Ennakkoratkaisupyyntö 22.4.2021

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

Oikeudenkäynnin kohde

1. Asiassa on kysymys tuotevastuuta koskevien jäsenvaltioiden lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten lähentämisestä 25.7.1985 annetun neuvoston direktiivin 85/374/ETY, sellaisena kuin se on muutettuna 10.5.1999 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 1999/34/EY (jäljempänä tuotevastuudirektiivi), 3 artiklan tulkinnasta. Artiklassa valmistajalla tarkoitetaan tuotteen tosiasiallisen valmistajan ohella myös sitä, joka varustamalla tuotteen nimellään, tavaramerkillään tai muulla erottuvalla tunnuksellaan esiintyy tuotteen valmistajana. Tarkemmin on kysymys siitä, onko valmistajana pidettävä sellaista yhtiötä, joka on sallinut varustaa tuotteen tavaramerkillään ja joka lisäksi omistaa sekä tuotteen valmistaneen että tuotetta markkinoineen yhtiön koko osakekannan.

Asian kannalta merkitykselliset tosiseikat

2. A (jäljempänä vakuutusyhtiö) on korvannut kotivakuutuksesta kuluttajalle tulipalon aiheuttaman vahingon 58 879,10 euroa. Kuluttaja oli tulipaloa edeltäneenä päivänä ostanut jälleenmyyjältä uuden Philips Saeco Xsmall HD8743/11 -merkkisen kahvinkeittimen. Palokunnan laatimassa onnettomuusselosteessa on arvioitu, että tulipalon oli aiheuttanut kyseinen kahvinkeitin.

3. Kahvinkeittimen on valmistanut Romaniassa italiainen yhtiö C, joka on alankomaalaisen B:n omistama tytäryhtiö. Kahvinkeitin ja sen pakkaus oli varustettu tunnuksilla ”Philips” ja ”Saeco”, jotka ovat B:lle rekisteröityjä tavaramerkkejä. B:llä on Suomessa tytäryhtiö D, joka markkinoi Philips-tavaramerkillä varustettuja kodinkoneita, muun muassa kyseistä kahvinkeitintä. Kahvinkeittimessä oli CE-kilpi, jossa oli tunnus ”Saeco”, osoite Italiaan ja teksti ”Made in Romania”.

Vahingonkorvausoikeudenkäynti

4. Vakuutusyhtiö on nostanut B:tä vastaan käräjäoikeudessa kanteen, jossa se on vaatinut korvausta tuotevahingosta. Vakuutusyhtiö oli kotivakuutuksesta korvannut kuluttajalle tulipalosta aiheutuneen vahingon, minkä johdosta kuluttajan oikeus vaatia korvausta tuotevahingosta oli siirtynyt vakuutusyhtiölle. Vakuutusyhtiö on katsonut B:n olevan vastuussa tuotevahingosta, koska B omisti C:n osakkeet ja koska kahvinkeitin oli varustettu B:n tavaramerkeillä. Lisäksi kahvinkeitintä oli markkinoitu sekä B:n suomenkielisillä internetsivuilla että sen tytäryhtiö D:n sivuilla.

5. B on kiistänyt kanteen. B:n mukaan se ei ollut kahvinkeittimen valmistaja.

6. Käräjäoikeus on todennut, että kahvinkeitintä oli markkinoitu D:n internetsivuilla. Lisäksi B:n suomenkielisillä internetsivuilla oli mainittu, että Suomesta ostetuilla tuotteilla oli Philipsin kansainvälinen takuu. Käräjäoikeus on katsonut, että B oli markkinoinut tavaramerkillään varustettua kahvinkeitintä Suomessa. Se oli vastuussa tuotteen puutteellisesta turvallisuudesta aiheutuneesta vahingosta. Katsottuaan tuotteen olleen puutteellinen turvallisuudeltaan sekä todettuaan puutteellisen turvallisuuden ja vahingon välisen syy-yhteyden käräjäoikeus on hyväksynyt kanteen.

7. B on hakenut käräjäoikeuden tuomioon muutosta hovioikeudelta. Hovioikeus on katsonut jääneen näyttämättä, että B olisi markkinoinut kahvinkeitintä omanaan Suomessa. Hovioikeus on katsonut, että B ei ollut vastuussa tuotevahingosta, ja hylännyt kanteen.

8. Korkein oikeus on myöntänyt vakuutusyhtiölle valitusluvan kysymyksestä, onko B tuotevastuulain nojalla vastuussa sen tavaramerkillä varustetun ja sen tytäryhtiön valmistaman kahvinkeittimen aiheuttamasta vahingosta.

Sovellettavat säännöt

9. Tuotevastuudirektiivin johdanto-osan neljännen perustelukappaleen mukaan kuluttajien suojaamiseksi vastuun tulisi koskea jokaista tuotantoon osallistuvaa valmistajaa, jonka valmistama lopputuote tai osatuote taikka toimittama raaka-aine on turvallisuudeltaan puutteellinen; samasta syystä vastuun tulisi koskea maahantuojaa, joka tuo tuotteen yhteisöön, ja sitä, joka esiintyy valmistajana varustamalla tuotteen nimellään, tavaramerkillään tai muulla erottuvalla tunnuksellaan taikka joka toimittaa tuotteen, jonka valmistajaa ei voida tunnistaa. Viidennen perustelukappaleen mukaan kuluttajien suojaamiseksi tulisi tilanteissa, joissa useat henkilöt ovat vastuussa samasta vahingosta, vahinkoa kärsineen voida vaatia täyttä korvausta keneltä tahansa heistä.

10. Direktiivin 1 artiklassa säädetään, että valmistaja vastaa vahingosta, joka aiheutuu hänen tuotteensa puutteellisesta turvallisuudesta.

11. Direktiivin 3 artiklan 1 kohdan mukaan valmistajalla tarkoitetaan lopputuotteen valmistajaa, raaka-aineen tuottajaa ja osatuotteen valmistajaa sekä sitä, joka varustamalla tuotteen nimellään, tavaramerkillään tai muulla erottuvalla tunnuksellaan esiintyy tuotteen valmistajana.

12. Tuotevastuudirektiivi on saatettu Suomessa voimaan tuotevastuulailla. Tuotevastuulain 5 §:n mukaan kyseisen lain mukainen vahingonkorvausvelvollisuus on ensinnäkin sillä, joka on valmistanut tai tuottanut vahinkoa aiheuttaneen tuotteen (1 kohta). Lisäksi korvausvelvollisuus on sillä, joka on markkinoinut vahinkoa aiheuttanutta tuotetta omanaan, jos tuote on varustettu hänen nimellään, tavaramerkillään tai muulla erottuvalla tunnuksellaan (3 kohta).

13. Vahingonkorvausvelvollisia määrittävä tuotevastuulain 5 § poikkeaa kirjoitustavaltaan tuotevastuudirektiivin 3 artiklasta. Tuotevastuudirektiivin tarkoituksena on ollut yhdenmukaistaa täydellisesti vahingonkorvausvastuussa olevien henkilöiden piiri. Kansallisesti ei voida asettaa vaatimuksia, jotka supistaisivat tai laajentaisivat 3 artiklassa säädettyä henkilöllistä soveltamisalaa. Tuotevastuulakia on siten tulkittava ja sovellettava ottaen huomioon tuotevastuudirektiivi ja sitä koskeva unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö. Kansallinen tuomioistuin on velvollinen tulkitsemaan kansallista lainsäädäntöä mahdollisimman pitkälle direktiivin sanamuodon ja tarkoituksen mukaisesti, jotta direktiivissä tarkoitettu tulos saavutettaisiin.

Ennakkoratkaisupyynnön tarve

14. Korkeimman oikeuden käsiteltävänä on tuotevastuuta koskeva asia, jossa perustellun ratkaisun antaminen edellyttää tuotevastuudirektiivin 3 artiklan 1 kohdan tulkintaa.

15. Unionin tuomioistuin on katsonut, ettei tuotevastuudirektiivin 1 ja 3 artiklassa, joissa määritellään valmistajan käsite, tyydytä sääntelemään valmistajan vastuuta turvallisuudeltaan puutteellisesta tuotteesta, vaan osoitetaan tuotanto- ja jakeluprosessiin osallistuneista elinkeinonharjoittajista se, jolle direktiivillä luotu vastuu kuuluu. Myös ne henkilöt, joilta vahingon kärsineellä on oikeus hakea korvausta direktiivillä säädetyssä vastuujärjestelmässä, on määritetty kyseisessä 1 ja 3 artiklassa tyhjentävästi (tuomio 10.1.2006, Skov ja Bilka, EU:C:2006:6, C-402/03, 30, 32 ja 33 kohta).

16. Korkein oikeus katsoo olevan tulkinnanvaraista, mitä tuotevastuudirektiivin 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitetaan sillä, että tuotteen nimellään, tavaramerkillään tai muulla erottuvalla tunnuksellaan varustanut taho esiintyy tuotteen valmistajana. Kysymys on siitä, edellytetäänkö tavaramerkillä varustamisen ohella joitakin muita kriteerejä, jotta tavaramerkin haltijan katsotaan esiintyneen tuotteen valmistajana. Jos tällaisia lisäkriteerejä edellytetään, tulkintaa tarvitaan myös niiden sisällöstä ja arviointitavasta. Unionin tuomioistuin ei ole antanut ratkaisuja, jotka selventäisivät tavaramerkin käyttämiseen perustuvan tuotevastuun henkilöllistä ulottuvuutta.

Kysymysten taustaa

17. Tuotevastuudirektiivin 3 artiklan 1 kohdasta ei ilmene, mitä kohdassa tarkoitetulta valmistajana esiintymiseltä mahdollisesti edellytetään sen lisäksi, että elinkeinonharjoittaja on varustanut tuotteen nimellään, tavaramerkillään tai muulla erottuvalla tunnuksellaan. Johdanto-osan neljännessä perustelukappaleessa käytetty sanamuoto ”sitä, joka esiintyy valmistajana varustamalla tuotteen nimellään, tavaramerkillään…” näyttäisi viittaavan siihen, että tavaramerkin käyttäminen yksin riittäisi siihen, että tavaramerkin haltijaa pidettäisiin artiklassa tarkoitettuna valmistajana.

18. Kuluttajansuojan kannalta tällainen yksinkertaisesti todennettavissa oleva vastuuperuste olisi selkeä, ja sitä voidaan puoltaa myös tavaramerkkeihin yleisesti liittyvillä näkökohdilla. Tavaramerkin tarkoituksena on, että sen avulla kuluttaja voi ostopäätöstä tehdessään helposti valita tuotteen, joka laadultaan ja ominaisuuksiltaan vastaa hänen tarpeitaan. Tavaramerkki ilmaisee tuotteen alkuperän. Vaikka tavaramerkki ei suoraan osoita tuotteen tosiasiallista valmistajaa, se ilmaisee sen yrityksen, joka valvoo tavaramerkillä varustettujen tuotteiden valmistusta ja vastaa niiden laadusta. Tavallinen keino hyödyntää tavaramerkin tuottamaa yksinoikeutta onkin sallia se, että joku toinen valmistaa tuotteen ja varustaa sen tavaramerkillä.

19. Tuotevastuudirektiivistä tai unionin tuomioistuimen ratkaisukäytännöstä ei edellä todetulla tavalla ole saatavissa viitteitä siitä, mitkä muut seikat, kuten markkinointitoimet, voisivat olla merkityksellisiä arvioitaessa sitä, onko tavaramerkin haltija esiintynyt tuotteen valmistajana. Pikemmin kuin aktiivisia lisätoimia esiintymisen tueksi voidaan ajatella eräitä vastuun poissulkevia tekijöitä. Tällainen tilanne voisi syntyä, jos tuotteesta selvästi ilmenee, että valmistaja on jokin muu yritys kuin tavaramerkin haltija. Arvioinnissa voitaisiin tällöin antaa merkitystä sille, millaisen vaikutelman keskivertokuluttaja on perustellusti voinut saada tuotteen valmistajasta tuotteeseen merkitystä tavaramerkistä tai muusta tunnuksesta ja muusta tuotetta koskevasta materiaalista.

20. Korkeimman oikeuden ratkaistavana olevassa asiassa on kysymys tilanteesta, jossa konsernin tytäryhtiö on valmistanut tuotteen ja tuote on varustettu konsernin nimeä kuvaavalla tavaramerkillä, joka on rekisteröity emoyhtiön hallintaan, ja tuotetta myöhemmin markkinoi konsernin toinen tytäryhtiö.

21. Unionin tuomioistuin on tulkitessaan direktiivin 11 artiklaa katsonut, että kun yksi jakeluketjun lenkeistä on läheisesti sidoksissa valmistajaan, kuten esimerkiksi sellaisessa tilanteessa, jossa kyseessä on valmistajan kokonaan omistama tytäryhtiö, on määritettävä, seuraako kyseisestä liitynnästä se, että kyseinen yksikkö on tosiasiassa osallisena asianomaisen tuotteen valmistusprosessissa. Tällaista läheistä suhdetta koskeva arviointi on tehtävä kiinnittämättä huomiota siihen, onko kyse erillisistä oikeushenkilöistä. Merkityksellistä on sitä vastoin se, onko kyse erilaista tuotantotoimintaa harjoittavista yrityksistä vai päinvastoin yrityksistä, joista yksi, eli tytäryhtiö, toimii ainoastaan emoyhtiön valmistaman tuotteen jakelijana tai varastoijana. Kansallisten tuomioistuinten asiana on kunkin tapauksen olosuhteet ja niiden käsiteltäväksi saatettuihin asioihin liittyvät tosiasialliset tilanteet huomioon ottaen määrittää, ovatko valmistajan ja muun yksikön väliset yhteydet niin läheiset, että valmistajan käsite kattaa myös viimeksi mainitun yksikön. (tuomio 9.2.2006, O’Byrne, EU:C:2006:93, C-127/04, 29 ja 30 kohta)

22. Viitattu ennakkoratkaisu on annettu erityistilanteessa, jossa oikeudenkäynnissä tapahtuvan asianosaisseuraannon sijasta on tullut esille mahdollisuus vastuutahon määrittämiseen samaan konserniin kuuluvien yhtiöiden samaistamisen kautta. Yleisesti voi kuitenkin todeta, että vahingon kärsineen kuluttajan on usein vaikeaa esittää selvitystä tuotteeseen merkityn tavaramerkin haltijan ja tuotteen tuotanto- ja jakeluketjun yksiköiden välisistä yhteyksistä.

23. Kuluttajalla on oikeus valita, mihin valmistajana pidettävään yhtiöön hän kohdistaa korvausvaatimuksensa. Tuotevastuun toteutumisen kannalta kuluttajalla on intressi saada yhtäältä vastuutaho helposti tunnistettua tavaramerkin tai muiden ulkoisesti havaittavien seikkojen perusteella ja toisaalta myös saada vaatimuksensa kohdistettua vastuukykyiseen yhtiöön konsernissa. Tavaramerkin haltijan ja tuotteen tosiasiallisen valmistajan rinnakkaista vastuuta voidaan pitää erityisen perusteltuna tapauksessa, jossa tavaramerkin haltija ja tuotteen valmistaja kuuluvat samaan konserniin ja konserni esiintyy kuluttajaan nähden yhtenä toimijana.

24. Asiassa ei toisaalta ole väitetty, että kysymys olisi tilanteesta, jossa organisaatiorakenteen kautta pyrittäisiin välttämään korvausvastuu tai jossa korvausta ei olisi mahdollista saada tuotteen valmistaneelta yhtiöltä. Valmistajan käsitteen suppeampaa tulkintaa voisi tällaisessa tilanteessa puoltaa se, että se johtaisi vastuun kohdentamiseen tuotteen valmistaneeseen yhtiöön, jolla on parhaat mahdollisuudet estää vastaavien tuotevahinkojen syntyminen.

Ennakkoratkaisukysymykset

Korkein oikeus on varattuaan asianosaisille tilaisuuden lausua ennakkoratkaisupyynnön sisällöstä päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää Euroopan unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

1. Edellyttääkö tuotevastuudirektiivin 3 artiklan 1 kohdassa säädetty valmistajan määritelmä sitä, että se, joka on varustanut tuotteen tai sallinut sen varustamisen nimellään, tavaramerkillään tai muulla erottuvalla tunnuksellaan, myös jollakin muulla tavalla esiintyy tuotteen valmistajana?

2. Mikäli vastaus ensimmäisen kysymyksen on myöntävä, mitkä ovat sellaisia seikkoja, joiden perusteella tuotteen valmistajana esiintymistä on arvioitava? Onko tässä arvioinnissa merkitystä sillä, että tuotteen on valmistanut tavaramerkin haltijan tytäryhtiö ja että tuotetta on markkinoinut sen toinen tytäryhtiö?

Saatuaan ennakkoratkaisun Korkein oikeus antaa asiassa tuomion.

KORKEIN OIKEUS

Marjut Jokela, Jarmo Littunen, Mika Huovila, Päivi Hirvelä, Kirsti Uusitalo
Esittelijä Minna Heikinsalmi