KKO:2019:79

Käräjäoikeus oli tuominnut tekoaikana 15-vuotiaan A:n, jota ei ollut aikaisemmin tuomittu rikoksesta, tämän kiistämästä varkaudesta nuorena henkilönä 60 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja suorittamaan asianomistajille ja vakuutusyhtiölle vahingonkorvauksena yli 5 000 euroa. Hovioikeus ei myöntänyt A:lle jatkokäsittelylupaa.

Korkein oikeus katsoi ratkaisusta tarkemmin ilmenevin perustein, että hovioikeuden olisi tullut myöntää jatkokäsittelylupa muun painavan syyn perusteella, koska asialla oli A:lle tavanomaista suurempi merkitys.

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuden tuomio 12.6.2018 (nro 18/125501), muutoksenhaku Turun hovioikeudessa ja hovioikeuden päätös 24.9.2018 (nro 18/139927) kuvataan tarpeellisilta osin Korkeimman oikeuden ratkaisussa.

Asian ovat ratkaisseet käräjäoikeudessa käräjätuomari Kaarlo Hakamies sekä hovioikeudessa hovioikeudenneuvokset Elina Paasivirta, Matti Kolehmainen ja Pirjo Tammio.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa.

A vaati valituksessaan, että hänelle myönnetään asiassa jatkokäsittelylupa ja että asia palautetaan hovioikeuteen.

Syyttäjä vaati vastauksessaan, että valitus hylätään.

Asianomistajat B ja C vaativat vastauksessaan, että valitus hylätään.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta

1. Käräjäoikeus on katsonut asiassa näytetyksi, että tekoaikaan 15-vuotias A oli yksin tai yhdessä toisen henkilön kanssa anastanut asianomistajien omaisuutta heidän kotoaan. Asianomistajien kotona vierailulla ollut A oli yksin tai yhdessä toisen henkilön kanssa ottanut asunnosta koruja useiden tuhansien eurojen arvosta, passin ja 600 euroa käteistä rahaa.

2. Käräjäoikeus on tuominnut A:n syytteen mukaisesti varkaudesta nuorena henkilönä 60 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja suorittamaan vahingonkorvausta asianomistajille ja vakuutusyhtiölle yhteensä 5 362 euroa.

3. A on hakenut muutosta käräjäoikeuden tuomioon hovioikeudessa ja vaatinut, että hänelle myönnetään jatkokäsittelylupa ja että hänen katsotaan syyllistyneen varkauden sijasta näpistykseen ja hänet vapautetaan tuomitusta korvausvelvollisuudesta. A on tunnustanut anastaneensa asunnossa olleesta lompakosta 30 euroa käteistä rahaa, jotka oli heti seuraavana päivänä korvattu asianomistajille. A on kiistänyt syytteen muilta osin ja korvausvelvollisuutensa kokonaan.

4. Hovioikeus ei ole myöntänyt A:lle jatkokäsittelylupaa.

Kysymyksenasettelu

5. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, olisiko hovioikeuden tullut myöntää A:lle jatkokäsittelylupa.

Jatkokäsittelylupaharkinnan lähtökohdat

6. Ottaen huomioon käräjäoikeuden tuomion perustelut sekä A:n valituksessaan hovioikeudelle esittämät seikat Korkein oikeus toteaa, että asiassa on tarpeen arvioida jatkokäsittelyluvan myöntämistä ensisijaisesti muun painavan syyn perusteella.

7. Oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 11 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaan jatkokäsittelylupa on myönnettävä, jos luvan myöntämiseen on muu painava syy.

8. Lain esitöiden (HE 105/2009 vp s. 34 ja 61) mukaan muu painava syy voisi lupaperusteena tulla kysymykseen muun muassa silloin, kun ratkaisun merkitys valittajalle on objektiivisesti arvioiden huomattavasti tavanomaista suurempi. Esimerkkinä tällaisesta tilanteesta esitetään rikosasia, jossa nuori henkilö on ensimmäistä kertaa tuomittu vankeusrangaistukseen tai korvausvelvollisuuteen, joka hänen maksukykyynsä nähden on suuri. Sanotun tyyppisissä tilanteissa valitus voitaisiin ottaa jatkokäsittelyyn, vaikka aihetta epäillä ratkaisun oikeellisuutta ei sinänsä ilmenisi.

Korkeimman oikeuden arviointi

9. A on valituksessaan hovioikeudelle tuonut esille, että asialla on hänelle erittäin suuri merkitys hänen ikänsä perusteella ja erityisesti ammatinvalinnan ja varusmiespalveluksen suorittamisen kannalta. Korkeimmassa oikeudessa A on tuonut vielä erikseen esille, että yli 5 000 euron korvausvelvollisuus on varsin suuri ottaen huomioon hänen varallisuutensa ja maksukykynsä.

10. Korkein oikeus toteaa, että A on täyttänyt 15 vuotta noin puoli vuotta ennen syytteen mukaista tekoaikaa. Hän on tekoaikaan asunut vanhempiensa luona ja käynyt peruskoulua. Kysymys on A:n ensimmäisestä rikostuomiosta, ja hänelle on ensikertalaisena tuomittu ehdollinen vankeusrangaistus. Lisäksi A on velvoitettu suorittamaan asianomistajille ja vakuutusyhtiölle vahingonkorvauksena yli 5 000 euroa.

11. A on syytteen mukaan tehnyt anastusrikoksen, kun hän on ollut varsin lähellä rikosoikeudellista vastuuikärajaa. Korkein oikeus toteaa, että rikosoikeusjärjestelmä suhtautuu rikoksen tehneeseen nuoreen lähtökohtaisesti eri tavoin kuin aikuiseen rikoksentekijään. Nuoren lievempää kohtelua perustellaan muun muassa sillä, että usein nuori syyllistyy rikokseen ajattelemattomuuttaan tai yhteisön rajoja koetellen. Lainsäätäjä on tarkoittanut, että Suomen rikosoikeusjärjestelmässä rikoksentekijän nuoruus otetaan huomioon muun muassa rikosasian käsittelymenettelyssä, seuraamuslajin valinnassa sekä rangaistuksen mittaamisessa (ks. esim. HE 229/2009 vp s. 4).

12. Korkein oikeus toteaa, että syytetyn nuoruus on otettava huomioon myös jatkokäsittelylupaharkinnassa. Nuoren henkilön kannalta ehdollinenkin vankeusrangaistus voi vaikuttaa pitkään hänen mahdollisuuksiinsa hakeutua jatkokoulutukseen tai hänen sijoittumiseensa työelämään. Siten rikosrekisterimerkinnällä voi olla nuoren henkilön kannalta hänen näkökulmastaan yllättäviäkin seurausvaikutuksia. Samalla tavoin nuoren oloihin nähden merkittävä vahingonkorvausvelvollisuus voi vaikuttaa nuoren elämään pitkään.

13. Korkein oikeus toteaa, että muu painava syy jatkokäsittelylupaperusteena sisältää muita lupaperusteita enemmän harkinnanvaraisia seikkoja. Käräjäoikeuden ratkaisu voidaan ottaa jatkokäsittelyyn muun painavan syyn perusteella, vaikka aihetta epäillä ratkaisun oikeellisuutta ei sinänsä ilmenisi. Lain esitöissä ei ole lueteltu tyhjentävästi kaikkia niitä seikkoja, joita muun painavan syyn harkinnassa voidaan ottaa huomioon.

14. A on valituksessaan hovioikeudelle riitauttanut käräjäoikeuden näytön arvioinnin. Valitus on perustunut keskeisesti siihen väitteeseen, että asiassa ei ole pohdittu riittävästi vaihtoehtoisia tapahtumainkulkuja ja että esitetystä näytöstä on tehty väärät johtopäätökset. Korkein oikeus katsoo, että A ei ole yksilöidysti riitauttanut henkilötodistajien kertomusten uskottavuutta siten, että näyttökysymyksiin sovellettava korotettu kynnys jatkokäsittelyluvan myöntämiselle ylittyisi (oikeudenkäymiskaari 25 a luku 11 § 2 momentti). Korkein oikeus kuitenkin katsoo, että käräjäoikeuden näyttöratkaisuun on liittynyt sellaisia epävarmuustekijöitä, jotka voidaan osaltaan ottaa huomioon muun painavan syyn harkinnassa.

15. Korkein oikeus toteaa johtopäätöksenään, että A:n hyvin nuoren iän, hänelle ensimmäisessä rikosasiassa tuomitun vankeusrangaistuksen ja hänen taloudellisiin oloihinsa nähden suuren vahingonkorvausvelvollisuuden perusteella ratkaisun merkitys on A:lle objektiivisesti arvioiden huomattavasti tavanomaista suurempi. Kun kokonaisharkinnassa otetaan vielä huomioon käräjäoikeuden näyttöratkaisuun liittyneet epävarmuustekijät, hovioikeuden olisi tullut myöntää A:lle jatkokäsittelylupa asiassa muun painavan syyn perusteella.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätös kumotaan ja A:lle myönnetään jatkokäsittelylupa.

Asia palautetaan Turun hovioikeuteen, jonka on omasta aloitteestaan jatkettava A:n valituksen käsittelyä.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Marjut Jokela, Tatu Leppänen, Kirsti Uusitalo, Lena Engstrand ja Juha Mäkelä. Esittelijä Jukka Loiva.