KKO:2021:14

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Varsinais-Suomen käräjäoikeuden tuomio 29.3.2017 nro 17/113202 ja Turun hovioikeuden tuomio 9.4.2019 nro 19/115977 kuvataan tarpeellisilta osin Korkeimman oikeuden ratkaisussa.

Asian ovat ratkaisseet käräjäoikeudessa käräjätuomari Tapio Katajamäki, käräjätuomari Atte Andersson sekä käräjänotaari Heidi Pellonperä. Asian ovat ratkaisseet hovioikeudessa hovioikeuden jäsenet Elise Mäki, Elina Paasivirta ja Matti Kolehmainen.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa.

A vaati, että valtio velvoitetaan suorittamaan hänelle hyvityksenä oikeudenkäynnin viivästymisestä kolmelta vuodelta yhteensä 6 000 euroa korkoineen vaatimuksen esittämispäivästä 9.3.2017 lukien sekä asian käsittelyn edelleen jatkuttua 9.3.2017 jälkeen kolmelta vuodelta yhteensä 6 000 euroa korkoineen.

Syyttäjä vaati, että valitus hylätään.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta ja käsittely alemmissa oikeusasteissa

1. Käräjäoikeus on lukenut A:n syyksi avunannon törkeään kirjanpitorikokseen ja törkeään veropetokseen hänen tunnustettuaan menettelynsä. Käräjäoikeus on katsonut, että A oli kirjoittanut Z Oy:n nimissä tekaistuja laskuja, jotka oli merkitty B Oy:n kirjanpitoon ja joita oli käytetty perusteena aiheettomille vähennyksille B Oy:n myyntien arvonlisäverosta ja jotka olivat aiheettomasti vähentäneet myös yhtiön tuloveroa.

2. A on käräjäoikeudessa vaatinut, että valtio velvoitetaan suorittamaan hänelle hyvityksenä oikeudenkäynnin viivästymisestä kolmelta vuodelta yhteensä 6 000 euroa.

3. Käräjäoikeus on katsonut, että A: tuomitut aiemmat ehdottomat vankeusrangaistukset olivat riittävä seuraamus hänen syykseen tässä asiassa luetuista rikoksista, kun tätä puolsi myös oikeudenkäynnin kesto. Käräjäoikeus on todennut oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä, että A:n asian yli viiden vuoden käsittelyaika oli kohtuullisen pitkä, mutta tällä ei ollut tuolloin osin vankeusrangaistuksia suorittamassa olleelle A:lle sellaista merkitystä, että hänellä olisi oikeus viivästymishyvitykseen. Hovioikeus ei ole muuttanut käräjäoikeuden ratkaisua.

Korkeimman oikeuden ratkaistavana oleva kysymys

4. Korkeimmassa oikeudessa on ratkaistavana kysymys siitä, onko oikeudenkäynti viivästynyt ja onko A:lla oikeus rahamääräiseen hyvitykseen oikeudenkäynnin viivästymisestä.

Oikeus oikeudenkäyntiin kohtuullisessa ajassa

5. Oikeus oikeudenkäyntiin kohtuullisessa ajassa on osa perustuslain 21 §:n 1 momentissa ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappaleessa turvatuista oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin takeista. Sen tarkoituksena on osaltaan turvata oikeudenkäytön tehokkuutta ja uskottavuutta sekä suojella asianosaista huolelta, haitalta ja epävarmuudelta, joka liittyy oikeudenkäynnin kohtuuttomaan pitkittymiseen (KKO 2020:2, kohta 6 ja KKO 2016:45, kohta 11).

6. Oikeudenkäynnin kohtuullista kestoa ei ole yksiselitteisesti määritelty ihmisoikeussopimuksessa eikä ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössä. Ihmisoikeustuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan oikeudenkäynnin keston kohtuullisuus on arvioitava tapauskohtaisesti ottaen huomioon kaikki asiassa merkitykselliset seikat (Chiarello v. Saksa, 20.6.2019, kohta 45 siinä viitattuine ratkaisuineen).

Oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittäminen

7. Asianosaisen oikeudesta saada valtion varoista hyvitys oikeudenkäynnin viivästymisestä on säädetty laissa oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä (jäljempänä hyvityslaki).

8. Hyvityslain 3 §:n 1 momentin mukaan yksityisellä asianosaisella on oikeus saada valtion varoista 6 §:ssä tarkoitettu kohtuullinen hyvitys, jos oikeudenkäynti viivästyy siten, että se loukkaa asianosaisen oikeutta oikeudenkäyntiin kohtuullisen ajan kuluessa. Lain 6 §:n 1 momentin mukaan hyvityksen tarkoituksena on korvata oikeudenkäynnin viivästymisestä asianosaiselle aiheutunutta huolta, epävarmuutta ja muuta niihin rinnastettavaa haittaa.

9. Oikeudenkäynnin viivästymistä arvioitaessa on hyvityslain 4 §:n 1 momentin mukaan otettava huomioon oikeudenkäynnin keston lisäksi erityisesti 1) asian laatu ja laajuus, 2) asianosaisten, viranomaisten ja tuomioistuinten toiminta oikeudenkäynnissä sekä 3) asian merkitys asianosaiselle. Pykälän 2 momentin mukaan huomioon on lisäksi otettava ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntö, joka koskee ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappaleen soveltamista.

10. Hyvityslain esitöiden mukaan lain 4 §:n 1 momentin arviointikriteerien on tarkoitettu vastaavan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön mukaisia kriteerejä (HE 233/2008 vp s. 23, LaVM 3/2009 vp ja PeVL 2/2009 vp).

11. Ihmisoikeustuomioistuin on oikeudenkäynnin viivästymisen arvioinnissa kiinnittänyt huomiota muun ohella siihen, onko asian käsittelyyn sisältynyt pitkiä passiivisia ajanjaksoja, jolloin oikeudenkäyntiä ei ole viety eteenpäin (HE 233/2008 vp s. 23 sekä Sociedade de Construções Martins & Vieira, Lda. v. Portugal, 30.10.2014, kohta 47).

Oikeudenkäynnin kestona huomioon otettava ajanjakso

12. A on vaatinut, että asian käsittelyn katsotaan alkaneen jo 8.2.2008, kun häntä on ensi kerran kuulusteltu Z Oy:n toiminnassa laadituista laskuista. Syyttäjä on kiistänyt A:n vaatimuksen ja todennut, ettei A:ta ollut tuolloin kuultu epäiltynä rikoksesta B Oy:n vaan erään muun yhtiön toiminnassa. A:ta on syyttäjän mukaan kuultu nyt kysymyksessä olevista B Oy:n toimintaan liittyvistä teoista ensimmäisen kerran 29.10.2010, mistä ajankohdasta lukien oikeudenkäynnin kestoa tuli arvioida.

13. Hyvityslain 5 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan oikeudenkäynnin kestona huomioon otettava aika alkaa rikosasiassa siitä, kun toimivaltainen viranomainen on ilmoittanut vastaajalle hänen tekemäkseen epäillystä rikoksesta tai kun häneen kohdistettu rikosepäily on olennaisesti vaikuttanut hänen asemaansa. Nämä arviointiperusteet vastaavat ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan tulkintakäytäntöä (KKO 2010:31, kohta 5 ja Beghal v. Yhdistynyt kuningaskunta, tuomio 28.2.2019, kohta 119).

14. Korkein oikeus toteaa, että rikosepäily vaikuttaa henkilön asemaan olennaisesti hyvityslain 5 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla, kun häneen kohdistuvan rikosepäilyn takia tehdyt viranomaistoimenpiteet ovat aiheuttaneet hänelle huolta, epävarmuutta ja muuta niihin rinnastettavaa haittaa. Tällaisia vaikutuksia aiheutuu esimerkiksi kuulusteltaessa henkilöä rikoksesta epäiltynä (tuomio Beghal, 28.2.2019, kohdat 119–120).

15. Rikosilmoitus nyt kysymyksessä olevista B Oy:n toiminnassa epäillyistä rikoksista on tehty 19.2.2010. Korkein oikeus toteaa, että A:lla on jo häntä vuonna 2008 kuulusteltaessa saattanut subjektiivisesti olla aihetta huoleen siitä, että viranomaiset voivat myöhemmin ryhtyä selvittämään hänen toimintaansa Z Oy:ssä laajemminkin kuin vain tuolloin tutkinnan kohteena olleen yrityksen kirjanpidon ja verotuksen osalta. Esitutkinta ja viranomaistoimenpiteet ovat vuonna 2008 kuitenkin koskeneet tosiseikoiltaan eri asiaa kuin nyt kysymyksessä oleva B Oy:n toimintaan liittyvä rikosepäily. Tällä perusteella Korkein oikeus katsoo, että arvioitavana olevassa asiassa viranomaistoimenpiteet eivät ole vielä vuonna 2008 vaikuttaneet A:n asemaan siten olennaisesti kuin hyvityslain 5 §:n 1 momentin 2 kohdassa ja ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännössä on edellytetty.

16. Näin ollen tässä asiassa oikeudenkäynnin kestoa arvioitaessa huomioon otettava aika on alkanut kulua 29.10.2010, jolloin esitutkintaviranomaiset ovat kuulustelleet A:ta ensimmäisen kerran nyt kysymyksessä olevista rikoksista epäiltynä. A:n oikeudenkäynti on päättynyt käräjäoikeuden 29.3.2017 antamaan tuomioon, jolla A:ta koskeva rikosasia on lainvoimaisesti ratkaistu (Neumeister v. Itävalta, 27.6.1968, kohta 19 ja Rautonen v. Suomi, 15.5.2012, kohta 21). Oikeudenkäynti on siten kestänyt kuusi vuotta ja viisi kuukautta.

Oikeudenkäynnin viivästymisen arviointi tässä asiassa

17. Tässä asiassa A:n syyksi on luettu avunanto törkeään kirjanpitorikokseen ja törkeään veropetokseen, joissa tekijöinä on ollut kaksi B Oy:n toiminnasta vastannutta henkilöä. Rikoksissa on ollut kysymys yhteensä seitsemän tekaistun tositteen laatimisesta Z Oy:n nimissä B Oy:lle sen kirjanpitoon merkittäviksi. Tekaistujen tositteiden yhteismäärä on ollut 75 493,60 euroa. Rikokset ovat tekotavaltaan ja laadultaan tyypillisiä elinkeinotoiminnassa tehtyjä rikoksia, joiden tutkinta on perustunut pääasiassa verotarkastuksessa tehtyihin havaintoihin. Asiaa ei voida laadultaan ja laajuudeltaan pitää erityisen vaikeana tai laajana.

18. A:ta on kuultu esitutkinnassa 29.10.2010 ja haastehakemus asiassa on jätetty käräjäoikeuteen 18.11.2013. Asian esitutkinta ja syyteharkinta ovat siten kestäneet yli kolme vuotta.

19. Asiassa ei ole ilmennyt seikkoja, jotka selittäisivät esitutkinnan ja syyteharkinnan asian laatuun ja laajuuteen nähden pitkän hieman yli kolmen vuoden kestoa. Tältä osin Korkein oikeus katsoo oikeudenkäynnin viivästyneen A:sta riippumattomista, viranomaisten vastuulla olevista selvittämättömistä syistä näiden vaiheiden osalta yhdellä vuodella.

20. Käräjäoikeus on 9.1.2014 antanut A:lle haasteen, johon tämä on vastannut 11.3.2014 kiistäen molemmat syytekohdat. Tämän vuoksi häneen kohdistettujen avunantoa koskevin syytekohtien käsittely on asian alkuvaiheessa ollut tarkoituksenmukaista pyrkiä järjestämään yhdessä B Oy:n toiminnasta vastanneita kanssavastaajia koskeneiden syytteiden kanssa ja koko asiaa koskevan todistelun vastaanottamisen yhteydessä. Asian näin suunniteltua käsittelyä käräjäoikeudessa on vaikeuttanut se, että kanssavastaajia on ollut tavoittamattomissa ulkomailla.

21. Asian käsittely käräjäoikeudessa on 22.9.2014 keskeytetty odottamaan, että eräs kanssavastaaja tavoitetaan. Tämän jälkeen asiassa ei ole tehty toimenpiteitä ennen kuin käräjäoikeus on 26.5.2016 antanut A:lle kutsun pääkäsittelyyn. Pääkäsittelyä on yritetty toimittaa 29.–30.9.2016 ja toistamiseen 8.–9.12.2016 siinä kuitenkaan onnistumatta, koska erään toisen kanssavastaajan tavoittaminen on nyt puolestaan pitkittynyt. Pääkäsittely on lopulta toimitettu A:ta ja toista tekijää koskeneiden syytteiden osalta 9.3.2017. A on asian käsittelyn kuluessa peruuttanut kiistämisensä ja tunnustanut menettelynsä. Käräjäoikeuden tuomio on annettu 29.3.2017. Asian käsittely käräjäoikeudessa on siten kestänyt vajaat kolme ja puoli vuotta.

22. Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 5 luvun 18 §:n 1 momentin mukaan eri vastaajien tekemää samaa rikosta koskevat syytteet käsitellään yhdessä, jollei niiden erikseen käsittelemistä pidetä soveliaampana. Pykälän 2 momentin mukaan yhdessä käsiteltäväksi otetut eri syytteet saadaan myöhemmin erottaa, jos se on asian käsittelyn kannalta perusteltua. Myös ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännössä on pidetty hyväksyttävänä tavoitteena pyrkimystä käsitellä samoja vastaajia vastaan nostettuja samaa asiaa koskevia syytteitä samassa oikeudenkäynnissä, joka voi osaltaan selittää oikeudenkäynnin keskimääräistä pidemmän keston (tuomio Neumeister, kohta 21 ja Wejrup v. Tanska, 7.3.2002).

23. Ulkomailta pyydettävän oikeusavun saaminen on usein kansallisten viranomaisten todellisen vaikutusmahdollisuuden ulkopuolella (KKO 2011:38, kohta 24; Knaster v. Suomi, 22.9.2009, kohta 30 ja Wloch v. Puola, 19.10.2000, kohdat 149–151). Korkein oikeus toteaa, että samaa rikosasiaa koskevat syytteet olisi lähtökohtaisesti tällaisissakin tilanteissa tarkoituksenmukaista käsitellä yhdessä. Korkein oikeus toteaa kuitenkin, että tuomioistuimen on säännöllisin väliajoin harkittava syyteasioiden erottamista toisistaan, jos oikeudenkäynti yhden vastaajan poissaolon ja oikeusavun saamisen viipymisen seurauksena pitkittyy. Muussa tapauksessa rikosasian viipyminen johtaa muiden syytteessä olevien henkilöiden osalta perusteettomaan epävarmuuteen (ks. myös Pietiläinen v. Suomi, 5.11.2002, kohta 43).

24. Tämän asian käsittely on käräjäoikeudessa ollut tosiasiallisesti keskeytyneenä 22.9.2014 ja 26.5.2016 välisen noin vuoden ja 8 kuukauden ajan, mikä on kulunut yhden kanssavastaajan tavoittamiseen ulkomailta. Pääkäsittely A:n asiassa on lopulta järjestetty erillään kyseisen kanssavastaajan asiasta, ja asian ratkaisu on osaltaan perustunut A:n tunnustukseen. Korkein oikeus katsoo, että kuluneesta ajasta noin vuoden pituista aikaa voidaan pitää sellaisena viranomaisista johtuvana passiivisena jaksona, jolle ei ole osoitettu A:n oikeudenkäynnin viivästyksen osalta hyväksyttävää syytä.

25. Edellä selostetuin perustein Korkein oikeus päätyy viivästyksen kestoa ja syitä kokonaisuudessaan arvioidessaan siihen, että A:n osalta oikeudenkäynti on viivästynyt esitutkinnassa ja syyteharkinnassa yhdellä vuodella ja käräjäoikeudessa yhdellä vuodella eli yhteensä kahdella vuodella valtion vastuulla olevasta syystä.

Viivästyksen hyvittäminen

26. A on vaatinut, että valtio velvoitetaan suorittamaan hänelle rahamääräinen hyvitys oikeudenkäynnin viivästymisestä. Syyttäjä on vastauksessaan todennut, että oikeudenkäynnin viivästyminen on otettu huomioon käräjäoikeuden seuraamusharkinnassa ja että A:lla ei ole näin ollen oikeutta rahamääräiseen hyvitykseen.

27. Hyvityslain 6 §:n 4 momentista ja sen esitöistä ilmenee, että rikosasian viivästyminen hyvitetään vastaajalle ensisijaisesti rangaistusta lieventämällä tai alentamalla, ja jos tämä ei ole mahdollista, rahahyvityksellä. Hyvityslain 2 §:n 2 momentin mukaisesti rangaistuksen alentamisesta säädetään rikoslaissa. Hyvityslain esitöissä on tältä osin viitattu rikoslain 6 luvun 7 ja 12 §:ään (HE 233/2008 vp s. 22).

28. Ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännön perusteella rangaistuksen lieventämistä tai alentamista voidaan pitää riittävänä viivästymisen hyvittämisenä, jos tuomioistuimet ovat todenneet ratkaisussaan riittävän selvästi oikeudenkäynnin keston olleen kohtuuton ja jos kohtuuton kesto on otettu rangaistusta määrättäessä sitä lieventävänä seikkana nimenomaisella ja mitattavalla tavalla huomioon (Eckle v. Saksa, 15.7.1982, kohta 66, Dimitrov ja Hamanov v. Bulgaria, 10.5.2011, kohdat 64–66, Chiarello v. Saksa 20.6.2019, kohdat 55, 57 ja 58 ja HE 233/2008 vp s. 6).

29. Korkein oikeus toteaa, että tämän asian arvioinnissa on keskeistä, onko käräjäoikeus nimenomaisesti tai asiassa esitettyjen seikkojen perusteella tosiasiallisesti todennut A:ta koskeneen oikeudenkäynnin viivästyneen tai olleen kokonaiskestoltaan kohtuuton ja tällä perusteella alentanut nimenomaisella ja mitattavalla tavalla A:lle tuomittavaa rangaistusta.

30. Käräjäoikeus on ratkaisunsa perusteluissa maininnut yhtenä perusteena A:n rangaistuksen seuraamusharkinnassa oikeudenkäynnin kestoon kuluneen kokonaisajan. Korkein oikeus katsoo, että käräjäoikeus on siten tosiasiallisesti ottanut huomioon A:ta koskeneen oikeudenkäynnin keston rangaistusta määrätessään.

31. A:lle ei ole asiassa määrätty rangaistusta, sillä käräjäoikeus on rikoslain 7 luvun 6 §:n nojalla harkinnut A:lle aiemmin tuomittujen ehdottomien vankeusrangaistusten olleen riittävä seuraamus myös nyt kyseessä olevista teoista. Tässä tapauksessa ei kuitenkaan ole mahdollista jälkikäteen arvioida, mikä on ollut oikeudenkäynnin viivästymisen konkreettinen vaikutus yhteistä rangaistusta määrättäessä. Näin ollen Korkein oikeus katsoo, että A:ta koskevaa oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämistä ei ole tehty ihmisoikeustuomioistuimen edellyttämällä nimenomaisella ja mitattavalla tavalla.

32. Korkein oikeus toteaa, että asian merkitystä ja siten A:n oikeutta oikeudenmukaiseen ja viivytyksettömään oikeudenkäyntiin ei ole vähentänyt se, että hän on käräjäoikeuden lausumin tavoin samaan aikaan kärsinyt vapausrangaistuksia muista hänen syykseen luetuista teoista.

33. Korkein oikeus on edellä katsonut, että A:n oikeudenkäynti on viivästynyt yhteensä kaksi vuotta viranomaisten vastuulle kuuluvan seikan vuoksi. Koska selvittämättä on jäänyt, kuinka paljon A:n rangaistusta on oikeudenkäynnin viivästymisen vuoksi alennettu, A:lla on oikeus saada hyvityslain mukainen rahamääräinen hyvitys.

34. A on vaatinut hyvitystä 2 000 euroa vuotta kohti. Korkein oikeus toteaa, että hyvityslain 6 §:n 2 momentin mukaisesti hyvitystä maksetaan 1 500 euroa kultakin vuodelta, jona oikeudenkäynti on tuomioistuimen tai muun viranomaisen vastuulla olevasta syystä viivästynyt. A:lle valtion varoista maksettavan hyvityksen määrä on näin ollen yhteensä 3 000 euroa. Maksettavaksi määrätylle hyvitykselle ei ole säädetty maksettavaksi viivästyskorkoa (HE 233/2008 vp s. 29).

A:n lisävaatimus asian viipymisestä 9.3.2017 jälkeen

35. A on Korkeimmassa oikeudessa vaatinut hyvitystä 9.3.2017 jälkeen kolmelta vuodelta yhteensä 6 000 euroa viivästyskorkoineen.

36. Korkein oikeus toteaa, että siltä osin kuin A:n vaatimus koskee rikosasian käsittelyn viivästymistä, asian käsittely on edellä kohdassa 16 lausutun mukaisesti päättynyt käräjäoikeuden rikosasiassa antamaan tuomioon 29.3.2017. Hyvityksen maksamiselle rikosasian käsittelyn viivästymisen perusteella ei ole siten 29.3.2017 jälkeen perusteita.

37. Siltä osin kuin A:n vaatimus koskee hyvitysvaatimuksen käsittelyn viivästymistä, Korkein oikeus katsoo, että oikeudenkäynnin viivästymistä arvioitaessa ei voida enää ottaa huomioon käräjäoikeuden tuomioon 29.3.2017 päättynyttä pääasian käsittelyä (KKO 2011:78, kohta 16). Hyvitysvaatimuksen käsittelyn viivästymistä arvioitaessa on näin ollen otettava huomioon se aika, joka on kulunut hyvitysvaatimuksen esittämisestä vaatimuksen lopulliseen ratkaisemiseen. Korkein oikeus katsoo, että A:n esittämän hyvitysvaatimuksen käsittely ei ole viivästynyt siten, että se loukkaisi A:n oikeutta oikeudenkäyntiin kohtuullisen ajan kuluessa. Lisävaatimuksen hyväksymiselle ei siten ole edellytyksiä.

Päätöslauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan siten, että Suomen valtio velvoitetaan suorittamaan A:lle hyvityksenä oikeudenkäynnin viivästymisestä 3 000 euroa.

Muilta osin hovioikeuden tuomiota ei muuteta.

A:n vaatimus viivästyskoron maksamisesta hyvitykselle sekä hyvitysvaatimus 9.3.2017 jälkeiseltä ajalta hylätään.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Ari Kantor, Kirsti Uusitalo, Mika Ilveskero, Jussi Tapani ja Alice Guimaraes-Purokoski. Esittelijä Saara Ingström.