KKO:2019:54

Asianomistaja oli 16-vuotiaana hakeutunut psykiatriseen hoitoon ja alkanut muistaa hyväksikäyttötapahtumia, jotka ajoittuivat hänen 5–11 ikävuosilleen sekä tehnyt sittemmin rikosilmoituksen. Syytteen mukaan vastaaja oli syyllistynyt törkeään lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön, kun hän oli ollut toistuvasti sukupuoliyhteydessä 5–11-vuotiaan asianomistajan kanssa. Hovioikeus luki menettelyn vastaajalle syyksi ja tuomitsi tämän 4 vuodeksi vankeuteen. Korkein oikeus katsoi ratkaisusta tarkemmin ilmenevillä perusteilla, että vastaajan syyllisyydestä hyväksikäyttörikokseen oli jäänyt varteenotettava epäily, ja hylkäsi syytteen. (Ään.) Ks. KKO:2013:96 KKO:2013:97 KKO:2014:48

RL 20 luku 7 §
RL 20 luku 6 § (563/1998)
RL 20 luku 3 § (16/1971)
OK 17 luku 1 § 2 mom
OK 17 luku 3 §

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuden tuomio 3.5.2016 nro 16/119051

Käräjäoikeus tuomitsi vastaajan törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä neljän vuoden vankeusrangaistukseen ja korvausvelvollisuuteen.

Käräjäoikeus katsoi, että vastaaja oli 27.6.1996–29.12.2002 ollut toistuvasti sukupuoliyhteydessä sukulaisperheen 5–11-vuotiaan lapsen kanssa työntämällä sormensa lapsen emättimeen. Vastaaja oli myös tunkeutunut peniksellään asianomistajan emättimeen ja tämän suuhun saaden jälkimmäisessä tilanteessa siemensyöksyn. Menettely oli aiheuttanut asianomistajalle vakavia psyykkisiä seurauksia.

Käräjäoikeus katsoi, että syyte oli tullut näytetyksi asianomistajan johdonmukaisella, yksityiskohtaisella, realistisella ja uskottavana pidettävällä kertomuksella. Asianomistajan kertomus oli ollut poikkeuksellisen aito ja luotettava ja siinä esiin tullut tuska oli ollut aitoa ja vilpitöntä. Käräjäoikeus piti uskottavana, että asianomistaja kykeni muistamaan syytteenalaiset tapahtumat ja myös tätä aikaisemman hänelle 2-vuotiaana sattuneen hyväksikäyttöön viittaavan tapahtuman.

Mikään asiassa ei osoittanut, että asianomistaja olisi esimerkiksi unissa nähdyistä epätodellisista tapahtumista kehitellyt tai keksinyt nyt esille tuomansa tapahtumat ja asiat. Asiassa ei ollut tullut esille mitään sellaista, että asianomistajan pikku hiljaa iän karttuessa ja terapian edistyessä esille nostamia seikkoja tapahtuneista seksuaalisen hyväksikäytön eri muodoista olisi syytä epäillä. Käräjäoikeus katsoi, että asianomistajan kaikki kertomat oireet ja hänen käyttäytymisensä ylipäänsä oli tyypillistä seksuaalirikoksen uhrille ja käyttäytymiselle. Ilmi ei ollut tullut myöskään mitään sellaista, miksi asianomistaja olisi kertonut asioista vastoin totuutta. Asianomistajan kertomus sai tukea asiassa kuultujen muiden henkilöiden kertomuksista. Asiassa ei ollut tullut esiin mitään todellista muuta traumaa, joka selittäisi asianomistajan oireiston, jonka lääkärit olivat vahvalla todennäköisyydellä yhdistäneet seksuaaliseen hyväksikäyttöön.

Käräjäoikeus katsoi, että kysymys oli yhdestä tunnusmerkistön täyttävästä tekokokonaisuudesta.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Katja Tukiainen ja lautamiehet.

Turun hovioikeuden tuomio 19.5.2017 nro 17/119787

Hovioikeus hylkäsi vastaajan valituksen ja pysytti käräjäoikeuden tuomion.

Näytön arvioinnissaan hovioikeus korosti, ettei asianomistajan liikuttumisesta tai käyttäytymisestä muutoinkaan häntä kuultaessa voitu tehdä syytteen puolesta tai sitä vastaan puhuvia johtopäätöksiä. Hovioikeus katsoi, että asianomistajan sisaren syytettä tukevan kertomuksen luotettavuutta heikensi hänen ja asianomistajan kertomusten välinen ristiriita siitä, milloin asianomistaja oli muistanut emätinyhdyntätilanteen ja kertonut siitä sisarelleen. Hovioikeus katsoi, että lääkärinlausuntojen samansuuntaiset johtopäätökset asianomistajan oireiden syystä tukivat vahvasti asianomistajan kertomusta. Isoäidin kertomus oli hovioikeudessa olennaisilta osiltaan muuttunut, mistä syystä hovioikeus katsoi sillä olevan vain vähäinen näyttöarvo eikä se ratkaisevasti tukenut vastaajan kertomusta.

Hovioikeus katsoi, että asianomistaja oli vasta syyttäjän haastehakemuksen jälkeen vaatinut rangaistusta myös emätinyhdynnästä, mikä tuki käsitystä asianomistajan kertomuksen epäluotettavuudesta. Hovioikeuden mukaan kenenkään asiassa kuullun henkilön kertomukset eivät poissulkeneet seksuaalitekojen tapahtumisen mahdollisuutta. Hovioikeus arvioi asianomistajan kertomuksen vastaajan kertomusta luotettavammaksi ja katsoi, ettei asiassa ollut tullut esille mitään muuta sellaista asianomistajan lapsuuden tapahtumaa, joka olisi voinut aiheuttaa asianomistajalle lääkärinlausunnoissa kuvatut oireet.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Kirsi Kanerva, Atso Sinervo (eri mieltä) ja Taina Martti.

Eri mieltä ollut hovioikeuden jäsen olisi hylännyt syytteen katsoen, että vastaajan syyllisyydestä jäi varteenotettava epäily.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

Vastaajalle myönnettiin valituslupa oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 3 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla rajoitettuna kysymykseen siitä, onko vastaaja menetellyt hovioikeuden hänen syykseen lukemalla tavalla. Kysymys valitusluvan myöntämisestä muilta osin siirrettiin ratkaistavaksi valituksen käsittelyn yhteydessä.

Valituksessaan vastaaja vaati ensisijaisesti, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja että syyte ja korvausvaatimukset hylätään. Toissijaisesti vastaaja vaati, että tuomittua vankeusrangaistusta joka tapauksessa alennetaan ja lievennetään, kärsimyskorvausta alennetaan ja hänet vapautetaan korvausvelvollisuudesta valtiolle.

Syyttäjä ja asianomistaja vaativat vastauksissaan, että valitus hylätään.

Suullinen käsittely

Korkein oikeus toimitti suullisen käsittelyn.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Valituslupaa koskeva ratkaisu

Valituslupaa ei myönnetä siltä osin kuin kysymys sen myöntämisestä on siirretty ratkaistavaksi valituksen käsittelyn yhteydessä.

Pääasiaratkaisun perustelut

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

1. X:lle on vaadittu rangaistusta 27.6.1996–29.12.2002 tehdystä törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä sen perusteella, että hän oli toistuvasti harjoittanut sukupuoliyhteyteen verrattavissa olevaa haureutta tekoaikaan noin 5–11-vuotiasta asianomistajaa kohtaan ja oli sukupuoliyhteydeksi luokiteltavalla tavalla tunkeutunut asianomistajan kehoon tavalla, joka oli ollut omiaan vahingoittamaan asianomistajan kehitystä. Vastaaja oli työntänyt sormensa nukkumassa olleen asianomistajan emättimeen sekä tunkeutunut peniksellään asianomistajan emättimeen ja nukkumassa olleen asianomistajan suuhun saaden siemensyöksyn. Rikollinen menettely oli tapahtunut erityistä julmuutta osoittavalla tavalla usean vuoden aikana toistuvina tekoina kohdistuen puolustuskyvyttömään lapseen. Teko oli ollut omiaan aiheuttamaan lapselle erityistä vahinkoa kehityksen eri vaiheissa ottaen huomioon lapsen ikä ja kehitystaso sekä lapsen tekijää kohtaan tuntema erityinen luottamus ja läheinen sukulaissuhde. Edellä mainitut seikat huomioon ottaen teko oli kokonaisuutena arvostellen törkeä.

2. X on kiistänyt syyllistyneensä seksuaalisiin tekoihin asianomistajaa kohtaan.

3. Käräjäoikeus ja hovioikeus ovat katsoneet X:n syyllistyneen törkeään lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön siten kuin syytteessä on kerrottu. X on tuomittu 4 vuoden vankeusrangaistukseen ja korvausvelvollisuuteen asianomistajalle ja valtiolle.

Kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa

4. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, onko X:n näytetty syyllistyneen syytteessä kuvattuihin asianomistajaan kohdistuneisiin seksuaalitekoihin.

Sovellettavat rikoslain säännökset

5. Tällä hetkellä voimassa olevan rikoslain 20 luvun 7 §:n (540/2011) mukaan jos 1) tekijä on sukupuoliyhteydessä kuuttatoista vuotta nuoremman lapsen tai 6 §:n 2 momentissa tarkoitetussa tapauksessa kuusitoista mutta ei kahdeksantoista vuotta täyttäneen lapsen kanssa taikka 2) lapsen seksuaalisessa hyväksikäytössä a) kohteena on lapsi, jolle rikos lapsen iän tai kehitystason vuoksi on omiaan aiheuttamaan erityistä vahinkoa, b) rikos tehdään erityisen nöyryyttävällä tavalla tai c) rikos on omiaan aiheuttamaan erityistä vahinkoa lapselle hänen tekijää kohtaan tuntemansa erityisen luottamuksen tai muuten tekijästä erityisen riippuvaisen asemansa vuoksi, ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.

6. Syyte on koskenut ajanjaksoa 27.6.1996–29.12.2002. Vuoden 1999 alusta tekoajan loppuun lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomittiin rikoslain 20 luvun 6 §:n (563/1998) mukaan se, joka oli sukupuoliyhteydessä kuuttatoista vuotta nuoremman lapsen kanssa (1), joka koskettelemalla tai muulla tavoin teki kuuttatoista vuotta nuoremmalle lapselle seksuaalisen teon, joka on omiaan vahingoittamaan hänen kehitystään (2) tai joka sai hänet ryhtymään mainittuun tekoon (3). Saman luvun 7 §:n mukaan jos lapsen seksuaalisessa hyväksikäytössä 1) kohteena on lapsi, jolle rikos lapsen iän tai kehitystason vuoksi on omiaan aiheuttamaan erityistä vahinkoa, 2) rikos tehdään erityisen nöyryyttävällä tavalla tai 3) rikos on omiaan aiheuttamaan erityistä vahinkoa lapselle hänen tekijää kohtaan tuntemansa erityisen luottamuksen tai muuten tekijästä erityisen riippuvaisen asemansa vuoksi ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä oli tuomittava törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.

7. Tekoajan alussa voimassa olleen rikoslain 20 luvun 3 §:n (16/1971) 1 momentin mukaan lapseen kohdistuvasta haureudesta tuomittiin se, joka oli sukupuoliyhteydessä neljäätoista vuotta nuoremman henkilön kanssa tai harjoitti tämän kanssa muuta, siihen verrattavissa olevaa haureutta. Saman pykälän 3 momentin mukaan törkeästä lapseen kohdistuvasta haureudesta oli tuomittava kuritushuoneeseen vähintään kahdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi, jos 1 momentissa tarkoitettu rikos tapahtui erityistä raakuutta tai julmuutta osoittavalla tavalla, ja sitä oli edellä mainituissa tai muissa tapauksissa, huomioon ottaen rikokseen johtaneet ja siitä ilmenevät seikat kokonaisuudessaan, pidettävä törkeänä.

Näytön arvioinnin lähtökohdista

8. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 1 §:n 2 momentin mukaisesti tuomioistuimen on esitettyjä todisteita ja muita asian käsittelyssä esiin tulleita seikkoja harkittuaan päätettävä, mitä asiassa on näytetty tai jäänyt näyttämättä. Tuomioistuimen on perusteellisesti ja tasapuolisesti arvioitava todisteiden ja muiden seikkojen näyttöarvo vapaalla todistusharkinnalla.

9. Mainitun luvun 3 §:n 1 momentin mukaan rikosasiassa kantajan on näytettävä ne seikat, joihin hänen rangaistusvaatimuksensa perustuu. Pykälän 2 momentin mukaan tuomion, jossa vastaaja tuomitaan syylliseksi, edellytyksenä on, ettei vastaajan syyllisyydestä jää varteenotettavaa epäilyä.

10. Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2013:96 (kohta 5) todennut, ettei näyttökynnys seksuaalirikoksissa ole alempi kuin muissa yhtä vakavissa rikoksissa, vaikka suoran ja yksiselitteisen näytön hankkiminen jo tekojen luonteen vuoksi on usein vaikeaa. Koska lähtökohtana on syyttömyysolettama, näytön hankkiminen on syyttäjän tai asianomistajan vastuulla. Ratkaisussa on edelleen todettu (kohta 6), että näyttökysymykset vaihtelevat tapauksittain, eikä todisteiden arvottamisesta tai punnintamenetelmistä voida antaa kiinteitä ja kaavamaisia ohjeita. Yleisesti noudatettaviin periaatteisiin kuitenkin kuuluu muun muassa, että todisteita arvioidaan objektiivisesti, tasapuolisesti ja yleisten kokemussääntöjen mukaisesti ja myös yksilöidysti ennen kokonaisarvioinnin tekemistä. Jos syytteen tueksi on esitetty riittävää näyttöä, sen kestävyyttä on vielä tarkasteltava asiassa esitettyjen muiden mahdollisten tapahtumainkulkujen valossa. Näitä seikkoja on myös käsiteltävä tuomion perusteluissa.

11. Mainitussa ratkaisussa on lisäksi (kohta 7) todettu, että riittävään varmuuteen rikoksesta ja vastaajan syyllisyydestä ei ainakaan yleensä voida päätyä vain sillä, että asianomistajan kertomus keskinäisessä vertailussa katsotaan uskottavammaksi kuin syytetyn kertomus. Asianomistajan kertomuksen painoarvoa ei myöskään itsessään lisää se, että asianomistajalla, toisin kuin vastaajalla, on velvollisuus pysyä totuudessa. Asianomistajan todentuntuinen ja vakuuttavakin kertomus tarvitsee virheettömyyden varmistamiseksi tuekseen välillistä näyttöä esimerkiksi väitetyn rikoksen jälkeisistä tapahtumista ja seurauksista. Henkilötodistelun luotettavuutta ei voida juurikaan perustaa henkilön tunnereaktiosta tehtävien havaintojen ja vaikutelmien varaan, vaan suurempi merkitys on kertomuksella itsessään, kuten sen keskeisen sisällön johdonmukaisuudella, realistisuudella ja muuttumattomuudella sekä yksityiskohtien runsaudella (kohta 8).

12. Rikosasian vastaajalla ei ole velvollisuutta esittää syyttömyyttään tukevaa näyttöä. Vastaaja voi kuitenkin kertomuksellaan sekä muilla todisteilla pyrkiä horjuttamaan rangaistusvaatimuksen tueksi esitettyä todistelua tai esittää syytteessä väitettyyn nähden vaihtoehtoisen tapahtumienkulun. Ratkaisussa KKO 2013:96 (kohta 9) todetulla tavalla tällöinkin on lähtökohtana, että vastaajan ei edellytetä puolustautuakseen voivan esittää vastanäyttöä syyttäjän todistelulle tai vakuuttavaa todistelua oman kertomuksensa paikkansapitävyydestä.

Asian tausta

13. Asiassa on riidatonta, että asianomistajan ollessa 5-vuotias asianomistaja perheineen oli asunut yhdessä vastaajan perheen ja isovanhempiensa kanssa 300-neliömetrin kokoisessa omakotitalossa, jossa asianomistajan ja vastaajan perheet olivat asuneet talon toisessa kerroksessa kukin omissa tiloissaan ja isovanhemmat alakerrassa. Tämän jälkeen vastaaja perheineen oli asunut muun muassa viereisessä talossa asianomistajan ollessa noin 6–7-vuotias, minkä jälkeen asianomistaja oli vanhempiensa erottua muuttanut perheensä ja isovanhempiensa talosta äitinsä ja sisarensa kanssa toisaalle samalla paikkakunnalla. Asianomistajan ollessa noin 9–11-vuotias vastaaja perheineen oli muuttanut yhteisasunnon naapurista toiselle paikkakunnalle pieneen omakotitaloon.

14. Esitetyn selvityksen mukaan yhteisasunnossa asianomistaja oli nukkunut samassa huoneessa kaksi vuotta nuoremman sisarensa kanssa siten, että sängyt olivat olleet noin muutaman metrin etäisyydellä toisistaan huoneen vastakkaisilla seinillä ja niiden välillä oli ollut näköyhteys. Vastaaja oli nukkunut yhdessä puolisonsa kanssa samassa kerroksessa toisella puolella asuntoa olevassa huoneessa. Asianomistaja oli asuessaan samassa talossa vastaajan kanssa ollut iltaisin ja öisin usein isänsä kanssa asianomistajan äidin ollessa yötöissä.

15. Perheiden välinen kanssakäyminen oli ollut melko tiivistä myös niinä aikoina, kun he eivät olleet asuneet samassa asunnossa tai toistensa naapureina. Ollessaan 9–11-vuotias asianomistaja oli vieraillut vastaajan perheen luona toisella paikkakunnalla yleensä isovanhempiensa kanssa arviolta noin kerran kuukaudessa tai useammin. Asianomistajan ollessa yökylässä vastaajan luona nukkumisjärjestelyt olivat saattaneet hieman vaihdella, mutta yleensä asianomistaja oli nukkunut levitettävällä sohvalla yhdessä sisarensa kanssa. Vastaajan perhe lapsineen, asianomistaja ja tämän sisar olivat nukkuneet samassa huoneessa ja isovanhemmat keittiössä. Asunnon laajennuksen jälkeen vastaaja, tämän puoliso ja näiden nuorin lapsi olivat siirtyneet nukkumaan vierailujen aikana uuteen makuuhuoneeseen.

16. Syytteenalaiset teot ajoittuvat vuosiin 1996–2002 eli 17–23 vuoden takaisiin tapahtumiin, jolloin asianomistaja oli ollut iältään 5–11-vuotias. Asianomistaja oli ollessaan 16-vuotias aloittanut vuonna 2008 psykiatrisen hoidon. Seuraavan vuoden lopusta kesään 2014 hän oli käynyt paniikkihäiriön, masennuksen ja ahdistuneisuusoireiden vuoksi yksilöterapiassa. Alkuvuodesta 2012 asianomistaja oli kertonut osasta syytteenalaisia seksuaalitekoja vanhemmilleen ja sisarelleen. Saman vuoden 2012 syksyllä asianomistaja oli tehnyt näistä teoista rikosilmoituksen.

Syytteen teonkuvaus ja asianosaisten kertomukset

17. Syytteen mukaan seksuaalitekoja oli vuosien aikana ollut useita ja niissä vastaaja oli joko sormin tunkeutunut asianomistajan emättimeen tai peniksellään tunkeutunut asianomistajan suuhun tai emättimeen. Syytteen perusteena olevan asianomistajan kertomuksen mukaan sormipenetraatiot olivat alkaneet, kun asianomistaja oli ollut 5-vuotias. Ne olivat tapahtuneet asianomistajan kodin makuuhuoneessa siten, että vastaaja oli tullut yöllä hänen luokseen makaamaan hänen päälleen. Samanlaisia tunkeutumisia oli tapahtunut myös suihkussa käynnin tai saunomisen yhteydessä sekä viereisessä talossa vastaajan muutettua sinne. Sukupuolielimellä tehty yhdyntä suuhun oli tapahtunut vastaajan perheen asunnolla toisella paikkakunnalla tuolloin 9–11-vuotiaan asianomistajan yökyläilyn yhteydessä. Viimeinen seksuaaliteko eli emätinyhdyntä oli tapahtunut vastaajan kodin suihkutiloissa asianomistajan ollessa 11-vuotias.

18. Asianomistaja on Korkeimmassa oikeudessa kertonut syytteen teonkuvausta vastaavasti syytteenalaisista seksuaaliteoista. Asianomistajan kertomus tapahtumista ei ole olennaisilta osiltaan muuttunut siitä, miten hänen on käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa kirjattu kertoneen.

19. Asianomistaja on kertonut, että hän oli aina tiennyt ja alitajunnassaan muistanut hänelle tapahtuneet ikävät asiat lapsuudessaan ja myös sen, kuka ne oli tehnyt, mutta hän ei ollut aikaisemmin päästänyt niitä kokonaisuudessaan tietoiseen muistiin asti. Myös hovioikeudessa asianomistaja on kertonut, että muistot tapahtumista olivat alkaneet nousta hänen tietoisuuteensa vasta terapian kuluessa vuoden 2011 aikana. Asianomistajan mukaan tuntemukset seksuaaliteoista eivät olleet nousseet terapiaistunnoissa vaan niiden seurauksena, kun terapia oli aloitettu. Muistikuvat eivät olleet tulleet koskaan esille terapiakäynneillä.

20. Asianomistajan mieleen ensimmäiset tarkat muistot seksuaaliteoista olivat tulleet hänen ollessaan suihkussa omassa asunnossaan. Ensimmäisenä asianomistajan muistiin oli palautunut seksuaaliteko, joka oli tapahtunut vastaajan ollessa pesemässä häntä. Viimeisenä asianomistaja oli muistanut suihkussa tapahtuneen emätinyhdynnän, kun hän oli joulukuussa 2015 keskustellut isoäitinsä kanssa puhelimessa ja pyytänyt tätä auttamaan muistelemaan asianomistajan lapsuutta. Asianomistajan kertoman mukaan isoäiti oli tällöin kysynyt, oliko vastaaja ollut eräässä tilanteessa asianomistajan kanssa samaan aikaan vastaajan perheen asunnon kylpyhuoneessa.

21. Asianomistaja on kuvannut muistikuviensa palautumista niin, että hänen mieleensä oli välähtänyt osia seksuaalitapahtumista, kun hän oli miettinyt, miksi hän oli pelännyt jotakin asiaa, kuten selällään nukkumista. Muistojen mieleen tulemiseen oli liittynyt aina jokin ulkopuolinen laukaiseva tekijä kuten joku haju tai tietynlainen kosketus. Asianomistajan muistikuvat olivat liittyneet myös paikkoihin, joista hänelle oli tullut vahva tunne, että jotain pahaa oli tapahtunut.

22. Vastaaja on asian käsittelyn kaikissa vaiheissa kiistänyt mitään seksuaalista tapahtuneen hänen ja asianomistajan välillä. Vastaaja on esittänyt, etteivät väitetyt teot olleet olleet edes mahdollisia, koska hänellä ei ollut aina pääsyä tiloihin, joissa tekojen väitettiin tapahtuneen. Teot olivat mahdottomia myös vastaajan perheen muualla asumisen ja matkojen vuoksi.

Psykoterapeutin lausunto ja lääkäreiden lausunnot

23. Asianomistajan terapeuttina toimineen psykoterapeutin 4.10.2012 päivätyn lausunnon mukaan asianomistaja oli käynyt kaksi kertaa viikossa yksilöpsykoterapiassa 3.11.2009–30.5.2012 eli asianomistajan ollessa 18–20-vuotias, minkä jälkeen hoitosuhde oli jatkunut toisella paikkakunnalla uuden psykoterapeutin vastaanotolla.

24. Psykoterapeutin lausunnon mukaan asianomistajalla oli alkanut syksyllä 2011 terapian aikana ilmaantua dissosiaatio-oirehdintaa, mikä viittasi traumakokemukseen. Tämän ilmaannuttua asianomistaja ei ollut heti löytänyt syytä oireille, mutta terapian aikana hänelle alkoi aueta varhaisia tapahtumia, mitkä viittasivat vahvasti seksuaalisen hyväksikäytön uhrin osaan. Asianomistaja alkoi elää traumaattisia tapahtumia kehollisina kokemuksina. Asianomistajan alitajunta toi unien kautta materiaalia esiin. Unen ja valveen rajamailla myös aktivoitui välähdysmäisesti tilanteita, jotka viittasivat seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Asianomistajan mielessä aktivoitui lapsuuden aikaisia ahdistavia kokemuksia, jotka oli aiemmin pitänyt sulkea tietoisesta muistista niiden ahdistavuuden vuoksi. Lausunnon mukaan asianomistaja yhdisti nämä kokemukset ennen kouluikää alkaneeseen elämänvaiheeseen ja päätteli tapahtumien sijoittuneen useamman vuoden ajalle. Asianomistajan ahdistuneisuuden kokemuksilla ja dissosiaatio-oireilla oli selkeä yhteys varhaisemmin koettuun traumaan tai traumaattisiin kokemuksiin, mitkä viittasivat seksuaalisen hyväksikäytön kokemuksiin.

25. Asianomistajasta annettu 9.10.2012 päivätty psykiatriaan erikoistuvan lääkärin lausunto on laadittu asiakirjojen ja asianomistajan yhden tapaamisen perusteella. Lausunnossa todetaan asianomistajalle alkaneen nousta muistoja pitkään jatkuneesta säännöllisestä seksuaalisesta hyväksikäytöstä, joka oli alkanut ennen kouluikää ja loppunut noin 12-vuotiaana. Psyykkinen oireilu oli alkanut hyvin nuorena. Asianomistaja oli poissa tolaltaan ja koki pelkotiloja. Asianomistaja oli kuvannut oireistonsa monimuotoiseksi dissosiatiiviseksi oireiluksi, jossa hän ei hahmottanut omaa ruumistaan. Asianomistajan oireita olivat lisäksi paniikkikohtaukset, eläväntuntuiset painajaiset traumatilanteesta ja traumatakautumat. Lausunnossa asianomistajan muistamisesta todetaan, että traumamuistot olivat nousseet asianomistajan mieleen ulkoisen ärsykkeen, kuten jonkin äänen tai asian aiheuttamina. Asianomistajan mukaan hänen muistinsa pätki ja hänellä oli ikään kuin aukkoja historiassa. Lausunnon johtopäätöksenä todetaan, että oireilu sopi traumaperäiseen stressihäiriöön, jossa korostuivat dissosiatiiviset oireet. Oireilla ja todetuilla häiriöillä oli hyvin todennäköinen yhteys lapsena mahdollisesti todettuun seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Seksuaalinen hyväksikäyttö saattoi selittää oireilua pitkälti.

26. Psykiatrin 22.2.2013 päivätyn lausunnon mukaan asianomistajan psyykkinen oirehdinta oli alkanut lapsuudessa, jolloin hänellä oli ollut ahdistuneisuutta, pelkotiloja ja 16-vuotiaana voimakkaita paniikki- ja dissosiaatio-oireita. Viime aikoina asianomistajan mieleen oli alkanut nousta muistoja pitkään jatkuneesta säännöllisestä seksuaalisesta hyväksikäytöstä, joka oli alkanut ennen kouluikää ja loppunut noin 12-vuotiaana. Lausunnossa todetaan asianomistajan rajut dissosiaatio-oireet, joissa pahimmillaan asianomistaja saattoi menettää todellisuudentajun ja upota jonnekin muualle. Hän joutui pitämään jatkuvasti yllä äärimmäisen tarkkaa kontrollia ja pelkäsi nukkumaanmenoa, näki kauhu-unia, kuuli ja näki ympäristön vääristyneenä sekä peseytyi ja siivosi neuroottisesti. Asianomistaja kärsi myös rajuista fyysisistä kipukohtauksista, kuten kivuista sukupuolielimissä ja alavatsassa, huimauksesta, pahoinvoinnista, kuvotuksen tunteesta, somaattista selitystä vailla olevista vatsa- ja suolisto-ongelmista sekä äärimmäisestä väsyneisyyden ja voimattomuuden tunteesta.

27. Psykiatrian erikoislääkärin antama 4.9.2015 päivätty lausunto perustui useaan henkilökohtaiseen tapaamiseen syksystä 2014 alkaen. Lausunnon mukaan asianomistajalla oli kuvautunut pitkäaikaisesti monimuotoista psyykkistä oireilua, joka oli ilmennyt mieliala-, pakko-, paniikki- ja syömishäiriöoireina. Lisäksi potilaalla oli todettu traumaperäinen stressihäiriö ja dissosiatiivisia oireita. Johtopäätöksen mukaan asianomistajalla oli todettu pitkäaikaista monimuotoista psyykkistä oireilua. Tutkittava oli kertonut joutuneensa lapsuudessaan pitkäaikaisen seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi.

Muu syytteen tueksi esitetty näyttö

28. Asiassa on kuultu todistajina asianomistajan sisarta, äitiä, isää ja isoäitiä, joille asianomistaja oli kertonut hyväksikäytöstä. Asianomistajan sisar, äiti ja isä ovat asian eri käsittelyvaiheissa kertoneet samansisältöisesti saaneensa asianomistajalta tietää seksuaalirikosepäilyistä vuonna 2012 ennen kuin asianomistaja oli tehnyt rikosilmoituksen. Asianomistajan sisar on lisäksi kertonut keskustelleensa jo tätä aikaisemmin vuonna 2011 yleisellä tasolla tällaisista kokemuksista asianomistajan kanssa. Sen jälkeen, kun asianomistajan sisar oli alkuvuonna 2013 ollut esitutkintakuulusteluissa, asianomistaja ja hänen sisarensa olivat keskustelleet tarkemmin vastaajan asianomistajaan kohdistamista seksuaaliteoista.

29. Edellä mainittujen todistajien mukaan asianomistajan seksuaalitekojen kuvailuissa ei ollut menty yksityiskohtiin, mutta asianomistaja oli niissä nimennyt tekijäksi vastaajan. Isoäidin mukaan asianomistaja oli joulukuussa 2015 soittanut hänelle ja pyytänyt apua lapsuuden tapahtumien muistamisessa. Isoäiti oli maininnut tilanteesta, kun vastaaja oli ollut wc:ssä ja isoäidin kutsuessa asianomistajaa tämän sisar oli sanonut asianomistajan olevan suihkussa. Asianomistaja oli ilmestynyt vasta jonkin ajan kuluttua keittiöön ja sanonut, että hän oli ollut parvella ja ettei hän ollut viitsinyt vastata isoäidin kutsuun.

Korkeimman oikeuden arviointi

Vastaajan mahdollisuudet seksuaalitekoihin

30. Asiassa on vastaajan esittämän väitteen johdosta vastaanotettu todistelua myös siitä, ovatko väitetyt seksuaaliteot olleet mahdollisia huomioon ottaen vastaajan ja asianomistajan perheiden asumisolosuhteet.

31. Korkein oikeus toteaa, että syytteenalaisten tekojen väitetään tapahtuneen noin kuuden ja puolen vuoden aikana. Tarkempia tekoaikoja asiassa ei ole kyetty yksilöimään muutoin kuin asianomistajan ikävuosien perusteella. Asiassa on selvitetty, että näinä vuosina asianomistajan ja vastaajan perheet ovat olleet läheisissä tekemisissä keskenään. Se, että asumisolosuhteet olivat tuona aikana jossain määrin vaihdelleet, ei ole sulkenut pois sitä mahdollisuutta, että vastaaja olisi syyllistynyt syytteessä tarkoitettuihin tekoihin. Vastaajalla on ollut lähes kaikkina aikoina pääsy asianomistajan lähelle ja niihin tiloihin, joissa tekojen on kerrottu tapahtuneen. Seksuaalitekojen väitetään tapahtuneen yleensä huoneissa, joissa on samalla nukkunut asianomistajan sisar tai useampikin asianomistajan sukulaisista taikka huoneessa, jonka ovi ei ole ollut lukittuna tai jota ei ole edes saanut lukittua. Yksittäiset teot ovat saattaneet olla ajallisesti melko lyhyitä ja ne on voitu toteuttaa toisten havaitsematta ottaen huomioon asianomistajan ikä ja siihen liittyvä pelko ja kykenemättömyys ymmärtää täysin tapahtuvaa. Kun lisäksi otetaan huomioon syytteessä tarkoitetun tekoajan pituus ja yksittäisiä tekoja koskevien tekoaikojen yksilöimättömyys, Korkein oikeus katsoo, ettei asianosaisten asumisolosuhteista esitetyn perusteella voida tehdä sellaista johtopäätöstä, etteivätkö syytteessä tarkoitetut teot olisi sinänsä voineet tapahtua.

Asianomistajan oireiden merkitys näyttönä

32. Edellä kohdissa 23–27 selostetuista psykoterapeutin ja lääkäreiden lausunnoista ilmenee, että asianomistaja on kärsinyt voimakkaista psyykkisistä oireista, joita ovat sekamuotoinen ahdistus- ja masennustila, pelkotilat, pakko- ja paniikkioireet ja syömishäiriö. Lisäksi syksystä 2011 lähtien hän on kärsinyt rajuista dissosiaatio-oireista, joissa hän pahimmillaan saattaa menettää todellisuudentajun ja menettää kyvyn hahmottaa omaa ruumistaan. Oireidensa vuoksi asianomistaja on joutunut pitämään jatkuvasti yllä äärimmäisen tarkkaa kontrollia. Hän pelkää nukkumaanmenoa, näkee painajaisia, kokee traumatakautumia, kuulee ja näkee ympäristön vääristyneenä sekä peseytyy ja siivoaa neuroottisesti. Lisäksi asianomistaja on kärsinyt voimakkaista fyysisistä kipukohtauksista.

33. Käräjäoikeus on tuomiossaan todennut, että asianomistajan oireet ja käyttäytyminen ovat tyypillisiä seksuaalirikoksen uhrille, ja katsonut, että lääkärinlausunnot ja todetut oireet tukivat vahvasti asianomistajan kertomusta. Hovioikeus on tuomiossaan puolestaan katsonut, että varsinkin lääkärinlausunnoissa asianomistajan oireilun syistä todetut seikat tukevat vahvasti asianomistajan kertomusta ja syytettä. Hovioikeus on myös katsonut, ettei asiassa ollut käynyt ilmi, että jokin muu lapsuuden tapahtuma olisi voinut aiheuttaa asianomistajalle lääkärinlausunnoissa kuvatut oireet.

34. Yleisen kokemustiedon mukaan seksuaalirikoksen kohteeksi joutuneille henkilöille saattaa aiheutua samantyyppisiä psyykkisiä oireita. Toisaalta tällaisia oireita voi olla myös henkilöillä, jotka eivät ole joutuneet seksuaalirikoksen uhriksi. Niin kuin Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2013:97 (kohta 44) todennut, nykyisen oikeuspsykologisen tutkimustiedon mukaan seksuaalirikoksen kohteeksi joutuneilla lapsilla ei ole sellaisia yhteisiä käytösongelmia, joiden perusteella heidät voitaisiin tunnistaa tai diagnosoida tällaisen rikoksen uhriksi.

35. Korkein oikeus toteaa, että asianomistajan oireisto on monimuotoisuudessaan ja pitkäaikaisuudessaan hyvin vakavaa. Onkin todennäköistä, että sen taustalla on asianomistajan kokema trauma. Mahdollista on se, että oireiden syynä on asianomistajaan lapsuudessa kohdistuneet seksuaaliteot. Toisaalta asianomistajan oireiden taustalla voi olla muita selittäviä tekijöitä. Selvitys asianomistajan oirehdinnasta syytteenalaisten tekojen jälkeen ei siten vielä sellaisenaan tue X:ään kohdistettua syytettä, muttei myöskään puhu sitä vastaan.

Asianomistajan kertomuksen syntytapa

36. Tässä asiassa on kysymys kauan aikaa sitten tapahtuneeksi väitetyistä seksuaalirikoksista. Arvioitaessa tällaisessa tilanteessa asiaa koskevien kertomusten luotettavuutta merkitystä on paitsi kertomuksen sisällön johdonmukaisuudella, realistisuudella ja muuttumattomuudella sekä yksityiskohtien runsaudella myös erityisesti sillä seikalla, miten, missä tilanteessa ja millä tavalla muistikuvat ja kertomus seksuaaliteoista ovat syntyneet.

37. Asianomistajan muistikuvat seksuaaliteoista ovat syntyneet tai palautuneet mieleen terapian aikana ja muutoinkin sen johdosta, että asianomistaja on aktiivisesti muistellut lapsuutensa aikaisia huolta herättäneitä tapahtumia ja keskustellut niistä lähiomaistensa kanssa. Asianomistaja on jossain määrin keskustellut lapsuuden tapahtumista myös samanlaisia pelkoja kokeneen sisarensa kanssa. Lisäksi muistikuvat suihkussa tapahtuneesta emätinyhdynnästä olivat konkretisoituneet isoäidin kanssa käydyn puhelinkeskustelun seurauksena.

38. Asianomistajan muistikuvat seksuaaliteoista ovat syntyneet vähitellen tai olennaisesti rikastuneet yksityiskohdissaan terapian ja muiden kanssa käytyjen keskustelujen edetessä. Toisaalta asianomistaja on kertonut koko ajan muistaneensa mutta torjuneensa tekoihin liittyvät traumamuistot.

39. Asiassa ei ole syytä epäillä, etteikö asianomistaja ole kertonut muistiinsa tulleista hyväksikäyttöteoista siten kuin ne ovat hänen mieleensä muodostuneet. Arvioitaessa asianomistajan muistikuvien ja niiden muodostaman kokonaisuuden näyttöarvoa rikosasiassa on kuitenkin tarkasteltava myös niitä mahdollisia epävarmuustekijöitä, joita kertomuksen syntytapaan liittyy. Niin kuin ratkaisussa KKO 2013:97 (kohta 43) on todettu, päätelmät siitä, että asianomistajan kertomus vaikuttaa itsekoetulta tai itse-eletyltä ja siten todenmukaiselta, ovat nykyisen oikeuspsykologisen tutkimustiedon perusteella usein virheellisiä.

40. Asianomistajan muistikuvat koskevat siis monen vuoden takaisia tapahtumia, ja ne ovat edellä kerrotuin tavoin nousseet vasta myöhemmin asianomistajan tietoisuuteen. Tällaisten muistikuvien syntymiseen voi liittyä niiden luotettavuuteen vaikuttavia seikkoja. Ajan kuluessa osa tiedosta on unohtunut. Erityisesti muistot etäisempien tapahtumien osalta ovat ajan myötä saattaneet heikentyä ja muuttua. Samalla ajan kuluessa saatu muu tieto, kokemukset ja käydyt keskustelut ovat saattaneet vaikuttaa muistikuvien sisältöön. Vaikka seksuaalirikoksen uhriksi joutuminen traumaattisena kokemuksena muistetaan yleensä varsin hyvin (KKO 2013:97, kohta 7) on mahdollista, että myös ainutkertaiset ja erittäin traumaattiset lapsuudessa koetut tapahtumat muistetaan väärin ajan kulumisen johdosta. Korkein oikeus katsoo, että muistikuvien syntytapaan ja kehittymiseen liittyvien epävarmuustekijöiden johdosta asianomistajan kertomuksen luotettavuuteen tulee suhtautua tavanomaista suuremmalla varovaisuudella.

41. Korkein oikeus toteaa, ettei oikeudenkäynnin missään vaiheessa ole esitetty tarkempaa selvitystä siitä, millä tavoin terapiassa on seksuaalitapahtumia käsitelty. Asianomistajan terapeuttia ei ole kuultu todistajana eikä edellä selostetusta terapeutin lausunnosta käy ilmi terapeutin ja asianomistajan välinen vuorovaikutus. Vaikka viitteitä toisen henkilön suorittamasta johdattelusta tai traumamahdollisuuden tuottamisesta asianomistajan mieleen ei ole, mahdollisuus muistivääristymille on ollut merkittävä ottaen huomioon syytteenalaisista tapahtumista kulunut pitkä aika, intensiivisen terapian pitkäkestoisuus sekä asianomistajan haavoittuva tila ja tarve selvittää oireidensa perimmäinen syy keskustelemalla muiden kanssa lapsuusajan tapahtumista.

Asianomistajan kertomuksen luotettavuuden arviointi

42. Lähes tai jopa yli kahden vuosikymmenen takaisten tapahtumien muistaminen yksityiskohtaisesti on haasteellista. Korkein oikeus toteaa, että asianomistaja on kertonut siitä tavasta, jolla syytteenalaiset seksuaaliteot olivat tulleet hänen mieleensä, ja itse näistä teoista niin yksityiskohtaisesti kuin näin vanhoista tapahtumista ylipäänsä voidaan kenenkään olettaa kykenevän kertomaan.

43. Todistajina kuultujen asianomistajan sisaren, äidin, isän ja isoäidin kertomukset perustuvat asianomistajan heille kertomaan. Näiden todistajien kertomusten näyttöarvo liittyy siten asianomistajan oman kertomuksen luotettavuuden arviointiin. Todistajien mukaan asianomistaja ei ollut seksuaalitekojen kuvailuissaan mennyt yksityiskohtiin, mutta asianomistaja oli nimennyt tekijäksi vastaajan. Asianomistaja on myös myöhemmin esitutkinnassa ja kaikissa oikeusasteissa nimennyt tekijäksi vastaajan ja kertonut aina tienneensä tekijän olevan vastaaja.

44. Asianomistajan kertomus seksuaaliteoista, joita hän on kuvaillut tapahtuneen hänelle 5–10-vuotiaana, on pysynyt olennaisilta osiltaan muuttumattomana tuomioistuinkäsittelyn aikana. Asianomistaja on kuitenkin vasta käräjäoikeuden pääkäsittelyssä vuonna 2016 nimenomaisesti kertonut viimeisimmästä seksuaaliteosta eli suihkussa tapahtuneesta emätinyhdynnästä silloin, kun hän oli ollut 11-vuotias. Se, että asianomistajan kertomus emätinyhdynnästä on syntynyt varsin myöhäisessä vaiheessa, on omiaan vähentämään asianomistajan kertomuksen luotettavuutta tältä osin. Edellä kohdissa 20 ja 29 selostettu asianomistajan ja hänen isoäitinsä välinen puhelinkeskustelu suihkutapahtumasta, jonka johdosta asianomistajan mieleen oli tullut muisto emätinyhdynnästä, on tapahtunut vasta joulukuussa 2015. Tämä huomioon ottaen asianomistajan sisaren kertomusta siitä, että asianomistaja olisi jo vuonna 2012 tai 2013 kertonut hänelle kyseisestä yhdynnästä, ei voida pitää luotettavana, eikä se tue asianomistajan kertomusta tai kertomuksen luotettavuutta.

45. Asianomistajan muistikuvat seksuaaliteoista ovat muutoinkin paikoin olleet sangen hataria ja ne ovat vaikuttaneet muistelemisen myötä osittain lisääntyneen ja myös osin muuttuneen luonteeltaan vakavammiksi. Myös nämä seikat ovat omiaan vähentämään asianomistajan kertomuksen luotettavuutta.

46. Asianomistajan kertomuksen luotettavuuden puolesta puhuu kuitenkin myös usea seikka. Asianomistajan kertomat muistikuvat ovat liittyneet syytteen ydintapahtumiin eli seksuaalitekoihin. Asianomistaja on kertonut asuinolosuhteistaan, perheestään ja vierailuistaan vastaajan luona olennaisesti samalla tavalla kuin asiassa kuullut todistajat. Asianomistajan kertomuksessa on ollut realistisia yksityiskohtia. Asianomistaja on kertonut myös itsensä kannalta epäedullisia ja hyvin henkilökohtaisia seikkoja.

Korkeimman oikeuden johtopäätökset

47. Asiassa on kysymys siitä, osoittaako esitetty näyttö kokonaisuudessaan arvioituna riittävällä varmuudella vastaajan syyllistyneen hänen syykseen väitettyyn rikokseen vai jääkö hänen syyllisyydestään varteenotettava epäily. Asianomistajaa kuultaessa on käynyt ilmi, että hän on vakuuttunut siitä, että vastaaja on syyllistynyt siihen, mistä hänelle on vaadittu rangaistusta. Syytettä puoltaa asianomistajan kertomus ja sitä tukee se, mitä asianomistajan lähiomaiset ovat todistajina kertoneet asianomistajan heille syytteenalaisista teoista selostaneen.

48. Erityisesti asianomistajan muistikuvien ja niihin perustuvan kertomuksen syntytapaan sekä osin myös sen sisältöön liittyy kuitenkin piirteitä, jotka kokonaisuutena objektiivisesti arvioituna horjuttavat muutoin kuin vähäisessä määrin asianomistajan kertomuksen luotettavuutta. Myöskään asianomistajasta esitetyistä lääkärinlausunnoista ei voida tehdä luotettavia johtopäätöksiä siitä, että vastaaja olisi syyllistynyt syytteessä kuvattuihin tekoihin. Korkein oikeus katsoo, ettei asiassa ole esitetty siinä määrin luotettavaa ja vahvaa näyttöä vastaajan syyllisyydestä, että syytteenalainen menettely voitaisiin sen perusteella lukea vastaajan syyksi.

49. Vastaajan syyllisyydestä jää siten varteenotettava epäily. Näin ollen Korkein oikeus katsoo jääneen näyttämättä, että vastaaja olisi syyllistynyt siihen törkeään lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön, josta hänelle on vaadittu rangaistusta.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomio kumotaan valtion varoista maksettavaksi määrättyjä palkkioita ja korvauksia lukuun ottamatta. X:ään kohdistettu syyte törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä hylätään. X vapautetaan hänelle tuomitusta rangaistuksesta ja kaikesta korvausvelvollisuudesta asianomistajalle ja valtiolle.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Jukka Sippo, Tuula Pynnä, Päivi Hirvelä (eri mieltä), Tatu Leppänen ja Lena Engstrand. Esittelijä Teemu Vanhanen (mietintö).

Esittelijän mietintö ja eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Esittelijäneuvos Vanhasen mietintö oli Korkeimman oikeuden ratkaisun mukainen. Ensisijaisesti esittelijä esitti, että Korkein oikeus ennen asian ratkaisemista viran puolesta hankkii asiantuntijatodistelua ja lausuu seuraavaa:

Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 7 §:stä ilmenee, että asianosaisten on hankittava asiassa tarpeelliset todisteet. Rikosasiassa tuomioistuin saa hankkia näyttöä, jos se todennäköisesti ei tue syytettä. Tuomioistuimella on kuitenkin asian laadusta riippumatta oikeus hankkia omasta aloitteestaan asiantuntijalausunto.

Tässä asiassa rikosasian vastaaja on kiistänyt syyllisyytensä kaikkiin syytteen teonkuvauksessa kuvattuihin seksuaalitekoihin. Vastaaja on jo alemmissa oikeusasteissa vedonnut asianomistajan kertomuksen epäluotettavuuteen kiinnittäen erityisesti huomiota siihen, että asianomistaja oli muistojen heräämisen myötä kertonut yhä useammista häneen kohdistuneista seksuaaliteoista, ja tuonut esiin, että asianomistajan terapia saattoi liittyä näiden muistikuvien syntymiseen.

Tieteellisessä oikeuspsykologisessa keskustelussa on 1990-luvulta lähtien ollut esillä kysymys terapiassa syntyneiden muistojen luotettavuudesta (esim. Elizabeth Loftus 1994: The Myth of Repressed Memory. False Memories and Allegations of Sexual Abuse). Tässä asiassa asianomistajan kertomuksen luotettavuuden arvioinnissa nousee keskeiseksi kysymys siitä, kuinka luotettavina voidaan pitää asianomistajan muistikuvia seksuaaliteoista ja niiden tekijästä 10–15 vuotta syytteenalaisten hyväksikäyttötapahtumien jälkeen, onko asianomistajalla ollut tätä aikaisemmin tällaisia muistikuvia (’continuous or discontinuous memories’) sekä siitä, ovatko näiden muistikuvien mieleen tulemisen aikaiset asianomistajan terapiakäynnit ja muut keskustelut voineet vaikuttaa muistikuviin. Näihin kysymyksiin vastaaminen edellyttää sellaista erityisasiantuntemusta, jollaista tuomioistuimella ei tyypillisesti ole.

Rikosasian vastaaja on alemmissa oikeusasteissa pääosin asianomistajan kertomuksen perusteella tuomittu törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä pitkään ehdottomaan vankeusrangaistukseen ja huomattavaan korvausvelvollisuuteen. Valituksen johdosta annettujen vastausten ja lausumien perusteella syyttäjän ja asianomistajan esittämä keskeinen näyttö syytteen tueksi myös Korkeimmassa oikeudessa on asianomistajan kertomus. Tässä tilanteessa Korkein oikeus katsonee, että sen on viran puolesta hankittava asiantuntijalausunto ja mahdollisesti myös kuultava henkilökohtaisesti asiantuntijatodistajana Korkeimman oikeuden suullisessa käsittelyssä oikeuspsykologian alan asiantuntijaa edellä selostetuista kysymyksistä. Tätä ennen Korkein oikeus hankkinee lausunnon riippumattomalta taholta, kuten yliopistolta tai muulta asiantuntevalta institutionaaliselta toimijalta, valittavan asiantuntijan henkilöstä ja varannee asianosaisille tilaisuuden tulla sen johdosta kuulluksi.

Korkein oikeus katsonee, ettei oikeusastejärjestys estä asiantuntijalausunnon hankkimista vasta viimeisessä oikeusasteessa. Lausunnon hankkimisen tarve on päinvastoin entisestään korostunut, kun asiantuntijatiedon hankkimiseen ei ole alemmissa oikeusasteissa ryhdytty.

Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 7 §:stä ilmenevä kielto hankkia todennäköisesti syytteen tueksi koituvaa näyttöä ei myöskään estä asiantuntijalausunnon hankkimista viran puolesta. Kyseinen kielto ei koske lainkaan asiantuntijalausuntoa, jossa lähtökohtaisesti käsitellään kokemussääntöjä, jotka sellaisenaan eivät suoraan ole niin sanottuja oikeustosiseikkoja koskevaa näyttöä (HE 46/2014 vp s. 55). Asiantuntijatiedon hankkimista ei siten olisi tullut jättää eikä Korkeimmassa oikeudessakaan tule jättää asianosaisten oman aktiivisuuden varaan.

Oikeusneuvos Hirvelä: Hyväksyn mietinnön.