KKO:2021:43

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Pirkanmaan käräjäoikeuden päätös 31.10.2018 nro 18/38987

B Oy:n konkurssipesä vaati B Oy:n edustajaan A:han kohdistamassaan takaisinsaantikanteessa, että yrityskiinnitysvakuuden antamista koskevat yhtiön ja A:n väliset oikeustoimet määrätään peräytymään ja että A velvoitetaan luovuttamaan yrityskiinnityshaltijavelkakirja konkurssipesälle. A kiisti kanteen muun muassa sillä perusteella, että hänellä ei ollut kyseistä panttivelkakirjaa hallussaan. A:n vastattua kanteeseen konkurssipesälle selvisi, että panttivelkakirja ei ollut A:n hallussa vaan pantattuna eräälle pankille. Konkurssipesä peruutti kanteensa.

Konkurssipesä vaati kanteen peruuttamisesta huolimatta, että asianosaiset velvoitetaan pitämään A:n vastauksen antamiseen saakka kertyneet oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan ja että A velvoitetaan korvaamaan konkurssipesälle vastauksen antamisen jälkeiset oikeudenkäyntikulut. Toissijaisesti konkurssipesä vaati, että asianosaiset velvoitetaan pitämään nämäkin oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

A vaati, että kanteen peruuttanut konkurssipesä velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa korkoineen.

Käräjäoikeus velvoitti konkurssipesän korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut korkoineen.

Käräjäoikeus totesi perusteluissaan, että A oli vastustanut kannetta sillä perusteella, että panttivelkakirja ei ollut hänen hallussaan, mikä vastasi asian oikeaa tilaa. Näin toimiessaan A ei ollut menetellyt siten, että asiassa olisi perusteita velvoittaa hänet korvaamaan konkurssipesän oikeudenkäyntikulut asiassa.

Käräjäoikeus katsoi A:n allekirjoittaman pesäluettelon merkintöjen ja sen liitteiden perusteella, että konkurssipesän pesänhoitajalle oli perustellusti voinut syntyä käsitys, että A oli panttivelkakirjan haltija. Ennen takaisinsaantikanteen vireillepanoa pesänhoitaja ei ollut pyytänyt A:ta luovuttamaan panttivelkakirjaa konkurssipesälle, vaikka näin menettelemällä pesänhoitaja olisi saanut tiedon asiasta. Asiassa oli jäänyt näyttämättä, että konkurssipesän ei olisi pitänyt ennen kanteen nostamista olla tietoinen siitä, että panttivelkakirja ei ollut A:n hallussa. Asiassa ei ollut edellytyksiä velvoittaa asianosaisia pitämään oikeudenkäyntikulujaan vahinkonaan. Asian hävinnyt konkurssipesä oli velvollinen korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Oskar Kulmala.

Turun hovioikeuden tuomio 8.10.2019 nro 804

Konkurssipesä valitti hovioikeuteen.

Hovioikeus velvoitti A:n korvaamaan konkurssipesän oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudessa. Hovioikeus totesi, että A ei ollut konkurssimenettelyssä ilmoittanut, että panttivelkakirja ei ollut hänen hallussaan. Hovioikeus katsoi A:n toiminnan asiassa aiheuttaneen tarpeettoman oikeudenkäynnin, minkä vuoksi hän oli velvollinen korvaamaan konkurssipesän oikeudenkäyntikulut.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Juha Karvinen, Katariina Sorvari ja Atso Sinervo. Esittelijä Ann-Mari Poso.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa.

A vaati valituksessaan, että konkurssipesä velvoitetaan korvaamaan hänen käräjäoikeuskulunsa korkoineen.

Konkurssipesä vaati vastauksessaan, että valitus hylätään.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta

1. A oli konkurssiin asetetun yhtiön edustajana vahvistanut pesäluettelon, jonka liitteiden mukaan yhtiön omaisuuteen kohdistui yrityskiinnitys ja A oli panttivelkakirjan haltija. Konkurssipesä on A:ta vastaan nostamassaan takaisinsaantia konkurssipesään koskevassa kanteessa vaatinut, että panttikirjan vakuudeksi antamista koskevat yhtiön ja A:n väliset oikeustoimet peräytetään ja A velvoitetaan palauttamaan panttivelkakirja konkurssipesälle.

2. Konkurssipesä on käräjäoikeudessa peruuttanut takaisinsaantikanteen sen jälkeen, kun A oli kanteeseen vastatessaan ilmoittanut, että panttivelkakirja ei ollut hänen hallussaan, ja konkurssipesä oli saanut suorittamiensa selvittelyjen jälkeen tietää sen olevan pantattuna eräälle pankille.

3. Konkurssipesä on vaatinut käräjäoikeudessa ensisijaisesti, että A velvoitetaan korvaamaan kanteen peruuttamisesta huolimatta konkurssipesän oikeudenkäyntikulut kanteeseen vastaamisen jälkeiseltä ajalta siihen saakka, kunnes konkurssipesä oli peruuttanut kanteensa. Muilta osin konkurssipesä on katsonut, että asianosaisten tuli vastata itse omista oikeudenkäyntikuluistaan. A on puolestaan vaatinut, että konkurssipesä velvoitetaan kanteen peruuttamisen vuoksi korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa käräjäoikeudessa.

4. Käräjäoikeus on katsonut konkurssipesän hävinneen asian ja velvoittanut sen korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut. Konkurssipesän valituksesta hovioikeus on katsonut, että A oli toiminnallaan aiheuttanut tarpeettoman oikeudenkäynnin. Hovioikeus on kumonnut käräjäoikeuden ratkaisun ja velvoittanut A:n korvaamaan konkurssipesän oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudessa.

Kysymyksenasettelu

5. Korkeimmassa oikeudessa on A:n valituksen perusteella kysymys siitä, onko konkurssipesä kanteensa peruutettuaan velvollinen korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudessa vai onko asiassa konkurssipesän mainitsemilla perusteilla erityisiä syitä määrätä oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuudesta toisin.

Oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevat oikeusohjeet

6. Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 7 §:n 1 momentin mukaan asianosaisen, jonka kanne jätetään tutkimatta, katsotaan hävinneen asian. Pykälän 2 momentin mukaan jos asian käsittely jätetään sillensä sen vuoksi, että asianosainen on peruuttanut kanteensa, hänen on korvattava vastapuolensa kulut, jollei ole erityistä syytä määrätä korvausvelvollisuudesta toisin.

7. Oikeuskäytännössä kanteen peruuttamisen on pääsääntöisesti katsottu oikeudenkäyntikulujen korvaamisen kannalta rinnastuvan kanteen tutkimatta jättämiseen. Kanteen peruuttaminen merkitsee siten lähtökohtaisesti sitä, että asianosainen on hävinnyt asian (ks. KKO 2019:59, kohta 11 ja siinä viitattu ratkaisu).

8. Oikeuskäytännössä oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 7 §:n 2 momentissa tarkoitettuja erityisiä syitä on arvioitu sen perusteella, onko vaatimus johtanut siihen, että asian tila olisi vaaditun oikeusseuraamuksen kannalta merkityksellisellä tavalla muuttunut (KKO 2019:59, kohta 12 ja siinä viitatut ratkaisut). Tällaista tilannetta koskee lain perusteluissa (HE 191/1993 vp s. 15—16) mainittu esimerkki, jossa kanteen peruuttaminen on tapahtunut sen vuoksi, että vastaaja on täyttänyt vaatimuksen kanteen vireillepanon jälkeen. Lisäksi on otettu huomioon asian laatu sekä muut oikeudenkäymiskaaren 21 luvun säännökset niistä ilmenevine periaatteineen (KKO 2006:106, kohta 4 ja KKO 2019:63, kohta 9).

9. Merkitystä on annettu muun muassa sille, onko asianosainen oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 4 §:ssä tarkoitetuin tavoin aiheuttanut tarpeettoman oikeudenkäynnin (KKO 2006:106, kohta 4). Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 4 §:n 1 momentin mukaan jos voittanut asianosainen on aloittanut oikeudenkäynnin ilman, että vastapuoli on antanut siihen aihetta, taikka muutoin tahallisesti tai huolimattomuudesta aiheuttanut tarpeettoman oikeudenkäynnin, hän on velvollinen korvaamaan vastapuolensa oikeudenkäyntikulut, jollei asiassa ilmenneisiin seikkoihin nähden ole aihetta määrätä, että kumpikin asianosainen saa pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Pykälän 2 momentin mukaan tuomioistuin voi määrätä, että asianosaisten on pidettävä oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan, jos seikka, josta asian lopputulos aiheutui, ei ennen oikeudenkäyntiä ollut hävinneen osapuolen tiedossa eikä hänen olisi pitänytkään olla siitä tietoinen. Lain perustelujen (HE 191/1993 vp s. 12–13) mukaan vastaaja voi aiheuttaa 1 momentissa tarkoitetun tarpeettoman oikeudenkäynnin esimerkiksi laiminlyömällä ilmoittaa vastapuolelleen seikasta, johon hänen oikeutensa kiistatta perustuu ja josta vastapuoli ei ole tiennyt eikä hänen ole pitänytkään tietää. Jos näissä tapauksissa on ilmeistä, että kantaja ei olisi nostanut kannetta, jos hän olisi saanut tiedon mainitusta seikasta, lainkohta tulee sovellettavaksi.

10. Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 5 §:n mukaan jos asianosainen on jäämällä pois tuomioistuimesta, jättämällä noudattamatta tuomioistuimen antamia määräyksiä tai esittämällä väitteen, jonka hän on tiennyt tai hänen olisi pitänyt tietää aiheettomaksi, taikka muutoin oikeudenkäyntiä pitkittämällä velvollisuuden vastaisella menettelyllään tahallisesti tai huolimattomuudesta aiheuttanut toiselle asianosaiselle kustannuksia, hän on velvollinen korvaamaan sellaiset kustannukset riippumatta siitä, kuinka oikeudenkäyntikulut muutoin on korvattava.

Konkurssilain velallisen edustajaa koskevat oikeusohjeet

11. Konkurssilain 4 luvun 5 §:n 1 momentin mukaan velallisen on myötävaikutettava siihen, että pesänhoitaja voi suorittaa hänelle kuuluvat tehtävät ja konkurssimenettely voidaan saattaa asianmukaisesti päätökseen. Pykälän 2 momentin mukaan velallisen tulee erityisesti muun ohella antaa pesänhoitajalle pesäluettelon laatimista varten tarpeelliset tiedot konkurssipesään kuuluvasta omaisuudesta ja konkurssisaatavista sekä antaa pesänhoitajalle muut tämän tehtävän hoitamiseksi tarpeelliset tiedot. Konkurssilain perusteluissa (HE 26/2003 vp s. 62—63) on todettu velallisen myötävaikutus- ja tietojenantovelvollisuuden olevan laaja ja jatkuvan konkurssin päättymiseen eli lopputilityksen hyväksymiseen asti. Tietojenantovelvollisuutta ei ole säännöksessä rajattu vain pesänhoitajan pyytämiin tietoihin. Velallisen tulee perustelujen mukaan myös oma-aloitteisesti ilmoittaa sellaiset seikat, jotka velallisen tieten voivat olla pesänhoitajan tehtävien suorittamiseksi tarpeen.

12. Konkurssilain 4 luvun 6 §:n 1 momentin mukaan velallisen on vahvistettava allekirjoituksellaan pesäluettelo oikeaksi. Jos velallinen ei voi sellaisenaan vahvistaa pesäluetteloa oikeaksi, hänen tulee esittää tai liittää siihen tarpeellisiksi katsomansa täydennykset, oikaisut ja muut huomautukset.

Konkurssipesän pesänhoitajaa koskevat oikeusohjeet

13. Konkurssilain 14 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan pesänhoitajan on hoidettava tehtävänsä huolellisesti ja hyvää pesänhoitotapaa noudattaen. Lainkohdan perusteluiden (HE 26/2003 vp s. 133) mukaan hyvä pesänhoitotapa osoittaa sen, miten huolellinen pesänhoitaja toimii pesää hoitaessaan. Perusteluissa on todettu, että konkurssiasiain neuvottelukunnan suosituksilla on ollut keskeinen asema arvioitaessa hyvän pesänhoitotavan pesänhoitajalle asettamia vaatimuksia eri tilanteissa. Pesänhoitajan tehtäviä koskevan konkurssilain 14 luvun 5 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaan pesänhoitajan tehtävänä on selvittää pesän laajuus sekä mahdollisuudet peräyttää oikeustoimia ja palauttaa omaisuutta pesään.

14. Oikeuskirjallisuudessa on esitetty, että ennen takaisinsaantikannetta on syytä katsoa, voidaanko omaisuutta saada takaisin neuvotteluteitse (Mikko Könkkölä — Tuula Linna: Konkurssioikeus, 2020, s. 765). Konkurssiasiain neuvottelukunnan takaisinsaantia konkurssissa koskevan nykyisen (30.10.2019) ja aikaisemman (28.9.2004) suosituksen (suositus 9, kohta 3) mukaan hyvä pesänhoitotapa edellyttää, että pesänhoitaja takaisinsaantiperusteiden selvittämiseksi muun muassa haastattelee henkilökuntaa ja tarkastaa riittävässä määrin yhtiön toimielinten kokouspöytäkirjoja ja muuta hallintomateriaalia. Nykyisen suosituksen kohdassa 4 todetaan, että ennen takaisinsaantikanteen nostamista pesänhoitajan on yleensä syytä tehdä takaisinsaantivaatimus. Hyvää asianajajatapaa koskevien ohjeiden (15.1.2009, kohta 7.1) mukaan asianajaja ei saa ilman erityistä syytä ryhtyä oikeudellisiin toimenpiteisiin ilmoittamatta vastapuolelle asiakkaansa vaatimuksia ja varaamatta vastapuolelle kohtuullista harkinta-aikaa sekä tilaisuutta asian sovinnolliseen selvittämiseen.

Korkeimman oikeuden arviointi ja johtopäätökset

Arvioinnin lähtökohdat

15. Konkurssipesä on peruuttanut kanteensa, joten se on oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 7 §:n 2 momentin nojalla lähtökohtaisesti velvollinen korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudessa. Konkurssipesä on kuitenkin katsonut, että asiassa on erityiset syyt poiketa pääsäännön mukaisesta korvausvelvollisuudesta.

16. Asiassa on ensin arvioitava konkurssipesän vetoamien erityisten syiden osalta A:n käräjäoikeudessa kanteeseen antamaan vastaukseen ja sen konkurssipesälle tapahtuneeseen tiedoksi antamiseen saakka kertyneiden oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuutta. Tältä osin arvioitavana on erityisesti, muodostaako A:n pesäluettelossa vahvistama tieto panttivelkakirjan hallinnasta erityisen syyn poiketa oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 7 §:n 2 momentista ilmenevästä pääsäännöstä. Toiseksi on arvioitava A:n vastauksen antamisen jälkeen syntyneiden oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuutta. Tällöin arvioitavana on erityisesti, onko A jättämällä vastauksessaan ilmoittamatta, kenelle panttivelkakirja on annettu vakuudeksi, viivyttänyt oikeudenkäyntiä siten, että tämä muodostaisi erityisen syyn poiketa pääsäännön mukaisesta korvausvelvollisuudesta.

Vastauksen antamiseen saakka kertyneiden oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuus

17. Konkurssipesä on vasta A:n vastattua kanteeseen ja asiaa sen jälkeen selviteltyään saanut tietää, että panttivelkakirja ei ollut A:n hallussa vaan se oli jo aikaisemmin pantattu eräälle pankille. Konkurssipesä on sen jälkeen peruuttanut kanteensa. Korkein oikeus toteaa, että kanteen peruuttaminen ei ole johtunut siitä, että konkurssipesä olisi kanteen nostamisella päässyt tavoittelemaansa lopputulokseen tai että asiantila olisi sen vuoksi merkityksellisellä tavalla muuttunut.

18. Erityisiä syitä arvioitaessa on edellä todetun lisäksi otettava huomioon oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 4 § siitä ilmenevine periaatteineen. Asiassa on riidatonta, että A on vahvistanut pesäluettelon, jonka liitteiden mukaan A on panttivelkakirjan haltija. Ennen pesäluettelon vahvistamista pesänhoitajan ja A:n välillä ei ole ollut keskustelua siitä, oliko pesäluettelon liitteiden mukainen tieto oikea, minkä saatavan vakuudeksi panttivelkakirja oli annettu ja oliko panttivelkakirja edelleen A:n hallinnassa. Pesäluettelon liitteiden tiedot ovat kuitenkin vaikuttaneet siihen, että konkurssipesä on nostanut takaisinsaantikanteen A:ta vastaan. Vaikka konkurssivelallisella on konkurssin aikana myötävaikutus- ja tiedonantovelvollisuus, Korkein oikeus katsoo, että A:n ei voida pelkästään pesäluettelon vahvistamalla katsoa aiheuttaneen tarpeetonta oikeudenkäyntiä.

19. Konkurssipesä ei ole tehnyt vapaamuotoista takaisinsaantivaatimusta A:lle ennen takaisinsaantikanteen nostamista eikä muutoinkaan pyrkinyt selvittämään panttivelkakirjan olinpaikkaa ja sen mahdollista käyttöä vakuutena. A:n konkurssimenettelyn aikaiset toimet tai konkurssipesän muut takaisinsaantia koskevat asiat eivät ole sellaisia perusteita, joiden nojalla konkurssipesä olisi voinut oikeudenkäyntikulujen korvausvastuuseen vaikuttavalla tavalla jättää tekemättä takaisinsaantikanteen perusteita koskevan selvityksen. Korkein oikeus katsoo, että ennen kanteen nostamista esitetyllä selvityspyynnöllä konkurssipesä olisi voinut saada A:lta tiedon siitä, että tällä ei ole panttivelkakirjaa hallussaan. Konkurssipesän pesänhoitaja olisi velvollisuuksiinsa kuuluvalla toiminnallaan voinut välttää tarpeettoman oikeudenkäynnin.

20. Arvioitaessa asianosaisten toimintaa ennen kanteen nostamista A:n ei voida katsoa toimineen oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 4 §:ssä tarkoitetulla tavalla huolimattomasti. Konkurssipesä olisi puolestaan huolellisesti toimiessaan tullut ennen oikeudenkäyntiä tietoiseksi siitä, että panttivelkakirja ei ole A:n hallinnassa. Korkein oikeus katsoo, että asiassa ei ole kanteen nostamisesta siihen vastaamiseen saakka aiheutuneiden oikeudenkäyntikulujen korvaamisen osalta perusteita oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 4 §:n tai siitä ilmenevien periaatteiden nojalla poiketa oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 7 §:n 2 momentin pääsäännöstä.

Vastauksen antamisen jälkeen syntyneiden oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuus

21. A on antamassaan vastauksessa kiistänyt kanteen muun muassa sillä perusteella, ettei hänellä ole kyseistä panttivelkakirjaa. Hänen vastauksensa on pitänyt paikkansa. A ei ole oma-aloitteisesti ilmoittanut vastauksessaan tai muutoin konkurssipesälle sitä, kenelle panttivelkakirja oli annettu. A:n vastauksen saatuaan konkurssipesä ei edelleenkään ole tiedustellut panttivelkakirjan olinpaikkaa A:lta, vaan on muilla keinoilla selvittänyt asiaa.

22. A ei ole kanteeseen vastatessaan menetellyt oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 5 §:ssä tarkoitetulla tavalla velvollisuuksiensa vastaisesti. Myöskään konkurssilain mukaiset konkurssivelallisen velvollisuudet eivät merkitse sitä, että A:n menettelyä olisi pidettävä mainitun oikeudenkäymiskaaren säännöksen vastaisena menettelynä. Konkurssipesä on sitä vastoin ryhtynyt lisäkustannuksia aiheuttaneisiin toimiin kysymättä A:lta lisätietoja asiassa.

23. Korkein oikeus katsoo, että asiassa ei ole vastauksen antamisen jälkeenkään aiheutuneiden kulujen osalta erityisiä syitä, joiden perusteella oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuutta olisi arvioitava pääsäännöstä poikkeavasti.

Johtopäätös käräjäoikeusvaiheen oikeudenkäyntikuluista

24. Korkein oikeus on edellä todetuilla perusteilla katsonut, että konkurssipesä ei ole esittänyt asiassa sellaisia perusteita, joiden nojalla oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuutta käräjäoikeuden osalta tulisi arvioida oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 7 §:n 2 momentista ilmenevästä poiketen. Konkurssipesä on siten kanteensa peruutettuaan velvollinen korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan. B Oy:n konkurssipesä velvoitetaan korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudessa korkoineen. A vapautetaan suorittamasta B Oy:n konkurssipesälle hovioikeuden tuomiossa määrätyt oikeudenkäyntikulut.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Marjut Jokela, Jarmo Littunen, Tuomo Antila, Jussi Tapani ja Timo Ojala. Esittelijä Marja Reijonen.