KKO:2021:16

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Hakemus ja vastaus Helsingin hovioikeudessa

Lapsen isä A vaati 18.11.2020 vireille tulleessa hakemuksessaan, että hänen ja B:n 16.12.2019 Belgiassa syntynyt yhteinen lapsi määrätään heti palautettavaksi Belgiaan, jossa hänellä oli ollut välitön asuinpaikka ennen palauttamatta jättämistä. Lapsi oli ollut molempien vanhempien huollossa, ja myös A oli huolehtinut lapsesta Belgiassa. Lapsen oli ollut vanhempien yhteisymmärryksen mukaisesti tarkoitus jatkaa asumistaan Belgiassa. B oli vastoin A:n suostumusta jättänyt lapsen elo-syyskuussa 2020 palauttamatta Suomesta Belgiaan. A oli antanut suostumuksensa kahteen tilapäiseen ja lyhyeen Suomen-matkaan helmikuussa 2020 sekä heinä-elokuussa 2020. B oli palannut Belgiaan heinäkuussa 2020, mutta lähtenyt yllättäen uudestaan Suomeen 31.7.2020. A on lisäksi todennut B:n vaikeuttaneen A:n kiintymyssuhteen muodostumista lapseen.

B vaati hakemuksen hylkäämistä. Lapsella ei ollut ollut asuinpaikkaa Belgiassa välittömästi ennen väitettyä palauttamatta jättämistä. B oli ollut tilapäisesti töissä Brysselissä ja asunut väliaikaisesti Belgiassa lapsen syntymän aikoihin. Lapsen asuinpaikka ei ollut ehtinyt vakiintua Belgiaan. Lapsi on asunut koko ajan B:n kanssa, joka on myös ainoana vanhempana huolehtinut lapsesta sekä Belgiassa että Suomessa. Alle vuoden ikäisen lapsen asuinpaikka määräytyi hänen ensisijaisena hoitajanaan olevan B:n elinpiirin mukaisesti. Lisäksi B vetosi siihen, ettei A ollut käyttänyt huoltoon liittyviä oikeuksiaan, sekä siihen, että palauttaminen saattaisi lapsen alttiiksi ruumiillisille ja henkisille vaurioille. Lapsen erottaminen äidistään aiheuttaisi lapselle traumaattisen ja kehitystä vaarantavan tilanteen.

Hovioikeuden päätös 22.12.2020 nro 1790

Hovioikeus totesi, että asiassa oli ensinnä kyse siitä, oliko lapsen asuinpaikka ollut Suomessa vai Belgiassa palauttamatta jättämisen hetkellä.

Asianosaisten oli selvitetty asuneen Belgiassa useita vuosia ennen lapsen syntymää. Lapsi oli syntynyt Belgiassa ja asunut siellä ensimmäiset kaksi kuukautta B:n luona. A oli käynyt tapaamassa lasta vähintään viikoittain. Vanhemmat olivat suunnitelleet lastenhoitajan hankkimista, lapsen päivähoitoa ja musiikkiluokalle menoa Brysselissä. Lapsi oli ollut kirjoilla Belgiassa 8.9.2020 saakka. Ennen helmikuuta 2020 lapsi ei ollut ollut Suomessa. Myöskään B:n asuinpaikka lapsen syntyessä ei ollut ollut Suomessa, ja A:n asuinpaikka oli lapsen syntyessä ollut Belgiassa. Lapsen sosiaalinen ympäristö oli muodostunut lähinnä hänen vanhemmistaan. Hovioikeus katsoi, että lapsen asuinpaikka hänen syntyessään oli ollut Belgia.

Helmikuussa 2020 lapsi oli matkustanut B:n kanssa Suomeen ja palannut takaisin Belgiaan heinäkuun lopussa. Kysymyksessä oli ollut A:n suostumuksella tapahtunut tilapäinen oleskelu, joka oli osittain pitkittynyt koronaviruspandemian vuoksi. Hovioikeus katsoi, ettei kyseinen Suomessa vietetty aika ollut vaikuttanut lapsen asuinpaikkaan.

Lapsi oli matkustanut uudelleen Suomeen 31.7.2020 B:n kanssa. Asiassa oli selvitetty, että A oli B:n antamiin vääriin tietoihin perustuen antanut suostumuksensa tilapäiseen oleskeluun. B oli heinä–elokuussa omavaltaisesti päättänyt jäädä Suomeen lapsen kanssa. Sillä, että lapsi oli Suomessa ollessaan ollut Suomen terveydenhuoltojärjestelmän piirissä, käynyt neuvolassa ja aloittanut päivähoidossa, ei ollut merkitystä arvioitaessa tässä tilanteessa lapsen asuinpaikkaa.

Hovioikeus katsoi, ettei lapsen tilapäinen oleskelu Suomessa ollut saanut aikaan muutosta lapsen asuinpaikkavaltioon. Lapsen asuinpaikka oli ollut Belgia palauttamatta jättämisen hetkellä elokuussa 2020.

Hovioikeus katsoi asiassa tulleen näytetyksi, että A oli tosiasiallisesti käyttänyt lapsen huoltoa koskevia oikeuksiaan palauttamatta jättämisen hetkellä. Hovioikeus katsoi jääneen näyttämättä, että A olisi antanut suostumuksensa lapsen muuttamiselle Suomeen. Hovioikeus katsoi niin ikään jääneen näyttämättä, että lapsi joutuisi Belgiassa alttiiksi ruumiillisille tai henkisille vaurioille tai muutoin sietämättömiin olosuhteisiin.

Hovioikeus hyväksyi A:n vaatimuksen ja määräsi lapsen heti palautettavaksi Belgiaan.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Tiina Nurmimäki ja Juhana Moilanen. Esittelijä Timo Kaksonen.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

B:lle myönnettiin valituslupa.

B vaati valituksessaan, että Korkein oikeus kumoaa hovioikeuden päätöksen ja hylkää A:n hakemuksen lapsen palauttamisesta Belgiaan.

A vaati valituksen hylkäämistä.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta

1. A:n ja B:n yhteinen lapsi on syntynyt 16.12.2019 Belgiassa, jossa vanhemmat ovat asuneet erillään. Lapsi on asunut B:n kanssa, ja B on pääosin vastannut lapsen päivittäisestä hoidosta. Lapsi on ollut Belgian lainsäädännön mukaisesti molempien vanhempien huollossa, ja A on tavannut lasta B:n luona. B ja tuolloin noin kahden kuukauden ikäinen lapsi ovat matkustaneet Suomeen helmikuussa 2020, palanneet Belgiaan 22.7.2020, matkustaneet sieltä uudestaan Suomeen 31.7.2020 ja jääneet tänne.

2. A on vaatinut, että lapsi määrätään palautettavaksi Belgiaan. A on katsonut, että lapsen asuinpaikkavaltio palauttamatta jättämisen hetkellä elo–syyskuussa 2020 oli ollut Belgia. A oli suostunut B:n kahteen tilapäiseen ja lyhyeen matkaan Suomeen lapsen kanssa helmikuussa ja heinäkuussa 2020. Helmikuun matkan oli pitänyt olla noin kahden viikon mittainen, mutta Suomessa olo oli pitkittynyt heinäkuuhun B:n vedottua koronapandemian aiheuttamiin matkustusrajoituksiin. Elo–syyskuussa 2020 B oli vastoin A:n suostumusta jättänyt lapsen palauttamatta asuinpaikkavaltioonsa.

3. B on vastustanut hakemusta ja katsonut, että lapsen asuinpaikka on ollut Suomessa. Isä ei ollut tosiasiassa käyttänyt huoltoon liittyviä oikeuksiaan. Palauttaminen saattaisi lapsen alttiiksi ruumiillisille ja henkisille vaurioille, ja lapsi joutuisi kestämättömään tilanteeseen. Lisäksi asiassa tulee arvioida ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaa kieltäytymisperusteena.

Kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa

4. Korkeimmassa oikeudessa on ensin ratkaistavana kysymys siitä, mikä on ollut lapsen asuinpaikka välittömästi ennen väitettyä palauttamatta jättämisen ajankohtaa elo–syyskuussa 2020. Vain mikäli lapsen asuinpaikan katsotaan tuolloin olleen Belgiassa, tulee asiassa arvioitavaksi muut palauttamisen edellytykset ja esteet.

Sovellettavista säännöksistä ja oikeuskäytännöstä

5. Asiassa on kysymys Haagissa kansainvälisistä lapsikaappauksista 25.10.1980 tehtyyn yksityisoikeuden alaa koskevaan yleissopimukseen (Haagin sopimus) perustuvasta lapsen palauttamisesta. Koska sekä Suomi että Belgia ovat Euroopan unionin jäsenvaltioita, sovellettavaksi tulee tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta avioliittoa ja vanhempainvastuuta koskevissa asioissa annettu neuvoston asetus (EY) N:o 2201/2003 (Bryssel IIa -asetus), joka sisältää Haagin sopimusta täydentäviä säännöksiä. Tätä asetusta sovelletaan voimaantulosäännöksen mukaan edelleen tämän asian ratkaisemisessa siitä huolimatta, että voimaan on tullut uusi asetus (neuvoston asetus (EU) 2019/1111 tuomioistuimen toimivallasta, päätösten tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta avioliittoa ja vanhempainvastuuta koskevissa asioissa ja kansainvälisestä lapsikaappauksesta, 100 artiklan 2 kohta).

6. Lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain 30 §:ssä säädetään Haagin sopimuksen 1 ja 2 artiklan mukaisesti, että Suomessa oleva lapsi, joka on luvattomasti viety pois siitä valtiosta, jossa lapsella oli asuinpaikka, taikka jätetty luvattomasti palauttamatta, on määrättävä heti palautettavaksi, jos lapsella välittömästi ennen luvatonta poisviemistä tai palauttamatta jättämistä oli asuinpaikka Haagin sopimuksen osapuolena olevassa valtiossa.

Lapsen asuinpaikka

Lapsen asuinpaikan määräytymisperusteet

7. Haagin sopimuksessa ei ole määritelty asuinpaikan käsitettä. Sopimuksen tarkoituksena on sen 1 artiklan mukaisesti turvata sopimusvaltioon luvattomasti viedyn tai sieltä luvattomasti palauttamatta jääneen lapsen pikainen palauttaminen silloin, kun lapsi on viety pois siitä perheympäristöstä ja sosiaalisesta ympäristöstä, jossa hän on elänyt.

8. Vakituisella tai tosiasiallisella asuinpaikalla tarkoitetaan Haagin konferenssissa laadituissa sopimuksissa vakiintuneesti sitä asuinpaikkaa, jossa henkilö tosiasiallisesti asuu ja jossa on hänen tosiasiallisesti keskeinen elinympäristönsä. Palautuspyyntöä tutkivan tuomioistuimen on määriteltävä kussakin tapauksessa erikseen lapsen asuinpaikka lapsen olosuhteita kuvaavien tosiseikkojen perusteella. Tosiasiallinen asuinpaikka ei siten välttämättä ole sama kuin esimerkiksi lapsen rekisteröity kotipaikka (esim. KKO 2019:37, kohta 9).

9. Asuinpaikan käsitettä ei ole tarkemmin määritelty myöskään Bryssel IIa -asetuksessa. Unionin tuomioistuin on todennut, että asetuksen mukainen asuinpaikka on unionin oikeuden itsenäinen käsite. Sen tulkinnassa otetaan huomioon muut säännökset, joissa käsite mainitaan, sekä erityisesti asetuksen johdanto-osan perustelukappaleesta 12 ilmenevä tavoite, jonka mukaan asetuksessa vahvistetut toimivaltasäännökset on muotoiltu lapsen edun perusteella ja niin, että etusija on annettu läheisyyden periaatteelle. Tämän mukaisesti lasta lähin tuomioistuin, joka parhaiten tuntee hänen tilanteensa ja kehitystasonsa, tekee tarvittavat ratkaisut (KKO 2019:37, kohta 11 sekä tuomio 17.6.2018, UD v. XB, C-393/18 PPU, EU:C:2018:835, 46–48 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen sekä tuomio 8.6.2017, OL v. PQ, C-111/17, EU:C:2017:436, 40 ja 41 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

10. Lapsen asuinpaikka vastaa paikkakuntaa, jossa hänellä käytännössä on elinpiirinsä keskus. Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan lapsen asuinpaikka on ratkaistava kaikkien kullekin yksittäistapaukselle erityisten objektiivisten tosiseikkojen perusteella. Lapsen asuinpaikan määrittelyssä on otettava huomioon paitsi se, että lapsi on fyysisesti jossakin jäsenvaltiossa, myös muita tekijöitä, joista voi ilmetä, että tällainen olinpaikka ei ole millään tavalla väliaikainen tai satunnainen ja että lapsen asuinpaikka ilmentää tiettyä integroitumista sosiaaliseen ympäristöön ja perheympäristöön. Tässä tarkoituksessa on erityisesti otettava huomioon muun ohella eri jäsenvaltioiden alueilla oleskelun kesto, säännöllisyys, olosuhteet ja syyt, lapsen kansalaisuus, se, osaako lapsi kyseisen valtion kieltä, sekä lapsen perhesiteet ja sosiaaliset siteet kyseisessä valtiossa (KKO 2019:37, kohta 12 ja tuomio 28.6.2018, HR, C-512/17, EU:C:2018:513, 41–43 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen sekä tuomio 2.4.2009, A, C-523/07, EU:C:2009:225, 38–42 kohta).

11. Unionin tuomioistuin on todennut asuinpaikan eroavan pelkästä tilapäisestä olinpaikasta siten, että asumisen on tavallisesti kestettävä tietyn ajan, jotta se voi ilmentää riittävää pysyvyyttä. Bryssel IIa -asetuksessa ei kuitenkaan säädetä asumisen vähimmäiskestosta. Asuinpaikan siirtämiseen vastaanottavaan valtioon liittyy erityisesti asianomaisen tahto siirtää sinne paikka, johon hän keskittää ja haluaa vakiinnuttaa elinpiirinsä pysyvästi tai tavanomaisesti. Oleskelun kesto voi siis olla vain indisio arvioitaessa asuinpaikan pysyvyyttä (KKO 2019:37, kohta 13 ja tuomio 22.12.2010, Mercredi v. Chaffe, C-497/10, EU:C:2010:829, 51 kohta).

12. Lapsen asuinpaikan määrittely perustuu ensisijaisesti objektiivisiin seikkoihin, eikä asianomaisten tarkoitus ole lähtökohtaisesti sellaisenaan ratkaiseva. Kyseessä on vain indisio, joka voi täydentää yhtäpitävien seikkojen joukkoa (KKO 2019:37, kohta 15 ja em. tuomio HR, 63 ja 64 kohta).

13. Unionin tuomioistuimen ratkaisukäytännössä lapsen iällä on tärkeä merkitys arvioitaessa lapsen asuinpaikkaa määrittäviä tekijöitä. Lapsen sosiaalinen ympäristö ja perheympäristö, jotka ovat olennaisia hänen asuinpaikkansa määrittämiseksi, muodostuvat lapsen iän mukaan vaihtelevista eri tekijöistä. Sylilapsen elinpiirin keskusta määritettäessä erityistä merkitystä on olosuhteilla, jotka liittyvät henkilöön tai henkilöihin, joiden kanssa lapsi elää ja jotka tosi-asiallisesti hoitavat häntä ja huolehtivat hänestä päivittäin. Sylilapsi jakaa väistämättä tällaisten läheistensä sosiaalisen ympäristön ja perheympäristön. Unionin tuomioistuimen mukaan huomioon otettavia tekijöitä voivat olla syyt, joiden vuoksi lapsen vanhempi muuttaa toiseen jäsenvaltioon, hänen kielitaitonsa ja lisäksi se, mistä hän on maantieteellisesti lähtöisin ja mikä on hänen perhetaustansa (em. tuomiot HR, 44 kohta sekä Mercredi, 52–55 kohta).

14. Jos sylilapsen vanhemmat elävät toisistaan erillään, lapsen perheympäristö määräytyy suurelta osin sen vanhemman mukaan, jonka kanssa lapsi normaalisti elää. Toinen vanhempi on kuitenkin myös osa tätä perheympäristöä, mikäli lapsi on edelleen säännöllisesti yhteydessä tähän, ja tämä suhde on otettava huomioon arvioitaessa, missä lapsen elinpiirin keskus sijaitsee (em. tuomio HR, 48 kohta).

Lapsen asuinpaikkaa koskeva selvitys

15. A ja B ovat asuneet vuosina 2014–2016 yhdessä Belgiassa, jossa he molemmat ovat työskennelleet. Parisuhteen päätyttyä B on muuttanut Brysselissä omaan asuntoon. Lapsi on syntynyt Belgiassa 16.12.2019 ja on asunut alusta saakka B:n luona, joka on myös vastannut lapsen päivittäisestä hoidosta ja huolenpidosta. A on tavannut lasta B:n luona. Belgian lain nojalla molemmat vanhemmat ovat lapsen huoltajia. Lapsi on nykyisin äitinsä tavoin Suomen sekä isänsä tavoin Ranskan kansalainen. Lapsi on ollut syntymästään lähtien kirjoilla Suomessa, ja hän on ollut kirjoilla myös Belgiassa 8.9.2020 saakka.

16. B on matkustanut lapsen kanssa Suomeen helmikuussa 2020, jolloin lapsi on ollut kahden kuukauden ikäinen. B on ollut matkan aikana äitiys- tai vanhempainvapaalla. Matkan tarkoituksena on ollut saada lapselle Suomen kansalaisuus ja tutustuttaa hänet Suomessa oleviin sukulaisiinsa sekä saada apua lapsen päivittäisessä hoidossa ja huolenpidossa. Maaliskuusta 2020 lähtien matkustamista on rajoitettu koronaviruspandemian vuoksi. Äiti ja lapsi ovat oleskelleet Suomessa yhtäjaksoisesti helmikuusta heinäkuun loppupuolelle saakka. He ovat matkustaneet Brysseliin 22.7.2020 ja takaisin Suomeen 31.7.2020.

17. Suomessa oleskelunsa aikana B on asunut lapsen kanssa sisarensa luona. Hänen äitinsä ja sisarensa ovat avustaneet lapsen hoidossa. Lapsi on käynyt Suomessa säännöllisesti neuvolassa ja hänelle on tehty tutkimuksia erikoissairaanhoidossa. Lapsi on ollut Suomessa osapäiväisesti suomenkielisessä päivähoidossa syyskuusta 2020 lukien. Äiti puhuu lapselle suomea.

18. B on elokuussa 2020 irtisanoutunut työstään Brysselissä, irtisanonut Belgian asuntonsa vuokrasopimuksen ja peruuttanut lapselle jo ennen tämän syntymää varatun lastentarhapaikan Brysselissä. Hän on 7.8.2020 solminut työsopimuksen Helsingistä käsin tehtävään työhön ja vuokrannut elokuussa Helsingistä asunnon, jossa hän asuu lapsen kanssa.

Asuinpaikkaa koskeva Korkeimman oikeuden arviointi

19. Lapsen elinpiiri on hänen syntymästään 16.12.2019 helmikuulle 2020 muodostunut lähinnä hänen kodistaan ja vanhemmistaan. Lapsi on Belgiassakin asunut äitinsä kanssa, joka on pääasiallisesti hoitanut häntä ja huolehtinut hänestä päivittäin. Hänen isänsä on asunut erillään, mutta käynyt tapaamassa lasta äidin luona vähintään viikoittain. Tuona ajanjaksona lapsen asuinpaikka on ollut Belgiassa, kuten hovioikeuskin on katsonut.

20. Asian arvioinnin kannalta ratkaisevaa ei kuitenkaan ole se, mikä lapsen asuinpaikka oli hänen syntyessään, vaan se, mikä hänen asuinpaikkansa on ollut elo–syyskuussa 2020, jolloin lapsi on A:n hakemuksen mukaan jätetty luvattomasti palauttamatta Belgiaan. Tämä arviointi perustuu edellä kuvatun oikeuskäytännön mukaan ensisijaisesti objektiivisiin seikkoihin, eikä vanhempien tarkoitus ole lähtökohtaisesti sellaisenaan ratkaiseva.

21. Lapsi on väitetyn palauttamatta jättämisen aikaan ollut noin kahdeksan kuukauden ikäinen. Hän on asunut tuolloin Suomessa helmikuusta 2020 lähtien eli noin kuuden kuukauden ajan. Kuuden kuukauden pituinen ajanjakso ei sellaisenaan ole ollut kestoltaan erityisen pitkä (ks. KKO 2008:98, kohta 13). Noin kahdeksan kuukauden ikäisen lapsen elämässä kuuden kuukauden oleskelua Suomessa on kuitenkin pidettävä merkittävänä aikana; hän on oleskellut Suomessa suurimman osan elämästään, kun taas Belgiassa hän on ollut vain syntymänsä jälkeiset kaksi kuukautta ja myöhemmin heinäkuussa 2020 vajaan kahden viikon ajan. Tähän nähden Suomessa oleskelua ei voida lapsen kannalta pitää kestoltaan satunnaisena tai väliaikaisena, vaan sille on annettava olennainen merkitys arvioitaessa hänen elinpiirinsä keskusta ja siten asuinpaikkaansa.

22. Suomessa oleskelun aikana lapsen keskeisen elinpiirin ovat muodostaneet hänen päivittäisestä hoidostaan ja huolenpidostaan vastannut äitinsä, tätinsä, jonka luona hän on äitinsä kanssa asunut, ja isoäitinsä. Nämä olivat käyneet myös Belgiassa auttamassa äitiä lapsen hoidossa heti tämän syntymän jälkeen. Äiti ja tämän lähisukulaiset ovat muodostaneet lapsen vakiintuneen perheympäristön Suomessa. Lapsen olojen vakiintumista Suomeen tukee osaltaan myös se, että hän on koko Suomessa olonsa ajan käynyt säännöllisesti neuvolassa ja hänelle on suoritettu Suomessa erikoissairaanhoidon tutkimuksia.

23. Isä on lapsen Suomessa oleskelun aikana pitänyt sähköisin viestimin yhteyttä äitiin ja kysellyt lapsen voinnista. Isä on keväällä 2020 ollut pitkiä aikoja synnyinmaassaan Togossa. Isän yhteydenpidosta huolimatta lapsen perheympäristö on käytännössä määräytynyt Suomessa oleskelun aikana lapsen äidin mukaan.

24. Lapsi on isänsä tavoin Ranskan ja äitinsä tavoin Suomen kansalainen, eikä hänellä ole Belgian kansalaisuutta. Suomessa olon aikana hänelle on puhuttu suomea. Lapsella on siten sekä kansalaisuuteen että kotikieleen liittyvä yhteys Suomeen. Äidin tarkoituksena on ollut, että lapsi oppisi myös ranskan kieltä ja isänsä toista äidinkieltä. Ranskan kielen opettelun myötä lapselle syntyisi kielellinen yhteys myös Belgiaan.

25. Vanhempien yhteisenä tarkoituksena on ollut, että lapsi asuu äitinsä luona. Vanhemmilla on sen sijaan ollut erilaisia ja olosuhteiden myötä ehkä muuttuneitakin käsityksiä lapsen asuinpaikasta, kuten myös siitä, missä tarkoituksessa äiti on lähes vastasyntyneen lapsensa kanssa tullut Suomeen ja minkä pituiseksi oleskelu oli tarkoitettu. Asumisjärjestelyt ja se, että äiti on ollut Suomeen tullessaan äitiys- ja vanhempainvapaalla Belgiassa olevasta työstään, puhuvat osaltaan Suomessa oleskelun väliaikaisuuden puolesta. Lisäksi on mahdollista, että äidin ja lapsen Suomessa oleskelu on keväällä 2020 pitkittynyt koronaviruspandemiasta johtuneiden matkustusrajoitusten vuoksi.

26. Asiassa on esitetty eri suuntaista selvitystä myös siitä, onko B:n ollut tarkoitus palata asumaan lapsen kanssa Belgiaan syksyllä 2020. Sitä, että näin olisi, tukee se, että B oli jo ennen lapsen syntymää hakenut tälle Brysselistä päivähoitopaikkaa syksyksi 2020 ja järjestänyt sinne lastenhoitajan. B on kertonut pystyneensä palaamaan Belgiaan heinäkuussa, kun lapsen lonkkatarkastus oli tehty Suomessa ja lapsi oli saanut tarvittavat rokotukset. Toisaalta B on elokuussa 2020 palattuaan Suomeen lapsen kanssa irtisanoutunut työstään Belgiassa, irtisanonut Belgian asuntonsa vuokrasopimuksen, solminut työsopimuksen Helsingistä käsin tehtävään työhön ja vuokrannut Helsingistä asunnon.

27. Korkein oikeus toteaa, että unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaisesti lapsen asuinpaikan määrittelyn tulee lapsen vanhempien aikomuksia kuvaavan selvityksen asemesta perustua ensisijaisesti lapsen asuinpaikkaa kuvaaviin objektiivisiin seikkoihin. Vaikka esitetty selvitys tukee päätelmää, että vielä heinäkuussa 2020 B on saattanut suunnitella palaavansa asumaan Belgiaan, ei tälle tarkoitukselle voida antaa ratkaisevaa merkitystä lapsen asuinpaikkaa objektiivisin perustein arvioitaessa. Myöskään se, että koronaviruspandemia matkustusrajoituksineen on voinut olla syynä Suomessa oleskelun pidentymiseen, ei poista sen seikan merkitystä, että lapsen sosiaaliset ja perhesiteet ovat tosiasiassa vakiintuneet elo-syyskuussa 2020 Suomeen.

28. Johtopäätöksenään Korkein oikeus toteaa, että vaikka lapsen oleskelu Suomessa ei ole ollut kestoltaan erityisen pitkä, hän on viettänyt Suomessa valtaosan elämästään. Suomessa hänellä on ollut kiinteä sosiaalinen verkosto sekä myös kieleen ja kansalaisuuteen liittyvä yhteys. Hyvin lyhyen Belgiassa oleskelunsa aikana lapselle ei ole ehtinyt muodostua vastaavalla tavalla vakiintunutta elinpiiriä, vaikka syntyessään hänen asuinpaikkansa onkin ollut Belgiassa. Korkein oikeus katsoo, että lapsen asuinpaikka on edellä todetuin perustein välittömästi ennen väitettyä palauttamatta jättämisen ajankohtaa elo–syyskuussa 2020 ollut Suomi, jonne hänen elinpiirinsä keskus eli sosiaalinen ympäristönsä ja perheympäristönsä on tätä edeltäneen puolen vuoden aikana vakiintunut. Lapsen palauttaminen on mahdollista vain lapsen asuinpaikan valtioon. Kun lapsen asuinpaikkana ei tuolloin enää ole ollut Belgia, häntä ei voida määrätä palautettavaksi. A:n hakemus on siten perusteeton.

29. Näin ollen palauttamista koskevien muiden edellytysten täyttyminen tai esteiden olemassaolo ei tule asiassa arvioitavaksi.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätös kumotaan. A:n hakemus lapsen palauttamisesta Belgiaan hylätään.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Marjut Jokela, Jukka Sippo, Kirsti Uusitalo, Juha Mäkelä ja Alice Guimaraes-Purokoski. Esittelijä Paula Klami-Wetterstein.