KKO:2020:91

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Syyte ja A:n vastaus Kanta-Hämeen käräjäoikeudessa

Syyttäjä vaati A:lle rangaistusta 18.10.2018 tehdystä tapon yrityksestä. Syytteen mukaan A oli yrittänyt tappaa B:n lyömällä tätä kaksi kertaa leipäveitsellä. Lyönnit olivat kohdistuneet vasemmalle puolelle rintakehään niin, että kumpikin lyönti oli lävistänyt keuhkopussin, aiheuttaen ilmarinnan ja keuhkoruhjeen. Veitsen terä oli osunut myös palleaan, sydänpussin viereen, aiheuttaen nirhauman. B:n saamat vammat olivat olleet pistohaavojen sijainti huomioon ottaen potentiaalisesti hengenvaarallisia. A:n oli täytynyt ymmärtää, että lyönneistä varsin todennäköisesti saattaa seurata B:n kuolema. Teko oli jäänyt yritykseksi siitä sattumanvaraisesta syystä, että veitsen terä oli pysynyt rintaontelon puolella osumatta sydänpussiin tai -lihakseen, muihin elintärkeisiin sisäelimiin tai suuriin verisuoniin. B oli päässyt pian sairaanhoitoon, mikä oli estänyt hengenvaarallisen paineilmarinnan kehittymisen.

A tunnusti lyöneensä B:tä kaksi kertaa leipäveitsellä. A:n mukaan kyse oli kuitenkin ollut hätävarjelutilanteesta tai enintään hätävarjelun liioittelusta. B oli yllättäen käynyt kiinni A:n kurkkuun eikä A olisi päässyt tilanteesta pois puolustautumatta. A oli heti tilanteen jälkeen huolehtinut avun hälyttämisestä paikalle ja pyrkinyt näin estämään tekonsa seurauksen.

Käräjäoikeuden tuomio 11.4.2019 nro 19/116717

Käräjäoikeus katsoi A:n syyllistyneen syytteen mukaiseen tapon yritykseen. Käräjäoikeus tuomitsi A:n tapon yrityksestä ja täytäntöönpantavaksi määräämästään jäännösrangaistuksesta yhteiseen 4 vuoden 6 kuukauden vankeusrangaistukseen.

Käräjäoikeus katsoi näytetyksi, että B oli käynyt A:n kimppuun tarttumalla tätä kurkusta kädellään kuristaen, minkä seurauksena A oli lyönyt B:tä kahdesti leipäveitsellä vasemmalle puolelle rintakehään aiheuttaen tälle potentiaalisesti hengenvaaralliset vammat. Tämän jälkeen A oli paikalla olleen C:n pyynnöstä näppäillyt hätäkeskuksen numeron puhelimeensa ja odottanut, että hätäkeskuksesta vastataan, minkä jälkeen hän oli antanut puhelimen C:lle ja poistunut asunnosta. Hätäpuhelun kestettyä neljä minuuttia A oli pyytänyt puhelimensa takaisin C:ltä, joka oli tämän vuoksi keskeyttänyt hätäpuhelun ja soittanut omalla puhelimellaan uudelleen hätäkeskukseen. Ambulanssi oli tullut paikalle ja B oli päässyt sairaanhoitoon.

Käräjäoikeus totesi, että iskiessään B:tä leipäveitsellä rintakehään A:n oli täytynyt ymmärtää, että hänen menettelynsä varsin todennäköisenä seurauksena on B:n kuolema. Vaikka A:lla oli ollut B:n oikeudettoman hyökkäyksen vuoksi oikeus puolustaa itseään, puolustautuminen hyökkäystä vastaan olisi onnistunut varsin tehokkaasti ilman veistä. Menettelyssä ei siten ollut kysymys hätävarjelusta tai sen liioittelusta.

Käräjäoikeus katsoi, että A:n menettelyssä avun hälyttämiseksi ei ollut ollut kysymys sellaisesta tehokkaasta katumisesta, jota rikoslain 5 luvun 2 §:ssä tarkoitetaan. Vaikka A oli antanut puhelimensa C:n käyttöön ja näppäillyt siihen hätäkeskuksen numeron, hän ei ollut itse puhunut hätäkeskuspäivystäjän kanssa. Hän ei ollut jäänyt auttamaan B:tä esimerkiksi tyrehdyttämällä tämän varsin voimakasta verenvuotoa. A oli välittömästi poistunut asunnosta ja vaatinut puhelimensa takaisin, mistä syystä puhelu oli keskeytynyt. A ei myöskään ollut soittanut hätäkeskukseen oma-aloitteisesti vaan C:n pyynnöstä.

Käräjäoikeus katsoi, että oikeudenmukainen rangaistus A:n syyksi luetusta tapon yrityksestä olisi kolme vuotta kuusi kuukautta vankeutta. Täytäntöönpantavaksi määrätyn jäännösrangaistuksen vaikutus A:lle tuomittavaan vankeusrangaistukseen oli yksi vuosi.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Minna Vuolinko ja lautamiehet.

Turun hovioikeuden tuomio 8.11.2019 nro 19/149187

A valitti hovioikeuteen.

Hovioikeus luki A:n syyksi hätävarjelun liioitteluna tehdyn tapon yrityksen, mutta pysytti käräjäoikeuden tuomitseman rangaistuksen.

Hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden näyttöä koskevat johtopäätökset. Hätävarjeluväitteen osalta hovioikeus totesi, että A:n mahdollisuudet harkita eri toimintavaihtoehtoja ja niiden seurauksia tilanteessa, jossa B oli kuristanut häntä kurkusta, olivat olleet rajalliset. A:n puolustusteko oli kuitenkin ollut selvästi liiallinen suhteessa B:n hyökkäyksen vaarallisuuteen. A:lla ei ollut ollut oikeutta käyttää puolustuksekseen väkivaltaa, joka olisi voinut todennäköisesti johtaa B:n kuolemaan. Hovioikeus katsoi, että kysymys siten oli hätävarjelun liioittelusta. Kun A:lla oli ollut mahdollisuus harkita toimintavaihtoehtoja ja niiden seurauksia, hovioikeus katsoi, että A:n syyllisyyttä oli pidettävä kuitenkin niin suurena, ettei rangaistuksen lieventämisperustetta ollut käsillä.

Hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden ratkaisun perusteluineen siltä osin kuin käräjäoikeus oli katsonut, ettei kysymys ollut rikoslain 5 luvun 2 §:ssä tarkoitetusta tehokkaasta katumisesta.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Leena Mikkonen, Kaarina Syysvirta ja Juho Angervo (eri mieltä).

Eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos Angervo totesi, että A oli toiminut hätäkeskukseen soittaessaan omasta tahdostaan ja vapaaehtoisesti, vaikkakin C:n pyynnöstä. Pelkästään hätäkeskuksen numeron valitsemisella ja odottamalla, että päivystäjä vastaa, avun saapuminen paikalle ei ollut ollut todennäköistä. A oli kertonut, että hän ei ollut halunnut provosoida tilannetta ja että tämän vuoksi hän oli pitänyt parempana, että hän ei B:n kuullen lähtenyt selvittämään asiaa hätäkeskuspäivystäjän kanssa. Tämän vuoksi hän oli ojentanut puhelimen C:lle. Tapahtumista ja A:n motiiveista hänen antaessaan puhelimen C:lle saadun selvityksen perusteella asiassa ei ollut syyksilukemiseen riittävää varmuutta siitä, että A ei olisi vakavasti pyrkinyt hankkimaan paikalle apua B:n menehtymisen estämiseksi. Tämän vuoksi eri mieltä ollut jäsen katsoi, että A:ta ei tule tuomita tapon yrityksestä.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 3 §:n 2 momentin 2 kohdan nojalla rajoitettuna koskemaan kysymystä, oliko A hovioikeuden selvitetyiksi katsomien seikkojen perusteella rikoslain 5 luvun 2 §:ssä tarkoitetulla tavalla vapaaehtoisesti ja vakavasti pyrkinyt estämään rikoksen täyttymisen tai seurauksen syntymisen.

Valituksessaan A vaati, että hänen katsotaan syyllistyneen hätävarjelun liioitteluna tehdyn tapon yrityksen sijasta hätävarjelun liioitteluna tehtyyn törkeään pahoinpitelyyn ja että syyte enemmälti hylätään sekä että rangaistusta joka tapauksessa alennetaan.

Syyttäjä vaati vastauksessaan, että valitus hylätään.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa

1. Hovioikeus on katsonut selvitetyksi, että asianomistaja B oli C:n asunnossa käynyt A:n kimppuun tarttumalla tätä kurkusta kädellään kuristaen. Tämän seurauksena A oli lyönyt B:tä leipäveitsellä kaksi kertaa vasemmalle puolelle rintakehään. Lyöntien seurauksena syntyneistä pistohaavoista oli alkanut vuotaa voimakkaasti verta. C oli pyytänyt A:ta tilaamaan ambulanssin. A oli näppäillyt puhelimeensa hätäkeskuksen numeron ja odottanut, että puheluun vastataan. Hän oli antanut sitten puhelimensa C:lle, joka oli ilmoittanut tapahtuneesta hätäkeskukseen. Samaan aikaan A oli poistunut asunnosta pihalle ja hätäkeskuspuhelun kestettyä neljä minuuttia pyytänyt ikkunasta käsin C:tä antamaan puhelimen takaisin. Ambulanssi oli saapunut paikalle ja kuljettanut B:n sairaalahoitoon.

2. Sairaalassa tehtyjen tutkimusten mukaan B:n rintaan osuneet veitsen iskut olivat ohittaneet läheltä sydänpussin ja -lihaksen, muut elintärkeät sisäelimet ja suuret verisuonet, mutta lävistäneet keuhkopussin aiheuttaen ilmarinnan ja keuhkoruhjeen. B:n sairaalassa saama hoito on estänyt hengenvaarallisen paineilmarinnan kehittymisen.

3. Korkeimmassa oikeudessa on A:n valituksen perusteella ratkaistavana, onko A:n edellä kuvatussa myötävaikuttamisessa avun hälyttämiseen kysymys rikoslain 5 luvun 2 §:ssä tarkoitetusta tehokkaasta katumisesta, jonka vuoksi teko olisi rangaistava törkeänä pahoinpitelynä eikä tapon yrityksenä.

Sovellettavat säännökset ja niiden tulkinta

4. Rikoslain 5 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan yrityksestä ei rangaista, jos tekijä on vapaaehtoisesti luopunut rikoksen täyttämisestä tai muuten estänyt tunnusmerkistössä tarkoitetun seurauksen syntymisen. Pykälän 3 momentin mukaan yrityksestä ei myöskään rangaista, jos rikos jää täyttymättä tai tunnusmerkistössä tarkoitettu seuraus syntymättä tekijästä riippumattomasta syystä, mutta hän on vapaaehtoisesti ja vakavasti pyrkinyt estämään rikoksen täyttymisen tai seurauksen syntymisen. Jos rankaisematta jäävä yritys samalla toteuttaa muun, täytetyn rikoksen, se rikos on pykälän 4 momentin mukaan rangaistava.

5. Rikoslain 5 luvun 2 §:n säätämiseen johtaneen hallituksen esityksen (HE 44/2002 vp s. 138) mukaan vastuuvapauden perustelut ovat ennen kaikkea kriminaalipoliittiset. Myöntämällä vastuuvapaus tilanteissa, joissa tekijä ennen rikoksen täyttymistä vapaaehtoisesti poistaa rikoksen vaikutukset ja estää vahinkojen syntymisen, vähennetään rikosten aiheuttamia vahinkoja. Vastuuvapautta voidaan tukea myös syyllisyysperustein. Tekijä, joka omasta aloitteestaan on valmis vetäytymään rikoksesta tai tahtoo estää sen vaikutukset, osoittaa vähäisempää syyllisyyttä ja moitittavuutta kuin päämääräänsä sinnikkäästi pyrkivä henkilö.

6. Rikoslain 5 luvun 2 §:n 1 momentin sanamuodon mukaan säännöksen soveltamisen edellytyksenä on, että tekijä on vapaaehtoisesti estänyt sen, että hänen teostaan olisi aiheutunut kysymyksessä olevan rikoksen tunnusmerkistössä tarkoitettu seuraus, esimerkiksi henkirikoksessa uhrin kuolema. Oikeuskäytännössä seurauksen estymisen on katsottu olevan tekijän toiminnan seurausta silloinkin, kun hän on saanut sen aikaan toisen välityksellä tai toista apuna käyttäen (ks. KKO 1990:9 ja KKO 2005:63, kohta 10).

7. Ratkaisussa KKO 1990:9 Korkein oikeus hylkäsi syytteen tapon yrityksestä, kun uhriaan puukottanut tekijä oli hankkinut apua pyytämällä naapuriaan soittamaan sairasauton ja uhri oli saatu toimitettua sairaalahoitoon niin nopeasti, että hänen henkensä oli voitu hengenvaarallisista vammoista huolimatta pelastaa. Niin ikään ratkaisussa KKO 2005:63 syyte tapon yrityksestä hylättiin, kun uhriaan puukottanut tekijä oli kutsunut sairasauton. Vaikka tekijä oli soittanut sairasauton vasta uhrin pyydettyä sitä toistamiseen, hänen katsottiin ehkäisseen uhrin kuoleman omasta tahdostaan, sillä tilanne ei ollut ollut sellainen, että tekijä olisi ollut pakotettu toimimaan pyyntöjen mukaisesti.

8. Rikoslain 5 luvun 2 §:n 3 momentin säätämisellä on tehokkaan katumisen alaa jossain määrin laajennettu aikaisempaan lakiin verrattuna. Säännöksen perusteluissa on todettu, että joissain tilanteissa ehdoton vaatimus tekijän toimien ja seurauksen syntymisen välisestä syy-yhteydestä johtaisi kohtuuttomiin lopputuloksiin. Näin on katsottu olevan etenkin tilanteissa, joissa ulkopuolinen on toimillaan estänyt rikoksen täyttymisen tai seurauksen syntymisen samalla kun tekijä itse on pyrkinyt samaan päämäärään. Se, ettei tekijä ole onnistunut estämään seurauksen syntymistä, on johtunut siitä, että joku toinen on omilla toimillaan tähän kyennyt. Perusteluiden mukaan säännös ei kuitenkaan rajaa niitä syitä, joiden ansiosta seuraus jää syntymättä. Kyseessä voi olla kolmannen henkilön väliintulo, mutta yhtä lailla tapahtumien kulkuun voivat säännöksessä tarkoitetulla tavalla vaikuttaa puhtaat luonnontapahtumat (HE 44/2002 vp s. 144).

9. Oikeuskäytännössä pykälän 3 momentin säännöksen on katsottu soveltuvan myös silloin, kun teon seuraus on jäänyt syntymättä tekijän kannalta satunnaisesta syystä eli esimerkiksi sen vuoksi, että teolla aiheutettu vamma on todellisuudessa ollut vaaraton (KKO 2009:48, kohta 13). Mainitussa ratkaisussa Korkein oikeus hylkäsi syytteen tapon yrityksestä tehokkaan katumisen perusteella tilanteessa, jossa puukotus ei ollut johtanut puukotetun kuolemaan aiheutetun vamman tosiasiallisen vaarattomuuden vuoksi, mutta syytetty oli heti puukotuksen jälkeen kutsunut sairasauton ja siten pyrkinyt vapaaehtoisesti ja vakavasti toimimaan rikoksen täyttymisen ehkäisemiseksi.

10. Johtopäätöksenään edellä lausutusta Korkein oikeus toteaa, että tehokkaan katumisen edellytykset voivat täyttyä kahdella tapaa. Ensinnäkin tekijän vapaaehtoisten toimien ja seurauksen syntymättä jäämisen välillä voi olla syy-yhteys. Vaikka tällainen syy-yhteys puuttuu, edellytykset voivat täyttyä myös silloin, kun tekijän menettely osoittaa sellaista vapaaehtoista pyrkimystä seurauksen syntymisen ehkäisemiseksi, joka voidaan katsoa vakavaksi.

Korkeimman oikeuden arviointi

11. Nyt kysymyksessä olevassa tapauksessa A:n teko ei ole johtanut B:n menehtymiseen ensinnäkin siitä syystä, että veitsen iskut eivät ole osuneet välittömän hengenvaaran aiheuttavalla tavalla sydämeen, muihin elintärkeisiin elimiin tai suuriin verisuoniin. A on kuitenkin edellä todetuin tavoin aiheuttanut kahdella keuhkopussin lävistäneellä veitsen iskulla B:lle ilmarinnan. Kirjallisena todisteena esitetyn lääkärinlausunnon mukaan tämän tyyppisestä vammasta voisi pahimmillaan aiheutua potilaalle paineilmarinta, joka haittaisi hyvin nopeasti potilaan verenkiertoa ja hengitystä ja olisi siten hengenvaarallinen.

12. Asiassa esitetty lääketieteellinen selvitys ei siten osoita, että B:n vammat olisivat olleet sillä tavoin välittömästi hengenvaaralliset, että B olisi niihin menehtynyt, jos ei olisi päässyt pikaisesti sairaalahoitoon. Kun B:n henkiinjääminen ei siten ole ollut teräaseella rintakehään aiheutettujen pistohaavojen potentiaalisesta vakavuudesta huolimatta suorassa syy-yhteydessä nopean avun hälyttämisen ja sairaalahoitoon pääsemisen kanssa, asiaan on sovellettava rikoslain 5 luvun 2 §:n 3 momenttia.

13. Asiassa on siten arvioitava, osoittaako A:n menettely, että hän on vapaaehtoisesti ja vakavasti pyrkinyt estämään seurauksen syntymisen. Tämän arvioinnin kannalta keskeistä on, ovatko A:n toimet olleet sen luonteisia, että ne ovat voineet merkityksellisellä tavalla myötävaikuttaa siihen, ettei seurausta syntyisi.

14. Korkein oikeus toteaa, että henkirikoksen yrityksen yhteydessä yleensä tehokkaimmat toimet uhrin kuoleman ehkäisemiseksi ovat ensiavun antaminen sekä uhrin saaminen asianmukaiseen sairaanhoitoon. Tilanteet ovat usein sellaisia, että tapahtumahetkellä paikalla olevien voi olla mahdotonta arvioida vammojen tosiasiallista vakavuutta, ja joskus tämä voidaan luotettavasti arvioida vasta jälkikäteen. Näin ollen tekijän toimia ensiavun antamiseksi tai avun hälyttämiseksi paikalle on tehokkaan katumisen edellytysten täyttymisen kannalta tällaisissa tilanteissa syytä arvioida pitkälti samalla tavoin riippumatta siitä, oliko uhrin pelastuminen lopulta tosiasiallisesti syy-yhteydessä tekijän toimiin. Tällainen tulkintatapa on myös sopusoinnussa edellä kohdassa 5 selostettujen tehokasta katumista koskevan sääntelyn kriminaalipoliittisten tavoitteiden kanssa.

15. Nyt kysymyksessä olevassa tapauksessa A on C:n pyydettyä häntä tilaamaan ambulanssin valinnut puhelimestaan hätäkeskuksen numeron, odottanut, että puheluun vastataan, ja ojentanut puhelimen C:lle, joka on hälyttänyt paikalle apua. Kun A:ta ei ole pakotettu toimimaan näin, hän on toiminut tilanteessa vapaaehtoisesti. Oikeuskäytännössä tehokkaaksi katumiseksi on edellä selostetuin tavoin katsottu niin tilanteet, joissa tekijä on itse toisen henkilön pyynnöstä soittanut hätäkeskukseen, kuin tilanteet, joissa tekijä on pyytänyt jotakuta toista hälyttämään apua paikalle. Arvioitaessa tehokkaan katumisen edellytysten täyttymistä tässä tapauksessa ratkaisevaa merkitystä ei ole sillä, että keskustelun hätäkeskuspäivystäjän kanssa on käynyt C. Keskeistä on se, että A:n toimet ovat myötävaikuttaneet siihen, että avun saaminen B:lle on alkanut. Siten myöskään sillä, että A on siirtynyt asunnosta ulos ja pyytänyt neljän minuutin kuluttua puhelimensa takaisin, ei ole tässä tapauksessa ratkaisevaa merkitystä. Korkein oikeus katsoo, että A on tekonsa jälkeen pyrkinyt rikoslain 5 luvun 2 §:n 3 momentissa tarkoitetuin tavoin vapaaehtoisesti ja vakavasti toimimaan rikoksen seurausten ehkäisemiseksi. Näin ollen hänen tekonsa jää tapon yrityksenä rankaisematta.

16. A:n teko käsittää kuitenkin pahoinpitelyn. Koska pahoinpitelyssä on käytetty teräasetta ja teko myös kokonaisuutena arvostellen on törkeä, teko täyttää törkeän pahoinpitelyn tunnusmerkistön. Hovioikeuden toteamin tavoin teko on tehty hätävarjelun liioitteluna. A on siten syyllistynyt hätävarjelun liioitteluna tehtyyn törkeään pahoinpitelyyn.

Rangaistuksen määrääminen

17. Rikoslain 21 luvun 6 §:n 1 momentin mukaan törkeästä pahoinpitelystä on tuomittava vankeutta vähintään yksi vuosi ja enintään 10 vuotta.

18. Ennakkopäätöksissä KKO 2005:63 ja KKO 2009:48, joissa tekijä on tehokkaan katumisen johdosta tuomittu tapon yrityksen sijasta törkeästä pahoinpitelystä, tuomittu rangaistus on vaihdellut kahden vuoden kahden kuukauden ja kahden vuoden kuuden kuukauden välillä.

19. Korkein oikeus katsoo, että A:n menettely on sillä tavoin selvästi ylittänyt hätävarjelun rajat, ettei hätävarjelutilanteen perusteella ole aihetta soveltaa rikoslain 6 luvun 8 §:n 1 momentin 4 kohdan nojalla lievennettyä rangaistusasteikkoa tai muutoinkaan saman luvun 6 §:n 1 kohdan nojalla merkittävästi lieventää rangaistusta. Tekotilanteeseen liittyvät olosuhteet on kuitenkin otettava huomioon rangaistuksen mittaamisessa arvioitaessa saman luvun 4 §:n mukaisesti teon vaikuttimia ja teosta ilmenevää muuta tekijän syyllisyyttä.

20. Ottaen huomioon teon vahingollisuuden ja vaarallisuuden sekä sen vaikuttimet ja rikoksesta ilmenevän muun tekijän syyllisyyden Korkein oikeus katsoo, että oikeudenmukainen rangaistus A:n syyksi luetusta teosta on kaksi vuotta kuusi kuukautta vankeutta. Käräjäoikeuden täytäntöönpantavaksi määräämä jäännösrangaistus huomioon ottaen A tuomitaan vankeuteen kolmeksi vuodeksi kuudeksi kuukaudeksi.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan.

A:n syyksi kohdassa 1 luetaan hätävarjelun liioitteluna tehty törkeä pahoinpitely 18.10.2018. Syyte enemmälti hylätään.

Hovioikeuden määräämä rangaistus alennetaan kolmeksi vuodeksi kuudeksi kuukaudeksi vankeutta.

Muilta osin hovioikeuden tuomiota ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Jukka Sippo, Jarmo Littunen, Tuomo Antila, Kirsti Uusitalo ja Eva Tammi-Salminen. Esittelijä Leena Ravi.