KKO:2023:73

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Itä-Uudenmaan käräjäoikeuden tuomio 5.12.2019 nro 19/153929

Käräjäoikeus luki A:n syyksi törkeän velallisen epärehellisyyden ja B:n syyksi avunannon A:n törkeään velalliseen epärehellisyyteen. A oli tosiasiallisena toimijana ja määräysvallan käyttäjänä C Oy:ssä ottanut yhtiön tililtä varoja pyytämällä B:tä nostamaan 10.8.2011–20.1.2012 yhtiön tililtä varoja yhteensä 161 500 euroa ja luovuttamaan ne suoraan tai kolmannen henkilön välitykselle A:lle. Näistä varoista A oli käyttänyt 116 594,82 euroa muuhun tarkoitukseen kuin yhtiön hyväksi. Näin menettelemällä A oli tietoisena siitä, että menettely oli omiaan johtamaan C Oy:n taloudelliseen kriisitilanteeseen, aiheuttanut yhtiön maksukyvyttömyyden sekä tavoitellut huomattavaa hyötyä. B oli menettelyllään edistänyt A:n tekoa.

Käteisnostoista 116 594,82 euroa oli yhtiön kirjanpidossa kirjattu saatavaksi, koska niistä ei ollut esitetty hyväksyttävää tositetta. Yhtiö oli asetettu konkurssiin 10.9.2012, jolloin sen velat olivat olleet 106 132,49 euroa ja varat 1,43 euroa. Konkurssia oli jatkettu julkisselvityksenä. Todeten velkoihin sisältyneen verovelan osaksi vanhentuneeksi käräjäoikeus totesi pesäluettelon ja julkisselvittäjän ilmoituksen perusteella C Oy:n velkojen määräksi 73 843 euroa.

Jos tekoa ei olisi tapahtunut, pesässä olisi ollut konkurssiin asettamishetkellä varoja 116 594 euroa. Koska konkurssia oli jatkettu julkisselvityksenä, konkurssikustannukset maksetaan valtion varoista. Jos pesään kertyy myöhemmin varoja, valtion maksamat kustannukset peritään takaisin valtiolle ennen kuin velkojille maksetaan jako-osuuksia. Näin ollen velkojien suhteelliset jako-osuudet vastasivat velkojien saatavien määriä.

Käräjäoikeus velvoitti A:n ja B:n yhteisvastuullisesti korvaamaan C Oy:n konkurssipesälle aiheuttamansa vahingon 116 594,82 euroa.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Nina Hotti ja lautamiehet.

Helsingin hovioikeuden tuomio 22.12.2021 nro 21/155162

A ja B valittivat hovioikeuteen ja vaativat, että rikokseen perustuva korvausvelvollisuus hylätään ja A toissijaisesti, että korvausvelvollisuutta alennetaan.

Hovioikeus totesi, että osakeyhtiö on omistajastaan erillinen oikeushenkilö, jolla on oma itsenäinen varallisuuspiirinsä ja josta varojen jakaminen on sallittua vain osakeyhtiölain 13 luvussa säädetyin edellytyksin. Siten niissä tapauksissa, joissa velallisen epärehellisyys on tehty siirtämällä varoja ilman hyväksyttävää syytä osakeyhtiöstä, rikoksella aiheutetun vahingon määränä on lähtökohtaisesti pidettävä yhtiöstä ilman hyväksyttävää syytä siirrettyjen varojen määrää. Mikäli yhtiön puolesta rikosoikeudenkäynnissä käyttää puhevaltaa konkurssipesä, vahingonkorvaus tuomitaan maksettavaksi konkurssipesälle, joka jakaa saadut varat konkurssilain 18 luvun säännösten mukaisesti konkurssimenettelystä aiheutuneiden kustannusten ja muiden massavelkojen maksamisen jälkeen jako-osuuksina velkojille. Mikäli konkurssipesässä on velkojen maksamisen jälkeenkin varoja, nämä varat kuuluvat velallisena olevalle osakeyhtiölle. Osakeyhtiölain 20 luvun 1 §:n 2 momentin perusteella osakeyhtiö katsotaan nimittäin purkautuneeksi vain niissä tilanteissa, joissa konkurssin päättyessä yhtiöllä ei ole omaisuutta jäljellä taikka sen käytöstä on määrätty konkurssissa.

C Oy:n konkurssipesä oli vaatinut vahingonkorvauksena yhtiön tililtä perusteettomasti nostettujen varojen määrän 116 594,82 euroa. Asiassa ei siten ollut arvioitavana, olivatko A tai B aiheuttaneet menettelyllään muuta lisävahinkoa, kuten konkurssikustannuksia, mikä olisi tullut ottaa huomioon vahingonkorvausta määrättäessä. Koska C Oy on A:han ja B:hen nähden erillinen oikeushenkilö, jolla on oma varallisuuspiirinsä, C Oy:n velkojen määrällä ei ollut merkitystä A:n ja B:n vahingonkorvausta määrättäessä. Ottaen huomioon, että edellä mainituilla varojen nostoilla oli aiheutettu C Oy:n maksukyvyttömyys, menettelyllä oli aiheutettu C Oy:lle vastaavan suuruinen taloudellinen vahinko, jonka A ja B olivat velvollisia yhteisvastuullisesti korvaamaan C Oy:n konkurssipesälle. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomion lopputulosta.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Liisa Lehikoinen, Kaarlo Hakamies ja Otto Ollikainen (eri mieltä).

Eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos Ollikainen totesi konkurssipesällä olevan oikeus saada vahingonkorvausta siihen määrään asti, että kaikki velkojat eli rikoslain 39 luvun 9 §:n 2 momentin mukaiset asianomistajat saavat täyden suorituksen saatavilleen. Konkurssipesään tuomittavaa vahingonkorvauksen määrää ei siten voitu perustaa siihen, että mahdollinen ylijäämä jaetaan osakkeenomistajille, jotka eivät ole velallisen epärehellisyyden asianomistajia ja joiden puhevaltaa konkurssipesä ei voi käyttää.

Muutoin vahingonkorvaus määräytyisi eri tavalla siitä riippuen, käyttääkö rikosprosessissa asianomistajien puhevaltaa konkurssihallinto vai kukin velkoja itsenäisesti.

Hovioikeudenneuvos Ollikainen katsoi C Oy:n velkojen määräksi 73 843 euroa, luki myös arvioidut pesänhoitokulut osaksi aiheutettua vahinkoa ja alensi A:n ja B:n vahingonkorvausvelvollisuuden määräksi 90 000 euroa.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle ja B:lle myönnettiin valituslupa oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 3 §:n 2 momentin 1 kohdan nojalla rajoitettuna koskemaan hovioikeuden ratkaisua siltä osin kuin heidät on tuomittu maksamaan vahingonkorvausta. Muilta osin valituslupaa ei myönnetty, ja hovioikeuden tuomio jäi näiltä osin pysyväksi.

A vaati valituksessaan, että korvausvaatimus hylätään tai toissijaisesti tuomittua korvausvelvollisuutta alennetaan.

B vaati valituksessaan, että hänet vapautetaan korvausvelvollisuudesta tai että toissijaisesti sitä sovitellaan.

C Oy:n konkurssipesä vaati, että valitukset hylätään.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta ja käsittely alemmissa oikeuksissa

1. C Oy:n hallituksen varajäsen B on nostanut yhtiön pankkitililtä 10.8.2011–20.1.2012 yhteensä 161 500 euroa ja toimittanut nostetut rahavarat suoraan tai erään kolmannen henkilön välityksellä yhtiön tosiasiallista määräysvaltaa käyttäneelle A:lle. Näistä varoista A:n on katsottu käyttäneen 116 594,82 euroa muuhun kuin yhtiön hyväksi ja yhtiön kirjanpitoon on kirjattu tätä määrää vastaavat saamiset. Yhtiö on asetettu konkurssiin 10.9.2012, jolloin yhtiöllä on ollut velkoja 106 132,49 euroa ja varoja 1,43 euroa. Yhtiön konkurssia on jatkettu julkisselvityksenä, jossa velkojien saatavien yhteismääräksi on todettu 73 843 euroa.

2. Käräjäoikeus on tältä osin pysyväksi jääneellä tuomiollaan katsonut A:n aiheuttaneen yhtiön maksukyvyttömyyden mainitulla menettelyllä ja lukenut hänen syykseen törkeän velallisen epärehellisyyden. B:n syyksi käräjäoikeus on lukenut avunannon A:n törkeään velallisen epärehellisyyteen.

3. Käräjäoikeus on konkurssipesän vaatimuksen mukaisesti velvoittanut A:n ja B:n yhteisvastuullisesti korvaamaan yhtiön konkurssipesälle yhtiöstä perusteettomasti nostetut varat 116 594,82 euroa korkoineen. Hovioikeus ei ole muuttanut käräjäoikeuden tuomion lopputulosta tältä osin.

Korkeimmassa oikeudessa ratkaistavana oleva kysymys

4. Korkeimmassa oikeudessa on ratkaistavana kysymys A:n ja B:n yksityisoikeudellisesta suoritusvelvollisuudesta konkurssipesälle. Erityisesti kysymys on siitä, onko konkurssipesällä oikeus vastaajilta vaatimaansa määrään siltä osin kuin se ylittää velkojien saatavien yhteismäärän.

Sovellettavat säännökset

5. Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 3 luvun 1 §:n mukaan syyteasian yhteydessä voidaan ajaa syytteessä tarkoitetusta rikoksesta johtuvaa yksityisoikeudellista vaatimusta.

6. Rikoslain 39 luvun 9 §:n 2 momentin mukaan velallisen epärehellisyyden, törkeän velallisen epärehellisyyden ja velkojansuosinnan asianomistajia ovat velallisen teon aikaiset tunnetut velkojat. Saman pykälän 3 momentin mukaan jos velallisen konkurssipesällä on määrätty hallinto, se käyttää asianomistajien puhevaltaa velallisen rikosta koskevassa jutussa. Yksittäisellä velkojalla on kuitenkin oikeus itsenäisesti käyttää puhevaltaa omasta puolestaan.

Korkeimman oikeuden arviointi

Konkurssipesän vaatimuksen oikeudellinen peruste

7. Konkurssipesän oikeus vaatimusten esittämiseen velallisen rikoksen yhteydessä voi perustua siihen, että konkurssipesä käyttää asianomistajana olevien velkojien puhevaltaa rikoslain 39 luvun 9 §:n 2 ja 3 momentin perusteella.

8. Konkurssipesä voi rikosasian yhteydessä esittää myös sellaisia rikoksesta johtuvia vaatimuksia, joiden esittämiseen sillä on oikeus yhtiöltä siirtyneeseen asiavaltuuteensa perustuen. Tällainen vaatimus voi olla esimerkiksi osakeyhtiölain 13 luvun 4 §:n mukainen vaatimus laittomaan varojenjakoon perustuvien varojen palauttamisesta. Esittäessään tällaisia vaatimuksia konkurssipesä ei käytä velkojien puhevaltaa.

9. Tässä asiassa konkurssipesä on otsikoinut vaatimuksensa asianomistajan vaatimukseksi ja vaatinut, että vastaajat velvoitetaan korvaamaan yhteisvastuullisesti konkurssipesälle yhtiön tililtä perusteettomasti nostetut varat 116 594,86 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen. Vaatimus on siten sanamuotonsa perusteella lähinnä ymmärrettävissä konkurssipesän rikosasian asianomistajana esittämäksi vahingonkorvausvaatimukseksi, ja käräjäoikeus onkin tuomiossaan nimenomaisesti todennut konkurssipesän esittävän vaatimuksia rikoslain 39 luvun 9 §:n 3 momenttiin perustuen. Konkurssipesä ei ole hovioikeudessa riitauttanut käräjäoikeuden tekemää tulkintaa, eikä se ole Korkeimmassa oikeudessa perustellut vaatimustaan yhtiöoikeudelliseen palauttamisvelvollisuuteen viittaavilla perusteilla. A on oikeudenkäynnin aikana selvästi tulkinnut konkurssipesän tarkoittaneen vaatia vahingonkorvausta velallisen epärehellisyysrikoksen asianomistajana, eikä B ole vastauksissaan esittänyt mitään, jonka voi tulkita vastaukseksi palauttamisvaatimukseen. Asianosaistenkaan kesken ei näin ollen vallitse epäselvyyttä konkurssipesän asiassa esittämän yksityisoikeudellisen vaatimuksen oikeudellisesta perusteesta.

10. Konkurssipesä on siten käyttänyt asiassa velallisen epärehellisyyden asianomistajina olevien velkojien puhevaltaa vaatimalla vahingonkorvausta. Näin ollen konkurssipesän vaatimusta on arvioitava tältä pohjalta eikä yhtiöoikeudellisena taikka muunakaan yhtiöltä siirtyneeseen asiavaltuuteen perustuvana varojen palauttamista koskevana vaatimuksena.

Vahingonkorvausvaatimuksen arviointi

11. Velallisen epärehellisyysrikoksella suojataan velkojien etua, ja rikoksella mahdollisesti aiheutuva vahinko kohdistuu velkojiin. Velkojille voi aiheutua ainoastaan niiden saatavien määrää vastaava vahinko. Velallisen epärehellisyyden tunnusmerkistön täyttyminen ei kuitenkaan edellytä sitä, että teolla on aiheutettu velkojille vahinkoa. Tämän vuoksi velallisen epärehellisyytenä syyksiluetussa teossa rikoksen kohteena olleen varallisuuden arvo voi ylittää velkojien saatavat ja vahingot. (KKO 2020:101, kohta 79.)

12. Kun vahinkoa on aiheutettu, asianomistajilla on mahdollisuus vaatia rikosasian yhteydessä vahingonkorvausta. Yleisten vahingonkorvausoikeudellisten periaatteiden mukaisesti vahingonkärsijällä on oikeus täyteen korvaukseen aiheutetusta vahingosta. Jos vahinkoa ei kuitenkaan aiheuteta, teko ei voi johtaa yksityisoikeudelliseen korvausvelvollisuuteen. Sen sijaan vararikkotekojen tuottama taloudellinen hyöty, joka ylittää velkojille tuomittavat vahingonkorvaukset, voidaan tällaisessa tilanteessa tuomita valtiolle menetetyksi (KKO 2020:101, kohta 79).

13. A:n syyksi on käräjäoikeuden tältä osin pysyväksi jääneellä tuomiolla luettu törkeä velallisen epärehellisyys ja B:n syyksi avunanto A:n rikokseen. He ovat siten syyksi luettujen rikosten perusteella velvollisia korvaamaan velkojille aiheuttamansa vahingon. Käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa heidät on velvoitettu korvaamaan konkurssipesälle perusteettomien nostojen perusteella 116 594,82 euroa. Velkojien saatavien määrä on kuitenkin ollut kyseistä määrää alhaisempi. Kun suoritusvelvollisuus perustuu velkojille aiheutuneen vahingon korvaamiseen, eikä asiassa ole ollut kysymys rikoksen tuottaman taloudellisen hyödyn valtiolle menettämistä koskevasta vaatimuksesta, ei korvausvelvollisuuden määrä voi ylittää pesän velkojen kokonaismäärää. Konkurssipesä ei ole väittänyt, että sille olisi aiheutunut A:n ja B:n menettelystä muuta vahinkoa kuin se, joka perustuu mainittujen saatavien jäämiseen maksamatta, tai vaatinut korvausta tällaisen vahingon perusteella. Arvioitavaksi ei siten tässä tapauksessa tule esimerkiksi se, onko konkurssipesällä oikeus korvaukseen konkurssikustannuksista.

14. Johtopäätöksenään Korkein oikeus katsoo, että konkurssipesän vaatimus on perusteeton siltä osin kuin se ylittää yhtiön velkojien saatavien kokonaismäärän.

15. Julkisselvittäjä on Korkeimmalle oikeudelle antamassaan vastauksessa täsmentänyt, että velkojen kokonaismäärä on 69 550,45 euroa. Tähän määrään sisältyvät Verohallinnon viivästymisseuraamukset ovat myös rikoksella aiheutettua vahinkoa.

16. Perusteita B:n vaatimalle korvausvelvollisuuden sovittelulle ei ole.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan.

A:n ja B:n korvausvelvollisuutta alennetaan ja heidät velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvaamaan C Oy:n konkurssipesälle hovioikeuden tuomitseman 116 594,82 euron asemesta 69 550,45 euroa hovioikeuden tuomitsemine korkoineen.

Muilta osin hovioikeuden tuomiota ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Jukka Sippo, Ari Kantor, Mika Ilveskero, Timo Ojala ja Alice Guimaraes-Purokoski. Esittelijä Johannes Koskenniemi.