KKO:2020:101

Asian käsittely alemmissa tuomioistuimissa

Helsingin käräjäoikeuden tuomio 8.12.2016 nro 16/151707

Käräjäoikeus luki tuomiossaan A:n syyksi 1.1.2008–14.4.2011 tehdyn törkeän velallisen epärehellisyyden. Käräjäoikeus katsoi A:n toimiessaan osakeyhtiö B:n edustajana ilman hyväksyttävää syytä lahjoittaneen ja luovuttaneen yhtiön omaisuutta sekä perusteettomasti lisänneen yhtiön velvoitteita yhteensä 955 082,10 euron arvosta. Teolla oli tavoiteltu huomattavaa taloudellista hyötyä ja teko oli myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

Käräjäoikeus arvioi yhtiön olleen taloudellisessa kriisitilassa loppuvuodesta 2008 alkaen ja tulleen velallisen epärehellisyyden tunnusmerkistön tarkoittamalla tavalla maksukyvyttömäksi viimeistään 1.7.2009 alkaneen tilikauden alussa. Yhtiön maksusuunnitelmat ja kirjeenvaihto Verohallinnon kanssa osoittivat yhtiöllä olleen pitkään ongelmia maksuvalmiudessa ja erääntyneiden laskujen maksussa oli viiveitä. Yhtiön toiminnan rahoitus oli osin perustunut velkojen maksamatta jättämiseen niiden erääntyessä. Ratkaisevaa merkitystä ei voitu antaa A:n väitteille siitä, että yhtiö olisi ilman ennakoimattomia muutoksia tulonmuodostuksessa kyennyt suoriutumaan velvoitteistaan.

Edellä mainitun taloudellisen kriisitilan aikana tapahtuneita vararikkotekoja arvioidessaan käräjäoikeus katsoi, että yhtiön varojen sijoittamista ratsastushevosiin ei voitu pitää liiketaloudellisesti perusteltuna. Yhteensä 112 000 euron varojen käyttäminen hevosten hankintaan ja hevosten hoitokuluista aiheutuneet kustannukset 146 000 euroa oli siten katsottava ilman hyväksyttävää syytä tehdyiksi varojen luovutuksiksi.

Syytteessä yksilöidyistä ulkomaanmatkoista oli aiheutunut yhtiölle yhteensä 50 607 euron kulut. Asiassa ei ollut käynyt ilmi konkreettisia liiketoiminnan hankkeita, joita matkoilla olisi edistetty. Matkojen kustannuksiin käytetyt yhtiön varat oli siten luovutettu ilman hyväksyttävää syytä.

Yhtiön varoilla oli hankittu yhtiön vuokraamaan huoneistoon koneita, kalusteita ja muuta asuntoirtaimistoa yhteensä 100 791 eurolla. Verotuksessa oli A:n yhtiöltä saamat asunto- ja kalustoetu lisätty viimeisillä tilikausilla hänen tuloihinsa. Käräjäoikeus totesi ottaneensa sanotut edut huomioon A:n palkan osana palkanmaksua koskevassa syytekohdassa. Tämän vuoksi ja koska huoneisto oli ollut myös työ- ja edustuskäytössä, yhtiön ei ollut katsottava luovuttaneen mainituissa hankinnoissa varoja ilman hyväksyttävää syytä.

Yhtiö oli antanut tytäryhtiölleen lainaa ja pääomalainaa yhteensä 285 000 euroa. Tytäryhtiön toiminta oli koko ajan ollut voimakkaasti tappiollista, tytäryhtiön tehdessä osin liikevaihtonsa ylittävää tappiota. Käräjäoikeus katsoi, että 50 000 euron osalta varojen luovuttamiselle oli hyväksyttävä syy, joten yhtiön varoja oli luovutettu tytäryhtiölle ilman hyväksyttävää syytä 235 000 euroa.

Yhtiö oli maksanut A:lle kahdelta eri tilikaudelta yhteensä 130 000 euron suuruiset osinkoennakot. Käräjäoikeus katsoi, että ensimmäinen osinkoennakkopäätöksistä olisi edellyttänyt välitilinpäätöksen laatimista ja että jälkimmäinen ei perustunut viimeksi vahvistettuun tilinpäätökseen. Lisäksi jaon vaikutusta yhtiön maksukykyyn ei ollut arvioitu. Näillä perusteilla käräjäoikeus totesi varojen jaolla rikotun osakeyhtiölakia ja että luovutukseen ei ollut hyväksyttävää syytä.

Käräjäoikeus katsoi, että yhtiölle 117 343,63 eurolla ostetun henkilöauton ja 34 037,50 eurolla ostetun moottoripyörän hankinnassa oli lisätty perusteettomasti yhtiön velvoitteita.

Käräjäoikeus katsoi A:n yhtiöstä itselleen maksaman palkan olleen liiallinen kahden viimeisen tilikauden aikana. Syytteen mukaan liiallisen palkan määrä olisi ollut ilman luontaisetuja laskettuna 5 833 euron suuruisen kuukausipalkan ylittävä määrä kolmelta viimeiseltä tilikaudelta. Käräjäoikeus piti kuitenkin 30.6.2009 päättyneellä tilikaudella maksettua 8 096 euron suuruista ja luontaisetuineen 10 856 euron suuruista kuukausipalkkaa kohtuullisena huomioon ottaen tekniikan alan akateemisten ylimmän johdon palkkataso sekä A:n työsuorituksen keskeinen merkitys yhtiön liiketoiminnassa. Käräjäoikeus luki syyksi 30.6.2010 päättyneeltä tilikaudelta maksetun 10 876 euron (luontaisetuineen 14 332 euroa) palkan sekä konkurssiin 14.4.2011 päättyneeltä tilikaudelta maksetun 13 257 euron (luontaisetuineen 16 415 euroa) palkan siltä osin kuin ne ylittivät 5 833 euron kuukausipalkan. Syyksiluettu määrä oli yhteensä 130 094 euroa.

Edellä mainituilla toimenpiteillä A oli aiheuttanut yhtiön maksukyvyttömäksi tulemisen tai olennaisesti pahentanut maksukyvyttömyyttä.

Käräjäoikeus tuomitsi A:lle 2 vuoden 3 kuukauden vankeusrangaistuksen ja määräsi A:n liiketoimintakieltoon sekä velvoitti A:n suorittamaan yhtiö B:n konkurssipesälle sen vaatimuksen mukaisen vahingonkorvauksen 657 878,15 euroa.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Minna Hällström.

Helsingin hovioikeuden tuomio 10.7.2018 nro 18/129528

A valitti hovioikeuteen ja vaati, että syyte, korvausvaatimukset ja liiketoimintakieltoa koskeva vaatimus hylätään. Syyttäjä vaati vastavalituksessaan, että A:n syyksi luetaan myös asuntoirtaimistoa koskevassa syytekohdassa tarkoitettu teko ja että hänet tuomitaan menettämään valtiolle rikoksen tuottamana taloudellisena hyötynä 300 000 euroa.

Hovioikeus totesi yhtiön maksukykyisyyttä arvioidessaan, että sen liiketoiminta oli ollut voitollista konkurssihetkeen saakka. Yhtiöllä ei ollut ennen syksyä 2010 muuta merkittävää velkojaa kuin Verohallinto ja veroveloista oli tehty maksusuunnitelmia. Hovioikeus katsoi, ettei yhtiön ollut näytetty olleen taloudellisessa kriisitilassa ennen kesää 2010 ja maksukyvyttömäksi yhtiön oli katsottava tulleen syksyllä 2010.

Väitettyjen vararikkotekojen osalta hovioikeus totesi, että hevoset oli hankittu yhtiölle pitkäjänteisenä sijoituksena. Ne oli hankittu käypään hintaan ja arvio hankinnan hyväksyttävyydestä oli tehtävä hankinta-ajankohdan mukaan. Yhtiö oli ollut sittemmin velvollinen huolehtimaan hevosista. Hankinnan ja hevosista aiheutuneiden kulujen ei ollut näytetty aiheuttaneen yhtiön maksukyvyttömyyttä ja hankinnalle sekä kuluille oli ollut hyväksyttävä syy.

Ulkomaanmatkat oli tehty ennen kuin yhtiö oli ollut maksukyvytön tai uhkaavassa maksukyvyttömyystilassa. A ei ollut voinut ennakoida, että matkoista aiheutuneet kustannukset voisivat vaikuttaa yhtiön maksukyvyttömäksi tulemiseen.

Työsuhdeasunnon irtaimiston osalta hovioikeus totesi, että 100 791 euron hankintahinnasta oli palautunut yhtiölle yhteensä 57 500 euroa, kun kalustoa oli myyty A:n toiselle läheisyhtiölle ja A:lle. Vuokrasopimuksessa edellytettyjen korjaustoimenpiteiden kustannukset olivat arviolta 16 000 euroa. Irtaimistoa hankittaessa yhtiö ei ollut taloudellisessa kriisitilassa ja edellä mainitut seikat huomioon ottaen kulut olivat hyväksyttäviä liiketoiminnasta aiheutuneita kuluja.

Hovioikeus lausui, ettei sillä ollut syytä epäillä A:n kertomusta siitä, että hän oli luottanut tytäryhtiön liikeideaan. Valtaosa yhtiön tytäryhtiölleen antamista lainoista ja pääomalainoista oli annettu ennen yhtiön taloudellista kriisitilaa. Toukokuussa 2010 oli annettu noin 20 000 euroa ja 1.7.2010 alkaneen tilikauden aikana noin 30 000 euroa. Hovioikeus katsoi, että myös näille lainoille oli ollut perusteltu ja hyväksyttävä syy.

Hovioikeus katsoi, että osingonjakopäätökset eivät olleet edellyttäneet välitilinpäätöksen laatimista eikä tilinpäätökseen 30.6.2009 ollut kirjattava arvonalennusta hevosista ja tytäryhtiösaamisista. Osingonjaot oli toimitettu osakeyhtiölain säännösten mukaisesti eikä A:n ollut pitänyt ymmärtää niiden aiheuttavan yhtiölle myöhemmin maksukyvyttömyyden.

Hankittujen ajoneuvojen osalta hovioikeus katsoi, että henkilöauto oli hankittu yli vuosi ennen yhtiön ajautumista taloudelliseen kriisitilaan. Asiassa oli jäänyt näyttämättä, että auton hankinnalla olisi lisätty yhtiön velvoitteita perusteettomasti tai että auton hankkiminen osamaksulla olisi osaltaan ollut aiheuttamassa yhtiön maksukyvyttömyyden syksyllä 2010. Konkurssipesä oli realisoinut moottoripyörän ja siitä saatu kauppahinta oli pääosin kattanut sen hankintakustannukset. Asiassa oli jäänyt näyttämättä, että moottoripyörän hankinta olisi tosiasiassa heikentänyt yhtiön varallisuusasemaa ja aiheuttanut yhtiölle velallisen epärehellisyysrikoksen edellyttämää vahinkoa.

A:lle maksettujen palkkojen osalta hovioikeus totesi, ettei 30.6.2010 päättyneen tilikauden aikana vielä ollut ennakoitavissa yhtiön myöhempi maksukyvyttömyys. A:lle oli siten voitu tuolta tilikaudelta maksaa toteutuneen suuruinen palkka. Viimeisellä konkurssiin päättyneellä tilikaudella A:n palkkaa olisi ollut perusteltua sopeuttaa muuttuneisiin olosuhteisiin eikä palkkaa olisi tullut ainakaan korottaa. Hovioikeus kuitenkin katsoi, ettei velallista ollut kohtuullista asettaa rikosvastuuseen laiminlyönnistä välittömästi reagoida muuttuneeseen taloudelliseen tilanteeseen, jonka laajuus tai pysyvyys ei välttämättä ole tapahtumahetkellä velallisen tiedossa.

Hovioikeus hylkäsi syytteen törkeästä velallisen epärehellisyydestä kaikilta osin ja vapautti A:n hänelle tuomitusta rangaistuksesta ja korvausvelvollisuudesta sekä kumosi hänelle määrätyn liiketoimintakiellon.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Timo Ojala, Tapio Vanamo ja Pekka Haapaniemi (eri mieltä).

Hovioikeudenneuvos Haapaniemi oli eri mieltä yhtiön viimeisen konkurssiin päättyneen tilikauden palkanmaksun osalta ja katsoi, että 5 833 euroa ylittänyt osa A:n palkasta yhteensä 69 578 euroa oli ollut liiallinen ja oli osaltaan aiheuttanut yhtiön maksukyvyttömyyden. Hän tuomitsi tältä osin A:n 1.7.2010–14.4.2011 tehdystä törkeästä velallisen epärehellisyydestä 6 kuukauden ehdolliseen vankeuteen 31.12.2019 päättyvin koeajoin sekä syyksilukemista vastaavaan vahingonkorvausvelvollisuuteen konkurssipesälle.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

Syyttäjälle ja B Oy:n konkurssipesälle myönnettiin valituslupa.

Syyttäjä vaati, että A tuomitaan rangaistukseen törkeästä velallisen epärehellisyydestä käräjäoikeuden tuomiossaan syyksi lukemin ja syyttäjän hovioikeuteen jättämässä valituksessa vaatimin tavoin ja että A tuomitaan liiketoimintakieltoon. Syyttäjä vaati lisäksi, että A määrätään menettämään valtiolle rikoksen tuottamana taloudellisena hyötynä 300 000 euroa.

B Oy:n konkurssipesä vaati, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja asia jätetään käräjäoikeuden tekemän ratkaisun varaan.

A vaati, että valitukset hylätään.

Suullinen käsittely

Korkein oikeus toimitti suullisen käsittelyn.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta

1. Syytteen mukaan A on B Oy:n hallituksen jäsenenä, toimitusjohtajana sekä tosiallista määräysvaltaa käyttäneenä 1.1.2008 ja 14.4.2011 välisenä aikana lahjoittanut tai luovuttanut ja/tai hävittänyt yhtiön omaisuutta ilman hyväksyttävää syytä tai lisännyt yhtiön velvoitteita perusteettomasti ja siten aiheuttanut yhtiön maksukyvyttömäksi tulemisen tai sitä oleellisesti pahentanut 1) ostamalla yhtiölle neljä ratsuhevosta yhteensä 112 000 eurolla sekä maksamalla hevosten kuluja yhteensä 146 000 eurolla; 2) maksamalla ulkomaanmatkakuluja yhteensä 50 607 euroa; 3) hankkimalla irtaimiston 100 791 eurolla A:n työsuhdeasuntoon; 4) antamalla tytäryhtiö D Oy:lle lainaa yhteensä 285 000 euroa; 5) nostamalla yhtiöstä osinkoennakoiden nimellä varoja yhteensä 130 000 euroa; 6) ostamalla useita ja kalliita ajoneuvoja osamaksusopimuksin aiheuttaen yhtiölle yhteensä 210 839 euron perusteettomat velvoitteet; 7) luopumalla 30 500 euron saatavasta ottamalla velan maksuna pääasiassa A:n käyttöön tulleen veneen ja 8) maksamalla itselleen yhtiön taloudellinen tilanne huomioiden liian suurta palkkaa yhteensä 170 828 euroa.

2. Käräjäoikeus on katsonut, että A oli syyksi luetuilla vararikkoteoilla aiheuttanut yhtiön maksukyvyttömäksi tulemisen 1.7.2009 ja sen jälkeen oleellisesti pahentanut maksukyvyttömyyttä syyksi luetuilla vararikkoteoilla. Käräjäoikeus on lukenut A:n syyksi törkeän velallisen epärehellisyyden syytteen mukaisesti sen alakohdissa 1, 2 ja 5 sekä osittain syytteen mukaisesti alakohdissa 4, 6 ja 8 katsoen rikoksen kohteena olleen yhteensä 955 082,10 euron määräiset varat. Käräjäoikeus on hylännyt syytteen sen alakohdissa 3 ja 7 kokonaan. Käräjäoikeus on tuominnut A:n 2 vuoden 3 kuukauden vankeusrangaistukseen, liiketoimintakieltoon ja suorittamaan vahingonkorvausta konkurssipesälle 657 878,15 euroa korkoineen.

3. Hovioikeudessa A on vaatinut, että syyte, korvausvaatimukset ja liiketoimintakieltoa koskeva vaatimus hylätään. Syyttäjä on vastavalituksessaan vaatinut, että A:n syyksi luetaan myös syytekohdassa 3 tarkoitettu teko ja että hänet määrätään menettämään valtiolle rikoksen tuottamana taloudellisena hyötynä 300 000 euroa.

4. Hovioikeuden arvion mukaan yhtiö oli tullut maksukyvyttömäksi vasta syksyllä 2010. Hovioikeus on katsonut, ettei asiassa ollut näytetty yhtiön olleen ennen kesää 2010 myöskään taloudellisessa kriisitilassa tai että A olisi ennen tätä ollut tietoinen yhtiön uhkaavasta maksukyvyttömyydestä. Syytteen mukaisia toimia ei ollut tehty ilman hyväksyttävää perustetta, eivätkä ne olleet aiheuttaneet vasta syksyllä 2010 alkanutta yhtiön maksukyvyttömyyttä. Hovioikeus on hylännyt syytteen kaikilta osin ja poistanut A:n vahingonkorvausvelvollisuuden sekä liiketoimintakiellon.

Kysymyksenasettelu

5. Korkeimmassa oikeudessa kysymys on siitä, milloin yhtiön on katsottava tulleen velallisen epärehellisyysrikoksen tunnusmerkistössä tarkoitetulla tavalla maksukyvyttömäksi tai maksukyvyttömyyden aiheutumisen tulleen todennäköiseksi ja mitä merkitystä maksukyvyttömyysarvioinnissa on velkojan kanssa tehdyillä maksusuunnitelmilla. Tätä kysymystä koskevan arvion nojalla on ratkaistava, onko A syyllistynyt törkeään velallisen epärehellisyyteen syytteen alakohdissa 1-6 ja 8.

Velallisen epärehellisyyttä koskeva rangaistussäännös

6. Rikoslain 39 luvun 1 §:n 2 ja 4 kohtien mukaan velallinen, joka ilman hyväksyttävää syytä lahjoittaa tai muuten luovuttaa omaisuuttaan taikka lisää perusteettomasti velvoitteitaan ja siten aiheuttaa maksukyvyttömäksi tulemisensa tai oleellisesti pahentaa maksukyvyttömyyttään, on tuomittava velallisen epärehellisyydestä. Saman luvun 1 a §:n 1 kohdan mukaan teko on törkeä, jos velallisen epärehellisyydessä tavoitellaan huomattavaa hyötyä ja velallisen epärehellisyys on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

Maksukyvyttömyysarviointi

Lainsäädäntö ja oikeuskäytäntö

7. Maksukyvyttömyyttä ei ole määritelty rikoslaissa velallisen epärehellisyysrikoksen yhteydessä. Konkurssilain 2 luvun 1 §:n 2 momentissa, yrityksen saneerauksesta annetun lain 3 §:n 1 momentin 3 kohdassa, yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain 3 §:n 1 momentin 2 kohdassa ja takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain 4 §:ssä maksukyvyttömyydellä tarkoitetaan sitä, että velallinen on muuten kuin tilapäisesti kykenemätön maksamaan velkojaan niiden erääntyessä.

8. Kun velallisen rikoksia koskevia rangaistussäännöksiä muutettiin rikoslain kokonaisuudistuksen yhteydessä, yhtenä tavoitteena oli rajoittaa rangaistavuuden kytkentää täytäntöönpano- tai selvitysmenettelyyn. Hallituksen esityksen mukaan velkojien edut tarvitsevat rikosoikeudellista suojaa jo velallisen jouduttua maksukyvyttömäksi tai ollessa joutumassa taloudelliseen kriisitilanteeseen. Maksukyvyttömyydellä tarkoitetaan tilannetta, jossa velallinen ei pysty täyttämään erääntyneitä velvoitteitaan kohtuullisessa ajassa. Yksi maksukyvyttömyystilanteen tavallisimmista ulkonaisista merkeistä on maksujen keskeyttäminen. Maksukyvyttömyyden ei kuitenkaan välttämättä tarvitse ilmetä maksujen keskeyttämisenä (HE 66/1988 vp s. 158 ja 162).

9. Velallisen epärehellisyyttä koskevaa säännöstä on muutettu lailla 61/2003. Lainmuutoksen yhteydessä tunnusmerkistöstä poistettiin edellytys, jonka mukaan tekijän tuli tietää jo olemassa olevien tai odotettavien taloudellisten vaikeuksiensa perusteella tekonsa voivan vahingoittaa velkojiensa taloudellisia etuja (ns. kriisitila). Tarkoituksena ei ollut muuttaa säännöksen soveltamista siitä, millaiseksi se oli vakiintunut, vaan vahvistaa vallitseva oikeuskäytäntö. Lisäksi hallituksen esityksessä todetaan, ettei maksukyvyttömyyden uudessakaan säännöksessä edellytettäisi aiheuttavan vahinkoa velkojalle (HE 53/2002 vp s. 39).

10. Korkein oikeus on ratkaisukäytännössään tukeutunut konkurssioikeudelliseen maksukyvyttömyyskäsitteeseen arvioidessaan maksukyvyttömyyttä velallisen epärehellisyysrikoksessa (esimerkiksi KKO 1998:110 ja KKO 2004:46, kohta 7). Korkein oikeus on katsonut, että maksukyvyttömyydellä tarkoitetaan myös velallisen epärehellisyysrikoksen yhteydessä sitä, että velallinen muuten kuin tilapäisesti on kykenemätön maksamaan velkojaan niiden erääntyessä. Maksukyvyttömyyttä arvioitaessa ei kuitenkaan oteta huomioon vain velallisen varoja ja velkoja, vaan huomioon tulee ottaa myös velallisen mahdollisuus hankkia tuloja ja muuta varallisuutta sekä saada luottoa.

Johtopäätökset

11. Korkein oikeus katsoo edellä lausutun perusteella maksukyvyttömyyden tarkoittavan velallisen epärehellisyysrikoksen tunnusmerkistössä sitä, että velallinen on muuten kuin tilapäisesti kykenemätön maksamaan velkojaan niiden erääntyessä. Sanotun tilan kestoajalla on siten keskeinen merkitys. Maksukyvyttömyyttä koskeva tunnusmerkki ei täyty, jos hetkellinen maksukyvyttömyys johtuu esimerkiksi velallisen toiminnan kausiluonteisesta vaihtelusta tai, jos velallinen pystyy poistamaan likviditeettikriisin kohtuullisessa ajassa myymällä omaisuuttaan taikka ottamalla lainaa siten, että velallisen toimintaedellytykset ja kannattavuus eivät vaarannu jatkossa. Myös maksusuunnitelman laatiminen velkojan kanssa saattaa olla keino selvitä väliaikaisesta maksukyvyttömyydestä, jos maksusuunnitelman perusteella velkojen eräpäivät lykkääntyvät siten, että velallinen pystyy maksamaan velat sovittuina myöhempinä eräpäivinä ja hoitamaan muut erääntyvät maksuvelvoitteensa.

12. Velallisen epärehellisyyden tunnusmerkistö edellyttää maksukyvyttömyyden aiheuttamista taikka sen pahentamista. Tunnusmerkistö täyttyy myös silloin, kun velallisen toimenpiteiden aikaan on ollut olemassa maksukyvyttömyyden uhka siten, että maksukyvyttömyys toteutuu myöhemmin sanottujen toimenpiteiden seurauksena. Syyksilukeminen edellyttää tällöin, että velallinen on voinut tekohetkellä pitää maksukyvyttömyyttä toimenpiteidensä todennäköisenä seurauksena. Maksukyvyttömyyden arviointi perustuu yhtiön rahavirtoihin. Huomioon otetaan velallisen maksuvalmius tekoajankohtana ja se, miten velallisen maksuvalmiuden on tuolloin voitu odottaa kehittyvän myöhemmin erääntyvien ja todennäköisesti aiheutuvien maksuvelvoitteiden sekä todennäköisesti odotettavissa olevien liiketoiminnan tulojen, omaisuuden myyntitulojen ja uuden lainanoton perusteella.

13. Kun edellä lausutun mukaisesti velallisen epärehellisyysrikoksen tunnusmerkistö ei edellytä maksukyvyttömyyttä tekohetkellä, maksukyvyttömyyden toteutumisajankohdan pistemäisen tarkka määrittäminen ei ole välttämätöntä. Olennaista on sen arvioiminen, ovatko velallisen toimet aiheuttaneet maksukyvyttömyyden taikka sitä pahentaneet. Kun seuraustunnusmerkkinä rangaistussäännöksessä on nimenomaan maksukyvyttömyys, tunnusmerkistön täyttymisen kannalta merkityksellistä ei ole velallisen ylivelkaisuus. Ylivelkaisuudella voi kuitenkin olla näytöllistä merkitystä arvioitaessa maksukyvyttömyyden toteutumisen todennäköisyyttä.

14. Velallisen maksukyvyn arvioinnissa rahavirran perusteella voidaan tehdä päätelmiä siitä, mikä on ollut velallisen maksuvalmius. Tuloksen perusteella tarkasteltuna kannattavakin yhtiö voi ajautua maksuvalmiuskriisiin, jos tuottavan liiketoiminnan positiivinen rahavirta käytetään tuottamattomiin tai yhtiön velkojen erääntymiseen nähden pitkän ajan kuluttua tuloa tuottaviin investointeihin. Kannattava yhtiö voi joutua uhkaavaan maksukyvyttömyystilaan myös, jos sen varoja jaetaan ilman liiketaloudellisesti perusteltua syytä yhtiön ulkopuolelle tai yhtiö ottaa maksuvalmiuteensa nähden suuria määriä liiketoimintansa kannalta perusteettomia velvoitteita vastattavakseen.

Arviointi tässä asiassa

15. Käräjäoikeus on katsonut, että yhtiö oli tullut maksukyvyttömäksi viimeistään 1.7.2009 alkaneen tilikauden alussa. Syyttäjä ja konkurssipesä ovat katsoneet yhtiön olleen maksukyvytön viimeistään 30.6.2009. Nämä näkemykset ovat perustuneet keskeisesti yhtiöstä tehtyyn erikoistarkastukseen. Sen mukaan yhtiön tilinpäätöksen 30.6.2009 mukaisilla arvoilla yhtiön lyhytaikainen vieras pääoma oli ollut yhteensä noin 243 400 euroa suurempi kuin yhtiön likvidit varat. Tähän oli olennaisesti vaikuttanut verovelkojen kasvu edellisen tilinpäätöksen 65 131 eurosta 272 401 euroon. Lisäksi yhtiön taseessa varoiksi oli kirjattu saatavat tytäryhtiöltä noin 164 000 euroa ja osinkoennakkosaaminen 60 000 euroa, joihin tuli suhtautua kriittisesti. Mikäli noiden saatavien arvo poistettaisiin taseesta, yhtiön velat olisivat tuolloin olleet 115 000 euroa suuremmat kuin taseen mukaiset varat. Lisäksi käräjäoikeuden mukaan oli ollut selvää, että taseeseen 112 000 euron arvoisiksi merkityt hevoset olivat yliarvostetut huomioon ottaen liitetietojen maininta, että niiden markkinahinta oli alhaisempi kuin niiden hankintahinta.

16. Hovioikeus on katsonut, että yhtiö oli tullut maksukyvyttömäksi syksyllä 2010. Uhkaavan maksukyvyttömyyden osalta hovioikeus on lausunut, että asiassa ei ollut näytetty yhtiön olleen taloudellisessa kriisitilassa ennen kesää 2010 tai että A olisi tätä ennen ollut tietoinen yhtiön uhkaavasta maksukyvyttömyydestä. Asiassa ei ollut tullut ilmi, ettei yhtiö olisi ennen syksyä 2010 kyennyt maksamaan muita velkojaan kuin verovelat, ja Verohallinnon kanssa tehtyjen maksusuunnitelmien nojalla veroja oli voitu maksaa viivästyneinä niiden alkuperäisiin eräpäiviin nähden. Viimeisen 2.3.2010 voimaan tulleen maksusuunnitelman mukaiset verot oli maksettu lokakuulle 2010 saakka.

17. A:n mukaan yhtiön maksukyvyttömäksi tuleminen ja sittemmin konkurssi olivat johtuneet vasta kesällä ja syksyllä 2010 ilmenneistä yllättävistä ja ennakoimattomista tapahtumista. Kesän ja syksyn aikana 2010 maailmantaloudellinen taantuma oli alkanut näkyä yhtiön toiminnassa ja viivästyttänyt jo sovittujen toimeksiantojen eteenpäin viemistä. Kesällä 2010 oli selvinnyt, että tytäryhtiön toiminnasta vastannut henkilö oli syyllistynyt väärinkäytöksiin. Tämä oli edellyttänyt lisärahoituksen järjestämistä tytäryhtiölle. Näiden tapahtumien lisäksi syksyllä 2010 yhtiön asiakkaana oleva asunto-osakeyhtiö oli perusteettomasti riitauttanut merkittävän laskusaatavan.

18. Korkein oikeus toteaa, että yhtiön toiminta on kirjanpidon mukaan tuottanut voittoa kaikilla tilikausilla vuodesta 2005 lähtien aina konkurssiin 14.4.2011 saakka. Yhtiön liiketoiminta on siten ollut konkurssiin saakka itsessään voitollista ja kannattavaa. Toisaalta asiassa saatu selvitys osoittaa, että yhtiöllä on ollut jatkuvasti vaikeuksia selviytyä verojensa maksusta niiden erääntyessä. A:n omienkin tilinpäätöstietoihin perustuvien laskelmien mukaan yhtiön lyhytaikaiset saamiset ovat tilinpäätöksessä 30.6.2009 olleet 350 050 euroa ja tilinpäätöksessä 30.6.2010 puolestaan 293 495 euroa, joista myyntisaamiset ovat olleet 191 084 euroa ja 201 970 euroa sekä rahat ja pankkisaamiset 30.6.2009 vain 709 euroa ja 30.6.2010 1 494 euroa. Yhtiön lyhytaikainen vieras pääoma on tilinpäätöksessä 30.6.2009 ollut 693 727 euroa ja tilinpäätöksessä 30.6.2010 puolestaan 632 728 euroa, joista ostovelat vastaavasti 154 575 ja 151 554 euroa. Yhtiön liikevaihto on ollut noina tilikausina 2 606 045 ja 2 042 588 euroa. Jäljempänä tarkemmin käsiteltävästä yhtiön varojen käytöstä johtuen yhtiön valmius likvideillä varoillaan reagoida liiketoiminnassa huomioon otettaviin maksuvalmiutta vaarantaviin riskeihin on ollut heikko.

19. Yhtiö on tehnyt useita maksusuunnitelmia Verohallinnon kanssa jo vuodesta 1998 lähtien. Osa maksusuunnitelmista on toteutunut sovitulla tavalla ja osa on rauennut. Verojen ajoissa maksamatta jättämistä osoittaa, että Verohallinto on antanut yhtiölle tiedoksi vuosien 1998–2011 aikana yhteensä seitsemän konkurssiuhkaista maksukehotusta. Verohallinnon saatavia on kirjallisen todistelun perusteella peritty vuosina 2008–2010 myös ulosottoteitse ainakin käräjäoikeuden tuomiossa lausutun noin 86 600 euron verran. Verovelkaa yhtiöllä on ollut 30.6.2009 tilinpäätöksessä 272 401 euroa, mistä sen määrä on seuraavaan tilinpäätökseen 30.6.2010 noussut 318 754 euroon.

20. Kerrotusta selvityksestä voidaan päätellä, että yhtiö on jo pitkään rakentanut maksuvalmiutensa verojen maksun lykkäämisen varaan, mutta tilikaudella 1.1.2008–30.6.2009 yhtiön taloudellinen tilanne on merkittävästi vaikeutunut verovelkojen määrän kasvun myötä. Kirjalliseen todisteluun sisältyy myös yhtiön kirjanpitoa hoitaneen C:n ja Verohallinnon välistä kirjeenvaihtoa, josta ilmenee C:n pyytäneen 17.12.2008 Verohallinnolle osoittamassaan kirjeessä, ettei yhtiötä poisteta ennakkoperintärekisteristä maksamattomien verovelkojen takia. Erääntynyttä maksamatonta verovelkaa on tuolloin ollut 129 059 euroa ja lisäksi maksuunpantuja veroja on ollut 40 193 euroa. C on kirjeessä ilmoittanut, että yhtiö suorittaa maksamatta olevia veroja heti, kun kassavirtaa tulee.

21. Verohallinto on antanut yhtiölle konkurssiuhkaisen maksukehotuksen 21.1.2009. Yhtiö on tämän jälkeen 6.3.2009 tehnyt Verohallinnon kanssa maksusuunnitelman 180 000 euron maksamattomista veroista. Maksuohjelmamerkintöjen perusteella yhtiön on pitänyt suorittaa kuukausittain 15 000 euroa. Yhtiö on selviytynyt viidestä ensimmäisestä erästä, minkä jälkeen maksusuunnitelma on rauennut 12.7.2009. Maksamatta on silloin ollut 109 750 euroa. Yhtiölle on tehty 2.3.2010 uusi maksusuunnitelma, joka sekin on rauennut 11.11.2010. Yhtiö ei siten ole maksusuunnitelmien avulla kyennyt riittävällä tavalla parantamaan heikkoa maksukykyään.

22. Korkein oikeus katsoo edellä lausutun perusteella, että yhtiön maksuvalmius on 1.1.2008 alkaneella tilikaudella ollut koko ajan heikko, ja yhtiö on tuolloin ollut uhkaavan maksukyvyttömyyden tilassa. Jäljempänä syytekohdittain käsiteltävien luovutustointen hyväksyttävyyttä ja syyksiluettavuutta on arvioitava jo sanotusta ajankohdasta alkaen.

23. Velallisen epärehellisyysrikoksen tunnusmerkistössä tarkoitettu maksukyvyttömyys edellyttää, että taloudellinen kriisitila johtaa muuhun kuin tilapäiseen erääntyneiden maksujen laiminlyöntiin. Korkein oikeus katsoo yhtiön tulleen maksukyvyttömäksi 6.3.2009 tehdyn maksusuunnitelman rauetessa heinäkuussa 2009. Yhtiö on tosin edellä todetuin tavoin tehnyt 2.3.2010 vielä yhden maksusuunnitelman Verohallinnon kanssa, mutta sekin on sittemmin rauennut. Kun yhtiö ei ole selviytynyt maksuvalmiuskriisistään myöskään tekemillään maksusuunnitelmilla, niiden ei siten voida katsoa edellä kerrotuissa olosuhteissa poistaneen maksukyvyttömyystilaa. Verovelkojen määrä on edelleen kasvanut 30.6.2010 päättyneellä tilikaudella. Edellä todettuihin yhtiön maksuvalmiuskriisiä ja maksukyvyttömyyttä koskeviin arvioihin ei vaikuta myöskään se A:n esittämä seikka, että yhtiö oli syksyllä 2010 yrittänyt periä asiakkaaltaan laskusaatavaa, jonka asiakas oli riitauttanut ja jota ei ollut saatu perittyä.

Tahallisuuden arvioinnin lähtökohdat

24. Velallisen epärehellisyyden tunnusmerkistön täyttyminen jäljempänä arvioitavien kunkin syytteen alakohdissa yksilöidyn luovutustoimen tai velvoitteiden lisäämisen (vararikkoteot) osalta edellyttää, että A:n on tullut pitää tahallisuuden täyttävin tavoin varsin todennäköisenä, että toimesta tulee aiheutumaan yhtiön maksukyvyttömyys tai että se pahentaa maksukyvyttömyyttä. Velallisen epärehellisyyden tunnusmerkistö edellyttää lisäksi, että velallisen toimenpiteet ovat tapahtuneet ilman hyväksyttävää syytä. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan (KKO 2005:68, kohta 4; KKO 2005:119, kohta 11; KKO 2011:64, kohta 12; KKO 2018:12, kohta 8) syyn hyväksyttävyyttä arvioidaan objektiivisin perustein eli arvioimalla, onko toimilla ollut velkojien etu huomioon ottaen liiketaloudellisesti hyväksyttävä peruste ja onko niissä noudatettu lainmukaista menettelyä.

25. Tahallisuus edellyttää sitä, että velallinen on ollut tietoinen niistä tosiseikoista, joiden perusteella edellä sanottu objektiivinen oikeudellinen arviointi tehdään. A on ollut yhtiön toimitusjohtaja ja hallituksen ainoa varsinainen jäsen. Lisäksi hän on omistanut yhtiön koko osakekannan. A:lla on siten ollut yksin päätösvalta ja pääsy kaikkeen taloudelliseen tietoon yhtiössä sekä yhtiön edustajana vastuu yhtiössä tehdyistä päätöksistä. A:lla on näin ollen täytynyt olla tieto kaikista edellä todetuista keskeisistä tosiseikoista, jotka ovat koskeneet yhtiön taloudellista asemaa ja syytteessä tarkoitettujen toimenpiteiden vaikutusta yhtiön taloudelliseen asemaan ja maksukykyyn.

Syytteen mukaiset vararikkoteot

Hevosten hankinta ja hoitokulut

26. Syytteen mukaan A oli luovuttanut yhtiön omaisuutta ilman hyväksyttävää syytä tai lisännyt yhtiön velvoitteita perusteettomasti ostamalla yhtiölle neljä ratsuhevosta yhteensä 112 000 eurolla sekä maksamalla kyseisten hevosten kuluja ajalla 1.1.2008–14.4.2011 yhteensä 146 000 eurolla. Hevoset oli ostettu syytteen mukaan seuraavasti: 1) 15.2.2008 hevonen P 47 000 euroa, 2) 15.3.2008 hevonen T 25 000 euroa, 3) 10.10.2008 hevonen U 10 000 euroa ja 4) 3.12.2008 puoliosuus hevonen M:stä 30 000 euroa.

27. Asiassa on alemmissa tuomioistuimissa ollut riidanalaista, missä vaiheessa hevoset on hankittu yhtiölle, mikä on ollut hankinnan todellinen peruste ja olivatko hevoset olleet A:n silloisen puolison harrastehevosia. Korkein oikeus hyväksyy hovioikeuden johtopäätöksen siitä, että hevoset on hankittu yhtiölle syytteessä mainittuina ajankohtina. Hevosten hankintahinnat ja hoitokulut syytteessä mainittuna ajanjaksona ovat asiassa riidattomat. Yhtiön hallituksen pöytäkirjan 15.8.2007 mukaan yhtiö tulee hankkimaan muutamia esteratsastukseen soveltuvia hevosia, joita koulutetaan ja varsotetaan sekä hyödynnetään mahdollisuuksien mukaan yhtiön mainos-asiakastapahtumissa.

28. Korkein oikeus toteaa, että velallisen epärehellisyyden tunnusmerkistö ei edellytä velkojille aiheutettua vahinkoa, vaan maksukyvyttömyyden aiheuttamista. Ratkaisevaa arvioinnissa ei siten ole hovioikeuden toteamin tavoin se, että hevoset oli hankittu käypään hintaan, vaan hankintojen ja hoitokustannusten peruste sekä niiden vaikutus yhtiön maksukykyyn. Arvioitavaksi näin ollen tulee, onko yhtiöllä, joka on ollut kysymyksessä olevien hankintojen aikaan edellä todetussa taloudellisessa asemassa, ollut liiketaloudellisesti hyväksyttävä peruste käyttää varoja sanotuin tavoin hevosliiketoiminnan aloittamiseen. Myös hevosten hoitokuluja on arvioitava yhtiön varojen luovutuksina eikä yhtiön velvoitteiden lisäämisenä, koska syytteen mukaiset hoitokulut ovat suorituksina maksuerittäin siirtyneet yhtiön varallisuuspiirin ulkopuolelle.

29. Korkein oikeus katsoo, että hevosten korkeat toteutuneet hoitokulutkin huomioon ottaen selvitys siitä, että sijoitus hevosiin olisi tuonut yhtiölle voitollista liiketoimintaa, on jäänyt vähäiseksi. Selvitys hevosten muuta liiketoimintaa edistävästä hyödystä on jäänyt epämääräiseksi. Yhtiön velkojien edun mukaista liiketaloudellisesti hyväksyttävää perustetta ei voida katsoa olleen yhtiön likvidin varallisuuden sijoittamiselle vaikeasti realisoitavissa olevaan omaisuuteen, joka aiheuttaa koko ajan yhtiölle huomattavia omaisuudenhoitokuluja. Yhtiö on sijoittanut kassavaroja hevosiin merkittävän määrän vuoden 2008 aikana, vaikka se ei ole selvinnyt verojen maksusta olemassa olevalla rahavirralla.

30. Velallisen epärehellisyysrikoksen tunnusmerkistön täyttyminen edellyttää hyväksyttävän syyn puuttumisen lisäksi sitä, että hankinnat ovat osaltaan aiheuttaneet yhtiön maksukyvyttömyyden. Helmi-maaliskuussa 2008 tapahtuneista hankinnoista on aiheutunut yhtiölle merkittävä kertameno ja ne ovat lisäksi sitoneet yhtiön jatkuviin kustannuksiin. Korkein oikeus katsoo, ettei asiassa saatu selvitys tästä huolimatta riitä osoittamaan, että A:n olisi jo tuolloin tullut pitää todennäköisenä, että vielä nämä hankinnat ja kustannukset osaltaan aiheuttavat yhtiön maksukyvyttömyyden. Sen sijaan lokakuussa ja joulukuussa tehtyjen hankintojen sekä tuolloin hankituista hevosista aiheutuneiden hoitokustannusten osalta A:n on yhtiön taloudellinen tilanne huomioon ottaen täytynyt mieltää, että ne osaltaan varsin todennäköisesti johtavat yhtiön maksukyvyttömyyteen. A:n syyksi on tämän vuoksi luettava näiden hevosten hankintakustannuksena 40 000 euroa ja niiden arvioituna osuutena syytteessä tarkoitetuista hoitokustannuksista 58 000 euroa.

Ulkomaanmatkat

31. Syytteen mukaan A oli lahjoittanut tai luovuttanut taikka hävittänyt yhtiön omaisuutta ilman hyväksyttävää syytä tai lisännyt yhtiön velvoitteita perusteettomasti maksamalla ulkomaanmatkoihin liittyneitä kuluja, vaikka kyse oli ollut yksityisluontoisista matkoista tai ainakin matkat olivat yhtiön taloudellinen tilanne huomioiden olleet perusteettoman kalliita. Kysymys on marraskuussa 2009 ja tammikuussa 2010 Englantiin suuntautuneista metsästysmatkoista, joiden kustannukset ovat olleet yhteensä 34 513 euroa sekä 18.9.–9.10.2009 Tansaniaan tehdystä matkasta kustannuksiltaan yhteensä 16 094 euroa. Matkakulut on kirjallisen selvityksen mukaan maksettu 28.7.2009–2.9.2009 välisenä aikana.

32. Asiassa on riidatonta, että verotuksessa matkojen kustannuksia on pidetty yhtiön liiketoiminnan kuluina. Korkein oikeus hyväksyy arvioinnin lähtökohdaksi hovioikeuden johtopäätöksen, jonka mukaan yhtiö on järjestänyt vastaavia matkoja myös aikaisempina vuosina ja matkat ovat olleet osa yhtiön vakiintunutta edustus- ja markkinointitoimintaa. Matkakulujen hyväksyttävyyttä on arvioitava matkojen kustantamiseen tarvittujen yhtiön varojen luovuttamisena yhtiön varallisuuspiirin ulkopuolelle. Siten kysymys on siitä, onko yhtiöllä, joka on ollut kysymyksessä olevien matkojen aikaan edellä todetussa maksukyvyttömyystilassa, ollut liiketaloudellisesti hyväksyttävä peruste käyttää varoja edustus- ja markkinointitoimintaan kuten aikaisemmin vai olisiko A:n maksukykykriisistä tietoisena tullut sopeuttaa tältä osin yhtiön toimintaa maksukyvyn turvaamiseksi.

33. Korkein oikeus katsoo, että sanotussa taloudellisessa tilassa ei ole ollut liiketaloudellisesti perusteltua tai hyväksyttävää käyttää yhtiön liikevaihtoon nähden huomattavan suurta määrää varoja edustus- ja markkinointimatkoihin. Näin on erityisesti siksi, ettei uskottavana voida pitää, että matkat olisivat voineet lyhyellä aikavälillä edistää yhtiön tulonhankintaa ja olla osaltaan poistamassa likviditeettikriisiä. A on itsekin kertonut, ettei edustus- ja markkinointimatkoista ollut odotettavissa välittömiä tulonodotuksia.

34. Ottaen huomioon kulujen yhteenlaskettu määrä 50 607 euroa ja yhtiön maksukyvyttömyys maksujen aikaan Korkein oikeus katsoo, että kysymyksessä olevien matkakulujen maksaminen on osaltaan pahentanut yhtiön maksukyvyttömyyttä, mistä A:n on täytynyt olla tietoinen.

Työsuhdeasunnon irtaimisto

35. Syytteen mukaan A on luovuttanut yhtiön omaisuutta tai lisännyt yhtiön velvoitteita perusteettomasti hankkimalla 27.5.–27.8.2009 ilman hyväksyttävää syytä tai ainakin yhtiön taloudelliseen tilanteeseen nähden perusteettoman kalliin irtaimiston 100 791 eurolla A:n työsuhdeasuntoon.

36. Edellä kohdassa 28 todetuin tavoin velallisen epärehellisyyden täyttymistä ei arvioida velkojille aiheutuneen vahingon vaan maksukyvyttömyyden aiheuttamisen ja toimenpiteiden hyväksyttävyyden perusteella. Jotta vararikkoteko olisi tahallinen, edellytetään, että velallinen on mieltänyt toimenpiteen velkojien oikeuksia maksukyvyttömyyden kautta vaarantavan luonteen.

37. Korkein oikeus toteaa, että työsuhdeasunnon irtaimiston hankinnasta ja työsuhdeasuntoon tehdystä remontista aiheutuneet kulut ovat syntyneet aikana, jolloin yhtiötä on uhannut maksukyvyttömyys tai se on jo ollut maksukyvytön. Yhtiö on sitonut huomattavan määrän likvidejä varojaan työsuhdeasunnon vuokraamiseen liittyneeseen irtaimistohankintaan, jolla ei ole ollut merkitystä yhtiön tulojen hankintaan.

38. Vuokrasopimuksen ehtojen perusteella yhtiö ei ole myöskään saanut korvausta vuokrahuoneistoon tekemästään remontista vuokrasopimuksen päättyessä. Tämän vuoksi kustannuksista ei ole perusteltua vähentää huoneistoon hankittujen kiinteiden kalusteiden tai remonttikustannusten osuutta. Syytteen teonkuvauksessa hankinnan hyväksyttävyyttä ei ole sidottu A:n siitä henkilökohtaisesti saamaan etuun, vaan hankinnan hyväksyttävyyttä on kaikilta osin arvioitava sen liiketaloudellisen perusteen nojalla. Edellä mainitussa taloudellisessa kriisitilassa tai maksukyvyttömyystilassa ei ole ollut yhtiön eikä sen velkojien kannalta liiketaloudellisesti hyväksyttävää sijoittaa A:n työsuhdeasuntoon yhtiön liikevaihtoon ja likvidiin varallisuuteen suhteutettuna varsin huomattavaa määrää varoja, vaikka tiloja olisi joltain osin käytetty yhtiön edustustiloina.

39. Hovioikeus on vähentänyt irtaimiston hankintakustannuksista sen realisoinnista ennen konkurssia yhtiölle saadut tulot. Korkein oikeus toteaa, että velallisen epärehellisyyden tunnusmerkistö täyttyy välittömästi siirrettäessä velallisen varallisuutta ilman hyväksyttävää syytä pois velallisen varallisuuspiiristä (esim. KKO 1998:56). Ilman hyväksyttävää syytä luovutettujen varojen palauttaminen ei poista teon rangaistavuutta, ellei sen vuoksi maksukyvyttömyys jää toteutumatta. Tässä tapauksessa irtaimiston myynti on tapahtunut siinä vaiheessa, kun yhtiö on jo ollut maksukyvyttömyystilassa. Siten myynnillä ei ole merkitystä tunnusmerkistön kannalta, eikä syyksiluettavasta ilman hyväksyttävää syytä luovutettujen varojen määrästä tule vähentää irtaimiston myynnillä yhtiölle saatuja tuloja.

40. Korkein oikeus katsoo edellä lausutuilla perusteilla, että A on tietoisena yhtiön taloudellisesta asemasta luovuttanut yhtiön varallisuutta ilman hyväksyttävää syytä, yhtiön ollessa juuri tulossa maksukyvyttömäksi tai jo ollessa maksukyvyttömyystilassa, syytteen mukaisen 100 791 euron määrän. A:n menettely on osaltaan aiheuttanut yhtiön tulemisen maksukyvyttömäksi tai pahentanut maksukyvyttömyyttä, mistä A:n on täytynyt olla tietoinen.

Lainat ja pääomalainat tytäryhtiölle

41. Syytteen mukaan A oli lahjoittanut tai luovuttanut yhtiön omaisuutta taikka lisännyt yhtiön velvoitteita ilman hyväksyttävää syytä tai ainakin yhtiön taloudelliseen tilanteeseen nähden perusteettomasti antamalla 1.1.2008–14.4.2011 yhtiön taloudelliseen tilanteeseen nähden perusteettomasti lainaa yhtiön tytäryhtiölle D Oy:lle yhteensä 285 000 euroa, vaikka tytäryhtiön taloudellinen tilanne oli ollut heikko.

42. Korkein oikeus toteaa, että emoyhtiön kokonaankin omistamalla tytäryhtiöllä on itsenäisenä oikeushenkilönä oma varallisuuspiirinsä. Emoyhtiön lainatessa tai muutoin luovuttaessa varojaan tytäryhtiölle luovutuksen hyväksyttävyyttä arvioidaan emoyhtiön ja sen velkojien edun kannalta. Lainanannossa on kysymys yhtiön varallisuuden luovuttamisesta yhtiön varallisuuspiirin ulkopuolelle. Siten arvioitavana on, kuten edellä muidenkin vararikkotekojen osalta se, onko tytäryhtiön toiminnan rahoittamiselle lainanannolla ollut yhtiön kannalta hyväksyttävä liiketaloudellinen peruste.

43. Kirjallisen aineiston perusteella yhtiön lainsaamiset tytäryhtiöltään ovat olleet tilikauden 30.6.2009 päättyessä 67 393 euroa, tilikauden 30.6.2010 päättyessä 54 196 euroa ja 14.4.2011 konkurssin alkaessa 85 796 euroa. Yhtiön tytäryhtiölleen antamaa pääomalainaa on ollut tilinpäätöksen 30.6.2009 mukaan 100 000 euroa sekä tilinpäätöksen 30.6.2010 mukaan ja konkurssin alkaessa 200 000 euroa.

44. Tytäryhtiö on ollut riidattomasti tappiollinen koko sen toiminnan ajan vuoden 2008 alusta lukien. Ensimmäisellä 30.6.2009 päättyneellä tilikaudella tytäryhtiö teki tappiota 99 020 euroa, 30.6.2010 päättyneellä tilikaudella 74 551 euroa, ja viimeisellä tilikaudella tulos oli 35 947 euroa tappiollinen. Tytäryhtiön liikevaihto on kahdella ensimmäisellä tilikaudella ollut tappiota pienempi. Tytäryhtiöstä laaditun erikoistarkastuskertomuksen perusteella tytäryhtiön oma pääoma on tarkastuksessa käytössä olleiden taseiden perusteella menetetty 30.6.2009 päättyneellä tilikaudella.

45. Korkein oikeus toteaa, että yhtiö on lainoittanut sanottua, koko toimintansa ajan poikkeuksellisen voimakkaasti tappiollista tytäryhtiötään tilanteessa, jossa yhtiöllä on itsellään ollut vaikeuksia selviytyä omista verovelvoitteistaan. Lainanannon hyväksyttävyyttä on tarkasteltava edellä todetuin tavoin emoyhtiön velkojien näkökulmasta. Yhtiön ollessa itse maksukyvyttömyysuhan alla tai maksukyvyttömänä ei voida pitää liiketaloudellisesti hyväksyttävänä, että yhtiö lainaa likvidiä varallisuuttaan kestämättömässä taloudellisessa tilassa olevalle saman konsernin toiselle yhtiölle omaa maksukykyään heikentäen.

46. Yhtiö on 30.6.2009 tilipäätöksen liitetietoihin kirjannut tietoja, joiden mukaan tytäryhtiöltä olevien saatavien arvoon sisältyy epävarmuustekijöitä. Uuden liiketoiminnan aloittaminen on aina riskialtista ja toiminta voi alkuvaiheessaan olla tappiollista. A:n on kuitenkin pitänyt ottaa huomioon yhtiön kriisiytynyt maksukyky, ja jo tytäryhtiön ensimmäisen tilikauden aikana on ollut perusteltu syy vahvasti epäillä tytäryhtiön toiminnan kannattavuutta ja tytäryhtiön lainoittamisen liiketaloudellista järkevyyttä. Tähän arvioon ei vaikuta se A:n esittämä seikka, että tytäryhtiössä oli keväällä 2010 tullut ilmi sen työntekijän tekemä kavallus.

47. Korkein oikeus katsoo edellä sanotun perusteella, että tytäryhtiön lainoittamiselle ei ole ollut hyväksyttävää liiketaloudellista syytä 31.12.2008 alkaen, jolloin A on päättänyt antaa tytäryhtiölle uutta lainaa 35 000 euroa. Ennen tuota ajankohtaa annettua 65 000 euron lainaa toimintaansa aloittavalle yhtiölle voidaan pitää hyväksyttävänä, mutta uuden lainan antamista ei voida enää pitää liiketaloudellisesti puolustettavana, kun otetaan huomioon yhtiön heikko maksuvalmius ja tytäryhtiön liiketoiminnan erittäin heikko kannattavuus. Korkein oikeus katsoo siten A:n syyllistyneen velallisen epärehellisyyteen käräjäoikeuden tuomion mukaisen 235 000 euron asemesta 220 000 euron suuruisen ilman hyväksyttävää syytä tapahtuneen lainanannon osalta. Korkein oikeus katsoo, että tytäryhtiölle annetut lainat ja pääomalainat ovat määrältään huomattavina osaltaan aiheuttaneet yhtiön maksukyvyttömäksi tulemisen tai pahentaneet maksukyvyttömyyttä. A:n on täytynyt pitää tätä todennäköisenä.

Osinkoennakot

48. Syytteen mukaan A oli lahjoittanut tai luovuttanut yhtiön omaisuutta ilman hyväksyttävää syytä nostamalla yhtiöstä osinkoennakoiden nimellä varoja 20.12.2008 yhteensä 70 000 euroa, jota koskeva yhtiökokouksen päätös oli tehty 20.2.2009, sekä 30.6.2009 yhteensä 60 000 euroa, jota koskeva yhtiökokouksen päätös oli tehty 20.4.2010.

49. Erikoistarkastuksen mukaan 70 000 euron osinkoennakosta on päätetty ylimääräisessä yhtiökokouksessa 20.12.2008, ja osingon määräksi on vahvistettu 72 100 euroa ylimääräisessä yhtiökokouksessa 28.2.2009. A:lle on 31.12.2008 kirjattu maksetuksi 70 000 euroa ja 28.2.2009 lisäksi 2 100 euroa. Vastaavasti 60 000 euron osinkoennakosta on päätetty ylimääräisessä yhtiökokouksessa 30.6.2009, ja osinko on myös maksettu kirjanpidon mukaan tuolloin. Varsinaisen yhtiökokouksen päätös 60 200 euron osingonjaosta on tehty 20.4.2010, jolloin on myös maksettu vielä 200 euroa.

50. Menettely yhtiössä on tosiasiassa ollut sellainen, että A on tilikaudella nostanut yhtiöstä varoja, jotka on tietyiltä osin kirjattu osinkoennakoiksi ja joista on myöhemmin tehty edellä mainitut yhtiökokousten osingonjakopäätökset. Osinkoennakkoa koskevat päätökset on tehty tilikauden päättymisen jälkeen tai tilikauden päättymispäivänä, mutta siinä mielessä ennakollisesti, ettei tilinpäätöstä tilikaudelta tuolloin vielä ollut vahvistettu.

51. Osakeyhtiön varojen jakamisessa ei ole kyse liiketoiminnasta vaan lähtökohtaisesti ilman käypää vastiketta tapahtuvista suorituksista (HE 109/2005 vp s. 123). Siten velallisen epärehellisyysrikosta arvioitaessa osingon jakamista ei voida yleensä pitää velkojien edun mukaisena toimena, eikä siihen velkojien näkökulmasta liity hyväksyttävää syytä.

52. Osingot on maksettu 31.12.2008 osaksi vähentämällä A:n nostamia kuluennakoita ja osaksi kassasuorituksena. Näille varoille on 20.2.2009 annettu yhtiökokouspäätöksellä osingonjaon oikeudellinen luonne. Tämä päätös on tehty sen jälkeen, kun edellä todetuin tavoin yhtiö on joutunut pyytämään Verohallinnolta, ettei sitä poistettaisi ennakkoperintärekisteristä verojen maksua koskevien maksuvaikeuksien vuoksi. Korkein oikeus katsoo, että ensimmäinen osingonjako on toteutettu yhtiön ollessa maksukyvyttömyyden uhan alaisena.

53. Osingot on maksettu 30.6.2009 samalla tavoin kuin 31.12.2008. Näille varoilla on 20.4.2010 annettu yhtiökokouspäätöksellä osingonjaon oikeudellinen luonne. Kun osinko on maksettu, yhtiö on ollut maksukyvyttömyyden uhan alainen ja tullut välittömästi sen jälkeen maksukyvyttömäksi.

54. Edellä kerrotuilla perusteilla kummallekaan osingonjaolle ei ole ollut hyväksyttävää perustetta. Syytteessä mainittujen yhtiökokousten mukaiset päätökset ja A:lle niiden nojalla tehdyt suoritukset ovat koskeneet syytteestä poiketen 72 100 euron ja 60 200 euron suuruisia määriä. Syytteen teonkuvauksessa osingonjakojen suuruudet on ilmoitettu 70 000 euroksi ja 60 000 euroksi. Alempien tuomioistuinten tuomioista ei nimenomaisesti ilmene, että syytteen sisällöllisestä ristiriidasta olisi käyty oikeudenkäynnissä keskustelua. Korkein oikeus lukee syytekohdan osingonjaot A:n syyksi 70 000 euron ja 60 000 euron suuruisina. Osinkojen maksuilla on osaltaan aiheutettu yhtiön maksukyvyttömäksi tuleminen, ja A:n on täytynyt pitää tätä todennäköisenä.

Ajoneuvot

55. Syytteen mukaan A oli luovuttanut yhtiön omaisuutta ilman hyväksyttävää syytä tai lisännyt yhtiön velvoitteita perusteettomasti ostamalla yhtiölle yhtiön taloudellinen tila huomioiden perusteettoman kalliita ajoneuvoja osamaksusopimuksin. Korkeimmassa oikeudessa kysymys on 14.5.2009 hankitusta Jaguar-merkkisestä henkilöautosta ja 22.6.2010 hankitusta Harley Davidson -merkkisestä moottoripyörästä.

56. Korkein oikeus toteaa, että asiassa ei ole väitetty, että yhtiö olisi maksanut ajoneuvoista niiden markkinahintaa enemmän. Kysymys on ollut kaupoista, joissa yhtiö on luovuttanut käsirahana aikaisemmin omistamiaan ajoneuvoja ja ottanut osamaksuvelkaa ajoneuvojen loppukauppahinnan määrän. Arvioitavana on tällöin muista syytekohdista poiketen se, onko A lisännyt yhtiön velvoitteita perusteettomasti.

57. Korkein oikeus hyväksyy hovioikeuden johtopäätökset Jaguar-merkkisen henkilöauton osalta siltä osin kuin hovioikeus on katsonut jääneen tarkemmin selvittämättä, missä määrin osamaksuvelat ovat mahdollisesti kasvattaneet yhtiön velvoitteita. Näyttämättä on siten jäänyt, että A olisi tältä osin syyllistynyt syytteessä tarkoitettuun velallisen epärehellisyyteen.

58. A on hankkinut yhtiölle Harley Davidson -merkkisen moottoripyörän antaen vaihdossa käsirahana henkilökohtaisesti omistamansa moottoripyörän. A on valvonut tältä osin yhtiön konkurssissa 4 081,70 euron saatavan. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys tämän teon osalta siitä, onko A lisännyt yhtiön velvoitteita perusteettomasti noin 30 000 eurolla.

59. Kuten edellä on jo lausuttu, velallisen epärehellisyyden tunnusmerkistö ei edellytä vahingon aiheutumista. Mikäli hankinnan on katsottava perusteettomasti lisänneen velallisen velvoitteita siten, että se on osaltaan aiheuttanut maksukyvyttömyyden, on tunnusmerkistön täyttymisen kannalta merkityksetöntä, millä hinnalla konkurssipesä on myynyt moottoripyörän. Aiheutunut vahinko voi olla merkityksellinen vain rangaistusta määrättäessä ja vahingonkorvausvelvollisuudesta päätettäessä.

60. Velallinen voi velallisen epärehellisyysrikosta koskevan hallituksen esityksen (HE 66/1988 vp s. 162) mukaan lisätä perusteettomasti velvoitteitaan, jos hän käyttää huomattavasti varoja selvästi tappiolliseen liiketoimintaan tai yhtiön toiminnan kannalta hyödyttömiin hankintoihin taikka ryhtyy epäedullisiin, liiketoiminnan kannalta perusteettomiin vastuusitoumuksiin. Korkein oikeus katsoo, että oikeustoimen perusteettomuutta arvioitaessa on lähtökohtana pidettävä, samoin kuin oikeustoimen hyväksyttävyyttä arvioitaessa, velkojien etua.

61. Moottoripyörä on hankittu 22.6.2010 eli yhtiön ollessa jo maksukyvytön. Moottoripyörän hankinta ei ole alempien oikeuksien tuomioissa kirjatun todistelun perusteella suoraan liittynyt yhtiön liiketoiminnan harjoittamiseen. Korkein oikeus katsoo siten, että kysymys on ollut liiketoiminnan kannalta perusteettomasta vastuusitoumuksesta.

62. Ottaen huomioon moottoripyörän hankinta-ajankohdan ja osamaksuvelan kokonaismäärän Korkein oikeus katsoo, että ostohetkellä arvioituna moottoripyörän hankinnasta johtunut 30 000 euron määräinen lisävelkaantuminen on osaltaan pahentanut yhtiön maksukyvyttömyyttä. A:n on tuolloin täytynyt olla tietoinen yhtiön maksukyvyttömyydestä.

A:n palkka

63. Syytteen mukaan A oli lahjoittanut tai luovuttanut yhtiön omaisuutta ilman hyväksyttävää syytä maksamalla itselleen yhtiön taloudellinen tilanne huomioiden liian suurta palkkaa siten, että hyväksyttävänä pidettävän 31.12.2007 päättyneellä tilikaudella maksetun kuukausipalkan 5 833 euroa ylittävänä palkkana oli maksettu:

- tilikaudella 1.7.2009–30.6.2010 liikaa 5 043 euroa kuukaudessa eli yhteensä 60 516 euroa ja

- ajalla 30.6.2010–14.4.2011 liikaa 7 324 euroa kuukaudessa eli yhteensä 69 578 euroa.

64. Asiassa on riidatonta, että A:lle on maksettu 30.6.2010 päättyneellä tilikaudella palkkaa ilman luontaisetuja yhteensä 130 518 euroa, mikä vastaa 10 876 euron kuukausipalkkaa, ja konkurssiin päättyneellä tilikaudella palkkaa ilman luontaisetuja yhteensä 125 000 euroa, mikä vastaa 13 157 euron kuukausipalkkaa. Kun mukaan lasketaan luontaisedut, A:n palkka ensin mainitulla tilikaudella on ollut 14 332 euroa kuukaudessa ja jälkimmäisellä ajanjaksolla 16 415 euroa kuukaudessa.

65. Erikoistarkastuskertomuksen mukaan A:n palkoista merkittävä osa on kirjattu palkaksi tilinpäätöspäivinä. A:n palkanmaksu on todellisuudessa toteutettu siten, että hän on nostanut yhtiöstä varoja kassasta ja kuluennakoina, jolloin nostot on kirjattu hänen velakseen yhtiölle ja tietyiltä osin edelleen tilinpäätöksessä kirjattu hänen palkakseen.

66. Korkeimman oikeuden vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan velallisen epärehellisyydessä velallisen toimenpiteiden hyväksyttävyyttä arvioidaan myös sen perusteella, onko ne toteutettu oikeudellisesti lainmukaisessa muodossa. Tässä asiassa yhtiön palkanmaksussa A:lle noudatetulla menettelyllä on ollut se merkitys, että palkanmaksusta yhtiölle aiheutuvat ennakonpidätyksiä ja sosiaaliturvamaksuja koskevat velvoitteet ovat lykkäytyneet merkittävästi. Kun menettely on A:n kertoman mukaan ollut yhtiössä vakiintunut, hänen on sanottuja nostoja tilikauden aikana tehdessään täytynyt mieltää, että niihin sisältyy yhtiön taloudellista asemaa rasittavaa piilevää verovelkaa.

67. Lähtökohtana liiketaloudellisesti perustellussa palkan määrässä voidaan yleensä pitää työsuorituksen arvoa ja sitä, mitä sitä korvaavasta työpanoksesta jouduttaisiin maksamaan. Tällainen arvioiminen on kuitenkin usein haasteellista tilanteissa, joissa omistaja-johtajan työpanos ja henkilökohtainen osaaminen ovat keskeisiä yrityksen toiminnassa. Hyväksyttävän palkan määrää tässä asiassa arvioitaessa on otettava huomioon, että yhtiön liiketoiminta on riidattomasti perustunut huomattavalta osin A:n omaan työpanokseen ja osaamiseen sekä kontakteihin.

68. Korkein oikeus katsoo, että yhtiön ollessa maksukyvyttömyysuhan alaisena tai maksukyvyttömyystilassa A:lla on ollut yhtiön edustajana velvollisuus ottaa huomioon yhtiön velkojien edut varoja yhtiöstä nostaessaan ja päättäessään niiden kirjaamisesta palkaksi. Tällaisessa taloudellisessa tilanteessa A:n olisi tullut sopeuttaa myös omaa palkkaansa yhtiön taloudelliseen asemaan sopivaksi. Tämän on katsottava tarkoittavan ainakin sitä, että A:lle maksettavaa palkkaa ei olisi tullut korottaa taloudellisen kriisitilan aikana.

69. Edellä esitetyin tavoin A on tilikausittain korottanut itselleen maksettavan palkan määrää. Viimeisellä kesken jääneellä tilikaudellaan yhtiö on asetettu 14.4.2011 konkurssiin velkojan 17.3.2011 tekemästä hakemuksesta. Yhtiössä on 31.3.2011 kirjattu A:lle 125 000 euron rahapalkka, jolla on osittain vähennetty A:n aiemmin nostamia kuluennakoita ja josta on vasta tuolloin kirjattu ennakonpidätysvelka. Korkein oikeus toteaa, että menettely osoittaa A:n korostunutta tahallisuutta sen suhteen, että kyseinen aiemmilla tilikausilla maksettua selvästi korkeampi palkka tulee jäämään velkojien vahingoksi.

70. Korkein oikeus katsoo edellä todetuin perustein, että A on ilman hyväksyttävää syytä luovuttanut yhtiön varallisuutta maksamalla itselleen käräjäoikeuden syyksi lukemin tavoin ajalla 1.7.2009–30.6.2010 yhteensä 60 516 euroa ja ajalla 1.7.2010–14.4.2011 yhteensä 69 578 euroa liiallista palkkaa. Liikaa maksettu palkka on omalta osaltaan aiheuttanut yhtiön maksukyvyttömäksi tulemisen tai pahentanut maksukyvyttömyyttä. A:n on täytynyt pitää tätä varsin todennäköisenä.

Syyksi lukeminen

71. Edellä todetuin perustein Korkein oikeus katsoo A:n syyllistyneen velallisen epärehellisyysrikokseen luovuttamalla syytteen alakohdissa 1-5 ja 8 yhtiön omaisuutta ilman hyväksyttävää syytä ja syytteen alakohdassa 6 lisäten yhtiön velvoitteita perusteettomasti

1) ostamalla yhtiölle 10.10.2008 hevosen U 10 000 eurolla ja 3.12.2008 puoliosuuden hevosesta M 30 000 eurolla sekä maksamalla hevosista aiheutuneita hoitokuluja 3.12.2008–14.4.2011 yhteensä 58 000 eurolla;

2) maksamalla 28.7.2009–2.9.2009 ulkomaanmatkoihin liittyneitä kuluja yhteensä 50 607 eurolla;

3) hankkimalla 27.5.–27.8.2009 irtaimistoa 100 791 eurolla A:n työsuhdeasuntoon;

4) antamalla 31.12.2008–14.4.2011 tytäryhtiölle lainaa yhteensä 220 000 euroa;

5) nostamalla yhtiöstä osinkoina 31.12.2008–20.2.2009 70 000 euroa ja 30.6.2009–20.4.2010 60 000 euroa;

6) hankkimalla 22.6.2010 yhtiöön 34 037,50 euron arvoisen Harley Davidson moottoripyörän, josta on aiheutunut yhtiölle noin 30 000 euron velvoite; sekä

8) maksamalla itselleen liian suurta palkkaa 1.7.2009–30.6.2010 yhteensä 60 516 euroa ja 30.6.2010–14.4.2011 yhteensä 69 578 euroa.

72. A:n syyksi luetun törkeän velallisen epärehellisyyden kohteena on ollut yhteensä 759 492 euron varallisuus. Syyksi luetulla menettelyllä A on aiheuttanut B:n Oy:n maksukyvyttömäksi tulemisen heinäkuussa 2009 tai pahentanut maksukyvyttömyyttä.

73. Velallisen epärehellisyyttä on pidettävä törkeänä jo yksin sen vuoksi, että sillä on tavoiteltu huomattavan suurta taloudellista hyötyä. Kokonaisarvostelussa on otettava huomioon myös se, että teko on toteutettu useilla eri vararikkoteoilla pitkähkön ajan kuluessa siten, että maksukyvyttömyyden riskiä on tietoisesti siirretty maksusuunnitelmin Verohallinnolle ja muille velkojille. Rikosta on myös kokonaisuutena arvostellen pidettävä törkeänä.

Rangaistus

74. Korkein oikeus hyväksyy rangaistuksen mittaamista koskevat käräjäoikeuden perustelut. Kun Korkein oikeus on kuitenkin lukenut A:n syyksi pienempään määrään varallisuutta kohdistuneen törkeän velallisen epärehellisyyden kuin käräjäoikeus, ja huomioon ottaen rikoksen tekemisestä kulunut huomattavan pitkä aika, Korkein oikeus pitää 2 vuoden vankeusrangaistusta oikeudenmukaisena seuraamuksena teosta. Rikoksen vakavuus ja A:n syyllisyys edellyttävät rangaistuksen tuomitsemista ehdottomana.

Liiketoimintakielto

75. Korkein oikeus hyväksyy liiketoimintakieltoa koskevat käräjäoikeuden perustelut. A on määrättävä liiketoimintakieltoon. Liiketoimintakieltoa määrättäessä on otettu huomioon, että A on ollut käräjäoikeuden tuomion jälkeen liiketoimintakiellossa 8.12.2016–13.1.2017.

Velallisen epärehellisyyden syyksilukemisen suhde menettämisseuraamukseen ja vahingonkorvaukseen

76. Syyttäjä on vastavalituksessaan hovioikeudessa vaatinut, että A määrätään menettämään valtiolle rikoksen tuottamana taloudellisena hyötynä 300 000 euroa. Korkeimman oikeuden suullisessa käsittelyssä syyttäjä on esittänyt vaatimuksen siinä muodossa, että menetettäväksi on tuomittava se määrä syyksiluettavien vararikkotekojen yhteismäärästä, jota ei määrätä vahingonkorvauksena asianomistajalle.

77. Kun hovioikeus on hylännyt syytteen kaikilta osin, sillä ei ole jutun lopputulos huomioon ottaen ollut aihetta lausua menettämisseuraamusta koskevasta vaatimuksesta. Menettämisseuraamusvaatimuksen esittäminen vasta hovioikeudessa on sallittua, kun rikosasiassa ei hovioikeudessa sovelleta prekluusiota (KKO 2018:83).

78. A on hovioikeudessa ja Korkeimmassa oikeudessa vastustanut menettämisseuraamusvaatimusta muun ohella sillä perusteella, että velallisen epärehellisyytenä ei voida lukea syyksi suurempaa rahamäärää, kuin mikä on ollut velkojille aiheutunut vahinko. Siten sanottu rikos ei myöskään ole voinut tuottaa tätä suurempaa taloudellista hyötyä, joka olisi tuomittavissa valtiolle menetetyksi.

79. Korkein oikeus on edellä eri syytekohtien yhteydessä jo todennut, että velallisen epärehellisyyden tunnusmerkistö edellyttää seuraustunnusmerkkinä maksukyvyttömyyden aiheuttamista tai pahentamista, ei sen sijaan vahingon aiheuttamista velkojille. Tämän vuoksi velallisen epärehellisyytenä syyksiluetussa teossa rikoksen kohteena olleen varallisuuden arvo voi ylittää velkojien saatavat ja vahingot. Siten valtiolle menetettäväksi rikoksen tuottamana hyötynä voi tulla tuomituksi se ylijäämä, jolla syyksiluettu rikos ylittää velkojille tuomittavat vahingonkorvaukset.

80. Menettämisseuraamus perustuu siihen lähtökohtaan, ettei rikos saa kannattaa. Tämä tarkoittaa toisaalta myös sitä, että tuomitun vahingonkorvausvelvollisuuden ylittävä hyöty voi tulla määrätyksi menetetyksi vain siltä osin, kuin rikoksentekijä on saanut teosta hyötyä itselleen. Menettämisseuraamusta ei ole tarkoitettu kokonaisrangaistusta ankaroittavaksi, eikä sen kohteena voi olla muu kuin tosiasiallisesti saatu hyöty (esimerkiksi KKO 2016:85, kohta 28 ja siinä mainitut ratkaisut). Menettämisseuraamuksen määrää koskevassa harkinnassaan tuomioistuin ei ole sidottu syyttäjän esittämän vaatimuksen enimmäismäärään eikä syyttäjän esittämään hyödyn laskentatapaan (KKO 2016:85, kohta 27).

81. Korkein oikeus toteaa, että esillä olevassa asiassa törkeänä velallisen epärehellisyytenä syyksi luetuissa osateoissa kohteena ollut varallisuusarvo on ollut määrältään yhteensä 759 492 euroa, kun esitetty vahingonkorvausvaatimus ja käräjäoikeudessa tuomittu vahingonkorvaus on puolestaan ollut 657 878,15 euroa. Siten syyksi luettu määrä ylittää vahingonkorvausvaatimuksen, ja menettämisseuraamus voisi näin ollen tulla tuomittavaksi.

82. Kun velallisen epärehellisyyden täyttää velallisen maksukyvyttömyyden aiheuttaminen, se tarkoittaa osaltaan myös sitä, ettei velallisen edustajan varallisuuspiiriin välttämättä siirry varallisuutta syyksi luetulla teolla. Tässä asiassa osassa syytekohdista, kuten osingonjaoissa ja palkanmaksussa, hyöty on kohdentunut riidattomasti A:lle. Muissa syytekohdissa A:n saama taloudellinen hyöty ei ole syytteen teonkuvauksesta todettavissa eikä yksilöitävissä. Vaatimusta ei ole muutoinkaan tarkemmin perusteltu. Korkein oikeus katsoo olevan selvää, etteivät muissa syytekohdissa syyksi luetut määrät voi kokonaisuudessaan olla A:n henkilökohtaisesti saamaa hyötyä. Korkein oikeus katsoo, ettei asiassa ole osoitettu A:lle syyksi luetun törkeän velallisen epärehellisyyden tuottaneen hänelle itselleen taloudellista hyötyä enemmän kuin mikä määrä hänet on velvoitettu korvaamaan asianomistajalle. Edellytyksiä menettämisseuraamuksen tuomitsemiselle ei siten ole.

Yksityisoikeudellinen vahingonkorvausvelvollisuus

83. Korkein oikeus on lukenut A:n syyksi pienempään rahamäärään kohdistuneen törkeän velallisen epärehellisyyden kuin käräjäoikeus. Syyksiluettu määrä ylittää kuitenkin edellä todetuin tavoin konkurssipesän vahingonkorvausvaatimuksen määrän. Asian näin päättyessä A:n velvollisuutta korvata konkurssipesälle rikoksella aiheutettu vahinko ei ole aihetta arvioida toisin kuin käräjäoikeuden tuomiossa korvausvelvollisuudesta on määrätty.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomio kumotaan lukuun ottamatta menettämisseuraamusvaatimuksen hylkäämistä. Asia jätetään käräjäoikeuden tuomion varaan sen tuomitsemien todistelukustannusten, vahingonkorvauksen ja oikeudenkäyntikulujen osalta.

A:n syyksi luetaan törkeä velallisen epärehellisyys 10.10.2008–14.4.2011.

A tuomitaan 2 vuoden vankeusrangaistukseen.

A määrätään liiketoimintakieltoon, joka alkaa 30.12.2020 ja päättyy 22.11.2023. Liiketoimintakiellon sisällöstä, sen rikkomisen seurauksista ja siihen liittyvistä velvollisuuksista on voimassa, mitä käräjäoikeuden tuomiossa on lausuttu.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Juha Häyhä, Jukka Sippo, Pekka Koponen, Mika Ilveskero ja Juha Mäkelä. Esittelijä Jukka Loiva.