KKO:2020:58

L yhteistoiminnasta yrityksissä 7 §, 46 § ja 50 §

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Asian tausta

A, B, C, D, E, F, G, H, I, J ja K (jäljempänä kantajat) olivat työskennelleet L Oyj:n (jäljempänä myös yhtiö) palveluksessa toistaiseksi voimassa olevissa työsuhteissa. C, D, F ja G olivat toimineet lennonneuvonnan tehtävissä Vantaalla sijaitsevassa lennonneuvontapalveluiden yksikössä ja muut kantajat lennonjohto-operaattoreina Tampereella sijainneessa Suomen aluelennonjohdossa.

Yhtiö oli 25.4.2013 antanut Suomen aluelennonjohtoa ja sen yhteydessä toimivia tukitoimia koskevan yhteistoimintaneuvotteluesityksen, ja neuvotteluja oli käyty 3.5.2013 ja 12.8.2013 välisenä aikana. Neuvotteluesityksen mukaan neuvottelut koskivat mahdollista aluelennonjohdon ja sen yhteydessä toimivien tukitoimien siirtämistä Tampereelta Helsinki-Vantaalle. Neuvottelujen tuloksena yhtiö oli 2.12.2013 ilmoittanut päätöksestä vähentää henkilöstöä ja perustaa aluelennonjohto Vantaalle.

Yhtiö oli 25.4.2013 antanut myös lennonneuvontapalveluita koskevan yhteistoimintaneuvotteluesityksen, ja neuvotteluja oli käyty 3.5.2013 ja 1.7.2013 välisenä aikana. Neuvotteluesityksen mukaan neuvottelujen aiheena oli yhtiön suunnitelma tuottaa lennonneuvontapalveluja yhteisyrityksessä tai hankkia ne alihankintana sekä yhdistää jäljelle jäävät lennonneuvontapalvelut Helsinki-Vantaan lennonjohdon yhteyteen. Neuvottelujen tuloksena yhtiö oli 2.12.2013 ilmoittanut henkilöstön vähentämistä ja töiden organisointia koskevasta päätöksestä.

Yhtiö oli 1.5.2014 irtisanonut kantajien sekä kolmen muun työntekijän työsopimukset.

Kanne ja vastaus Vantaan käräjäoikeudessa

Kantajat vaativat kanteessaan, että yhtiö velvoitetaan suorittamaan heille yhteistoiminnasta yrityksissä annetun lain (yhteistoimintalaki) 62 §:ssä tarkoitettua hyvitystä. He katsoivat, että edellä mainituissa yhteistoimintaneuvotteluissa käsitellyillä asioilla oli ollut sama peruste ja ne olivat liittyneet siinä määrin toisiinsa, että ne olisi tullut käsitellä yksissä neuvotteluissa kaikkien niiden henkilöstöryhmien edustajien kanssa, joita suunnitellut irtisanomistoimenpiteet koskettivat. Kun neuvottelut oli käyty erikseen, aluelennonjohdon neuvotteluihin osallistunut henkilöstöryhmän edustus ei ollut tullut tietoiseksi kaikista lennonneuvonnan neuvotteluissa käsitellyistä seikoista. Yhtiö oli molemmissa neuvotteluissa kilpailuttanut henkilöstöä suostumaan siihen, että neuvotteluissa edustettuna ollut ryhmä tekisi toisten neuvottelujen alaista työtä aikaisempien töidensä lisäksi.

Yhtiö vaati kanteen hylkäämistä. Se katsoi toimineensa yhteistoimintalain mukaisesti järjestäessään kahdet erilliset neuvottelut. Vaikka molemmissa neuvotteluissa oli ollut kysymys alan kannattavuusvaatimuksista johtuneesta tarpeesta tehostaa toimintaa, neuvottelut olivat koskeneet eri toimenpiteitä ja eri henkilöpiirejä. Kummissakin neuvotteluissa olivat olleet edustettuina ne henkilöstöryhmät, joita käsiteltävät asiat koskivat. Lennonneuvojien tekemää vaihtoehtoista esitystä, jonka mukaan osa aluelennonjohdon operaattoreiden tehtävistä hoidettaisiin jatkossa osana lennonneuvojien työtä, oli käsitelty myös aluelennonjohtoa koskeneissa neuvotteluissa.

Käräjäoikeuden tuomio 23.12.2016 nro 16/21492

Käräjäoikeus totesi, että molempien yhteistoimintaneuvottelujen perusteena oli ollut lennonvarmistusliiketoiminnan kannattavuuden parantaminen. Aluelennonjohdon neuvotteluissa oli ollut kysymys aluelennonjohdon siirtämisestä Helsinki-Vantaalle ja lennonneuvonnan neuvotteluissa käytännössä työn siirtämisestä tehtäväksi Viroon. Neuvottelut oli siksi voitu aloittaa erikseen. Kuitenkin neuvottelujen yhdistämistä voitiin puoltaa, jos samaan aikaan käydyissä neuvotteluissa eri työntekijäryhmien kanssa oli samojen perusteiden vuoksi käsitelty samoja säästö- ja toimenpidevaihtoehtoja, jotka olivat voineet vaikuttaa molempiin ryhmiin.

Todisteina esitetyt neuvottelupöytäkirjat osoittivat, että aluelennonjohto oli esittänyt lennonneuvontapalvelujen siirtämistä Tampereelle ja lennonneuvonta aluelennonjohdon operaattoreiden tehtävien yhdistämistä lennonneuvojien hoidettavaksi Helsinki-Vantaalle. Työnantajalle ei ollut voinut jäädä epäselväksi, että esillä olleet vaihtoehdot olivat koskeneet sekä aluelennonjohdon operaattoreita että lennonneuvojia ja että he olivat taistelleet keskenään samasta työstä. Lopulta lennonneuvonnan esityksen mukaisesti oli tehty kumpaakin erikseen neuvotellutta työntekijäryhmää koskeva päätös.

Käräjäoikeus katsoi, että yhtiö ei ollut menetellyt yhteistoimintalain 46 §:n mukaisesti, kun se oli jättänyt neuvottelematta aluelennonjohdon operaattoreiden ja lennonneuvojien kanssa myös yhdessä operaattoreiden tehtävien siirtämisestä lennonneuvojille. Yhtiön menettely oli ollut ainakin huolimatonta. Sen vuoksi käräjäoikeus velvoitti yhtiön suorittamaan kantajille yhteistoimintalain 62 §:ssä tarkoitettua hyvitystä.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Jyrki Rinnemaa.

Helsingin hovioikeuden tuomio 14.8.2018 nro 1021

Hovioikeus katsoi, että molempien neuvottelujen perusteena oli ollut kustannustehokkuuden parantaminen, mutta neuvotteluissa ehdotetut toimenpidevaihtoehdot olivat olleet neuvottelujen alkaessa erilaiset ja neuvottelut olivat koskeneet organisaation eri osia. Neuvotteluissa Helsinki-Vantaan lennonneuvontayksikön työntekijöiden kanssa oli käyty keskustelua yhteistyöstä Viron kanssa ja Tampereen aluelennonjohdon neuvotteluissa keskustelua siitä, millä paikkakunnalla Suomessa toimintaa harjoitetaan. Aluelennonjohdon neuvotteluihin olivat osallistuneet kaikki Tampereen aluelennonjohdossa työskentelevät henkilöstöryhmät, kun taas Helsinki-Vantaan lennonneuvojia koskevat neuvottelut oli käyty yksinomaan heidän kanssaan.

Hovioikeus totesi, että yhteistoimintalaissa ei ole tarkkoja säännöksiä siitä, mitä henkilöstöryhmiä neuvotteluissa tulee olla mukana. Tärkeintä on, että kaikkien niiden henkilöstöryhmien kanssa, joita asia koskee, tulee neuvotella. Laissa ei ole myöskään säännöksiä siitä, että yhteistoimintaneuvottelut tulisi tietyissä tilanteissa yhdistää. Neuvottelujen tarkoituksena on muun ohella se, että työnantaja saa tietoonsa työntekijöiden näkemykset ja heidän esittämänsä ratkaisuvaihtoehdot. Neuvotteluissa tulee pyrkiä yksimielisyyteen, mutta lopullinen päätösvalta on työnantajalla. Laista tai esitöistä ei käy ilmi tulkintaa, että henkilöstöryhmien pitäisi saavuttaa keskenään yhteisymmärrys siitä, mitä toimenpiteitä työnantajalle ehdotetaan.

Tässä asiassa lennonneuvojien ehdotus operaattorityön siirtämisestä lennonneuvojille oli ollut esillä aluelennonjohdon neuvottelussa. Molemmissa neuvotteluissa oli ollut henkilöstön edustajana mukana pääluottamusmies, jonka kautta tieto oli kulkenut molemmissa neuvotteluissa olleiden henkilöstöryhmien välillä. Neuvottelut oli lopetettu siinä vaiheessa, kun työnantajalla oli ollut oma ehdotuksensa ja työntekijäryhmillä omansa. Jatkoneuvottelut olisivat voineet koskea lähinnä sitä, miten lennonneuvojat ja aluelennonjohdon operaattorit suhtautuisivat toistensa ehdotuksiin. Työnantajalla oli tässä tilanteessa ollut riittävät tiedot päätöksentekoa varten, ja kumpikin työntekijäryhmä oli ollut tietoinen heidän työtään koskevista ehdotuksista.

Hovioikeus katsoi, ettei yhtiö ollut menetellyt miltään osin yhteistoimintalain vastaisesti käydessään neuvottelut erikseen toisaalta Tampereen aluelennonjohdon ja toisaalta Helsinki-Vantaan lennonneuvojien kanssa. Sen vuoksi hovioikeus kumosi käräjäoikeuden tuomion ja hylkäsi kanteen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Helena Vihriälä, Ari Kyllönen (eri mieltä) ja Ville Laine.

Eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos Kyllönen hyväksyi käräjäoikeuden perustelut ja velvoitti yhtiön suorittamaan kantajille yhteistoimintalain 62 §:ssä tarkoitettua hyvitystä.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

Valituslupa myönnettiin oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 3 §:n 2 momentin 2 kohdan nojalla rajoitettuna koskemaan sitä kysymystä, onko asiassa yhteistoimintalain 62 §:n 1 momentin tarkoittamat edellytykset määrätä L Oyj maksamaan A:lle ja hänen myötäpuolilleen hyvitystä.

A ja hänen myötäpuolensa vaativat valituksessaan, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja L Oyj velvoitetaan suorittamaan kullekin heistä yhteistoiminnasta yrityksissä annetun lain 62 §:n mukaisena hyvityksenä 34 140 euroa viivästyskorkoineen.

L Oyj vaati vastauksessaan valituksen hylkäämistä.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Kysymyksenasettelu

1. A ja hänen myötäpuolensa (jäljempänä kantajat) ovat työskennelleet L Oyj:n (jäljempänä myös yhtiö) lennonvarmistusliiketoiminnan palveluksessa toistaiseksi voimassa olleissa työsuhteissa niin, että osa heistä on toiminut lennonneuvonnan tehtävissä Helsinki-Vantaan lennonneuvonnan yksikössä ja osa lennonjohto-operaattoreina Tampereen aluelennonjohdossa. Yhtiö on käynyt erilliset yhteistoimintaneuvottelut yhtäältä aluelennonjohdon ja toisaalta lennonneuvonnan kanssa lennonvarmistustoiminnan kustannustehokkuuden parantamiseksi unionin oikeuden asettamien vaatimusten mukaisesti ja työvoiman vähentämiseksi. Yhteistoimintaneuvottelujen jälkeen yhtiö on irtisanonut muun muassa kantajien työsopimukset.

2. Asiassa on kysymys siitä, onko yhtiö jättänyt täyttämättä yhteistoiminnasta yrityksissä annetun lain (yhteistoimintalaki) mukaisen neuvotteluvelvoitteensa, kun se oli käynyt edellä mainitut neuvottelut erillisinä ja yhdistämättä niitä toisiinsa, ja onko yhtiö siten velvollinen suorittamaan kantajille yhteistoimintalain 62 §:ssä tarkoitettua hyvitystä. Tämän säännöksen mukaan työnantaja on määrättävä maksamaan muun muassa irtisanotulle työntekijälle enintään 30 000 euron suuruinen hyvitys, jos työnantaja on irtisanonut työntekijän jättäen tahallisesti tai huolimattomuudesta noudattamatta, mitä yhteistoimintalain 44–51 §:ssä säädetään.

3. Käräjäoikeus on hyväksynyt A:n ja tämän myötäpuolten hyvityskanteen ja velvoittanut yhtiön suorittamaan kantajille hyvitystä. Hovioikeus on kumonnut käräjäoikeuden tuomion ja hylännyt kanteen.

4. Kantajat ovat Korkeimmassa oikeudessa uudistaneet yhteistoimintalain mukaista hyvitystä koskevan vaatimuksensa. He ovat katsoneet, että yhteisestä säästötarpeesta johtuneissa yhteistoimintaneuvotteluissa oli ollut kysymys sillä tavalla samasta asiasta, että työnantajan olisi yhteistoimintalain 46 §:n ja 9 §:n 1 momentin mukaan tullut käydä yhdet yhteiset neuvottelut kaikkien ehdotettujen muutosten vaikutuspiiriin kuuluvien henkilöstöryhmien kanssa. Eri henkilöstöryhmien kesken jaetut erilliset neuvottelut eivät olleet mahdollistaneet vuorovaikutteista osallistumista oikein ja ajantasaisin tiedoin. Ainakin yhtiön olisi tullut yhdistää neuvottelut siinä vaiheessa, kun neuvottelujen aikana kummissakin neuvotteluissa alettiin neuvotella siitä, että lennonneuvonnan töitä siirrettäisiin lennonjohto-operaattoreille tai lennonjohto-operaattoreiden töitä lennonneuvojille.

5. Yhtiö on vastustanut kantajien muutosvaatimuksia ja katsonut täyttäneensä neuvotteluvelvoitteensa oikein. Yhtiön harkitsemien toimenpiteiden sisältö, niiden kohdistuminen eri toimipaikoissa tehtävään erilaiseen työhön ja toimenpiteiden taustasyyt olivat antaneet yhtiölle asiallisen perusteen käsitellä asiat erillisissä neuvotteluissa. Yhteistoimintaneuvottelujen käyminen erikseen ei ollut estänyt henkilöstöryhmien edustajien tiedonsaantia asiaan vaikuttavista seikoista eikä johtanut siihen, että toisissa neuvotteluissa saavutettu yhteisymmärrys olisi vaikuttanut heikentävästi henkilöstöryhmien mahdollisuuksiin vaikuttaa työnantajan päätöksiin toisissa neuvotteluissa.

6. Korkeimmassa oikeudessa on siten kantajien valituksen johdosta kysymys siitä, ovatko erillisinä järjestetyt neuvottelut täyttäneet yhteistoimintalain vaatimukset.

Ennakkoratkaisupyynnön tarve

7. Kantajat ovat vaatineet, että asiassa pyydetään unionin tuomioistuimelta ennakkoratkaisu joukkovähentämisdirektiivin (neuvoston direktiivi 98/59/EY työntekijöiden joukkovähentämistä koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä) 2 ja 3 artiklan tulkinnasta. Ennakkoratkaisupyynnön tarvetta korostaa kantajien mukaan se, että kysymys on Euroopan unionin perusoikeuskirjan 27 artiklassa suojatusta työntekijöiden oikeudesta saada tietoja ja tulla kuulluksi yrityksessä.

8. Korkein oikeus toteaa, että ennakkoratkaisupyynnön esittämisen tarpeen arvioinnin kannalta merkityksellisenä voidaan pitää joukkovähentämisdirektiivin 2 artiklan 2 kohtaa, jonka mukaan työnantajan ja työntekijöiden edustajien välisissä neuvotteluissa on käsiteltävä ainakin mahdollisuuksia joukkovähentämisen välttämiseksi tai niiden kohteena olevien työntekijöiden määrän rajoittamiseksi sekä seurausten pienentämiseksi. Artiklan 3 kohdan a alakohdassa säädetään työnantajan velvollisuudesta hyvissä ajoin neuvottelujen kuluessa antaa työntekijöiden edustajille kaikki tarvittavat tiedot ja b alakohdassa yksilöidään, mitä näillä tiedoilla tarkoitetaan.

9. Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan jäsenvaltiolla on velvollisuus ottaa käyttöön menettelyt, joiden avulla joukkovähentämisdirektiivissä säädettyjen velvoitteiden noudattaminen voidaan taata, ja säätää näissä menettelyissä noudatettavista yksityiskohtaisista säännöistä (tuomio 16.7.2009, Mono Car Styling, C-12/08, EU:C:2009:466, 34 kohta). Unionin tuomioistuin on edelleen katsonut, että vaikka joukkovähentämisdirektiivillä on yhdenmukaistettu vain osittain työntekijöiden suojaa joukkovähentämistilanteissa koskevat säännöt, ei yhdenmukaistamisen rajallisuus voi merkitä sitä, että direktiivin säännökset menettävät tehokkaan vaikutuksensa (tuomio Mono Car Styling, 35 kohta ja siinä viitattu oikeuskäytäntö).

10. Korkein oikeus toteaa, että joukkovähentämisdirektiiviin ei sisälly yksityiskohtaisia säännöksiä direktiivissä tarkoitettujen neuvotteluiden järjestämisestä. Joukkovähentämisdirektiivissä ei säädetä velvollisuudesta aloittaa esimerkiksi samaa kustannussäästöjä koskevaa perustetta mutta eri toimenpiteitä koskevat neuvottelut yhdessä tai yhdistää tällaiset jo aloitetut neuvottelut. Joukkovähentämisdirektiivissä ei myöskään säädetä, millä henkilöstöryhmillä tulee olla oikeus osallistua neuvotteluihin. Yhteistoimintamenettelydirektiivin (työntekijöille tiedottamista ja heidän kuulemistaan koskevista yleisistä puitteista Euroopan yhteisössä annettu direktiivi 2002/14/EY) 4 artiklan 4 kohdan b alakohdan säännös siitä, että kuulemisen on tapahduttava käsiteltävästä asiasta riippuen soveltuvalla johdon ja edustuksen tasolla, jättää kansallisella tasolla määritettäväksi, mitä tällaisella tasolla kussakin yksittäistapauksessa tarkoitetaan. Mainittuihin direktiiveihin ei siten sisälly yhteistoimintaneuvottelujen yhdessä aloittamista tai yhdistämistä taikka neuvotteluihin osallistuvia henkilöstöryhmiä koskevia säännöksiä, joihin työntekijät voisivat vedota suoraan tai joiden tulkinnasta tässä asiassa olisi kysymys. Unionin perusoikeuskirjan 27 artiklalla ei ole tämän kaltaisessa tilanteessa suoria oikeusvaikutuksia (tuomio 15.1.2014, Association de médiation sociale, C-176/12, EU:C:2014:2, 45–49 kohta).

11. Tässä asiassa tulee näin ollen yhteistoimintalakia sovellettaessa arvioitavaksi, onko se, että yhtiö ei ole aloittanut yhteistoimintaneuvotteluja yhdessä tai yhdistänyt niitä, tai se, miten neuvotteluihin osallistunut henkilöstöryhmä on määräytynyt, merkinnyt sitä, että työntekijöille joukkovähentämisdirektiivissä ja unionin perusoikeuskirjan 27 artiklassa vahvistettu oikeus saada tietoja ja tulla kuulluksi ovat menettäneet unionin oikeuden edellyttämän tehokkaan vaikutuksensa.

12. Korkein oikeus toteaa, että unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kansallisilla tuomioistuimilla on velvollisuus tulkita kansallista lainsäädäntöä mahdollisimman pitkälle direktiivin sanamuodon ja tarkoituksen mukaisesti, jotta direktiivillä tarkoitettu tulos saavutetaan (tuomio Mono Car Styling, 60 kohta ja siinä viitattu oikeuskäytäntö). Tästä seuraa, että Korkeimman oikeuden tulee tässä tapauksessa tulkita yhteistoimintalakia mahdollisimman pitkälle joukkovähentämisdirektiivin säännösten ja unionin perusoikeuskirjan 27 artiklan mukaisesti sellaisina kuin niitä on unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä tulkittu. Siltä osin kuin unionin oikeuden tulkinta ei ole selvä, Korkein oikeus on velvollinen pyytämään asiasta ennakkoratkaisua unionin tuomioistuimelta.

13. Korkein oikeus katsoo, ettei edellä mainittujen ja jäljempänä tarkemmin käsiteltävien, tässä asiassa merkityksellisten unionin oikeuden säännösten tai määräysten tulkinta ole asiaan vaikuttavilta osin epäselvä. Sen vuoksi ennakkoratkaisupyynnön esittäminen unionin tuomioistuimelle ei ole tarpeen. Se seikka, että yhteistoimintaneuvotteluissa käsitellyt tehostamistoimenpiteet ovat osittain johtuneet unionin oikeuden mukaisista kustannustehokkuusvaatimuksista, ei anna aihetta arvioida ennakkoratkaisupyynnön esittämisen tarvetta toisin.

Yhteistoimintamenettelystä työvoiman käyttöä vähennettäessä

14. Asiassa sovellettavilla yhteistoimintalain säännöksillä on osaltaan saatettu kansallisesti voimaan yhteistoimintamenettelydirektiivi ja joukkovähentämisdirektiivi. Sen vuoksi yhteistoimintalain säännöksiä on tulkittava mahdollisimman pitkälle näiden direktiivien säännösten ja unionin perusoikeuskirjan 27 artiklan mukaisesti.

15. Yhteistoimintamenettelydirektiivin 1 artiklan 1 kohdan mukaan direktiivin tarkoituksena on luoda yleiset puitteet, joilla asetetaan vähimmäisvaatimukset työntekijöiden oikeudelle saada tietoja ja tulla kuulluksi yhteisössä sijaitsevissa yrityksissä tai toimipaikoissa. Artiklan 2 kohdan mukaan tiedottamista ja kuulemista koskevat yksityiskohtaiset säännöt määritellään ja toteutetaan kunkin jäsenvaltion kansallisen lainsäädännön ja työmarkkinasuhteissa vallitsevien käytäntöjen mukaisesti siten, että taataan niiden tehokkuus.

16. Yhteistoimintamenettelydirektiivin 4 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on määriteltävä tiedottamista ja kuulemista asianmukaisella tasolla koskevat yksityiskohtaiset säännöt kyseisen artiklan mukaisesti direktiivin 1 artiklassa mainittuja periaatteita noudattaen, sanotun kuitenkaan rajoittamatta työntekijöille suotuisampien voimassa olevien säännösten tai käytäntöjen soveltamista. Artiklan 4 kohdan b alakohdan mukaan kuulemisen on tapahduttava käsiteltävästä asiasta riippuen soveltuvalla johdon ja edustuksen tasolla. Niin kuin edellä ennakkoratkaisupyynnön esittämistä koskevan arvioinnin yhteydessä on lausuttu, direktiivissä ei ole tarkemmin säädetty siitä, mitä voidaan pitää soveltuvana johdon ja edustuksen tasona.

17. Joukkovähentämisdirektiivi sisältää yhteistoimintamenettelydirektiiviä tarkempia, erityisesti työntekijöiden joukkovähentämistä koskevia säännöksiä. Direktiivin 2 artiklan 1 kohdan mukaan työnantajan on aloitettava hyvissä ajoin neuvottelut työntekijöiden edustajien kanssa sopimukseen pääsemiseksi, kun työnantaja harkitsee työntekijöiden joukkovähentämistä. Artiklan 2 kohdan mukaan neuvotteluissa on käsiteltävä ainakin mahdollisuuksia joukkovähentämisen välttämiseksi tai sen kohteena olevien työntekijöiden määrän rajoittamiseksi sekä seurausten pienentämiseksi. Artiklan 3 kohdan mukaan työnantajan on annettava työntekijöiden edustajille kaikki tarvittavat tiedot ja kirjallisesti tietyt erikseen luetellut tiedot, jotta heillä on mahdollisuus tehdä rakentavia ehdotuksia. Kuten edellä ennakkoratkaisupyynnön esittämisen tarvetta arvioitaessa on lausuttu, direktiivissä ei ole tarkempia säännöksiä siitä, millä tavalla neuvottelut työntekijöiden kanssa on järjestettävä.

18. Yhteistoimintalain 1 §:n mukaan lain tarkoituksena on edistää yrityksen ja sen henkilöstön välisiä vuorovaikutuksellisia yhteistoimintamenettelyjä, jotka perustuvat henkilöstölle oikea-aikaisesti annettuihin riittäviin tietoihin yrityksen tilasta ja sen suunnitelmista. Tavoitteena on yhteisymmärryksessä kehittää yrityksen toimintaa ja työntekijöiden mahdollisuuksia vaikuttaa yrityksessä tehtäviin päätöksiin, jotka koskevat heidän työtään, työolojaan ja asemaansa yrityksessä. Tarkoituksena on myös tiivistää työnantajan, henkilöstön ja työvoimaviranomaisten yhteistoimintaa työntekijöiden aseman parantamiseksi ja heidän työllistymisensä tukemiseksi yrityksen toimintamuutosten yhteydessä.

19. Yhteistoiminnasta työvoiman käyttöä vähennettäessä säädetään yhteistoimintalain 8 luvussa. Yhteistoimintalain 44 §:n mukaan lain 8 luvun säännöksiä sovelletaan työnantajan harkitessa toimenpiteitä, jotka voivat johtaa yhden tai useamman työntekijän irtisanomiseen, lomauttamiseen tai osa-aikaistamiseen taloudellisilla tai tuotannollisilla perusteilla. Säännöksiä sovelletaan myös, jos työnantaja aikoo muutoin irtisanoa, lomauttaa tai osa-aikaistaa yhden tai useamman työntekijän edellä mainituilla perusteilla.

20. Neuvotteluvelvoitteen sisällöstä on säädetty yhteistoimintalain 50 §:ssä. Jos työnantajan harkitsemat, yritystoimintaa koskevat ratkaisut ilmeisesti johtavat yhden tai useamman työntekijän irtisanomiseen, lomauttamiseen tai osa-aikaistamiseen, yhteistoimintaneuvotteluissa on säännöksen mukaan käsiteltävä yhteistoiminnan hengessä yksimielisyyden saavuttamiseksi näiden toimenpiteiden perusteita ja vaikutuksia, 49 §:ssä tarkoitettuja toimintaperiaatteita tai toimintasuunnitelmaa, vaihtoehtoja työvoiman vähentämisen kohteena olevan henkilöpiirin rajoittamiseksi sekä vähentämisestä työntekijöille aiheutuvien seurausten lieventämiseksi.

21. Työvoiman vähentämistä koskevien neuvottelujen osapuolista säädetään yhteistoimintalain 46 §:ssä. Tämän erityissäännöksen lisäksi neuvottelujen osapuolia koskevat lain 2 luvun yleiset yhteistoiminnan osapuolia koskevat säännökset.

22. Yhteistoimintalain 2 lukuun sisältyvän 7 §:n 1 momentin mukaan yhteistoimintalaissa tarkoitetun yhteistoiminnan osapuolina ovat työnantaja ja yrityksen henkilöstö. Pykälän 2 momentin mukaan yhteistoimintaneuvotteluissa ovat osallisina työntekijä, jota yhteistoimintaneuvotteluissa käsiteltävä asia koskee, ja hänen esimiehensä taikka henkilöstöryhmän tai sen osan edustaja tai asianomaisten henkilöstöryhmien edustajat sekä kulloinkin käsiteltävässä asiassa toimivaltainen työnantajan edustaja. Yhteistoimintalakia koskevan hallituksen esityksen yksityiskohtaisissa perusteluissa (HE 254/2006 vp s. 43) täsmennetään pääperiaatteena olevan, että yhteistoiminta toteutetaan toisaalta yrityksen toimintaorganisaation puitteissa ja toisaalta työnantajan ja henkilöstöryhmien edustajien kesken. Asianomaiset henkilöstöryhmät määräytyvät sen mukaan, mitä henkilöstöryhmiä käsiteltävä asia koskee.

23. Yhteistoimintalain 46 §:n 1 momentin mukaan työntekijöiden irtisanomista, lomauttamista tai osa-aikaistamista käsitellään työnantajan ja henkilöstöryhmän tai -ryhmien edustajien kesken tai ne voidaan käsitellä 9 §:n 1 momentissa tarkoitetussa yhteisessä kokouksessa. Säännöksessä viitatun lain 2 luvun 9 §:n 1 momentin mukaan yhteistoimintaneuvotteluissa käsiteltävä asia, joka koskee yhtä useampaan henkilöstöryhmään kuuluvia työntekijöitä, käsitellään työnantajan ja asianomaisten henkilöstöryhmien edustajien yhteisessä kokouksessa. Asia voidaan sopia käsiteltäväksi myös työnantajan ja kaikkien henkilöstöryhmien asianomaisten edustajien yhteisessä kokouksessa.

Yhteistoimintaneuvotteluissa käsiteltävien asioiden ja neuvotteluosapuolten määräytyminen

24. Edellä selostettujen säännösten mukaisesti velvollisuus yhteistoimintalain 8 luvun mukaisiin neuvotteluihin syntyy, kun työnantaja harkitsee henkilöstön vähentämiseen johtavia toimenpiteitä tai kun työnantaja aikoo muutoin vähentää henkilöstöä. Yhteistoimintaneuvottelut on käytävä niiden henkilöstöryhmien edustajien kanssa, joiden edustamiin henkilöstöryhmiin kuuluvia työntekijöitä käsiteltävä asia koskee. Työnantajan suunnittelemaa toimenpidettä on siten käsiteltävä kaikkien niiden henkilöstöryhmien kanssa, joiden työ uhkaa toimenpiteen vuoksi vähentyä.

25. Työnantajan harkittavana voi samanaikaisesti olla useita luonteeltaan erilaisia toimenpiteitä, joiden kaikkien perusteena on pyrkimys kustannussäästöihin. Yhteistoimintalakiin ei sisälly säännöksiä siitä, että samasta perusteesta johtuvat tai samanaikaisesti suunnitteilla olevat eri toimenpiteet tulisi käsitellä samoissa yhteistoimintaneuvotteluissa. Käytännössä eri toimenpiteiden käsittely yhdessä voi olla tarkoituksenmukaista esimerkiksi silloin, kun näiden toimenpiteiden vaikutukset kohdistuvat samoihin henkilöstöryhmiin. Toisaalta myös samaan henkilöstöryhmään vaikutuksensa ulottavia toimenpiteitä voi olla tarkoituksenmukaista käsitellä erillisissä neuvotteluissa esimerkiksi silloin, kun toimenpiteet koskevat yrityksen toimintaorganisaation eri yksiköitä.

26. Korkein oikeus toteaa edellä mainituista lähtökohdista seuraavan, että työnantajan harkittavissa lähtökohtaisesti on se, onko tarkoituksenmukaista neuvotella samaan aikaan suunnitteilla olevista toimenpiteistä yhdessä vai erikseen. Työnantaja vastaa kummassakin tapauksessa siitä, että neuvottelut täyttävät niille yhteistoimintalaissa asetetut vaatimukset.

27. Keskeistä on, että kutakin toimenpidettä koskevat yhteistoimintaneuvottelut käydään niiden henkilöstöryhmien edustajien kanssa, joita toimenpiteet koskevat. Silloin, kun kaksissa eri neuvotteluissa käsiteltävät toimenpiteet vaikuttavat toisiinsa, työnantajan on huolehdittava siitä, että henkilöstöryhmien edustajat saavat molemmissa neuvotteluissa käsiteltävistä toimenpiteistä tarpeelliset tiedot. Jos yksissä neuvotteluissa käsitellään ratkaisuvaihtoehtoja, jotka vaikuttavat työnantajan päätöksentekoon myös toisissa neuvotteluissa käsiteltävän toimenpiteen osalta, on näitä vaihtoehtoja käsiteltävä myös toisissa neuvotteluissa. Jos eri toimenpiteitä koskevat neuvottelut päättyvät eri aikaan, työnantaja ei saa tehdä kummissakin neuvotteluissa käsiteltävän toimenpiteen kannalta ratkaisevia päätöksiä ennen kuin kummatkin neuvottelut on käyty.

Arviointi tässä asiassa

Yhteistoimintaneuvottelujen kohteena olleet toimenpiteet ja neuvottelujen jälkeen tehdyt päätökset

28. Yhteistoimintaneuvottelujen kohteena on työnantajan antamista kahdesta neuvotteluesityksestä ilmenevin tavoin ollut kaksi eri suunnitelmaa, joiden tarkoituksena on ollut muun muassa parantaa lennonvarmistustoiminnan kustannustehokkuutta siten, että viranomaisten lennonvarmistustoiminnalle unionin oikeuden mukaisesti asettamat kustannustehokkuusvaatimukset saavutetaan. Aluelennonjohdon neuvottelut ovat koskeneet koko Tampereen yksikön toiminnan lopettamista ja toimintojen siirtämistä Vantaalle. Lennonneuvonnan osalta käsiteltävänä on ollut yhtiön aikomus hankkia tai tuottaa osa lennonneuvontapalveluista yhteisyrityksissä tai alihankintana ja yhdistää jäljelle jäävät lennonneuvontapalvelut Helsinki–Vantaan lennonjohdon yhteyteen.

29. Aluelennonjohtoa koskevien yhteistoimintaneuvottelujen päätyttyä 12.8.2013 yhtiö on 30.9.2013 päättänyt perustaa aluelennonjohdon Helsinki-Vantaalle ja jatkaa aluelennonjohdon toimintaa ainakin vuoteen 2018 asti kahdessa toimipaikassa. Samalla yhtiö on ilmoittanut, että aluelennonjohdon operaattoreiden osalta päätös tehdään myöhemmin osana lennonneuvontaa koskevaa päätöstä.

30. Lennonneuvontaa koskevien neuvottelujen päätyttyä 1.7.2013 yhtiö on 2.12.2013 ilmoittanut sekä lennonneuvontapalveluita että aluelennonjohdon operaattoritoimintoja koskevista päätöksistä. Lennonneuvontaa koskevan päätöksen mukaan lennonneuvonnan tehtävistä vähennettäisiin kahdeksan henkilöä ja lennonneuvojille siirrettäisiin osa aluelennonjohdon operaattoreiden aiemmin hoitamista tehtävistä. Aluelennonjohdon operaattoritoimintoja koskevan päätöksen mukaan osa Tampereen aluelennonjohdon tehtävistä siirrettäisiin Helsinki-Vantaan lennonneuvontayksikköön, ja Tampereen aluelennonjohdon operaattoreista vähennettäisiin kahdeksan henkilöä. Lisäksi osalle työntekijöistä tarjottaisiin uusia työsopimuksia uusilla työaikaehdoilla.

31. Korkein oikeus toteaa, että neuvotteluissa on ollut aluksi kysymys kahdesta erillisestä toimenpiteestä, jotka ovat koskeneet yhtiön eri yksiköitä. Yhtiö ei kuitenkaan ole neuvottelujen jälkeen toteuttanut toimenpiteitä aluksi suunnitellun mukaisesti erillisinä, vaan se on päätynyt yhtenä tehostamistoimenpiteenä siirtämään lennonneuvojien tehtäväksi aiemmin aluelennonjohdon operaattoreille kuuluneita töitä siten, että lennonjohto-operaattoreiden työ on vähentynyt. Yhtiön velvollisuutena on ollut huolehtia myös tämän toimenpidevaihtoehdon asianmukaisesta käsittelystä asianomaisten henkilöstöryhmien edustajien kanssa.

Henkilöstöryhmien edustajat

32. Neuvotteluesityksen mukainen suunnitelma Helsinki-Vantaan lennonneuvonnan ulkoistamisesta olisi tarkoittanut lennonneuvontayksikön työntekijöiden työn vähenemistä. Tampereen aluelennonjohtoa koskevan suunnitelman henkilöstövaikutukset olisivat puolestaan kohdistuneet aluelennonjohdon yksikön henkilöstöön.

33. Yhtiö on neuvotellut ensin mainitusta suunnitelmasta Helsinki-Vantaan lennonneuvontayksikön työntekijöitä edustaneen pääluottamusmiehen kanssa. Sama pääluottamusmies on edustanut Tampereen lennonjohto-operaattoreita aluelennonjohdon neuvotteluissa, joissa ovat lisäksi olleet edustettuina muut aluelennonjohdossa työskennelleet henkilöstöryhmät. Henkilöstöryhmien edustajien lisäksi molemmissa neuvotteluissa on ollut yhtiön suostumuksella läsnä järjestäytymättömiä työntekijöitä. Yhteistoimintaneuvotteluissa ovat siis olleet edustettuina ne henkilöstöryhmät, joihin kuuluvien työntekijöiden työ on yhtiön suunnittelemien toimenpiteiden vuoksi uhannut vähentyä. Sama pääluottamusmies on edustanut neuvotteluissa kaikkia tämän asian kantajia, joiden työsopimukset yhtiö on neuvottelujen jälkeen irtisanonut.

Asioiden käsittely neuvotteluissa ja henkilöstöryhmien edustajien saamat tiedot

34. Neuvottelujen aikana esiin on noussut mahdollisuus, että Helsinki-Vantaan lennonneuvojien töitä siirrettäisiin aluelennonjohdon operaattoreille Tampereelle tai vaihtoehtoisesti Tampereen lennonjohto-operaattoreiden töitä Helsinki-Vantaan lennonneuvojille. Valinta näiden vaihtoehtojen välillä on ollut kummankin käynnissä olleen neuvottelun kannalta merkityksellinen. Yhtiön on siksi työnantajana tullut huolehtia siitä, että kummassakin neuvottelussa osallisina olevilla henkilöstön edustajilla on ollut tieto näistä vaihtoehdoista ja mahdollisuus ottaa niihin kantaa neuvottelujen aikana. Lisäksi yhtiön on tullut käydä molemmat neuvottelut loppuun ennen päätöksen tekemistä.

35. Lennonneuvontapalveluita koskevien neuvottelujen pöytäkirjan 20.5.2013 mukaan työnantajan edustaja on kyseisessä kokouksessa kertonut, että aluelennonjohto on esittänyt lennonneuvontapalvelujen keskittämistä Tampereelle ja että kyseinen vaihtoehto selvitetään. Vastaavasti aluelennonjohdon neuvottelupöytäkirjasta 3.6.2013 käy ilmi, että kyseisessä kokouksessa työnantajan edustaja on tuonut esiin sen, että osa aluelennonjohdon operaattoreiden tehtävistä voi siirtyä lennonneuvojille. Samoin pöytäkirjasta ilmenee työnantajan edustajan kertoneen lennonneuvojien esityksestä, että aluelennonjohdon operaattoreiden tehtävät siirtyisivät heille. Näiden kokousten jälkeen kummissakin neuvotteluissa on käsitelty sellaisia toimenpidevaihtoehtoja, joihin on sisältynyt lennonneuvojien töiden siirtyminen lennonjohto-operaattoreille tai päinvastoin.

36. Korkein oikeus toteaa, että kumpiinkin neuvotteluihin osallistuneet henkilöstön edustajat ovat saaneet jo varhaisessa vaiheessa neuvotteluja tiedon edellä mainituista ehdotuksista, jotka ovat olleet merkityksellisiä kummissakin neuvotteluissa käsiteltävien asioiden kannalta. Hovioikeuden tuomiossa todetuin tavoin tiedonkulkua eri neuvotteluiden välillä on turvannut myös se, että molempiin neuvotteluihin on osallistunut lennonneuvojien ja lennonjohto-operaattorien henkilöstöryhmää edustanut pääluottamusmies. Asiassa ei ole yksilöitävissä sellaisia tietoja, jotka yhtiön olisi tullut antaa henkilöstön edustajille mutta jotka olisivat jääneet antamatta. Sen vuoksi yhtiön on katsottava täyttäneen yhteistoimintalain mukaisen tiedonantovelvollisuutensa.

37. Kantajat ovat korostaneet myös, että neuvotteluja ei saa käydä siten, että jokin yksittäisen työsuhteen irtisanomiseen vaikuttava osakysymys on ratkaistu tai ratkaistaan neuvottelujen ulkopuolella. He eivät ole kuitenkaan yksilöineet, mikä kysymys olisi ratkaistu neuvottelujen ulkopuolella. Yhtiö on ilmoittanut sekä aluelennonjohdon operaattoreita että lennonneuvojia koskevista päätöksistä vasta molempien neuvottelujen päätyttyä.

Korkeimman oikeuden johtopäätös

38. Edellä esitetyillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että yhtiö ei ole laiminlyönyt yhteistoimintalain 8 luvun mukaisia velvoitteitaan. Se, että yhtiö ei ole aloittanut yhteistoimintaneuvotteluja yhdessä tai yhdistänyt niitä, tai se, miten neuvotteluihin osallistunut henkilöstöryhmä on määräytynyt, ei myöskään ole merkinnyt sitä, että työntekijöille joukkovähentämisdirektiivissä ja unionin perusoikeuskirjan 27 artiklassa vahvistettu oikeus saada tietoja ja tulla kuulluksi olisi menettänyt unionin oikeuden edellyttämän tehokkaan vaikutuksensa. Edellytyksiä yhteistoimintalain 62 §:ssä tarkoitetun hyvityksen määräämiselle ei siten ole.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Jukka Sippo, Mika Huovila, Kirsti Uusitalo, Eva Tammi-Salminen ja Alice Guimaraes-Purokoski. Esittelijä Mia Hoffrén.