KKO:2020:5

KonkL 2 luku 2 §
VanhL 5 §
VanhL 8 §

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Satakunnan käräjäoikeuden päätös 26.1.2018 nro 18/1453 ja Vaasan hovioikeuden päätös 2.5.2018 nro 192 kuvataan tarpeellisin osin Korkeimman oikeuden ratkaisussa.

Asian ovat ratkaisseet käräjäoikeudessa käräjätuomari Liisa-Maija Mikkonen sekä hovioikeudessa hovioikeuden jäsenet Antti Vaittinen, Pasi Vihla ja Eerika Hirvelä.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

Valituslupa myönnettiin oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 3 §:n 2 momentin 2 kohdan nojalla rajoitettuna koskemaan kysymystä siitä, onko konkurssiin asettamista vaativan velkojan saatava velalliselta konkurssilain 2 luvun 2 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitetulla tavalla siten selvä, ettei sen oikeellisuutta voida perustellusti epäillä. Muilta osin kysymys valitusluvan myöntämisestä siirrettiin ratkaistavaksi valituksen käsittelyn yhteydessä.

A Oy vaati, että päätös sen asettamisesta konkurssiin kumotaan.

B:n konkurssipesä vaati, että valitus hylätään.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Valituslupaa koskeva ratkaisu

Valituslupaa ei myönnetä siltä osin kuin kysymys valitusluvan myöntämisestä on siirretty ratkaistavaksi valituksen käsittelyn yhteydessä.

Perustelut

Asian tausta

1. B:n konkurssipesä on 21.6.2017 hakenut A Oy:n asettamista konkurssiin, koska yhtiö ei ollut konkurssiuhkaisesta maksukehotuksesta huolimatta maksanut sen 131 658,08 euron pääomalainasaatavaa ja 54 620 euron osinkosaatavaa.

2. Käräjäoikeus on 31.8.2017 asettanut A Oy:n konkurssiin maksamattoman pääomalainan perusteella. A Oy on valittanut päätöksestä. Vaasan hovioikeus on 7.11.2017 antamassaan päätöksessä katsonut, että yhtiöllä oli ollut perusteltu syy kieltäytyä maksamasta pääomalainaa, ja palauttanut asian käräjäoikeuteen, koska käräjäoikeus ei ollut lausunut siitä, oliko osinkosaatava muodostanut perusteen konkurssiin asettamiselle.

3. A Oy on käräjäoikeuden uudessa käsittelyssä vastustanut konkurssiin asettamista, koska hakemuksen perusteena oleva osinkosaatava ei ollut konkurssilain 2 luvun 2 §:n 3 kohdassa säädetyllä tavalla niin selvä, että sen oikeellisuutta ei ole voitu perustellusti epäillä. A Oy on vedonnut siihen, että B:n konkurssipesä oli 13.11.2017 toimittanut käräjäoikeudelle konkurssiin asettamisen perusteena olevaa osinkosaatavaa koskevan haastehakemuksen, jossa se oli ilmoittanut saatavan olevan riitainen. Osinkosaatava oli A Oy:n mukaan vanhentunut 2.12.2014, koska 2.1.2009 pidetyn yhtiökokouksen päättämän osingonmaksun vanhentumiseen oli sovellettava kolmen vuoden vanhentumisaikaa, eikä vanhentumista ollut katkaistu uudestaan sen jälkeen, kun yhtiö oli 1.12.2011 osittain suorittanut osinkovelkaansa.

4. Käräjäoikeus on asettanut A Oy:n konkurssiin 26.1.2018. Käräjäoikeus on katsonut, että konkurssiin asettamisen perusteena olevaa saatavaa koskevan kanteen vireilläolo ei estä konkurssituomioistuinta tutkimasta samoja väitteitä konkurssihakemuksen yhteydessä. Osinkosaatava ei ollut vanhentunut, koska sen vanhentumiseen oli sovellettava kymmenen vuoden vanhentumisaikaa. Hovioikeus ei ole muuttanut käräjäoikeuden päätöstä.

Kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa

5. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, onko A Oy:n konkurssiin asettamista vaativan B:n konkurssipesän saatava A Oy:ltä konkurssilain 2 luvun 2 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitetulla tavalla selvä.

Sovellettavat säännökset ja muut oikeuslähteet

6. Konkurssiin asettamista voi konkurssilain 2 luvun 2 §:n perusteella vaatia velkoja, jonka saatava velalliselta: 1) perustuu lainvoimaiseen tuomioon taikka lainvoimaisen tuomion tavoin täytäntöönpanokelpoiseen tuomioon, ratkaisuun tai muuhun täytäntöönpanoperusteeseen; 2) perustuu velallisen allekirjoittamaan sitoumukseen, jota velallinen ei ilmeisen perustellusti kiistä; taikka 3) on muuten niin selvä, ettei sen oikeellisuutta voida perustellusti epäillä.

7. Säännöksen perustelujen mukaan yleisenä lähtökohtana on, että konkurssimenettelyn summaarisen luonteen takia konkurssihakemus käsitellään joutuisasti eikä hakemuksen yhteydessä tutkita velkojan saatavan oikeellisuutta. Konkurssihakemuksen perusteiden on oltava riittävän selviä ja pääsääntöisesti niiden pitää käydä ilmi asiakirjoista. Velallisen oikeusturva edellyttää kuitenkin, että velallista ei aseteta konkurssiin perusteettoman, epäselvän tai riitaisen saatavan nojalla. Riitaiset saatavat on tutkittava erikseen. Velkoja voisi hakea velallista konkurssiin tapauksissa, joissa saatavan perusteesta ei voi olla objektiivisesti arvioiden aiheellista epäilyä, vaikka velallinen sen riitauttaisi ja vaikka asian tuomioistuinkäsittely on vielä kesken tai sitä ei ole aloitettukaan (HE 26/2003 vp s. 38–39). Kuten ratkaisussa KKO 2016:51 on todettu, säännös jättää konkurssituomioistuimelle harkintavaltaa, kun se tapauskohtaisesti arvioi hakijan saatavan selvyyttä (kohta 9).

Korkeimman oikeuden arviointi tässä asiassa

Erillisen kanteen vaikutus saatavan selvyyteen

8. A Oy on väittänyt, että konkurssihakemusta ei ole tullut lainkaan käsitellä käräjäoikeudessa tammikuussa 2018, koska B:n konkurssipesä oli toimittanut lokakuussa 2017 käräjäoikeuteen konkurssihakemuksenkin perusteena ollutta osinkosaatavaa koskevan haastehakemuksen, jossa se oli ilmoittanut osinkosaatavan olevan riitainen.

9. Edellä kohdassa 7 esitettyjen lain perustelujen mukaan velkoja voi hakea velallista konkurssiin, vaikka saatavan perustetta koskeva tuomioistuinkäsittely on vielä kesken. Korkein oikeus on ratkaisuissaan KKO 1982 II 53 ja KKO 2016:51 (kohta 10) katsonut, että velallisen vireille saattaman välitystuomion mitättömyyttä koskevan kanteen vireilläolo ei estä konkurssituomioistuinta tutkimasta samoja väitteitä konkurssihakemuksen yhteydessä ja että konkurssituomioistuin voi kanteesta huolimatta katsoa, että saatava on riittävän selvä konkurssiin asettamista varten. Korkein oikeus toteaa, että konkurssiperusteena olevaa saatavaa koskevan kanteen vireilläolo ei siten estä konkurssituomioistuinta tutkimasta samoja väitteitä konkurssihakemuksen yhteydessä ja ratkaisemasta, onko saatava riittävän selvä konkurssiin asettamista varten.

Osinkosaatavan vanhentuminen

10. Voimassa olevassa osakeyhtiölaissa ei ole erikseen säädetty osinkosaatavan vanhentumisesta, kun aikaisemmin voimassa olleessa laissa tästä oli säädetty. Osakeyhtiölain 3 luvun 13 §:n 3 momentissa on osinkolippuja koskeva säännös, jossa viitataan velkakirjalain säännöksiin. Osakeyhtiölainsäädännön uudistamista koskevassa hallituksen esityksessä on todettu, että osinkosaatava vanhenee tavallisesti velan vanhentumisesta annetun lain 5 §:n 1 momentin mukaisesti, jollei velkakirjalain 25 §:stä johdu muuta (HE 109/2005 vp s. 123).

11. Velan vanhentumisesta annetun lain (jäljempänä vanhentumislaki) 5 §:n 1 momentin mukaan vanhentumisaika alkaa kulua eräpäivästä, jos se on velallista sitovasti ennalta määrätty. Säännöksen perustelujen mukaan eräpäivää voidaan pitää velallista ennalta sitovana nimenomaiseen sopimukseen tai vakiintuneeseen käytäntöön perustuvan määräyksen ohella, kun maksuajankohta määräytyy lain nojalla (HE 187/2002 vp s. 44).

12. Vanhentumislain 4 §:n mukaan velka vanhentuu kolmen vuoden kuluttua 5–7 §:ssä tarkoitetusta ajankohdasta, jollei vanhentumista ole sitä ennen katkaistu.

13. Vanhentumislain 8 §:n mukaan, jos kysymys on toistaiseksi myönnetystä tai ehdollisesti syntyvästä velasta taikka muusta velasta, jonka vanhentumisajan alkamisajankohta ei määräydy 5–7 §:n nojalla, velka vanhentuu kymmenen vuoden kuluttua velvoitteen oikeusperusteen syntymisestä, jollei vanhentumista ole sitä ennen katkaistu. Sen jälkeen kun velka on velkojan vaatimuksen tai muun syyn johdosta erääntynyt maksettavaksi, noudatetaan kuitenkin erääntymispäivästä laskettavaa kolmen vuoden vanhentumisaikaa.

14. Vanhentumislain 10 §:n 1 momentin mukaan velan vanhentuminen katkeaa, 1) kun osapuolet sopivat maksujen järjestelystä, vakuudesta tai muusta velan ehtojen muutoksesta taikka siitä, että vanhentuminen on katkaistu, 2) kun velallinen suorittaa velkaa tai muutoin tunnustaa velan velkojalle tai 3) kun velkoja vaatii velalliselta suoritusta tai muutoin muistuttaa velallista velasta. Vanhentumislain 13 §:n 1 momentin mukaan velan vanhentumisen katkaisemisesta alkaa kulua uusi, entisen pituinen vanhentumisaika.

Korkeimman oikeuden arviointi osinkosaatavan vanhentumisesta

15. B:n konkurssipesän konkurssihakemus on perustunut 54 360 euron osinkosaatavaan A Oy:ltä. A Oy on kiistänyt konkurssihakemuksen, koska konkurssihakemuksen perusteena oleva saatava on ollut vanhentunut ja siten kelpaamaton konkurssiin asettamisen perusteeksi.

16. Korkein oikeus toteaa, että B:lle ei ole esitetyn selvityksen perusteella annettu osinkolippua, joten osinkosaatavan vanhentuminen ei määräydy velkakirjalain mukaan vaan edellä todettu huomioon ottaen vanhentumislain mukaan.

17. A Oy:n 2.1.2009 pidetyn yhtiökokouksen pöytäkirjan mukaan kokouksessa oli päätetty, että osinkoa jaetaan 86 100 euroa eli 574 euroa osaketta kohden. Pöytäkirjaan ei ollut kirjattu osingon maksupäivää eikä muutakaan merkintää, jonka perusteella yhtiökokouksen voitaisiin tulkita määränneen eräpäivästä tai siitä, että osinko olisi vasta vaadittaessa maksettava.

18. A Oy:n 31.10.2008 pidetyn hallituksen kokouksen pöytäkirjan perusteella hallitus oli ehdottanut yhtiökokoukselle, että osinko on ollut nostettavissa 2.1.2009. A Oy:n joulukuussa 2003, 2004 ja 2005 pidettyjen yhtiökokousten pöytäkirjoissa tuolloin jaettavaksi päätetyn osingon oli todettu olevan nostettavissa seuraavan vuoden ensimmäisenä päivänä. Vuoden 2008 varsinaisen, 2.1.2009 pidetyn yhtiökokouksen pöytäkirjassa todettiin tästä poiketen, että tietty summa jaetaan osinkona, ilman tähän liitettyä päivämäärää. Käräjäoikeudessa henkilökohtaisesti kuultu B on kertonut, että tuolloin jaettavaksi päätetty osinko oli ollut nostettavissa heti päätöspäivästä lukien, eikä eräpäivän kirjaaminen ollut ollut sen vuoksi tarpeen.

19. Yhtiökokouksen päätöksessä ei siis ollut määrätty osingon maksupäivää eikä siitä ilmene, että osingon maksaminen olisi edellyttänyt osakkeenomistajan maksuvaatimusta. Korkein oikeus toteaa, että yhtiökokouksen pöytäkirjan sanamuoto puoltaa tulkintaa, jonka perusteella osinkovelan voidaan katsoa erääntyneen osingonjakopäätöksen tekemisen yhteydessä. Tällaisessa tilanteessa yhtiön hallituksella olisi velvollisuus huolehtia yhtiön maksukyvyn sen salliessa osingon maksamisesta viipymättä osingosta päättäneen yhtiökokouksen jälkeen, ja osinkovelka vanhentuisi vanhentumislain 4 §:n ja 5 §:n 1 momentin mukaisesti kolmessa vuodessa yhtiökokouksen päätöksestä lukien.

20. Toisaalta asiassa on riidatonta, että A Oy on vasta 1.12.2011 suorittanut B:lle tämän osinkosaatavasta 20 000 euroa. Konkurssipesä on vedonnut B:n käräjäoikeudessa kertomaan, että A Oy:n tarkoituksena oli ollut maksaa hänelle osingonjakovelkaa sanotun joulukuussa 2011 tehdyn 20 000 euron osasuorituksen jälkeen, kun yhtiön taloudellinen tila sen sallii. Huomioon ottaen tämä seikka sekä yhtiön aiempi käytäntö, jossa osinko on osingonjakopäätöksen mukaan ollut osakkeenomistajan nostettavissa, on mahdollista, että yhtiön taloudellisen tilanteen takia osingon maksaminen oli jätetty osakkeenomistajan vaatimusta edellyttäväksi. Tällaisessa tilanteessa kysymys olisi ollut vaadittaessa maksettavasta eräpäivättömästä saatavasta, jolloin saatava ilman eräännyttämistä vanhentuisi vanhentumislain 8 §:n mukaisessa kymmenen vuoden ajassa.

21. B:n konkurssipesä on katsonut B:n kertomuksen vahvistavan, että osingonjakovelka on ainakin 1.12.2011 lukien ollut eräpäivätön, toistaiseksi voimassa oleva velka, minkä vuoksi osingonjakovelkaan on pitänyt soveltaa vanhentumislain 8 §:n mukaista kymmenen vuoden vanhentumisaikaa. Korkein oikeus toteaa, että osinkosaatavan vanhentuminen on katkennut maksun johdosta kyseisenä päivänä vanhentumislain 10 §:n 1 momentin 2 mukaisesti. Velan vanhentumisen katkaisemisesta alkaa kulua uusi, lähtökohtaisesti entisen pituinen vanhentumisaika. Osingonjakovelan osasuorituksen merkitys jäljelle jääneen osinkovelan vanhentumisajan määräytymiseen on kuitenkin riippunut siitä näytönvaraisesta seikasta, oliko B velkojana tarkoittanut tässä yhteydessä eräännyttää loppuosan osinkovelasta.

22. B:n konkurssipesä on vielä väittänyt, että osinkosaatavan merkitseminen A Oy:n 30.6.2014 päättyneen tilikauden tilinpäätökseen on tulkittava vanhentumisen katkaisutoimeksi, koska B oli ollut tilikauden päättyessä yhtiön hallituksen ainoa jäsen. Lisäksi B:n konkurssipesä on väittänyt, että osingonjakovelka ei ole voinut vanhentua niin kauan kuin B oli ollut A Oy:n hallituksen jäsen. B oli toiminut yhtiön hallituksen jäsenenä 17.9.2014 asti.

23. Korkeimman oikeuden ratkaisun KKO 2016:50 mukaan velan tunnustamisessa on kysymys oikeustoimesta, jossa tunnustamistoimen tekijänä on velallinen ja toisena osapuolena velkoja, johon tunnustaminen kohdistetaan (kohta 12). Ratkaisussa todetun mukaisesti velan vanhentumista ei katkaise velan merkitseminen velallisen kirjanpitoon tai muu sellainen velallisen toimi, joka ei kohdistu velkojaan (kohta 13). Edellä mainitun perusteella Korkein oikeus katsoo, että osinkosaatavan sisältävän tilinpäätöksen hyväksymistä tai velkojan asemaa velallisyhtiön hallituksessa ei voida tulkita vanhentumisen katkaisevaksi toimeksi.

24. Korkein oikeus toteaa, että edellä kohdissa 19 ja 20 osinkovelan erääntymisestä lausutut ja muut perusteluissa esitetyt B:n konkurssipesän osinkosaatavan vanhentumista koskevat seikat muodostavat kokonaisuutena arvioiden riittävän syyn sille, että konkurssipesän saatavan oikeellisuutta voidaan perustellusti epäillä.

Johtopäätös

25. Korkein oikeus katsoo, että B:n konkurssipesän osinkosaatava A Oy:ltä ei ole konkurssilain 2 luvun 2 §:n 1 momentin 3 kohdassa edellytetyllä tavalla selvä. Yhtiön asettaminen konkurssiin on siten kumottava, koska A Oy:n konkurssiin asettamiselle ei ole ollut laissa säädettyjä perusteita. Tässä tilanteessa asiassa ei ole tarpeen erikseen arvioida sitä, olisiko konkurssihakemus pitänyt hylätä myös muulla perusteella.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätös kumotaan.

B:n konkurssipesän vaatimus A Oy:n asettamisesta konkurssiin hylätään.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Pekka Koponen, Jarmo Littunen, Päivi Hirvelä, Mika Ilveskero ja Jussi Tapani. Esittelijä Jussi Virtanen.