KKO:2020:85

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Helsingin käräjäoikeuden tuomio 13.12.2017 (nro 17/150864) ja Helsingin hovioikeuden tuomio 4.6.2019 (nro 19/125090) kuvataan tarpeellisilta osiltaan Korkeimman oikeuden ratkaisussa.

Asian ovat ratkaisseet käräjäoikeudessa käräjätuomari Airi Jousila ja lautamiehet sekä hovioikeudessa hovioikeudenneuvos Timo Ojala, hovioikeudenneuvos Pekka Haapaniemi ja asessori Inkeri Kuuskoski.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

Syyttäjälle myönnettiin valituslupa.

Valituksessaan syyttäjä vaati, että vastaajan syyksi luetaan lapsen seksuaalisen hyväksikäytön asemesta törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö. Lisäksi syyttäjä vaati, että rangaistusta joka tapauksessa korotetaan ja se määrätään ehdottomaksi.

Vastauksessaan vastaaja vaati, että valitus hylätään.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

1. Käräjäoikeus on tuomiossaan katsonut selvitetyksi, että 29-vuotias A oli ollut vuoden 2015 elokuun ja joulukuun välisenä aikana lukuisia kertoja suojaamattomassa sukupuoliyhteydessä 14–15-vuotiaan asianomistajan kanssa. A oli tullut tietoiseksi asianomistajan iästä viimeistään elokuun puolivälissä 2015. Yhdynnät olivat olleet pääosin suojaamattomia, ja asianomistaja oli tullut raskaaksi, mikä oli todettu ultraäänitutkimuksessa 9.12.2015. Käräjäoikeus on todennut, että teko täytti lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tunnusmerkistön. Käräjäoikeus on katsonut, että asianomistajan ja A:n välillä oli ollut seurustelusuhde, mutta rikos oli asianosaisten suuri ikäero sekä yhdyntöjen lukuisuus ja suojaamattomuus huomioon ottaen tästä huolimatta kokonaisuutena arvostellen törkeä.

2. Käräjäoikeus on lukenut A:n syyksi törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön (tekoaika 15.8.–9.12.2015) ja tuominnut hänet siitä 1 vuoden 6 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen, jonka koeaika on päättynyt 31.12.2018.

3. A on valittanut hovioikeuteen vaatien, että syyte hylätään. Syyttäjä on puolestaan valituksessaan vaatinut, että A:lle tuomittua rangaistusta ankaroitetaan. Hovioikeus on hyväksynyt käräjäoikeuden ratkaisun siltä osin kuin A:n on katsottu tulleen tietoiseksi asianomistajan iästä elokuun puolivälissä 2015. Rikoksen törkeyden kokonaisarvostelun osalta hovioikeus on todennut, että A:n ja asianomistajan yhdessäolo oli ollut avointa ja asianomistajan äiti oli suhtautunut siihen hyväksyvästi. Kysymyksessä oli esitetyn selvityksen perusteella ollut molemminpuoliseen kiintymykseen perustunut aito seurustelusuhde. Asiassa ei ollut ilmennyt, että asianomistajaa olisi millään tavoin painostettu tai taivuteltu sukupuoliyhteyksiin, vaan sukupuoliyhteydet olivat olleet seurausta molemminpuolisesta kiintymyksestä. A:n välinpitämätön suhtautuminen ehkäisyyn oli johtanut asianomistajan raskaaksi tulemiseen. Asianomistajan raskauden toteamisen jälkeen A oli kuitenkin tukenut asianomistajaa ja kertonut pitävänsä tästä ja lapsesta huolta. Hän oli saapunut asianomistajan tueksi myös ultraäänitutkimukseen lääkärin vastaanotolle. Nämä seikat hovioikeuden mukaan tukivat käsitystä A:n ja asianomistajan välisen seurustelusuhteen aitoudesta. Hovioikeus on katsonut, että lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä ei ollut pidettävä kokonaisuutena arvostellen törkeänä.

4. Hovioikeus on lukenut A:n syyksi lapsen seksuaalisen hyväksikäytön ja alentanut käräjäoikeuden tuomitseman rangaistuksen 1 vuodeksi ehdollista vankeutta.

5. Korkeimmassa oikeudessa on syyttäjän valituksen johdosta kysymys siitä, onko A:n syyksi luettu lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö kokonaisuutena arvostellen törkeä. Lisäksi on kysymys siitä, onko A:lle tuomittua rangaistusta korotettava ja onko se määrättävä ehdottomaksi.

Sovellettavat säännökset ja oikeuskäytäntö

6. Rikoslain 20 luvun 7 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan rikoksentekijä on tuomittava törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä muun muassa silloin, jos tekijä on sukupuoliyhteydessä kuuttatoista vuotta nuoremman lapsen kanssa ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

7. Rikoslain 20 luvun 7 §:n perustelujen mukaan sukupuoliyhteyden sisältävä hyväksikäyttörikos katsottaisiin lähtökohtaisesti törkeäksi lapsen seksuaaliseksi hyväksikäytöksi (HE 282/2010 vp s. 105). Lakivaliokunnan mietinnössä (LaVM 43/2010 vp s. 8) on todettu, että tekotapaa, johon sisältyy sukupuoliyhteys lapsen kanssa, on perusteltua jo lähtökohtaisesti arvioida ankarammin kuin muita seksuaalisen hyväksikäytön muotoja, koska sukupuoliyhteys on omiaan vahingoittamaan lasta enemmän kuin muut tekotavat.

8. Lakia säädettäessä on siis lähdetty siitä, että sukupuoliyhteys tekotapana on omiaan vahingoittamaan lasta siinä määrin, että näin pitkälle vietynä hyväksikäyttöä on lähtökohtaisesti pidettävä törkeänä. Tällainen arvio ei kuitenkaan ole kaikissa tapauksessa perusteltu. Niin kuin säännöksen perusteluissa (HE 282/2010 vp s. 105) on todettu, törkeyden kokonaisarvostelu edellyttää myös sukupuoliyhteytenä toteutetun teon kyseessä ollen muiden tapauskohtaisten tekoon, tekijään ja teon kohteeseen liittyvien seikkojen huomioon ottamista. Tällaisia kokonaisarvosteluun vaikuttavia seikkoja voivat olla esimerkiksi tekijän ja lapsen välinen suhde, heidän ikäeronsa sekä lapsen ikä ja kehitystaso. Säännöksen perustelujen mukaan teko voitaisiin esimerkiksi katsoa törkeän tekomuodon sijasta perusmuotoiseksi hyväksikäytöksi, jos tekijän ja lapsen välillä on seurustelusuhde, jonka osalta rikoslain 20 luvun 7 a §:n rajoitussäännöksessä säädetyt edellytykset eivät kuitenkaan täyty. Toisaalta tekijän ja lapsen läheinen suhde voi vaikuttaa toiseenkin suuntaan esimerkiksi heidän välisensä luottamussuhteen väärinkäyttämisen kautta.

9. Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2011:102 (kohta 13) katsonut, että kokonaisarvostelulla on seksuaalirikoksissa painava merkitys, koska vakavuudeltaan hyvinkin erilaiset teot voivat täyttää tunnusmerkistön mukaiset ankaroittamisperusteet. Tällöin huomiota on kiinnitettävä kaikkiin tekoon, tekijään ja teon uhriin liittyviin seikkoihin. Lapsen seksuaalisen hyväksikäytön törkeysarvioinnissa merkitystä voidaan antaa ennen kaikkea sille, miten paheksuttavana tekoa on luonteensa, tekotapansa ja vahingollisuutensa vuoksi pidettävä.

10. Ratkaisussaan KKO 2017:50 (kohdat 26 ja 29) Korkein oikeus on katsonut, että sukupuoliyhteyteen edenneen lapsen seksuaalisen hyväksikäytön törkeyden kokonaisarvioinnissa on perusteltua kiinnittää huomiota erityisesti siihen, kuinka vahingollinen teko on lapselle ollut. Tähän arviointiin vaikuttaa keskeisesti se, liittyykö tekoon sukupuoliyhteyden toteuttamistapa ja muut seikat huomioon ottaen teon moitittavuutta lisääviä tai vähentäviä piirteitä. Lapsen seksuaalisen hyväksikäytön törkeysarvostelussa lapsen antama suostumus seksuaalisiin tekoihin taikka edes aloitteellisuus ja aktiivisuus eivät ole lieventäviä seikkoja. Lapsen mahdollisella aikaisemmalla seksuaalisella kokemuksella tai tämän muilla henkilökohtaisilla ominaisuuksilla ei myöskään lähtökohtaisesti ole lieventävää vaikutusta törkeyden kokonaisarvostelussa. Kokonaistörkeyttä poissulkevaa tai edes sitä vähentävää vaikutusta ei ole silläkään lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tunnusmerkistöön liittymättömällä seikalla, et¬tei yhdyntään lapsen kanssa liity raiskauksen tunnusmerkistöön kuuluvia elementtejä, kuten pakottamista tai väkivaltaa, tai sillä, että yhdyntä on ollut suojattu. Sen sijaan lapsen painostaminen tai taivuttelu sukupuoliyhteyteen ja yhdynnän suojaamattomuus voivat ankaroittaa arviointia.

A:n menettelyn arviointi

11. A on ollut 29-vuotias ja asianomistaja 14-vuotias, kun he olivat tutustuneet heinä-elokuussa 2015 asianomistajan laadittua itsestään ilmoituksen aikuisille tarkoitetulle keskustelupalstalle, jossa asianomistaja oli ilmoittanut iäkseen 19 vuotta. Asianosaiset olivat tavanneet pian tutustumisensa jälkeen ja olleet ensimmäisellä tapaamisellaan sukupuoliyhteydessä A:n asunnolla. Tämän jälkeen asianosaiset olivat viettäneet runsaasti aikaa pääasiassa asianomistajan ja hänen äitinsä asunnolla, jossa A oli elokuun puolivälissä 2015 tavannut asianomistajan äidin. Alempien oikeusasteiden tuomioissa A:n on katsottu kyseisenä ajankohtana asianomistajan äidin kanssa keskusteltuaan tulleen tietoiseksi asianomistajan iästä. Asianomistaja oli täyttänyt 15 vuotta elokuun lopussa 2015.

12. Molemmat asianosaiset ovat kuvanneet heidän välistään suhdetta seurustelusuhteeksi. Myös asianomistajan äiti on kertonut keskustelleensa suhteesta A:n kanssa ja sallineensa suhteen jatkumisen. Asianomistajan äiti on kuvannut suhdetta tavalliseksi seurustelusuhteeksi. A on kertonut olleensa yhteydessä myös asianomistajan isään ja matkustaneensa yhdessä asianomistajan ja tämän sukulaisten kanssa asianomistajan isän luokse.

13. A on ollut tapaamisten aikana usein sukupuoliyhteydessä asianomistajan kanssa. Ainakin osa yhdynnöistä on ollut suojaamattomia. Asianomistaja on tullut raskaaksi loppuvuodesta 2015, ja raskaus on todettu ultraäänitutkimuksessa 9.12.2015. A on ollut mukana tutkimuksessa ja kertonut olleensa raskaudesta onnellinen ja tukeneensa asianomistajaa. Asianosaisten suhde on päättynyt joitakin kuukausia ultraäänitutkimuksen jälkeen. A on myöhemmin tavannut vuonna 2016 syntynyttä lastaan.

14. Korkein oikeus toteaa, että A:n teko täyttää rikoslain 20 luvun 7 §:n 1 momentin 1 kohdan sukupuoliyhteyttä koskevan ankaroittamisperusteen. A:n ja asianomistajan ikäero on ollut 14 vuotta eli huomattava. Asianosaiset ovat olleet lukuisia kertoja sukupuoliyhteydessä, ja yhdynnät ovat ainakin osin olleet suojaamattomia, mikä korostaa menettelyn moitittavuutta. A:n menettely on johtanut siihen, että asianomistaja on tullut 15-vuotiaana raskaaksi. Nämä seikat puoltavat rikoksen arvioimista kokonaisuutena arvostellen törkeäksi.

15. Asianomistaja on täyttänyt 15 vuotta noin kahden viikon kuluttua teon alkamisesta ja ollut sen päättyessä iältään noin 15 vuotta 3 kuukautta. Korkein oikeus katsoo, että asianomistajan ikä ja kehitysvaihe eivät erityisesti puhu rikoksen törkeyden puolesta tai sitä vastaan.

16. Hovioikeus on katsonut, että asianomistajan äidin suhteelle ilmaisema hyväksyntä voidaan ottaa huomioon kokonaisarvioinnissa rikoksen törkeyttä vastaan puhuvana seikkana. Korkein oikeus katsoo, että asianomistajan huoltajan tietoisuus lainvastaisesta menettelystä ja tähän menettelyyn puuttumatta jättäminen ei kuitenkaan vielä itsessään muodosta kokonaistörkeyttä vastaan puhuvaa perustetta. Vastaavasti sillä seikalla, että sukupuoliyhteyksien ei ole edes väitetty sisältäneen painostamista tai taivuttelua, ei ole erikseen arvioituna kokonaistörkeyttä vähentävää vaikutusta.

17. Korkein oikeus toteaa, että tekijän ja lapsen välinen suhde on lain esitöiden mukaan yksi keskeisistä törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön kokonaisarvostelussa huomioon otettavista seikoista. Lähtökohtana on kuitenkin huomioitava, että lapsen omalle mielipiteelle hänen ja vanhemman tekijän välisen suhteen laadusta ei voida antaa merkitystä kyseistä seikkaa arvioitaessa. Lisäksi asianosaisten välinen ikäero on tässä asiassa ollut kohdassa 14 todetuin tavoin huomattava, mikä osaltaan vaikuttaa asianosaisten välisen suhteen arviointiin.

18. Edellä todetuista seikoista huolimatta Korkein oikeus katsoo, että asianosaisten välinen suhde on todistelussa esille tulleen mukaan perustunut molemminpuoliseen kiintymykseen. Kanssakäyminen on ollut avointa eikä se ole ollut pelkästään tai pääosin seksuaalista. Asianosaisten sukupuoliyhteyksiin ei ole liittynyt mitään asianomistajan seksuaalista itsemääräämisoikeutta loukkaavia piirteitä tai asianosaisten välisen luottamussuhteen väärinkäyttöä. Vaikka viimeksi mainittuja seikkoja ei voidakaan huomioida nimenomaan kokonaistörkeyttä vähentävinä seikkoina, tukevat ne osaltaan johtopäätöstä asianosaisten välisen suhteen laadusta. Myös se, että asianomistajan äiti on ollut suhteesta tietoinen ja on pitänyt sitä seurustelusuhteena eikä ole katsonut aiheelliseksi puuttua suhteeseen tai asianosaisten tapailuun hänen ja asianomistajan yhteisessä kodissa, tukee sitä, että suhdetta on ulkopuolisen tarkastelijan näkökulmasta pidetty tavanomaisena ja tasavertaisena. Korkein oikeus katsoo, että näillä A:n ja asianomistajan suhteen laatuun liittyvillä seikoilla on kokonaisuudessaan varsin merkittävä kokonaistörkeyttä vastaan puhuva vaikutus.

19. Kokonaisarvionaan tekoon ja teko-olosuhteisiin liittyvistä seikoista Korkein oikeus katsoo, että kokonaistörkeyttä vastaan puhuvien seikkojen painoarvo on tässä asiassa sitä puoltavia seikkoja suurempi. Näin ollen A:n syyksi luettu lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö ei ole kokonaisuutena arvostellen törkeä eikä hovioikeuden tuomion muuttamiseen ole tältä osin aihetta.

Rangaistuksen määrääminen

20. Tekoaikana voimassa olleen rikoslain 20 luvun 6 §:n 1 momentin (540/2011) mukaan rikoksentekijä on tuomittava lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi. Voimassa olevassa rikoslain 20 luvun 6 §:n 1 momentissa (486/2019) enimmäisrangaistukseksi on säädetty kuusi vuotta vankeutta. Rikoslain 3 luvun 2 §:n perusteella tältä osin sovellettava laki on asiassa tekoajan laki.

21. Korkein oikeus on rangaistuksen määräämistä koskevassa ennakkopäätöksessään KKO 2011:102 (kohta 20) todennut, että mitattaessa rangaistusta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä on, kun otetaan huomioon rangaistussäännöksen tarkoitus suojella lasta häntä vahingoittavilta seksuaalisilta teoilta ja rikoslain 6 luvun 4 §:ssä säädetyt periaatteet, kiinnitettävä erityistä huomiota ensinnäkin siihen, miten vahingollinen teko on ollut lapsen kehityksen kannalta. Toi¬seksi teon vahingollisuuteen vaikuttaa hyväksikäyttöteon laatu eli se, onko kysymys lapsen alistamisesta seksuaalisen teon tai aineiston katselemiselle taikka seksuaalisille puheille, lapsen sukuelimen tai muiden alueiden seksuaalisesta koskettelusta vai alistamisesta sukupuoliyhteyteen. Kolmanneksi on perusteltua antaa merkitystä hyväksikäyttötekojen ja -kertojen lukumäärälle sekä sille, miten pitkälle ajanjaksolle ne ajoittuvat.

22. Korkein oikeus ei ole antanut ennakkopäätöstä rangaistuksen mittaamisesta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä nyt kysymyksessä olevan kaltaisessa tilanteessa, jossa tekotapaan liittyy asianosaisten huomattava ikäero ja lukuisia yhdyntöjä, mutta toisaalta edellä todettuja teon moitittavuutta merkittävästi vähentäviä seikkoja. Tilastokeskuksen tietojen (Rangaistukset rikoksittain, 2016–2018) mukaan lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomittujen ehdollisten vankeusrangaistusten mediaanipituus on ollut seitsemästä kahdeksaan kuukautta.

23. Korkein oikeus katsoo, että edellä todetuista teon kokonaistörkeyttä vastaan puhuvista seikoista huolimatta sitä voidaan pitää selvästi vahingollisempana ja vaarallisempana kuin tavanomaisia lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevia tapauksia, joissa tyypillisesti on kysymys joko seksuaalissävytteisestä viestinnästä tai lapsen koskettelusta.

24. Korkein oikeus katsoo, että oikeudenmukaisena rangaistuksena A:n syyksi luetusta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä on pidettävä 1 vuoden 4 kuukauden vankeusrangaistusta. A:ta ei ole aikaisemmin tuomittu vankeusrangaistukseen, eikä asiassa ole estettä tuomita rangaistusta ehdollisena. Rangaistuksen pituuden vuoksi käräjäoikeuden määräämää ehdollisen vankeuden koeaikaa on kuitenkin pidennettävä.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan siten, että A:lle tuomittu rangaistus korotetaan 1 vuodeksi 4 kuukaudeksi vankeutta. Vankeusrangaistus on ehdollinen. Koeaika on alkanut käräjäoikeuden tuomiosta 13.12.2017 ja päättynyt 31.12.2018 sekä alkaa uudelleen Korkeimman oikeuden tuomion antamisesta ja päättyy 31.8.2021.

Muilta osin hovioikeuden tuomiota ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Jukka Sippo, Pekka Koponen, Mika Huovila, Tuomo Antila (eri mieltä) ja Asko Välimaa (eri mieltä). Esittelijä Heikki Kemppinen.

Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Oikeusneuvos Välimaa: Olen eri mieltä A:n syyksi luetun teon kokonaistörkeysarvioinnista.

Asianomistaja on ollut A:lle syyksiluetun lapsen seksuaalisen hyväksikäytön vajaan neljän kuukauden tekoajan alkaessa vielä 14-vuotias ja teon päättyessä 15 vuoden 3 kuukauden ikäinen. A on puolestaan kyseisenä aikana ollut 29-vuotias. Näin nuoren asianomistajan kohdalla hänen omalle tai toisaalta häntä huomattavasti vanhemman vastaajan käsitykselle suhteen laadusta seurustelusuhteena ei pitäisi antaa merkittävää painoarvoa. Kuten enemmistönkin perusteluista ilmenee, asianosaiset olivat heti ensimmäisellä tapaamisellaan olleet sukupuoliyhteydessä, sukupuoliyhteyksiä on ollut useita, ainakin osa niistä on ollut suojaamattomia ja asianomistaja on tämän seurauksena tullut raskaaksi 15-vuotiaana.

Rikoslain 20 luvun 7 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan yhdenkin sukupuoliyhteyden sisältävä hyväksikäyttörikos katsotaan lähtökohtaisesti törkeäksi lapsen seksuaaliseksi hyväksikäytöksi. Käsitykseni mukaan teon jatkumisen noin neljän kuukauden ajan ei tulisi tässä tapauksessa johtaa siihen, että teon moitittavuus kokonaisarvostelussa lievenee verrattuna siihen, että kysymys olisi ollut esimerkiksi vain yhdestä tai muutamasta elokuun loppupuolella 2015 tapahtuneesta yhdynnästä.

Menettelyn pitämistä kokonaisuutena arvostellen törkeänä puoltaa selvästi myös yhdyntöjen osittainen suojaamattomuus. Vastaaja on menettelyllään altistanut hyvin nuoren asianomistajan suojaamattomiin yhdyntöihin liittyville riskeille, joista raskaaksi tulemisen riski on toteutunutkin. Tämä osoittaa vastaajan välinpitämätöntä suhtautumista asianomistajan terveyteen ja oikeuteen elää normaalia nuoruutta, johon ei kuulu raskaus ja synnytys.

Vaikka myös asianomistajan äidin käsityksellä suhteen tavanomaisesta laadusta ja sillä, että asianomistaja ja hänen äitinsä olivat noin vuotta ennen tapahtumia muuttaneet Suomeen Virosta, jossa suojaikäraja on 14 vuotta, voidaan arvioida olevan merkitystä asiassa, kokonaisarvioinnissa teon törkeyden puolesta puhuvat perusteet painavat enemmän.

Katson, että A:n tekoa on pidettävä törkeänä lapsen seksuaalisena hyväksikäyttönä.

Äänestyksen tuloksen johdosta velvollisena lausumaan A:lle perusmuotoisesta lapsen seksuaalisen hyväksikäytöstä määrättävästä rangaistuksesta olen sitä mieltä, että A:lle tuomittava oikeudenmukainen rangaistus on 1 vuosi 8 kuukautta vankeutta. Vankeusrangaistus voidaan tuomita ehdollisena. Koeaika on alkanut käräjäoikeuden tuomiosta 13.12.2017 ja päättynyt 31.12.2018 sekä alkaa uudelleen Korkeimman oikeuden tuomion antamisesta ja päättyy 31.10.2021.

Oikeusneuvos Antila: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Välimaa.