KKO:2020:89

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Asian tausta

Serbialainen yhtiö A oli 2.1.2003 tehnyt suomalaisen yhtiön M:n kanssa sopimuksen (jäljempänä agenttisopimus), jonka mukaan A toimi M:n tuotteiden myyntiedustajana tietyllä alueella Balkanilla. Sopimuksen piiriin kuuluivat M:n omistamien 17 tehtaan tuotteet. Sopimuksen ehtojen mukaan sopimukseen sovelletaan Suomen lakia ja sopimuksesta johtuvat erimielisyydet ratkaistaan lopullisesti välimiesmenettelyssä Suomen Keskuskauppakamarin välimieslautakunnan sääntöjen mukaisesti.

Belgialainen yhtiö B oli 31.12.2008 ostanut osan M:n liiketoiminnasta, muun muassa neljä niistä tehtaista, joiden tuotteiden edustamisesta oli sovittu agenttisopimuksessa. Liiketoimintakaupan jälkeen A oli toiminut B:lle siirtyneiden tehtaiden tuotteiden myyntiagenttina B:n lukuun. M:n ja A:n välinen yhteistyö oli jatkunut niiden tehtaiden tuotteiden osalta, jotka jäivät M:n omistukseen.

B oli ilmoittanut A:lle päättävänsä niiden välisen liikesuhteen 31.5.2013. Kun A ja B olivat olleet erimielisiä liikesuhteen päättämisen taloudellisista seuraamuksista, A oli jättänyt välimiesmenettelyn aloittamista koskevan hakemuksen Keskuskauppakamarin välimieslautakunnalle. Välimieslautakunnan hallitus oli päättänyt, ettei välimiesmenettelyn anneta edetä, koska se ei ollut vakuuttunut, että osapuolia sitova välityssopimus voi olla olemassa.

Kanne ja vastaus Helsingin käräjäoikeudessa

A vaati kanteessaan käräjäoikeutta vahvistamaan, että 2.1.2003 päivätyn agenttisopimuksen sisältämä välityslauseke muodosti sitovan välityssopimuksen kantajan ja vastaajan välillä. A katsoi, että suomalainen tuomioistuin oli oikeudenkäymiskaaren 10 luvun 25 §:n mukaan toimivaltainen tutkimaan asian, koska kysymys on kansainvälisluonteisesta asiasta, jossa eri valtioista olevien asianosaisten väliseen sopimukseen oli otettu ehto Suomen lain soveltamisesta ja suomalaisen välimiesmenettelyn käyttämisestä riitojen ratkaisukeinona. Välimiesmenettelystä annetun lain 50 §:n 2 momentista ilmenee, että välityssopimuksen pätevyyttä, voimassaoloa ja soveltuvuutta tiettyyn riitakysymykseen koskeva kanne tutkitaan Helsingin käräjäoikeudessa, jos kenelläkään asianosaisista ei ole kotipaikkaa Suomessa.

A:n mukaan B oli tullut A:n ja M:n välisen agenttisopimuksen osapuoleksi liiketoimintakaupan ja sen jälkeisen osapuolten menettelyn perusteella. Liiketoimintakaupan jälkeen B oli ilmoittanut haluavansa jatkaa agenttisuhdetta. A ja B olivat neuvotelleet agenttisopimuksen uudistamisesta, mutta tähän ei ollut päädytty, ja yhtiöt olivat jatkaneet A:n ja M:n välillä sovitun agenttisopimuksen noudattamista.

B vaati ensisijaisesti kanteen jättämistä tutkimatta ja toissijaisesti sen hylkäämistä. B katsoi, että suomalainen tuomioistuin ei ollut toimivaltainen asiassa. B ei ollut tullut A:n ja M:n välisen agenttisopimuksen osapuoleksi. A:n ja B:n välisellä sopimussuhteella tai siinä harjoitetulla liiketoiminnalla ei ollut mitään liityntää Suomeen. Sopimussuhteeseen perustuva kanne oli Bryssel I -asetuksen (44/2001) 2 artiklan 1 kohdan mukaisesti nostettava B:n kotipaikan tuomioistuimessa. Kanteessa ei ollut kysymys asetuksen 1 artiklan 2 kohdan d alakohdassa tarkoitetusta välimiesmenettelystä vaan siviilioikeudellisen oikeussuhteen olemassaoloa koskevasta kysymyksestä.

B ei ollut sopinut M:n tai A:n kanssa, että se tulisi agenttisopimuksen osapuoleksi, vaikka B olikin ryhtynyt harjoittamaan A:n kanssa samantyyppistä toimintaa. A:n toimiessa B:n agenttina yhtiöt olivat käyneet neuvotteluja kirjallisen agenttisopimuksen laatimisesta, ja B oli maksanut A:lle komissiomaksuja samalla tavalla kuin M aiemmin, mutta B ei ollut tullut A:n ja M:n välisen sopimuksen osapuoleksi M:n sijaan tai ohella. A:n ja B:n välillä ei ollut sopimusta, jossa olisi sovittu mahdollisesti syntyvien riitojen ratkaisemisesta välimiesmenettelyssä.

Käräjäoikeuden päätös 6.11.2015 nro 15/48006

Käräjäoikeus totesi, että A:n vahvistuskanteen nostamisen syynä oli se, että Keskuskauppakamarin välimieslautakunta oli kieltäytynyt jatkamasta yhtiön siellä aloittamaa välimiesmenettelyä toimivaltaansa koskevan epävarmuuden takia. Kanteessa oli asiallisesti kysymys osapuolia sitovan välityssopimuksen olemassaolon selvittämisestä ja asianosaisten osoittamisesta välimiesmenettelyyn. Kanne oli luonteeltaan välimiesmenettelyä avustava ja välimiesmenettelyn toimeenpanemiseen tähtäävä menettely, jossa jouduttiin esikysymyksenä tutkimaan, oliko asianosaisten välillä sitovaa välityssopimusta. Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön valossa kanne jäi Bryssel I -asetuksen soveltamisalan ulkopuolelle. Käräjäoikeuden toimivalta oli siksi oikeudenkäymiskaaren 10 luvun 27 §:n mukaisesti ratkaistava Suomea sitovien kansainvälisten sopimusten ja kansallisen lainsäädännön nojalla.

Välimiesmenettelystä annetun lain 50 §:n 2 momentista ilmenevin tavoin välityssopimuksen pätevyyttä, voimassaoloa ja soveltuvuutta tiettyyn riitakysymykseen koskeva kanne tutkitaan Helsingin käräjäoikeudessa, jos yhdelläkään asianosaisella ei ole kotipaikkaa Suomessa. Jotta suomalainen tuomioistuin ylipäätään voisi olla toimivaltainen, asialla täytyi olla myös oikeudenkäymiskaaren 10 luvun 25 §:ssä tarkoitettu riittävä liityntä Suomeen. Käräjäoikeus katsoi, että tällainen liityntä oli väitetysti osapuolia sitovan välityssopimuksen ehto siitä, että sopimuksesta aiheutuvat riidat ratkaistaan Keskuskauppakamarin välityslautakunnan hallinnoimassa välimiesmenettelyssä. Sen vuoksi käräjäoikeus hylkäsi vaatimuksen kanteen tutkimatta jättämisestä.

Käräjäoikeuden tuomio 3.6.2016 nro 16/26509

Käräjäoikeus totesi, että liiketoimintakaupassa ostajalle siirtyvät vain myyjän ne velvoitteet, joiden siirtymisestä osapuolet ovat sopineet. Velvoitteiden siirtyminen liike-toimintakaupan yhteydessä edellyttää myös myyjän sopimuskumppanin suostumusta. Sopimusoikeuden yleisten oppien mukaisesti sopimus voi syntyä ja suostumus voidaan antaa sekä nimenomaisella tahdonilmauksella että konkludenttisesti.

Liiketoimintakaupan yhteydessä tehdyistä sopimuksista ei ollut esitetty selvitystä. Se, että A oli toiminut B:n agenttina liiketoimintakaupasta alkaen ja saanut työstään provisiota B:ltä, osoitti kuitenkin, että osapuolten välillä oli ollut sopimussuhde liiketoimintakaupasta alkaen. Erikseen oli tutkittava, perustuiko tämä sopimussuhde A:n ja M:n välillä laadittuun, välityslausekkeen sisältävään sopimukseen vai johonkin muuhun oikeustoimeen.

Käräjäoikeus katsoi M:n agenteilleen lähettämän kirjeen 18.12.2018 sekä suullisen todistelun viitanneen siihen, että B oli päättänyt liittyä agenttisopimuksen osapuoleksi liiketoimintakauppaan sisältyvien tehtaiden osalta. Agenteille lähetetystä kirjeestä ilmeni, että M oli hyväksynyt sopimuksen siirtymisen. A:n menettely liiketoimintakaupan jälkeen osoitti sen hyväksyneen päämiehen vaihtumisen. Lisäksi se, että A oli toiminut liiketoimintakaupasta alkaen B:n agenttina ja että sopimussuhteessa oli jatkuvasti useiden vuosien ajan menetelty agenttisopimuksen ehtojen mukaisesti, tukivat sitä, että B oli ainakin liiketoimintakaupan jälkeen sitoutunut välityslausekkeen sisältävän agenttisopimuksen osapuoleksi. Sen vuoksi käräjäoikeus katsoi näytetyksi, että B oli jo liiketoimintakaupan yhteydessä ja viimeistään sopimussuhteen aikaisella menettelyllään sitoutunut osapuoleksi alun perin A:n ja M:n välillä laadittuun, välityslausekkeen sisältävään agenttisopimukseen. Kun B oli jo ennen liiketoimintakauppaa tiennyt tai sen olisi pitänyt tietää sopimuksen sisältämästä välityslausekkeesta, välityslauseke sitoi B:tä.

Edellä esitetyillä perusteilla käräjäoikeus hyväksyi vahvistusvaatimuksen.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Anna-Maija Ruohoniemi.

Helsingin hovioikeuden päätös 8.5.2018 nro 535

B vaati valituksessaan ensisijaisesti kanteen jättämistä tutkimatta ja toissijaisesti sen hylkäämistä. A vaati valituksen hylkäämistä.

Hovioikeus totesi, että asiassa oli kysymys välityslausekkeen sitovuudesta. Vaatimuksella pyrittiin saamaan vireille välimiesmenettely, josta oli kieltäydytty välityslausekkeen sitovuuteen liittyvän epävarmuuden vuoksi. Näin ollen riidassa oli kysymys Bryssel I -asetuksen 1 artiklan 2 kohdan d alakohdassa tarkoitetusta välimiesmenettelystä, johon asetusta ei sovelleta.

Oikeudenkäymiskaaren 10 luvun 25 §:n mukaan Suomen tuomioistuin on toimivaltainen tutkimaan asian, jolla on lainkohdassa viitatuissa muissa saman luvun pykälissä tarkoitettuun taikka muuhun olennaiseen seikkaan perustuva liittymä Suomeen. Hovioikeus katsoi, että välityslausekkeen sitovuutta koskevalla asialla oli vahva yhteys Suomeen jo sen vuoksi, että välityslausekkeen mukaan välitystuomarin nimittää Suomen Keskuskauppakamarin välimieslautakunta, välimiesmenettelyssä noudatetaan mainitun lautakunnan sääntöjä ja sopimukseen sovelletaan Suomen lakia. Lisäksi oli hyvin vahva lähtökohta, että välitystuomion kumoamista koskeva mahdollinen kanne käsiteltäisiin suomalaisessa tuomioistuimessa. Johdonmukaista oli, että suomalaisen tuomioistuimen kansainvälinen toimivalta määräytyy samalla tavoin silloin, kun tuomioistuimen tutkittavaksi saatetaan kysymys välityslausekkeen sitovuudesta. Asian tutkiminen toisen valtion tuomioistuimessa ei myöskään olisi selvästi tarkoituksenmukaisempaa ottaen huomioon oikeudenkäymiskaaren 10 luvun 25 §:n 2 momentin 2 kohdassa mainitut seikat. Suomalaisella tuomioistuimella oli siis toimivalta ratkaista kysymys välityslausekkeen sitovuudesta.

Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden päätöstä tuomioistuimen kansainvälisestä toimivallasta.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden presidentti Mikko Könkkölä, hovioikeudenneuvos Anna-Liisa Hyvärinen ja hovioikeudenneuvos Jaakko Rautio. Esittelijä Teija Stanikic.

Hovioikeuden tuomio 9.1.2019 nro 22

Hovioikeus totesi, että kysymys välityslausekkeen sitovuudesta ratkaistaan erillään siitä, sitooko pääsopimus osapuolia. Kun B oli katsonut, että A:n ja M:n tekemä agenttisopimus, johon sisältyi välityslauseke, ei ylipäätään ollut voinut siirtyä koskemaan B:tä, välityslausekkeen sitovuutta arvioitaessa jouduttiin kuitenkin välttämättä tarkastelemaan esikysymyksen luonteisesti koko agenttisopimuksen siirtymistä ja sitovuutta.

Hovioikeus totesi, että välimiesmenettelystä annetun lain 3 §:ssä välityssopimukselta edellytetään kirjallista muotoa. Lain asettama muotovaatimus täyttyy, jos agenttisopimuksen tai ainakin sen välityslausekkeen katsotaan siirtyneen M:ltä B:lle, kun agenttisopimus on tehty kirjallisesti sen alkuperäisten osapuolten kesken.

Sopimuksen siirtäminen sopimukseen kuuluvine oikeuksineen ja velvollisuuksineen edellyttää, että siirtäjä ja siirronsaaja siitä sopivat. Lisäksi vaaditaan, että sopimuksen toinen osapuoli eli tässä tapauksessa A suostuu siirtämiseen, kun kysymys ei ole vain oikeuksien siirtämisestä. A:n, joka oli itse vedonnut sopimuksen siirtymiseen, oli katsottava hyväksyneen siirron.

Arvioidessaan, oliko B:n katsottava liiketoimintakaupan jälkeisellä menettelyllään tosiasiassa hyväksyneen sitoutumisensa sopimukseen, hovioikeus otti huomioon sen, että A oli liiketoimintakaupan jälkeen toiminut B:n agenttina yhtäjaksoisesti lähes neljän ja puolen vuoden ajan. Myyntiedustuksessa oli noudatettu samoja ehtoja kuin aiemmin A:n ja M:n välisessä suhteessa. Toimintaa oli jatkettu heti liiketoimintakaupan tultua voimaan ilman, että siinä vaiheessa sen ehdoista olisi neuvoteltu osapuolten kesken. M oli esitetyn selvityksen perusteella ollut tietoinen agenttitoiminnan jatkumisesta ja hyväksynyt sen.

Asiassa esitetty selvitys viittasi siihen, että yhteistyön jatkuminen heti liiketoimintakaupan jälkeen agenttisopimuksen mukaisin ehdoin oli ollut B:n edun mukaista. Tällaista siirtymävaihetta voidaan sinänsä pitää tavanomaisena, koska yrityskaupoilla tavoiteltujen toimialajärjestelyjen ja tehostamistointen toimeenpano vaatii aikansa. Tässä tapauksessa mahdollisesti lyhytaikaiseksi tarkoitettu, agenttisopimuksen ehdoille rakentunut yhteistyösuhde oli kuitenkin muodostunut usean vuoden kestäväksi.

Vaikka agenttiyhteistyön jatkuminen välittömästi liiketoimintakaupan jälkeen näytti olleen tarpeen B:lle, B oli selvästikin viestinnällään A:n ja muiden agenttien suuntaan halunnut alusta alkaen pidättää itselleen neuvotteluaseman vaatia toisenlaista sopimusta tai irtautua yhteistyöstä ilman sitoutuneisuutta agenttisopimukseen. Hovioikeus katsoi kuitenkin, ettei B voinut enää vuosia kestäneen, agenttisopimuksen ehdoille rakentuneen yhteistyön jälkeen irtautua siitä, että yhteistyöstä johtuvat erimielisyydet ratkaistaan agenttisopimuksen välityslausekkeen mukaisesti.

Edellä esitetyn perusteella hovioikeus katsoi, että ainakin agenttisopimukseen sisältyvä välityslauseketta koskeva ehto oli tullut B:tä sitovaksi sille luovutettujen neljän tehtaan tuotteiden myyntiedustamisessa. Se vahvisti, että 2.1.2003 päivättyyn agenttisopimukseen sisältyvä välityslauseke muodosti sitovan välityssopimuksen A:n ja B:n välillä.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden presidentti Mikko Könkkölä, hovioikeudenneuvos Anna-Liisa Hyvärinen ja hovioikeudenneuvos Jaakko Rautio.

Muutoksenhaku Korkemmassa oikeudessa

Valituslupa on myönnetty oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 3 §:n 2 momentin 2 kohdan nojalla rajoitettuna koskemaan seuraavia kysymyksiä:

1) Onko suomalainen tuomioistuin toimivaltainen tutkimaan kannevaatimuksen sen vahvistamisesta, että 2.1.2003 päivättyyn agenttisopimukseen sisältyvä välityslauseke muodostaa sitovan välityssopimuksen A:n ja B:n välillä?

2) Muodostaako 2.1.2003 päivättyyn agenttisopimukseen sisältyvä välityslauseke hovioikeuden tuomiossa todettujen seikkojen perusteella sitovan välityssopimuksen A:n ja B:n välillä?

Kysymys valitusluvan myöntämisestä muulta osalta siirrettiin ratkaistavaksi valituksen käsittelyn yhteydessä.

B vaati valituksessaan ensisijaisesti, että hovioikeuden päätös ja tuomio kumotaan ja kanne jätetään tutkimatta. Toissijaisesti se vaati, että kanne hylätään.

A vaati vastauksessaan, että valitus hylätään.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Ratkaisu valituslupahakemukseen

Valituslupaa ei myönnetä siltä osin kuin kysymys valitusluvan myöntämisestä on siirretty ratkaistavaksi valituksen käsittelyn yhteydessä.

Pääasiaratkaisun perustelut

Asian tausta

1. Serbialainen yhtiö A on 2.1.2003 tehnyt suomalaisen yhtiön M:n kanssa sopimuksen (jäljempänä agenttisopimus) siitä, että A toimii eräiden M:n tehtaiden tuotteiden myyntiedustajana tietyllä alueella Balkanilla. Sopimuksessa on välityslauseke, jonka mukaan sopimuksesta johtuvat erimielisyydet, joista osapuolet eivät pääse sovintoon, ratkaistaan lopullisesti välimiesmenettelyssä. Välimiehet nimittää Suomen Keskuskauppakamarin välimieslautakunta, ja menettelyssä noudatetaan kyseisen lautakunnan sääntöjä.

2. Belgialainen yhtiö B on 31.12.2008 ostanut osan M:n liiketoiminnasta, muun muassa neljä niistä tehtaista, joiden tuotteiden edustamisesta on sovittu agenttisopimuksessa. Liiketoimintakaupan jälkeen A on toiminut B:lle siirtyneiden tehtaiden tuotteiden myyntiagenttina B:n lukuun. M:n ja A:n välinen yhteistyö on jatkunut M:n omistukseen jääneiden tehtaiden tuotteiden osalta.

3. B on ilmoittanut A:lle yhtiöiden välisen liikesuhteen päättämisestä 31.5.2013. Päättämisen taloudellisia seuraamuksia koskevan erimielisyyden vuoksi A on jättänyt välimiesmenettelyn aloittamista koskevan hakemuksen Keskuskauppakamarin välimieslautakunnalle. Välimieslautakunnan hallitus on päättänyt, että välimiesmenettelyn ei anneta edetä, koska se ei ole prima facie vakuuttunut, että osapuolia sitova välityssopimus voi olla olemassa.

4. A on vaatinut kanteessaan muun ohella vahvistettavaksi, että 2.1.2003 päivätyn agenttisopimuksen sisältämä välityslauseke muodosti sitovan välityssopimuksen sen ja B:n välillä. B on vaatinut ensisijaisesti kanteen jättämistä tutkimatta ja toissijaisesti sen hylkäämistä.

5. Käräjäoikeus on tutkinut kanteen ja hyväksynyt vahvistusvaatimuksen. Hovioikeus ei ole tältä osin muuttanut käräjäoikeuden ratkaisun lopputulosta.

Korkeimman oikeuden ratkaistavana olevat kysymykset

6. Korkeimmassa oikeudessa on ensiksi ratkaistavana kysymys siitä, onko Suomen tuomioistuin toimivaltainen tutkimaan välityslausekkeen sitovuutta koskevan vahvistusvaatimuksen. Jos vastaus on myöntävä, toiseksi on ratkaistava kysymys siitä, muodostaako 2.1.2003 päivättyyn agenttisopimukseen sisältyvä välityslauseke sitovan välityssopimuksen A:n ja B:n välillä.

Suomalaisen tuomioistuimen toimivalta

Bryssel I -asetuksen ja kansainvälisten sopimusten soveltuminen

7. Oikeudenkäymiskaaren 10 luvun 27 §:n mukaan luvun säännöksiä noudatetaan, jollei muusta laista, Euroopan yhteisön lainsäädännöstä tai Suomea sitovasta kansainvälisestä sopimuksesta muuta johdu.

8. Tuomioistuimen toimivallasta siviili- ja kauppaoikeuden alalla Euroopan unionin alueella säädetään Bryssel I -asetuksessa (Tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla annettu neuvoston asetus (EY) N:o 44/2001). Asiassa on ensiksi arvioitava, sovelletaanko tätä asetusta nyt kysymyksessä olevaan asiaan.

9. Korkein oikeus toteaa, että Bryssel I -asetuksen on korvannut Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 1215/2012 tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla (uudelleenlaadittu asetus). Uudelleenlaadittua asetusta sovelletaan sen 66 artiklan 1 kohdan mukaan oikeudenkäynteihin, jotka on pantu vireille 10.1.2015 tai sen jälkeen. Se ei siten tule sovellettavaksi tässä asiassa.

10. Bryssel I -asetusta ei sen 1 artiklan 2 kohdan d alakohdan mukaan sovelleta välimiesmenettelyyn. Asetusta edeltänyt Brysselin sopimus (tuomioistuimen toimivallasta ja tuomioiden täytäntöönpanosta yksityisoikeuden alalla 27.9.1968 tehty yleissopimus) sisälsi vastaavan määräyksen, ja säännös sisältyy sellaisenaan myös uudelleenlaadittuun asetukseen.

11. Unionin tuomioistuin on 25.7.1991 antamassaan tuomiossa Rich (C-190/89, EU:C:1991:319) todennut, että välimiesmenettely oli suljettu pois Brysselin sopimuksen soveltamisalasta sen vuoksi, että välimiesmenettelyä koskivat jo monet kansainväliset sopimukset, muun muassa New Yorkissa 10.6.1958 tehty yleissopimus ulkomaisten välitystuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta (New Yorkin yleissopimus). Tuomioistuin on katsonut, että sopijapuolten tarkoituksena oli ollut jättää välimiesmenettely Brysselin sopimuksen soveltamisalan ulkopuolelle, kansallisissa tuomioistuimissa vireille pannut menettelyt mukaan lukien (17–18 kohta). Mainitun ratkaisun mukaan välimiehen nimittäminen kansallisessa tuomioistuimessa oli toimenpide, joka kuului välimiesmenettelyn käynnistämiseen, ja oli siten suljettu Brysselin sopimuksen soveltamisalasta (19 kohta). Ratkaisussa todetaan lisäksi, että kysymys Brysselin sopimuksen soveltumisesta on ratkaistava pelkästään sen mukaan, mikä on riidan kohde. Mahdollisilla esikysymyksillä, joihin on asian ratkaisemiseksi otettavaa kantaa, ei ole tässä suhteessa merkitystä (26 kohta).

12. Tuomiossaan 17.11.1998 asiassa Van Uden Maritime (C-391/95, EU:C:1998:543) unionin tuomioistuin on katsonut, että Brysselin sopimus koskee kansallisen tuomioistuimen toimivaltaa päättää väliaikaisista toimenpiteistä, kuten turvaamistoimista, vaikka pääasia onkin ratkaistava välimiesmenettelyssä. Ratkaisussa tukeudutaan sopimusta koskevassa selittävässä raportissa (EYVL 1979 C 59 s. 71) esitettyyn kannanottoon sopimuksen soveltamisalasta. Kannanoton mukaan sopimusta ei sovelleta sellaisiin tuomioistuinten päätöksiin, joissa todetaan välityssopimuksen pätevyys tai pätemättömyys taikka velvoitetaan asianosaiset olemaan jatkamatta välitysmenettelyä sen pätemättömyyden vuoksi, eikä välitystuomioiden kumoamis-, muuttamis-, tunnustamis- tai täytäntöönpanovaatimuksia koskeviin menettelyihin tai päätöksiin. Lisäksi sopimuksen soveltamisalan ulkopuolelle jäävät välitysmenettelyn toimeenpanemiseen tähtäävät menettelyt (32 kohta). Ratkaisussa erotetaan näistä Brysselin sopimuksen soveltamisalan ulkopuolelle jäävistä menettelyistä edellä mainitut väliaikaiset toimenpiteet, jotka siis kuuluvat Brysselin sopimuksen soveltamisalaan, koska niiden kohteena ei ole välimiesmenettely sinänsä (ks. 33 kohta).

13. Edellä lausutun perusteella Korkein oikeus toteaa, että sitä, kuuluuko oikeudenkäynti Bryssel I -asetuksen soveltamisalaan, on arvioitava asiassa esitettyjen vaatimusten mukaan määräytyvän oikeudenkäynnin kohteen, ei ratkaisun arvioinnissa mahdollisesti esille nousevien esikysymysten perusteella. Nyt käsillä olevassa asiassa on A:n vaatimuksesta kysymys välityssopimuksen sitovuuden vahvistamisesta suhteessa B:hen. Mikäli välityssopimuksen sitovuutta koskevan oikeudenkäynnin katsotaan kuuluvan asetuksessa tarkoitetun välimiesmenettelyn alaan, ei asetusta voida soveltaa. Asetuksen soveltamisratkaisuun ei siten vaikuta se, että arvioitaessa, onko välityssopimus tullut B:tä sitovaksi, voi tulla esikysymyksenä arvioitavaksi, onko B sitoutunut välityslausekkeen sisältävään agenttisopimukseen.

14. Edellä selostetusta unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä käy ilmi, että Brysselin sopimuksen ja sittemmin Bryssel I -asetuksen soveltamisalan ulkopuolelle on jätetty välimiesmenettely kokonaisuudessaan, ja siten myös kansallisissa tuomioistuimissa käsiteltävät välimiesmenettelyä koskevat asiat. Asiassa Van Uden Maritime annetussa tuomiossa on nimenomaisesti lähdetty siitä, että Brysselin sopimusta ei sovelleta sellaisiin tuomioistuinten päätöksiin, joissa todetaan välityssopimuksen pätevyys tai pätemättömyys.

15. Korkein oikeus toteaa, että A vaatii nyt käsillä olevassa vahvistuskanteessaan sen vahvistamista, että A:n ja B:n välillä on sitova välityssopimus. Kanteen tarkoituksena on saada asia käsiteltäväksi Keskuskauppakamarin sääntöjen mukaisessa välimiesmenettelyssä. Tällainen kanne liittyy välimiesmenettelyyn vähintään yhtä läheisesti kuin välityssopimuksen pätevyyttä koskeva kanne, johon edellä todetun mukaisesti ei sovelleta Bryssel I -asetusta. Kanteen perusteella annettavassa vahvistustuomiossa on, samoin kuin välitystuomion pätevyyttä koskevassa vahvistustuomiossa, kysymys tuomioistuimen kannanotosta sellaiseen kysymykseen, joka voisi tulla arvioitavaksi myös välitystuomion kumoamista koskevan kanteen yhteydessä. Korkein oikeus katsoo, että kysymys on Bryssel I -asetuksessa tarkoitetun välimiesmenettelyn alaan kuuluvasta asiasta ja että kyseinen asetus ei sen vuoksi tule sovellettavaksi.

16. Korkein oikeus toteaa, että tässä asiassa merkityksellisiä tuomioistuimen toimivaltaa koskevia määräyksiä ei ole myöskään New Yorkin yleissopimuksessa tai muissakaan Suomea sitovissa kansainvälisissä sopimuksissa. Sen vuoksi Suomen tuomioistuinten kansainvälistä toimivaltaa on arvioitava kansallisten säännösten nojalla.

Tuomioistuimen kansainvälinen toimivalta kansallisen oikeuden mukaan

17. Suomen tuomioistuinten kansainvälisestä toimivallasta säädetään oikeudenkäymiskaaren 10 luvun 25 §:ssä. Pykälän 1 momentin mukaan Suomen tuomioistuin on toimivaltainen tutkimaan kansainvälisluonteisen asian, jolla on saman luvun 1–4, 6–9, 11–17 tai 19 §:ssä tarkoitettuun seikkaan perustuva liittymä Suomeen, paitsi jos asiassa annettavalla Suomen tuomioistuimen ratkaisulla ei selvästi voisi olla oikeudellista merkitystä asianosaisille. Pykälän 2 momentin mukaan Suomen tuomioistuin on toimivaltainen tutkimaan myös asian, jolla on luvun 5, 10 tai 18 §:ssä tarkoitettuun taikka muuhun olennaiseen seikkaan perustuva liittymä Suomeen. Toimivaltaa ei kuitenkaan ole, jos asiassa annettavalla Suomen tuomioistuimen ratkaisulla ei tosiasiallisesti tulisi olemaan oikeudellista merkitystä asianosaisille tai asian tutkiminen toisen valtion tuomioistuimessa on selvästi tarkoituksenmukaisempaa ottaen huomioon liittymät eri valtioihin, asiassa esitettävä näyttö, asianosaisille aiheutuvat kustannukset ja muut olosuhteet.

18. Nyt käsillä olevalla asialla ei ole mainitussa pykälässä viitatuissa lainkohdissa tarkoitettuihin seikkoihin perustuvaa liittymää Suomeen. Sen vuoksi arvioitavaksi tulee, onko asiassa pykälän 2 momentissa tarkoitettu muuhun olennaiseen seikkaan perustuva liittymä Suomeen. Säännöksen perusteluiden (HE 70/2008 vp s. 49–50) mukaan toimivallan perustaminen tällaiseen liittymään on tarpeen silloin, kun toimivaltaa ei muulla perusteella ole, mutta riitaan liittyy sellaisia olosuhteita, joiden vuoksi asian tutkiminen Suomen tuomioistuimessa on perusteltua.

19. Välimiesmenettelylle on tyypillistä, että välityssopimuksen osapuolet voivat sopia paitsi aineelliseen riitakysymykseen sovellettavasta laista, myös välimiesmenettelyyn sovellettavista säännöistä ja siitäkin, minkä valtion lakia menettelyyn sovelletaan. Yleensä kansainväliseen välimiesmenettelyyn sovelletaan sen valtion lakia, jonka alueella välityssopimuksessa mainitun välimiesmenettelyn paikka sijaitsee. Tämä perustuu siihen, että välimiesmenettelyä koskevan lainsäädännön ja kansainvälisten sopimusten soveltamisalan määräytymisen kannalta välimiesmenettelyn paikalla on merkittäviä oikeusvaikutuksia (territoriaaliperiaate). Esimerkiksi New Yorkin yleissopimuksen soveltamisala määräytyy sen 1 artiklan 1 kappaleen mukaan sen perusteella, onko kysymyksessä oleva välitystuomio annettu jonkin muun valtion alueella kuin sen, missä välitystuomion tunnustamista ja täytäntöönpanoa pyydetään.

20. Myös välimiesmenettelylain säännösten soveltamisala määräytyy lain 1 §:n mukaan välimiesmenettelyn paikan perusteella. Sanotun pykälän mukaan lain 2–50 §:n säännökset koskevat välimiesmenettelyä, joka on tarkoitettu tapahtuvaksi Suomessa. Lain 51–55 §:ssä säädetään puolestaan vieraassa valtiossa tapahtuvan välimiesmenettelyn ja annetun välitystuomion vaikutuksista Suomessa. Suomessa tapahtuvaksi sovittuun tai tarkoitettuun välimiesmenettelyyn sovelletaan siten esimerkiksi välityssopimusta (2–6 §), välimiehiä (7–20 §), välitystuomion pätemättömyyttä, kumoamista ja täytäntöönpantavuutta (40, 41 § ja 43–45 §) sekä valtionsisäistä oikeuspaikkaa (50 §) koskevia välimiesmenettelylain säännöksiä. Lain säännösten soveltamisesta Suomessa tapahtuvaan välimiesmenettelyyn seuraa näin ollen, että suomalainen tuomioistuin on toimivaltainen käsittelemään tuohon välimiesmenettelyyn liittyviä kanteita.

21. Edellä esitetyn perusteella Korkein oikeus katsoo, että suomalaisen tuomioistuimen toimivalta arvioida välityssopimuksen sitovuutta voi perustua siihen, että sopimuksessa tarkoitetulla välimiesmenettelyllä on oikeudenkäymiskaaren 10 luvun 25 §:ssä tarkoitettu olennainen liittymä Suomeen. Tällainen olennainen liittymä on käsillä ainakin silloin, kun sopimuksen osapuolet ovat nimenomaisesti sopineet tai heidän on katsottava tarkoittaneen, että välimiesmenettely tapahtuu Suomessa, jolloin välimiesmenettelyyn sovelletaan edellä todetuin tavoin välimiesmenettelylakia. Kun välimiesmenettelyn paikka on Suomessa, ei toimivallan määräytymisen kannalta ole merkitystä sillä, onko asialla myös muita liittymiä Suomeen.

22. Tässä asiassa A on vedonnut siihen, että välimiesmenettelyn on tarkoitettu tapahtuvan Suomessa. Agenttisopimukseen sisältyvässä välityslausekkeessa ei kuitenkaan ole mainintaa välimiesmenettelyn paikasta, eikä osapuolten ole väitetty muutoinkaan sopineen siitä nimenomaisesti. Asianosaisten tarkoituksesta ei ole esitetty muuta selvitystä kuin agenttisopimukseen sisältyvä välityslauseke. Asiassa on sen vuoksi arvioitava, onko välityslauseketta tulkittava siten, että sopimusosapuolet ovat tarkoittaneet välimiesmenettelyn paikaksi Suomen.

23. Agenttisopimuksen kohdassa 17, otsikon ”Välimiesmenettely ja sovellettava laki” alla, on seuraava sopimusehto: Tähän sopimukseen sovelletaan Suomen lakia. Kaikki sopimuksesta johtuvat erimielisyydet, joista sopijapuolet eivät pääse keskenään sovintoon, ratkaistaan lopullisesti välimiesmenettelyllä. Välimiehet nimittää Suomen Keskuskauppakamarin välityslautakunta, ja menettelyssä noudatetaan kyseisen lautakunnan sääntöjä.

24. Asiassa voidaan pitää riidattomana, että sopimusmääräys Suomen lain soveltamisesta tarkoittaa agenttisopimusta koskevaan riitaan sovellettavaa lakia. Mainittu sopimusmääräys sisältää siten paitsi välityslausekkeen myös pääsopimukseen sovellettavaa lakia koskevan sopimusehdon. Korkein oikeus toteaa, että välityslauseketta arvioidaan vakiintuneesti itsenäisenä, pääsopimuksesta erillisenä sopimuksena, vaikka se olisi kirjoitettu samalle asiakirjalle pääsopimuksen kanssa. Tämä sopimusten erillisyys ei kuitenkaan ole esteenä sille, että pääsopimusta ja sen ehtoja käytetään apuna tulkittaessa välityslauseketta.

25. Korkein oikeus toteaa edelleen, että sopimusmääräystä 17 kokonaisuudessaan arvioitaessa Suomen Keskuskauppakamarin välityslautakuntaa koskeva välityslausekkeen ehto ja Suomen lain soveltaminen pääsopimukseen puoltavat tulkintaa, jonka mukaan sopimusten osapuolet ovat tarkoittaneet myös välityssopimukseen liittyvään oikeudenkäyntiin sovellettavan Suomen lakia ja välimiesmenettelyn paikan olevan Suomessa. Asiassa ei ole tullut esiin sellaisia seikkoja, joiden perusteella välimiesmenettelyllä olisi liittymä johonkin muuhun valtioon. Sen vuoksi Korkein oikeus katsoo, että välityslausekkeen sitovuutta koskevalla asialla on olennainen liittymä Suomeen.

26. Olennaisesta liittymästä huolimatta kansainvälistä toimivaltaa ei oikeudenkäymiskaaren 10 luvun 25 §:n 2 momentin mukaan ole, jos asiassa annettavalla Suomen tuomioistuimen ratkaisulla ei tosiasiallisesti tulisi olemaan oikeudellista merkitystä asianosaisille tai asian tutkiminen toisen valtion tuomioistuimessa on selvästi tarkoituksenmukaisempaa ottaen huomioon liittymät eri valtioihin, asiassa esitettävä näyttö, asianosaisille aiheutuvat kustannukset ja muut olosuhteet. Hallituksen esityksen (HE 70/2008 vp s. 50–52) mukaan oikeudellisesta merkityksettömyydestä olisi kysymys esimerkiksi silloin, kun asiassa annettua vahvistustuomiota ei otettaisi samaa asiaa koskevan suoritustuomion pohjaksi. Asian tutkiminen toisen valtion tuomioistuimessa taas voisi olla selvästi tarkoituksenmukaisempaa vain, jos toisen valtion tuomioistuin voi antaa asianosaisten kannalta yhtä merkityksellisen pääasiaratkaisun ja tuossa valtiossa käytävän oikeudenkäynnin ensisijaisuudelle on painavat perustelut.

27. Korkein oikeus toteaa, että mahdollisen tulevan välimiesmenettelyn kannalta asianosaiselle merkityksellistä on saada välityssopimuksen sitovuudesta kannanotto, joka on sitova siinä valtiossa, jossa välimiesmenettelyn paikka on. Suomen tuomioistuimen ratkaisulla on siten tosiasiallista oikeudellista merkitystä asianosaisille. Kun välimiesmenettelyllä ei ole esitetty olevan liittymää johonkin muuhun valtioon, ei asiassa ole perusteita arvioida, että asian tutkimista toisen valtion tuomioistuimessa voitaisiin pitää selvästi tarkoituksenmukaisempana. Suomen tuomioistuin on näin ollen toimivaltainen tutkimaan asian. Hovioikeuden päätöstä tutkia kanne ei siten ole aihetta muuttaa.

Välityslausekkeen sitovuus

Osapuolten näkemykset

28. A on katsonut agenttisopimukseen sisältyvän välityslausekkeen sitovan B:tä, koska B oli tullut alun perin A:n ja M:n välisen agenttisopimuksen osapuoleksi liiketoimintakaupan ja sen jälkeisen osapuolten menettelyn perusteella. Lisäksi A oli liiketoimintakaupasta alkaen toiminut sopimuksessa tarkoitetulla tavalla B:n myyntiagenttina, ja agenttisuhteessa oli noudatettu kyseisen sopimuksen ehtoja. Osapuolet olivat liiketoimintakaupan jälkeen neuvotelleet uudesta agenttisopimuksesta, mutta sellaista ei ollut solmittu.

29. B on todennut, että se oli liiketoimintakaupan jälkeen ryhtynyt harjoittamaan A:n kanssa samantyyppistä toimintaa kuin mistä agenttisopimuksessa oli sovittu ja että se oli maksanut A:lle komissiota samalla tavalla kuin M ennen liiketoimintakauppaa. B on kuitenkin katsonut, ettei se ollut tullut agenttisopimuksen osapuoleksi, koska se ei ole sopinut sopimuksen osapuoleksi tulemisesta M:n eikä A:n kanssa. B:n ja A:n välillä oli ollut kysymys liiketoimintakaupan jälkeen syntyneestä sopimussuhteesta, jonka ehdoista ei ollut kirjallista sopimusta.

Välityslausekkeen sitovuuden edellytyksistä

30. Suomessa käytäväksi tarkoitettua välimiesmenettelyä koskevan välimiesmenettelylain 3 §:n 1 momentin mukaan välityssopimus on tehtävä kirjallisesti. Pykälän 2 momentin mukaan välityssopimusta pidetään kirjallisesti tehtynä, jos sopimus on otettu asianosaisten allekirjoittamaan asiakirjaan tai jos se sisältyy asianosaisten väliseen kirjeenvaihtoon. Pykälän 3 momentin mukaan välityssopimus on katsottava tehdyksi kirjallisesti myös, jos 2 momentissa tarkoitetulla tavalla tehdyssä sopimuksessa on viitattu muuhun asiakirjaan, johon sisältyy määräys välimiesmenettelystä.

31. Välimiesmenettelylakiin ei sisälly säännöksiä siitä, voiko kirjallisessa muodossa laadittu välityssopimus tulla muita kuin kyseisen kirjallisen sopimuksen tehneitä osapuolia sitovaksi muutoin kuin välimiesmenettelylain 3 §:n 3 momentissa tarkoitetun viittauksen perusteella.

32. Viimeksi mainittua säännöstä koskevan hallituksen esityksen mukaan viittaus asiakirjaan, johon sisältyy määräys välimiesmenettelystä, ei kuitenkaan merkitse sitä, että asianosaisten viittaamiin yleisiin sopimusehtoihin tai muihin määräyksiin sisältyvä välityslauseke yksittäistapauksissa tulisi ilman muuta asianosaisten välisen sopimuksen osaksi. Tämän takia on erotettava toisistaan yhtäältä kysymys siitä, estääkö välityssopimukselle asetettu kirjallista muotoa koskeva vaatimus sen, että välityssopimus voi syntyä puheena olevalla tavalla, ja toisaalta kysymys siitä, millä edellytyksillä tällainen viittaus saa aikaan sen, että yleisiin sopimusehtoihin tai muihin määräyksiin sisältyvä välityslauseke tulee asianosaisten välisen sopimuksen osaksi (HE 202/1991 vp s. 12).

33. Korkein oikeus katsoo, että myös välityssopimuksen sitovuuden henkilöllistä ulottuvuutta on arvioitava yleisten sopimusoikeudellisten periaatteiden mukaisesti. Niiden mukaan sopimuksella perustetut oikeudet ja velvollisuudet koskevat lähtökohtaisesti vain kyseisen sopimuksen osapuolia.

34. Liiketoimintakaupan yhteydessä myyjä ja ostaja tavallisesti sopivat ostajan vastattaviksi siirtyvistä vastuista. Ostajan vastuu myyjän sopimusvelvoitteista edellyttää pääsääntöisesti sitä, että ostaja on nimenomaisesti ottanut niistä vastattavakseen tai että hänen on muutoin katsottava ne hyväksyneen (ks. KKO 2002:58).

35. Sopimusoikeudellisten periaatteiden mukaisesti ostaja voi tulla sidotuksi myyjän tekemiin sopimuksiin myös ilman nimenomaista tahdonilmaisua osapuolten tosiasiallisen toiminnan tai käyttäytymisen perusteella. Tällöin on kuitenkin pidetty edellytyksenä, että osapuolten voidaan esitetyn näytön perusteella todeta saavuttaneen yksimielisyyden sekä sopimukseen sitoutumisesta että sopimuksen sisällöstä. Sopimuksen syntymiseen ilman nimenomaisia tahdonilmaisuja on suhtauduttu pidättyvästi, jottei kukaan tulisi sidotuksi sopimukseen, jota hän ei ole hyväksynyt tai johon hän ei ole muullakaan tavoin ilmaissut tahtoaan sitoutua (ks. KKO 2018:37, kohta 6, ja siinä mainitut ratkaisut).

36. Korkein oikeus toteaa, että välityslauseketta arvioidaan vakiintuneesti itsenäisenä, pääsopimuksesta erillisenä sopimuksena, vaikka se olisi kirjoitettu samalle asiakirjalle pääsopimuksen kanssa. Siksi sitä, sitooko välityslauseke liiketoiminnan ostajaa, on arvioitava itsenäisesti suhteessa sopimuksen muiden ehtojen sitovuuteen. Näin ollen siitä, että ostaja on sitoutunut noudattamaan aikaisemman sopimuksen muita ehtoja, ei voida välittömästi päätellä, että myös sopimukseen sisältyvä välityslauseke sitoo ostajaa. Tämän vuoksi myyjän ennen liiketoimintakauppaa tekemään aikaisempaan sopimukseen sisältyneen välityslausekkeen sitovuus liiketoiminnan ostajaa kohtaan pääsääntöisesti edellyttää, että ostaja on sitoutunut kyseiseen välityslausekkeeseen tai että hänen on muutoin katsottava hyväksyneen sen. Ostaja voi tulla sidotuksi välityslausekkeeseen osapuolten tosiasiallisen toiminnan tai käyttäytymisen perusteella edellyttäen, että osapuolten voidaan esitetyn näytön perusteella todeta saavuttaneen yksimielisyyden välityslausekkeeseen sitoutumisesta.

Hovioikeuden selvitetyiksi katsomat seikat

37. M on lähettänyt agenteilleen 18.12.2008 päivätyn kirjeen, jossa se on ilmoittanut tulevasta liiketoimintakaupasta B:n kanssa. Kirjeessä todetaan, että B ilmoittaisi agenttijärjestelyistä ennen kaupan toteutumista ja ottaisi agentteihin yhteyttä, jos se haluaisi jatkaa yhteistyötä. Tällöin agenttien olisi tehtävä B:n kanssa uusi agenttisopimus. Jos B haluaisi jatkaa agenttien palvelujen käyttämistä, M tukisi järjestelyä ja suostuisi tarvittaessa muuttamaan M:n ja agenttien välistä sopimusta.

38. B on lähettänyt A:lle sähköpostiviestin 11.4.2009, jonka liitteenä ollut kirje on otsikkonsa mukaan koskenut väliaikaista komissiota. Kirjeessä todetaan B:n periaatteessa suostuneen yhteistyön jatkamiseen ja viitataan siihen, että neuvottelut tulevan agenttisopimuksen ehdoista ovat käynnissä. Kirjeen mukaan B ottaa huomioon agentin liiketoimintakaupan jälkeen tekemän asiakashankintatyön ja maksaa siitä toistaiseksi komission, jonka määrä vastaa agenttisopimuksessa sovittua komissiota. Kirjeessä huomautetaan, että komission maksu ei ole korvausta A:n M:n kanssa sopimasta liikesuhteesta eikä se velvoita B:tä solmimaan agenttisopimusta, jos sovellettavista ehdoista ei päästä yhteisymmärrykseen.

39. Agenttisuhteen ehtoja on käsitelty myös B:n sisäisessä, agenteille maksettavien komissioiden maksuaikataulua koskevassa 25.4.2009 päivätyssä sähköpostiviestissä, joka on välitetty A:lle 27.4.2009. Viestissä B:n Keski- ja Itä-Euroopan alueen myyntikonttorin toimitusjohtaja on pitänyt perusteltuna agenttien komissioiden maksamista agenttien ja M:n välillä noudatetun käytännön mukaisesti. Viestin mukaan agenttien ja B:n välistä yhteistyötä on ollut tarkoitus alustavasti jatkaa agenttien ja M:n välillä noudatetuista lähtökohdista siihen asti, että uudet sopimukset saadaan tehtyä.

40. Huhtikuussa 2009 lähetettyjen viestien jälkeen osapuolten yhteistyö on vielä jatkunut noin neljän vuoden ajan, mutta A:n ja B:n välille ei ollut solmittu uutta agenttisopimusta. Liikesuhteen jatkuessa B on maksanut A:lle komissiota, jonka määrä ja maksuaikataulu ovat vastanneet agenttisopimuksessa sovittua. Hovioikeudessa kuullut todistajat ovat lisäksi kertoneet, että A:n ja B:n välisessä yhteistyössä oli noudatettu samoja ehtoja kuin agenttisopimuksen perusteella aikaisemmin ja että yhteistyö oli jatkunut välittömästi, kun uusia sopimuksia ei ollut mahdollista neuvotella ennen vuoden 2009 alkua, sekä että neuvotteluvaiheen aikana oli noudatettu samoja kaupallisia ehtoja kuin aikaisemmin.

Korkeimman oikeuden arviointi tässä asiassa

41. Korkeimman oikeuden arvioitavana on se, onko 2.1.2003 päivättyyn agenttisopimukseen sisältyvä välityslauseke tullut B:tä sitovaksi. Kohdasta 36 ilmenevän perusteella välityslausekkeen sitovuus B:tä kohtaan pääsääntöisesti edellyttää, että se on sitoutunut kyseiseen välityslausekkeeseen tai että sen on muutoin katsottava hyväksyneen välityslausekkeen. B on myös voinut tulla sidotuksi välityslausekkeeseen, jos sen ja A:n voidaan todeta saavuttaneen yksimielisyyden välityslausekkeeseen sitoutumisesta tosiasiallisen toimintansa tai käyttäytymisensä perusteella.

42. Korkein oikeus toteaa, että asiassa ei ole väitetty, että B olisi nimenomaisesti hyväksynyt välityslausekkeen. B:n A:lle lähettämässä sähköpostiviestissä 11.4.2009 tai A:lle 27.4.2009 välitetyssä sähköpostiviestissä ei ole viitattu M:n ja A:n väliseen agenttisopimukseen sisältyneeseen välityslausekkeeseen eikä välityslauseketta ole esitetty muutoinkaan käsitellyn osapuolten välillä.

43. Edellä mainitun vuoksi asiassa on arvioitavana se, voidaanko B:n katsoa tulleen sidotuksi agenttisopimukseen kokonaisuudessaan mukaan lukien sen sisältämä välityslauseke liiketoimintakaupan ja sen jälkeisen osapuolten menettelyn tai osapuolten välillä jatkuneen liikesuhteen perusteella.

44. Korkein oikeus toteaa, että 18.12.2018 päivätyssä kirjeessä on tuotu esiin, että B:n ja agenttien mahdollinen tuleva yhteistoiminta on edellyttänyt sitä koskevien erillisten sopimusten tekemistä. B on sitoutuessaan kirjeessään 11.4.2009 maksamaan agenttisopimuksessa sovitun määräistä komissiota ilmaissut hyväksyvänsä agenttisopimuksessa sovittujen menettelytapojen noudattamisen tältä osin uuden sopimuksen tekemiseen asti. B:n A:lle 27.4.2009 välittämässä sähköpostiviestissä B on katsonut yhteistyön jatkuvan agenttien ja M:n välillä noudatetuista lähtökohdista siihen asti, että uudet sopimukset saadaan tehtyä.

45. B:n kirjeen 11.4.2009 pääviesti on ollut, että B toivoo yhteistyön A:n kanssa jatkuvan ja että osapuolten kesken käydään agenttisopimuksen tekemiseen tähtääviä neuvotteluja, eikä B katso olevansa sidottu M:n ja A:n väliseen agenttisopimukseen. Vaikka B on A:lle 27.4.2009 välitetyssä sähköpostiviestissä esittänyt näkemyksen yhteistyön jatkumisesta aiemmin noudatetuista lähtökohdista, viestin sisältö kokonaisuudessaan ei viittaa siihen, että sen välittämisellä A:lle olisi tarkoitettu ilmoittaa B:n sitoutuvan agenttisopimuksen ehtoihin sellaisinaan.

46. B:n agenttisopimuksen mukaisten menettelyjen väliaikaista noudattamista koskevat lausumat ovat erityisesti liittyneet agenteille maksettavan komission määrään ja maksuaikatauluun. Yhteistyön väliaikainenkin jatkaminen on edellyttänyt yhteisymmärrystä näistä agenttisuhteen kannalta keskeisistä kysymyksistä.

47. Korkein oikeus katsoo edellä lausutun perusteella, ettei B:n edellä mainitun menettelyn voida perustellusti tulkita tarkoittavan sen sitoutumista agenttisopimukseen sellaisenaan sisältäen sopimuksen välityslausekkeen. Sen vuoksi välityslausekkeen sitovuutta ei voida perustaa B:n menettelyyn.

48. Yhteistyön pitkäaikainen jatkuminen ilman uutta sopimusta on sinänsä voinut johtaa siihen, että agenttisopimuksen ehdot, joiden mukaisia menettelyjä agenttisuhteessa on alun perin tarkoitettu noudattaa vain väliaikaisesti, ovat vakiintuneet sopimussuhteessa toistaiseksi noudatettaviksi ehdoiksi. B:n menettely ei kuitenkaan edellä kerrotun mukaisesti ole ollut sellaista, että A olisi perustellusti voinut ymmärtää sen tarkoituksena olleen sitoutua agenttisopimuksen kaikkiin ehtoihin. Yhteistyön pitkäaikainenkaan jatkuminen ei ole ollut riittävä peruste siihen, että B:n ja A:n voitaisiin katsoa saavuttaneen yksimielisyyden välityslausekkeen sitovuudesta yhtiöiden välillä.

49. Edellä esitetyillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, toisin kuin hovioikeus, että agenttisopimukseen sisältyvä välityslauseke ei ole voimassa A:n ja B:n välillä. Sen vuoksi A:n vahvistusvaatimus on hylättävä.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan seuraavasti:

A:n vaatimus sen vahvistamisesta, että 2.1.2003 päivättyyn agenttisopimukseen sisältyvä välityslauseke muodostaa sitovan välityssopimuksen A:n ja B:n välillä, hylätään.

Muilta osin hovioikeuden tuomiota ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Pekka Koponen, Jarmo Littunen, Mika Huovila (eri mieltä), Mika Ilveskero ja Alice Guimaraes-Purokoski. Esittelijä Mia Hoffrén.

Eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Oikeusneuvos Huovila: Olen samaa mieltä enemmistön kanssa Suomen tuomioistuimen toimivallasta (kohdat 7-27) ja välityslausekkeen sitovuuden edellytyksistä (kohdat 30-36). Erimielisyyteni koskee siis lähinnä näytön arviointia. Koska välityslausekkeen sitovuuden asianmukainen arviointi edellyttää tässä tapauksessa myös suullisen todistelun uskottavuuden arviointia, laajennan valitusluvan koskemaan kysymystä, muodostaako 2.1.2003 päivättyyn agenttisopimukseen sisältyvä välityslauseke sitovan välityssopimuksen A:n ja B:n välillä, ja määrään asiassa toimitettavaksi suullisen käsittelyn. Äänestyksen lopputulokseen nähden velvollisena lausumaan pääasiasta katson, ettei hovioikeuden tuomiota tule muuttaa. Perustelen kantaani seuraavasti.

Arvioidessani, sitooko välityslauseke B:tä, kiinnitän huomiota relevanttien riidattomien seikkojen ohella enemmistön perusteluissa selostettuihin sähköpostiviesteihin ja käräjäoikeuden tuomion perusteluihin sisältyvään B:n Itä-Euroopan alueen myyntikonttorin toimitusjohtajan kertomukseen, joita siis pidän merkityksellisenä välityslausekkeen sitovuuden arvioinnissa. Niiden perusteella totean seuraavaa.

A on liiketoimintakaupasta 31.12.2008 alkaen hoitanut agenttisopimuksessa tarkoitettuja tehtäviä B:n lukuun. Samaan aikaan B ja A ovat käyneet neuvotteluja, joiden tarkoituksena on ollut sopia niiden välisen agenttisuhteen ehdoista.

B on 11.4.2009 lähettänyt A:lle sähköpostiviestin, jossa on kohdasta 38 ilmenevin tavoin selostettu B:n kantaa yhteistyöhön ja komission maksamiseen ennen uuden sopimuksen solmimista. Kirjeessä on korostettu sitä, ettei B:n maksama komissio ollut korvausta A:n ja M:n välisestä liikesuhteesta eikä velvoittanut B:tä tekemään agenttisopimusta A:n kanssa.

B on tämän jälkeen 27.4.2009 lähettänyt A:n tiedoksi Itä-Euroopan alueen myyntikonttorin toimitusjohtajan aikaisemmin B:n eräille muille johtohenkilöille lähettämän sähköpostiviestin. Kohdassa 39 kuvatussa viestissä on muun ohella todettu B:n tarkoituksena olevan jatkaa sen ja agenttien välistä yhteistyötä agenttien ja M:n välillä noudatetuista lähtökohdista siihen asti, että uudet sopimukset saadaan tehtyä.

Asiassa ei ole tarkemmin selvitetty viimeksi mainitun viestin taustoja. Viestin lähettänyt B:n myyntikonttorin toimitusjohtaja on käräjäoikeuden tuomion perustelujen mukaan kertonut todistajana saaneensa keväällä 2009 B:n pääkonttorilta luvan ilmoittaa A:lle, että agenttisuhde jatkuu samoilla ehdoilla kuin M:n kanssa. Riidatonta on, että A:n ja B:n välisessä agenttisuhteessa on tämän jälkeenkin noudatettu A:n ja M:n välillä solmitun agenttisopimuksen ehtoja noin neljän vuoden ajan. Asiassa ei ole ilmennyt, että näistä sopimusehdoista olisi tällöin poikettu miltään osin.

Mainitut todisteet ja seikat yhdessä arvioituna viittaavat siihen, että vaikka B on tavoitellut kokonaan uutta agenttisopimusta ja ensimmäisessä viestissään korostanut haluttomuuttaan sitoutua M:n tekemän sopimuksen ehtoihin, se on kuitenkin sittemmin hyväksynyt sen, että A:n ja sen väliseen agenttisuhteeseen sovelletaan väliaikana ennen uuden sopimuksen solmimista M:n ja A:n välisen sopimuksen ehtoja. Sähköpostiviestin 27.4.2009 ja todistajan kertomuksen perusteella arvioituna tästä on myös ilmoitettu A:lle.

Katson, että mainitut todisteet ja seikat viittaavat siten siihen, että A:n ja B:n välille on saavutettu yksimielisyys mainittujen sopimusehtojen noudattamisesta ennen uuden sopimuksen solmimista. Asiassa ei ole tullut ilmi seikkoja, joiden johdosta olisi perusteltua aihetta olettaa osapuolten tarkoittaneen, että ehtojen noudattamista arvioitaisiin toisin joidenkin sopimusehtojen kuten välityslausekkeen osalta. Välityslauseke on ollut A:lle tärkeä osa sopimussuhdetta, ja sen on näin ollen katsottava voineen luottaa siihen, että agenttisopimuksen 2.1.2003 ehtoja noudatetaan mainittuna väliaikana myös välityslausekkeen osalta. Koska A ja B eivät ole päässeet yhteisymmärrykseen uudesta sopimuksesta, agenttisopimuksen 2.1.2003 ehtoja on noudatettu niiden välillä yhteystyön päättymiseen saakka.

Johtopäätökseni

Arvioni siitä, sitooko välityssopimus B:tä, perustuu edeltä ilmenevin tavoin osaksi käräjäoikeudessa todistajana kuullun toimitusjohtajan tuomion perusteluista ilmenevään kertomukseen. Kuten Korkein oikeus on useissa ennakkopäätöksissään todennut, todistajien suullisten lausumien uskottavuutta ei voida arvioida pelkästään käräjäoikeuden tuomioon kirjattujen tai valituksessa esitettyjen seikkojen perusteella (KKO 2017:19, kohta 18 ja siinä mainitut ratkaisut). Sanottu lähtökohta ilmenee osaltaan myös luottamusperiaatetta koskevasta oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 16 §:stä, jossa on rajoitettu hovioikeuden oikeutta muuttaa käräjäoikeuden suullisen todistelun uskottavuudesta tehtyyn arvioon perustuvaa ratkaisua, jos suullista todistelua ei oteta uudelleen vastaan.

Luottamusperiaate ja edellä näytön arvioinnin osalta lausumani huomioon ottaen katson, ettei asiassa ole perusteita muuttaa hovioikeuden tuomion lopputulosta, jonka mukaan agenttisopimukseen 2.1.2003 sisältyvä välityslauseke muodostaa sitovan välityssopimuksen A:n ja B:n välillä.