KKO:2021:29

Asian käsittely Helsingin käräjäoikeudessa

Luovuttamispyyntö

Syyttäjä pyysi, että Viron kansalainen A luovutetaan Viroon suorittamaan Tarton käräjäoikeuden 28.12.2011 A:lle tuomitsemaa neljän kuukauden vankeusrangaistusta.

Vaatimuksen perusteena oli Viron oikeusviranomaisten 7.1.2019 antama eurooppalainen pidätysmääräys.

A:n lausuma

A vastusti luovuttamista.

Luovuttamisesta tuli kieltäytyä rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Suomen ja muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä annetun lain (EU-luovuttamislaki) 6 §:n 6 kohdan nojalla. A asuu Suomessa pysyvästi ja haluaa suorittaa vapausrangaistuksen Suomessa.

Käräjäoikeuden päätös 18.3.2021 nro 821

Käräjäoikeus totesi, että asiassa oli olemassa EU-luovuttamislain 2 §:n 2 momentin mukainen luovuttamisperuste. A oli kuitenkin kertomansa mukaan asunut Suomessa vakituisesti jo pitkään, ja hänen oleskeluoikeutensa Suomessa oli rekisteröity jo 15.9.2004. A ei kertomansa mukaan ollut edes käynyt Virossa kymmeneen vuoteen eikä hänellä ollut sinne mitään siteitä.

A:n voitiin katsoa asuvan vakinaisesti Suomessa. Siten voitiin katsoa olevan perusteita tuomion suorittamiselle Suomessa. Näillä perusteilla käräjäoikeus kieltäytyi luovuttamispyynnöstä, kumosi A:ta koskeneen matkustuskiellon ja määräsi, että vapausrangaistus on pantava Suomessa täytäntöön noudattaen, mitä siitä erikseen säädetään.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Juha Fredriksson.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

Syyttäjälle myönnettiin valituslupa.

Syyttäjä vaati valituksessaan, että käräjäoikeuden päätös kumotaan ja A määrätään luovutettavaksi Viroon. Lisäksi syyttäjä vaati, että A määrätään matkustuskieltoon luovutuksen täytäntöönpanoon asti.

A vaati vastauksessaan, että valitus ja vaatimus matkustuskiellon määräämisestä hylätään.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

1. Syyttäjä on vaatinut Viron kansalaisen A:n luovuttamista Viroon neljän kuukauden pituisen vankeusrangaistuksen täytäntöönpanoa varten. A on vastustanut luovuttamista. Käräjäoikeus on rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Suomen ja muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä annetun lain (EU-luovuttamislaki) 6 §:n 6 kohdan nojalla kieltäytynyt luovuttamasta A:ta, koska A asuu vakinaisesti Suomessa. Käräjäoikeus on määrännyt, että rangaistus on pantava Suomessa täytäntöön noudattaen, mitä siitä erikseen säädetään.

2. Korkeimmassa oikeudessa on syyttäjän valituksen perusteella kysymys siitä, onko A luovutettava Viroon vai onko luovuttamisesta kieltäydyttävä. Tämän ratkaisemiseksi on arvioitava, täyttyvätkö EU-luovuttamislain 6 §:n 6 kohdan harkinnanvaraisen kieltäytymisperusteen soveltamisedellytykset ja erityisesti, onko A:n vankeusrangaistus täytäntöönpantavissa Suomessa.

Sovellettava säännös ja sen tulkinta

3. EU-luovuttamislain 6 §:n 6 kohdan mukaan luovuttamisesta voidaan kieltäytyä, jos pyyntö koskee vapausrangaistuksen täytäntöönpanoa, luovutettavaksi pyydetty asuu Suomessa pysyvästi ja pyytää saada suorittaa vapausrangaistuksen Suomessa sekä hänen henkilökohtaisten olosuhteittensa tai muun erityisen syyn takia on perusteltua, että hän suorittaa vapausrangaistuksen Suomessa. Vapausrangaistus on tällöin pantava Suomessa täytäntöön noudattaen, mitä siitä erikseen säädetään.

4. EU-luovuttamislailla on pantu täytäntöön eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä ja jäsenvaltioiden välisistä luovuttamismenettelyistä tehty neuvoston puitepäätös 2002/584/YOS. Sovellettavana oleva harkinnanvarainen kieltäytymisperuste perustuu puitepäätöksen 4 artiklan 6 kohtaan (HE 88/2003 vp s. 25), jonka mukaan täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen voi kieltäytyä panemasta eurooppalaista pidätysmääräystä täytäntöön, jos eurooppalainen pidätysmääräys on annettu vapaudenmenetyksen käsittävän rangaistuksen tai turvaamistoimenpiteen täytäntöönpanoa varten, kun etsitty henkilö oleskelee täytäntöönpanosta vastaavassa jäsenvaltiossa, on sen kansalainen tai asuu siellä vakinaisesti, ja tämä valtio sitoutuu panemaan tämän rangaistuksen tai toimenpiteen itse täytäntöön kansallisen lainsäädäntönsä mukaisesti.

5. Unionin tuomioistuin on vahvistanut, että puitepäätöksen säännöksillä ei ole välitöntä oikeusvaikutusta, eikä unionin oikeudesta siten johdu velvollisuutta jättää soveltamatta puitepäätöksen kanssa ristiriidassa olevaa kansallista säännöstä. Sen sijaan kansallisilla viranomaisilla on yhdenmukaisen tulkinnan periaatteen nojalla velvollisuus tulkita kansallista oikeutta mahdollisimman pitkälle puitepäätöksen sanamuodon ja tarkoituksen mukaisesti puitepäätöksessä tarkoitetun tuloksen saavuttamiseksi. (Ks. tuomio 24.6.2019, Popławski II, C-573/17, EU:C:2019:530, 62–63, 68–69 ja 72–73 kohta.) Myös Korkeimman oikeuden ratkaisukäytännössä on vakiintuneesti noudatettu yhdenmukaisen tulkinnan periaatetta (esim. KKO 2020:69, kohta 8 ja 13 sekä KKO 2017:30, kohta 8).

6. Puitepäätöksen tarkoituksena on ollut luoda vastavuoroiseen tunnustamiseen perustuva yksinkertaistettu ja tehokkaampi järjestelmä rikoksesta tuomittujen tai epäiltyjen luovuttamiseksi unionin jäsenvaltioiden välillä. Tästä tavoitteesta seuraa, että eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpano on pääsääntö ja täytäntöönpanosta kieltäytyminen poikkeus, jota on tulkittava suppeasti. (Ks. tuomio 13.12.2018, Sut, C-514/17, EU:C:2018:106, 27–28 kohta.)

7. Puitepäätöksen 4 artiklan 6 kohdan mukaisen harkinnanvaraisen kieltäytymisperusteen soveltaminen edellyttää kahden edellytyksen täyttymistä. Yhtäältä luovutettavaksi pyydetyn henkilön tulee oleskella täytäntöönpanosta vastaavassa jäsenvaltiossa, olla sen kansalainen tai asua siellä vakinaisesti, ja toisaalta täytäntöönpanovaltion tulee sitoutua panemaan rangaistus itse täytäntöön kansallisen lainsäädäntönsä mukaisesti (Sut, 32 ja 37 kohta).

8. Vakinaisella asumisella tarkoitetaan puitepäätöksen 4 artiklan 6 kohdassa sitä, että luovutettavaksi pyydetty henkilö on asettunut tosiasiallisesti asumaan täytäntöönpanosta vastaavaan jäsenvaltioon, ja oleskelulla puolestaan sitä, että luovutettavaksi pyydetty henkilö on jonkin aikaa tässä jäsenvaltiossa oleskeltuaan luonut tähän jäsenvaltioon siteitä, jotka vastaavat vakinaisen asumisen perusteella syntyviä siteitä (Sut, 34 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). EU-luovuttamislain 6 §:n 6 kohdassa tarkoitettu pysyvä asuminen vastaa merkitykseltään puitepäätöksen 4 artiklan 6 kohdan mukaista vakinaista asumista.

9. Unionin tuomioistuin on katsonut, että velvollisuus taata puitepäätöksen täysi tehokkuus aiheuttaa täytäntöönpanosta vastaavalle jäsenvaltiolle velvollisuuden luovuttaa henkilö tai, jos tästä kieltäydytään, velvollisuuden varmistaa, että rangaistus on todella mahdollista panna täytäntöön kansallisen lainsäädännön mukaisesti. Rangaistuksetta jääminen on puitepäätöksellä tavoitellun päämäärän vastaista (Popławski II, 82, 86, 88 ja 106 kohta sekä Sut, 47 kohta).

10. Korkein oikeus toteaa, että tulkittaessa ja sovellettaessa EU-luovuttamislain 6 §:n 6 kohtaa on pyrittävä saavuttamaan puitepäätöksen 4 artiklan 6 kohdan mukainen tarkoitus. EU-luovuttamislain 6 §:n 6 kohdan mukaan vapausrangaistuksen täytäntöönpano on pikemminkin luovuttamisesta kieltäytymisen seuraus kuin sen edellytys. On kuitenkin selvää, että myös EU-luovuttamislain 6 §:n 6 kohdan sisältämän kieltäytymisperusteen tarkoituksena on sen sanamuodon perusteella, että luovutettavaksi pyydetty suorittaa vapausrangaistuksen Suomessa, kun se on hänen henkilökohtaisten olosuhteittensa tai muun erityisen syyn takia perusteltua. Tarkoituksena ei siten ole, että luovutettavaksi pyydetty välttyy rangaistuksen täytäntöönpanolta, jos kieltäytymisperusteen muut edellytykset täyttyvät. Kysymyksessä olevaa harkinnanvaraista kieltäytymisperustetta on perusteltua tulkita vastaavasti kuin puitepäätöksen 4 artiklan 6 kohtaa eli niin, että sen soveltamisen edellytyksenä on vapausrangaistuksen täytäntöönpaneminen Suomessa (ks. KKO 2005:139, kohta 18).

Korkeimman oikeuden arviointi tässä asiassa

11. A:n voidaan hänen Suomessa asumisensa kestosta ja vakiintuneesta luonteesta saadun selvityksen perusteella katsoa asuvan Suomessa vakinaisesti EU-luovuttamislain 6 §:n 6 kohdassa tarkoitetulla tavalla, kun tätä säännöstä tulkitaan puitepäätöksen 4 artiklan 6 kohdan mukaisesti sellaisena kuin unionin tuomioistuin on sitä oikeuskäytännössään tulkinnut (ks. KKO 2017:11, kohta 15). Näin ollen asumista koskeva edellytys harkinnanvaraisen kieltäytymisperusteen soveltamiseksi täyttyy.

12. Asiassa on tämän jälkeen arvioitava, täyttyykö harkinnanvaraisen kieltäytymisperusteen toinen, vapausrangaistuksen täytäntöönpanoon sitoutumista koskeva edellytys.

13. EU-luovuttamislain 6 §:n 6 kohdan mukaan vapausrangaistus on pantava Suomessa täytäntöön noudattaen, mitä siitä erikseen säädetään. Puitepäätös ei sisällä säännöksiä vapausrangaistuksien täytäntöönpanosta. Toisessa Euroopan unionin jäsenvaltiossa määrätty vapausrangaistus pannaan Suomessa täytäntöön tuomittujen siirtoa Euroopan unionissa koskevan puitepäätöksen lainsäädännön alaan kuuluvien säännösten kansallisesta täytäntöönpanosta ja puitepäätöksen soveltamisesta annetun lain nojalla. Lain 1 §:n 1 momentin mukaan vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen soveltamisesta rikosasioissa annettuihin tuomioihin, joissa määrätään vapausrangaistus tai vapauden menetyksen käsittävä toimenpide, niiden täytäntöön panemiseksi Euroopan unionissa tehdyn neuvoston puitepäätöksen 2008/909/YOS lainsäädännön alaan kuuluvat säännökset ovat lakina noudatettavia, jollei tästä laista muuta johdu. Lain 8 §:n mukaan seuraamuksen täytäntöönpano Suomessa määräytyy Suomen lain mukaan.

14. Vankeusrangaistuksen raukeamisesta säädetään rikoslain 8 luvun 10 §:ssä. Rangaistuksen raukeaminen tarkoittaa rangaistuksen täytäntöönpano-oikeuden vanhentumista (HE 27/1999 vp s. 26). Vankeusrangaistuksen raukeamista koskeva sääntely on siten osa rangaistuksen täytäntöönpanosäännöstöä. A:n neljän kuukauden pituisen vapausrangaistuksen täytäntöönpanon edellytyksiä Suomessa on arvioitava rangaistuksen täytäntöönpano-oikeuden vanhentumisen kannalta rikoslain 8 luvun säännösten nojalla.

15. Rikoslain 8 luvun 10 §:n 2 momentin 4 kohdan mukaan määräaikainen vankeusrangaistus raukeaa, jollei rangaistuksen täytäntöönpano ole lainvoiman saaneen tuomion antamispäivästä laskettuna alkanut viidessä vuodessa, jos rangaistus on enintään vuosi.

16. Korkein oikeus toteaa, että mainittu lainkohta on sanamuodoltaan ehdoton. Sitä ei voida tulkita puitepäätöksen tavoitteisiin pääsemiseksi siten, että A:lle 28.12.2011 Virossa tuomittu neljän kuukauden pituinen vankeusrangaistus olisi täytäntöönpantavissa Suomessa. Näin ollen rangaistuksen täytäntöönpano on Suomessa rauennut.

17. A:n vapausrangaistusta ei voida panna täytäntöön Suomessa. Sitoutuminen vapausrangaistuksen suorittamiseen Suomessa on EU-luovutuslain 6 §:n 6 kohdassa säädetyn harkinnanvaraisen kieltäytymisperusteen soveltamisen edellytys. Kieltäytymisperusteen soveltamisen edellytykset eivät siten täyty.

Johtopäätös

18. Korkein oikeus katsoo edellä esitetyillä perusteilla, että asiassa ei ole perustetta kieltäytyä luovuttamasta A:ta Viroon vapausrangaistuksen täytäntöönpanoa varten.

Vaatimus matkustuskiellon määräämisestä

19. Syyttäjä on vaatinut, että A määrätään matkustuskieltoon luovutuksen täytäntöönpanoon saakka.

20. Asiassa ei ole esitetty sellaista selvitystä, jonka perusteella käräjäoikeuden matkustuskiellosta vapauttaman A:n määräämistä matkustuskieltoon olisi pidettävä tarpeellisena hänen luovuttamisensa täytäntöönpanon varmistamiseksi.

Päätöslauselma

Käräjäoikeuden päätös kumotaan. A:n luovuttamiseen Viroon suostutaan.

Syyttäjän vaatimus A:n määräämisestä matkustuskieltoon hylätään.

Viro on velvollinen noudattamaan eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä ja jäsenvaltioiden välisistä luovuttamismenettelyistä tehdyn neuvoston puitepäätöksen (2002/584/YOS) 27 ja 28 artiklan säännöksiä.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Jukka Sippo, Mika Ilveskero, Eva Tammi-Salminen, Jussi Tapani ja Alice Guimaraes-Purokoski. Esittelijä Johannes Koskenniemi.