KKO:2023:60

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Asian tausta

Rahoitusyhtiö ja X Oy olivat 26.1.2018 allekirjoittaneet lasku- ja limiittirahoitussopimuksen (jäljempänä rahoitussopimus), jolla yhtiöt olivat sopineet X Oy:n laskusaatavien rahoittamisesta rahoitusyhtiön myöntämällä luotolla. Rahoitussopimuksessa X Oy oli sitoutunut siirtämään kaikki liiketoimintaansa perustuvat laskusaatavat rahoitusyhtiölle. Laskusaatavat ja niistä kertyvät varat oli pantattu kaikkien rahoitusyhtiön saatavien vakuudeksi. A ja B olivat rahoitussopimuksessa sitoutuneet kumpikin erikseen 100 000 euron omavelkaiseen yleistakaukseen X Oy:n veloista rahoitusyhtiölle.

X Oy oli saanut rahoitussopimuksen ehtojen mukaisesti laskurahoitusta B:ltä olevia saatavia vastaan. Laskurahoitus oli rahoitussopimuksen ehtojen mukaisesti vastannut rahoitettavien laskusaatavien verollista pääomaa kokonaisuudessaan. Rahoitusyhtiö ei ollut saanut laskuja vastaavaa maksua B:ltä.

Kanne ja vastaus Oulun käräjäoikeudessa

Rahoitusyhtiö vaati, että A ja B velvoitetaan takaussitoumuksensa perusteella suorittamaan sille laskua 20.3.2018 koskevan rahoitetun saatavan määrä 20 150 euroa ja laskua 1.4.2018 koskevan rahoitetun saatavan määrä 20 150 euroa, molemmat määrät korkoineen.

A ja B kiistivät kanteen muun muassa sillä perusteella, että yleistakauksessa ei ollut sovittu takauksen voimassaoloaikaa tai aikaa, jonka kuluessa syntyvistä tai erääntyvistä pääveloista takaajat vastaavat. Takaajat eivät siten olleet vastuussa nyt kysymyksessä olevista 26.1.2018 jälkeen syntyneistä rahoitussaamisista.

Rahoitussopimuksessa olevien yleisten ehtojen mukaan takaaja oli sitoutunut omavelkaiseen takaukseen kaikista veloista, joista X Oy nyt tai tulevaisuudessa yksin tai yhdessä toisen kanssa vastasi rahoitusyhtiölle. Kysymyksessä ei ollut takauksesta ja vierasvelkapanttauksesta annetun lain (takauslaki) 5 §:n 2 momentissa tarkoitettu ”rajattu” yleistakaus.

Luotonantaja ei ollut myöskään antanut takaajille laissa edellytettyä kirjallista tai suullista selvitystä takauksesta. Takausta oli joka tapauksessa soviteltava.

Käräjäoikeuden tuomio 4.8.2021 nro 21/15077

Käräjäoikeus hyväksyi kanteen ja velvoitti vastaajat yhteisvastuullisesti suorittamaan rahoitusyhtiölle kanteessa vaaditut määrät korkoineen.

A ja B olivat molemmat erikseen sitoutuneet määrällisesti 100 000 euron omavelkaiseen takaukseen. Kysymyksessä ei ollut erillinen, yksittäistapauksessa annettu takaussitoumus, vaan toistaiseksi voimassa olevan rahoitussopimuksen yhteydessä annettu takaus.

Käräjäoikeus totesi, että yleistakauksessa on määrättävä takaajan vastuun rahamääräinen yläraja sekä takauksen voimassaoloaika tai aika, jonka kuluessa syntyvistä tai erääntyvistä pääveloista takaaja vastaa. Laissa ei edellytetty takauksen voimassaolon määrittelyä määräaikaiseksi. Rahoitussopimus ja takaajan takausvastuu oli ajaltaan rajoitettu rahoitussopimuksen voimassaoloaikana syntyneisiin velvoitteisiin. Sopimuksessa oli siten määritelty aika, jonka kuluessa syntyvistä tai erääntyvistä pääveloista takaaja vastasi.

Luotonantajan tiedonantovelvollisuuden rikkomista koskevaa väitettä arvioidessaan käräjäoikeus katsoi, että A:ta X Oy:n hallituksen varajäsenenä ei voitu pitää yksityistakaajana, kuten ei myöskään X Oy:n hallituksen puheenjohtajaa B:tä. Takaajat olivat allekirjoituksillaan vahvistetuin tavoin saaneet tiedokseen ja vähintäänkin voineet saada takauslaissa edellytetyt tiedot ja olennaiset seikat. Rahoitusyhtiön ei ollut näytetty antaneen vastaajille epäselvää, puutteellista tahi virheellistä tietoa eikä olevan muutoinkaan vastuussa siitä, jos vastaajat eivät olleet katsoneet aiheelliseksi perehtyä käytössään ja tarjolla olleisiin tietoihin sopimuksen sisällöstä ja annettavan takausvastuun ajallisesta ja määrällisestä ulottuvuudesta.

Molemmilla takaajilla oli ollut vastuunalainen asema X Oy:ssä. Tässä asemassa ollen ja päätöksiä siinä tehden kumpikaan takaajista ei voinut vapautua tekemästään sopimuksesta ja sopimusvelvoitteesta esittämillään perusteilla. Vastaajien oli asemansa perusteella täytynyt olla tietoisia myös X Oy:n toiminnasta sekä rahoituksellisesta asemasta ja siten myös heidän henkilökohtaisiin takausvastuisiinsa liittyvistä seikoista.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Katja Tainio.

Rovaniemen hovioikeuden tuomio 27.4.2022 nro 117

A ja B valittivat hovioikeuteen.

Hovioikeus totesi, että takaajan vastuun ajallinen rajoittaminen voidaan tehdä sopimalla joko takauksen kiinteästä voimassaoloajasta eli määräaikaisesta takauksesta, jolloin takaaja vapautuu vastuusta, kun määräaika on kulunut umpeen ilman velkojan esittämää maksuvaatimusta, taikka sopimalla ehdosta, jonka mukaan takaaja vastaa ennen määräpäivää syntyneistä tai erääntyneistä veloista. Tällöin määräpäivä määrittää, mitkä velat kuuluvat takauksen piiriin, ja takaajan vastuuajan pituus määräytyy sen mukaan, kuinka pitkäaikaisia luottoja velalliselle on myönnetty.

Nyt kysymyksessä oleva rahoitussopimus oli ollut toistaiseksi voimassa oleva siten, että sen oli voinut irtisanoa. Sopimuksessa ei ollut sovittu takauksen ajallisesta rajoittamisesta takauslain 5 §:ssä tarkoitetulla tavalla. Todetun vuoksi takaajat olisivat voineet olla vastuussa vain sellaisista pääveloista, joiden myöntämisen yhteydessä takaus oli annettu tai jotka olivat syntyneet ennen takauksen antamista ja olivat tuolloin heidän tiedossaan. Nyt vaadittavat velat olivat syntyneet takauksen antamisen jälkeen. Rahoitusyhtiöllä ei siten ollut oikeutta saada vaatimiaan suorituksia takaajilta.

Hovioikeus muutti käräjäoikeuden tuomiota ja hylkäsi takausvastuuseen perustuvan kanteen. Hovioikeus velvoitti B:n suorittamaan rahoitusyhtiölle sen vaatimat määrät sillä perusteella, että X Oy:n saatavat B:ltä oli siirretty rahoitusyhtiölle.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Sakari Laukkanen (eri mieltä), Kaarina Ollikainen ja Teija Ahola.

Eri mieltä ollut hovioikeudenlaamanni Laukkanen katsoi, että A ja B olivat takaustensa perusteella vastuussa rahoitusyhtiön saatavasta.

Laukkanen katsoi, kuten hovioikeuden enemmistö, että annettua yleistakausta ei ollut ajallisesti rajattu siten kuin takauslain 5 §:n 1 momentin sanamuoto edellytti.

Takauslain 5 §:n 2 momentin nojalla takaaja vastaa vain sellaisista pääveloista, joiden myöntämisen yhteydessä takaus on annettu tai jotka ovat syntyneet ennen takauksen antamista ja olivat tuolloin takaajan tiedossa. Ennen takauksen antamista X Oy:llä ja rahoitusyhtiöllä ei ollut ollut velkasuhdetta.

A, joka oli tiennyt laskurahoituksen hakemisesta rahoitusyhtiöltä ja siitä, että rahoitussopimuksella piti sitoutua takaukseen, oli antanut suostumuksensa takaajaksi. Hän oli tiennyt, että X Oy:lle haettavan luoton myöntäminen edellytti hänen takaustaan. Nämä seikat puolsivat sitä, että A:n katsottiin vastaavan takaajana kaikista rahoitussopimuksen mukaisista luotoista. Se ei ollut hänen kannaltaan yllättävää eikä kohtuutonta. Takauslain 5 §:n 2 momentissa takaajan vastuu ulotetaan niihin päävelkoihin, joiden myöntämisen yhteydessä takaus oli annettu. Yleistakauksen sijasta takaajan katsotaan siis vastaavan yksilöidystä päävelasta.

Lain esitöihin (HE 189/1998 vp s. 30) viitaten Laukkanen totesi, että useimmiten velkojan myöntämän luoton enimmäismäärän tuli olla tiedossa, jotta päävelkaa olisi voitu pitää yksilöitynä. Yksilöintiä koskeva vaatimus täyttyi kuitenkin myös silloin, jos velan määräytymisperusteet kävivät ilmi päävelkaa koskevan sopimuksen ehdoista, vaikkei velan enimmäismäärää olisikaan suoraan mainittu. Myös laskurahoituksessa velan määräytymisperusteet kävivät ilmi päävelkaa koskevan sopimuksen ehdoista, ja niistä A oli ollut tietoinen antaessaan rahoitusyhtiölle takaussitoumuksen 26.1.2018. A oli tiennyt takaavansa velkoja, joiden määrä ei ollut ollut ennakolta tiedossa, vaan täsmentyi takaussitoumuksen antamisen jälkeen.

A oli takauksen antaessaan toiminut X Oy:n hallituksen varajäsenenä. Laukkanen katsoi, että tässä asemassa A ei ollut ollut yksityistakaaja. Rahoitusyhtiö ei ollut laiminlyönyt tiedonantovelvollisuuttaan eikä takaussitoumus ollut pätemätön.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

Rahoitusyhtiölle myönnettiin valituslupa.

Rahoitusyhtiö vaati valituksessaan, että hovioikeuden tuomio A:ta koskevilta osin kumotaan ja asia jätetään käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen varaan.

A vaati vastauksessaan valituksen hylkäämistä.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta

1. Rahoitusyhtiö ja X Oy ovat 26.1.2018 solmitulla lasku- ja limiittirahoitussopimuksella (jäljempänä myös rahoitussopimus) sopineet kaikkien X Oy:n liiketoimintaan perustuvien laskusaatavien rahoittamisesta ja siirtämisestä rahoituksen vakuudeksi rahoitusyhtiölle. A on rahoitussopimuksen tekemisen yhteydessä sitoutunut 100 000 euron määräiseen omavelkaiseen yleistakaukseen X Oy:n veloista rahoitusyhtiölle.

2. Rahoitusyhtiö on vaatinut kanteessaan, että A antamansa takaussitoumuksen perusteella velvoitetaan suorittamaan sille 20.3.2018 päivätyn ja rahoitetun laskun mukainen saatava 20 150 euroa ja 1.4.2018 päivätyn ja rahoitetun laskun mukainen saatava 20 150 euroa, molemmat määrät korkoineen.

3. A on kiistänyt kanteen muun ohella sillä perusteella, että hänen antamassaan yleistakauksessa ei takauksesta ja vierasvelkapanttauksesta annetun lain (takauslaki) 5 §:n 1 momentissa edellytetyllä tavalla ollut sovittu takauksen voimassaoloaikaa tai aikaa, jonka kuluessa syntyvistä tai erääntyvistä pääveloista takaaja vastaa. A on katsonut, ettei hän ole takausvastuussa vaadituista takaussitoumuksen antamisen jälkeen syntyneistä rahoitussaamisista myöskään pykälän 2 momentin perusteella.

4. Käräjäoikeus on velvoittanut A:n takaussitoumuksensa perusteella suorittamaan rahoitusyhtiölle sen vaatimat määrät. Käräjäoikeuden mukaan takaajan vastuu oli takauslaissa tarkoitetulla tavalla ajallisesti rajoitettu rahoitussopimuksen voimassaoloaikana syntyneisiin velvoitteisiin.

5. Hovioikeus on hylännyt A:han kohdistetun kanteen. Hovioikeuden mukaan takauksen ajallisesta rajoittamisesta ei ollut määrätty takauslain 5 §:ssä tarkoitetulla tavalla. Kun kanteessa vaaditut saatavat olivat syntyneet vasta takauksen antamisen jälkeen, rahoitusyhtiöllä ei ollut oikeutta saada vaatimiaan suorituksia takaajalta.

Kysymyksenasettelu

6. Rahoitusyhtiön muutoksenhakemuksen perusteella Korkeimmassa oikeudessa on kysymys A:n takaukseen perustuvasta vastuusta. Kysymys on ensin siitä, rajoittavatko takauslain 5 §:n säännökset A:n takausvastuuta kanteessa tarkoitetuista takaussitoumuksen antamisen jälkeen syntyneistä laskurahoitukseen perustuvista veloista. Mikäli tähän kysymykseen vastataan kieltävästi, arvioitavaksi tulee myös kysymys siitä, onko A:ta pidettävä takauslain 2 §:n 6 kohdassa tarkoitettuna yksityistakaajana, ja tämän seikan merkityksestä A:n muun muassa luotonantajan tiedonantovelvollisuuden rikkomista koskevien väitteiden kannalta.

Takaussitoumus

7. Rahoitussopimus, jonka tekemisen yhteydessä A:n takaussitoumus on annettu, on sisältänyt itse rahoitussopimuksen ehtoineen, takaussitoumuksen, jossa on ilmoitettu takausvastuun rahamääräinen yläraja 100 000 euroa, laskurahoituksen hinnoitteluliitteen sekä rahoitussopimuksen yleiset sopimusehdot. Asiakirja on A:n 26.1.2018 sähköisesti allekirjoittama.

8. Rahoitussopimuksen yleisten ehtojen kohdan 8.1 (Yleistakaus ja sen rajoitus) mukaan ”Takaaja sitoutuu kohdassa mainituin rajoituksin omavelkaiseen yleistakaukseen Myyjän puolesta, eli vastaamaan kuten omista veloistaan kaikista veloista, joista Myyjä nyt tai tulevaisuudessa, yksin tai yhdessä toisen kanssa, vastaa rahoitusyhtiölle”. Kirjallisena todisteena on lisäksi esitetty A:n käsin samana päivänä allekirjoittama takaajan tietoja sisältävä lomake.

9. A on edellä selostetuin tavoin sitoutunut omavelkaiseen yleistakaukseen kaikista X Oy:n takausta annettaessa olemassa olleista tai myöhemmin syntyvistä veloista rahoitusyhtiölle.

Yleistakauksen rajoitukset

Sovellettavat säännökset ja arvioinnin lähtökohdat

10. Yleistakauksen rajoituksista säädetään takauslain 5 §:ssä. Pykälän 1 momentin mukaan yleistakauksessa on määrättävä takaajan vastuun rahamääräinen yläraja sekä takauksen voimassaoloaika tai aika, jonka kuluessa syntyvistä tai erääntyvistä pääveloista takaaja vastaa. Pykälän 2 momentin mukaan, jollei yleistakausta ole rajattu 1 momentin mukaisesti, takaaja vastaa vain sellaisista pääveloista, joiden myöntämisen yhteydessä takaus on annettu tai jotka olivat syntyneet ennen takauksen antamista ja olivat tuolloin takaajan tiedossa. Pykälän säännöksistä ei voida sen 3 momentin mukaan poiketa takaajan vahingoksi silloin, kun takaajana on luonnollinen henkilö.

11. Takauslain säätämiseen johtaneen hallituksen esityksen (HE 189/1998 vp s. 35–36) mukaan takaajan vastuu voidaan lain 5 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla ajallisesti rajoittaa takaussitoumuksessa joko määräämällä takaukselle kiinteä voimassaoloaika tai määräämällä aika, jonka kuluessa erääntyvistä tai syntyvistä velvoitteista takaaja vastaa. Jos takauksessa on sovittu takauksen voimassaoloaika, takaus on määräaikainen. Takaajan vastuuta voidaan ajallisesti rajoittaa myös niin, että takauksen piiriin kuuluvat vain päävelat, jotka ovat erääntyneet maksettaviksi ennen sovittua ajankohtaa. Yleistakauksen ajallinen rajoittaminen voidaan lisäksi toteuttaa siten, että takaaja sitoutuu vastuuseen tiettynä aikana syntyvistä velallisen velvoitteista. Luotonannossa vakuudet arvioidaan luoton myöntämisen yhteydessä ja luontevana tarkoituksena on, että vakuus pysyy voimassa koko luottosuhteen ajan. Jos takausvastuu määritellään luoton syntymisajan perusteella, takaus ei vaikuta luottojen erääntymisaikoihin eikä aiheuta myöskään tarvetta luoton ennenaikaiseen eräännyttämiseen vakuusvajauksen syntymisen perusteella. Toisaalta taas takaajan vastuuajan pituus määräytyy sen mukaan, kuinka pitkäaikaisia luottoja velalliselle on myönnetty.

12. Mainitun hallituksen esityksen (HE 189/1998 vp s. 36) mukaan takauslain 5 §:n 2 momentin mukaisesti määräytyvä takaajan vastuu ei edellytä sitä, että päävelka nostetaan samanaikaisesti takauksen antamisen kanssa. Riittävää on, että päävelka yksilöidään takauksen antamisen yhteydessä. Lisäksi takaaja on vastuussa niistä ennen takauksen antamista syntyneistä veloista, joista hän tiesi takausta antaessaan. Takaus ei sitä vastoin koske takaussitoumuksen antamisen jälkeen mahdollisesti syntyviä velkoja.

Takauslain 5 §:n 1 momentin soveltaminen tässä tapauksessa

13. Asiassa on riidatonta, että A:n antamassa yleistakauksessa on määrätty takausvastuun rahamääräisestä ylärajasta takauslain 5 §:n 1 momentissa edellytetyllä tavalla.

14. Ajallisen rajoittamisen osalta mainittu säännös edellyttää voimassaoloajan määrittelemistä yleistakaukselle tai sen ajan määräämistä, jonka kuluessa syntyvistä tai erääntyvistä pääveloista takaaja vastaa.

15. A:n yleistakaussitoumus on annettu rahoitusyhtiön ja X Oy:n välisen rahoitussopimuksen solmimisen yhteydessä, jolloin yhtiöt ovat sopineet kaikkien X Oy:n tavanomaiseen liiketoimintaan perustuvien laskusaatavien siirtämisestä rahoitusyhtiölle ja tähän perustuvasta rahoituksesta. Rahoitussopimus on ollut voimassa toistaiseksi ja se on ollut kumman tahansa sopijapuolen irtisanottavissa.

16. Korkein oikeus toteaa, että A:n antamassa takaussitoumuksessa ei ole määrätty kiinteää takauksen voimassaoloaikaa. Edellä todetulla tavalla riittävää on kuitenkin myös se, että yleistakauksessa määrätään aika, jonka kuluessa syntyvistä tai erääntyvistä pääveloista takaaja vastaa. Vaikka A:n takaussitoumus on annettu rahoitusyhtiön ja X Oy:n välisen rahoitussopimuksen solmimisen yhteydessä, takausta ei ole sen ehdoissa rajoitettu koskemaan vain rahoitussopimuksen mukaisia velvoitteita. Kysymys on ollut yleistakauksesta, joka on koskenut kaikkia X Oy:n velkoja rahoitusyhtiölle nyt tai tulevaisuudessa. Takaussitoumuksessa ei siten ole määrätty sellaista aikaa, jonka kuluessa syntyvistä tai erääntyvistä pääveloista takaaja vastaa. Se, että rahoitussopimus on ollut sopijapuolten irtisanottavissa, tai se, että takaaja voi takauslain 6 §:n mukaan yleistakauksen voimassaoloaikana määrätä ajankohdan, jonka jälkeen syntyvistä pääveloista hän ei vastaa, ei anna aihetta arvioida toisin kysymystä takauslain 5 §:n 1 momentin vaatimusten täyttymisestä.

17. Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että A:n antamassa yleistakauksessa ei ole määrätty takauksen ajallisesta rajoituksesta takauslain 5 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla.

Takauslain 5 §:n 2 momentin soveltaminen tässä tapauksessa

18. Koska A:n takausvastuuta ei ole ajallisesti rajoitettu takauslain 5 §:n 1 momentissa edellytetyllä tavalla, arvioitavaksi tulee pykälän 2 momentin soveltaminen. Momentin mukaan takaaja vastaa vain sellaisista pääveloista, joiden myöntämisen yhteydessä takaus on annettu tai jotka olivat syntyneet ennen takauksen antamista ja olivat tuolloin takaajan tiedossa.

19. A:n yleistakaussitoumus on annettu rahoitusyhtiön ja X Oy:n välisen rahoitussopimuksen solmimisen yhteydessä. Rahoitussopimuksen ehdoista ovat käyneet ilmi sopimuksen mukaisen velan määräytymisperusteet. Rahoitussopimus on koskenut niin sanottua factoringrahoitusta, jossa luotonantaja antaa jatkuvasti uutta luottoa sitä vastaan, että rahoitettava sopimuskumppani jatkuvasti siirtää luotonantajalle laskusaataviaan luoton vakuudeksi.

20. Korkein oikeus toteaa, että factoringrahoitussopimuksen luonteen perusteella päävelkaa syntyy tyypillisesti rahoituksen vakuudeksi edellytetyn takauksen antamisen jälkeen. Takauslain 5 §:n 2 momentissa tarkoitettuna päävelkana, jonka myöntämisen yhteydessä takaus on annettu, voidaan siten pitää myös takaussitoumuksen jälkeen syntyviä factoringrahoitussopimukseen perustuvia rahoitussaamisia.

21. A on allekirjoittanut rahoitussopimusasiakirjan, jonka yleiset ehdot ovat sisältäneet hänen omavelkaisen yleistakaussitoumuksensa. Korkein oikeus katsoo, että A:n takausvastuun kohdentuminen kyseiseen rahoitussopimukseen perustuvaan päävelkaan on yksilöity riittävällä tavalla takauksen antamisen yhteydessä. Kyseiseen rahoitussopimukseen perustuvat rahoitussaamiset ovat siten takauslain 5 §:n 2 momentissa tarkoitettuja päävelkoja, joiden myöntämisen yhteydessä takaus on annettu. A on siten takauksensa perusteella vastuussa niistä, vaikka kanteessa tarkoitetut rahoitussopimukseen perustuvat saatavat ovatkin syntyneet vasta rahoitussopimuksen solmimisen ja takaussitoumuksen antamisen jälkeen.

Korkeimman oikeuden johtopäätös

22. Korkein oikeus katsoo johtopäätöksenään, että vaikka A:n antamaa yleistakausta ei ole ajallisesti rajattu takauslain 5 §:n 1 momentin mukaisesti, hän on pykälän 2 momentin nojalla vastuussa kanteessa tarkoitetuista veloista.

Onko A laissa tarkoitettu yksityistakaaja

Arvioinnin lähtökohdat

23. A on katsonut olevansa takauslain 2 §:n 6 kohdassa tarkoitettu yksityistakaaja. Hänen mukaansa rahoitusyhtiö on laiminlyönyt luotonantajalle takauslain 12 §:ssä säädetyn tiedonantovelvollisuuden yksityistakaajaa kohtaan. Asiassa on riidatonta, että A on takaussitoumuksen antaessaan ollut X Oy:n hallituksen varajäsen.

24. Takauslain 2 §:n 6 kohdan mukaan yksityistakaajalla tarkoitetaan sanotussa laissa takauksen antanutta luonnollista henkilöä, ei kuitenkaan henkilöä, joka takauksen antaessaan on velallisena olevan yhteisön tai säätiön taikka sen emoyhteisön toimitusjohtaja, hallituksen, hallintoneuvoston tai niihin rinnastettavan toimielimen jäsen, vastuunalainen yhtiömies tai yhteisön perustaja taikka jolla on suoraan tai välillisesti vähintään kolmasosa osakeyhtiön osakkeista tai osakkeiden tuottamasta äänivallasta taikka vastaava omistus- tai määräämisvalta muussa yhteisössä.

25. Takauslain säätämiseen johtaneen hallituksen esityksen (HE 189/1998 vp s. 16–18) mukaan lain yhtenä tavoitteena on ollut parantaa yksityistakaajan oikeudellista asemaa. Yksityishenkilö on vakuussitoumusta antaessaan rinnastettavissa kuluttajaan, jonka vastapuolena on taloudellisesti ja tietämykseltään ylivertainen luotonantaja. Ehdotuksessa on pyritty siihen, että yksityistakaajaa koskeva erityissääntely ulottuu niihin luonnollisiin henkilöihin, jotka antavat takauksen yksityiselämässään ja joiden tiedot takauksesta ja sen riskeistä ovat usein puutteellisia. Näitä olisivat yksityishenkilöt, jotka antavat takauksen toisen yksityishenkilön veloista taikka sellaisen yrityksen veloista, jonka toimielimiin he eivät kuulu tai jossa he eivät käytä määräysvaltaa yrityksen omistajina.

26. Hallituksen esityksessä on todettu olevan välttämätöntä, että takausta annettaessa varmasti tiedetään, milloin kysymyksessä on yksityistakaaja, koska yksityistakaajiin sovelletaan eri säännöksiä kuin muihin takaajiin. Tästä syystä yksityistakaajan käsitettä ei ole määritelty esimerkiksi sen mukaan, onko kyseisellä henkilöllä tosiasiallisesti määräämisvaltaa velallisyrityksessä vai ei. Laissa on pyritty yksiselitteisesti määrittelemään ne henkilöryhmät, joita ei pidetä yksityistakaajina. Yhtiön toimitusjohtaja ja hallituksen jäsen ovat sellaisia toimielinten jäseniä, joilla yhteisölainsäädännön mukaan on velvollisuus huolehtia yhtiön hallinnosta ja erityisesti vastata yhtiön talouden seurannasta (HE 189/1998 vp s. 18 ja 30).

27. Takausta koskevan lainsäädännön kokonaisuudistusta valmistellut toimikunta katsoi, että yksityistakaajana ei tulisi pitää luonnollista henkilöä, joka antaa takauksen yhteisön velasta kuuluessaan yhteisön johtoon. Tällaisena yhteisön johtoon kuuluvana pidettäisiin muun muassa osakeyhtiön hallituksen jäsentä ja varajäsentä (KomM 1996:3 s. 57).

28. Korkein oikeus toteaa, että takauslain 2 §:n 6 kohdan sanamuodon perusteella ei ole selvää, että osakeyhtiön hallituksen jäsenen lisäksi myös varajäsen kuuluisi niihin henkilöihin, jota lainkohdan mukaan ei pidetä yksityistakaajina. Lain säätämiseen johtaneesta hallituksen esityksestäkään ei suoraan ilmene, mitä lakia säädettäessä on tältä osin tarkoitettu. Korkein oikeus katsoo, että tätä tulkintakysymystä arvioitaessa huomiota on kiinnitettävä niihin näkökohtiin, jotka ovat yksityistakaajan suojaa koskevan sääntelyn taustalla.

29. Hallituksen esityksessä (HE 189/1998 vp s. 17) on katsottu, että silloin kun takaajana on velallisyrityksen merkittävä omistaja tai kun takaaja kuuluu yrityksen hallintoelimiin, on ilmeistä, ettei luotonantajan tiedonantovelvollisuutta koskevilla säännöksillä juurikaan ole käytännön merkitystä. Takaajan voidaan edellyttää jo asemansa vuoksi tietävän takauksen merkityksestä sekä velallisyrityksen veloista ja sen taloudellisesta asemasta. Asemansa takia hänellä onkin usein paremmat tiedot velallisyrityksen varoista ja veloista kuin velkojalla.

30. Hallituksen esityksessä on edelleen todettu, että velallisyrityksen omistajalla tai johtohenkilöllä on lisäksi mahdollisuus vaikuttaa yrityksen velkaantumiseen ja velanmaksukykyyn. Tällaisella takaajalla ja velallisyrityksellä on yhteiset taloudelliset edut eikä takaajaa tällöin voida pitää samalla tavalla sivullisena kuin muissa tilanteissa. Takauksen antaminen oman yritystoiminnan tukemiseksi on elinkeinotoimintaa, johon liittyviä toimia ei yleensäkään ole tarpeen säännellä pakottavin säännöksin. Yksityistakausta koskevien erityissäännösten noudattaminen voisi lisäksi heikentää omistajayrittäjän tarjoaman takauksen arvoa (HE 189/1998 vp s. 17–18).

31. Osakeyhtiön hallituksen varajäsen voidaan monessa tapauksessa rinnastaa hallituksen jäseneen. Osakeyhtiölain 6 luvun 8 §:n 1 momentin mukaan varajäseneen sovelletaan, mitä sanotussa laissa säädetään jäsenestä. Pykälän perustelujen mukaan säännös koskee suoranaisesti muun muassa varajäsenen valintaa, toimikautta, toimen lakkaamista ja kelpoisuutta toimia jäsenenä. Varajäsenellä on kuitenkin hallituksen jäsenen oikeudet ja velvollisuudet vain silloin, kun varajäsen toimii hallituksen jäsenen tilalla hallituksessa. Varajäsen on esimerkiksi vahingonkorvausvastuussa hallituksen päätöksestä vain osallistuttuaan päätöksentekoon. Oikeuskäytännössä on kuitenkin poikkeuksellisessa tilanteessa rinnastettu varajäsen varsinaiseen jäseneen silloinkin, kun varajäsen ei muodollisesti ole toiminut varsinaisen jäsenen tilalla. (HE 109/2005 vp s. 83)

Korkeimman oikeuden arviointi

32. Korkein oikeus toteaa, että takaajan yhtiöoikeudelliselle asemalle on takauslaissa annettu ratkaiseva merkitys sen suhteen, onko häntä pidettävä laissa tarkoitettuna yksityistakaajana. Yhtiön hallintoelimiin kuuluvat henkilöt on haluttu selkeästi erottaa muista luonnollisista henkilöistä. Tätä erottelua on perusteltu muun muassa sillä, että yhtiön hallintoelimiin kuuluvien henkilöiden voidaan edellyttää olevan perillä esimerkiksi takauksen yleisestä merkityksestä sekä yhtiön veloista ja sen taloudellisesta asemasta.

33. Osakeyhtiön hallituksen varajäsenen tulee tuossa asemassaan tarvittaessa toimia hallituksen jäsenen tilalla hallituksessa ja osallistua päätöksentekoon yhtiössä. Kun hallituksen varajäsen antaa yhtiön velkaa koskevan takaussitoumuksen, hänen voidaan edellyttää ymmärtävän takauksen merkityksen ja tarvittaessa ottavan selkoa yhtiön taloudellisesta asemasta ja muista takausvastuunsa kannalta merkityksellisistä seikoista. Hallituksen varajäsen ei tämän vuoksi ole yhtiön puolesta takaussitoumusta antaessaan rinnastettavissa erityistä suojaa tarvitsevaan kuluttajaan, vaan hänet voidaan tässä tilanteessa rinnastaa hallituksen jäseneen.

34. A on X Oy:n hallituksen varajäsenenä antanut takaussitoumuksen yhtiön veloista. Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että A:ta ei antamansa takauksen osalta ole pidettävä takauslain 2 §:n 6 kohdassa tarkoitettuna yksityistakaajana.

Luotonantajan tiedonantovelvollisuuden rikkomista koskeva väite ja muut väitteet

35. A on kanteen kiistäessään väittänyt, että rahoitusyhtiö on rikkonut sillä luotonantajana ollutta tiedonantovelvollisuutta. Keskeisinä perusteina hän on vedonnut rahoitussopimuksen ehtojen epäselvyyteen takaajan vastuun kannalta, yleistakauksen ajallista rajoittamista koskevaan puutteellisuuteen sekä siihen, että takauslain 12 §:ssä ja sopimusehdoissa tarkoitettua kirjallista tai suullista selvitystä takauksesta ei ollut annettu. A:n mukaan häneltä on myös evätty takauslain 30 §:n mukainen takautumisoikeus eikä tästä ole hänelle ilmoitettu. Hän on lisäksi katsonut, että takaus on pätemätön myös varallisuusoikeudellisista oikeustoimista annetun lain (oikeustoimilaki) 30 ja 33 §:n nojalla, koska merkityksellisistä asioista vaikeneminen tai virheellisten tietojen antaminen on ollut petollista viettelyä tai kunnianvastaista ja arvotonta menettelyä. Viime kädessä takausta on A:n mukaan takauslain 7 §:n ja oikeustoimilain 36 §:n nojalla soviteltava.

36. Korkein oikeus toteaa, että takauslain 12 §:ssä luotonantajalle säädetty tiedonantovelvollisuus koskee vain luotonantajan velvollisuutta antaa tietoja yksityistakaajan asemassa olevalle henkilölle. Kun A:ta ei voida pitää yksityistakaajana, väitettyä tiedonantovelvollisuuden laiminlyöntiä ei tule arvioida tämän säännöksen perusteella. Takauksen sovittelua koskeva takauslain 7 §:n säännös koskee niin ikään vain yksityistakaajan takausvastuun kohtuullistamista, joten A:n vaatimaa takauksen sovittelua ei voida perustaa tähän säännökseen.

37. Näillä ja muutoin käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevillä perusteilla Korkein oikeus hyväksyy käräjäoikeuden tuomion perustelut ja johtopäätökset luotonantajan tiedonantovelvollisuuden väitettyä laiminlyöntiä koskevilta osin. Perustetta takausvastuun sovittelemiseen tällä tai muullakaan perusteella ei ole. Takaussitoumusta ei myöskään ole pidettävä oikeustoimilain 30 tai 33 §:n nojalla pätemättömänä. A:n esittämät väitteet eivät siten anna aihetta arvioida hänen takausvastuutaan toisin.

Johtopäätös

38. Korkein oikeus katsoo, että A on takauksensa perusteella velvollinen suorittamaan rahoitusyhtiölle tämän kanteessaan vaatimat määrät korkoineen.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomio kumotaan siltä osin kuin kanne on hylätty A:n osalta.

A velvoitetaan suorittamaan rahoitusyhtiölle

1. 20 150 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen 20.4.2018 lukien; ja

2. 20 150 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen 2.5.2018 lukien.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Tatu Leppänen sekä oikeusneuvokset Tuomo Antila, Lena Engstrand, Timo Ojala ja Tuija Turpeinen. Esittelijä Jukka-Pekka Salonen.