KKO:2019:22

RL 4 luku 4 § 1 mom
RL 4 luku 4 § 2 mom

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Hyvinkään käräjäoikeuden tuomio 12.7.2016 nro 16/129162

Käräjäoikeus katsoi selvitetyksi, että B, C ja D olivat 24.4.2016 ampuma-aseella eli pistoolilla ja pesäpallomailoilla varustautuneina tunkeutuneet A:n asuntoon ja tehneet siellä A:lle ruumiillista väkivaltaa. C oli osoittanut A:ta aseella ja ottanut tätä kurkusta kiinni B:n ja D:n lyödessä A:ta useita kertoja pesäpallomailoilla päähän, ylävartaloon ja käsiin. C:n ase oli tapahtumien yhteydessä lauennut, ja luoti oli osunut lattiaan. A:lle oli sanotusta menettelystä aiheutunut kipua ja särkyä sekä kaksi pientä haavaa päähän ja mustelmia oikean käden kyynärnivelen seutuun, oikean käden pikkusormeen ja vasempaan olkavarteen sekä kaulaan. Käräjäoikeus tuomitsi B:n, C:n ja D:n törkeästä kotirauhan rikkomisesta syytekohdassa 1 ja pahoinpitelystä syytekohdassa 2 sekä C:n vielä hänen syykseen syytekohdassa 3 luetusta ampuma-aserikoksesta yhteisiin vankeusrangaistuksiin, jotka D:n rangaistusta lukuun ottamatta määrättiin ehdolliseksi.

Käräjäoikeus katsoi lisäksi selvitetyksi, että A oli paennut asuntonsa eteisessä tapahtunutta pahoinpitelyä keittiöön, minne C ja B olivat häntä seuranneet. A oli keittiössä paininut pöydällä olleesta veitsestä C:n kanssa, ja B, joka oli tunnustanut lyöneensä tässä tilanteessa A:ta kolme kertaa pesäpallomailalla, oli ollut välittömässä läheisyydessä. A oli keittiössä lyönyt B:tä veitsellä vatsaan ja koukannut veistä ylöspäin aiheuttaen B:lle hengenvaaralliset vammat.

Käräjäoikeus katsoi, että A:han kohdistunut väkivaltainen hyökkäys ja sen jatkumisen uhka olivat olleet siinä määrin vakavia, että hänellä oli ollut oikeus puolustautua veistä käyttämällä. A:n oli kuitenkin veitsen isokokoisuuden ja vaarallisuuden vuoksi tullut suhteuttaa toimensa niin, etteivät ne ylittäneet lievimmän tarpeellisen väkivallan rajoja. Käräjäoikeus katsoi, että veitseniskun jälkeinen koukkaus, joka oli omiaan olennaisesti pahentamaan sisäelinten alueen vaurioita, osoitti pikemminkin kostamis- ja vahingoittamistarkoitusta kuin puolustautumistarkoitusta. A:n puolustusteko oli selvästi ylittänyt sen, mitä kyseisessä tilanteessa voitiin pitää puolustettavana.

Kun huomioon toisaalta otettiin A:han kohdistuneen hyökkäyksen yllätyksellisyys ja vaarallisuus sekä hänelle tilanteessa jäänyt lyhyt harkinta-aika, käräjäoikeus katsoi, että rikos oli tehty olosuhteissa, jotka läheisesti muistuttivat vastuuvapausperusteiden soveltamiseen johtavia olosuhteita. Kysymys oli siten rangaistuksen lieventämisperusteena huomioon otettavasta hätävarjelun liioittelusta.

Käräjäoikeus luki A:n syyksi syytekohdassa 4 hätävarjelun liioitteluna tehdyn tapon yrityksen katsoen, että A:n oli B:tä isokokoisella veitsellä syvälle vatsan alueen elintärkeiden sisäelinten alueelle lyödessään täytynyt vähintäänkin ymmärtää, että hänen tekonsa todennäköinen seuraus oli B:n kuolema.

Käräjäoikeus katsoi edelleen selvitetyksi, että C:n oikean käden kämmenen viiltohaava oli syntynyt asunnon keittiössä, kun veitsi oli livennyt C:n käteen hänen painiessaan siitä A:n kanssa. C:n oikean käden sormien viiltohaavat olivat syntyneet olohuoneessa tilanteessa, jossa hänellä oli ollut pistooli kädessään. A oli tällöin lyönyt C:tä "asekäteen", jolloin pistooli oli lauennut. Käräjäoikeus katsoi, että mainitut vammat, kuten myös C:n olkapäässä ollut puukotusvamma, jonka syntyolosuhteet olivat jääneet luotettavasti selvittämättä, olivat syntyneet hätävarjelutilanteessa, kun huomioon otettiin A:ta vastaan aloitetun ja edelleen jatkuneen hyökkäyksen laatu ja voimakkuus.

C:n selässä, lapaluun seudulla olleen pistohaavan käräjäoikeus sitä vastoin katsoi aiheutuneen siinä vaiheessa, kun tilanne oli C:n pistoolin lauettua rauhoittunut ja tämä oli ollut poistumassa asunnosta yhdessä D:n kanssa. Kun A oli tässä tilanteessa lyönyt C:tä veitsellä selkään, hän oli ylittänyt sallitun hätävarjelun rajat sekä ajallisesti että tarpeellisen väkivallan määrän osalta. Kysymyksessä ei ollut anteeksiantoperuste eikä rikosta ollut myöskään tehty sellaisissa olosuhteissa, jotka olisivat läheisesti muistuttaneet vastuuvapausperusteiden soveltamiseen johtavia olosuhteita.

Käräjäoikeus katsoi, että A:n menettelystä C:lle aiheutunut, lapaluiden tasolle lihastasoon ulottunut pistohaava oli potentiaalisesti hengenvaarallinen. Lyödessään jo aiemmin useita teräaseen iskuja saanutta C:tä suurikokoisella veitsellä selkään alueelle, jossa sijaitsee elintärkeitä sisäelimiä, A:n oli täytynyt käsittää C:n kuoleman olevan tekonsa varsin todennäköinen seuraus. Syytteen hätävarjeluoikeuden perusteella enemmälti hyläten käräjäoikeus luki syytekohdassa 5 A:n syyksi tapon yrityksen.

Käräjäoikeus katsoi vielä selvitetyksi, että A oli lyönyt veitsellä yläselkään D:tä, joka oli ollut poistumassa A:n asunnosta yhdessä C:n kanssa sen jälkeen, kun tilanne oli C:n pistoolin laukeamisen jälkeen rauhoittunut. Käräjäoikeus katsoi, että A:n toiminta oli ylittänyt sallitun hätävarjelun rajat sekä ajallisesti että tarpeellisen väkivallan määrän osalta. Kysymyksessä ei ollut anteeksiantoperuste eikä rikosta ollut tehty sellaisissa olosuhteissa, jotka olisivat läheisesti muistuttaneet vastuuvapausperusteiden soveltamiseen johtavia olosuhteita.

Käräjäoikeus katsoi, että A:n menettelystä oli aiheutunut D:lle yläselkään oikean lavan alueelle viiltohaava, joka oli ollut potentiaalisesti hengenvaarallinen. Lyödessään D:tä suurikokoisella veitsellä selkään alueelle, jossa sijaitsee elintärkeitä sisäelimiä, A:n oli täytynyt käsittää D:n kuoleman olevan tekonsa varsin todennäköinen seuraus. Käräjäoikeus luki syytekohdassa 6 A:n syyksi tapon yrityksen.

Käräjäoikeus tuomitsi A:lle hätävarjelun liioitteluna tehdystä tapon yrityksestä syytekohdassa 4 sekä tapon yrityksistä syytekohdissa 5 ja 6 yhteisen 4 vuoden 2 kuukauden vankeusrangaistuksen sekä velvoitti hänet suorittamaan B:lle, C:lle ja D:lle vahingonkorvausta.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Marja Räbinä ja lautamiehet.

Helsingin hovioikeuden tuomio 10.4.2017 nro 17/114836

Hovioikeus, jonne A asianomistajana syytekohdassa 2 ja vastaajana syytekohdissa 4, 5 ja 6 valitti, totesi asiassa olevan riidatonta, että D, C, B ja E olivat menneet yhdessä A:n asunnolle. Asunnossa oli heti heidän paikalle saavuttuaan alkanut A:han kohdistunut pahoinpitely. A puolestaan oli aiheuttanut veitsellä vammoja D:lle, C:lle ja B:lle. Tilanne oli ollut nopea ja kestänyt vain joitakin minuutteja.

Hovioikeus totesi syytekohdassa 2, että A:han kohdistunut pahoinpitely oli alkanut hänen kannaltaan täysin ennalta-arvaamatta ja ilman, että hän oli antanut omalla menettelyllään aihetta hyökkäykseen. A:n kotiin oli tunkeuduttu usean tekijän toimesta, ja pahoinpitelyssä oli käytetty lyöntivälineinä kahta pesäpallomailaa lyöntien kohdistuessa A:n ylävartaloon ja päähän, jolloin käsillä oli ollut vakavan vamman vaara. A:ta oli lisäksi uhattu osoittamalla häntä pistoolilla, ja pistooli oli lauennut luodin osuessa lattiaan. Tekijät eivät olleet poistuneet A:n asunnosta tämän useista käskyistä huolimatta, vaan olivat jatkaneet pahoinpitelyä A:n pyrkiessä suojautumaan pakenemalla asunnon eteisestä olohuoneeseen ja edelleen keittiöön. Hovioikeus katsoi, että pahoinpitely oli selostetuissa olosuhteissa tekotavaltaan erityisen raaka ja että teko oli myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, vaikka A:lle ei ollut aiheutunut erityisen vakavia vammoja.

Hovioikeus muutti käräjäoikeuden tuomiota katsoen, että D, C ja B olivat syytekohdassa 2 käräjäoikeuden heidän syykseen lukemalla menettelyllä syyllistyneet pahoinpitelyn asemesta törkeään pahoinpitelyyn.

Hovioikeus hyväksyi syytekohdassa 4 käräjäoikeuden ratkaisun perustelut ja johtopäätökset ja katsoi käräjäoikeuden tavoin, että A oli B:tä puukottaessaan syyllistynyt hätävarjelun liioitteluna tehtyyn tapon yritykseen. Hätävarjelun liioittelua ei voitu pitää rangaistusvastuusta vapauttavana perusteena, mutta se oli otettava huomioon rangaistuksen lieventämisperusteena, kuten käräjäoikeus oli tehnyt.

Hovioikeus katsoi syytekohdissa 5 ja 6, toisin kuin käräjäoikeus, että A oli C:tä ja D:tä veitsellä lyödessään toiminut edelleen jatkuvassa hätävarjelutilanteessa. A:han kohdistunut hyökkäys ei ollut päättynyt vielä C:n pistoolin laukeamiseen.

Asiassa oli jäänyt epäselväksi, olivatko C:n ja D:n selässä todetut vammat syntyneet heidän kertomallaan tavalla poistumistilanteessa vai A:n ja E:n kertomalla tavalla jo tätä aiemmin, asunnon olohuoneessa. Tilanne oli ollut sekava ja kestänyt vain joitakin minuutteja. Hovioikeus katsoi, että A oli aiheuttanut myös D:n ja C:n kaikki vammat olosuhteissa, jotka olivat läheisesti muistuttaneet vastuuvapausperusteen olemassaoloa. A oli kuitenkin puolustautuessaan selvästi ylittänyt sallitun hätävarjelun rajat lyömällä D:tä ja C:tä suurikokoisella veitsellä, mistä menettelystä heille kummallekin oli aiheutunut hengenvaarallisia vammoja. Hovioikeus katsoi, että hätävarjelun liioittelua ei voitu pitää rangaistusvastuusta vapauttavana perusteena, mutta se oli otettava huomioon rangaistuksen lieventämisperusteena.

Hovioikeus muutti käräjäoikeuden tuomiota syytekohtien 5 ja 6 osalta katsoen, että A oli molemmissa kohdissa syyllistynyt tapon yrityksen asemesta hätävarjelun liioitteluna tehtyyn tapon yritykseen.

Hovioikeus alensi A:n vankeusrangaistuksen kolmeen vuoteen lausuen, että rangaistusta mitattaessa oli sovellettu lievennettyä rangaistusasteikkoa, koska rikokset olivat jääneet yrityksiksi ja ne oli tehty olosuhteissa, jotka olivat läheisesti muistuttaneet vastuuvapausperusteiden soveltamiseen johtavia olosuhteita. Rangaistusta lieventävänä seikkana hovioikeus otti lisäksi huomioon A:n rikoksia edeltäneen D:n, C:n ja B:n moitittavan menettelyn, joka oli ollut omiaan heikentämään A:n kykyä noudattaa lakia.

Hovioikeus hyväksyi vielä käräjäoikeuden tuomion perustelut ja johtopäätökset A:n B:lle, C:lle ja D:lle maksettaviksi tuomittujen vahingonkorvausten osalta.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Seppo Ovaskainen, Tarja Raiskinen ja Pirjo Keisu.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa.

A vaati valituksessaan, että hovioikeuden tuomio kumotaan, syytteet hätävarjelun liioitteluna tehdyistä tapon yrityksistä syytekohdissa 4, 5 ja 6 sekä asianomistajien, B:n syytekohdassa 4, C:n syytekohdassa 5 ja D:n syytekohdassa 6 esittämät korvausvaatimukset hylätään ja että A vapautetaan kaikesta korvausvelvollisuudesta asianomistajille. Toissijaisesti hän vaati, että hänelle tuomittua vankeusrangaistusta joka tapauksessa alennetaan ja lievennetään.

Syyttäjä, B, C ja D vaativat vastauksissaan, että valitus hylätään.

Suullinen käsittely

Korkeimmassa oikeudessa toimitettiin suullinen käsittely.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

1. D, C ja B on alemmissa oikeusasteissa lainvoimaisesti tuomittu syytekohdassa 1 törkeästä kotirauhan rikkomisesta ja syytekohdassa 2 törkeästä pahoinpitelystä sekä C vielä syytekohdassa 3 ampuma-aserikoksesta. He ovat oikeudettomasti tunkeutuneet A:n asuntoon, C pistoolilla aseistautuneena sekä D ja B kumpikin pesäpallomailalla varustautuneena ja tehneet A:lle ruumiillista väkivaltaa. A:lle on C:n ja D:n sekä B:n menettelyn johdosta aiheutunut kipua ja särkyä sekä jäljempänä yksilöityjä henkilövahinkoja.

2. A on puolustautunut häneen kohdistunutta hyökkäystä vastaan veitsellä ja tehnyt sillä D:lle, C:lle ja B:lle ruumiillista väkivaltaa, mistä heille on aiheutunut jäljempänä yksilöityjä henkilövahinkoja.

3. Käräjäoikeus on katsonut, että A on veitsellä B:tä lyödessään ja tälle hengenvaarallisia vammoja aiheuttaessaan syyllistynyt syytekohdassa 4 hätävarjelun liioitteluna tehtyyn tapon yritykseen. A:n C:hen syytekohdassa 5 ja D:hen syytekohdassa 6 kohdistamaa väkivaltaa käräjäoikeus ei ole pitänyt hätävarjelussa tehtynä tai hätävarjelun liioitteluna, vaan A on näissä syytekohdissa tuomittu tapon yrityksestä. Käräjäoikeus on tuominnut A:lle hänen syykseen luetuista rikoksista yhteisen 4 vuoden 2 kuukauden vankeusrangaistuksen.

4. Hovioikeus ei ole muuttanut käräjäoikeuden tuomiota syytekohdan 4 osalta. Syytekohtien 5 ja 6 osalta hovioikeus on katsonut, toisin kuin käräjäoikeus, että A oli myös niissä syyllistynyt hätävarjelun liioitteluna tehtyihin tapon yrityksiin. Hovioikeuden mukaan A:lla oli hyökkäyksen jatkuessa ollut oikeus hätävarjeluun, mutta hän oli puolustautuessaan selvästi ylittänyt sallitun hätävarjelun rajat lyömällä D:tä ja C:tä suurikokoisella veitsellä aiheuttaen näin kummallekin hengenvaaralliset vammat. Hovioikeus on ottanut hätävarjelun liioittelun syytekohdissa 5 ja 6 huomioon rangaistuksen lieventämisperusteena. Hovioikeus on alentanut A:lle tuomitun yhteisen rangaistuksen kolmeen vuotta vankeutta.

5. Asiassa on A:n valituksen johdosta kysymys siitä, onko A:n syyksi luettujen, alempien oikeusasteiden hätävarjelun liioitteluna pitämien tapon yritysten katsottava olevan rikoslain 4 luvun 4 §:n 1 momentissa tarkoitettua sallittua hätävarjelua. Mikäli A:n ei voida katsoa toimineen hätävarjelussa, vaan puolustuksessaan ylittäneen sallitun hätävarjelun rajat, ratkaistavaksi tulee, onko A kuitenkin puolustautunut sellaisissa olosuhteissa, ettei häneltä olisi voinut kohtuudella vaatia muunlaista suhtautumista, ja ovatko teot sen vuoksi rikoslain 4 luvun 4 §:n 2 momentin nojalla hätävarjelun liioitteluna anteeksiannettavia ja A rangaistusvastuusta vapaa. Jos katsotaan, ettei A:ta voida kokonaan vapauttaa rangaistusvastuusta, arvioitavaksi jää, onko A:n rangaistusta alennettava.

Hätävarjelua ja hätävarjelun liioittelua koskevat lainkohdat sekä muut oikeusohjeet

6. Rikoslain 4 luvun 4 §:n 1 momentin mukaan aloitetun tai välittömästi uhkaavan oikeudettoman hyökkäyksen torjumiseksi tarpeellinen puolustusteko on hätävarjeluna sallittu, jollei teko ilmeisesti ylitä sitä, mitä on pidettävä kokonaisuutena arvioiden puolustettavana, kun otetaan huomioon hyökkäyksen laatu ja voimakkuus, puolustautujan ja hyökkääjän henkilö sekä muut olosuhteet. Pykälän 2 momentissa säädetään, että jos puolustuksessa on ylitetty hätävarjelun rajat (hätävarjelun liioittelu), tekijä on kuitenkin rangaistusvastuusta vapaa, jos olosuhteet olivat sellaiset, ettei tekijältä kohtuudella olisi voinut vaatia muunlaista suhtautumista, kun otetaan huomioon hyökkäyksen vaarallisuus ja yllätyksellisyys sekä tilanne muutenkin.

7. Kuten Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2013:60 (kohta 19) on muun muassa hallituksen esitykseen HE 44/2002 vp viitaten lausuttu, rikoslain 4 luvun 4 §:n 1 momentin mukaan muutoin rangaistava teko voi olla hätävarjeluna oikeutettu ja jäädä sellaisena rankaisematta. Oikeuttamisperusteen soveltaminen edellyttää tilannetta, jossa puolustustekoon ryhdytään aloitetun tai välittömästi uhkaavan oikeudettoman hyökkäyksen torjumiseksi. Puolustusteon tulee olla hyökkäyksen torjumiseksi tarpeellinen, eivätkä käytetyt keinot saa olla ilmeisessä epäsuhteessa sinänsä hyväksyttävään puolustautumistarkoitukseen. Oikeus hätävarjeluun kestää niin kauan kuin hyökkäys jatkuu tai hyökkääjän käyttäytymisestä voi päätellä, että uusi hyökkäys uhkaa. Säännös asettaa siten sekä ajallisia että voimankäyttöä koskevia rajoituksia, jotka on suhteutettava oikeudettoman hyökkäyksen laatuun ja suojeltavaan etuun. Hätävarjeluoikeus edellyttää, että tekoa voidaan pitää kokonaisuutena arvioiden puolustettavana. Jättäessään teon oikeuttamisperusteen nojalla rankaisematta tuomioistuin toteaa tekijän menetelleen oikein.

8. Säännöksen esitöistä ilmenevällä tavalla voimankäytön puolustettavuutta arvioitaessa on huomioon otettava, paitsi suojeltavan edun merkitys ja hyökkäyksen vaarallisuus, myös puolustuksessa käytetyn väkivallan ja sen aiheuttamien vahinkojen suuruus. Ruumiilliseen koskemattomuuteen kohdistuvan hyökkäyksen torjumiseksi on lupa käyttää voimakkaampaa väkivaltaa kuin hyökkääjä käyttää ja aiheuttaa hyökkääjälle vakavampia vammoja kuin ne, joihin hyökkäys itsessään otaksuttavasti johtaisi. Toisaalta voimakeinojen on oltava hyökkäyksen torjumiseksi tarpeellisia. Puolustautumisessa ei saa käyttää väkivaltaa enemmälti kuin hyökkäyksen torjumiseksi on välttämätöntä, eikä voimakeinoja myöskään saa käyttää ennen kuin niihin on tarve, eikä sen jälkeen kun tilanne on jo ohi (HE 44/2002 vp s. 114 – 116).

9. Mikäli hyökkäyksen torjumiseksi on käytetty sallittua ankarampia voimakeinoja taikka voimakeinojen käyttö ei ole noudattanut hätävarjeluoikeuden ajallisia rajoja, teko voi rikoslain 4 luvun 4 §:n 2 momentin edellytysten täyttyessä olla hätävarjelun liioittelua. Hätävarjelun liioittelu sellaisessa tilanteessa, jossa tekijältä ei kohtuudella olisi voitu vaatia muunlaista suhtautumista, voi tulla kysymykseen anteeksiantoperusteena. Tekijä ei tällöin osoita rankaisemisen edellyttämää syyllisyyttä, minkä vuoksi hänet on vapautettava rangaistusvastuusta (HE 44/2002 vp s. 118). Anteeksiantoperuste ei siis tee tekoa sallituksi, mutta sen perusteena olevan seikan katsotaan vaikuttaneen tekijän kykyyn ja mahdollisuuksiin valita sallitun ja kielletyn käyttäytymisen välillä (KKO 2013:60, kohta 24).

10. Sitä arvioitaessa, voidaanko hätävarjelussa käytettyjä voimakeinoja pitää liiallisina, on kiinnitettävä huomiota ensinnäkin hyökkäyksen vaarallisuuteen ja tilanteen yllätyksellisyyteen. Niitä on lähtökohtaisesti arvioitava puolustusteon tekijän kannalta. Mitä yllätyksellisempi ja vaarallisempi tilanne on kysymyksessä ja mitä lyhyempi on harkinta-aika, sitä ymmärrettävämmiksi ja anteeksiannettavammiksi käyvät mahdolliset virhearvioinnit. Toisaalta kysymys ei ole vain subjektiivisesta arvioinnista. Pelkästään se, että tekijän on vaikea hillitä itseään ja tekemisiään, ei yksin oikeuta vastuuvapauteen. Lainkohdassa tarkoitetulla tavalla ymmärrettäviä ja anteeksiannettavia ovat ensi sijassa voimakeinot, joita ovat edeltäneet toimintatavan valinnassa sellaiset vaikeudet, jotka ovat aiheutuneet esimerkiksi pelosta, kauhusta ja hämmennyksestä. Sitä vastoin sellainen liiallinen voimankäyttö, jonka taustalla vaikuttavina tekijöinä voidaan pitää aggressiivisia tuntemuksia, kuten vihaa, kostonhimoa tai raivoa, ei tee tekoa anteeksiannettavaksi (HE 44/2002 vp s. 117 – 118).

11. Rikoslain 4 luvun 7 §:ssä säädetään, että vaikka tekijää ei luvussa säädettyjen perusteiden nojalla kokonaan vapauteta rangaistusvastuusta, olosuhteet voidaan kuitenkin ottaa huomioon rangaistusvastuuta lieventävinä siten kuin rikoslain 6 luvun 8 §:n 1 momentin 4 kohdassa sekä 2 ja 4 momentissa säädetään. Määrättäessä rangaistusta hätävarjelun liioitteluna tehdystä teosta lieventämisperusteen vaikutusta tuomittavaan rangaistukseen on arvioitava tapauskohtaisesti. Lievennyksen tulee olla sitä suurempi, mitä lähempänä ollaan tilannetta, jossa tekijä olisi voitu vapauttaa kokonaan rangaistusvastuusta (KKO 2016:97, kohta 48).

12. Kun vastaaja väittää toimineensa hätävarjelutilanteessa, rangaistusvaatimuksen esittäjällä on todistustaakka siitä, että kysymys ei ole ollut hätävarjeluun oikeuttavasta tilanteesta. Vastaajan väite hätävarjelutilanteen käsillä olosta ei kuitenkaan yksinään johda syytteestä vapautumiseen, jos väite ei saa tukea asiassa esitetyistä todisteista tai muista asian käsittelyssä esiin tulleista seikoista. Silloin kun vastaaja väittää toimineensa hätävarjelussa, tuomioistuimen on vertailtava asiassa esitettyä muuta näyttöä siihen, mitä vastaaja on kertonut väittämästään hätävarjelutilanteesta. Vastaajan väite voi menestyä, jos hänen kertomuksensa mukainen tapahtumienkulku on uskottava vaihtoehto syytteessä väitetylle tapahtumienkululle eli jos hätävarjelutilanteen käsillä oloa ei esitetyn näytön perusteella voida riittävällä varmuudella sulkea pois (KKO 2016:97, kohdat 8 – 9).

Tapahtumien alkuvaiheet

13. Syytteenalaiset tapahtumat ovat sattuneet kerrostalossa sijaitsevassa A:n yksityisasunnossa, jonka pohjapiirros on esitetty kirjallisena todisteena. Pohjapiirrokseen, joka ei ole mittakaavassa, on merkitty esitutkinnassa selvitettyjä seikkoja: asunnon olohuoneesta taltioidun hylsyn (1), keittiöstä löydetyn pesäpallomailan (3) ja WC:ssä olleen verisen pyyhkeen (4) sijainti sekä se, mistä kohdasta asunnon olohuoneen lattiaa oli löytynyt luodinreikä (2). Ks. pohjapiirros.

14. Asiassa on riidatonta, että B, D ja C olivat menneet A:n asunnolle E:n opastuksella. C:llä oli ollut mukanaan pistooli ja B:llä pesäpallomaila, joka on ollut pituudeltaan 73 senttimetriä ja painanut 1 034 grammaa. D:n mukana on ollut pesäpallomaila, joka on ollut pituudeltaan 73 senttimetriä ja painanut 408 grammaa.

15. A ja B ovat Korkeimman oikeuden suullisessa käsittelyssä kertoneet tunteneensa toisensa entuudestaan. B:n kertomuksen perusteella heillä oli ollut riitoja, joita asunnolle oli ollut tarkoitus mennä selvittämään keskustelemalla. Myös C on kertonut, että asunnolla oli ollut tarkoitus keskustella A:n kanssa. A ei kertomansa mukaan ollut tuntenut entuudestaan D:tä tai C:tä, eivätkä myöskään C ja D ole D:n mukaan olleet A:n kanssa tekemisissä aikaisemmin. C on kuitenkin kertonut, että A oli esittänyt C:lle ja D:lle uhkauksia, koska nämä olivat kuuluneet B:n tuttavapiiriin.

16. Tapahtuma-aika on ollut myöhäinen sunnuntai-ilta. A oli kertomansa mukaan odottanut vierailulle E:tä. Asiassa on riidatonta, että A ei ollut tiennyt C:n, D:n ja B:n tulosta asunnolleen yhdessä E:n kanssa. Riidatonta on myös, että A:n avattua E:lle asuntonsa oven C ja D sekä B olivat tunkeutuneet asuntoon ja heti eteisessä ryhtyneet kohdistamaan väkivaltaa ja uhkailua A:han.

17. Korkein oikeus toteaa, että C, D ja B on lainvoimaisesti tuomittu syytekohdissa 1 ja 2 A:han kohdistuneista törkeästä kotirauhan rikkomisesta ja törkeästä pahoinpitelystä. Korkeimman oikeuden suullisessa käsittelyssä ei ole ilmennyt mitään sellaista, joka antaisi aiheen arvioida tapahtumien alkuvaiheita toisin kuin alemmat oikeusasteet ovat tuomioissaan katsoneet. Tuomioiden mukaan C, D ja B olivat heti asunnon eteiseen päästyään käyneet A:n kimppuun. C oli kuristanut A:ta kurkusta ja osoittanut tätä pistoolilla, jonka hän oli Korkeimman oikeuden suullisessa käsittelyssä kertomansa mukaan ladannut ennen asuntoon menemistä. Samanaikaisesti B ja D olivat molemmat pesäpallomailoilla lyöneet useita kertoja A:ta, lyöntien suuntautuessa päähän ja eri puolelle kehoa. A oli pyrkinyt suojaamaan itseään lyönneiltä kädellään.

18. A:sta seuraavana päivänä suoritetusta lääkärintutkimuksesta laaditusta lääkärinlausunnosta ilmenee, että hänellä on todettu kaksi pientä haavaa päässä sekä oikean käden kyynärnivelen ja vasemman olkavarren ojentajan alueella mustelmia. Lisäksi A:lla on tuolloin ollut kaulallaan mustelmia. A:lla on 10.5.2016 suoritetussa lääkärintarkastuksessa todettu oikean käden sormessa vamma, joka oli A:n mukaan johtunut siitä, että sormi oli kiinnipitotilanteessa väännetty yliekstensioon. Lääketieteellisen selvityksen perusteella A:lle aiheutuneet henkilövahingot ovat jääneet verrattain vähäisiksi. Korkein oikeus toteaa, että tämä on oletettavasti johtunut siitä, että A oli kyennyt torjumaan lyöntejä kädellään. A:n ylävartaloon ja päähän suuntautuneet lyönnit ovat kuitenkin olleet hyvin vaarallisia, sillä niihin on liittynyt merkittävä riski vakavampien henkilövahinkojen aiheutumisesta.

Ovatko A:n B:hen kohdistamat teot olleet hätävarjelua tai sellaista hätävarjelun liioittelua, jonka perusteella hän voisi vapautua rangaistusvastuusta?

19. Asiassa on riidatonta, että A on C:n otteesta irtauduttuaan paennut eteisestä olohuoneen kautta asunnon pieneen keittiöön, josta ei ole ollut pääsyä muualle kuin olohuoneeseen. Keittiön pöydällä on ollut veitsi, joka on siitä esitetyn valokuvan perusteella kokonaispituudeltaan noin 35 senttimetriä, teräosan pituuden ollessa noin 21 senttimetriä. Veitsen terä kapenee kummastakin reunasta sen kärkeä kohden, ja terän leveys on enimmillään noin viisi senttimetriä.

20. Riidatonta on myös, että A:ta ovat keittiöön välittömästi seuranneet C, jolla on ollut mukanaan pistooli, ja B, jolla on ollut mukanaan pesäpallomaila. A ja C olivat kumpikin yrittäneet tarttua veitseen ja kamppailleet siitä. C oli tuossa yhteydessä tarttunut veitsen terään ja saanut siitä käteensä haavoja. C on kertonut, että hän oli tämän jälkeen siirtynyt asunnon keittiöstä olohuoneeseen. B on myöntänyt, että hän oli A:n ja C:n kamppaillessa veitsestä lyönyt A:ta sivusuuntaisesti kädessään olleella pesäpallomailalla tarkoituksin saada A pudottamaan veitsi.

21. A on veitsen käteensä saatuaan lyönyt B:tä veitsellä alavatsaan. B:tä koskevasta, tapahtumayönä suoritettuun lääkärintutkimukseen perustuvasta lääkärinlausunnosta ilmenee, että B:llä on havaittu oikealla alavatsalla noin 10 senttimetrin mittainen, muodoltaan palkeenkielimäinen viiltohaava, josta suolet olivat työntyneet ulos. Haava oli sopinut joko kahteen erilliseen iskuun tai siihen, että veitsi oli viiltäessä muuttanut suuntaa. B:n umpisuoleen on todettu tulleen ompeleita vaatinut reikä, paksusuoleen ompeleita vaatinut pistoreikä ja ohutsuolen suoliliepeeseen reikä. Lisäksi ohutsuoli oli mennyt lähes kokonaan poikki.

22. D ja B ovat Korkeimman oikeuden suullisessa käsittelyssä, kuten alemmissakin oikeusasteissa, kertoneet, että A oli tehnyt veitsellä koukkausliikkeen B:n vatsaan. Alemmat oikeusasteet ovat näiden kertomusten, B:n lääkärinlausunnon ja hänen vatsassaan olevan arven muodon perusteella katsoneet selvitetyksi, että A oli B:tä veitsellä vatsaan lyötyään vielä erikseen koukannut sillä B:tä vatsaan. A on Korkeimman oikeuden suullisessa käsittelyssä itsekin pitänyt mahdollisena, että painimistilanteessa oli tapahtunut jonkinlainen koukkaus.

23. Korkein oikeus katsoo selvitetyksi, että A on lyödessään B:tä keittiössä veitsellä vatsaan tehnyt samalla jonkinlaisen koukkausliikkeen aiheuttaen B:lle edellä mainitut vammat. Sen sijaan selvityksen ei voida katsoa riittävän siihen alempien oikeusasteiden johtopäätökseen, että A olisi lyönnin jälkeen erillisellä koukkauksella pyrkinyt aiheuttamaan pahempia vammoja. A:n lyöntiä on edeltänyt C:n kanssa veitsestä käyty kamppailu, jonka yhteydessä B on lyönyt A:ta pesäpallomailalla.

24. Korkein oikeus toteaa, että A:han kohdistunut, asunnon eteisessä alkanut hyökkäys on ollut hänen kannaltaan yllätyksellinen ja raju, eikä hän ole voinut varautua siihen etukäteen. Hänen asuntoonsa oli tunkeutunut kolme henkilöä, jotka olivat välittömästi yhdessä hyökänneet hänen kimppuunsa. A:lla on häneen eteisessä kohdistetun väkivallan ja pistoolilla uhkaamisen sekä tilanteesta muutoin tekemiensä havaintojen perusteella ollut perusteltu aihe uskoa terveytensä ja mahdollisesti myös henkensä olevan vakavassa vaarassa. A:lla on näissä olosuhteissa ollut oikeus puolustautua oikeudetonta hyökkäystä vastaan veitsellä, kuten alemmat oikeusasteet ovat katsoneet. Alemmat oikeusasteet ovat kuitenkin pitäneet A:n menettelyä hätävarjelun liioitteluna, koska veitsellä koukkaaminen on viitannut tietoiseen tekoon ja osoittanut pikemminkin kosto- ja vahingoittamistarkoitusta kuin puolustautumistarkoitusta.

25. Jotta puolustustekoa voitaisiin pitää hätävarjeluna, A:n on hätävarjelun välttämättömyysvaatimuksen vuoksi tullut käyttää veistä tavalla, joka aiheuttaa hyökkääjälle lievimmät mahdolliset henkilövahingot. Korkein oikeus toteaa, ettei asiassa ole näytetty, että A:lla olisi vallinneissa olosuhteissa ollut mahdollisuus valita käyttämäänsä suurikokoista veistä vähemmän vaarallista puolustusvälinettä. Pystyäkseen puolustautumaan häneen kohdistunutta oikeudetonta hyökkäystä vastaan hänen on ollut pakko käyttää kyseistä veistä. A:n menettelyä arvioitaessa on myös otettava huomioon, että tällaisella veitsellä tapahtuvaan puolustautumiseen liittyy vakavien henkilövahinkojen vaara, käyttipä veistä miltei millä tavalla tahansa.

26. A:n veitsen käyttöä oli edeltänyt kolmen henkilön yhteisesti häneen kohdistama yllätyksellinen, voimakas ja hänen tietensä jopa hengenvaaralliseksi katsottava hyökkäys. A oli ollut ahdistettuna pieneen keittiöön, mistä hän ei ollut voinut paeta. Keittiöön häntä olivat seuranneet pistoolilla varustautunut C sekä B, joka oli jo eteisessä lyönyt A:ta pesäpallomailalla. A:n käyttäessä veistä B:tä kohtaan olivat C ja D, tehtyään hetkeä aikaisemmin yksissä tuumin B:n kanssa A:lle väkivaltaa, olleet A:n välittömässä läheisyydessä asunnon olohuoneessa. C:llä oli edelleen ollut ladattu pistooli ja D:llä pesäpallomaila.

27. Korkein oikeus katsoo, että A:lta olisi selostetuissakin olosuhteissa voitu kohtuudella edellyttää sitä, että hän olisi käyttänyt veistä vähemmän vaarallisella tavalla kuin lyömällä sillä B:tä vatsan alueelle, jolla sijaitsee yleisesti tunnetusti herkästi vaurioituvia sisäelimiä. Lisäksi veitsellä tehty jonkinlainen koukkausliike on lisännyt riskiä B:n menehtymisestä, mikä A:n on täytynyt ymmärtää. Näin ollen A:n voidaan katsoa kohdistaneen B:hen väkivaltaa enemmälti kuin hyökkäyksen torjumiseksi voidaan pitää välttämättömänä. Kysymys ei siten ole ollut sallitusta hätävarjelusta.

28. Arvioitavaksi tulee näin ollen se, onko A:n menettelyä pidettävä sellaisena hätävarjelun liioitteluna, että hän voi sen perusteella vapautua rangaistusvastuusta.

29. Vaikka veitsellä suoritettua voimakasta lyöntiä B:n vatsaan ja siihen sisältynyttä koukkausta voidaan pitää puolustautumisen kannalta liioiteltuna, huomioon on otettava, että veitsen käyttöä uhkaavassa tilanteessa edeltänyt mahdollisuus harkintaan on ollut erittäin lyhyt. Uskottavaa lisäksi on, että A:lla on ollut nopeasti edenneessä tilanteessa ja ahtaassa keittiössä vaikeuksia tarkasti kontrolloida toimintaansa. A:n kamppaillessa B:n kanssa muut hyökkääjät ovat olleet välittömässä läheisyydessä eikä heistä ja erityisesti ampuma-aseella varustautuneesta C:stä aiheutunut uhka ollut millään tavoin lakannut.

30. Korkein oikeus katsoo näitä seikkoja kokonaisuutena arvioituaan, ettei A:lta selostetuissa olosuhteissa ole kohtuudella voitu edellyttää muunlaista toimintaa, kun huomioon otetaan hyökkäyksen vaarallisuus ja yllätyksellisyys ja tilanne muutoinkin. A:n menettelyä on syytekohdassa 4 näin ollen pidettävä sellaisena hätävarjelun liioitteluna, jonka johdosta hän on rikoslain 4 luvun 4 §:n 2 momentin nojalla rangaistusvastuusta vapaa.

Ovatko A:n C:hen ja D:hen kohdistamat teot olleet hätävarjelua tai sellaista hätävarjelun liioittelua, jonka perusteella hän voisi vapautua rangaistusvastuusta?

31. Asiassa on riidatonta, että lyötyään B:tä veitsellä keittiössä A oli mennyt veitsi kädessään asunnon olohuoneeseen, missä C ja D olivat olleet. A oli keittiöstä poistuttuaan tehnyt C:lle ja D:lle väkivaltaa veitsellä. Riidatonta on myös, että C:n pistooli oli tässä vaiheessa lauennut ja luoti osunut olohuoneen lattiaan. A:n ja todistajana kuullun E:n sekä toisaalta C:n ja D:n kertomukset siitä, missä huoneessa ja millaisissa olosuhteissa C:lle ja D:lle aiheutetut henkilövahingot ovat syntyneet, ovat kuitenkin poikenneet toisistaan.

32. D ja C ovat kumpikin kertoneet, että A oli lyönyt heitä veitsellä selkään eteisessä, kun he olivat olleet poistumassa asunnosta. D:llä ei ole ollut näkö- tai kuulohavaintoja pistoolin laukauksesta. D:n kertoman mukaan A oli ensin lyönyt häntä ja palannut sitten lyömään C:tä. C on kertonut, että A oli ennen selkään lyömistä lyönyt häntä veitsellä käteen, jolloin pistooli oli lauennut.

33. A on kiistänyt lyöneensä ketään veitsellä selkään asunnon eteisessä. A:lla ei ole Korkeimmassa oikeudessa ollut syytekohdissa 5 ja 6 tarkoitetusta veitsen käytöstä yksityiskohtaisia muistikuvia. Hän on kertonut lyöneensä olohuoneessa veitsellä summittaisesti ja sattumanvaraisesti siihen suuntaan, josta häntä itseään oli lyöty. A on myös kertonut, että painiessaan hetkeä aikaisemmin keittiössä B:n kanssa hän oli kuullut D:n sanovan C:lle "ammu se", minkä jälkeen C oli kohottanut asettaan. Hovioikeudessa A on kertonut yrittäneensä summittaisesti osua hyökkääjiinsä, kun pistooli oli lauennut hänen vasemmalla puolellaan, jolloin hän oli yrittänyt huitaista C:tä käteen pistoolin pudottamiseksi maahan. C oli kuitenkin jatkanut pistoolin virittämistä, ja D oli samaan aikaan lyönyt A:ta pesäpallomailalla. A oli silloin osunut C:tä veitsellä olkapäähän miesten ollessa hyvin lähekkäin. A oli tämän jälkeen kääntynyt olkansa yli oikealle puolelle ja osunut D:tä veitsellä selkään. A oli edelleen kääntynyt ja osunut veitsellä myös C:tä selkään.

34. E, joka oli kertomansa mukaan ollut C:n pistoolin lauetessa eteisessä, on kertonut, että C ja D olivat poistuneet A:n asunnosta hänet ohittaen eikä A ollut siinä vaiheessa lyönyt heitä veitsellä. E ei ole nähnyt tarkemmin sitä, miten C:n, D:n ja B:n vammat olivat aiheutuneet. E on kertonut samalla tavalla kuin A siitä, että D oli huutanut "ammu se", ennen kuin oli kuullut laukauksen.

35. B:llä, joka oli veitseniskun vatsaansa saatuaan jäänyt keittiöön makaamaan, ei ole ollut A:n C:hen ja D:hen kohdistamista lyönneistä havaintoja. B on kuitenkin kertonut, että A oli palannut olohuoneesta keittiöön varsin pian.

36. C:llä on tapahtumien jälkeen, puolenyön aikaan suoritetussa lääkärintutkimuksessa havaittu oikean olkapään alueella lihastason läpi edennyt haava, joka on edennyt pienenä reikänä keuhko-onteloon ja joka on ollut potentiaalisesti hengenvaarallinen. Selän oikealla puolella, lapaluun tasolla, on todettu lihastason pisto. Lisäksi hänellä on ollut haavoja sekä oikean kätensä kämmenen että kyseisen käden kahden sormen alueella.

37. D:llä on yöllä tapahtumien jälkeen suoritetussa lääkärintutkimuksessa havaittu yläselässä, oikean lavan alueella noin viiden senttimetrin pituinen viiltohaava, joka on todettu noin seitsemän senttimetriä syväksi. Vamma on katsottu potentiaalisesti hengenvaaralliseksi.

38. Korkein oikeus toteaa, että A:n kertomus C:n ja D:n vammojen aiheutumistavasta on sinänsä mahdollinen. A:n kertomusta tukevat jossakin määrin C:n käden haavoista tehdyt havainnot. Myös C:n selässä todetut haavat sopivat sinänsä aiheutuneiksi A:n kertomalla tavalla. Selvää on, että C:llä on ollut olohuoneessa kädessään pistooli, joka on sittemmin lauennut. C on kertonut, että hän oli laittanut pistoolin taskuunsa sen jälkeen, kun hän oli eteisessä pitänyt sitä esillä. Kukaan asiassa kuultu henkilö ei ole kertonut nähneensä, että C:n pistooli olisi ollut esillä hänen kamppaillessaan keittiössä veitsestä A:n kanssa. On siten varsin todennäköistä, että C on ottanut pistoolin esille siirryttyään keittiöstä olohuoneeseen. Mikäli C:n pistooli oli hänen kertomallaan tavalla ollut keittiössä hänen taskussaan varmistettuna, varmistin on vielä täytynyt poistaa olohuoneessa.

39. C:n ja D:n vammat ovat sijaintinsa puolesta voineet aiheutua myös heidän kertomallaan tavalla. C:tä on kuitenkin aiheutuneista henkilövahingoista päätellen lyöty selkäpuolelle kaksi kertaa, ja C:n keuhkoihin asti ulottunut haava on lisäksi ollut osittain kyljen puolella. Tämä seikka puhuu jossain määrin sitä vastaan, että C:n olkapään alueen vamma olisi syntynyt asunnosta poistumisen yhteydessä. Lisäksi C:n ja D:n vammojen aiheutumisesta antamia kertomuksia vastaan puhuu E:n todistajankertomus.

40. Yhteenvetona mainituista seikoista Korkein oikeus toteaa, että niin A:n kuin C:nkin ja D:nkin kertomukset saavat tukea muusta todistusaineistosta. Asianosaisten ja todistajan kertomusten ja muun asiassa esitetyn selvityksen perusteella sitä, millaisen tarkemman tapahtumainkulun seurauksena C:n ja D:n henkilövahingot ovat aiheutuneet, ei kuitenkaan voida luotettavasti päätellä. A:n kertomusta C:n ja D:n henkilövahinkojen aiheutumisesta on näin ollen pidettävä varteenotettavalla tavalla mahdollisena. Sitä, onko A toiminut hätävarjelussa tai onko kysymys ollut sellaisesta hätävarjelun liioittelusta, jonka perusteella hän voisi vapautua rangaistusvastuusta, on tämän vuoksi arvioitava A:n väittämästään hätävarjelutilanteesta esittämän kertomuksen mukaisesti.

41. Korkein oikeus toteaa, että A on B:tä veitsellä keittiössä lyötyään siirtynyt olohuoneeseen, minne C oli mennyt aikaisemmin. Oikeaan käteen keittiössä haavoittuneella C:llä on ollut A:n tieten hallussaan pistooli, ja A:lla on myös ollut perusteltu aihe varoa C:n käyttävän sitä. D:n menettelyn perusteella A:lla on lisäksi ollut perusteltu aihe varoa, että D yksin tai yhdessä C:n kanssa kohdistaisi A:han väkivaltaa hallussaan olleella pesäpallomailalla, josta hänen ei ole näytetty missään vaiheessa luopuneen. A:han kohdistunut oikeudeton hyökkäys ei siten ollut päättynyt vielä siinä vaiheessa, kun hän oli lyönyt B:tä veitsellä. A:lla on siten ollut oikeus hätävarjeluun.

42. A on käyttänyt veistä C:tä ja D:tä vastaan tilanteessa, jossa C:llä on ollut esillä pistooli ja jossa D oli lyönyt A:ta pesäpallomailalla. C:n ja D:n yhdessä A:han kohdistama oikeudeton hyökkäys on A:n tieten ollut kehittymässä entistä vaarallisemmaksi. A:lla on ollut perusteltu aihe uskoa terveytensä ja jopa henkensä olevan vakavassa ja välittömässä vaarassa. A:n käyttämät voimakeinot ovat siten olleet tarpeellisia hyökkäyksen pysäyttämiseksi. Korkein oikeus katsoo, että A:n puolustustekoa voidaan selostetuissa olosuhteissa pitää hyökkäyksen pysäyttämiseksi myös välttämättömänä. Näin ollen A:n menettelyä syytekohdissa 5 ja 6 on pidettävä sallittuna hätävarjeluna. Syyte on siten näiltä osin hylättävä.

Vahingonkorvaukset

43. A:n on syytekohdissa 5 ja 6 katsottu toimineen hätävarjelussa, joten hänet on vapautettava kaikesta korvausvelvollisuudesta C:lle syytekohdassa 5 ja D:lle syytekohdassa 6.

44. Vaikka A on rangaistusvastuusta vapaa myös syytekohdassa 4, hän on tuottamuksensa perusteella vahingonkorvauslain 2 luvun 1 §:n 1 momentin nojalla velvollinen korvaamaan B:lle aiheuttamansa vahingot. A ei ole riitauttanut korvauksen määrää tai vaatinut sen sovittelua. Hovioikeuden ratkaisua ei tältä osin ole syytä muuttaa.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan.

A:n syyksi luetaan syytekohdassa 4 rikoslain 21 luvun 1 §:n, 5 luvun 1 §:n ja 4 luvun 4 §:n 2 momentin nojalla hätävarjelun liioitteluna tehty tapon yritys, josta hän on rangaistusvastuusta vapaa, ja hänet vapautetaan tästä teosta tuomitusta rangaistuksesta.

Syyte tapon yrityksistä syytekohdissa 5 ja 6 hylätään rikoslain 4 luvun 4 §:n 1 momentin nojalla ja A vapautetaan hänelle näistä teoista tuomitusta rangaistuksesta.

A vapautetaan kaikesta rikoksen perusteella tuomitusta korvausvelvollisuudesta syytekohdassa 5 C:lle ja syytekohdassa 6 D:lle.

Muilta osin hovioikeuden tuomiota ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Timo Esko sekä oikeusneuvokset Pekka Koponen, Ari Kantor, Mika Huovila (eri mieltä) ja Lena Engstrand. Esittelijä Timo Saranpää.

Eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Oikeusneuvos Huovila: Asiassa on A:n valituksen johdosta kysymys siitä, onko A käsitellessään veistä siten, että B, C ja D (myöhemmin myös asianomistajat) ovat saaneet, B hengenvaarallisen vamman vatsaansa sekä C ja D kumpikin potentiaalisesti hengenvaarallisen vamman selkäänsä, toiminut hätävarjelussa siten, että syyte myös näiltä osin on hylättävä tai A ainakin jätettävä rangaistukseen tuomitsematta. Hovioikeus on mainittujen vammojen osalta tuominnut A:n kolmesta hätävarjelun liioitteluna tehdystä tapon yrityksestä kolmen vuoden yhteiseen vankeusrangaistukseen samalla kun se on hylännyt syytteen muiden A:n tekemiksi katsottujen lyöntien tai viiltojen osalta hätävarjeluun perustuen. Myönnetyn valitusluvan ja valituksissa ja vastauksissa vedotun perusteella asiassa on keskeisesti kysymys näytöstä. Erimielisyyteni koskee ensi sijassa näytön arviointia ja sen perustelemista. Seuraavassa esittämilläni perusteilla katson kuten hovioikeus, että A on tuomittava rangaistukseen kolmesta hätävarjelun liioitteluna tehdystä tapon yrityksestä. Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 10 luvun 1 §:n äänestyssäännökset huomioon ottaen en ota kantaa rangaistuksen mittaamiseen.

Sovellettavat oikeusohjeet

Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 1 §:n 2 momentin mukaan tuomioistuimen on esitettyjä todisteita ja muita asian käsittelyssä esiin tulleita seikkoja harkittuaan päätettävä, mitä asiassa on näytetty tai jäänyt näyttämättä. Tuomioistuimen on perusteellisesti ja tasapuolisesti arvioitava todisteiden ja muiden seikkojen näyttöarvo vapaalla todistusharkinnalla, jollei laissa toisin säädetä. Kuten lainkohdan esitöissä on todettu, tuomioistuimen tulee perehtyä kuhunkin todisteeseen erikseen ja arvioida niiden merkitys myös kokonaisuutena. Todistusharkinta on tehtävä objektiivisesti ja kriittisen arvioinnin kestävällä tavalla (HE 46/2014 vp s. 45. Ks. myös KKO 2017:12, kohta 5 ja 2017:93, kohta 6). Kun vastaaja väittää toimineensa hätävarjelussa, tuomioistuimen on vertailtava asiassa esitettyä muuta näyttöä vastaajan väittämästään hätävarjelutilanteesta kertomaan. Vastaajan väite voi tämän jälkeen menestyä, jos hänen kertomuksensa mukainen tapahtumienkulku on uskottava vaihtoehto syytteessä väitetylle tapahtumienkululle (KKO 2016:97, kohta 9).

Tapahtumainkulku ja asiassa esitetty relevantti näyttö

Lähtökohdat

Asiassa esitetty henkilötodistelu on ollut monissa yksityiskohdissa ristiriitaista ja aukollista, kuten yleensäkin tällaisissa asioissa, joissa useat henkilöt ovat osallistuneet nopeasti edenneisiin väkivaltaisiin tapahtumiin ja kertoneet niistä. Tapahtumia A:n asunnossa voidaan kuitenkin pääpiirteiltään pitää selvitettyinä asianosaisten kertomusten ja lääkärinlausuntojen sekä myös alempien oikeuksien osaksi lainvoimaiseksi jääneiden tuomioiden perusteella. Käräjäoikeuden seikkaperäisellä ja uskottavalla näyttöratkaisulla on tällaisessa tapauksessa huomattava merkitys vertailuaineistona ylemmissä oikeusasteissa.

Riidatonta on, että B, D ja C ovat yhdessä tulleet enemmistön perusteluista ilmenevin tavoin pesäpallomailoilla ja käsiaseella varustautuneena A:n asunnolle ja päässeet sisälle heidän seurassaan olleen A:n tuttavan E:n pyydettyä A:ta avaamaan oven. Selvitettynä voidaan pitää, että B, C ja D olivat heti eteisessä kohdistaneet väkivaltaa A:han muun muassa lyömällä pesäpallomailoilla ja kuristamalla kurkusta A:n pyrkiessä estämään asianomistajien pääsyn sisälle. A:ta on tässä vaiheessa myös osoitettu aseella. A on tämän jälkeen perääntynyt keittiöön, jossa hän on ottanut käteensä enemmistön perustelujen 19 kohdassa kuvatun veitsen.

B:hen kohdistunut puukotus

Asianomistajien yhdenmukaisten kertomusten mukaan C oli seurannut A:ta keittiöön ja kamppaillut tämän kanssa veitsestä. C:n kertomuksen mukaan hänen otteensa oli tuolloin livennyt ja hän oli saanut veitsestä haavan kämmeneensä. Tämän jälkeen hän oli siirtynyt olohuoneeseen eikä ollut nähnyt B:hen kohdistunutta puukotusta. C:stä laaditun lääkärinlausunnon mukaan hänellä oli tapahtuman jälkeen ollut viiltohaava muun muassa oikean käden kämmenessä.

B on kertonut, että hän oli seurannut A:ta ja C:tä sekä lyönyt pesäpallomailalla näiden kamppaillessa veitsestä yrittäen osua A:n puukkokäteen. C:n ja A:n kamppailun päätyttyä A oli vääntänyt pesäpallomailan hänen kädestään ja työntänyt hänet kaapistoa vasten sekä pistänyt veitsellä hänen vatsaansa koukaten samalla ylöspäin, minkä seurauksena hänen polvensa olivat notkahtaneet. D, joka oli havainnoinut tapahtumia keittiön ovelta, on kertonut koukkaavasta lyönnistä ja B:n polvien notkahtamisesta samalla tavoin kuin B.

A on kertonut tapahtumista keittiössä olennaisesti toisin kuin asianomistajat. Hänen mukaansa keittiöön häntä seurannut henkilö oli ollut B, joka oli myös kamppaillut hänen kanssaan veitsestä. Kamppailun yhteydessä veitsi oli ilmeisesti jotenkin osunut tai viiltänyt B:tä vatsaan. A on edelleen kertonut, ettei hän ollut nähnyt B:ssä tapahtuman jälkeen vammoja.

Lääkärinlausunnon mukaan B oli saanut oikealle alavatsaan välitöntä leikkaushoitoa vaatineen noin 10 senttimetrin mittaisen hieman palkeenkielimäisen viiltohaavan, josta suolet olivat työntyneet osittain ulos. Leikkauksessa B:n umpisuolessa on todettu ompeleita vaatineita pinnallisia vaurioita, paksusuolessa ompeleita vaatinut pistoreikä ja ohutsuolen suoliliepeessä reikä, jonka seurauksena ohutsuoli on ollut lähes kokonaan poikki. Ohutsuolta on tästä kohdasta jouduttu lyhentämään noin viisi senttimetriä. B:n vammat ovat ulottuneet syvälle vatsaonteloon ja olleet luonteeltaan hengenvaarallisia ja hän oli niiden vuoksi menettänyt puolitoista litraa verta. Lausunnon mukaan haava oli sopinut joko kahteen erilliseen iskuun tai siihen, että veitsi oli viiltäessä muuttanut suuntaansa.

C:n ja D:n selkiin kohdistuneet puukotukset

Siirryttyään keittiöstä olohuoneeseen C oli kertomansa mukaan ottanut aseen uudelleen esille, jolloin hänen perässään tullut A oli lyönyt häntä veitsellä asekäteen. Ase oli käteen lyönnin seurauksena lauennut, minkä jälkeen tilanne oli rauhoittunut. C:n lähdettyä poistumaan asunnosta A oli kuitenkin lyönyt häntä puukolla selkään. D on hänkin kertonut, että hänen selkäänsä oli pistetty puukolla, kun hän oli ollut poistumassa asunnosta.

Myös A:n mukaan C:n kädessä ollut ase oli lauennut, kun hän oli lyönyt tätä veitsellä. C:n ryhdyttyä käsittelemään asetta uudelleen hän oli lyönyt toisen kerran asekäteen. A ei ole oma-aloitteisesti kertonut, miten D:n selän ja C:n kyljen ja selän haavat olivat aiheutuneet, ja hänen vastauksensa niitä koskeviin kysymyksiin ovat olleet vältteleviä ja vaihdelleet eri oikeusasteissa. Korkeimmassa oikeudessa hän on muun muassa kertonut, että hän oli lyönyt summanmutikassa sinne päin, mistä lyöntejä oli tullut.

C:tä koskevasta lääkärinlausunnosta ilmenee, että hänellä on ollut haava oikean olkapään alueella kainalon ja selkälihaksen välillä sekä toinen haava selässä oikealla lapaluutasolla. Olkapään alueen haava on ulottunut keuhko-onteloon aiheuttaen verenvuotoa oikeaan keuhkopussiin. Selässä olevasta haavasta ei ole todettu selkeää reittiä keuhko-onteloon ja sitä on lääkärinlausunnossa luonnehdittu lihastason pistoksi. Lisäksi C:llä on ollut vähäisempiä haavoja oikean käden keskisormessa ja nimettömässä.

D:tä koskevan lääkärinlausunnon mukaan hänelle oli aiheutunut yläselkään oikean lavan alueelle noin viisi senttimetriä pitkä ja seitsemän senttimetriä syvä alaraajoja kohden suuntautunut haava.

A:n saamat vammat ovat jääneet verraten vähäisiksi. Lääkärintodistuksen mukaan A:lla on tapahtuman seurauksena ollut pääasiassa mustelmia, jotka ovat sijainneet pääosin käsivarsissa ja osin kaulalla. Lisäksi hänen päässään on havaittu kaksi pientä haavaa.

Näytön arviointi

Asianomistajien kertomukset ovat olleet yksityiskohtia koskevista aukoista ja ristiriitaisuuksista huolimatta kokonaisuutena arvioiden keskenään yhteensopivia siten, että ne muodostavat johdonmukaisen ja uskottavan kuvan tapahtumien etenemisestä A:n asunnolla. Niiden todistusarvoa heikentää kuitenkin se, että heillä on ollut yhteinen intressi kertoa tapahtumista itselleen edullisesti ja samalla A:n kannalta haitallisesti ja että he ovat jälkeenpäin keskustelleet tapahtumista ja samalla kuulleet toistensa versiot tapahtumista. C ja D ovat lisäksi avioituneet tapahtumien jälkeen. D:n kertomuksesta onkin ilmennyt, että hän on kertonut osin C:n havainnoimista ja hänelle kertomista tapahtumista. B puolestaan ei ole tehnyt juurikaan todistusharkinnan kannalta merkityksellisiä havaintoja häneen kohdistuneen puukoniskun jälkeen.

Toisaalta asianomistajien kertomusten perusteella voidaan päätellä, etteivät he ole keskenään sopineet heille edullisesta kertomuksesta, koska kertomukset ovat myös poikenneet toisistaan useissa yksityiskohdissa. D ei myöskään ole pyrkinyt peittelemään sitä, ettei hän ollut nähnyt kaikkea kertomaansa itse, ja on häntä kuultaessa myös oma-aloitteisesti tuonut tätä esille. Asianomistajien ja erityisesti B:n tavasta esittää todistajankertomuksensa on jäänyt vaikutelma, että he ovat pyrkineet kertomaan asioista siten kuin ovat ne nähneet ja kokeneet.

A:n kertomuksesta on sitä vastoin syntynyt vaikutelma, ettei hän ole kertonut tapahtumista avoimesti. Kertomus on ollut lyhytsanainen, aukollinen ja kaavamainen eikä se ole juurikaan sisältänyt yksityiskohtia havainnoista tai tuntemuksista. On myös mahdollista, että hän ei ole muistanut tapahtumia, mihin hän on itse viitannutkin, mutta on siitä huolimatta pyrkinyt antamaan vastauksia hänelle esitettyihin toistuviin kysymyksiin.

Tapahtumista osin samansuuntaisesti A:n kanssa kertoneen todistaja E:n kertomukselle ei voida antaa sanottavaa merkitystä, koska hän on A:n tuttavana pyrkinyt kertomaan tapahtumista selvästi ja korostetusti A:n eduksi. Hän ei esimerkiksi kertomansa mukaan ollut nähnyt A:n puukottavan ketään eikä kenelläkään asianomistajista vammoja, vaikka hän on toisaalta kertonut nähneensä asianomistajien pahoinpitelevän A:ta. Hän oli tapahtumien jälkeen myös pyrkinyt auttamaan A:ta piilottamalla A:n veitsen maastoon.

Arvioitaessa erikseen suullista todistelua asianomistajien kertomuksista ilmennyttä tapahtumien kulkua voidaan pitää selvästi uskottavampana kuin A:n kertomusta. Asiassa on kuitenkin vielä arvioitava esitettyjä tapahtumainkulkuja yhdessä kirjallisina todisteina vastaanotettujen lääkärinlausuntojen ja suullisessa käsittelyssä ilmi tulleiden muiden seikkojen kanssa.

C:n kämmeneensä saama viiltohaava tukee osaltaan sitä jo asianomistajien yhdenmukaisista ja uskottavista kertomuksista ilmennyttä seikkaa, että nimenomaan C – eikä B, kuten A on kertonut – oli kamppaillut keittiössä A:n kanssa. Tämän lisäksi voidaan käräjäoikeuden tavoin pitää epätodennäköisenä, että A:ta huomattavasti hentorakenteisempi B olisi tämän kanssa painimalla pyrkinyt vääntämään veistä pois A:n kädestä. B:n saama laajoja vaurioita aiheuttanut palkeenkielimäinen haava osoittaa, että A:n lyönti oli ollut voimakas, ja tukee sitä B:n ja D:n kertomaa, että veitsellä oli lyönnin yhteydessä koukattu. Vamman laatu ja muu näyttö huomioon ottaen A:n kertomus siitä, että veitsi oli ilmeisesti kamppailun yhteydessä viiltänyt B:tä vatsaan, ei ole uskottava.

C:n oikean käden sormiin saamat haavat sopivat yhteen hänen ja A:n kertomusten kanssa siitä, että A oli poistuttuaan keittiöstä olohuoneeseen lyönyt veitsellä C:tä asekäteen. C:n vakavimman olkapään alueen puukotusvamman tarkempi syntymekanismi on sitä vastoin jäänyt epäselväksi. Käräjäoikeus onkin katsonut myös tähän vammaan johtaneen A:n lyönnin tapahtuneen hätävarjeluksessa ja hylännyt syytteen, koska vamman on joka tapauksessa voitu katsoa syntyneen olosuhteissa, joissa C:llä oli ollut ampuma-ase käsillä. Korkeimmassa oikeudessa ei enää ole kysymys siitä, onko A:n menettely ollut tältä osin oikeudenvastaista.

C:n selkään oikealle lapaluutasoon tulleen vamman on käräjäoikeuden toteamin tavoin täytynyt aiheutua iskusta, jonka suorittaessaan A on ollut C:n takana. Vamma tukee siten C:n kertomusta, jonka mukaan A oli lyönyt häntä veitsellä tilanteen jo rauhoituttua ja hänen lähdettyään poistumaan asunnosta. Uskottavaa ei ole, että C olisi kääntänyt selän A:lle, jos hänen kertomaansa tilanteen rauhoittumista ei olisi tapahtunut. Samoin D:lle aiheutunut, seitsemän senttimetriä syvä haava oikealla yläselässä on varsin todennäköisesti tullut iskusta tai pistosta takaapäin, kuten hän on itse kertonut. Huomioon ottaen myös vammojen laatu pidän jokseenkin epätodennäköisenä sitä, että nämä vammat olisivat voineet syntyä millään A:n kertomalla tavalla.

Johtopäätökset

Kuten Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2013:96 kohdassa 7 todennut, riittävään varmuuteen rikoksesta ja vastaajan syyllisyydestä ei ainakaan yleensä voida päätyä vain sillä, että asianomistajan kertomus keskinäisessä vertailussa katsotaan uskottavammaksi kuin syytetyn kertomus. Asianomistajan todentuntuinen ja vakuuttavakin kertomus tarvitsee virheettömyyden varmistamiseksi tuekseen välillistä näyttöä esimerkiksi väitetyn rikoksen jälkeisistä tapahtumista ja seurauksista.

Tässä tapauksessa asianomistajien kertomukset erikseen ja yhdessä arvioituna ovat olleet pääpiirteiltään uskottavia. Sillä seikalla, että he ovat alemmissa oikeuksissa olleet myös vastaajan asemassa, ei ole todistusharkinnan kannalta ratkaisevaa merkitystä, koska asianomistajan kertomuksen painoarvoa ei itsessään lisää se, että asianomistajalla, toisin kuin vastaajalla, on velvollisuus pysyä totuudessa (KKO 2013:96, kohta 7). Asianomistajien kertomuksia ovat tukeneet asiassa todisteina esitetyt lääkärinlausunnot. Ne mielestäni osoittavat myös sen, ettei A:n kertomus vastaa tosiasioita Korkeimmassa oikeudessa suoritettavan hätävarjelun arvioinnin kannalta olennaisten seikkojen osalta.

Edellä mainituilla perusteilla selvitettynä voidaan pitää, että A on lyönyt B:tä sen jälkeen, kun kamppailu veitsestä C:n kanssa oli jo päättynyt ja C oli ollut siirtymässä tai jo siirtynyt olohuoneeseen. Huomioon ottaen myös sen, että A:n voimakas koukkaamalla suoritettu lyönti oli kohdistettu nimenomaan B:hen, jonka kanssa hänellä oli jo aikaisemmin ollut vakavia riitoja, lyönnin voidaan katsoa olleen tietoinen ja, kuten käräjäoikeus on todennut, viittaavan pikemminkin kostamis- ja vahingoittamistarkoitukseen kuin puolustautumiseen. A:n myöhemmin suorittamat iskut veitsellä C:n ja D:n selkiin on isketty takaapäin näiden ryhdyttyä jo poistumaan asunnosta. Myös näiden vammojen laatu ja tekotapa viittaavat siihen, että veitsellä iskujen taustalla on ollut hänen kotiinsa väkivaltaisesti tunkeutuneisiin asianomistajiin kohdistunut aggressio. Sillä, onko iskut suoritettu olohuoneessa vai eteisessä, ei ole olennaista merkitystä hätävarjelun täyttymistä arvioitaessa.

Asianomistajien menettely heidän tunkeutuessaan edellä todetuin tavoin A:n kotiin ja aloittaessaan pahoinpitelyn on ollut A:n kannalta erittäin vaarallinen ja yllättävä. Sille, että B ja D ovat olleet selvästi A:ta kevytrakenteisempia, ei voida antaa tässä suhteessa merkitystä senkään vuoksi, että asianomistajat olivat varustautuneet käsiaseella ja pesäpallomailoilla. Asianomistajien oikeudeton menettely on antanut A:lle oikeuden turvautua voimakkaisiin puolustautumistoimiin ja myös tuolloin saatavilla olleeseen teräaseeseen. Alemmat oikeudet ovatkin hylänneet A:han kohdistetun syytteen muulta kuin edellä todettujen kolmen lyönnin osalta. Edeltä ilmenevin perustein katson hovioikeuden tavoin A:n näiden kolmen lyönnin yhteydessä ylittäneen selvästi sen, mitä kysymyksessä olevassa tilanteessa on voitu pitää puolustettavana, B:hen kohdistuneen iskun osalta voimankäytön liiallisuuden johdosta sekä C:hen ja D:hen kohdistuneiden lyöntien osalta myös ajallisessa suhteessa. Katson lisäksi, että häneltä on kohtuudella voitu edellyttää muunlaista suhtautumista. En siten muuta hovioikeuden tuomiota siltä osin kuin A:n on katsottu syyllistyneen näillä teoilla rangaistusta alentavaan hätävarjelun liioitteluun. Näin ollen en vapauta häntä myöskään korvausvelvollisuudesta C:lle ja D:lle.