KKO:2020:10

Asian aikaisempi käsittely

Helsingin käräjäoikeus oli 16.2.2015 antamallaan tuomiolla tuominnut A:n muun ohella kahdesta törkeästä veropetoksesta sekä B:n avunannosta niihin siltä osin kuin syytteessä oli ollut kysymys ennakonpidätyksistä ja sosiaaliturvamaksuista, kuitenkin siten että toisen teon osalta kysymys oli B:n avunannosta veropetokseen. Käräjäoikeus oli tuominnut B:lle yhteisenä vankeusrangaistuksena 8 kuukautta ehdollista vankeutta sekä velvoittanut hänet korvaamaan yhteisvastuullisesti A:n kanssa muun muassa Verohallinnolle vahingonkorvausta 58 739,46 euroa korkoineen.

A oli osaltaan valittanut käräjäoikeuden tuomiosta Helsingin hovioikeuteen, joka toimitettuaan asiassa pääkäsittelyn oli hylännyt A:n osalta syytteen kahdesta törkeästä veropetoksesta.

Hakemus tuomion purkamiseksi ja vastaukset

B vaati, että Helsingin käräjäoikeuden 16.2.2015 antama tuomio puretaan. Hän on perustanut hakemuksensa siihen, että kun hovioikeus on hylännyt päätekoa koskevan syytteen, myös syyte avunannosta on hylättävä.

Syyttäjä ja Verohallinto antoivat hakemuksen johdosta pyydetyt vastaukset. Syyttäjä vaati vastauksessaan hakemuksen hylkäämistä. Verohallinto totesi vastauksessaan, että se jättää asian Korkeimman oikeuden harkintaan.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

1. Käräjäoikeus oli tuominnut A:n muun muassa kahdesta törkeästä veropetoksesta sekä B:n avunannosta niihin siltä osin kuin syytteessä oli ollut kysymys ennakonpidätyksistä ja sosiaaliturvamaksuista, kuitenkin siten että toisen teon osalta B:n syyksi luettiin avunanto veropetokseen.

2. Nämä syytekohdat olivat perustuneet siihen, että muun muassa marjojen, juuresten ja muiden vastaavien tuoretuotteiden tukku- ja vähittäiskauppaa harjoittaneiden niin sanottujen väliyhtiöiden toiminnassa oli tosiasiallisesti ollut kysymys A:n omistamien X Oy:n tai Y Oy:n toiminnasta. Käräjäoikeus katsoi näytetyn, että kaikkien väliyhtiöiden liiketoiminta oli rikosoikeudellisesti arvioiden ollut X Oy:n ja Y Oy:n liiketoimintaa. Käräjäoikeus katsoi, että uusien väliyhtiöiden käyttämisellä vuosittain oli vältytty useiden lakisääteisten velvoitteiden hoitamiselta ja huomattavilta maksuvelvollisuuksilta, mikä oli myös ollut näiden yhtiöiden käyttämisen ilmeisenä tarkoituksena.

3. B oli tyytynyt käräjäoikeuden tuomioon, joka hänen osaltaan sai lainvoiman. Tämä tuomio on B:n purkuhakemuksen kohteena tässä asiassa.

4. A valitti tuomiosta hovioikeuteen. Hovioikeus totesi, että pelkkä saman henkilön määräysvalta eri yhtiöihin ei ollut riittävä peruste yhtiömuodon sivuuttamiselle. Jos yhtiöiden toiminnat olivat selkeästi erotettavissa toisistaan, rikosoikeudellinen arvio tuli kohdistaa sen yhtiön toimintaan, jonka piirissä rikkomus oli tapahtunut, ellei järjestelyllä ollut keinotekoisesti vaikutettu alentavasti molemmille yhtiöille määrättävien verojen yhteismäärään. Ennakkoperinnän ja työnantajan sosiaalimaksun osalta syyte oli perustunut siihen, että X Oy ja Y Oy olivat jättäneet ilmoittamatta myyntitoiminnasta aiheutuneet palkat. Hovioikeus katsoi, että asiassa esitetty selvitys ei osoittanut, että myyntipistemyynnillä olisi ollut liityntää X Oy:n tai Y Oy:n toimintaan. Kyse oli ollut väliyhtiöiden toiminnasta. Siten mahdolliset verotukseen liittyvät rikkomukset ja laiminlyönnit olivat tapahtuneet väliyhtiöiden toiminnassa, mistä syytteessä ei ollut kysymys. Sanottu koski vastaavasti myös väliyhtiöiden myyntejä muille tahoille kuin X Oy:lle ja Y Oy:lle. Sen vuoksi syyte oli A:n osalta hylättävä. Hovioikeuden tuomio jäi lainvoimaiseksi.

5. Asiassa on Korkeimmassa oikeudessa B:n ylimääräisen muutoksenhakemuksen johdosta kysymys siitä, tuleeko hakemuksen kohteena oleva käräjäoikeuden tuomio avunannosta törkeään veropetokseen ja veropetokseen purkaa sen vuoksi, että hovioikeus on hylännyt päätekijä A:ta koskevan syytteen.

Sovellettavat säännökset ja oikeuskäytäntö

Tuomion purkaminen ja uusi seikka

6. Oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 8 §:n 3 kohdan mukaan lainvoiman saanut tuomio rikosasiassa voidaan syytetyn eduksi purkaa, jos vedotaan seikkaan tai todisteeseen, jota ei aikaisemmin ole esitetty, ja sen esittäminen todennäköisesti olisi johtanut syytetyn vapauttamiseen tai siihen, että rikokseen olisi ollut sovellettava lievempiä rangaistussäännöksiä, tahi on erittäin painavia syitä, katsoen siihen mihin näin vedotaan ja mitä muutoin käy ilmi, saattaa uudelleen tutkittavaksi kysymys, onko syytetty tehnyt sen rikollisen teon, joka on luettu hänen syykseen.

7. Lainkohdassa mainitulla uudella seikalla tai todisteella tarkoitetaan sellaista oikeudenkäyntiaineistoa, johon ei ole vedottu aikaisemmin ja jolla voi olla säännöksessä mainittu merkitys jutun ratkaisemisen kannalta. Kysymys on sellaisesta aikaisemmin esittämättömästä selvityksestä, joka aikanaan oikeudenkäynnissä esitettynä olisi luultavasti johtanut asiassa vastaajan kannalta lievempään lopputulokseen. Tällaisen uuden seikan on siten tullut olla olemassa purettavaksi vaadittavan ratkaisun antamisen aikana. Oikeuskäytännössä on vakiintuneesti katsottu, ettei tuomion lainvoimaiseksi tulon jälkeen sattunut tapahtuma ole lainkohdan tarkoittama peruste (KKO 2019:6, kohta 6 ja KKO 2015:68, kohta 6).

8. Korkeimman oikeuden ratkaisukäytännössä vahvistetun pääsäännön mukaan myöskään tuomion lainvoimaiseksi tulon jälkeen annettu tuomio ei ole lainkohdassa tarkoitettu uusi seikka (KKO 2019:6, kohta 8 ja esimerkiksi siinä mainitut ratkaisut). Saman rikoksen toista osallista koskevan lainvoiman saaneen tuomion purkaminen ei siten pääsääntöisesti voi perustua siihen, että muutosta hakeneen toisen osallisen kohdalla ylempi tuomioistuin on arvioinut näyttöä eri tavoin (KKO 2019:6, kohta 9).

9. Korkein oikeus on kuitenkin katsonut, että lainvoimaisen tuomion jälkeen annettu uusi tuomio voi tietyissä tilanteissa olla lainkohdassa tarkoitettu uusi seikka. Tällainen tilanne on ollut käsillä ratkaisussa KKO 2006:3, jossa Korkein oikeus on purkanut törkeää velallisen epärehellisyyttä koskevan tuomion sen johdosta, ettei henkilöllä enää voitu katsoa olleen tuomion tarkoittamaa velkaa Korkeimman oikeuden purettua törkeää veropetosta ja vahingonkorvausta koskeneen toisen tuomion.

Avunannon liitännäisyydestä päätekoon

10. Rikoslain 5 luvun 6 §:n 1 momentin mukaan se, joka ennen rikosta tai sen aikana neuvoin, toimin tai muilla tavoin tahallaan auttaa toista tahallisen rikoksen tai sen rangaistavan yrityksen tekemisessä, tuomitaan avunannosta rikokseen saman lainkohdan mukaan kuin tekijä.

11. Avunantajan rikosvastuun liitännäisyydestä todetaan hallituksen esityksessä rikosoikeuden yleisiä oppeja koskevan lainsäädännön uudistamiseksi, että avunantajan vastuu yleensä edellyttää, että pääteko täyttää tunnusmerkistön, on oikeudenvastainen ja tahallisena päätekijälle syyksiluettava. Mutta kun osallisuudella on tällä tavoin määritelty kelvollinen kohde, yhteys päätekoon eräässä mielessä katkeaa. Tästä eteenpäin osallisten vastuu arvioidaan subjektiivisessa suhteessa pääsääntöisesti itsenäisesti (HE 44/2002 vp s. 149).

12. Avunantajan rankaiseminen ei sen sijaan edellytä sitä, että pääteko on tekijälleen syyksiluettu. Osallisten ei tule vapautua vastuusta pelkästään sillä perusteella, ettei päätekijää saada kiinni tai hän muusta syystä välttää vastuun (KKO 2015:68, kohta 11).

Avunantajan tuomion purkaminen

13. Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2015:68 arvioinut avunantajan rikosvastuun liitännäisyyttä päätekoon. Korkein oikeus on lausunut, että avunannon liitännäisyydestä päätekoon ei itsessään seuraa, että päätekijää koskeva uusi tuomio olisi oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 8 §:n 3 kohdan tarkoittama uusi seikka (kohta 15).

14. Edellä viitatussa ratkaisussa hovioikeus oli hylännyt päätekoa koskevan syytteen sillä perusteella, että se oli suorittamassaan näytön arvioinnissa päätynyt pienempään petoksella tavoitellun oikeudettoman hyödyn määrään kuin käräjäoikeus, minkä vuoksi se oli katsonut, että teko oli arvioitava törkeän petoksen asemesta petokseksi. Tämä puolestaan oli johtanut lyhyemmän määräajan soveltamiseen syyteoikeuden vanhentumisessa. Korkeimman oikeuden mukaan hovioikeuden perustelut eivät osoittaneet pääteossa jonkin rikoksen yleisen edellytyksen jääneen täyttymättä eivätkä käräjäoikeuden tuomion perustuneen ratkaisun KKO 2006:3 tapaan virheelliseen syyksilukemiseen aikaisemmassa tuomiossa. Asiassa ei ollut myöskään kysymys sellaisesta tilanteesta, jossa hovioikeus ei ole pitänyt päätekoa lainkaan rikoksena tai jossa pääteon teonkuvaus on hovioikeudessa muuttunut olennaisesti rajoitetummaksi (kohta 15). Purkuhakemus oli siten hylätty.

15. Korkein oikeus on mainitussa ratkaisussa edelleen todennut, että liitännäisyydellä ei ole ratkaisevaa merkitystä tilanteessa, jossa päätekijän menettely on ollut tunnusmerkistön mukainen ja syyllisyyttä osoittava. Avunantajan rangaistavuus voi kuitenkin sulkeutua pois liitännäisyyden vuoksi. Näin on ainakin silloin, kun jonkin asiassa selvitetyn yleisiin rikosvastuun edellytyksiin kuuluvan seikan perusteella on selvää, ettei pääteko voi olla tekijälleen syyksiluettavissa oleva rikos (kohta 12).

16. Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2019:6 purkanut avunantajan lainvoimaisen käräjäoikeuden tuomion asiassa, jossa päätekijöiden syytteet oli hovioikeudessa hylätty toteen näyttämättöminä. Korkein oikeus totesi, että toisin kuin ratkaisussa KKO 2015:68, jossa hovioikeuden perustelut eivät osoittaneet pääteossa jonkin rikoksen yleisen edellytyksen jääneen täyttymättä, asiassa oli nyt kysymys tilanteesta, jossa hovioikeus ei ollut pitänyt päätekoa lainkaan rikoksena. Päätekijöiden ei ollut katsottu menetelleen rikoksen tunnusmerkistön mukaisesti, eikä heidän tekoaan ollut pidetty syyllisyyttä osoittavana. Kun päätekijöiden syytteet oli hylätty, Korkein oikeus katsoi, ettei asiassa ollut jäänyt jäljelle sellaista päärikosta, johon avunanto olisi voinut kohdistua (KKO 2019:6, kohta 16).

Purkuedellytysten arviointi tässä asiassa

17. Hovioikeus oli katsonut päätekijänä olleen A:n kysymyksessä olleiden syytekohtien osalta, että kysymys oli ollut väliyhtiöiden toiminnasta. Siten mahdolliset verotukseen liittyvät rikkomukset ja laiminlyönnit olivat tapahtuneet väliyhtiöiden toiminnassa, mistä syytteessä ei ollut kysymys. Oikeudellista perustetta väliyhtiöiden toiminnan rikosoikeudelliseen samastamiseen A:n omistamien X Oy:n tai Y Oy:n toimintaan ei ollut esitetty. Syyte oli hylätty sen vuoksi, ettei syytteessä ollut ollut kysymys mahdollisesta verojen välttämisestä väliyhtiöiden toiminnassa.

18. Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 11 luvun 3 §:n mukaan tuomioistuin saa tuomita vain siitä teosta, josta rangaistusta on vaadittu. Tässä tapauksessa päätekijän ei ole katsottu menetelleen syytteen teonkuvauksen mukaisesti. B:tä koskeva syyte oli tältä osin ollut samansisältöinen, eikä syytettä olisi tällaisenaan voinut lukea B:nkään syyksi.

19. Hovioikeuden katsottua edellä mainituista syistä, ettei syytettä voitu lukea päätekijä A:n syyksi, B ei ole voinut syyllistyä sellaisiin avunantotekoihin, jotka käräjäoikeus on lukenut hänen syykseen.

20. Asiassa on oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 8 §:n 3 kohdassa tarkoitettu peruste B:n tuomion purkamiseksi. Koska asia on selvä, Korkein oikeus oikaisee hakemuksen kohteena olevaa käräjäoikeuden tuomiota välittömästi.

Päätöslauselma

Helsingin käräjäoikeuden tuomio 16.2.2015 nro 15/105593 puretaan B:n osalta. Syyte ja Verohallinnon korvausvaatimus hylätään. B vapautetaan tuomitusta rangaistuksesta ja velvollisuudesta suorittaa vahingonkorvausta Verohallinnolle.

B:llä on oikeus saada takaisin, mitä häneltä on nyt puretun tuomion nojalla peritty.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Juha Häyhä, Jarmo Littunen, Mika Ilveskero, Asko Välimaa ja Eva Tammi-Salminen. Esittelijä Eeva Palaja.