KKO:2020:78

Asian käsittely Helsingin hovioikeudessa

Syyttäjä vaati käräjätuomari A:n tuomitsemista rangaistukseen tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta.

Hovioikeuden tuomio 14.8.2019 nro 988 kuvataan tarpeellisilta osin Korkeimman oikeuden ratkaisussa.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Anna-Liisa Hyvärinen, Jaakko Rautio ja Virva Nyman.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A vaati valituksessaan, että syyte tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta hylätään.

Syyttäjä vaati vastauksessaan A:n valituksen hylkäämistä.

B vaati vastauksessaan A:n valituksen hylkäämistä.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta

1. A on 2.6.2016 toiminut käräjäoikeuden puheenjohtajana rikosasian pääkäsittelyssä, johon B oli haastettu vastaamaan 7.3.2016. Istunnossa oli käsitelty B:tä ja toista vastaajaa koskevia yhteensä seitsemää syytekohtaa sekä niihin liittyviä vaatimuksia. B:lle oli yhdessä syytekohdassa vaadittu rangaistusta ensisijaisesti 14.12.2013 tapahtuneeksi väitetystä varkauden yrityksestä ja pääkäsittelyn kuluessa toissijaisesti vahingonteosta. B, jota oli avustanut hänelle avustajaksi määrätty asianajaja, oli myöntänyt menetelleensä vahingontekoa koskevan teonkuvauksen mukaisesti.

2. A on pääkäsittelyn päätteeksi julistamallaan tuomiolla lukenut B:n syyksi kaksi varkautta, kätkemisrikoksen ja toissijaisen rangaistusvaatimuksen mukaisen vahingonteon sekä tuominnut B:n näistä rikoksista yhteiseen 80 päivän vankeusrangaistukseen. Kolmen ensimmäisen rikoksen osalta A on soveltanut rangaistuksen koventamisperustetta, minkä lisäksi hän on ottanut rangaistusta alentavana huomioon B:n kolme aikaisempaa tuomiota.

3. Käräjäoikeuden tuomion jäätyä lainvoimaiseksi B on suorittanut hänelle tuomitun vankeusrangaistuksen.

4. Korkein oikeus on päätöksellään 25.1.2018 purkanut käräjäoikeuden tuomion B:n syyksi luetun vahingonteon ja hänelle tuomitun yhteisen vankeusrangaistuksen osalta. Korkein oikeus on hylännyt syytteen vahingonteosta vanhentuneena sekä oikaissut tuomiota siten, että B on tuomittu hänen syykseen luetuista kahdesta varkaudesta ja kätkemisrikoksesta yhteiseen 70 päivän vankeusrangaistukseen. Rangaistusta alentavina on otettu huomioon samat aikaisemmat tuomiot kuin käräjäoikeudessa.

5. Valtionsyyttäjän nostettua syytteen tässä asiassa hovioikeus on lukenut A:n syyksi tuottamuksellisen virkavelvollisuuden rikkomisen sillä perusteella, että A oli käräjätuomarin virkaa toimittaessaan huolimattomuudesta rikkonut virkavelvollisuuksiaan rikoslain 40 luvun 10 §:ssä tarkoitetulla tavalla tuomitessaan B:n rikoslain 35 luvun 1 §:ssä tarkoitetusta vahingonteosta, jonka syyteoikeus oli rikoslain 8 luvun 1 §:n 2 momentin 4 kohdan nojalla vanhentunut.

6. Hovioikeus on todennut, että A:n laiminlyönti tarkistaa syyteoikeuden vanhentuminen oli johtanut siihen, että B oli jälkikäteen arvioiden ollut aiheettomasti vapautensa menettäneenä seitsemän vuorokautta. Hovioikeus on katsonut, että A:n teosta B:lle aiheutunut vahinko ja haitta oli ollut merkittävä. Aiheettomassa vapaudenmenetyksessä oli kyse keskeisen perus- ja ihmisoikeuden loukkaamisesta.

7. Hovioikeus on edelleen todennut, että vaikka A:n teossa oli sinänsä ollut kysymys inhimillisestä syystä tapahtuneesta virheestä, vapaudenmenetykseen liittyvien virkatoimien hoitamisessa oli kuitenkin noudatettava erityistä huolellisuutta. Ehdottomaan vankeusrangaistukseen tuomitessaan käräjätuomari käytti merkittävää, välittömästi henkilöön kohdistuvaa julkista valtaa. Lisäksi syyteoikeuden vanhentuminen oli helppo tarkistaa, ja sitä koskevat säännökset olivat selviä. A:lta oli siten voitu vaatia rikosten vanhentumisaikojen tarkkaa huomioimista kaikissa tilanteissa.

8. Edellä sanotun perusteella hovioikeus on katsonut, että A oli menetellyt vastoin sitä, mitä tuomarin viran asianmukaiselta hoitamiselta voitiin edellyttää. Lisäksi menettely oli ollut omiaan heikentämään luottamusta viranomaisen toiminnan asianmukaisuuteen. A:n teko ei sen haitallisuus ja vahingollisuus sekä muut tekoon liittyvät seikat huomioon ottaen ollut kokonaisuutena arvostellen vähäinen.

Kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa

9. Korkeimmassa oikeudessa on A:n valituksen johdosta kysymys siitä, onko hänen tekonsa ollut kokonaisuutena arvostellen niin vähäinen, ettei hänen syykseen tule lukea tuottamuksellista virkavelvollisuuden rikkomista.

Sovellettavat säännökset

10. Rikoslain 40 luvun 10 §:n mukaan virkamies on tuomittava tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta varoitukseen tai sakkoon, jos hän virkaansa toimittaessaan huolimattomuudesta muulla kuin saman luvun 5 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla rikkoo virkatoiminnassa noudatettaviin säännöksiin tai määräyksiin perustuvan virkavelvollisuutensa, eikä teko huomioon ottaen sen haitallisuus ja vahingollisuus ja muut tekoon liittyvät seikat ole kokonaisuutena arvostellen vähäinen.

11. A:n virkavelvollisuuksien sisältö on perustunut muun muassa perustuslain oikeusturvaa koskevaan 21 §:n 1 momentin ja vastuuta virkatoimista koskevaan 118 §:n 1 momentin säännökseen sekä virkatehtäviä koskevaan valtion virkamieslain 14 §:n 1 momentin ja syyteoikeuden vanhentumista koskevaan rikoslain 8 luvun 1 §:n 2 momentin 4 kohdan säännökseen. Tekoaikana voimassa olleen valtion virkamieslain 45 §:n (750/1994) 1 momentin mukaan virkamieslakia sovellettiin myös tuomarin virkaan ja tuomariin, jollei laissa toisin säädetty.

Teon vähäisyyden arvioinnista

12. Virkarikoslainsäädännön uudistamisen yhteydessä 1.1.1990 voimaan tulleella lailla (792/1989) virkavelvollisuuden rikkomista koskevia säännöksiä muutettiin siten, että vähäisiksi katsottavia tahallisia ja tuottamuksellisia virkavelvollisuuden rikkomisia ei enää rangaista virkarikoksina. Uudistukseen johtaneen hallituksen esityksen mukaan tarkoituksena oli jättää rangaistavaksi lähinnä vain sellaiset teot ja laiminlyönnit, joita voidaan pitää erityisen moitittavina yhteiskunnan tai kansalaisten kannalta tai joista muualla laissa ei ole säädetty virkatoiminnan asianmukaisuuden turvaamiseksi riittävää rangaistusuhkaa. Esityksen mukaan asianmukaisen viranhoidon kannalta ei ole tarvetta eikä myöskään suotavaa, että vähäisetkin virkavelvollisuuden rikkomiset saatettaisiin tuomioistuimen käsiteltäviksi (HE 58/1988 vp s. 1 ja 65). Eduskunnan lakivaliokunta korosti hallituksen esityksestä antamassaan mietinnössä tarkan harkinnan käyttämistä tuomioistuinmenettelyn käynnistämisessä tuottamuksellisten virkarikosten osalta (LaVM 7/1989 vp s. 2).

13. Korkein oikeus toteaa, että virkamiehellä on edellä mainittujen säännösten perusteella vastuu viranhoidossa tehdyistä virheistä eli virkavastuu. Virheen lukeminen virkamiehen syyksi rikoksena edellyttää kuitenkin tekijältään rangaistavaa syyllisyyttä sekä teolta sellaista moitittavuutta, josta rankaiseminen rikoksena on perusteltua.

Korkeimman oikeuden ja oikeuskanslerin ratkaisukäytännöstä

14. Korkein oikeus ei ole ratkaisukäytännössään pitänyt vähäisenä tuottamuksellisena virkavelvollisuuksien rikkomisena sitä, että käräjätuomari oli laiminlyönyt antaa pääkäsittelyjen jälkeen useita kansliatuomioita ja pääkäsittelyssä julistettuja tuomioita kirjallisessa muodossa (KKO 2016:90). Vähäisenä ei ole pidetty myöskään sitä, että käräjätuomari oli rikkonut tiedoksiantoa koskevaa säännöstä sekä tästä johtuen antanut virheellisesti asiassa yksipuolisen tuomion (KKO 2011:40) tai sitä, että kihlakunnanoikeuden puheenjohtaja ei ollut noudattanut laissa säädettyä rangaistusasteikkoa ja oli menetellyt useilta osin virheellisesti asiassa esitettyjen korvausvaatimusten suhteen (KKO 1992:78). Edelleen vähäiseksi ei ole katsottu sitä, että raastuvanoikeuden puheenjohtaja ja sen lainoppinut jäsen olivat useassa rikosoikeudenkäynnissä tutkineet vastaajiin kohdistettuja rikokseen perustuneita vahingonkorvaustavaatimuksia siitä huolimatta, ettei näitä ollut haastettu eivätkä nämä olleet olleet henkilökohtaisesti läsnä vaatimuksia esitettäessä (KKO 1992:126).

15. Vähäisenä virkavelvollisuuden rikkomisena ei ole pidetty poliisin perusteetonta etälamauttimen käyttöä (KKO 2020:13), lääkärin menettelyä vastoin sydäninfarktin saaneen potilaan hoito-ohjeita (KKO 2019:98), johtavan rakennustarkastajan laiminlyöntiä ryhtyä toimenpiteisiin onnettomuusuhkailmoituksen perusteella (KKO 2018:90), valtakunnansyyttäjän toistuvaa esteellisyyssäännösten vastaista menettelyä hankinta-asioissa (KKO 2017:92), vastaavan erikoislääkärin perusteetonta potilastietojen käsittelyä (KKO 2014:86) eikä syyttäjän laiminlyöntiä nostaa määräajassa syyte vangittuna ollutta vastaajaa vastaan (KKO 2001:54).

16. Vähäiseksi virkavelvollisuuden laiminlyönti on sen sijaan katsottu tilanteessa, jossa vankilan johtaja ja vartiopäällikkö olivat laiminlyöneet velvollisuutensa valvoa vankilan järjestystä ja vankien turvallisuutta koskevien määräysten noudattamista, mutta he eivät olleet tienneet määräysten vastaisesta menettelystä ja valvontavastuu oli tältä osin ensisijaisesti ollut vankilan osastojen esimiehillä (KKO 2004:132).

17. Oikeuskanslerin ratkaisukäytännössä tuottamuksellista virkavelvollisuuden rikkomista on pidetty vähäisenä tapauksissa, joissa vanhentuneesta rikoksesta rangaistukseen tuomitsemisesta ei ole aiheutunut vastaajalle haitallisia täytäntöönpanoseuraamuksia eikä tuomarin menettelyyn ole liittynyt sen moitittavuutta lisääviä seikkoja, kuten esimerkiksi syyteoikeuden vanhentumista tuomarin oman laiminlyönnin seurauksena (ks. esim. OKV/13/31/2019).

Korkeimman oikeuden arviointi

18. Tuottamuksellisessa virkavelvollisuuden rikkomisessa on kysymys virkavelvollisuuden vastaisesta teosta tai virkavelvollisuuksien laiminlyönnistä. Rikostunnusmerkistössä tarkoitettua virheellisen teon vähäisyyttä arvioidaan ottamalla huomioon teon tai laiminlyönnin haitallisuuden ja vahingollisuuden lisäksi myös kaikki muut siihen liittyvät seikat kuten teon tai laiminlyönnin osoittama virkamiehen huolimattomuuden aste tekohetken olosuhteissa.

19. Kuten edellä kuvatusta Korkeimman oikeuden ratkaisukäytännöstä ilmenee, vähäisinä ei ole pidetty sellaisia virkavelvollisuuden rikkomisia, jotka ilmentävät tekijässä välinpitämättömyyttä virkavelvollisuuksia kohtaan. Rangaistussäännöksen tavoitteena olevan virkatoiminnan asianmukaisuuden turvaamisen kannalta rangaistusvastuuta ei sen sijaan ole perusteltua ulottaa sellaisiin yksittäisiin tekoihin, jotka jäävät tekijän syyllisyyden asteen kannalta vähäisiksi ja jotka eivät muutoinkaan edellytä rangaistuksen tuomitsemista.

Arviointi tässä tapauksessa

20. A on käräjätuomarin virkaa hoitaessaan rikkonut virkavelvollisuuttaan tuomitsemalla B:n rangaistukseen rikoslain 35 luvun 1 §:ssä tarkoitetusta vahingonteosta, vaikka syyteoikeus oli kyseisen rikoksen osalta vanhentunut.

21. Virkavelvollisuuden rikkominen on kohdistunut tuomarin tehtävän kannalta keskeiseen ja sisällöltään selkeään sääntelyyn. Rangaistuksen tuomitseminen teosta, josta lain mukaan ei voi seurata rangaistusta, on lähtökohtaisesti vakava virhe, jonka ennakoitava seuraus on se, että rikoksesta tuomittu joutuu suorittamaan rangaistuksen. Virheen tekeminen tämänkaltaisen virkatoimen yhteydessä on omiaan heikentämään luottamusta lainkäytön asianmukaisuuteen. Korkein oikeus katsoo, että nämä seikat perustelevat teon haitallisuutta ja vahingollisuutta ja eivätkä siten puolla teon vähäisyyttä.

22. A:n mukaan hän ei ole rangaistuksen mittaamista koskevassa harkinnassa antanut painoa virheellisesti syyksi luetulle vahingonteolle. Korkein oikeus katsoo ottaen huomioon B:n syyksi luettujen rikosten laatu ja yhteisen rangaistuksen mittaamiskäytäntö, ettei tätä A:n ilmoitusta ole B:n syyksi luettujen rikosten laatu huomioon ottaen aihetta epäillä. Se, ettei virheellisesti syyksi luettu rikos ole vaikuttanut tuomittuun yhteiseen rangaistukseen, vähentää sekä virheen haitallisuutta ja vahingollisuutta että A:n menettelyn moitittavuutta.

23. A:n tekoon liittyy lisäksi muitakin vähäisyyttä puoltavia seikkoja. Teossa on ollut kysymys yksittäisen seikan tarkistamatta jättämisestä syyttäjän esitettyä pääkäsittelyssä uuden toissijaisen rangaistusvaatimuksen yhteensä seitsemän syytekohtaa käsittäneessä kokonaisuudessa. Ensisijaisen rangaistusvaatimuksen osalta syyteoikeus ei ole ollut vanhentunut, minkä A on ilmoituksensa mukaan tarkistanut ennen pääkäsittelyä. A:n on mitatessaan rangaistusta B:n syyksi luetuista teoista tullut ottaa rikoslaissa säädetyn mukaisesti huomioon useita rangaistuksen koventamiseen ja lieventämiseen liittyneitä seikkoja tuomiosta ilmenevin tavoin. A on julistanut tuomion pääkäsittelyn päätteeksi, kuten oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain (rikosoikeudenkäyntilaki) 11 luvun 7 §:ssä edellytetään, mikä on rajoittanut hänen mahdollisuuttaan havaita virhe. Mikään asiassa ei viittaa siihen, että A olisi suhtautunut virkavelvollisuuksiinsa välinpitämättömästi. Yhdessä tarkasteltuna edellisessä ja tässä kohdassa mainitut seikat viittaavat siihen, että A:n huolimattomuus on ollut vähäistä.

24. Huomiotta ei voida jättää sitäkään, että kysymys on ollut A:n laiminlyönnistä varmistua syyteoikeudesta ja siten syyttämisen edellytyksistä, joiden varmistaminen on rikosoikeudenkäyntilain 1 luvun 6 ja 6 a §:stä ilmenevän mukaisesti ensisijassa syyttäjän velvollisuus. A:n huolimattomuutta arvioitaessa voidaan antaa merkitystä myös sille, että B:n avustajaksi on määrätty asianajaja, joka on myöntänyt syytteen oikeaksi. Tuomarin velvollisuus huolehtia rikosasian vastaajan oikeuksista korostuu erityisesti silloin, kun vastaajalla ei ole avustajaa.

25. Asiassa on edellä todetulla tavalla sekä teon vähäisyyttä puoltavia että sitä vastaan esitettäviä seikkoja. Huomioon ottaen erityisesti teosta ja teko-olosuhteista ilmenevän teon vähäisen moitittavuuden, Korkein oikeus, edellä vähäisyyden puolesta ja sitä vastaan esitettäviä seikkoja punnittuaan katsoo, että A:n virkavelvollisuuden rikkomista on pidettävä vähäisenä. Syyte tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta on siten perusteeton.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomio kumotaan.

Syyte tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta hylätään.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Juha Häyhä, Jukka Sippo, Jarmo Littunen, Mika Huovila ja Kirsti Uusitalo. Esittelijä Ville Hiltunen.