KKO:2021:36

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Helsingin käräjäoikeuden tuomio 20.4.2018 nro 18/117325 ja Helsingin hovioikeuden tuomio 4.9.2019 nro 19/137157 kuvataan tarpeellisilta osin Korkeimman oikeuden ratkaisussa.

Asian on ratkaissut käräjäoikeudessa käräjätuomari Marjut Löfroth ja hovioikeudessa hovioikeuden jäsenet Pirjo Aaltonen, Heikki Rautiola ja Miikka Kärki.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 3 §:n 2 momentin 2 kohdan nojalla rajoitettuna koskemaan muun ohella kysymystä siitä, onko A syyllistynyt hovioikeuden selvitetyksi katsomilla seikoilla kohdissa 3 ja 6 kavallukseen.

Valituksessaan A vaati muun ohella, että syytteet kohdissa 3 ja 6 hylätään. Toissijaisesti A vaati, että rangaistusseuraamusta lievennetään.

Syyttäjä ja asianomistaja B vaativat, että valitus hylätään.

Asiaomistaja C ei antanut häneltä pyydettyä vastausta.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Korkeimman oikeuden tuomion kohdat 2, 6 ja 30–46 eivät sisälly selosteeseen, koska ne eivät liity julkaistavaan oikeuskysymykseen vaan petosta koskevaan syytekohtaan 5 sekä eräisiin vahingonkorvauksia ja muusta syytekohdasta tuomittavaa rangaistusta koskeviin kysymyksiin.

Perustelut

Asian tausta ja alempien oikeuksien ratkaisut

1. Syyttäjä on syytekohdissa 3 ja 6 vaatinut A:lle rangaistusta kavalluksesta sillä perusteella, että tämä oli anastanut haltuunsa saamiaan asianomistajien B:n ja C:n varoja. Asianomistajat olivat vuokranneet asuinhuoneistot X Oy:ltä (yhtiö). Yhtiön hallituksen ainoa varsinainen jäsen oli A, joka oli allekirjoittanut vuokrasopimukset yhtiön puolesta. Asianomistajat olivat maksaneet vuokravakuudet vuokrasopimuksessa ilmoitetulle A:n henkilökohtaiselle pankkitilille. A oli käyttänyt varat omiin menoihinsa. Asianomistajat eivät olleet saaneet varoja takaisin vuokrasopimuksen päättymisen jälkeen, vaikka A:lla ei ollut ollut laillista oikeutta pitää varoja itsellään.

3. Käräjäoikeus on katsonut A:n syyllistyneen syytekohdissa 3 ja 6 tarkoitettuihin kavalluksiin.

4. A:n valituksesta hovioikeus on syytekohtien 3 ja 6 osalta todennut, että rikoslain 28 luvun 4 §:n 1 momentin mukaisen esinekavalluksen tunnusmerkistön täyttyminen edellyttää laissa olevaa tai esimerkiksi sopimukseen perustuvaa nimenomaista velvoitetta säilyttää vuokravakuus erillään vuokranantajan muusta varallisuudesta. Asuinhuoneiston vuokrauksesta annetusta laista tällaista ei ilmene, eikä asianosaisten välisessä vuokrasopimuksessa ollut mainintaa vuokravakuuden säilyttämistavasta tai vaatimusta vakuuden pitämisestä erillään. Kavalluksen tunnusmerkistö ei siten voinut asiassa täyttyä pelkästään sillä, että vuokranantaja liittää vuokravakuutena saamansa varat omiin varoihinsa ja mahdollisesti käyttää ne omiin menoihinsa.

5. Hovioikeus on katsonut, että A oli ollut velvollinen palauttamaan vuokravakuuden kohdan 3 asianomistaja C:lle 30.11.2015 ja kohdan 6 asianomistaja B:lle 22.12.2015. Koska A ei ollut palauttanut vuokravakuuksia, hovioikeus on tuominnut A:n rikoslain 28 luvun 4 §:n 3 momentin mukaisista saatavan kavalluksista.

Kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa

7. Korkeimmassa oikeudessa on syytekohtien 3 ja 6 osalta kysymys siitä, täyttääkö A:n menettely rikoslain 28 luvun 4 §:n 1 tai 3 momentin mukaisen kavalluksen tunnusmerkistön. Valitusluvan rajaus huomioon ottaen Korkein oikeus perustaa oikeudelliset arvionsa hovioikeuden selvitetyiksi katsomiin seikkoihin.

Kavallukset (syytekohdat 3 ja 6)

Kysymys syytesidonnaisuudesta

8. A on Korkeimmassa oikeudessa esittänyt, että hänet on tuomittu syytekohtien 3 ja 6 osalta muusta kuin mistä hänelle on vaadittu rangaistusta. Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain (rikosoikeudenkäyntilain) 11 luvun 3 §:n mukaan vastaaja saadaan tuomita vain siitä teosta, josta hänelle on vaadittu rangaistusta. Korkeimman oikeuden ratkaisukäytännöstä (KKO 2020:51, kohta 11 ja KKO 2011:103, kohta 7 ja siinä viitattu ratkaisukäytäntö) ilmenee, että teolla tarkoitetaan syytteen teonkuvauksen mukaista tekoa.

9. Syytekohtien 3 ja 6 teonkuvauksen mukaan A on syyllistynyt kavallukseen, kun asianomistaja ei ollut saanut vuokravakuusvaroja takaisin vuokrasopimuksen päättymisen jälkeen, vaikka A:lla ei ollut ollut laillista oikeutta pitää varoja itsellään. Kohdan 3 kavalluksen osalta tekoajaksi on ilmoitettu 10.5.2015 ja kohdan 6 osalta 20.10.–7.12.2015. Hovioikeuden pääkäsittelyssä syyttäjä on muuttanut kohdan 3 tekoajaksi 4.–30.6.2015 ja kohdan 6 tekoajaksi 20.10.–31.12.2015. Hovioikeus on kohdassa 3 tuominnut A:n 30.11.2015 tehdystä kavalluksesta ja kohdassa 6 kavalluksesta 22.12.2015.

10. Rikosoikeudenkäyntilain 5 luvun 3 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan haastehakemuksessa on ilmoitettava syytteenalainen teko, sen tekoaika ja -paikka ja muut tiedot, jotka tarvitaan teon kuvailemiseksi. Syytteenalaisen teon tekoaika on keskeinen osa teon yksilöintiä. Tekoajalla voi olla välittömiä oikeudellisia vaikutuksia esimerkiksi syyteoikeuden vanhentumiseen ja merkitystä myös rangaistuksen määräämisen kannalta. Syyttäjän muuttaessa syytteessä alun perin ilmoitettua tekoaikaa kysymys on kuitenkin yleensä rikosoikeudenkäyntilain 5 luvun 17 §:n 2 momentissa tarkoitetusta syytteen tarkistamisesta. Syytteen tarkistaminen tekoajan osalta on sallittua, jollei syyte sen myötä muutu koskemaan jotakin toista tekoa. Teon samuus määräytyy sen perusteella, onko kysymys olennaisesti samoihin tosiseikkoihin ja tapahtumiin kuuluvasta menettelystä kuin alkuperäisessä syytteessä (KKO 2019:72, kohdat 8 ja 15).

11. Korkein oikeus toteaa, että kavallussyytteiden teonkuvausten mukaiset rangaistusvaatimukset ovat perustuneet keskeisesti siihen, etteivät asianomistajat olleet saaneet vuokravakuusvaroja takaisin vuokrasopimuksen päättymisen jälkeen, vaikka A:lla ei ollut ollut laillista oikeutta pitää varoja itsellään. Korkein oikeus katsoo, ettei syytteen tekoajan muuttaminen kohdassa 6 ole muuttanut syytteenalaista tekoa toiseksi. Kyse on siten ollut sallitusta syytteen tarkistamisesta, ja A on tuomittu kohdan 6 osalta syytteessä ilmoitetun tekoajan mukaisesti.

12. Syytekohdassa 3 hovioikeus on arvioinut varojen palautusvelvollisuuden ajankohtaa syytteestä poikkeavalla tavalla ja katsonut A:n syyllistyneen kavallukseen vasta 30.11.2015. Tämä hovioikeuden arvio ei kuitenkaan ole merkinnyt sitä, että A:n syyksi olisi luettu jokin muu kuin syytteessä kuvattu menettely, ja A:lla on ollut tässäkin syytekohdassa asianmukainen mahdollisuus puolustautua syytettä vastaan. Se, että hovioikeus on katsonut tekoajaksi 30.11.2015, ei siten merkitse, että A olisi tuomittu rikosoikeudenkäyntilain 11 luvun 3 §:n vastaisesti muusta teosta kuin mistä hänelle on vaadittu rangaistusta.

Sovellettavat säännökset

13. Kavalluksesta on rikoslain 28 luvun 4 §:n 1 momentin mukaan tuomittava se, joka anastaa hallussaan olevia varoja tai muuta irtainta omaisuutta. Saman pykälän 3 momentin mukaan kavalluksesta tuomitaan myös se, joka saatuaan toimeksiannon perusteella tai muulla sellaisella tavalla haltuunsa varoja, joiden arvo hänen on tilitettävä toiselle, oikeudettomasti käyttämällä sanottuja tai niiden tilalle tulleita varoja taikka muulla sellaisella tavalla aiheuttaa tilitysvelvollisuuden täyttämättä jäämisen joko sovittuna tai muuten edellytettynä aikana.

14. Rikoslain 28 luvun 4 §:n 1 momentissa rangaistavaksi säädetty kavallus koskee toisen omaisuuden tai varojen anastamista (esinekavallus). Pykälän 3 momentissa säädetty niin sanottu saatavan kavallus ei sen sijaan kohdistu toisen omistamaan omaisuuteen, vaan siinä rikotaan sitä velvoiteoikeudellista tilitysvelvollisuutta, joka on syntynyt toisen omaisuuden tai varojen muututtua liittämisen tai sekoittumisen kautta siviilioikeudellisessa merkityksessä haltuunsaajan omaisuudeksi (KKO 2020:51, kohta 16).

Esinekavalluksen tunnusmerkistön täyttyminen

15. Syyttäjä on Korkeimmassa oikeudessa ensisijaisesti katsonut, että A:n menettely syytekohdissa 3 ja 6 täyttää esinekavalluksen tunnusmerkistön.

16. Korkein oikeus toteaa, että rikoslain 28 luvun 4 §:n 1 ja 3 momentin mukaisten esinekavalluksen ja saatavan kavalluksen keskeinen ero tilivaroihin kohdistuvana on siinä, että esinekavallus edellyttää varojen haltuunsa saaneella olevan velvollisuus pitää varat erillään omasta varallisuudesta. Saatavan kavalluksen osalta varojen haltijalla ei tällaista velvollisuutta ole (HE 66/1988 vp s. 39).

17. Asuinhuoneiston vuokrauksesta annetun lain (huoneenvuokralaki) 8 §:ssä säädetään kohtuullisen vakuuden asettamisesta asuinhuoneiston vuokrasuhteessa. Korkein oikeus toteaa, että huoneenvuokralaissa ei ole asetettu velvollisuutta pitää vuokravakuus erillään vuokranantajan muista varoista. Asianosaisten välisissä vuokrasopimuksissakaan ei ole ollut ehtoa vuokravakuuden säilyttämistavasta. Vuokralaisten on selvitetty maksaneen vuokravakuuden vuokrasopimuksessa ilmoitetun vuokranantajan edustajana toimineen A:n tilille.

18. Korkein oikeus toteaa, että vuokranantajalle ei ole syntynyt velvollisuutta pitää haltuunsa saamiaan vuokralaisen varoja erillään omasta varallisuudestaan, eikä varojen myöhemmässä käytössä näin ollen ole kyse rikoslain 28 luvun 4 §:n 1 momentissa tarkoitetusta esinekavalluksesta. A:n menettelyä on siten arvioitava saatavan kavallusta koskevan pykälän 3 momentin kannalta.

Saatavan kavalluksen tunnusmerkistöstä

19. Rikoslain 28 luvun 4 §:n 3 momentissa tarkoitetun saatavan kavalluksen tunnusmerkistön täyttyminen edellyttää ensinnäkin, että tekijä saa haltuunsa varoja, joiden arvo hänen on tilitettävä toiselle. Tilitysvelvollisuuden lisäksi edellytyksenä on, että tekijä on aiheuttanut tilitysvelvollisuuden täyttämättä jäämisen varoja oikeudettomasti käyttämällä tai muulla sellaisella tavalla.

20. Nykyistä saatavan kavallussäännöstä asiasisällöltään vastannutta säännöstä koskeneen hallituksen esityksen perusteluissa todettiin, että varojen liittäminen omaan omaisuuteen ei ole kavaltamista, mutta liittämisen tehdessään varojen haltija ottaa vastatakseen siitä, että hän on maksu- tai suorituskykyinen (HE 23/1972 vp s. 11). Tunnusmerkistötekijä, jonka mukaan tekijän menettelyn tulee myös aiheuttaa tilitysvelvollisuuden täyttämättä jääminen, lisättiin lakiin eduskuntakäsittelyn yhteydessä. Lakivaliokunta on mietinnössään (LaVM 4/1972 vp s. 3) pitänyt käytännössä ongelmallisena hallituksen esityksen sisältämää ehdotusta säätää rangaistavaksi tilitysvelvollisuuden täyttämättä jäämisen vaarantaminen. Vaarantaminen olisi vaikeaa näyttää oikeudenkäynnissä toteen, joten käytännössä säännöstä voitaisiin soveltaa vain sellaisiin tapauksiin, joissa tilitysvelvollisen maksukyvyttömyys on todettu. Tämän johdosta lakivaliokunta ehdotti kavalluksen tunnusmerkistöä laajennettavaksi siten, että säännöstä sovellettaisiin sellaiseen varojen oikeudettomaan käyttöön, joka on aiheuttanut tilitysvelvollisuuden täyttämättä jäämisen.

21. Esineoikeudellisten sääntöjen mukaan tilivarojen sekoittumisen välittömänä oikeusvaikutuksena on, että siirrettyjen varojen katsotaan kuuluvan tilinhaltijan omaisuuteen (KKO 2020:64, kohdat 12–14 ja KKO 2020:51, kohta 23).

22. Korkein oikeus toteaa, että vaikka siirretyt varat tulevat tilisiirron myötä varojen haltijan omaisuudeksi, eikä niitä voida erottaa tilinhaltijan muusta varallisuudesta, tilitysvelvollisen varojen haltijan asema poikkeaa tavanomaisen velallisen asemasta. Vuokravakuus on annettu vain vuokrasuhteesta aiheutuvien vahinkojen kattamiseksi. Tilitysvelvollisen tulee siten varojaan käyttäessään ottaa huomioon velvollisuutensa toimittaa tilitys oikean määräisenä määrättynä ajankohtana. Hänen toimintavapautensa varojensa käytön suhteen on siten tavanomaista velkasuhdetta rajoittuneempi. Sitä, mitä saatavan kavalluksen tunnusmerkistössä tarkoitetaan varojen oikeudettomalla käytöllä tai tilitysvelvollisuuden täyttämättä jäämisen aiheuttamisella muulla vastaavalla tavalla, on arvioitava tästä lähtökohdasta.

23. Johtopäätöksenään Korkein oikeus katsoo, että yksinomaan velvoiteoikeudellisen tilitysvelvollisuuden laiminlyömistä ei ole tarkoitettu säätää rangaistavaksi, vaan lisäksi edellytetään sitä, että tekijä on menetellyt haltuunsa saamien varojen suhteen moitittavasti ja menettelyllään aiheuttanut sen, että tilitysvelvollisuus on jäänyt täyttämättä. Muissa tilanteissa velkojalla on käytettävissään siviilioikeudelliset oikeussuojakeinot.

Korkeimman oikeuden arviointi

24. Asiassa on ensimmäiseksi ratkaistava kysymys siitä, onko A:lle vuokravakuuden haltuunsa saatuaan syntynyt lainkohdassa tarkoitettu velvollisuus tilittää varat vuokralaiselle vuokrasuhteen päätyttyä.

25. Vuokranantajan on palautettava maksettu vuokravakuus vuokrasopimuksen päättyessä, jollei vuokranantajalla ole perustetta vaatia vakuuden käyttämistä sellaisen velvoitteen täyttämiseksi, jonka varalta vakuus on annettu (HE 304/1994 vp s. 52). Korkein oikeus katsoo, että vuokranantajan velvollisuus palauttaa vuokravakuus merkitsee rikoslain 28 luvun 4 §:n 3 momentissa tarkoitettua tilitysvelvollisuutta. Hovioikeus on katsonut selvitetyksi A:lla olleen velvollisuus palauttaa vuokravakuus kohdan 3 osalta 30.11.2015 ja kohdan 6 osalta 22.12.2015.

26. Tämän jälkeen on arvioitava, onko A käyttänyt varoja oikeudettomasti tai muulla sellaisella tavalla aiheuttanut tilitysvelvollisuutensa täyttämättä jäämisen.

27. Vuokralaisten siirrettyä vuokravakuudet A:n henkilökohtaiselle tilille ne ovat sekoittuneet A:n tilillä olleisiin muihin varoihin ja siten tulleet hänen omaisuudekseen. A:n on tullut varojensa käyttämisessä ottaa huomioon tilitysvelvollisuuden täyttäminen vuokrasuhteen päättyessä.

28. Hovioikeus on katsonut selvitetyksi, että A on laiminlyönyt vuokravakuuden palauttamisen, vaikka hänellä ei enää ole ollut oikeutta pitää varoja itsellään. Hovioikeuden selvitetyiksi katsomiin seikkoihin ei sisälly selvitystä A:n taloudellisesta asemasta varoja käytettäessä ja tilitysvelvollisuuden syntyessä.

29. Korkein oikeus toteaa, että saatavan kavalluksen tunnusmerkistön täyttyminen edellyttää, että varojen oikeudeton käyttö tai muu sellainen menettely on aiheuttanut tilitysvelvollisuuden täyttämättä jäämisen. Korkein oikeus katsoo, että yksin se, että A ei ole palauttanut vuokravakuuksia katsoen hänellä olevan vuokrasopimuksiin perustuva oikeus pidättää ne itsellään, ei ole riittävä osoitus siitä, että A olisi menetellyt varojensa suhteen oikeudettomalla tavalla tai aiheuttanut muulla vastaavalla tavalla sen, että tilitysvelvollisuus on jäänyt täyttämättä. Kyse on siten tältä osin A:n kiistämän velvoiteoikeudellisen velvoitteen laiminlyönnistä, ja vuokralaisilla on käytettävissään siviilioikeudelliset oikeussuojakeinot saataviensa perimiseksi. A:ta koskevat syytteet kavalluksista syytekohdissa 3 ja 6 on siten hylättävä.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan seuraavasti:

Syyte kavalluksesta kohdassa 3 ja 6 hylätään.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Jukka Sippo, Jarmo Littunen, Mika Ilveskero, Juha Mäkelä ja Alice Guimaraes-Purokoski (eri mieltä). Esittelijä Saara Ingström.

Eri mieltä olevan jäsenen lausunto:

Oikeusneuvos Guimaraes-Purokoski: Olen asiasta samaa mieltä Korkeimman oikeuden ratkaisun kohtien 1–18 osalta. Tämän jälkeen lausun seuraavaa:

Kysymys rikoslain 28 luvun 4 §:n 3 momentin mukaisen saatavan kavalluksen tunnusmerkistön täyttymisestä

Rikoslain 28 luvun 4 §:n 3 momentin mukainen saatavan kavallus ei kohdistu toisen omistamaan omaisuuteen, vaan siinä rikotaan velvoiteoikeudellista tilitysvelvollisuutta, joka on syntynyt toisen omaisuuden tai varojen muututtua liittämisen tai sekoittumisen kautta siviilioikeudellisessa merkityksessä haltuunsaajan omaisuudeksi (KKO 2020:51, kohta 16).

Saatavan kavalluksen tunnusmerkistön täyttyminen edellyttää ensinnä ja keskeisesti sitä, että tekijä saa haltuunsa toisen varoja, joiden arvo hänen on tilitettävä takaisin. Asiassa on näin ollen ensimmäiseksi ratkaistava kysymys siitä, onko A saanut haltuunsa toisen varoja, joiden arvo hänen on tilitettävä takaisin.

Asuinhuoneiston vuokrauksesta annetun lain (huoneenvuokralaki) 8 §:ssä säädetään kohtuullisen vakuuden asettamisesta asuinhuoneiston vuokrasuhteessa. Pykälän perusteluissa lausutun mukaan vakuuden saajan tulee hoitaa vakuutta huolellisesti ja palauttaa se vuokrasuhteen päätyttyä, jollei vakuutta ole perusteltua käyttää sellaisen vahingon korvaamiseksi, jonka varalta se on asetettu (HE 304/1994 vp s. 52–53). Vuokranantajaa lähtökohtaisesti sitova velvollisuus palauttaa huoneenvuokralain 8 §:n mukainen vuokravakuus vuokrasuhteen päättyessä merkitsee asiallisesti rikoslain 28 luvun 4 §:n 3 momentissa tarkoitettua tilitysvelvollisuutta. Vuokranantaja, joka perusteetta jättää vuokrasuhteen päätyttyä tilittämättä vuokralaiselleen vuokravakuuden arvon, voi näin ollen menettelyllään syyllistyä rikoslain 28 luvun 4 §:n 3 momentin mukaiseen saatavan kavallukseen. Asiassa on selvitetty syytekohdassa 3 C:n ja syytekohdassa 6 B:n maksaneen vuokranantajana olleen yhtiön edustajana toimineen A:n tilille vuokravakuusvarat, C 1 700 euroa ja B 1 400 euroa. A ei ole esittänyt syytekohdissa 3 tai 6 tarkoitettujen vuokrasuhteiden päättämisajankohtina tai kohtuullisessa ajassa vuokrasuhteiden päättämisen jälkeen vuokralaisten aiheuttamiin vahinkoihin liittyviä tai muita perusteita vuokravakuuksien palauttamatta jättämiselle. A:lla on siten ollut velvollisuus palauttaa vuokravakuusvarat hovioikeuden selvittämän mukaisesti syytekohdassa 3 C:lle 30.11.2015 ja syytekohdassa 6 B:lle 22.12.2015.

Toiseksi saatavan kavalluksen tunnusmerkistö edellyttää, että tekijä oikeudettomasti käyttää haltuunsa saamiaan varoja tai niiden tilalle tulleita varoja tai tilitysvelvollisuuden täyttämättä jääminen aiheutetaan muulla sellaisella tavalla. Kolmanneksi edellytetään, että tekijä aiheuttaa haltuunsa saamiaan varoja oikeudettomasti käyttämällä tai muulla sellaisella tavalla tilitysvelvollisuuden täyttämättä jäämisen joko sovittuna tai muuten edellytettynä aikana.

Esillä olevan asian arvioinnin kannalta on merkityksellistä, voidaanko A:n katsoa aiheuttaneen tilitysvelvollisuuden täyttämättä jäämisen oikeudettomasti käyttämällä haltuunsa saamiaan varoja tai muulla sellaisella tavalla.

Saatavan kavallusta koskevan alkuperäisen säännöksen perustelujen mukaan varojen liittäminen omaan omaisuuteen ei sinänsä ole kavaltamista, ellei haltuunsaaja toimi anastamistarkoituksessa, mutta sen tehdessään hän ottaa vastatakseen siitä, että hän on maksu- tai suorituskykyinen (HE 23/1972 vp s. 11). Saatavan kavalluksesta on kuitenkin lain esitöiden mukaisesti kysymys vain silloin, kun varojen oikeudeton käyttö on aiheuttanut tilitysvelvollisuuden täyttämättä jäämisen (LaVM 4/1972 vp s. 3).

Jo alkuperäisen saatavan kavallusta koskevan säännöksen esitöissä on siten huomiota kiinnitetty tilitysvelvollisen vastuuseen maksu- tai suorituskyvystään. Tämän mukaisesti saatavan kavalluksen oikeudetonta rahavarojen käyttöä koskeva edellytys voi nähdäkseni täyttyä jo silloin, kun tilitysvelvollinen on tahallaan käyttänyt tilitysvelvollisuuden kohteena olevia varoja siinä määrin, että tilitysvelvollisuus estyy tai vaarantuu hänen tästä seuranneen maksukyvyttömyytensä takia. Selvitystä siitä, mihin nimenomaiseen tarkoitukseen tilitysvelvollinen on näitä rahavaroja käyttänyt, ei tällaisessa tapauksessa ole tarpeen – jos edes mahdollista – esittää. Pelkästään varojen sekoittumisesta tekijän tilillä oleviin, tämän omiin varoihin ei seuraa, että näiden varojen käyttö olisi lähtökohtaisesti oikeutettua riippumatta siitä, aiheuttaako varojen käyttö tilitysvelvollisuuden estymisen tai vaarantumisen. Ratkaisukäytännön mukaisesti saatavan kavallusta koskevan tilitysvelvollisuuden täyttämättä jättäminen kohdistuu juuri sellaisiin varoihin, jotka ovat siviilioikeudellisesti tekijän omaisuutta sen jälkeen, kun varat on liitetty hänen varoihinsa (KKO 2005:10, kohta 7). Saatavan kavalluksen rangaistavuuden keskeisenä tarkoituksena on suojata velvoiteoikeudellisen tilitysvelvollisuuden toteutumista tilanteessa, jossa tilitysvelvollisen haltuun saamat tai niiden sijaan tulleet rahavarat ovat siviilioikeudellisesti sekoittuneet tämän omiin varoihin. Saatavan kavallusrikoksen sääntelyn ratio katoaisi, jos rahavarojen siviilioikeudellisen sekoittumisen haltuunsaajan omiin varoihin katsottaisiin tosiasiassa johtavan velvoiteoikeudellisen tilitysvelvollisuuden lakkaamiseen.

Saatavan kavalluksen rangaistavaksi säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä (HE 23/1972 vp) tai sitä koskevassa lakivaliokunnan mietinnössä (LaVM 4/1972 vp) ei ehdotetun säännöksen tunnusmerkistöön sisältynyt tilitysvelvollisuuden täyttymättä jääminen muulla sellaisella tavalla kuin tilitysvelvollisuuden kohteena olevia varoja oikeudettomasti käyttämällä. Rikoslain 28 luvun 4 §:n 3 momentin säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä (HE 66/1988 vp) tai lain esitöissä muutoin (LaVM 6/1990 vp) ei perustella, mitä tilitysvelvollisuuden täyttymättä jäämisellä muulla sellaisella tavalla kuin tilitysvelvollisuuden kohteena olevia varoja oikeudettomasti käyttämällä, on tarkoitettu. Oikeuskirjallisuudessa esitetyssä kannanotossa on tähdennetty sitä, että tilitysvelvollisuus voidaan laiminlyödä myös suoranaisen tilityshaluttomuuden vuoksi, jolloin ei vaadita maksukyvyttömyyttä. Tämän on todettu seuraavan siitä, että tilitysvelvollisuuden laiminlyönti voidaan aiheuttaa oikeudettoman käytön lisäksi muulla sellaisella tavalla (Dan Frände & Markus Wahlberg teoksessa Keskeiset rikokset, 4. painos, s. 529 sekä Dan Frände teoksessa Rikos, rangaistus ja prosessi, Juhlajulkaisu Eero Backman, s. 27–28). Ratkaisua KKO 2005:10 koskevan tapauskommentaarin yhteydessä on esitetty myös arvostelua saatavan kavalluksen muuta sellaista tapaa koskevan tunnusmerkistötekijän epätäsmällisyydestä (Janne Kaisto, DL N:o 3/2005, s. 447–449).

Esillä olevassa asiassa ei ole esitetty yksiselitteistä näyttöä siitä, että A olisi jättänyt vuokravakuudet palauttamatta yksin maksukyvyttömyytensä vuoksi. Hovioikeuden tekemän näytön arvioinnin perusteella vuokravakuuksien palauttamatta jättämisen seurauksena A on laiminlyönyt tilitysvelvollisuutensa täyttämisen. Kysymys on näin ollen saatavan kavalluksesta, joka on ainakin osin toteutettu muulla tavoin kuin oikeudettomasti käyttämällä vuokravakuusrahoja tai niiden tilalle tulleita varoja.

Edellä todetun mukaisesti A ei ole C:n tai B:n päättäessä vuokrasuhteitaan esittänyt selvitystä sellaisista C:n tai B:n vuokralaisina aiheuttamista vahingoista, joiden perusteella hän olisi voinut huoneenvuokralain sääntelyn mukaisesti esittää vaatimuksen vuokravakuuden käyttämisestä tällaisten vahinkojen korjaamiseen. A:n edustaman yhtiön sekä sen vuokralaisina olleiden C:n ja B:n välillä ei siten ole ollut tilitysvelvollisuuden syntymisen kannalta merkityksellisenä vuokrasuhteen päättämisajankohtana siviilioikeudellista riitaa vuokravakuuden määrästä, sen perusteesta tai A:n lähtökohtaisesta velvollisuudesta palauttaa vuokravakuus C:lle ja B:lle. A on päinvastoin hovioikeuden näyttöä koskevan selvityksen mukaisesti C:n vuokrasopimuksen päättymisen (30.11.2015) jälkeen 21.12.2015 vastannut myöntävästi C:n pyyntöön palauttaa vuokravakuus mahdollisimman pian. Katson hovioikeuden tavoin, että merkitystä ei voida antaa sille, että A on helmikuussa 2016 esittänyt väitteen C:n vuokraamassa huoneistossa olevista vaurioista. B:lle, jonka vuokrasuhde oli päättynyt 22.12.2015, A on hovioikeuden näyttöä koskevan selvityksen mukaisesti luvannut palauttaa vakuuden vielä 20.5.2018. Kysymys ei ole ollut tilanteista, joissa asianomistajien olisi ollut perusteltua turvautua siviilioikeudellisiin oikeussuojakeinoihin.

Edellä lausuttuun nähden esillä olevassa asiassa epäselvyyttä ei ole siitä, etteivätkö C ja B olisi vuokralaisina maksaneet A:n tilille vuokravakuuksia, tai siitä, etteikö A:n olisi huoneenvuokralain vuokralaista suojaavan sääntelyn mukaisesti tullut vuokravakuuksia lähtökohtaisesti vuokralaiselle vuokrasopimuksen päättyessä palauttaa. Ammattimaista huoneenvuokrausta yhtiönsä välityksellä harjoittanut A on asemansa vuoksi välttämättä ollut tietoinen vuokravakuuksien tilitysvelvollisuudesta ja siitä, että laiminlyömällä vuokravakuuksien takaisin maksamisen tilitysvelvollisuus jää täyttymättä (ks. myös KKO 2005:10, kohta 10). Näissä olosuhteissa saatavan kavalluksen muuta sellaista tapaa koskevan tunnusmerkistötekijän olennainen sisältö ei jää rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen kannalta asiaa arvioiden epäselväksi.

Katson, että A:n on tullut syytekohdassa 3 palauttaa C:lle tämän maksaman vuokravakuuden määrä 1 700 euroa C:n päätettyä vuokrasuhteen 30.11.2015 sekä syytekohdassa 6 palauttaa B:lle tämän maksaman vuokravakuuden määrä 1 400 euroa B:n päätettyä vuokrasuhteen 22.12.2015. C ja B eivät ole saaneet näitä varojaan takaisin mainittuina vuokrasuhteiden päättämisaikoina, vaikka A:lla ei ole ollut laillista oikeutta pitää näitä varoja itsellään. A on tällä menettelyllään aiheuttanut tilitysvelvollisuuden täyttämättä jäämisen. Sillä seikalla, että A on ilmoituksena mukaan sittemmin, C:n osalta vuonna 2019 ja B:n osalta vuonna 2018, maksanut tilitysvelvollisuuden kohteena olleet vuokravakuudet takaisin, ei ole oikeudellista merkitystä arvioitaessa kavallusrikoksen tunnusmerkistön täyttymistä.