KKO:2020:80

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Pirkanmaan käräjäoikeuden tuomio 15.12.2017 nro 17/152012 ja Turun hovioikeuden tuomio 2.4.2019 nro 19/114685 selostetaan tarpeellisilta osin Korkeimman oikeuden ratkaisussa.

Asian ovat ratkaisseet käräjäoikeudessa käräjätuomari Juha Parmio ja hovioikeudessa hovioikeuden jäsenet Salla-Maaret Keränen, Kari-Matti Kauppila ja Atte Andersson.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

B:lle myönnettiin valituslupa.

B vaati valituksessaan, että A tuomitaan 30 päiväsakon rangaistukseen.

A vaati vastauksessaan valituksen hylkäämistä.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta

1. A:n syyksi on tältä osin lainvoimaiseksi jääneellä hovioikeuden tuomiolla luettu tuottamuksellinen vapaudenriisto ja tuottamuksellinen virkavelvollisuuden rikkominen. Tutkinnanjohtajana toiminut A oli määrännyt rikoksesta epäiltynä kuullun B:n pidätettäväksi, vaikka tämä oli perustellusti kiistänyt osallisuutensa epäiltyyn rikokseen eikä asiassa siten ollut ollut yleisiä eikä erityisiä edellytyksiä pidättää B:tä. A ei ollut riittävästi perehtynyt B:n kiistämisen perusteisiin eikä muihin pidättämisen edellytysten arvioinnin kannalta merkityksellisiin seikkoihin ennen päätöksentekoaan.

2. B:nä esiintynyt henkilö oli vuokrannut B:n nimellä ollutta ajokorttia käyttäen toiselta henkilöltä matkailuauton ja myynyt sen kolmannelle henkilölle esiintyen ajoneuvon omistajana. Poliisi oli ajoneuvon ostajaa kuulusteltaessa näyttänyt tälle B:n valokuvan, jonka perusteella ostaja oli pitänyt mahdollisena, että kuvassa esiintynyt henkilö oli myynyt ajoneuvon hänelle. B oli muutama päivä myöhemmin, lauantai-iltapäivänä otettu kiinni Helsingistä kotoaan ja kuulusteltu poliisilaitoksella, jolloin hän oli kiistänyt rikosepäilyn, ilmoittanut häneen aiemmin kohdistuneesta ja jo poliisin tiedossa olleesta identiteettivarkaudesta sekä kertonut käyvänsä säännöllisesti töissä. Vapaapäivää viettänyt A oli noin kaksi tuntia B:n kiinniottamisen jälkeen määrännyt tämän pidätettäväksi puhelinkeskustelussa saamiensa tietojen perusteella, vaikka viikonloppuna pidättämistä koskeva asia olisi ollut mahdollista ohjata päivystävälle komisariolle. B oli seuraavana päivänä siirretty Tampereelle, ja noin kahden vuorokauden kuluttua pidättämisestä hänet oli vapautettu, koska häntä ei enää epäilty rikoksesta. Pidättämisen vuoksi B oli joutunut jäämään pois töistä, ja hänen työnantajansa oli tullut tietoiseksi asiasta.

3. Käräjäoikeus on tuominnut A:n 30 päiväsakon yhteiseen sakkorangaistukseen. Hovioikeus on sen sijaan jättänyt A:n rangaistukseen tuomitsematta rikoslain 6 luvun 12 §:n 3 kohdan perusteella.

4. Seuraamusharkinnan osalta hovioikeus on todennut, että A oli toiminut pidättämismääräystä antaessaan yleisesti käytössä olleen toimintatavan mukaisesti ja että tämä toimintatapa oli ainakin osittain johtunut poliisilaitoksen resursseihin nähden suurista asiamääristä esitutkinnassa. Hovioikeus on katsonut, että sanottujen seikkojen voitiin katsoa vaikuttaneen A:n toimintaan merkittävästi, ja koska A:n ei ollut näytetty toimineen asiassa kuin parhaan ymmärryksensä mukaisesti rikostutkinnan edistämiseksi, asiassa oli perusteet jättää A rangaistukseen tuomitsematta.

Kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa

5. Korkeimmassa oikeudessa on B:n valituksen johdosta kysymys siitä, onko A:lle määrättävä rangaistus hänen syykseen luetuista rikoksista, ja mahdollisen rangaistuksen mittaamisesta.

Sovellettava säännös ja oikeuskäytäntö

6. Rikoslain 6 luvun 12 §:n 1 kohdan mukaan tuomioistuin saa jättää rangaistuksen tuomitsematta, jos rikosta on sen haitallisuuteen tai siitä ilmenevään tekijän syyllisyyteen nähden pidettävä kokonaisuutena arvostellen vähäisenä. Pykälän 3 kohdan mukaan rangaistus saadaan jättää tuomitsematta, jos rikos on tekoon tai tekijään liittyvistä erityisistä syistä anteeksiannettavaan tekoon rinnastettava.

7. Lain perustelujen (HE 44/2002 vp s. 210) mukaan teon haitallisuudella tarkoitetaan sen vahingollisuutta ja vaarallisuutta. Rikoksen vähäisyys tulee arvostella aina suhteessa kyseiseen rikoslajiin. On arvioitava, onko rikosta pidettävä rikoslajin normaalitapaukseen verrattuna vähäisenä. Mitä törkeämmästä rikoslajista on kyse, sitä enemmän vaaditaan, jotta tuomitsematta jättämisen soveltamisehdot täyttyvät.

8. Pykälän 3 kohta liittyy tekijän vähäiseen syyllisyyteen, ja siitä käytetään vakiintuneesti nimeä poikkeuksellisuusperuste. Säännöksen perustelujen (HE 44/2002 vp s. 211) mukaan poikkeuksellisuusperusteita voivat olla muun muassa tekijään kohdistunut voimakas painostus tai uhka, voimakas ja äkkiarvaamaton houkutus, pakkotilaa lähellä olevat tilanteet, hätävarjelua lähellä olevat tilanteet, rangaistavuuden poistavaa oikeuserehdystä lähellä olevat tilanteet samoin kuin tapaukset, joissa uhri on provosoinut tekijän rikokseen tai muuten myötävaikuttanut rikokseen. Perusteet voivat liittyä myös tekijän henkilöön ja hänen syyntakeisuusarvioonsa.

9. Korkein oikeus ei ole arvioinut rangaistuksen tuomitsematta jättämisen edellytyksiä tähän tapaukseen suoraan rinnastettavassa tilanteessa. Aiemmassa ratkaisukäytännössä kynnys rangaistuksen tuomitsematta jättämiselle on ollut varsin korkea. Rangaistuksen tuomitsematta jättäminen on yleensä edellyttänyt, että tekoon tai tekijän syyllisyyteen on liittynyt sellaisia erityisiä moitittavuutta vähentäviä seikkoja, jotka tekevät rikoksesta vähäisen tai anteeksiannettavaan tekoon rinnastettavan (esim. KKO 1992:78, KKO 2000:40 ja KKO 2016:66).

Arviointi tässä tapauksessa

10. A:n syyksi on luettu se, että hän oli riittävästi asiaan perehtymättä määrännyt rikoksesta epäillyn B:n pidätettäväksi, vaikka asiassa ilmenneiden seikkojen perusteella pidättämisen edellytykset eivät olleet täyttyneet. A:n teko on johtanut siihen jo tekohetkellä ennakoitavaan seuraukseen, että B oli ollut perusteetta vapautensa menettäneenä noin kahden vuorokauden ajan, ja hänet oli siirretty toiselle paikkakunnalle ennen vapauttamista.

11. A:n syyksi luetun menettelyn haitallisuuden osalta Korkein oikeus toteaa, että tuottamuksellisen vapaudenriiston rangaistavuudella suojataan perustuslaissa turvattua oikeutta henkilökohtaiseen vapauteen, jonka rajoittamiseen tulee virkatoiminnassa suhtautua erityisellä huolellisuudella, ja jo verrattain lyhyt vapaudenmenetys täyttää rikoksen tunnusmerkistön. Lain perusteluissa (HE 94/1993 vp s. 110) on katsottu, että yleensä yli vuorokauden kestävää vapaudenmenetystä ei voida pitää teon syyksilukemisen estävällä tavalla vähämerkityksisenä. Ottaen huomioon B:lle aiheutuneen vapaudenmenetyksen keston, B:n siirtämisen toiselle paikkakunnalle sekä pidättämisestä B:lle välillisesti aiheutuneet seuraukset, Korkein oikeus katsoo, ettei A:n menettelyä voida pitää haitallisuudeltaan vähäisenä.

12. A:n syyllisyydestä Korkein oikeus toteaa, että A:n virkatehtävä on nimenomaisesti kohdistunut sen arviointiin, onko B:n pidättämiselle ollut laissa säädetyt edellytykset. Ottaen huomioon, että B oli otettu vasta hiljattain kiinni, pidättämispäätöksellä ei ole ollut kiire ja B:n kiistämisen perusteet olisi ollut mahdollista tarkistaa ennen päätöksen tekemistä. Asiassa ei ole ilmennyt myöskään, että tilanne olisi kehittynyt odottamattomasti tai yllättävästi, tai että A:n kyky noudattaa lakia olisi jostakin muusta syystä ollut heikentynyt.

13. A on vedonnut syyllisyyttään alentavana seikkana siihen, että hän oli toiminut vakiintuneen menettelytavan mukaisesti määrätessään vapaa-ajallaan B:n pidätettäväksi puhelinkeskustelun perusteella. Tältä osin Korkein oikeus toteaa, että mahdollisesta vakiintuneesta toimintatavasta huolimatta A:lla ei ole ollut velvollisuutta toimia tilanteessa vapaa-ajallaan, vaan pidättämistä koskeva asia olisi ollut ohjattavissa päivystävälle komisariolle. Ottaessaan B:n pidättämisen tarpeen arvioitavakseen A on vastannut siitä, että pidättämisen edellytykset tulevat riittävällä tavalla selvitetyiksi tälläkin yhteydenpitotavalla. Näiden edellytysten täyttymistä A ei ole varmistanut. Tätä laiminlyöntiä ei tee hyväksyttäväksi tai anteeksiannettavaksi se, että käytetty yhteydenpitotapa itsessään on vakiintunut.

14. Edellä mainituista syistä Korkein oikeus katsoo, ettei asiassa ole ilmennyt aihetta pitää A:n syyllisyyttä rikoslajissaan tavanomaista vähäisempänä eikä tekoihin tai tekijään ole liittynyt hänen syyllisyyttään alentavia erityisiä seikkoja. A:n rikokset ovat myös haitallisuudeltaan rikoslajissaan tavanomaisia. Tämän vuoksi A:n rikoksia ei voida pitää laissa tarkoitetulla tavalla kokonaisuutena arvostellen vähäisinä tai erityisistä syistä anteeksiannettavaan tekoon rinnastettavina. Asiassa ei ole ilmennyt muitakaan perusteita rangaistuksen tuomitsematta jättämiselle.

Rangaistusseuraamus

15. Rikoslain 6 luvun 4 §:n mukaan rangaistus on mitattava niin, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttimiin sekä rikoksesta ilmenevään muuhun tekijän syyllisyyteen.

16. A:n tekoja on edellä lausutulla tavalla pidettävä rikoslajissaan tavanomaisena. Rangaistusta korottavana seikkana on otettava huomioon, että A on huolimattomuudesta rikkonut virkatoimintaansa liittyvän keskeisen velvollisuuden, mikä on johtanut perusteettomaan vapaudenmenetykseen. Toisaalta hänen menettelynsä ei ole osoittanut välinpitämätöntä suhtautumista viranhoitoon. Tähän nähden Korkein oikeus katsoo, että käräjäoikeuden määräämää yhteistä 30 päiväsakon rangaistusta on pidettävä oikeudenmukaisena seuraamuksena A:n syyksi luetuista rikoksista.

Tuomiolauselma

Muutokset hovioikeuden tuomioon:

A tuomitaan 30:een 42 euron päiväsakkoon eli maksamaan sakkoa 1 260 euroa.

Muilta osin hovioikeuden tuomiota ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Tatu Leppänen sekä oikeusneuvokset Jarmo Littunen, Mika Huovila, Lena Engstrand ja Asko Välimaa. Esittelijä Ville Hiltunen.