KKO:2020:72

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Asian tausta

Yhtiö oli Suomessa voimaan saatetun kansainvälisen rekisteröinnin (tavaramerkki) haltija. Tavaramerkki oli rekisteröity tavaraluokassa 7 muun ohella erityyppisiä laakereita varten.

A oli antanut nimensä ja osoitteensa käytettäväksi vastaanottajana Kiinasta Suomeen tilatulle 150 kappaleen laakerierälle. Laakerit oli tarkoitettu teollisuuskäyttöön ja niiden yhteispaino oli 710 kg. Laakerit oli varustettu yhtiön tavaramerkillä.

A oli 4.4.2011 vastaanottanut hänelle osoitetut Kiinasta lähetetyt laakerit ja Tulli oli 11.4.2011 tehnyt päätöksen tavaroiden luovutuksesta vapaaseen liikkeeseen, mainiten A:n tavaranhaltijana. A oli noutanut laakerit lentoyhtiön varastolta 12.4.2011 ja vienyt ne kotiinsa. Laakereiden maahantuonnille ei ollut ollut yhtiön suostumusta. Laakerit oli sittemmin noudettu A:lta useammassa, noin 50 kg:n erässä vietäväksi edelleen Venäjälle. A oli saanut toiminnastaan korvaukseksi kartongin savukkeita ja pullon konjakkia.

Helsingin käräjäoikeuden tuomio 22.6.2015 nro 15/124454

Syyttäjä vaati käräjäoikeudessa A:lle rangaistusta teollisoikeusrikoksesta. Syytteen teonkuvauksen mukaan A oli loukannut yhtiön yksinoikeutta tavaran tunnusmerkkiin tuomalla Kiinasta maahan yhteensä 150 kappaletta laakereita, jotka oli todettu tuoteväärennöksiksi.

Yhtiö yhtyi syyttäjän rangaistusvaatimukseen ja vaati hyvitystä tavaramerkin oikeudettomasta käyttämisestä sekä korvausta tavaramerkinloukkauksen aiheuttamasta vahingosta. Vahingonkorvausvaatimuksen määrän osalta yhtiö vetosi muun ohella siihen, että sen tavaramerkki oli laajalti tunnettu ja että A:n menettely, kun hän oli maahantuonut heikkolaatuisia tuoteväärennöksiä, oli ollut omiaan aiheuttamaan huomattavaa haittaa yhtiön maineelle sekä goodwill-arvolle. Yhtiö vaati lisäksi, että A:ta kielletään jatkamasta tai toistamasta väärennettyjen laakereiden maahantuontia.

A kiisti syytteen ja yhtiön vaatimukset. A ei ollut menetellyt tahallisesti tai huolimattomasti. Hän ei ollut tiennyt eikä hänellä ollut ollut aihetta epäillä, että tuotteet olisivat tuoteväärennöksiä, mikä ei ollut myöskään riidatonta. A ei ollut tilannut, ostanut eikä tuonut maahan laakereita, vaan hän oli ainoastaan antanut nimensä ja osoitteensa käyttöön olettaen, että kyse oli laillisista tavaroista. Tavaraerä ei ollut missään vaiheessa ollut hänen omaisuuttaan ja tavaraerän määrämaa oli ollut Venäjä. Saatuaan tavaraerän haltuunsa, A oli luovuttanut sen autonkuljettajalle, eikä hän ollut osallistunut laakereiden jakeluun. A ei ollut hyötynyt menettelystä millään tavoin, eikä hän ollut aiheuttanut yhtiölle vahinkoa.

Käräjäoikeus katsoi asiassa näytetyksi, että laakerit olivat tuoteväärennöksiä. Asiassa ei ollut kuitenkaan näytetty A:n olleen se henkilö, joka oli tilannut laakerit Kiinasta, vaan A oli tullut tietoiseksi siitä, että kysymys oli tuoteväärennöksistä vasta laakereiden maahantulon jälkeen. Tämän vuoksi käräjäoikeus katsoi, ettei rikosvastuun edellyttämä tahallisuus ollut maahantuontia koskevan syytteen osalta tekohetkellä täyttynyt.

Yhtiön tavaramerkin loukkaukseen perustuvien vaatimusten osalta käräjäoikeus katsoi, että tavaramerkkiä oli loukattu, kun kysymyksessä olevien tuotteiden oli todettu olevan tuoteväärennöksiä. Käräjäoikeus totesi, ettei kiellon määräämisen kannalta ollut merkitystä sillä, oliko loukkaus tapahtunut vilpittömässä vai vilpillisessä mielessä. Käräjäoikeus totesi edelleen, että velvollisuus suorittaa hyvitystä ei edellyttänyt huolimattomuutta, vaan ainoastaan sitä, että oikeutta tavaran tunnusmerkkiin oli loukattu. Käräjäoikeus katsoi, että yhtiön hyvitysvaatimus oli määrältään kohtuullinen.

Vahingonkorvauksen osalta käräjäoikeus totesi, että huolellisen henkilön voitiin edellyttää selvittävän, minkä laatuisista tavaroista oli kysymys varmistaakseen, ettei kysymys ole sellaisista tavaroista tai aineista, joiden maahantuonti ei ollut laillista. Käräjäoikeus katsoi, että A oli laiminlyönyt tämän selonottovelvollisuutensa ja menetellyt siten huolimattomasti. Käräjäoikeus katsoi, että A:n huolimattomuus oli kuitenkin lievää, ottaen huomioon muun ohella, ettei A ollut laakerit Kiinasta tilannut taho, laakereita ei ollut tarkoitettu A:n käyttöön tai hänen liiketoiminnassaan hyödynnettäviksi, eikä A ollut hyötynyt menettelystään merkittävässä määrin. Lisäksi käräjäoikeus katsoi, ettei A:ta ollut tarvittu tavaroiden vastaanottajaksi sen vuoksi, että laakerit olivat olleet väärennöksiä, vaan Venäjän tullimaksujen minimoimiseksi. A:n menettely ei siten ollut suoraan liittynyt siihen, että tavaramerkkioikeutta oli loukattu. Ottaen lisäksi huomioon erot yhtiön ja A:n taloudellisissa oloissa, käräjäoikeus sovitteli vahingonkorvauksen määrän yhteen kolmasosaan yhtiön vaatimuksesta.

Käräjäoikeus hylkäsi syytteen ja määräsi A:n suorittamaan yhtiölle kohtuullista hyvitystä tavaramerkin käyttämisestä 3 875,40 euroa ja korvauksena tavaramerkin loukkauksesta aiheutuneesta vahingosta 9 445,33 euroa. Käräjäoikeus kielsi A:ta jatkamasta tai toistamasta väärennettyjen laakereiden maahantuontia.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Mia Sundström.

Helsingin hovioikeuden tuomio 23.3.2016 nro 16/112608

A valitti hovioikeuteen ja vaati hyvitys- ja vahingonkorvausvaatimusten hylkäämistä tai että tuomittuja määriä ainakin alennetaan ja että vahingonkorvausta sovitellaan. Yhtiö vaati vastavalituksessaan A:n sille maksettavaksi tuomitun vahingonkorvauksen korottamista.

Hovioikeus katsoi, ettei A ollut loukannut yhtiön oikeutta tavaran tunnusmerkkiin, koska hän ei ollut käyttänyt merkkiä elinkeinotoiminnassa. Hovioikeus katsoi, että A:n toiminta rinnastui jossain määrin varastointi- ja huolintaliikkeisiin, koska hän oli vastaanottanut tavarat ja varastoinut niitä väliaikaisesti, ilman tarkoitusta hyödyntää niitä taloudellisesti omassa elinkeinotoiminnassaan. Hovioikeus katsoi, ettei myöskään A:n saama palkkio ollut perustunut tavaroiden taloudelliseen hyödyntämiseen kaupallisessa toiminnassa, vaan siihen, että hän oli varastoinut niitä toisen tahon lukuun. Hovioikeus vapautti A:n velvollisuudesta suorittaa yhtiölle hyvitystä ja vahingonkorvausta.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Kirsti Uusitalo, Anna-Liisa Hyvärinen ja Pekka Haapaniemi. Esittelijä Heikki Kemppinen.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

Yhtiölle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan yhtiö vaati, että A velvoitetaan suorittamaan sille tavaramerkin loukkauksen johdosta hyvitystä ja vahingonkorvausta.

Vastauksessaan A vaati ensisijaisesti, että valitus hylätään, ja toissijaisesti, että hyvityksen ja vahingonkorvauksen määrää sovitellaan tai joka tapauksessa alennetaan.

Välitoimet

Varattuaan asianosaisille tilaisuuden ilmaista käsityksensä ennakkoratkaisupyynnön esittämisestä sekä sen sisällöstä Korkein oikeus esitti päätöksellään 28.11.2018 nro 2291 Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 267 artiklan mukaisen ennakkoratkaisupyynnön Euroopan unionin tuomioistuimelle. Unionin tuomioistuin pyysi Korkeimmalta oikeudelta tarkempia tietoja selvennyspyynnöllä 2.12.2019. Korkein oikeus vastasi selvennyspyyntöön 9.1.2020.

Unionin tuomioistuin antoi pyydetyn ratkaisun 30.4.2020 tuomiolla C-772/18, EU:C:2020:341.

Asianosaiset antoivat ennakkoratkaisun johdosta kirjalliset lausumansa.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta ja käsittely alemmissa oikeusasteissa

1. Yhtiöllä oli Suomessa voimaan saatettu kansainvälinen rekisteröinti numero 709735 INA, joka oli rekisteröity tavaraluokkaan 7 muun ohella erityyppisille laakereille (tavaramerkki INA).

2. A oli 4.4.2011 vastaanottanut Kiinasta lähetetyn 150 kappaleen laakerierän, jonka yhteispaino oli 710 kg. Laakerit oli tarkoitettu teollisuuskäyttöön. Laakerit oli varustettu muun ohella tunnuksella INA. A oli antanut nimensä ja osoitteensa käytettäväksi vastaanottajana. Tulli oli 11.4.2011 tehnyt päätöksen tavaroiden luovutuksesta vapaaseen liikkeeseen mainiten A:n tavaranhaltijana. Laakereiden maahantuonnille ei ollut yhtiön suostumusta. A oli noutanut tavarat lentoyhtiön varastolta 12.4.2011 ja vienyt ne kotiinsa. Laakerit oli sittemmin noudettu A:lta useammassa, noin 50 kg:n erässä vietäväksi edelleen Venäjälle. A oli saanut toiminnastaan korvaukseksi kartongin savukkeita ja pullon konjakkia.

3. Käräjäoikeus on katsonut, että A oli loukannut yhtiön tavaramerkkiä. Käräjäoikeus on velvoittanut A:n suorittamaan yhtiölle kohtuullista hyvitystä tavaramerkin käyttämisestä sekä suorittamaan sille korvausta loukkauksen aiheuttamasta vahingosta. Käräjäoikeus on pitänyt A:n huolimattomuutta lievänä ja sovitellut vahingonkorvausvelvollisuutta.

4. Hovioikeus on A:n valituksen johdosta vapauttanut hänet velvollisuudesta suorittaa yhtiölle hyvitystä ja vahingonkorvausta. A ei hovioikeuden mukaan ollut käyttänyt merkkiä elinkeinotoiminnassa. A:n toiminta rinnastui jossain määrin varastointi- ja huolintaliikkeisiin, koska hän oli vastaanottanut tavarat ja varastoinut niitä väliaikaisesti, ilman tarkoitusta hyödyntää niitä taloudellisesti omassa elinkeinotoiminnassaan. Hovioikeus on katsonut, ettei myöskään A:n saama palkkio ollut perustunut tavaroiden taloudelliseen hyödyntämiseen kaupallisessa toiminnassa, vaan siihen, että hän oli varastoinut niitä toisen tahon lukuun.

Kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa

5. Asiassa on Korkeimmassa oikeudessa ensin ratkaistava, onko A loukannut yhtiön yksinoikeutta tavaramerkkiin INA. Arvioinnin kohteena on menettely, jossa tavaramerkillä INA varustettuja laakereita on ilman yhtiön suostumusta maahantuotu Kiinasta Suomeen, ja yhtiön tavaramerkkiä on näin käytetty samoille tavaroille kuin ne, joita varten merkki on rekisteröity. Asiassa on erityisesti kysymys siitä, onko A:n laakereiden maahantuontiin liittyvä menettely tarkoittanut tavaramerkin INA käyttämistä elinkeinotoiminnassa. Jos tavaramerkin loukkaus katsotaan näytetyksi, asiassa on vielä kysymys hyvityksen ja vahingonkorvauksen määräämisestä.

Sovellettavat säännökset ja arvioinnin lähtökohdat

6. Korkein oikeus toteaa, että tavaramerkin loukkausta on arvioitava väitetyn loukkauksen tapahtumahetkellä voimassa olleiden säännösten perusteella. Tavaramerkkilain 4 §:n 1 momentin (56/2000) mukaan oikeus tavaran tunnusmerkkiin sisältää sen, että elinkeinotoiminnassa kukaan muu kuin merkin haltija ei saa tavaroittensa tunnuksena käyttää siihen sekoitettavissa olevaa merkkiä tavarassa tai sen päällyksessä, mainonnassa tai liikeasiakirjassa tai muulla tavalla, siihen luettuna myös suullinen käyttäminen.

7. Tavaramerkkilain 38 §:n (680/2006) 2 momentin mukaan, joka tahallaan tai huolimattomuudesta loukkaa oikeutta tavaran tunnusmerkkiin, on velvollinen suorittamaan loukatulle kohtuullisen hyvityksen merkin käyttämisestä sekä korvauksen kaikesta vahingosta, jonka loukkaus aiheuttaa. Jos huolimattomuus on vain lievää, korvausta vahingosta voidaan sovitella.

8. Asiaan sovellettavaa tavaramerkkilain 4 §:n 1 momenttia on tulkittava väitetyn loukkauksen tapahtumahetkellä voimassa olleen jäsenvaltioiden tavaramerkkilainsäädännön lähentämisestä annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2008/95/EY (jäljempänä tavaramerkkidirektiivi) mukaisesti.

9. Tavaramerkkiin kuuluvista oikeuksista on määrätty tavaramerkkidirektiivin 5 artiklassa. Artiklan 1 kohdan mukaan tavaramerkin haltijalla on oikeus kieltää muita ilman hänen suostumustaan käyttämästä elinkeinotoiminnassa:

a) merkkiä, joka on sama kuin tavaramerkki ja samoja tavaroita tai palveluja varten kuin ne tavarat tai palvelut, joita varten tavaramerkki on rekisteröity;
b) merkkiä, joka sen vuoksi, että se on sama tai samankaltainen kuin samoja tai samankaltaisia tavaroita tai palveluja varten oleva tavaramerkki, aiheuttaa yleisön keskuudessa sekaannusvaaran, joka sisältää myös vaaran merkin ja tavaramerkin välisestä mielleyhtymästä.

10. Tavaramerkkidirektiivin 5 artiklan 3 kohdan mukaan artiklan 1 kohdassa säädetyin edellytyksin voidaan kieltää muun muassa:

a) merkin paneminen tavaroihin tai niiden päällyksiin;
b) tavaroiden tarjoaminen tai liikkeelle laskeminen tai niiden varastoiminen tällaista tarkoitusta varten merkkiä käyttäen taikka palvelujen tarjoaminen tai suorittaminen merkkiä käyttäen;
c) tavaroiden maahantuonti tai maastavienti merkkiä käyttäen.

Korkeimman oikeuden ennakkoratkaisupyyntö

11. Korkein oikeus on todennut, että unionin tuomioistuimen aikaisemman oikeuskäytännön perusteella ei ole selvää, onko yksityisen henkilön väitetystä tavaramerkin loukkauksesta saaman hyödyn määrällä merkitystä arvioitaessa sitä, onko hänen menettelyssään kysymys tavaramerkkidirektiivin 5 artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta tavaramerkin elinkeinotoiminnassa käyttämisestä. Tulkinnanvaraista on katsottu olevan myös, voiko yksityishenkilö loukata tavaramerkin haltijan yksinoikeutta tavaramerkkiin, jos henkilö ei käytä merkkiä omassa elinkeinotoiminnassaan vaan osana toisen elinkeinotoimintaa. Kysymys on myös siitä, onko tavaramerkin haltijan yksinoikeuden piiriin kuuluvan maahantuonnin määritelmän kannalta merkitystä sillä, että tavarat on tuotu maahan edelleen Euroopan unionin ulkopuoliseen maahan kuljetettavaksi. Epäselvää on lisäksi se, täyttyykö tavaramerkin tavaroita tai palveluja varten käyttämistä koskeva vaatimus, jos yksityishenkilö maahantuonnin jälkeen säilyttää tavaroita edelleen toisen henkilön toimesta tapahtuvaa maasta kuljettamista varten.

12. Tämän vuoksi Korkein oikeus on ennakkoratkaisupyynnössä lähemmin kuvatuilla perusteilla esittänyt unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

12.1. Onko yksityisen henkilön väitetystä tavaramerkin loukkauksesta saaman hyödyn määrällä merkitystä arvioitaessa sitä, onko hänen menettelyssään kysymys tavaramerkkidirektiivin 5 artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta tavaramerkin elinkeinotoiminnassa käyttämisestä vai täysin yksityisestä käytöstä? Kun tavaramerkkiä käyttää yksityinen henkilö, edellyttääkö elinkeinotoiminnassa käyttäminen muiden kriteerien kuin kysymyksessä olevasta tavaramerkkiä koskevasta liiketoimesta saatavan taloudellisen hyödyn vaatimuksen täyttymistä?

12.2. Jos taloudelliselta hyödyltä vaaditaan tietynasteista merkittävyyttä, eikä henkilön voida saamansa taloudellisen hyödyn vähäisyyden ja mahdollisten elinkeinotoiminnassa käyttämisen muiden kriteerien täyttymättä jäämisen perusteella katsoa käyttäneen tavaramerkkiä omassa elinkeinotoiminnassaan, täyttyykö tavaramerkkidirektiivin 5 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu elinkeinotoiminnassa käyttämistä koskeva edellytys, jos yksityinen henkilö käyttää tavaramerkkiä toisen lukuun osana tämän toisen elinkeinotoimintaa, jos hän ei kuitenkaan ole sanotun toisen palveluksessa työntekijänä?

12.3. Käyttääkö tavaroita säilyttävä henkilö tavaramerkkiä tavaroita varten tavaramerkkidirektiivin 5 artiklan 1 kohdassa ja 3 kohdan b alakohdassa tarkoitetulla tavalla, kun jäsenvaltioon lähetetyt ja siellä vapaaseen vaihdantaan luovutetut, tavaramerkillä varustetut tavarat on jälleenmyyjäyhtiön lukuun vastaanottanut ja niitä on säilyttänyt henkilö, jonka haltuun tavarat ovat siirtyneet, joka ei harjoita tavaroiden maahantuontia ja varastointia ja jolla ei ole lupaa tullivaraston tai verottoman varaston pitämiseen?

12.4. Voidaanko henkilön katsoa tuovan tavaramerkillä varustettuja tavaroita maahan tavaramerkkidirektiivin 5 artiklan 3 kohdan c alakohdassa tarkoitetulla tavalla, jos tavaroita ei ole tuotu maahan henkilön pyynnöstä, mutta henkilö on antanut osoitteensa tavaroiden jälleenmyyjän käyttöön ja vastaanottanut vapaaseen vaihdantaan jäsenvaltiossa luovutetut tavarat jälleenmyyjän lukuun, pitänyt niitä hallussaan muutaman viikon sekä luovuttanut ne kuljetettaviksi unionin ulkopuoliseen kolmanteen maahan siellä tapahtuvaa jälleenmyyntiä varten?

Unionin tuomioistuimen vastaus ennakkoratkaisupyyntöön

13. Unionin tuomioistuin on tuomiossaan 30.4.2020, A (Tavaramerkkioikeuden loukkaus kuulalaakereiden maahantuonnilla), C-772/18, EU:C:2020:341, tarkastellut Korkeimman oikeuden esittämiä ennakkoratkaisukysymyksiä yhdessä ja ratkaisustaan tarkemmin ilmenevillä perusteilla vastannut niihin seuraavasti:

14. Jäsenvaltioiden tavaramerkkilainsäädännön lähentämisestä 22.10.2008 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2008/95/EY 5 artiklan 1 kohtaa on tulkittava yhdessä sen 5 artiklan 3 kohdan b ja c alakohdan kanssa siten, että henkilön, joka ei harjoita kaupallista toimintaa ammattimaisesti ja joka vastaanottaa, luovuttaa jäsenvaltiossa vapaaseen liikkeeseen ja säilyttää tavaroita, joita ei selvästikään ole tarkoitettu yksityiskäyttöön ja jotka on lähetetty hänen osoitteeseensa kolmannesta maasta ja jotka on varustettu tavaramerkillä ilman tämän haltijan suostumusta, on katsottava käyttävän tavaramerkkiä elinkeinotoiminnassa ensin mainitussa säännöksessä tarkoitetulla tavalla.

Tavaramerkin elinkeinotoiminnassa käyttämistä koskeva arviointi

15. Unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisukysymyksiin antamasta vastauksesta ilmenee, että kysymys tavaramerkkidirektiivin 5 artiklan 1 kohdassa säädettyjen edellytysten täyttymisestä on ratkaistava yksinomaan objektiivisten seikkojen perusteella. Mainittuun säännökseen otettu ilmaisu käyttämisestä elinkeinotoiminnassa merkitsee sitä, että tavaramerkin haltija voi periaatteessa vedota tavaramerkin tuottamiin yksinoikeuksiin ainoastaan elinkeinonharjoittajiin nähden eli näin ollen vain kaupallisen toiminnan yhteydessä. Lisäksi, jos liiketoimet ylittävät laajuutensa, toistuvuutensa tai muiden ominaispiirteidensä vuoksi yksityisen toiminnan rajat, niiden toteuttaja harjoittaa ”elinkeinotoimintaa”.

16. Korkein oikeus toteaa, että kysymyksessä on yhteensä 710 kg:n painoinen erä laakereita, joita käytetään yleensä raskaassa teollisuudessa. Unionin tuomioistuin on todennut, että koska näitä tavaroita ei niiden luonteen ja määrän perusteella ole ilmeisestikään tarkoitettu yksityiseen käyttöön, niihin kohdistettujen toimien on katsottava kuuluvan kaupallisen toiminnan piiriin. Tavaroiden luonteen ja määrän huomion ottaen ja kun A ei ole edes väittänyt, että laakerit olisi tarkoitettu yksityiseen käyttöön, Korkein oikeus katsoo, että tavaramerkillä INA varustettujen laakereiden maahantuonti on kuulunut kaupallisen toiminnan piiriin, jota on pidettävä asiaan sovellettavissa säännöksissä tarkoitettuna elinkeinotoiminnassa käyttämisenä.

17. Unionin tuomioistuin on ennakkoratkaisukysymyksiin vastatessaan edelleen katsonut, että henkilö, joka ilmoittaa osoitteensa paikaksi, johon kyseessä olevat tavarat pitää lähettää, joka tekee tai teettää asiamiehen avustuksella tavaroiden tulliselvityksen ja luovuttaa tavarat vapaaseen liikkeeseen, tuo tavarat maahan tavaramerkkidirektiivin 5 artiklan 3 kohdan c alakohdassa tarkoitetulla tavalla.

18. Siihen, voidaanko asianomaisen katsoa itse käyttäneen tavaramerkin kanssa samanlaista merkkiä, vaikka hän onkin toiminut toisen taloudellisessa intressissä, unionin tuomioistuin on todennut, ettei sillä, kuka omistaa tavaramerkillä varustetut tavarat, ole merkitystä todettaessa, että kyse on elinkeinotoiminnassa käyttämisestä. Se, että henkilö on tuonut maahan ja luovuttanut vapaaseen liikkeeseen tällaisia tavaroita, riittää sen toteamiseen, että hän on suorittanut kyseiset toimet elinkeinotoiminnassa. Tarpeen ei ole selvittää, millä tavoin tavaroita myöhemmin on käsitelty. Merkitystä ei ole myöskään sen palkkion suuruudella, jonka maahantuoja on saanut vastineeksi suorittamistaan toimista.

19. A on antanut nimensä ja osoitteensa käytettäväksi Kiinasta lähetetyn laakerierän vastaanottajana, ja tavaroiden luovutus vapaaseen liikkeeseen Suomessa on tapahtunut hänen nimissään. Korkein oikeus toteaa, että A:n on jo tällä perusteella katsottava tuoneen laakerit maahan tavaramerkkidirektiivin 5 artiklan 3 kohdan c alakohdassa tarkoitetulla tavalla ja siten käyttäneen merkkiä elinkeinotoiminnassa. Merkitystä tältä osin ei ole A:n toiminnastaan saaman korvauksen suuruudella tai sillä, onko hän toiminut toisen tahon lukuun eikä sillä hovioikeuden ratkaisussa huomioon otetulla seikalla, että laakerit olivat maahantuonnin ja A:n toimesta tapahtuneen lyhytaikaisen varastoinnin jälkeen A:n hallusta viety edelleen Venäjälle.

Tavaramerkin loukkausta koskeva arviointi ja asian jatkokäsittely

20. A:n on edellä katsottu käyttäneen yhtiön tavaramerkkiä INA elinkeinotoiminnassa tuomalla maahan sillä varustettuja laakereita eli tavaroita, joita varten merkki on rekisteröity. Maahantuonti on tapahtunut ilman yhtiön suostumusta ja sillä on siten loukattu yhtiön oikeutta tavaran tunnusmerkkiin.

21. Edellä todetulla tavalla A on loukannut yhtiön tavaramerkkilain 4 §:n 1 momenttiin (56/2000) perustuvaa yksinoikeutta tavaramerkkiin INA. Hovioikeuden tuomio on siten kumottava.

22. Hovioikeuden mukaan A ei ollut käyttänyt yhtiön merkkiä elinkeinotoiminnassa. Kun hovioikeus on hylännyt yhtiön vaatimukset tällä perusteella, se ei ole lausunut muilta osin hyvitys- ja korvausvelvollisuuden edellytyksistä eikä määristä. Oikeusastejärjestys huomioon ottaen asia on näiltä osin palautettava hovioikeuteen.

Päätöslauselma

Hovioikeuden tuomio kumotaan.

Asia palautetaan Helsingin hovioikeuteen, jonka tulee omasta aloitteestaan viipymättä ottaa asia käsiteltäväkseen.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Tatu Leppänen sekä oikeusneuvokset Juha Häyhä, Jukka Sippo, Ari Kantor ja Lena Engstrand. Esittelijä Sanna Holkeri.