KKO:2020:55

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Etelä-Savon käräjäoikeuden tuomio 8.4.2019 nro 19/115452 ja Itä-Suomen hovioikeuden tuomio 11.7.2019 nro 19/131186 kuvataan tarpeellisilta osin Korkeimman oikeuden ratkaisussa.

Asian ovat ratkaisseet käräjäoikeudessa käräjätuomari Timo Vuojolahti ja hovioikeudessa hovioikeuden jäsenet Merja Lahti, Virpi Pääkkönen ja Juha Palkamo.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

Syyttäjälle myönnettiin valituslupa.

Valituksessaan syyttäjä vaati, että hovioikeuden A:lle tuomitsema sakkorangaistus kovennetaan ehdolliseksi vankeusrangaistukseksi.

A vaati vastauksessaan valituksen hylkäämistä.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa

1. Käräjäoikeus on 8.4.2019 antamallaan tuomiolla lukenut A:n syyksi törkeän liikenneturvallisuuden vaarantamisen ja tuominnut hänet 110 päiväsakon sakkorangaistukseen. Käräjäoikeus on katsonut selvitetyksi, että A oli ajanut ylinopeutta noin 500 metrin matkan ja ylittänyt sallitun ajonopeuden enimmillään 110 kilometrillä tunnissa kuljettaessaan henkilöautoa 190 kilometrin tuntinopeudella alueella, jossa suurin sallittu ajonopeus oli ollut 80 kilometriä tunnissa. Menettely oli ollut omiaan aiheuttamaan vakavaa vaaraa toisen hengelle ja terveydelle.

2. Hovioikeus ei ole syyttäjän valituksen johdosta muuttanut käräjäoikeuden tuomion lopputulosta.

3. Korkeimmassa oikeudessa on syyttäjän valituksen perusteella kysymys siitä, onko A:lle tuomittu sakkorangaistus kovennettava ehdolliseksi vankeusrangaistukseksi.

Rangaistuksen määräämistä koskevat säännökset

4. Rikoslain 23 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta tuomitaan vähintään 30 päiväsakkoa tai vankeutta enintään kaksi vuotta.

5. Rikoslain 6 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan rangaistusta määrättäessä on otettava huomioon kaikki lain mukaan rangaistuksen määrään ja lajiin vaikuttavat perusteet sekä rangaistuskäytännön yhtenäisyys. Päätettäessä rangaistuksen lajista noudatetaan pykälän 3 momentin mukaan 6 luvun 4–8 §:ssä säädettyjen mittaamisperusteiden ohella, mitä luvun 9–12 §:ssä säädetään.

6. Rikoslain 6 luvun 4 §:n mukaan rangaistus on mitattava niin, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttimiin sekä rikoksesta ilmenevään muuhun tekijän syyllisyyteen. Arvioitavina ovat tällöin paitsi teosta aiheutuneet seuraukset, myös se vahinko ja vaara, joiden teosta on ennalta arvioiden saatettu odottaa aiheutuvan. Vaaraa arvioidaan sekä seurausten todennäköisyyden että niiden laadun ja vakavuuden mukaan (HE 44/2002 vp s. 187). Tekijän syyllisyys puolestaan viittaa sekä teon vaikuttimiin että teon ilmentämään syyllisyyteen (KKO 2008:85, kohta 4).

7. Rikoslaki ei sisällä nimenomaisia säännöksiä lajinvalinnasta sakon ja vankeusrangaistuksen välillä. Lajinvalinnassa on siten rikoslain 6 luvun 3 §:n nojalla noudatettava rikoslain yleisiä mittaamisperusteita. Lain esitöiden mukaan tämä koskee sekä moitittavuusarvioinnissa vaikuttavia perusteita että moitearvosteluun kuulumattomia kohtuus- ja tarkoituksenmukaisuusperusteita (HE 44/2002 vp s. 190 ja 202).

Ylinopeutta koskeva Korkeimman oikeuden oikeuskäytäntö

8. Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 1981 II 67 katsonut, että sakkoa ei voitu pitää riittävänä seuraamuksena tilanteessa, jossa syytetty oli kuljettanut valtatiellä henkilöautoa ainakin kymmenen kilometrin matkan huomattavan suurella ylinopeudella, kun nopeus oli eräällä osuudella ollut 155 kilometriä tunnissa suurimman sallitun nopeuden ollessa tuolloin 80 kilometriä tunnissa. Matkalla oli ollut kaarteita, mäenharjanteita ja risteyksiä. Ajo oli tapahtunut sunnuntaina päivällä, tiellä oli ollut muuta liikennettä, ja kuljettaja oli ohittanut matkan aikana muun ohella kaksi pyörällä liikkunutta lasta. Syytetty tuomittiin kahden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

9. Ratkaisuissa KKO 1991:29 ja 1991:80 oli kysymys liikenteen vaarantamisen törkeysarvostelusta huomattavan ylinopeuden tilanteissa. Ensin mainitussa tapauksessa syytetty oli kuljettanut henkilöautoa noin kolmen kilometrin matkan 190 kilometrin tuntinopeudella moottoritiellä, jolla suurin sallittu ajonopeus oli ollut 100 kilometriä tunnissa. Asfaltti oli ollut uusi ja liukas ja kaistamaalaukset olivat puuttuneet. Autossa oli ollut kaksi matkustajaa, ja syytetty oli ajon aikana ohittanut kaksi tai kolme autoa. Toisessa tapauksessa syytetty oli kuljettanut henkilöautoa 154 kilometrin tuntinopeudella tiellä, jolla nopeusrajoitus oli ollut 80 kilometriä tunnissa. Tiellä oli ollut myös muuta liikennettä. Korkein oikeus tuomitsi molemmissa ratkaisuissaan syytetyt törkeästä liikenteen vaarantamisesta, ensimmäisessä 80 ja toisessa 70 päiväsakon sakkorangaistuksiin.

Korkeimman oikeuden arviointi tässä tapauksessa

Asiassa esitetty selvitys

10. Asiassa on selvitetty, että A on ajanut ylinopeutta enimmillään 110 kilometriä tunnissa noin 500 metrin matkan kantatiellä 62 alueella, jossa nopeusrajoitus oli ollut 80 kilometriä tunnissa. Ajo oli tapahtunut arki-iltapäivänä. Ajo- ja sääolosuhteet sekä näkyvyys olivat olleet hyvät kuivan ja suoran tieosuuden, päivänvalon sekä puolipilvisen sään vuoksi. Risteäviä teitä ei ollut ollut, mutta tiellä oli ollut vähäisiä korkeuseroja. A:lla ei ollut ollut kyydissään matkustajia. Tieosuudella ei ollut myöskään ollut muita tienkäyttäjiä, mikä oli osittain johtunut siitä, että paikalla nopeusvalvontaa suorittamassa ollut poliisipartio oli varotoimena pysäyttänyt kaksi vastaantulevaa ajoneuvoa pysäytyspaikalle havaittuaan A:n lähestyvän vastakkaisesta suunnasta huomattavalla ylinopeudella.

Rikoksentekijän ikä ja ensikertalaisuus rangaistusharkinnassa

11. Alemmat oikeudet ovat rangaistusharkinnassaan antaneet itsenäistä merkitystä myös A:n nuorelle iälle ja ensikertalaisuudelle. A oli täyttänyt 18 vuotta kaksi kuukautta ennen tekoaan. Syyttäjä on valituksessaan katsonut, että mainittujen seikkojen huomioon ottaminen rangaistuslajin valinnassa ei perustu lakiin.

12. Korkein oikeus toteaa, että rikosoikeusjärjestelmä suhtautuu rikoksen tehneeseen nuoreen lähtökohtaisesti eri tavoin kuin aikuiseen. Tämä ilmenee esimerkiksi nuoren rikoksesta epäillyn tilanteen selvittämisestä annetusta laista, jonka mukaan 15–20 vuotiaana tehdystä nuoren rikoksesta epäillystä tulee laatia seuraamuksen määräämistä varten erityinen seuraamusselvitys. Mainitun lain perusteluissa nuoren lievempää kohtelua perustellaan muun muassa sillä, että nuori syyllistyy rikokseen usein ajattelemattomuuttaan tai yhteisön rajoja koetellen. Lakia säädettäessä on lähdetty siitä, että rikosoikeusjärjestelmässä rikoksentekijän nuoruus otetaan huomioon muun muassa rikosasian käsittelymenettelyssä, seuraamuslajin valinnassa sekä rangaistuksen mittaamisessa (HE 229/2009 vp s. 4).

13. Korkein oikeus on oikeuskäytännössään (esim. KKO 2014:60, kohta 22 ja KKO 2017:69, kohta 39) katsonut, että nuoren rikoksentekijän iällä ja henkilöön liittyvillä seikoilla voi olla merkitystä rangaistusta määrättäessä esimerkiksi rangaistuslajin valinnassa ehdollisen ja ehdottoman vankeuden välillä silloinkin, kun hän on tehnyt rikoksen yli 18-vuotiaana. Alle 21-vuotiaan rikoksentekijän kohdalla rangaistusseuraamusta on harkittava tavanomaista kokonaisvaltaisemmin (KKO 2017:69, kohta 37).

14. Korkein oikeus katsoo, että rikoksen tehneen nuoruudella voi olla merkitystä arvioitaessa rangaistuslajin valintaa sakon ja ehdollisen vankeuden välillä, vaikka valinnalla ehdollisen ja ehdottoman vankeuden välillä on nuorelle vielä korostuneempi merkitys. Erityisesti silloin, kun teon motivaatiotausta liittyy nuoren hetkelliseen harkintakyvyn pettämiseen ja kokeilunhaluun, iän merkitystä rangaistusharkinnassa ei ole perusteltua sivuuttaa.

15. Lajinvalintaa koskevaa ratkaisua tehtäessä on vielä otettava huomioon Korkeimman oikeuden ratkaisuissa KKO 2017:28 (kohta 40) ja KKO 2016:56 (kohta 16) todettu periaate rangaistusjärjestelmän asteittaisesta ankaroitumisesta. Tällä tarkoitetaan seuraamuksen määrän ja lajin ankaroittamista asteittain rikosten vakavuuden ja uusimisen mukaan. Tehtäessä lajinvalintaa sakon ja vankeusrangaistuksen välillä huomiota voidaan siten kiinnittää myös tekijän ensikertalaisuuteen tai vastaavasti aikaisempaan rikollisuuteen.

Rangaistuksen määrääminen

16. Korkein oikeus toteaa, että huomattavalla ylinopeudella ajaminen on tyypillinen törkeän liikenneturvallisuuden vaarantamisen tekotapa. Huomattavaan ylinopeuteen liittyy aina varteenotettava vahingon vaara, ja teko on siten tekotavaltaan hyvin vaarallinen ja moitittava. Näin merkittävä ylinopeus merkitsee sitä, että kuljettajalla ja muilla tienkäyttäjillä ei ole juurikaan mahdollisuutta reagoida konkreettisen vaaratilanteen ilmetessä. Korkein oikeus katsoo siten, että kysymyksessä olevan kaltaisesta huomattavan suuresta ylinopeudesta tulee teon vakavuuden vuoksi lähtökohtaisesti tuomita vankeusrangaistus.

17. Rangaistuksen määräämisessä on kuitenkin käytetyn ajonopeuden lisäksi otettava rikoslain 6 luvun 4 §:n nojalla huomioon myös muut seikat, kuten mahdollisten vahinkojen vakavuus ja niiden todennäköisyys, joihin teon olosuhteet olennaisesti vaikuttavat. Ajonopeus voidaan ylittää hyvin erilaisissa olosuhteissa, ja merkitystä on siten annettava käytetyn ajonopeuden lisäksi myös muille tapauskohtaisille seikoille.

18. Arki-iltapäivänä tienkäyttäjiä on yleensä runsaasti kysymyksessä olevalla kantatiellä, ja mahdollisen vahinkoseurauksen todennäköisyys on siten lähtökohtaisesti suurempi kuin hiljaisempaan vuorokaudenaikaan. Näin suurella ylinopeudella ajettaessa mahdolliset vahingot ovat todennäköisesti vakavia. Toisaalta hyvä keli ja näkyvyys sekä lyhyt ajomatka ovat alentaneet vahinkoseurauksen todennäköisyyttä. Tässä tapauksessa A:n menettelystä ei sen lähtökohtaisesta vaarallisuudesta huolimatta ole aiheutunut konkreettista vaaraa.

19. A on ilmoittanut tekonsa motiiviksi halun kokeilla auton huippunopeutta turvalliseksi katsomallaan tieosuudella. Korkein oikeus pitää A:n ilmoitusta uskottavana, eikä syyttäjäkään ole sitä riitauttanut. Tähän teon vaikuttimeen nähden on uskottavaa myös se, että A on tarkoittanut ajaa suurella ylinopeudella vain suhteellisen lyhyen ajan. A on ollut ajoneuvossa yksin, ja hän on kertonut ryhtyneensä kiihdyttämään vasta havaittuaan, ettei näköpiirissä ollut muita tienkäyttäjiä. Ajo-olosuhteet ovat edellä kerrotulla tavalla olleet hyvät. Teko-olosuhteet ovat siten olleet erilaiset kuin edellä viitatussa ratkaisussa KKO 1981 II 67, jossa tuomittiin vankeusrangaistus.

20. A on tarkoituksellisesti ajanut huomattavaa ylinopeutta, ja hänen tahallisuutensa on siten suuri. Teon vaikuttimet eivät toisaalta ole olleet erityisen moitittavat. Sillä, että poliisi on pysäyttänyt hänet ja vastaantulevaa liikennettä, ei edellisessä kohdassa mainittujen seikkojen vuoksi ole merkitystä hänen syyllisyyttään arvioitaessa.

21. A oli täyttänyt 18 vuotta kahta kuukautta ennen tekoa. Hän on ryhtynyt ajamaan ylinopeutta hetken mielijohteesta. Kysymys on Korkeimman oikeuden arvion mukaan ollut pikemminkin nuoren harkintakyvyn pettämisestä ja ymmärtämättömyydestä kuin tietoisesta ja piittaamattomasta lain rikkomisesta.

22. Koska A on tehnyt rikoksensa alle 21-vuotiaana, hänestä on laadittu nuoren rikoksesta epäillyn tilanteen selvittämisestä annetussa laissa tarkoitettu seuraamusselvitys. Selvityksestä ilmenee, että A:n elämäntilanne on hyvä ja hän suhtautuu rikokseensa asiaankuuluvalla vakavuudella ja katuu tekoaan. Selvityksessä esitetyt arviot A:sta ovat myönteisiä. Selvityksestä ilmenee myös se, ettei A ole aikaisemmin syyllistynyt rikoksiin.

23. Harkittaessa teon vahingollisuutta ja vaarallisuutta, sen vaikuttimia ja A:n syyllisyyttä kokonaisuutena Korkein oikeus katsoo, että hovioikeuden tuomitsema sakkorangaistus on oikeudenmukainen ja riittävä rangaistus A:n syyksi luetusta törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Jukka Sippo, Mika Huovila, Mika Ilveskero, Juha Mäkelä ja Timo Ojala. Esittelijä Paula Jutila.