KKO:2019:61

Merenkulun ympäristönsuojeluL 3 luku 1 §

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Asian aikaisempien vaiheiden osalta ks. KKO 2014:37

Rajavartiolaitoksen päätös 16.9.2011, Helsingin käräjäoikeuden merioikeutena antama tuomio 30.1.2012 nro 12/4786 ja Helsingin hovioikeuden päätös 18.11.2014 nro 2179 kuvataan tarpeellisilta osin Korkeimman oikeuden ratkaisussa. Asian ovat ratkaisseet merioikeudessa käräjätuomari Kari Lappi sekä meriasiantuntijat merikapteeni Ilmari Aro ja merikapteeni Jukka Suksi ja hovioikeudessa hovioikeuden jäsenet Kirsti Uusitalo, Pirjo Aaltonen ja Jukka Lindstedt.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

Valituslupa myönnettiin.

Bosphorus Queen Shipping Ltd. Corp. vaati valituksessaan, että hovioikeuden päätös ja Helsingin käräjäoikeuden merioikeutena antama tuomio kumotaan ja öljypäästömaksu poistetaan.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta

1. Bosphorus Queen -niminen, Panamaan rekisteröity alus (jäljempänä alus) oli päästänyt mereen vähimmäismäärältään noin 900 litran suuruisen öljypäästön, kun alus oli ollut kauttakulussa Suomen talousvyöhykkeellä. Öljypäästö oli tapahtunut Suomen talousvyöhykkeen ulkoreunalla noin 25–30 kilometrin etäisyydellä Suomen rannikosta. Päästö oli levinnyt noin 37 kilometrin matkalle noin 10 metriä leveänä vanana.

2. Öljypäästö ei ollut johtanut viranomaisten torjuntatoimenpiteisiin. Rantaan ei ollut havaittu kulkeutuneen öljyä, eikä öljypäästöstä ollut havaittu aiheutuneen konkreettista vahinkoa.

3. Aluksen palattua Suomen talousvyöhykkeelle Rajavartiolaitos on tehnyt 23.7.2011 merenkulun ympäristönsuojelulain 3 luvun 6 §:n nojalla päätöksen aluksen pysäyttämisestä ja vakuuden asettamisesta. Päätöksessä on määrätty matkan jatkamisen ehdoksi, että aluksen omistaja Bosphorus Queen Shipping Ltd. Corp. (jäljempänä yhtiö) asettaa Rajavartiolaitokselle 17 112 euron suuruisen rahavakuuden mahdollisen öljypäästömaksua koskevan maksuvelvollisuuden täyttämiseksi. Vakuus on asetettu 25.7.2011, minkä jälkeen Rajavartiolaitos on päättänyt aluksen pysäyttämisen peruuttamisesta ja alus on jatkanut matkaa.

4. Rajavartiolaitos on määrännyt 16.9.2011 yhtiölle 17 112 euron suuruisen öljypäästömaksun. Rajavartiolaitos on katsonut päätöksessään, että alus oli päästämällä öljyä mereen rikkonut merenkulun ympäristönsuojelulain 2 luvun 1 §:n mukaista öljyn päästökieltoa. Rajavartiolaitoksen mukaan päästöstä oli aiheutunut Suomen rantaviivalle tai siihen liittyville eduille taikka Suomen aluemeren tai talousvyöhykkeen luonnonvaroille mainitun lain 3 luvun 1 §:n 1 momentissa tarkoitettua huomattavaa vahinkoa tai sen vaaraa.

5. Yhtiö on vaatinut merioikeudessa öljypäästömaksua koskevan päätöksen kumoamista muun ohella sillä perusteella, että päästöstä ei ollut aiheutunut sellaista huomattavaa vahinkoa tai sen vaaraa, joka merenkulun ympäristönsuojelulain 3 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan on edellytyksenä öljypäästömaksun määräämiselle kauttakulussa olevalle ulkomaalaiselle alukselle Suomen talousvyöhykkeellä. Merioikeus on katsonut, että öljypäästö oli aiheuttanut huomattavan vahingon vaaraa, ja hylännyt valituksen.

6. Yhtiö on valittanut hovioikeuteen. Hovioikeus ei ole muuttanut merioikeuden tuomiota. Hovioikeuden mukaan kysymys oli ollut niin sanottujen pysyvien öljyjen päästöstä, jolla oli ollut konkreettisia ja haitallisia ympäristövaikutuksia, joiden yksityiskohtainen toteen näyttäminen asiassa selvitettyä tarkemmin ei ollut pääsääntöisesti mahdollista. Öljyn kulkeutuminen noin kymmenen kilometrin päässä sijaitseville saariston Natura-alueille ja kansallispuiston alueelle oli ollut varteenotettava mahdollisuus. Päästö oli tapahtunut poikkeuksellisen haavoittuvalla Itämerellä, mitä seikkaa oli korostettu merenkulun ympäristönsuojelulain esitöissä päästön vaikutusten arvioinnissa. Öljypäästö oli siten aiheuttanut Suomen rantaviivalle, siihen liittyville eduille sekä Suomen aluemeren tai talousvyöhykkeen luonnonvaroille huomattavaa vahinkoa tai ainakin sen vaaraa. Aihetta merioikeuden tuomion lopputuloksen muuttamiseen ei ollut.

7. Yhtiö on valituksessaan Korkeimmassa oikeudessa vaatinut hovioikeuden päätöksen kumoamista ja öljypäästömaksun poistamista. Se on vedonnut siihen, että öljystä ei ole näytetty aiheutuneen konkreettista haittaa yhdellekään kasville tai eläimelle. Öljy ei ollut ajautunut rantaan, vaan oli sekoittunut veteen ja haihtunut pian päästön jälkeen. Konkreettisia vahinkoja ei ollut aiheutunut, vaikka mihinkään torjuntatoimenpiteisiin ei ollut ryhdytty, mikä osoitti, että öljystä ei ollut aiheutunut myöskään huomattavan vahingon vaaraa. Vahingon tai sen vaaran pitäisi olla poikkeuksellisen suuri täyttääkseen merenkulun ympäristönsuojelulain 3 luvun 1 §:n 1 momentin mukaisen tunnusmerkistön.

Kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa

8. Korkeimmassa oikeudessa on yhtiön valituksen vuoksi kysymys siitä, onko aluksen öljypäästöstä aiheutunut merenkulun ympäristönsuojelulain 3 luvun 1 §:n 1 momentissa tarkoitettua huomattavaa vahinkoa tai sen vaaraa Suomen rantaviivalle tai siihen liittyville eduille taikka Suomen aluemeren tai talousvyöhykkeen luonnonvaroille.

Sovellettavat säännökset ja sopimusmääräykset

Kansallinen sääntely

9. Merenkulun ympäristönsuojelulain 3 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan lain 2 luvun 1 §:ssä tarkoitetun öljyn tai öljypitoisen seoksen päästökiellon rikkomisesta aluevesillä tai Suomen talousvyöhykkeellä määrätään seuraamusmaksu (öljypäästömaksu), jollei päästöä ole pidettävä määrältään ja vaikutuksiltaan vähäisenä. Kauttakulussa olevalta ulkomaiselta alukselta Suomen talousvyöhykkeellä tehdystä päästökiellon rikkomisesta määrätään öljypäästömaksu kuitenkin vain, jos päästöstä aiheutuu Suomen rantaviivalle tai siihen liittyville eduille taikka Suomen aluemeren tai talousvyöhykkeen luonnonvaroille huomattavaa vahinkoa tai sen vaaraa.

10. Merenkulun ympäristönsuojelulain 3 luvun 12 §:n 2 momentin mukaan Rajavartiolaitoksen tulee näyttää toteen sellaiset tarpeelliset seikat, jotka ovat olleet perusteena öljypäästömaksun määräämiselle.

11. Merenkulun ympäristönsuojelulain 3 luvun 1 § vastaa sisällöltään aiemmin voimassa ollutta aluksista aiheutuvan ympäristön pilaantumisen ehkäisemisestä annetun lain (300/1979) 19 b §:ää (1163/2005). Mainitun säännöksen esitöistä (HE 77/2005 vp s. 9 ja 19) ilmenee, että kauttakulussa olevaa ulkomaista alusta koskeva edellytys päästöstä aiheutuvasta huomattavasta vahingosta tai sen vaarasta perustuu siihen, mitä Yhdistyneiden kansakuntien merioikeusyleissopimuksessa on määrätty rantavaltion toimivallasta talousvyöhykkeellään.

12. Mainituissa esitöissä (HE 77/2005 vp s. 20–21) todetaan, että Suomen talousvyöhyke on maantieteellisesti suhteellisen kapea. Tällöin epäsuotuisten sääolosuhteiden vallitessa öljyn leviäminen voi olla nopeata. Jos öljypäästö on tapahtunut talousvyöhykkeellä esimerkiksi siten, että öljy uhkaa ajautua rantaan merivirtojen tai tuulen suunnan takia, voitaisiin lähteä siitä, että lainkohdassa tarkoitetut huomattavan vahingon tai sen vaaran edellytykset täyttyvät. Maan- ja luonnontieteellisten syiden takia kynnys huomattavan vahingon tai vaaran edellytysten ylittymisessä ei välttämättä ole kovinkaan korkealla. Määrältään vähäinen öljypäästö voi olla ympäristövaikutuksiltaan merkittävä, jos päästö sijoittuu luonnonolosuhteiltaan herkälle alueelle kuten sisäsaaristoon taikka luonnonsuojelu- tai lintualueelle. Vuodenajalla on lisäksi merkitystä ympäristönäkökohtia punnittaessa. Päästön vaikutukset olisi aina arvioitava tapauskohtaisesti.

13. Esitöistä (HE 77/2005 vp s. 7 ja PeVL 32/2005 vp s. 2–3) ilmenee edelleen, että öljypäästömaksu on päästökiellon rikkomisesta määrättävä rangaistusluonteinen hallinnollinen seuraamus, joka täydentää rikosoikeudellista järjestelmää. Öljypäästömaksu määrätään rikosoikeudellista rangaistusta yksinkertaisemmassa ja tehokkaammassa hallinnollisessa menettelyssä. Se perustuu tuottamuksesta riippumattomaan objektiivisen vastuuseen, mikä merkitsee sitä, että päästön aiheuttajan syyllisyyden astetta ei ole tarpeen selvittää. Vaikka öljypäästömaksu on hallinnollinen seuraamusmaksu, asian käsittelyssä on lähtökohtaisesti otettava huomioon rikosoikeudellinen laillisuusperiaate ja syyttömyysolettaman noudattaminen.

Yhdistyneiden kansakuntien merioikeusyleissopimus

14. Yhdistyneiden kansakuntien merioikeusyleissopimus (jäljempänä merioikeusyleissopimus) on saatettu voimaan Suomessa lailla 524/1996 ja asetuksella 525/1996. Kyseisen sopimuksen 55 artiklan nojalla rantavaltiolla on mahdollisuus perustaa aluemeren ja aavan meren väliin sijoittuva talousvyöhyke. Sopimuksen mukaan rantavaltiolla on talousvyöhykkeellään tiettyjä oikeuksia kuten muun muassa yksinoikeus elollisten ja elottomien luonnonvarojen hyödyntämiseen sekä tähän liittyvä velvollisuus elollisten luonnonvarojen ja meriympäristön suojelemiseen (56 artikla). Merioikeusyleissopimuksen 58 artiklan mukaan muiden valtioiden aluksilla on talousvyöhykkeellä sopimuksen 87 artiklassa säädetty aavaa merta vastaava merenkulun vapaus.

15. Merioikeusyleissopimuksen 220 artiklassa säädetään rantavaltion toimivallasta talousvyöhykkeellään silloin, kun ulkomainen alus on rikkonut tai sen epäillään rikkoneen ympäristön pilaantumista koskevia kansainvälisiä sääntöjä. Artiklan 3 kappaleessa säädetään seuraavaa:
3. Kun on selviä perusteita epäillä, että valtion talousvyöhykkeellä tai aluemerellä purjehtiva alus on talousvyöhykkeellä rikkonut sovellettavia kansainvälisiä sääntöjä ja säännöksiä, joiden tarkoituksena on alusten aiheuttaman pilaantumisen ehkäiseminen, vähentäminen ja valvominen, tai kyseisen valtion lakeja ja määräyksiä, jotka vastaavat ja toimeenpanevat näitä sääntöjä ja säännöksiä, valtio voi vaatia alukselta tietoja siitä, sen rekisteröintisatamasta, satamasta, jossa se on viimeksi käynyt ja satamasta, jonne se on seuraavaksi matkalla, sekä muita asiaankuuluvia tietoja, joiden avulla voidaan todeta, onko rikkomus tapahtunut.

16. Sanotun 220 artiklan 5–6 kappaleissa säädetään seuraavaa:
5. Kun on selviä perusteita epäillä, että valtion talousvyöhykkeellä tai aluemerellä purjehtiva alus on talousvyöhykkeellä tehnyt 3 kappaleessa mainitun rikkomuksen, josta seuraa huomattavia päästöjä, jotka aiheuttavat merkittävää meriympäristön pilaantumista tai sen vaaraa, valtio voi tarkastaa aluksen rikkomuksen johdosta, jos alus on kieltäytynyt antamasta tietoja tai jos sen antamat tiedot ovat selvästi ristiriidassa tosiasiallisen tilanteen kanssa ja jos olosuhteet antavat aihetta tarkastukseen.
6. Kun on selviä objektiivisia todisteita siitä, että valtion talousvyöhykkeellä tai aluemerellä purjehtiva alus on tehnyt talousvyöhykkeellä 3 kappaleessa mainitun rikkomuksen, josta rantavaltion rantaviivalle tai tähän liittyville eduille tai sen aluemeren tai talousvyöhykkeen luonnonvaroille aiheutuu huomattavaa vahinkoa tai sen vaaraa, valtio voi, jos todisteet antavat aihetta eikä 7 osaston määräyksistä muuta johdu, ryhtyä lainsäädäntönsä mukaisiin oikeudellisiin toimenpiteisiin, muun muassa pidättää aluksen.

Kansainvälinen yleissopimus väliintulosta öljysaastuntaonnettomuuksissa aavalla merellä

17. Suomi on osapuolena väliintulosta öljysaastuntaonnettomuuksissa aavalla merellä tehdyssä kansainvälisessä yleissopimuksessa (jäljempänä väliintuloyleissopimus). Kyseisessä sopimuksessa määrätään sopimusosapuolten oikeudesta ryhtyä aavalla merellä toimenpiteisiin niiden rannikkoon tai siihen liittyviin etuihin kohdistuvan meren öljysaastunnasta tai sellaisen uhasta aiheutuvan vakavan vaaran torjumiseksi. Väliintuloyleissopimuksessa käytetty ilmaisu ˮrannikko tai siihen liittyvät edutˮ ja merioikeusyleissopimuksen ilmaisu ˮrantaviiva ja tähän liittyvät edutˮ vastaavat sopimusten todistusvoimaisissa englanninkielisissä versioissa sanamuodoltaan toisiaan.

18. Väliintuloyleissopimuksen 2 artiklan 4 kohdan mukaan rannikkoon liittyvillä eduilla tarkoitetaan sopimuksessa rannikkovaltion etuja, joita merionnettomuus suoranaisesti loukkaa tai uhkaa, kuten a) sellaista toimintaa merenrannikolla, satamassa tai joen suulla, kalastus mukaan luettuna, joka muodostaa olennaisen toimeentulokeinon sitä harjoittaville henkilöille; b) asianomaisen alueen matkailutoimintaa; c) rannikkoväestön terveyttä ja asianomaisen alueen hyvinvointia, meren elollisten luonnonvarojen ja eläimistön ja kasviston säilyttäminen mukaan luettuna.

Euroopan unionin sääntely

19. Merioikeusyleissopimus on Euroopan unionin allekirjoittama ja hyväksymä (neuvoston päätös 93/392/EY), ja sen määräykset ovat siten osa unionin oikeusjärjestystä.

20. Euroopan yhteisö on antanut direktiivin alusten aiheuttamasta ympäristön pilaantumisesta ja säännösten rikkomisesta määrättävistä seuraamuksista (2005/35/EY) ja sen muuttamista koskevan direktiivin (2009/123/EY) (jäljempänä alusjäterikosdirektiivi).

21. Alusjäterikosdirektiivin 7 artikla koskee rantavaltioiden täytäntöönpanotoimia kauttakulkumatkalla olevien alusten osalta. Artiklan 2 alakohdan mukaan, kun on selviä objektiivisia todisteita siitä, että jäsenvaltion aluemerellä tai talousvyöhykkeellä tai muulla vastaavalla vyöhykkeellä purjehtiva alus on syyllistynyt talousvyöhykkeellä tai muulla vastaavalla vyöhykkeellä säännösten rikkomiseen ja siitä seuranneesta päästöstä aiheutuu tai uhkaa aiheutua huomattavaa vahinkoa asianomaisen jäsenvaltion rantaviivalle tai tähän liittyville eduille tai jäsenvaltion aluemeren tai talousvyöhykkeen tai muun vastaavan vyöhykkeen luonnonvaroille, kyseisen valtion on saatettava asia toimivaltaisten viranomaistensa käsiteltäväksi, jotta voidaan toteuttaa tämän valtion lainsäädännön mukaisia oikeudellisia toimenpiteitä, mukaan luettuna aluksen pidättäminen, jos todisteet antavat siihen aihetta eikä merioikeusyleissopimuksen määräyksistä muuta johdu.

Ennakkoratkaisupyyntö ja unionin tuomioistuimen tuomio merioikeusyleissopimuksen tulkinnasta

22. Korkein oikeus on päättänyt 12.12.2016 pyytää unionin tuomioistuimelta ennakkoratkaisua merioikeusyleissopimuksen tulkinnasta. Korkein oikeus on ennakkoratkaisupyynnössään todennut, että arvioitaessa öljypäästömaksun edellytyksiä merenkulun ympäristönsuojelulain 3 luvun 1 §:n 1 momentin perusteella on tulkittava merioikeusyleissopimuksen 220 artiklan 6 kappaleen määräyksiä.

23. Ennakkoratkaisupyynnössä on todettu, että merioikeusyleissopimuksessa ei ole täsmennetty, mitä siinä tarkoitetaan ˮrantavaltion rantaviivalla tai tähän liittyvillä eduillaˮ. Merioikeusyleissopimuksesta ei myöskään käy ilmi, tarkoitetaanko siinä jäsenvaltion aluemeren tai talousvyöhykkeen luonnonvaroilla elollisten luonnonvarojen osalta vain hyödynnettäviä kasvi- ja eläinlajeja vai myös muita lajeja tai miten ja millaisten kriteerien perusteella aiheutuneen tai uhanneen vahingon huomattavuutta olisi arvioitava. Tiedossa ei myöskään ole, että huomattavuuden arvioinnista olisi muodostunut vakiintunutta merioikeusyleissopimuksen tulkintakäytäntöä. Myös oikeuskirjallisuudessa on esitetty huomattavan vahingon kynnyksen osalta erilaisia näkemyksiä.

24. Unionin tuomioistuin on vakiintuneen oikeuskäytäntönsä mukaan toimivaltainen antamaan ennakkoratkaisun sellaisten kansainvälisen oikeuden määräysten tulkinnasta, jotka ovat osa unionin oikeusjärjestystä. Sen takia Korkein oikeus on esittänyt unionin tuomioistuimelle merioikeusyleissopimuksen tulkintaa koskevan ennakkoratkaisupyynnön muun ohella siitä, miten merioikeusyleissopimuksessa ja alusjäterikosdirektiivissä käytettyjä käsitteitä ˮrantaviiva ja tähän liittyvä etuˮ, ˮaluemeren tai talousvyöhykkeen luonnonvaratˮ, ˮvaaraˮ ja ˮuhkaa aiheutuaˮ pitää tulkita, sekä siitä, millä tavalla ja mitkä seikat huomioon ottaen aiheutuneen tai uhkaavan vahingon huomattavuutta on arvioitava.

25. Unionin tuomioistuin on vastannut Korkeimman oikeuden ennakkoratkaisupyyntöön tuomiossaan 11.7.2018 Bosphorus Queen Shipping Ltd Corp. v. Rajavartiolaitos, C-15/17, EU:C:2018:557. Tuomiossa lausuttiin merioikeusyleissopimuksen ja alusjäterikosdirektiivin tulkinnasta muun ohella seuraavaa:

26. Merioikeusyleissopimusta ja alusjäterikosdirektiiviä on tulkittava niin, että niihin sisältyvällä ilmaisulla ˮselviä objektiivisia todisteitaˮ tarkoitetaan paitsi todisteita syyllistymisestä rikkomukseen myös todisteita tämän rikkomuksen seurauksista (tuomiolauselman 1 kohta).

27. Merioikeusyleissopimuksen ja alusjäterikosdirektiivin käsitettä ˮrantaviiva tai tähän liittyvät edutˮ on tulkittava siten, että sen merkitys on lähtökohtaisesti sama kuin väliintuloyleissopimukseen sisältyvä käsite ˮrannikko tai rannikkoon liittyvät edutˮ ja että merioikeusyleissopimuksen 220 artiklan 6 kappaletta sovelletaan myös rantavaltion aluemeren elottomiin luonnonvaroihin ja sen talousvyöhykkeen kaikkiin luonnonvaroihin (tuomiolauselman 2 kohta).

28. Rantavaltion aluemeren tai talousvyöhykkeen luonnonvaroilla tarkoitetaan merioikeusyleissopimuksessa ja alusjäterikosdirektiivissä sekä hyödynnettäviä lajeja että hyödynnettäviin lajeihin liittyviä tai niistä riippuvaisia lajeja, kuten esimerkiksi hyödynnettävien lajien ravintonaan käyttämiä kasvi- ja eläinlajeja (tuomiolauselman 3 kohta).

29. Merioikeusyleissopimuksen 220 artiklan 5 kappaleeseen sisältyvää käsitettä ˮmerkittävä pilaantuminenˮ ei lähtökohtaisesti ole otettava huomioon sovellettaessa merioikeusyleissopimuksen 220 artiklan 6 kappaletta ja alusjäterikosdirektiivin 7 artiklan 2 kohtaa ja erityisesti arvioitaessa rikkomuksen seurauksia sellaisina kuin ne määritellään näissä säännöissä (tuomiolauselman 4 kohta).

30. Arvioitaessa merioikeusyleissopimuksen 220 artiklan 6 kappaleessa ja alusjätedirektiivissä tarkoitettuja rikkomuksen seurauksia on otettava huomioon kaikki ne seikat, joilla voidaan osoittaa, että rantavaltion oikeushyville ja niihin liittyville eduille on aiheutunut vahinkoa tai sen vaaraa, ja arvioitava, kuinka suuri vahinko tai sen vaara näille oikeushyville tai eduille on aiheutettu. Arvioinnissa on otettava huomioon erityisesti
– vahingoittamisen kohdistuminen samanaikaisesti useampiin tai jopa kaikkiin näistä oikeushyvistä ja niihin liittyvistä eduista sekä rantavaltion haavoittuvuuden erot sen eri oikeushyvien ja niihin liittyvien etujen vahingoittamisen yhteydessä
– päästöjen ennakoitavissa olevat haitalliset seuraukset näiden oikeushyvien ja niihin liittyvien etujen kannalta käyttäen perustana käytettävissä olevien tieteellisten tietojen lisäksi myös kyseessä oleviin päästöihin sisältyvän haitallisen aineen tai tällaisten aineiden luonnetta sekä näiden päästöjen määrää, leviämissuuntaa, leviämisnopeutta ja niiden leviämisen kestoaikaa (tuomiolauselman 5 kohta).

31. Itämeren alueen maantieteelliset ja ekologiset erityispiirteet ja herkkyys vaikuttavat, mutteivät kuitenkaan automaattisesti, sen vahingon laajuuden arviointiin, joka kyseisestä rikkomuksesta on aiheutunut rantavaltion oikeushyville ja niihin liittyville eduille (tuomiolauselman 6 kohta).

Arviointi tässä tapauksessa

Arvioinnin lähtökohdat

32. Korkein oikeus toteaa, että huomattavaa vahinkoa tai sen vaaraa koskeva edellytys on edellä kohdasta 11 ilmenevin tavoin otettu merenkulun ympäristönsuojelulain 3 luvun 1 §:n 1 momentin säännökseen merioikeusyleissopimuksen määräysten perusteella. Sen takia Korkein oikeus katsoo, että säännöksessä käytetyille ilmauksille on annettava sama merkitys kuin merioikeusyleissopimuksen 220 artiklan 6 kappaleen vastaaville ilmauksille. Näin ollen sellaisina oikeushyvinä, joihin kohdistuvaa vahinkoa säännös koskee, on unionin tuomioistuimen tuomiosta ilmenevin tavoin pidettävä paitsi väliintuloyleissopimuksen 2 artiklassa määriteltyjä rannikkoon liittyviä etuja myös Suomen aluemeren elottomia luonnonvaroja ja sen talousvyöhykkeen kaikkia luonnonvaroja. Elollisiin luonnonvaroihin kuuluvat sekä hyödynnettävät lajit että niihin liittyvät tai niistä riippuvaiset lajit.

33. Öljypäästöstä on Suomen ympäristökeskuksen 26.7.2011 antaman lausunnon mukaan voinut aiheutua rannikolla ja avomerellä haittaa linnuille, kaloille, pohjaeläinyhteisöille sekä kasvi- ja eläinplanktonille. Näiden ympäristölle haitallisten vaikutusten lisäksi öljypäästö on voinut rantaan ajautuessaan haitata virkistyskäyttöä sekä ravintoketjussa rikastuessaan olla haitallista myös ihmisten terveyden kannalta. Öljypäästöstä on siten lausunnon mukaan voinut aiheutua useisiin merenkulun ympäristönsuojelulain 3 luvun 1 §:n 1 momentissa tarkoitettuihin oikeushyviin kohdistuvaa vahinkoa.

34. Korkein oikeus toteaa, että riittävää ei ole kuitenkaan pelkkä mahdollisuus vahingon aiheutumiseen, vaan säännöksessä edellytetään joko huomattavan vahingon tai ainakin sellaisen vaaran aiheutumista. Kun asiassa ei ole esitetty selvitystä toteutuneista, edellä mainittuihin oikeushyviin kohdistuneista konkreettisista vahingoista, arvioitavaksi tulee, kuinka huomattava vaara päästöstä on tapauksen olosuhteissa niille aiheutunut. Odotettavissa olleiden haitallisten vaikutusten arvioinnissa on päästön määrää ja siihen sisältyneiden haitallisten aineiden ominaisuuksia koskevan tiedon lisäksi merkitystä sillä, millaiseen ympäristöön päästö on päästetty ja miten siihen sisältyvien haitallisten aineiden on voitu ennakoida leviävän.

35. Edellä kohdassa 10 todetuin tavoin näyttötaakka päästön haitallisista vaikutuksista on Rajavartiolaitoksella.

Päästön määrä ja siihen sisältyvä haitallinen aine

36. Asiassa on riidatonta, että aluksesta on päässyt mereen ainakin noin 900 litran suuruinen päästö öljyä tai öljypitoista ainetta.

37. Suomen ympäristökeskuksen taustamuistiosta 19.1.2006 ilmenee, että öljykalvon paksuus voidaan päätellä sen värin perusteella. Päästöä koskevan arviointilomakkeen (Helcom Standard Pollution Reporting Format) mukaan öljypäästöstä 80 prosenttia on ollut väriluokassa 3 (metallic), 15 prosenttia väriluokassa 2 (rainbow) ja 5 prosenttia väriluokassa 1 (sheen). Mainitun taustamuistion mukaan metalliselta näyttävä öljykerros (väriluokka 3) sisältää öljyä vähintään 5 m3/km2. Taustamuistiossa on esitetty Suomen ympäristökeskuksen arviona, että metalliselta näyttävää öljypäästöä olisi päästön määrästä riippumatta aina pidettävä huomattavana. Näin paksuja öljykerroksia aiheuttavat vain raskaimmat niin sanotut pysyvät öljyt. Tällaisen öljykerroksen voidaan katsoa olevan niin paksu, että sen kasveille ja eläimille aiheuttama likaantumisuhka on ilmeinen.

38. Rajavartiolaitoksen pyytämässä Suomen ympäristökeskuksen 26.7.2011 antamassa lausunnossa on todettu öljyn ja sen sisältämien yhdisteiden vaikuttavan haitallisesti hyvin laajaan joukkoon eliöitä. Vaikutukset ovat sekä välittömiä että joissain tapauksissa pitkäkestoisia. Lausunnon mukaan öljy voi vahingoittaa muun muassa kasvi- ja eläinplanktonia, lintuja, kaloja ja pohjaeläinyhteisöjä. Öljyn kanssa kosketuksiin joutunut eläinplankton vahingoittuu ja joutuu helpommin avomerikalojen ravinnoksi, jolloin öljy-yhdisteet siirtyvät ravintoketjussa eteenpäin.

39. Korkein oikeus katsoo edellä mainituilla perusteilla selvitetyksi, että öljypäästö on sisältänyt niin sanottua pysyvää öljyä, joka voi aiheuttaa vakavia vahinkoja kasvi- ja eläinlajeille joutuessaan kosketuksiin niiden kanssa.

Päästöpaikka ja päästön leviäminen ympäristöön

40. Öljypäästö on tapahtunut Suomenlahden suulla Suomen talousvyöhykkeen ulkoreunalla noin 25–30 kilometrin päässä Suomen rannikosta. Tarkastuslennolla tehtyjen havaintojen mukaan päästö oli levinnyt noin 37 kilometrin matkalle noin 10 metrin levyisenä polveilevana vanana.

41. Päästön tapahtumapaikan ja sen ympäristön olosuhteita on käsitelty erityisesti Suomen ympäristökeskuksen 26.7.2011 antamassa lausunnossa. Lisäksi niistä on hovioikeudessa kertonut todistajana Suomen ympäristökeskuksen erikoistutkija L.

42. Lausunnon mukaan Itämeri on kansainvälisesti määritelty erityisen herkäksi merialueeksi, jonka luonto ja eliöstö häiriintyvät herkästi haitallisten yhdisteiden vaikutuksesta. L on hovioikeudessa kertonut Itämeren haavoittuvuuden johtuvan meriveden matalasta suolapitoisuudesta sekä merialueen poikkeuksellisesta mataluudesta. Pienen vesitilavuuden ja saariston runsauden vuoksi veden vaihtuvuus on tavanomaista pienempää ja öljypäästöjen haittavaikutukset puolestaan tavanomaista suurempia.

43. Lausunnosta ja L:n hovioikeudessa kertomasta käy ilmi, että noin kymmenen kilometrin päässä päästöalueesta on sijainnut Natura 2000 -verkostoon kuuluvia arvokkaita luontoalueita, kuten Tammisaaren saariston kansallispuisto, Hangon saariston ja Pohjanpitäjänlahden merensuojelualue, Kirkkonummen saaristo sekä Pohjanpitäjänlahden merensuojelualue. Lausunnon mukaan tapahtuma-aikaan Hankoniemen edustalla on ollut arviolta kymmeniä tuhansia haahkoja.

44. L on kertonut, että öljypäästö on haihtunut osin ilmaan, osin ajautunut rannikolle ja osin painunut meren pohjaan. Lausunnon mukaan tässä tapauksessa haihtuminen on ollut vähäistä, koska tapahtuma-aikana tuulisuus ja aallonkorkeus olivat olleet vähäisiä eikä meriveden lämpötila ollut tavanomaista korkeampi. Öljy oli voinut virtausmallien perusteella päätyä ainakin osittain Suomen rannikkoalueelle, ja osa öljystä oli jäänyt vaikuttamaan päästöalueen läheisyydessä avomerellä. Asiassa ei ole esitetty öljyn kulkeutumista koskevaa mallinnusta tai muutakaan laskennallista arviota öljyn kulkeutumisesta.

45. Suomen ympäristökeskuksen taustamuistiossa 19.1.2006 on esitetty, että Suomen talousvyöhyke on vain 6–20 km leveä ja vallitseva tuulensuunta Suomen merialueilla on lounaasta. Koska esimerkiksi tuulennopeudella 5 m/s öljylautan laskennallinen ajelehtimisnopeus on 4,3–6,5 km/12 h, on hyvin todennäköistä, että Suomenlahdella aiheutetulla öljypäästöllä on ympäristövaikutuksia aluemerellä ja ulkosaaristossa.

46. Tässä tapauksessa tuulen nopeus on todistajana merioikeudessa kuullun T:n mukaan ollut tapahtuma-aikaan 4 m/s ja suunta 254 astetta eli lännestä. Rajavartiolaitoksen pöytäkirjojen mukaan pian päästön jälkeen tuulen nopeus on ollut 3 solmua eli lähes 2 m/s, joka on ollut tuulen nopeus myös myöhemmin yöllä. Tuulensuunta on ollut päästön jälkeen 270 astetta eli lännestä ja myöhemmin 135 astetta eli kaakosta. Muuta selvitystä tuuliolosuhteista ei ole esitetty. Esitetystä selvityksestä voidaan päätellä lähinnä, että öljyn ajelehtimisnopeus tapahtuma-aikaan on ollut hitaampi kuin taustamuistiossa 19.1.2006 mainittu 4,3–6,5 km/12 h.

Korkeimman oikeuden johtopäätös

47. Asiassa on selvitetty, että noin 900 litran päästö on sisältänyt meren eri eliöille haitallisia niin sanottuja pysyviä öljyjä. Edelleen on selvitetty öljyn levinneen avomerellä Suomen talousvyöhykkeen ulkorajan tuntumassa noin 37 kilometriä leveäksi ja 10 metriä leveäksi vanaksi. Tämän jälkeen öljy on osin haihtunut, osin sekoittunut veteen ja osin painunut pohjaan. Asiassa ei ole kuitenkaan esitetty tarkempaa selvitystä tai edes arviota siitä, kuinka suuri on ollut veteen sekoittuneen tai pohjaan painuneen öljyn osuus, eikä siitä, mihin suuntaan ja millä nopeudella öljy on tapahtuman jälkeen levinnyt.

48. Päästö on tapahtunut avomerellä, missä öljyllä on voinut olla Suomen ympäristökeskuksen 26.7.2011 antamassa lausunnossa mainittuja haitallisia vaikutuksia avomeren kasvistoon ja eläimiin Suomen talousvyöhykkeellä. Öljypäästön laajuus ja öljyn leviäminen huomioon ottaen näiden haitallisten vaikutusten on voitu odottaa ulottuvan suhteellisen laajalle alueelle ja kohdistuvan useisiin eri lajeihin. Odotettavissa olleiden vaikutusten voimakkuudesta ja kestosta ei kuitenkaan ole esitetty sellaista selvitystä, jonka perusteella voitaisiin katsoa, että päästö olisi aiheuttanut huomattavan vahingon tai sen vaaran talousvyöhykkeen luonnonvaroille.

49. Rajavartiolaitos on lisäksi tuonut esiin haittoja, jotka päästöstä olisi aiheutunut siinä tapauksessa, että öljyä olisi päätynyt Suomen rannikolle tai Natura-alueille. Korkein oikeus toteaa, että asiassa ei ole edes väitetty, että öljyä olisi päästön seurauksena päätynyt edellä mainituille alueille. Asiassa on jäänyt myös puutteellisesti selvitetyksi se, kuinka todennäköistä tapauksen olosuhteissa on ollut, että mainituille alueille päätyy öljyä. Kun päästöpaikan etäisyys Suomen rannikosta on ollut 25–30 kilometriä ja Natura-alueista noin 10 kilometriä, ei ilman tarkempaa selvitystä päästön leviämisestä voida olettaa, että päästöstä olisi tässä tapauksessa ollut odotettavissa huomattavan vahingon vaaraa näillä alueilla.

50. Korkein oikeus katsoo, että esitetyn näytön perusteella ei voida pitää selvitettynä, että öljyä olisi voinut kulkeutua Suomen rannikolle siinä määrin, että siitä olisi voinut aiheutua huomattavia haitallisia vaikutuksia rannikkomeren linnustolle tai muulle meriympäristölle tai rannikon virkistyskäytölle.

51. Edellä esitetyillä perusteilla Korkein katsoo, että öljypäästöstä ei ole näytetty aiheutuneen merenkulun ympäristönsuojelulain 3 luvun 1 §:n 1 momentissa tarkoitettua huomattavaa vahinkoa tai sen vaaraa Suomen rantaviivalle tai siihen liittyville eduille taikka Suomen aluemeren tai talousvyöhykkeen luonnonvaroille. Sen takia Rajavartiolaitoksen öljypäästömaksun määräämistä koskeva päätös on kumottava.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden päätös ja Rajavartiolaitoksen päätös 16.9.2011 öljypäästömaksun määräämistä koskevassa asiassa kumotaan. Yhtiö vapautetaan sille määrätystä öljypäästömaksusta.

Rajavartiolaitoksen 23.7.2011 tekemä päätös vakuuden asettamisesta raukeaa.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Pekka Koponen, Ari Kantor, Päivi Hirvelä, Mika Ilveskero ja Jussi Tapani. Esittelijä Mia Hoffrén.