KKO:2021:10

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Kanne ja vastaus Pohjois-Karjalan käräjäoikeudessa

A vaati kanteessaan, että ensisijaisesti asianajotoimisto C Oy ja toissijaisesti asianajaja D velvoitetaan suorittamaan hänelle vahingonkorvauksena tuottokorkoa B:n jälkeiseen perinnönjakoon luovutettujen kantatilan ja määräalojen luovutuksista tulleiden tilivarojen osalta.

A:n mukaan D oli pesänselvittäjänä huolimattomuudellaan aiheuttanut hänelle taloudellisen vahingon. Perusteenaan A esitti, että hänellä oli ollut elinikäinen hallintaoikeus kiinteistöön, joka sisältyi hänen vuonna 2014 kuolleen tyttärensä B:n jäämistöön. A ei ollut luopunut hallintaoikeudestaan, vaikka vallintarajoitusta koskenut merkintä oli A:n ja B:n hakemuksesta vuonna 2008 poistettu lainhuuto- ja kiinnitysrekisteristä. Kiinteistöstä oli vuosina 2008 ja 2012 luovutettu kaksi määräalaa lohkokiinteistöiksi. Määräalojen luovutuksilla ei ollut ollut merkitystä hallintaoikeuteen, vaan se oli pysynyt voimassa luovutuksista huolimatta ja kohdistunut määräalojen myyntituloon. D, joka oli tullut tietoiseksi hallintaoikeudesta, oli huolimattomuudesta jättänyt selvittämättä, oliko A:n hallintaoikeus vielä olemassa ja oliko A:lla siihen liittyen vaatimuksia. D oli lievää suurempaa tuottamusta osoittaen luovuttanut omaisuuden perinnönjakoon A:n hallintaoikeuden sivuuttaen. Omaisuus oli jaettu testamentinsaajille hallintaoikeudesta vapaana.

C Oy ja D kiistivät kanteen. D ei ollut toiminut huolimattomasti, ja mahdollinen huolimattomuus oli joka tapauksessa ollut lievää. D ei ollut aiheuttanut A:lle taloudellista vahinkoa. C Oy:n ja D:n mukaan A:lla ei alun perinkään ollut ollut tarkoitusta nauttia hallintaoikeudestaan, eikä hän ollut käyttänyt hallintaoikeuttaan. A oli viimeistään vuonna 2008 luopunut hallintaoikeudestaan, kun kiinteistöä koskenut vallintarajoitus oli poistettu lainhuuto- ja kiinnitysrekisteristä. D:lle ei ollut ilmoitettu A:n hallintaoikeuteen perustuvia saatavia, eikä kukaan ollut pesänselvityksen kestäessä esittänyt väitettä hallintaoikeuden olemassaolosta. D:llä ei ollut tässä tilanteessa ollut velvollisuutta ryhtyä selvittämään hallintaoikeutta tarkemmin.

Käräjäoikeuden tuomio 5.3.2018 nro 18/3567

Käräjäoikeus totesi, ettei hallintaoikeuden haltijan tarvitse aktiivisesti käyttää hallintaoikeuttaan pitääkseen sen voimassa. Toisaalta hallintaoikeus voidaan luovuttaa myös konkludenttisesti ja passiivisuudelle voidaan antaa näyttöarvoa arvioitaessa osapuolten tarkoitusta. Käräjäoikeus totesi, että A oli muuttanut pois kiinteistöltä vuokra-asuntoon jo noin puolitoista vuotta hallintaoikeuden perustamisen jälkeen, vuonna 2002. Muutto oli lisännyt A:n elinkustannuksia. Asiassa ei kuitenkaan ollut näytetty, että A olisi pyrkinyt järjestämään itselleen hallintaoikeuteen perustuvia tuottoja asumisensa tai vanhuutensa turvaamiseksi. Käräjäoikeus katsoi näiden seikkojen tukevan sitä käsitystä, että sopijapuolilla ei ollut alun perinkään ollut tarkoitusta säilyttää hallintaoikeutta elinikäisenä.

Käräjäoikeus kiinnitti huomiota siihen, että A ja B olivat vuonna 2008 yhdessä pyytäneet, että kiinteistöä koskeva vallintarajoitusmerkintä poistetaan tarpeettomana lainhuuto- ja kiinnitysrekisteristä. Käräjäoikeus katsoi tämän tukevan sitä käsitystä, että merkintä oli ollut A:n kannalta tarpeeton, koska hänellä ei ollut enää tarvetta rajoittaa kiinteistön käyttöä. Käräjäoikeuden mukaan myös se, ettei A ollut saanut tai edes vaatinut osaakaan kiinteistön määräalojen myynnistä saatujen kauppahintojen tuotoista, tuki päätelmää siitä, ettei A:n hallintaoikeus ollut enää tuolloin ollut rajoittamassa B:n omistusoikeutta. Tätä päätelmää tuki myös se, että hallintaoikeudesta ei ollut mainintaa B:n testamentissa.

Käräjäoikeus totesi, että asiassa oli tullut esille useita seikkoja, jotka tukivat sitä käsitystä, että A oli nimenomaisesti tai ainakin konkludenttisesti luopunut kiinteistöön kohdistuneesta hallintaoikeudesta. Näiden seikkojen sekä A:n huomattavan pitkäaikaisen passiivisuuden perusteella asiassa oli jäänyt näyttämättä, että A:lla olisi enää B:n jälkeen toimitetun pesänselvityksen aikana ollut voimassa kiinteistöön kohdistuvaa hallintaoikeutta, johon vahingonkorvauskanne oli perustunut.

Käräjäoikeus hylkäsi kanteen.

Asian on ratkaissut laamanni Tuija Turpeinen.

Itä-Suomen hovioikeuden tuomio 27.2.2019 nro 98

A valitti hovioikeuteen.

Hovioikeus katsoi, että mikään asiassa esitetty näyttö ei tukenut käsitystä, että A ei olisi alun perinkään tarkoittanut nauttia hallintaoikeudestaan. Lahjakirjan sanamuodon mukaan kyseessä oli ollut elinikäinen hallintaoikeus. Näin ollen voitiin olettaa, että hallintaoikeus oli alun perin tarkoitettu pysyväksi.

Hovioikeus totesi, että C Oy:llä ja D:llä oli näyttötaakka siltä osin kuin he olivat väittäneet, että A:n hallintaoikeus oli lakannut. Hovioikeus ei pitänyt kiinteistöltä poismuuttamista osoituksena hallintaoikeudesta luopumisesta. Vallintarajoitusmerkinnän poistamisen osalta hovioikeus lausui, että hakemus oli tehty kirjaamisviranomaiselle siinä vaiheessa, kun B oli ollut myymässä kiinteistöstä määräalaa. Hovioikeus kiinnitti huomiota erityisesti siihen, ettei hakemuksessa, joka oli lakimiehen laatima, mainittu hallintaoikeuden luovuttamista. Sen vuoksi hakemusasiakirja ei sinänsä osoittanut mitään hallintaoikeudesta asianosaisten keskinäisessä suhteessa. Rekisterimerkinnän poistamisen ajankohta viittasi pikemminkin siihen, että se oli tehty siinä tarkoituksessa, että määräala voitiin luovuttaa rasitteista vapaana. Asiassa ei ollut esitetty mitään selvitystä siitä, että B olisi koskaan maksanut A:lle korvausta hallintaoikeudesta luopumisesta. Asiassa ei ollut myöskään edes väitetty, että B olisi suorittanut lahjaveroa, mihin hänellä olisi ollut velvollisuus, mikäli A olisi luovuttanut hallintaoikeuden hänelle. B:n testamentti, jossa ei ollut mainintaa A:n hallintaoikeudesta, ei osoittanut mitään siitä, mikä oli ollut A:n käsitys hallintaoikeuden olemassaolosta.

Asiassa esitettyjä seikkoja arvioituaan hovioikeus päätyi siihen, etteivät C Oy ja D olleet näyttäneet, että A:lla ollut elinikäinen hallintaoikeus olisi lakannut.

Kun hallintaoikeuden olemassaolo oli ollut havaittavissa D:n käytössä olleista asiakirjoista, D:n olisi tullut nostaa esiin ja keskustelun kohteeksi tämä kysymys pesänselvityksessä. Menettely ei olisi vaarantanut D:n puolueettomuutta pesänselvittäjänä. Asiaa ei ollut arvioitava toisin sen vuoksi, että A:lla oli ollut lainopillinen avustaja. Hovioikeus katsoi, että D oli huolimattomuudesta laiminlyönyt mainitun velvollisuuden ja että huolimattomuutta ei voitu pitää perintökaaren 19 luvun 19 §:ssä tarkoitetulla tavalla lievänä. Näin ollen C Oy ensisijaisesti ja D toissijaisesti olivat velvollisia korvaamaan A:lle laiminlyönnin johdosta aiheutuneen vahingon. Oikeusastejärjestyksen periaate huomioon ottaen asia oli tuomittavien korvausten ja niiden määrien sekä korvausten mahdollisen vanhentumisen arvioimiseksi palautettava käräjäoikeuteen.

Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden tuomion ja palautti asian käräjäoikeuteen mahdollisten vahingonkorvausten määräämiseksi ja korvausten mahdollisen vanhentumisen arvioimiseksi.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Juha Halijoki, Harri Hyvärinen ja Tanja Makkonen.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

C Oy:lle ja D:lle myönnettiin valituslupa.

C Oy ja D vaativat valituksessaan, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja että kanne hylätään kokonaisuudessaan.

A kuoli asian ollessa vireillä Korkeimmassa oikeudessa. A:n kuolinpesä vastasi valitukseen ja vaati sen hylkäämistä.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta ja alempien oikeusasteiden ratkaisut

1. B on kuollut 6.5.2014. Hän oli tehnyt testamentin hieman ennen kuolemaansa maaliskuussa 2014. Hänen kuolinpesänsä osakkaita olivat testamentin saajat sekä perillisenä B:n äiti, tämän jutun kantaja A. Asianajaja D oli testamentissa määrätty testamentin toimeenpanijaksi, ja hänet oli sittemmin määrätty kuolinpesään pesänselvittäjäksi ja pesänjakajaksi.

2. B:n omaisuuteen kuului kiinteistö. B oli itse saanut mainitun kiinteistön 15.5.2001 osittain perintönä isänsä jälkeen ja osittain lahjana äidiltään A:lta. Sekä perinnönjakosopimukseen että lahjakirjaan oli sisältynyt määräys A:n elinikäisestä ja vastikkeettomasta hallintaoikeudesta kiinteistöön ja sillä sijaitseviin rakennuksiin. B oli vuosina 2008 ja 2011 myynyt kiinteistöstä kaksi määräalaa lohkokiinteistöiksi. Kauppakirjoissa ei ollut mainintaa A:n hallintaoikeudesta.

3. B:n kuolinpesän osakkaat ovat pesänselvittäjän myötävaikutuksella joulukuussa 2014 allekirjoittaneet perinnönjakosopimuksen. Jakokirjan mukaan kiinteistö on mennyt kolmelle yleistestamentin saajalle. Jakokirjassa ei ollut mainintaa A:n hallintaoikeudesta. Testamentinsaajat ovat helmikuussa 2015 myyneet kiinteistön ilman, että kauppakirjassa on ollut mainintaa A:n hallintaoikeudesta. Ostaja on saanut kiinteistöön lainhuudon.

4. A on kanteessaan vaatinut, että ensisijaisesti C Oy (yhtiö) ja toissijaisesti pesänselvittäjä D velvoitetaan suorittamaan hänelle vahingonkorvauksena tuottokorkoa perinnönjakoon luovutettujen kantatilan sekä määräalojen luovutuksista tulleiden tilivarojen osalta. Pesänselvittäjä oli kanteen mukaan huolimattomuudesta jättänyt selvittämättä sen, oliko A:n hallintaoikeus vielä ollut olemassa ja oliko A:lla ollut siihen liittyen vaatimuksia.

5. Yhtiö ja D ovat kiistäneet kanteen. D ei ole toiminut pesänselvittäjänä huolimattomasti eikä aiheuttanut A:lle vahinkoa. A:lla ei ollut alun perinkään ollut tarkoitus nauttia hallintaoikeudesta, ja hallintaoikeus oli joka tapauksessa lakannut viimeistään vuonna 2008.

6. Käräjäoikeus on hylännyt kanteen, koska näyttämättä oli jäänyt, että A:lla olisi enää B:n jälkeen toimitetun pesänselvityksen aikana ollut voimassa kiinteistöön kohdistuvaa hallintaoikeutta, johon vahingonkorvauskanne oli perustunut.

7. Hovioikeus, jonne A on valittanut, on katsonut, että yhtiö ja D eivät ole näyttäneet, että A:lla ollut elinikäinen hallintaoikeus olisi lakannut. D oli huolimattomuudesta laiminlyönyt velvollisuutensa nostaa esiin hallintaoikeutta koskevan kysymyksen pesänselvityksessä. Huolimattomuutta ei voitu pitää lievänä, joten yhtiö ja D olivat velvollisia korvaamaan A:lle aiheuttamansa vahingon.

Kysymyksenasettelu

8. Korkeimman oikeuden ratkaistavana on kysymys siitä, onko pesänselvittäjä menetellyt perintökaaren 19 luvun 19 §:ssä tarkoitetulla tavalla huolimattomasti kiinteistöön kohdistuneen mahdollisen hallintaoikeuden selvittämisen osalta ja onko hän menettelynsä perusteella vahingonkorvausvelvollinen. Jotta pesänselvittäjän menettelystä olisi yleensäkään voinut syntyä vahinkoa, on hallintaoikeuden tullut olla voimassa pesänselvityksen aikana. Tässä tapauksessa on perusteltua ensin ratkaista kysymys, onko hallintaoikeus ollut tuolloin voimassa.

Hallintaoikeuden olemassaolon oikeudellisen arvioinnin lähtökohdat

9. Korkein oikeus toteaa, että hallintaoikeuden haltija voi saada oikeutensa lakkaamaan luopumalla hallintaoikeudestaan. Oikeustoimen syntymistä koskevat yleiset normit soveltuvat myös silloin, kun arvioidaan luopumista oikeustoimeen perustuvasta oikeudesta.

10. Oikeustoimi voi syntyä nimenomaisten tahdonilmaisujen ohella osapuolten tosiasiallisen käyttäytymisen perusteella. Tällaisiin konkludenttisiin oikeustoimiin on oikeuskäytännössä suhtauduttu pidättyvästi. Edellytyksenä oikeustoimen syntymiselle onkin pidetty sitä, että osapuolten tarkoitus käy riittävän selvästi ilmi heidän tosiasiallisesta toiminnastaan tai käyttäytymisestään (ks. esim. KKO 2011:6, kohta 7 ja KKO 2018:37, kohta 6).

11. Hallintaoikeudesta luopuminen ei ole määrämuotoinen oikeustoimi. Haltija voi siten luopua oikeudestaan myös tosiasiallisella toiminnallaan tai käyttäytymisellään. Oikeuskirjallisuudessa on esitetty, että varsinkin pitkäaikainen passiivisuus oikeuden hyväksikäytössä saatetaan tulkita oikeudesta luopumiseksi (Juhani Wirilander: Käyttöoikeudesta kiinteistöön, 1980, s. 164).

12. Elinikäinen hallintaoikeus perustetaan usein vanhuuden turvaamiseksi. Eliniäksi saadun hallintaoikeuden saattaa olla tarkoitettukin jatkuvan yli sellaisten aikojen, jolloin oikeudenhaltija ei käytä hyväkseen oikeuttaan. On sen vuoksi tärkeää, ettei elinikäisestä hallintaoikeudesta luopumistarkoitusta päätellä oikeudenhaltijan toiminnasta tai käyttäytymisestä kevein perustein. Todistustaakka on sillä, joka väittää hallintaoikeudesta luovutun.

Tapauksen arviointi

13. Vastaajat ovat kiistäneet kanteen sillä perusteella, ettei A:n hallintaoikeus ole ollut voimassa enää pesänselvityshetkellä. Vastaajien mukaan A ei ole alun perinkään tarkoittanut nauttia hallintaoikeudestaan, ja joka tapauksessa hän on luopunut siitä jo vuonna 2002 muuttaessaan kiinteistöltä ja viimeistään vuonna 2008, jolloin hallintaoikeutta koskenut vallintarajoitus on A:n ja B:n yhteisestä hakemuksesta poistettu lainhuuto- ja kiinnitysrekisteristä.

14. Perinnönjakosopimusta ja lahjoitusta sekä niihin liittyviä ehtoja on tulkittava osapuolten tarkoituksen mukaisesti. Korkein oikeus katsoo, ettei hallintaoikeuden perustamisen syistä tai osapuolten alkuperäisestä tarkoituksesta ole esitetty asiassa sellaista näyttöä, jonka perusteella voitaisiin katsoa, ettei sopijapuolilla ole alun perinkään ollut tarkoitusta säilyttää hallintaoikeutta elinikäisenä.

15. Asiassa ei ole myöskään väitetty, että A olisi nimenomaisesti ilmaissut tahtonsa luopua hallintaoikeudesta. Häntä ei ole voitu kuulla asiassa todistelutarkoituksessa, ja kannetta on alemmissa oikeuksissa ajanut edunvalvoja hänen edustajanaan. Asiassa on siten seuraavaksi arvioitava, onko A:n katsottava tosiasiallisen toimintansa tai käyttäytymisensä perusteella luopuneen hallintaoikeudestaan.

16. A on asunut kiinteistöllä noin puolentoista vuoden ajan hallintaoikeuden perustamisesta, minkä jälkeen hän on muuttanut ensin vuokra-asuntoon vuonna 2002 ja myöhemmin palvelutaloon vuonna 2015. Asiassa on selvitetty, että kiinteistöltä muuttaminen on johtunut siitä, ettei A enää tuolloin lähes 84-vuotiaana voinut asua yksin kiinteistöllä sijainneessa omakotitalossa terveydentilansa vuoksi. Yksinomaan kiinteistöltä muuttamisen ei voida katsoa olevan sellainen toimi, jonka perusteella A:n voitaisiin katsoa luopuneen hallintaoikeudestaan.

17. Hallintaoikeutta koskeva merkintä on A:n ja B:n yhteisestä hakemuksesta poistettu lainhuuto- ja kiinnitysrekisteristä vuonna 2008. Hakemus on otsikoitu ”Vallintarajoitusta koskevan merkinnän poistaminen lainhuuto- ja kiinnitysrekisteristä”. Asiakirjassa hakijat pyytävät, että lainhuuto- ja kiinnitysrekisteristä poistetaan tarpeettomana tilaa rasittava vallintarajoitus, jonka kirjaamisviranomainen on merkinnyt rekisteriin viran puolesta vuonna 2001.

18. Hakemusasiakirjan sanamuodon perusteella ei voida päätellä varmuudella sitä, ovatko hakijat viitanneet vallintarajoituksen tarpeettomuudella siihen, että virallinen kirjaamismerkintä on ollut hakijoiden keskinäisessä suhteessa tarpeeton, vai siihen, ettei kiinteistöön ole enää kohdistunut vallintarajoitusta hallintaoikeuden lakattua.

19. Asiassa on riidatonta, että B on luovuttanut kiinteistöstä määräalat vuosina 2008 ja 2011. Vallintarajoitusmerkinnän poistamista koskeva hakemus on siten saatettu tehdä vain siinä tarkoituksessa, että määräalat voidaan luovuttaa uusille omistajille rasitteista vapaina. Toisaalta vallintarajoitusmerkinnän poistaminen olisi voitu kohdistaa ainoastaan luovutettaviin määräaloihin, mikäli merkinnän poistamisen tarve olisi liittynyt yksinomaan määräalojen luovutukseen. Vallintarajoitusmerkintä on kuitenkin poistettu koko kiinteistön osalta. Kun otetaan huomioon, että hakemusasiakirja on ollut asianajajan laatima, Korkein oikeus katsoo tämän osaltaan tukevan tulkintaa, jonka mukaan osapuolet ovat tarkoittaneet, että merkintä voidaan poistaa tarpeettomana, koska A:lla ei enää ole kiinteistöön hallintaoikeutta.

20. Myytyjen määräalojen kauppakirjoissa ei ole ollut mainintaa A:n hallintaoikeudesta. Määräalojen luovutukset eivät sinänsä välttämättä osoita hallintaoikeudesta luopumista A:n ja B:n keskinäisessä suhteessa. Hallinnan kohdetta luovutettaessa lähtökohtana on, että luovutuksen jälkeen hallintaoikeus kohdistuu luovutetun omaisuuden sijaan tulleeseen omaisuuteen eli tässä tapauksessa määräalojen myyntituloon. A:n ei kuitenkaan ole väitettykään saaneen tai vaatineen itselleen osuutta kauppahinnasta, vaan myyntitulot ja niiden tuotot ovat jääneet yksinomaan B:lle. Tämäkin tukee osaltaan käsitystä, että A on luopunut hallintaoikeudestaan B:n hyväksi.

21. B:n hieman ennen kuolemaansa laatimassa testamentissa ei ole mainintaa A:n hallintaoikeudesta. On luontevaa, että B olisi ottanut äitinsä hallintaoikeuden huomioon määrätessään kyseisestä kiinteistöstä testamentissaan, mikäli hallintaoikeus olisi ollut edelleen voimassa. Se, ettei hän ole näin menetellyt, viittaa osaltaan siihen, että A oli aikaisemmin luopunut hallintaoikeudesta hänen hyväkseen.

22. Korkein oikeus toteaa, että useat asiassa esiin tulleet seikat yhdessä tukevat sitä johtopäätöstä, että A on luopunut hallintaoikeudestaan B:n hyväksi yhteisymmärryksessä tämän kanssa. Asiassa ei toisaalta ole tullut ilmi sellaisia varteenotettavia seikkoja, jotka tukisivat päinvastaista kantaa. Korkein oikeus katsoo, että mainittujen seikkojen perusteella A:n tarkoitus luopua hallintaoikeudestaan käy selvästi ilmi hänen tosiasiallisesta toiminnastaan ja käyttäytymisestään. A:lla ei siten ole enää B:n jälkeen toimitetun pesänselvityksen aikana ollut voimassa kiinteistöön kohdistuvaa hallintaoikeutta, johon vahingonkorvauskanne on perustunut.

23. Näin ollen asiassa ei ole tarpeen lausua pesänselvittäjän väitetystä huolimattomuudesta.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomio kumotaan ja kanne hylätään.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Mika Huovila, Päivi Hirvelä, Lena Engstrand, Juha Mäkelä ja Asko Välimaa. Esittelijä Paula Klami-Wetterstein.