KKO:2020:95

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Helsingin käräjäoikeuden tuomio 29.12.2016 nro 154477 ja Helsingin hovioikeuden tuomio 27.6.2019 nro 128376 kuvataan tarpeellisilta osin Korkeimman oikeuden ratkaisussa.

Asian ovat ratkaisseet käräjäoikeudessa käräjätuomarit Sirkka Jäntti, Riikka Rask ja Jussi Leskinen sekä hovioikeudessa hovioikeuden jäsenet Teemu Paasikoski, Tarja Ryhänen-Dahlman, Liisa Lehikoinen ja Juha Terho.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

Syyttäjälle myönnettiin valituslupa.

Syyttäjä vaati valituksessaan, että A:lle tuomittu sakkorangaistus kovennetaan ehdolliseksi vankeusrangaistukseksi. Lisäksi syyttäjä vaati, että A tuomitaan viralta pantavaksi.

A vaati vastauksessaan, että valitus hylätään.

Välitoimi

Syyttäjä antoi pyydetyn lausuman siitä, mikä merkitys viraltapanoa koskevan muutosvaatimuksen kannalta oli sillä, että Helsingin poliisilaitos oli 28.8.2019 antamallaan lainvoiman saaneella päätöksellä irtisanonut A:n virkasuhteestaan.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

1. Käräjäoikeus on tuominnut A:n neljästä törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä (syytekohdat 8, 10, 11 ja 23), kahdesta virkavelvollisuuden rikkomisesta (syytekohdat 22 ja 40), tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta (syytekohta 26), tuottamuksellisesta virkasalaisuuden rikkomisesta (syytekohta 27) sekä virkasalaisuuden rikkomisesta (syytekohta 41) yhteiseen 3 vuoden 6 kuukauden vankeusrangaistukseen. Lisäksi käräjäoikeus on tuominnut A:n viralta pantavaksi.

2. Törkeissä virka-aseman väärinkäyttämisissä oli syytekohdissa 8, 10 ja 11 kysymys siitä, että A oli yhdessä esimiehensä kanssa erehdyttänyt käräjäoikeutta väärien ja harhaanjohtavien tietojen perusteella myöntämään oikeudettomia televalvonta- ja telekuuntelulupia. Syytekohdassa 23 A oli vaikuttanut siihen, että erästä törkeästä huumausainerikoksesta epäiltyä henkilöä kohtaan ei ollut käynnistetty esitutkintaa tai se oli lopetettu. Syytekohdassa 22 A oli yhdessä esimiehensä kanssa tämän aloitteesta käynnistänyt törkeään huumausainerikokseen perustuneen esitutkinnan, jolle ei ollut ollut laillisia perusteita ja jonka johdosta eräs henkilö oli joutunut perusteettomien pakkokeinojen kohteeksi. Syytekohdassa 26 A oli syyllistynyt tuottamukselliseen virkavelvollisuuden rikkomiseen hakemalla ja katsomalla poliisiasiain tietojärjestelmään ja epäiltyjen tietojärjestelmään tallennettuja lukuisten henkilöiden salassapidettäviä tietoja ja syytekohdassa 27 tuottamukselliseen virkasalaisuuden rikkomiseen paljastamalla näitä tietoja esimiehelleen, vaikka hänen olisi pitänyt ymmärtää, että edellytykset rekisterien käyttämiselle ja niistä saatujen tietojen ilmaisemiselle eivät täyttyneet. Syytekohdissa 40 ja 41 oli ollut kyse vastaavan kaltaisesta menettelystä kuin syytekohdissa 26 ja 27, mutta näiltä osin A:n toiminta oli tahallista, ja hän oli syyllistynyt virkavelvollisuuden rikkomiseen ja virkasalaisuuden rikkomiseen.

3. Käräjäoikeus on todennut, että A:n syyksi luetut teot olivat poikkeuksellisia virkarikoksia ja laadultaan hyvin vakavia. A:n toiminta oli heikentänyt luottamusta poliisitoiminnan lainmukaisuuteen. Tämän vuoksi tavanomaisia virkarikoksia koskevaa rangaistuskäytäntöä ei voitu ottaa huomioon rangaistuksen pituutta määrättäessä. Syytekohtien 8, 10 ja 11 teot olivat syyksi luetuista teoista vakavimpia. Teot muodostivat yhden tekokokonaisuuden, mikä otettiin huomioon alentavana seikkana yhteistä rangaistusta mitattaessa. Rangaistusta alentava seikka oli myös se, että A oli osin toiminut esimiehensä aloitteesta ja joka tapauksessa esimies oli hyväksynyt A:n menettelyn. Syytekohtien 8, 10 ja 11 perusteella oikeudenmukainen seuraamus oli kaksi vuotta ja kuusi kuukautta vankeutta. Muiden syyksi luettujen rikosten vaikutus rangaistukseen oli yksi vuosi.

4. Syyttäjä ja A ovat valittaneet hovioikeuteen. Hovioikeus on hylännyt syytteet syytekohdissa 22, 23 ja 27 ja katsonut syytekohtien 8, 10 ja 11 osalta A:n syyllistyneen törkeiden virka-aseman väärinkäyttämisten asemesta virkavelvollisuuden rikkomisiin (hovioikeuden tuomiolauselman mukaan syytekohdat 8.2, 10.2 ja 11). Syytekohdissa 8, 10 ja 11 hovioikeus on katsonut, ettei asiassa ollut näytetty, että A olisi ollut tietoinen esimiehensä pyrkimyksestä välttää omaa tai muiden rikosvastuuta tai sotkea tai haitata meneillään ollutta keskusrikospoliisin rikostutkintaa. Näin ollen A:n teoilla ei ollut katsottava tavoitellun hyötyä itselle tai toiselle taikka haitan tai vahingon aiheuttamista, eikä virka-aseman väärinkäyttämisen tunnusmerkistö siten täyttynyt. Hakemalla televalvontalupia ilman laillista perustetta A oli kuitenkin rikkonut virkavelvollisuutensa. Syytekohdassa 26 hovioikeus on katsonut A:n menetelleen käräjäoikeuden syyksi lukemin tavoin kolmen henkilön tietoihin kohdistuneiden hakujen tekemisessä hyläten syytteen muilta osin. Hovioikeus on katsonut A:n toimineen tahallisesti tältä osin, ja siten syyllistyneen virkavelvollisuuden rikkomiseen käräjäoikeuden hänen syykseen lukeman tuottamuksellisen virkavelvollisuuden rikkomisen asemesta. Hovioikeus ei ole muuttanut käräjäoikeuden syyksilukemista syytekohdissa 40 ja 41.

5. Hovioikeus on tuominnut A:n viidestä virkavelvollisuuden rikkomisesta (syytekohdat 8, 10, 11, 26 ja 40) sekä virkasalaisuuden rikkomisesta (syytekohta 41) yhteiseen 60 päiväsakon sakkorangaistukseen. Koska A oli hänelle syyksi luettujen tekojen johdosta ollut vapautensa menettäneenä yhteensä 20 päivää, on hovioikeus katsonut mainitun vapaudenmenetyksen yhteisen sakkorangaistuksen täydeksi suoritukseksi.

6. Rangaistusta koskevina perusteluinaan hovioikeus on todennut, että syytekohdissa 8, 10 ja 11 rikosten moitittavuutta vähensi se, että televalvontaluvat oli haettu poliisin omassa käytössä olleisiin liittymiin eikä kenenkään ulkopuolisen oikeuksia ollut loukattu. A oli toiminut esimiehensä pyynnöstä eikä hänen ollut näytetty olleen tietoinen esimiehensä pyrkimyksestä sotkea käynnissä ollutta keskusrikospoliisin esitutkintaa. Myös syytekohdissa 26, 40 ja 41 kysymys oli ollut poliisin tietorekisterien määräysten vastaisesta käyttämisestä osin A:n esimiehen pyynnöstä. Hovioikeus on katsonut, että yksittäisinä tekoina A:n syyksi luetut virkavelvollisuuden rikkomiset ja virkasalaisuuden rikkominen olisivat sakolla sovitettavissa, ja tuominnut hänet yhteiseen sakkorangaistukseen rikoslain 7 luvun 3 §:n 1 momentin nojalla.

7. Hovioikeus on hylännyt syyttäjän A:n viraltapanoa koskevan vaatimuksen. Vaikka A oli rikkonut virkavelvollisuutensa olennaisella tavalla, eivät hänen syykseen luetut rikokset kuitenkaan osoittaneet häntä ilmeisen sopimattomaksi virkaansa.

Kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa

8. Hovioikeuden tuomio on A:lle syyksi luetun menettelyn osalta lainvoimainen. Syyttäjän valituksen perusteella Korkeimmassa oikeudessa on kysymys rangaistuksen määräämisestä. Syyttäjä on vaatinut, että A:lle tuomittu sakkorangaistus kovennetaan ehdolliseksi vankeusrangaistukseksi ja että hänet tuomitaan viralta pantavaksi.

Rangaistuksen määräämisen lähtökohdat

9. Virkavelvollisuuden rikkomisesta on rikoslain 40 luvun 9 §:n 1 momentin mukaan tuomittava sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi. Pykälän 2 momentin mukaan virkamies voidaan tuomita myös viralta pantavaksi, jos hän on syyllistynyt 1 momentissa mainittuun rikokseen rikkomalla jatkuvasti tai olennaisesti virkavelvollisuutensa ja rikos osoittaa hänet ilmeisen sopimattomaksi tehtäväänsä. Rikoslain 40 luvun 5 §:n 1 momentin mukaan virkasalaisuuden rikkomisesta tuomitaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi. Virkamies voidaan tuomita myös viralta pantavaksi, jos rikos osoittaa hänet ilmeisen sopimattomaksi tehtäväänsä.

10. Rikoslain 6 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan rangaistusta määrättäessä on otettava huomioon kaikki lain mukaan rangaistuksen määrään ja lajiin vaikuttavat perusteet sekä rangaistuskäytännön yhtenäisyys. Saman luvun 4 §:n mukaan rangaistus on mitattava niin, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttimiin sekä rikoksesta ilmenevään muuhun tekijän syyllisyyteen.

11. Yhteisestä rangaistuksesta säädetään rikoslain 7 luvussa. Yhteistä sakkorangaistusta koskevan luvun 3 §:n 1 momentin mukaan jos joku olisi tuomittava samalla kertaa kahdesta tai useammasta rikoksesta sakkorangaistukseen, hänet tuomitaan yhteiseen sakkorangaistukseen. Vastaavasti säädetään yhteisestä vankeusrangaistuksesta luvun 1 §:n 1 momentissa. Viimeksi mainitun pykälän 2 momentin mukaan jos jostakin rikoksesta olisi tuomittava vankeutta ja yhdestä tai useammasta muusta rikoksesta sakkoa tai rikesakko, tuomioistuin saa tuomita kaikista rikoksista yhteisen vankeusrangaistuksen. Tuomioistuin saa myös tuomita joistakin rikoksista yhteisen vankeusrangaistuksen ja sen ohella muista rikoksista sakkoa tai rikesakon, mutta ei molempia.

12. Rikoslain 7 luvun 5 §:n 1 momentin mukaan sekä yhteisen vankeusrangaistuksen että sakkorangaistuksen mittaamisessa noudatetaan soveltuvin osin 6 luvun säännöksiä. Saman pykälän 2 momentin mukaan yhteistä rangaistusta mitattaessa lähtökohdaksi on otettava siitä rikoksesta tuomittava rangaistus, josta tuomioistuimen harkinnan mukaan olisi tuleva ankarin rangaistus, sekä mitattava rikoksista yhteinen rangaistus siten, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa myös rikosten lukumäärään, vakavuuteen ja keskinäiseen yhteyteen.

13. Rikoslaki ei sisällä nimenomaisia säännöksiä lajinvalinnasta sakko- ja vankeusrangaistuksen välillä. Lajinvalinnassa on siten rikoslain 6 luvun 3 §:n 3 momentin nojalla noudatettava rikoslain yleisiä rangaistuksen mittaamisessa vaikuttavia perusteita, eli luvun 4–8 §:n ohella, mitä luvun 9–12 §:ssä säädetään. Hallituksen esityksen mukaan tämä koskee sekä moitittavuusarvioinnissa vaikuttavia perusteita että moitearvosteluun kuulumattomia kohtuus- ja tarkoituksenmukaisuusperusteita (HE 44/2002 vp s. 190 ja 202 sekä KKO 2020:55, kohta 7).

Rangaistuksen määräämisestä virkavelvollisuuden rikkomisessa yleensä

14. Rangaistuksen määrääminen perustuu asianomaista rikosta koskevassa säännöksessä säädettyyn rangaistusasteikkoon. Sen pohjalta tapahtuvassa mittaamisharkinnassa on keskeisessä asemassa kulloinkin kysymyksessä olevan rikoksen vahingollisuus ja vaarallisuus sekä sen osoittama tekijän syyllisyys. Tätä harkintaa ohjaavat rangaistuksen mittaamista koskevat Korkeimman oikeuden ennakkoratkaisut. Jos sellaisia ei ole, huomioon voidaan ottaa myös muut samaa rikosta koskevat Korkeimman oikeuden ratkaisut, joissa Korkeimmassa oikeudessa on ollut kysymys myös rangaistuksen mittaamisesta (esimerkiksi KKO 2011:102, kohta 19 ja KKO 2017:23, kohta 7).

15. Korkein oikeus ei ole antanut rangaistuksen mittaamista koskevaa ennakkoratkaisua vastaavanlaisessa virkavelvollisuuden tai virkasalaisuuden rikkomista koskevassa asiassa. Ratkaisussa KKO 2007:46 työterveyslääkärin katsottiin syyllistyneen kahteen tahalliseen virkasalaisuuden rikkomiseen, kun hän oli toimittanut potilaansa työkyvyttömyydestä laatimansa lääkärintodistukset tämän työnantajalle tietäen, ettei potilas ollut antanut siihen suostumustaan. Hänet tuomittiin mainituista rikoksista yhteiseen 20 päiväsakon sakkorangaistukseen. Ennakkopäätöksessä KKO 2014:86 psykiatrisen poliklinikan vastaava erikoislääkäri oli kahdella eri kerralla lukenut potilastietoja, vaikka hänen työtehtävänsä eivät olleet sitä edellyttäneet. Erikoislääkärin katsottiin syyllistyneen tuottamukselliseen virkavelvollisuuden rikkomiseen ja virkavelvollisuuden rikkomiseen, joista hänet tuomittiin yhteiseen 40 päiväsakon sakkorangaistukseen.

16. Myös ennakkopäätöksissä KKO 2017:92 ja KKO 2019:53 on ollut kysymys virkarikoksista. Ratkaisussa KKO 2017:92 vastaajan katsottiin syyllistyneen virkavelvollisuuden rikkomiseen, kun hän oli valtakunnansyyttäjänä hallintolain vastaisesti esteellisenä osallistunut itseään ja virastojen henkilökuntaa koskevien koulutushankinta-asioiden käsittelyyn ja päätöksentekoon. Vastaajan menettelyn moitittavuutta lisäävänä seikkana otettiin huomioon muun ohella hänen syykseen luetun menettelyn kielteinen vaikutus koko syyttäjälaitosta kohtaan tunnettavaan luottamukseen. Korkein oikeus katsoi oikeudenmukaiseksi rangaistukseksi 40 päiväsakon määräisen sakkorangaistuksen. Ratkaisussa KKO 2019:53 ylilääkäri tuomittiin virkavelvollisuuden rikkomisesta, kun hän oli laiminlyönyt tehdä sivutoimi-ilmoituksen solmittuaan kahden yhtiön kanssa konsulttisopimukset, joissa hän oli korvausta vastaan muun muassa sitoutunut edistämään yhtiöiden tuotteiden myyntiä. Korkein oikeus katsoi, että ennen asiassa sovellettavaksi tulevien kohtuullistamisperusteiden huomioon ottamista oikeudenmukainen seuraamus vastaajan syyksi luetusta rikoksesta oli 60 päiväsakon suuruinen sakkorangaistus.

Perusteettomien televalvonta- ja telekuuntelulupien hakeminen (syytekohdat 8, 10 ja 11)

17. A:n syyksi syytekohdissa 8, 10 ja 11 luetuissa virkavelvollisuuden rikkomisissa on ollut kysymys keskenään samankaltaisista menettelyistä. A on yhdessä esimiehensä kanssa osallistunut järjestelyihin, joissa käräjäoikeutta on väärillä tiedoilla erehdytetty myöntämään lupia telepakkokeinojen käyttöön. Haettuja televalvonta- ja telekuuntelulupia ei kuitenkaan ole edes ollut tarkoitus käyttää niiden lailliseen tarkoitukseen, vaan lupien kohteina olleiden liittymien avulla on testattu kehitteillä olevaa laitetta. Rikokset on tehty liki yhdeksän kuukauden aikana.

18. Korkein oikeus toteaa, että edellä mainittujen rikosten voidaan katsoa muodostavan laatuunsa, tekotapaansa ja ajalliseen yhteyteensä nähden jatkumon, jossa A:n toiminnan motivaatioperusta on pysynyt samana siitäkin huolimatta, että jokainen rikos on edellyttänyt erillistä rikoksentekopäätöstä. Kun rikokset muodostavat yhtenäisen tekokokonaisuuden, niitä on rangaistuksen mittaamisessa perusteltua arvioida kokonaisuutena (ks. myös KKO 2019:29, kohta 16 ja siinä mainitut ratkaisut).

19. Virkarikoksia koskevilla kriminalisoinneilla on tarkoitus turvata virkatehtävien asianmukainen hoito ja virkatointen lainmukaisuus. Tässä tapauksessa A:n syyksi hovioikeudessa virkavelvollisuuden rikkomisena luetut edellä mainitut teot ilmentävät piittaamatonta suhtautumista voimakkaasti perusoikeuksiin puuttuvien pakkokeinojen käyttöön. Tekojen moitittavuutta lisää se, että niiden toteuttamisessa on käytetty hyväksi tuomioistuinta, mikä on johtanut siihen, että tuomioistuimen perustehtävänä olevan oikeussuojan antamisen asemesta tuomioistuinta on käytetty välineenä lainvastaisiin tarkoituksiin. Tekojen moitittavuutta lisää myös se, että kysymys on ollut salaisista pakkokeinoista, joiden osalta tuomioistuimella ei välttämättä ole mahdollisuutta varmistaa hakijan sille ilmoittamien tietojen oikeellisuutta ja joissa luottamus viranomaistoiminnan asianmukaisuuteen on korostunut. Teot ovat olleet haitallisia rikosten selvittämisestä vastaavan poliisin toimintaa koskevan luottamuksen kannalta, vaikka haettujen telepakkokeinojen kohteena olleet liittymät ovat olleet vain A:n ja hänen esimiehensä käytössä eikä teoilla ole välittömästi loukattu ulkopuolisten oikeuksia. Sillä seikalla, että järjestelyyn on ryhdytty A:n esimiehen aloitteesta, ei ole syyllisyyttä vähentävää merkitystä, sillä A on ollut tietoinen siitä, että pakkokeinoa haetaan valheellisten tietojen perusteella hakijana toiminutta tutkinnanjohtajaa ja luvat myöntänyttä käräjäoikeutta harhauttaen.

20. Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että oikeudenmukainen rangaistus syytekohtien 8, 10 ja 11 virkavelvollisuuden rikkomisista olisi noin 4 kuukautta vankeutta.

Poliisin rekistereihin tehdyt haut (syytekohdat 26, 40 ja 41)

21. Syytekohdassa 26 A on hakenut ja katsonut kolmen eri henkilön asioista tietoja poliisin rekistereistä yhteensä kuusi eri kertaa 5.9. ja 12.12.2013 välisenä aikana. Suoritetuille hauille ei ole ollut virkatehtävistä johtunutta perustetta, vaan kysymys on ollut urkkimisesta ja salassapidettävien tietojen hankkimisesta A:n esimieheen liittyvistä keskusrikospoliisissa tutkittavana olleista rikosepäilyistä. Myös syytekohdassa 40 on ollut kysymys virkatehtäviin liittymättömistä poliisin rekistereihin tehdyistä erään henkilön salassapidettäviä tietoja koskevista hauista, joihin A oli ryhtynyt esimiehensä yllytyksestä. Hakuja tehdessään A on tiennyt tekemänsä rekisterikyselyt laittomiksi, minkä vuoksi hän on pyrkinyt naamioimaan suorittamiaan hakuja virkatehtäviin liittyviksi. Hakuja on ollut yhteensä kolme, yksi toukokuussa 2013 ja loput saman vuoden syyskuussa. Syytekohdassa 41 A:lle syyksi luettu virkasalaisuuden rikkominen on puolestaan liittynyt syytekohdan 40 tekoon, kun A on paljastanut henkilöstä laittomasti saamiaan tietoja esimiehelleen.

22. A:n motivaatio syytekohtien 26 ja 40 tekojen suorittamiseen on eronnut sen suhteen, onko kysymyksessä ollut A:n oma-aloitteinen teko vai esimiehen pyynnön muodostama yllyke. Tästä erosta huolimatta Korkein oikeus katsoo, että syytekohtien 26, 40 ja 41 rikoksia on laatuunsa, tekotapaansa ja ajalliseen yhteyteensä nähden perustelluinta arvioida kokonaisuutena.

23. A:n on syytekohdissa 26 ja 40 selvitetty hakeneen ja katsoneen useista eri henkilöistä tietoja yhteensä yhdeksän eri kertaa. Kysymys ei näin ollen ole ollut yksittäisistä ja satunnaisista teoista. Jokainen hakukerta on myös edellyttänyt erillistä päätöstä. Syytekohdan 40 teon moitittavuutta lisää se, että A on pyrkinyt peittelemään rekisterihakujen laittomuutta.

24. Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että oikeudenmukainen rangaistus syytekohtien 26 ja 40 virkavelvollisuuden rikkomisista sekä syytekohdan 41 virkasalaisuuden rikkomisesta olisi noin 60 päivän vankeusrangaistus.

Yhteisen rangaistuksen mittaaminen

25. Tässä tapauksessa rikoslain 7 luvun 5 §:n 2 momentin tarkoittamaksi yhteisen rangaistuksen mittaamisen lähtökohdaksi on otettava syytekohtien 8, 10 ja 11 muodostama kokonaisuus. Edellä kohdassa 20 todetun mukaisesti pohjarangaistuksen muodostaa siten neljän kuukauden vankeusrangaistus.

26. Syytekohdissa 8, 10 ja 11 tarkoitetulla rikoskokonaisuudella ja syytekohdissa 26, 40 ja 41 tarkoitetulla rikoskokonaisuudella ei ole sellaista keskinäistä yhteyttä, joka tulisi huomioitavaksi yhteisen rangaistuksen mittaamisessa. Arvioitaessa jälkimmäisen kokonaisuuden vaikutusta yhteiseen rangaistukseen on otettava huomioon, että kumpaakin rikoskokonaisuutta on jo edellä kohdissa 18 ja 22 arvioitu osin rikoslain 7 luvun 5 §:stä ilmenevien periaatteiden mukaisesti (KKO 2018:44, kohta 21).

27. Korkein oikeus katsoo, että syytekohtien 26, 40 ja 41 vaikutus yhteiseen rangaistukseen on tässä tapauksessa 30 päivää vankeutta. Näin ollen oikeudenmukainen yhteinen rangaistus A:lle on viiden kuukauden vankeusrangaistus, joka voidaan määrätä ehdolliseksi.

Viraltapanoa koskeva vaatimus

28. Syyttäjä on valituksessaan vaatinut, että A tuomitaan viralta pantavaksi, koska hän on syyksi luetuilla teoillaan rikkonut olennaisesti virkavelvollisuutensa ja rikokset osoittavat hänet ilmeisen sopimattomaksi tehtäväänsä poliisivirkamiehenä.

29. A on valitukseen antamassaan vastauksessa ilmoittanut, että poliisilaitos on hovioikeuden tuomion jälkeen antamallaan hallinnollisella päätöksellä irtisanonut hänet virkasuhteestaan. Päätös on lainvoimainen.

30. Syyttäjä on A:n vastauksen johdosta antamassaan lausumassa todennut, että viraltapanoa koskeva vaatimus ei ole perustunut siihen, että A olisi sopimaton toimimaan virkamiehenä yleensä, vaan vain poliisivirkamiehenä. Syyttäjä on kuitenkin pyytänyt, että Korkein oikeus tutkii viraltapanoa koskevan vaatimuksen ennakkotapauksen saamiseksi. Perusteeksi syyttäjä on esittänyt, että Korkein oikeus on esimerkiksi pakkokeinoasioissa antanut ohjaavia ratkaisuja sellaisissakin tilanteissa, joissa valituksen kohteena olevan pakkokeinon voimassaolo on päättynyt, eikä valittajalla ole enää ollut todellista valitusintressiä.

31. Korkein oikeus on pakkokeinoja koskevassa oikeuskäytännössään useita kertoja arvioinut sitä, voidaanko pakkokeinon lainmukaisuudesta antaa lausunto, jos pakkokeinon käyttö on jo päättynyt (esimerkiksi KKO 1996:39, KKO 2014:29 ja KKO 2020:79). Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2018:52 (kohta 11) lausunut, ettei asianosaisella pääsääntöisesti ole oikeutta hakea muutosta silloin, kun ratkaisun lopputulos ei muutoksenhakemuksen johdosta voi enää muuttua. Vastaavasti muutoksenhakuintressi voi lakata muutoksenhakemuksen tekemisen jälkeen, kun muutoksenhaun kohteena oleva ratkaisu on jo poistettu tai se ei enää ole muutoin voimassa.

32. Edellä todetusta pääsäännöstä poiketen Korkeimman oikeuden oikeuskäytännössä on kuitenkin katsottu, että erityisesti vapauteen kohdistuvien pakkokeinopäätösten osalta muutoksenhakijalla on oikeudellinen tarve ja riittävä aihe muutoksenhaulle senkin jälkeen, kun toimenpiteen voimassaolo on päättynyt. Tätä poikkeusta perustelee tarve varmistua henkilökohtaiseen vapauteen puuttuvien pakkokeinojen edellytyksiä koskevan oikeuskäytännön yhtenäisyydestä sekä siitä, että henkilökohtaiseen vapauteen puuttuminen aina tapahtuu laillisin perustein (KKO 2018:52, kohta 17).

33. Korkein oikeus toteaa, että syyttäjän esittämään viraltapanoa koskevaan vaatimukseen ei liity vastaavan kaltaista oikeudellista intressiä, joka antaisi riittävän perusteen viraltapanon edellytysten tutkimiselle sen jälkeen, kun laissa säädetyt edellytykset sanotun seuraamuksen määräämiseen ovat rauenneet.

34. Syyttäjän vaatimus viraltapanosta on perustunut siihen, että A:n syyksi luetut tahalliset rikokset osoittavat hänet ilmeisen sopimattomaksi tehtäväänsä poliisivirkamiehenä. Rikoslain 2 luvun 7 §:n 1 momentin mukaan lain 40 luvun rangaistussäännöksissä tarkoitettu viraltapano käsittää sen viran tai julkisen tehtävän menettämisen, jossa rikos tehtiin. Jos virkamies on siirtynyt siitä virasta, jossa rikos on tehty, toiseen vastaavanlaiseen virkaan, viraltapano käsittää tuon viran menettämisen. Koska A ei edellä todetulla tavalla enää ole siinä virassa, jossa hän oli rikokset tehdessään, eikä hänen ole selvitetty siirtyneen toiseen vastaavanlaiseen virkaan, viraltapanoa ei voida tuomita.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan A:lle tuomitun rangaistuksen osalta.

A tuomitaan hovioikeuden tuomitseman sakkorangaistuksen asemesta 5 kuukauden vankeusrangaistukseen. Vankeusrangaistus on ehdollinen. Ehdollisen vankeusrangaistuksen koeaika alkaa Korkeimman oikeuden tuomion antopäivästä ja päättyy 31.12.2021.

Ehdollinen rangaistus voidaan määrätä pantavaksi täytäntöön, jos tuomittu koeaikana tekee rikoksen, josta hänet olisi tuomittava ehdottomaan vankeusrangaistukseen.

Muilta osin hovioikeuden tuomiota ei muuteta.

Syyttäjän A:n viraltapanoa koskeva vaatimus hylätään.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Pekka Koponen, Lena Engstrand, Asko Välimaa, Eva Tammi-Salminen ja Alice Guimaraes-Purokoski. Esittelijä Essi Kinnunen.