KKO:2021:3
A oli pitänyt laittomasti ja levitystarkoituksessa hallussaan 95,5 grammaa pitoisuudeltaan 14-prosenttista ja 20,7 grammaa pitoisuudeltaan 7-prosenttista amfetamiinia sekä 0,7 grammaa amfetamiinia, jonka pitoisuutta ei ollut mitattu.
Korkein oikeus katsoi, että A oli pitänyt hallussaan pitoisuudeltaan selvästi keskimääräistä pitoisuutta laimeampaa amfetamiinia ja että hallussa pidetyn amfetamiinin määrää ei siten ollut pidettävä suurena määränä huumausainetta.
RL 50 luku 1 §
RL 50 luku 2 §
Asian käsittely alemmissa oikeuksissa
Syyte Helsingin käräjäoikeudessa
Syyttäjä vaati A:lle rangaistusta törkeästä huumausainerikoksesta, koska tämä oli 22.12.2016 pitänyt laittomasti ja levitystarkoituksessa hallussaan 95,5 grammaa pitoisuudeltaan 14-prosenttista ja 20,7 grammaa pitoisuudeltaan 7-prosenttista amfetamiinia sekä 0,7 grammaa amfetamiinia, jonka pitoisuutta ei ollut mitattu.
Lisäksi A oli pitänyt laittomasti hallussaan 1,1 grammaa ekstaasia (MDMA), 0,9 grammaa Psilosybe-sieniä, 36 tablettia Rivotril-lääkevalmistetta, 2,5 tablettia Alprazolam-lääkevalmistetta sekä 3 tablettia Oxynorm-lääkevalmistetta.
Rikoksen kohteena oli ollut suuri määrä huumausainetta, josta pääosa erittäin vaarallista huumausainetta, ja rikos oli myös kokonaisuutena arvostellen törkeä levittämistarkoitus huomioon ottaen.
Helsingin käräjäoikeuden tuomio 18.12.2018 nro 18/156652
A tunnusti käräjäoikeudessa menetelleensä syytteen teonkuvauksessa todetulla tavalla ja myönsi syyllistyneensä törkeään huumausainerikokseen.
Käräjäoikeus katsoi, ettei A:n myöntäminen sitonut sitä. Asiassa oli kysymys siitä, oliko A:n syyksi luettava teko törkeä, kun hänen hallussaan olleesta amfetamiinista 95,5 grammaa oli ollut pitoisuudeltaan 14-prosenttista ja 20,7 grammaa pitoisuudeltaan 7-prosenttista.
Käräjäoikeus totesi, että Korkein oikeus on ennakkopäätöksessä KKO 2002:5 pitänyt hyväksyttävänä lähtökohtana sitä, että 100 grammaa amfetamiinia voidaan yleensä pitää törkeän huumausainerikoksen tunnusmerkistön täyttävänä suurena määränä huumausainetta. Korkeimman oikeuden mukaan huomiota on kuitenkin kiinnitettävä myös huumausaineen pitoisuuteen. Korkean tai erityisen alhaisen pitoisuuden verrattuna katukaupassa yleisesti levitettävän aineen pitoisuuteen tulee vaikuttaa arviointiin. Nämä näkökohdat vaikuttavat myös rangaistuksen mittaamiseen joko rangaistusta korottavasti tai sitä alentavasti.
Ennakkopäätöksessä KKO 2018:45 Korkein oikeus on pitänyt amfetamiinin tavanomaisena käyttövahvuutena noin 25 prosenttia. Ennakkopäätöksessä vastaajan hallussa ollut 3,88 kilogrammaa 13-prosenttista amfetamiinia oli muunnettu keskimääräisen vahvuiseksi 25-prosenttiseksi amfetamiiniksi, jolloin sen määrä on ollut noin kaksi kilogrammaa.
Käräjäoikeus totesi, että Korkeimman oikeuden käytännössä on siten katsottu, että huumausaineen pitoisuudella on merkitystä myös arvioitaessa huumausainerikoksen törkeysastetta ja että amfetamiinin keskimääräisenä pitoisuutena on edelleen pidettävä 25 prosenttia. Kun A:n hallussa ollut amfetamiini muunnettiin keskimääräiseen 25 prosentin pitoisuuteen, oli sen määrä noin 60 grammaa eli selvästi alle oikeuskäytännössä törkeän huumausainerikoksen alarajana pidetyn 100 gramman määrän.
Amfetamiinin lisäksi A:lla oli ollut hallussaan 1,1 grammaa ekstaasia, jota on pidettävä erittäin vaarallisena huumausaineena, sekä 3 tablettia Oxynorm-lääkevalmistetta, joka on ankaran ryhmän lääke. Lisäksi hänen hallussaan oli ollut Psilosybe-sieniä sekä lievän ryhmän lääkkeitä.
Käräjäoikeus katsoi, että A:n hallussa oli sinänsä ollut erittäin vaarallista huumausainetta, mutta amfetamiinin pitoisuus huomioon ottaen hänellä ei ollut ollut hallussaan suurta määrää erittäin vaarallista huumausainetta eikä tekoa ollut sen vuoksi pidettävä myöskään kokonaisuutena arvostellen törkeänä. Käräjäoikeus katsoi A:n syyllistyneen huumausainerikokseen ja tuomitsi hänet vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.
Asian on ratkaissut käräjätuomari Hanna Holst ja lautamiehet.
Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa
Valituslupa myönnettiin ennakkopäätösvalitukselle.
Syyttäjä vaati valituksessaan, että A:n syyksi luetaan törkeä huumausainerikos.
A ei vastannut valitukseen.
Korkeimman oikeuden ratkaisu
Käsittelyratkaisu
Syyttäjä on vedonnut Korkeimmassa oikeudessa uusina kirjallisina todisteina keskusrikospoliisin rikosteknisen laboratorion huumausaineiden pitoisuusmäärityksiä koskeviin taulukoihin vuosilta 2016 ja 2017.
Oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 7 §:n 1 momentin mukaan muutoksenhakija ei saa Korkeimmassa oikeudessa vedota muihin todisteisiin kuin niihin, jotka on esitetty alioikeudessa tai hovioikeudessa, paitsi milloin hän saattaa todennäköiseksi, ettei hän ole voinut vedota todisteeseen alemmassa tuomioistuimessa tai hänellä muuten on ollut pätevä aihe olla tekemättä niin. Säännöstä sovelletaan myös ennakkopäätösvalitusta käsiteltäessä (KKO 2016:34, kohta 5).
Käräjäoikeudessa toimitetun pääkäsittelyn pöytäkirjasta ilmenee, että kysymys amfetamiinin pitoisuuden merkityksestä on noussut esille vasta pääkäsittelyn lopussa A:n puolustajan esittämässä loppulausunnossa, jossa tämä on todennut, että A:n teko tulisi huumausaineen laskennallisen määrän perusteella katsoa perusmuotoiseksi huumausainerikokseksi. Mainittu seikka huomioon ottaen Korkein oikeus katsoo, että syyttäjällä on ollut oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 7 §:n 1 momentissa tarkoitettu pätevä aihe vedota huumausaineiden pitoisuusmäärityksiä koskevaan selvitykseen käräjäoikeuden tuomion antamisen jälkeen vasta Korkeimmassa oikeudessa. Näin ollen Korkein oikeus ottaa syyttäjän valituksessa nimetyn uuden kirjallisen todistelun huomioon.
Pääasiaratkaisun perustelut
Asian tausta ja kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa
1. A on tunnustanut pitäneensä laittomasti levitystarkoituksessa hallussaan 95,5 grammaa pitoisuudeltaan 14-prosenttista ja 20,7 grammaa pitoisuudeltaan 7-prosenttista amfetamiinia sekä 0,7 grammaa amfetamiinia, jonka pitoisuutta ei ole mitattu.
2. Käräjäoikeus on katsonut, että amfetamiinin tavanomainen käyttövahvuus on noin 25 prosenttia, ja muuntanut A:n hallussa olleet 95,5 gramman ja 20,7 gramman amfetamiinierät 25 prosentin vahvuuteen. Tällöin amfetamiinin määrä on ollut noin 60 grammaa eli selvästi alle 100 grammaa, mitä määrää on käräjäoikeuden mukaan oikeuskäytännössä yleisesti pidetty amfetamiinin osalta rikoslain 50 luvun 2 §:n 1 kohdan tarkoittaman suuren huumausainemäärän alarajana.
3. Edellä selostetun perusteella käräjäoikeus on katsonut, että A:lla on ollut hallussaan erittäin vaarallista huumausainetta, mutta amfetamiinin alhainen pitoisuus huomioon ottaen hänellä ei ollut ollut hallussaan suurta määrää huumausainetta. Tekoa ei tämän vuoksi ollut kokonaisuutena arvostellen pidettävä törkeänä. Käräjäoikeus on lukenut A:n syyksi edellä selostetun amfetamiinin hallussapidon sekä eräiden muiden huumausaineiden hallussapidon huumausainerikoksena.
4. Syyttäjän valituksen perusteella Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, onko A menettelyllään syyllistynyt törkeään huumausainerikokseen. Arvioitavana on tällöin erityisesti se, onko teon kohteena ollut rikoslain 50 luvun 2 §:n 1 kohdassa tarkoitettu suuri määrä huumausainetta.
Sovellettava säännös, esityöt ja oikeuskäytäntö
5. Rikoslain 50 luvun 2 §:n 1 kohdan mukaan törkeän huumausainerikoksen yhtenä tunnusmerkkinä on se, että huumausainerikoksen kohteena on suuri määrä huumausainetta. Tekijän tuomitseminen törkeästä huumausainerikoksesta edellyttää ankaroittamisperusteen täyttymisen lisäksi, että huumausainerikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.
6. Lainkohdan perusteluissa (HE 180/1992 vp s. 22) on todettu, että huumausaineen suurta määrää ei voida ilmaista täsmällisesti esimerkiksi kiloissa. Se, mitä voidaan pitää suurena määränä huumausainetta, vaihtelee aineittain, ja arvioinnissa on kiinnitettävä huomiota myös huumausaineen voimakkuuteen. Perusteluissa mainitaan huumausainetta käytettäessä tavanmukaiset kerta-annokset yhtenä tapana suhteuttaa eri aineiden määriä toisiinsa.
7. Korkeimman oikeuden ratkaisukäytännössä on katsottu, että 100 gramman amfetamiinimäärää voidaan lähtökohtaisesti pitää törkeän huumausainerikoksen tunnusmerkistön täyttävänä suurena määränä huumausainetta. Korkein oikeus on kuitenkin todennut, että huomiota tulee kiinnittää myös huumausaineen pitoisuuteen. Korkean tai erityisen alhaisen pitoisuuden verrattuna katukaupassa yleisesti levitettävän aineen pitoisuuteen tulee vaikuttaa teon törkeysarviointiin (KKO 2002:5). Korkeimman oikeuden ratkaisukäytännössä suuren määrän arviointia eri huumausaineissa on suhteutettu toisiinsa myös tavanomaisten käyttöannosten avulla siten, että suuren määrän on katsottu yleensä tarkoittavan useita satoja käyttöannoksia (KKO 2009:53, kohta 16 ja KKO 2014:34, kohdat 13 ja 16).
8. Korkein oikeus on lisäksi katsonut, että huumausainerikoksen kohteena olevan huumausaine-erän pitoisuuteen on syytä kiinnittää huomiota myös rikoksesta tuomittavaa rangaistusta mitattaessa, ainakin silloin, jos aine-erän pitoisuus selvästi poikkeaa tavanomaiseksi katsottavasta pitoisuudesta (KKO 2004:73, kohta 4).
9. Rangaistusta mitattaessa huumausaine-erä on voitu laskennallisesti muuntaa edellä tarkoitettuun keskimääräisenä pidettyyn pitoisuuteen ja arvioitu sen nojalla käyttöannosten määrää (KKO 2006:82, kohta 7, KKO 2018:45, kohta 10 sekä KKO 2018:76, kohta 13). Laskennallinen muuntaminen on mahdollistanut eri tapauksissa esillä olleiden huumausaine-erien suuruuden ja niistä tuomittujen rangaistusten vertailun.
10. Korkein oikeus on edellä selostetuissa asioissa esitetyn selvityksen perusteella todennut amfetamiinin keskimääräisen pitoisuuden vaihtelevan noin 20 ja 40 prosentin välillä. Tavanomaisena käyttövahvuutena on pidetty 25 prosenttia. Pitoisuudeltaan tavanomaisesta poikkeava amfetamiini on oikeuskäytännössä laskennallisesti muunnettu 25 prosentin vahvuiseksi.
11. Johtopäätöksenään Korkein oikeus toteaa, että huumausaineen pitoisuus on Korkeimman oikeuden ratkaisukäytännössä otettu huomioon sekä arvioitaessa sitä, onko rikoksen kohteena ollut suuri määrä huumausainetta, että määrättäessä teosta rangaistusta. Tämä on perusteltua tekojen yhdenmukaisen arvioinnin sekä oikeuskäytännön yhtenäisyyden ja ennakoitavuuden vuoksi. Silloin kun rikosoikeudellista vastuuta koskevia säännöksiä täsmennetään oikeuskäytännön tulkinnoilla, tulkintojen tulee olla kohtuudella ennakoitavissa. Rangaistuksen määräämisessä on lisäksi otettava huomioon myös muut rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen sekä tekijän syyllisyyteen vaikuttavat seikat.
Korkeimman oikeuden arviointi tässä asiassa
12. Syyttäjä on valituksessaan katsonut, että amfetamiinin tavanomainen vahvuus on käyttäjätasolla tosiasiassa alhaisempi kuin 25 prosenttia. Amfetamiinin pitoisuus on korkein sitä maahan tuotaessa, ja jakeluketjussa alaspäin mentäessä jokainen siihen osallistuva jatkaa ainetta jonkin verran, jolloin sen pitoisuus käyttäjätasolla on alhaisimmillaan. Syyttäjän mukaan käyttäjätasolta takavarikoidun amfetamiinin pitoisuus on keskimäärin selvästi alle 20 painoprosenttia, yleensä kuitenkin vähintään 10 painoprosenttia.
13. Syyttäjän uusina todisteina esittämistä keskusrikospoliisin rikosteknisen laboratorion huumausaineiden pitoisuusmäärityksiä koskevista taulukoista ilmenee, että laboratoriossa tutkittujen poliisin takavarikoimien amfetamiininäytteiden pitoisuustulosten keskiarvot ovat vuosina 2009 ja 2010 olleet 20 prosenttia ja laskeneet noin 15 prosenttiin vuosina 2011–2013. Tämän jälkeen keskiarvot ovat taas nousseet 25 prosentin tuntumaan. Vuonna 2016 keskiarvo on ollut 25 prosenttia ja seuraavana vuonna 17 prosenttia. Poliisin takavarikoimien 100 – 1 000 gramman amfetamiininäytteiden keskipitoisuus on vuonna 2016 ollut 46 prosenttia ja 21 prosenttia vuonna 2017. Alle 100 gramman määriä koskevien näytteiden osalta vastaavina vuosina keskipitoisuudet ovat olleet 19 prosenttia ja 16 prosenttia. Tutkittujen näytteiden pitoisuuksien vaihteluväli on ollut suuri, 1-98 prosenttia.
14. Mittaustulokset osoittavat, että huumausainemarkkinoilta takavarikoidun amfetamiinin pitoisuus vaihtelee vuosittain huomattavasti. Pitoisuuden kannalta merkitystä on myös sillä, minkä suuruisen erän takavarikosta on kysymys. Syyttäjän esittämä uusi todistelu ei osoita, että amfetamiinin keskimääräinen pitoisuus olisi pitkän aikavälin tarkastelussa vakiintunut sellaiselle tasolle, että Korkeimman oikeuden oikeuskäytännössä noudatetusta 25 prosentin keskimääräisestä laskennallisesta pitoisuudesta olisi syytä luopua. Näin ollen amfetamiinin keskimääräisenä pitoisuutena voidaan edelleen pitää 25 prosentin pitoisuutta.
15. A on pitänyt laittomasti hallussaan 95,5 grammaa pitoisuudeltaan 14-prosenttista ja 20,7 grammaa pitoisuudeltaan 7-prosenttista amfetamiinia sekä 0,7 grammaa amfetamiinia, jonka pitoisuutta ei ole mitattu. Kuten käräjäoikeus on todennut, 95,5 gramman ja 20,7 gramman erien osalta amfetamiinia olisi 25 prosentin keskimääräiseen käyttövahvuuteen muunnettuna ollut noin 60 grammaa. Tästä määrästä A olisi saanut edelleen levitettäväksi noin 300 painoltaan 0,2 gramman tai noin 120 isompaa 0,5 gramman tavanomaista käyttöannosta.
16. Rikoslain 50 luvun 2 §:n 1 kohdassa tarkoitetun suuren määrän arvioinnin lähtökohtana on Korkeimman oikeuden ratkaisukäytännössä pidetty amfetamiinin osalta edellä todetuin tavoin 100 gramman määrää (KKO 2002:5). Sadasta grammasta pitoisuudeltaan keskimääräistä 25 prosenttista amfetamiinia olisi saatavissa noin 500 tavanomaista käyttöannosta. A:n hallussaan pitämästä amfetamiinista saatavissa olleiden tavanomaisten käyttöannosten määrä olisi jäänyt selvästi tätä alhaisemmaksi. Korkein oikeus katsoo, ettei A:n hallussa pitämää amfetamiinin määrää ole pidettävä suurena määränä huumausainetta.
17. Amfetamiini on rikoslain 50 luvun 2 §:ssä tarkoitettu erittäin vaarallinen huumausaine. Lisäksi A on pitänyt laittomasti hallussaan myös 1,1 grammaa ekstaasia (MDMA), joka myös on erittäin vaarallinen huumausaine. Huumausaineen suuri määrä tai erityinen vaarallisuus ovat sanotussa rangaistussäännöksessä vaihtoehtoisia törkeän tekomuodon täyttäviä perusteita. Vaaralliseen huumausaineeseen kohdistuva rikos voi olla törkeä, vaikka sen kohteena ei ole ollut suuri määrä huumausainetta (KKO 2014:34). Törkeän huumausainerikoksen syyksi lukeminen edellyttää ankaroittamisperusteen täyttymisen lisäksi rikoksen katsomista kokonaisuutena arvostellen törkeäksi.
18. Edellä todetuin tavoin A ei ole pitänyt hallussaan suurta määrää huumausainetta. Hallussapidon kohteena on sinänsä ollut erittäin vaarallisia huumausaineita ja A on tunnustanut pitäneensä aineita hallussaan levittämistarkoituksessa. Korkein oikeus katsoo, että A:n syyksi jäävää rikosta ei ole pidettävä kokonaisuutena arvostellen törkeänä, mutta hänen hallussaan olleiden huumausaineiden vaarallisuus ja levittämistarkoitus on otettava huomioon rangaistuksen mittaamisessa siten kuin käräjäoikeus on tehnyt. Valitus on näin ollen hylättävä.
Tuomiolauselma
Käräjäoikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.
Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Juha Häyhä, Pekka Koponen, Mika Huovila, Kirsti Uusitalo ja Eva Tammi-Salminen. Esittelijä Essi Kinnunen.