M:n osa-aikaiseksi toimittajaksi ja K oli valittu paikallislehti Y:n toimittajan tehtävään. Lisäksi yhtiö oli A:n takaisinottoaikana tarjonnut toimittaja U:n sairauslomasijaisuuksia L:n Sanomien uutisvuoron vuorokierrossa 2.11.2015 ja 3.4.2016 välisenä aikana samojen yhteistoimintaneuvottelujen yhteydessä irtisanotulle Q:lle, vaikka kyseiset sijaisuudet olisi tullut antaa tehtävää aikaisemmin hoitaneelle A:lle.

6. Yhtiö on kiistänyt kanteen sillä perusteella, että se ei ollut takaisinottoaikana tiennyt tarvitsevansa uusia työntekijöitä. Yhtiö oli vasta 24.8.2016 tullut tietoiseksi siitä, että sairauslomalla olleella U:lla ei ollut edellytyksiä palata töihin, ja tehnyt päätöksen U:n irtisanomisesta vasta tämän jälkeen. J oli jättänyt ilmoituksen irtisanoutumisestaan kesälomakauden aikana yhtiön toimitusjohtajan sähköpostiin, ja ilmoitusta oli käsitelty johtoryhmän kokouksessa vasta kesälomien jälkeen.

Korkeimman oikeuden ratkaistavana oleva kysymys

7. Korkeimmassa oikeudessa on ratkaistavana kysymys siitä, onko B Oy laiminlyönyt työsopimuslain 6 luvun 6 §:n (55/2001) mukaisen takaisinottovelvollisuutensa, kun se ei ole tarjonnut edellä kohdassa 5 mainittuja tehtäviä A:lle.

Takaisinottovelvollisuutta koskeva säännös ja sen tulkinnan lähtökohdat

8. Tässä asiassa sovellettavan työsopimuslain 6 luvun 6 §:n (55/2001) mukaan työnantajan on tarjottava työtä lain 7 luvun 3 tai 7 §:ssä säädetyillä perusteilla irtisanomalleen, työvoimatoimistosta edelleen työtä hakevalle entiselle työntekijälleen, jos hän tarvitsee työntekijöitä yhdeksän kuukauden kuluessa työsuhteen päättymisestä samoihin tai samankaltaisiin tehtäviin, joita irtisanottu työntekijä oli tehnyt.

9. Säännöksen esitöiden mukaan velvollisuus ottaa työntekijä takaisin tarkoittaa irtisanotun työntekijän etuoikeutta tarjolla olevaan työhön suhteessa muihin työnhakijoihin. Irtisanottu työntekijä ei kuitenkaan syrjäytä sellaisia työntekijöitä, joiden työsuhde on vielä voimassa (HE 157/2000 vp s. 94).

10. Säännöksen sanamuodosta tai lain esitöistä ei ilmene, kuinka konkreettisesti työntekijän tarpeen on tullut takaisinottoaikana ilmetä, jotta työnantajalla olisi takaisinottovelvollisuus. Oikeuskirjallisuudessa on säännöksen soveltamisen näkökulmasta pidetty olennaisena sitä, milloin uutta työvoimaa on alettu etsiä työvoimaviranomaisen välityksellä tai esimerkiksi sanomalehti-ilmoituksella (Kari-Pekka Tiitinen – Tarja Kröger, Työsopimusoikeus, 2012, s. 705, Seppo Koskinen – Kimmo Nieminen – Mika Valkonen, Työsuhteen päättäminen, 2019, s. 1145). Jos haku on käynnistynyt vasta takaisinottoajan jälkeen, säännöksen soveltamisedellytysten ei ole katsottu täyttyvän (Harri Hietala – Tapani Kahri – Martti Kairinen – Keijo Kaivanto, Työsopimuslaki käytännössä, 2016, s. 350).

11. Korkein oikeus toteaa, että takaisinottovelvollisuutta arvioitaessa on otettava huomioon työnantajan liikkeenjohtovalta. Kuten Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2013:48 todennut (kohta 8), työnantaja voi liikkeenjohtovaltansa nojalla päättää muun ohella siitä, missä laajuudessa ja millaisin järjestelyin liiketoimintaa harjoitetaan. Työnantajalla on liikkeenjohtovaltansa nojalla oikeus arvioida, onko sillä lisätyövoiman tai uusien työntekijöiden tarvetta. Työnantajalla on myös oikeus päättää, ryhtyykö se tämän tarpeen tunnistettuaan toimenpiteisiin vai ei.

12. Työnantajan liikkeenjohtovallasta seuraa, että takaisinottovelvollisuus ei voi syntyä pelkästään sillä perusteella, että aikaisemmin irtisanotun työntekijän takaisinottoaikana tapahtuu jokin työnantajan työvoiman tarpeeseen vaikuttava muutos, esimerkiksi työnantajan palveluksessa olevan henkilön työsuhteen päättyminen. Takaisinottovelvollisuuden voidaan katsoa syntyvän vasta, kun työnantaja on muutoksesta tiedon saatuaan arvioinut tilanteen ja päätynyt siihen, että muutokseen reagoidaan ottamalla uusi työntekijä. Tällainen ratkaisu voi ilmetä paitsi työnantajan tekemästä nimenomaisesta päätöksestä myös sellaisista työnantajan käytännön toimista, jotka osoittavat työnantajan tosiasiassa päätyneen uuden työntekijän rekrytointiin. Jos tämä ratkaisu tehdään takaisinottoaikana, lisätyöntekijän tarve on tyydytettävä ensisijaisesti ottamalla aikaisemmin irtisanottu työntekijä takaisin.

13. Takaisinottovelvollisuutta koskevalla säännöksellä on edellä todetuin tavoin annettu irtisanotulle työntekijälle etuoikeus tulla otetuksi työnantajan palvelukseen ennen muita työnhakijoita. Sen vuoksi takaisinottovelvollisuuden kannalta ratkaisevana on perusteltua pitää sitä, tekeekö työnantaja päätöksen uusien työntekijöiden ottamisesta tosiasiassa takaisinottoaikana. Jos päätös on tehty takaisinottoaikana, työnantajan on tullut jo päätöstä tehdessään ottaa huomioon irtisanotun työntekijän etuoikeus päästä työhön. Merkitystä ei tällöin ole sillä, milloin työnantaja on ryhtynyt toimenpiteisiin päätöksen toimeenpanemiseksi, esimerkiksi julkaisemalla uusia tehtäviä koskevan hakuilmoituksen. Takaisinottovelvollisuuden kiertämisestä ja siten sen laiminlyönnistä on kysymys myös silloin, jos työnantaja on jo takaisinottoaikana tosiasiallisesti tehnyt päätöksen uuden työntekijän ottamisesta, mutta on takaisinottovelvollisuuden välttääkseen siirtänyt asiaa koskevan muodollisen päätöksenteon takaisinottoajan päättymisen jälkeiseen aikaan.

14. Työnantajalla on vakiintuneesti katsottu olevan näyttövelvollisuus työsuhteen asiallisen ja painavan päättämisperusteen täyttymisen osalta. Tämän näyttövelvollisuuden piiriin on katsottu kuuluvan myös työn tarjoamis- ja koulutusvelvollisuuden täyttyminen (HE 157/2000 vp s. 104 ja KKO 1995:42). Korkein oikeus katsoo, että työnantajalla on työsopimuslain 6 luvun 6 §:ää sovellettaessa vastaavasti velvollisuus näyttää, että uuden työntekijän palkkaamisesta on myös tosiasiallisesti päätetty vasta aikaisemmin irtisanotun työntekijän takaisinottoajan päättymisen jälkeen.

Takaisinottovelvollisuuden arviointi tässä asiassa

Yhtiön päätökset ja toimenpiteet uuden työvoiman palkkaamisesta

15. Yhtiön tiedossa on kesäkuussa 2016 ollut J:n irtisanoutuminen ja U:n jo varsin pitkään kestänyt sairausloma ja sen mahdollinen jatkuminen. Hovioikeus on näytön vastaanotettuaan katsonut, että yhtiö oli tehnyt uusien työntekijöiden tarpeeseen liittyvät päätökset elokuussa 2016 yhtiön johtoon kuuluvien palattua kesälomiltaan. Näiden seikkojen edellyttämiä toimenpiteitä oli hovioikeuden tuomiossa kuvatuin tavoin käsitelty yhtiön johtoryhmän kokouksessa vasta A:n takaisinottoajan päättymisen jälkeen. Uuden työntekijän (K) palkkaamista, uutta määräaikaista työsuhdetta (N) ja yhden määräaikaisen työsuhteen vakinaistamista (R) koskeva yhtiön päätöksenteko ja sitä seuraavat toimenpiteet ovat niin ikään ajoittuneet takaisinottoajan jälkeiseen aikaan. Tämän perusteella yhtiön päätökset ja niitä seuranneet toimenpiteet, jotka olivat johtaneet kohdissa 3 ja 4 kuvattuihin uusien työntekijöiden palkkaamiseen ja työntekijän siirtoon, oli tehty takaisinottoajan päättymisen jälkeen.

16. A on katsonut, että yhtiö oli lain kiertämiseksi tarkoituksella lykännyt edellä mainittua päätöksentekoaan huolimatta siitä, että työntekijätarve oli ollut sen tiedossa jo kesäkuussa 2016 eli hyvissä ajoin ennen takaisinottoajan päättymistä.

17. Korkein oikeus toteaa, että yhtiön oli ennen U:n työsuhteen irtisanomista pitänyt varmistua siitä, että tämän työkyky oli työsopimuslain 7 luvun 2 §:n 2 momentin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla vähentynyt sairauden vuoksi olennaisesti ja niin pitkäaikaisesti, että työnantajalta ei voitu kohtuudella edellyttää sopimussuhteen jatkamista. Pelkästään se, että yhtiön olisi hovioikeuden katsomin tavoin jo takaisinottoaikana pitänyt pystyä päättelemään U:n sairausloman jatkuminen, ei riitä osoittamaan, että järjestelyt, jotka yhtiö oli toteuttanut hänen irtisanomisensa edellytysten selvittämiseksi ja sen jälkeen uuden työntekijän palkkaamiseksi, olisi lykätty takaisinottoajan päättymisen jälkeiseen aikaan tarkoituksin välttää tehtävien tarjoamista A:lle.

18. Yhden toimittajan (J) irtisanoutuminen oli tullut yhtiön tietoon jo kesäkuussa 2016 eli ennen A:n takaisinottoajan päättymistä 27.7.2016. Hovioikeus on edellä todetulla tavalla katsonut yhtiön päätöksenteon siirtyneen elokuulle 2016, jolloin yhtiön johtoon kuuluvat olivat palanneet kesälomiltaan. Korkein oikeus toteaa, että työntekijän irtisanoutumisesta A:n takaisinottoajan päättymiseen kuluneen ajan pituus ei vielä sellaisenaan anna aihetta epäillä yhtiön pyrkineen lykkäämään päätöksentekoaan elokuulle tarkoituksenaan välttää tehtävän tarjoamista A:lle, vaikka A:n väittämin tavoin yhtiössä olisi ennen takaisinottoajan päättymistä arvioitu, että J:n tilalle tarvitaan uusi työntekijä. Yhtiöllä on ollut liikkeenjohtovaltansa nojalla oikeus harkita, mihin toimenpiteisiin työntekijän irtisanoutuminen antaa aihetta ja millä aikataululla.

19. Yhtiön päätettyä irtisanoa pitkällä sairauslomalla olleen työntekijän tämän sairauden perusteella yhtiön suorittamaan järjestelyyn on kuulunut vielä se, että toinen yhtiön palveluksessa toistaiseksi voimassa olleella työsopimuksella ollut työntekijä (W) oli siirretty yhtiön sisäisellä siirrolla hoitamaan sairauden vuoksi irtisanotun U:n tehtäviä. Käräjäoikeuden tuomiossaan toteamin tavoin yhtiö oli tällä menettelyllään siirtänyt työntekijän työyksiköstä toiseen. Korkeimman oikeuden ratkaisusta KKO 2010:43 (kohta 17) ilmenevin tavoin liiketoiminnan uudelleenjärjestelyistä johtuva työntekijän siirto on voitu toteuttaa myös takaisinottoaikana ilman, että työnantaja menettely olisi rikkonut työsopimuslain 6 luvun 6 §:n mukaista takaisinottovelvollisuutta. Korkein oikeus katsoo, että tässäkään tapauksessa työntekijän siirtämistä tehtävästä toiseen ei ole pidettävä takaisinottovelvollisuuden rikkomisena.

20. Yhtiö on tehnyt edellä mainitut työntekijöiden palkkaamiseen johtaneet päätökset ja työntekijän siirron tehtävästä toiseen vasta A:n takaisinottoajan päätyttyä. Yhtiö on saattanut myös uskottavaksi, että päätöksentekoa uusien työntekijöiden palkkaamisesta ei ollut siirretty A:n takaisinottoajan päättymisen jälkeiseen aikaan työsopimuslain 6 luvun 6 §:ssä säädetyn takaisinottovelvollisuuden kiertämiseksi. Kysymys ei ole ollut takaisinottovelvollisuuden tarkoittamasta työstä, joten yhtiöllä ei ole enää ollut velvollisuutta tarjota mainittuja tehtäviä ensisijaisesti A:lle.

Takaisinottoaikana tapahtunut työn tarjoaminen

21. A on perustanut kanteensa myös siihen, että yhtiö oli rikkonut takaisinottovelvollisuuttaan tarjoamalla U:n sairauslomasijaisuuksia L:n Sanomien uutisvuoron vuorokierrossa 2.11.2015 ja 3.4.2016 välisenä aikana A:n sijasta toiselle työntekijälle (Q). A:n mukaan hän oli aikaisemmin hoitanut kyseistä toimittajan tehtävää ja hänellä oli siten yhtiön palkkaamaan, A:n kanssa samaan aikaan irtisanottuun ja takaisinottovelvollisuuden piiriin myös kuuluneeseen Q:hun nähden etuoikeus kyseisiin määräaikaisiin työsopimuksiin.

22. Korkein oikeus toteaa, että työsopimuslaissa ei ole säädetty takaisinottovelvollisuuden piiriin kuuluvien työntekijöiden keskinäisestä etusijajärjestyksestä. Työnantajalla on kuitenkin tällöinkin velvollisuus noudattaa työsopimuslakiin sisältyvää tasapuolisen kohtelun vaatimusta (HE 157/2000 vp s. 94) sekä muita lakiin perustuvia velvoitteita kuten syrjintäkieltoja. Näin ollen työnantajalla on hyväksyttäviä perusteita noudattaen oikeus harkita, kuka takaisinottovelvollisuuden piiriin kuuluvista irtisanotuista työntekijöistä valitaan tehtävään.

23. Korkein oikeus katsoo, että A:lla ei ole ollut väittämäänsä etuoikeutta tulla valituksi edellä mainittuihin määräaikaisiin työsuhteisiin. Yhtiö ei siten ole rikkonut takaisinottovelvollisuuttaan siltä osin kuin se on tarjonnut avoinna olleita sairauslomansijaisuuksia A:n sijasta toiselle takaisinottovelvollisuuden piirissä olleelle työntekijälle.

Johtopäätös

24. B Oy ei ole rikkonut työsopimuslain 6 luvun 6 §:ssä (55/2001) tarkoitettua takaisinottovelvollisuuttaan missään niissä työtehtävien tarjoamatta jättämisissä, jotka A on esittänyt kannevaatimuksensa perusteeksi. Asiassa ei ole siten perustetta velvoittaa yhtiötä suorittamaan A:lle vahingonkorvausta työsopimuslain 12 luvun 1 §:n nojalla.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomio kumotaan. Asia jätetään käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen varaan.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Jukka Sippo, Tuomo Antila, Kirsti Uusitalo, Jussi Tapani ja Timo Ojala. Esittelijä Jukka-Pekka Salonen.