KKO:2018:92

RL 6 luku 3 §
RL 6 luku 4 §
RL 6 luku 9 § 1 mom

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Kemi-Tornion käräjäoikeus luki tuomiollaan 27.1.2016 (nro 16/103258) A:n syyksi törkeän rattijuopumuksen ja liikenneturvallisuuden vaarantamisen ja tuomitsi hänet yhteiseen 5 kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen.

Rovaniemen hovioikeus ei muuttanut 22.3.2017 antamallaan tuomiolla (nro 17/111812) käräjäoikeuden tuomiota. Eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos katsoi, ettei A:n teko ollut sellainen, josta ensikertalaiselle tulisi tuomita ehdoton vankeusrangaistus ja muutti vankeusrangaistuksen ehdolliseksi sekä tuomitsi sen lisäksi oheissakkoa.

Muilta osin käräjäoikeuden ja hovioikeuden tuomiot kuvataan tarpeellisilta osin Korkeimman oikeuden ratkaisussa. Asian ovat ratkaisseet käräjäoikeudessa käräjätuomari Janne Mänty ja hovioikeudessa hovioikeuden jäsenet Teija Unkila, Tapio Kamppinen ja Juhani Laurinolli (eri mieltä).

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa.

A vaati valituksessaan, että rangaistusta alennetaan ja se määrätään ehdolliseksi.

Syyttäjä vaati vastauksessaan, että valitus hylätään.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta

1. A oli kuljettanut 5.9.2015 lauantai-iltapäivällä kunnan keskustassa yleisillä teillä moottoripyörää nautittuaan alkoholia niin, että hänen verensä alkoholipitoisuus oli ajon jälkeen ollut 3,14 promillea. A oli menettänyt moottoripyöränsä hallinnan ja suistunut moottoripyörällään ajoradalta kevyen liikenteen väylälle ja edelleen toisen risteävän tien yli moottoripyörän jäädessä lopulta kyljelleen maahan osittain kevyen liikenteen väylälle ja osittain tielle.

2. Käräjäoikeus on tuominnut A:n törkeästä rattijuopumuksesta (kohta 1) ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta (kohta 2) yhteiseen 5 kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen.

3. Rangaistusseuraamuksen osalta käräjäoikeus on lausunut, että A:lla todettu huomattavan korkea promillemäärä oli ylittänyt selvästi 2,5 promillea, jota on oikeuskäytännössä pidetty yleensä rajana sille, että harkittavaksi tuli ensikertalaisellekin ehdoton vankeus. Käräjäoikeus on katsonut, että A:n teko ei ollut sen vaarallisuudesta johtuen sovitettavissa ehdollisella vankeudella, vaikka A:ta ei ollut aikaisemmin rikoksista rekisteröity.

4. Käräjäoikeus on lisäksi todennut, että A:sta laaditun seuraamusselvityksen mukaan hänellä ei ollut edellytyksiä suoriutua yhdyskuntapalvelusta. Valvontarangaistukseen tuomitsemisen edellytyksiä ei ollut voitu selvittää, koska A ei ollut saapunut hänelle selvittämistä varten varatulle ajalle eikä hän ollut halunnut keskustella asiasta puhelimitse.

5. Hovioikeus on A:n valituksen johdosta antamassaan tuomiossa todennut, että 5 kuukauden vankeutta on pidettävä yleisen rangaistuskäytännön mukaisena seuraamuksena A:n teoista. Hovioikeus ei ole muuttanut käräjäoikeuden tuomitsemaa rangaistusta.

Kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa

6. Korkeimmassa oikeudessa on A:n valituksen perusteella kysymys rangaistuksen mittaamisesta sekä erityisesti valinnasta ehdollisen ja ehdottoman vankeuden välillä.

Rangaistuksen mittaaminen

7. A:n syyksi luetuista rikoksista ankarimmin rangaistava on törkeä rattijuopumus, josta rikoslain 23 luvun 4 §:n mukaan tuomitaan vähintään 60 päiväsakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi. Liikenneturvallisuuden vaarantamisesta tuomitaan saman luvun 1 §:n mukaan sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.

8. Rikoslain 6 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan rangaistusta määrättäessä on otettava huomioon kaikki lain mukaan rangaistuksen määrään ja lajiin vaikuttavat perusteet sekä rangaistuskäytännön yhtenäisyys. Rikoslain 6 luvun 4 §:n mukaan rangaistus on mitattava niin, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttimiin sekä rikoksesta ilmenevään muuhun tekijän syyllisyyteen.

9. A:n syyksi luetut rikokset ovat liikennerikoksia. Liikennerikosten suojelukohteena on liikenneturvallisuus, jolla tarkoitetaan lähinnä liikenteeseen osallistuvien hengen ja terveyden suojaa (HE 32/1997 vp s. 3). Törkeää rattijuopumusta koskevan teon vahingollisuutta ja vaarallisuutta arvioitaessa keskeisenä seikkana on veren alkoholipitoisuus, joka vaikuttaa kuljettajan kykyyn hallita ajoneuvoa ja reagoida ajotilanteen edellyttämällä tavalla. Tilastojen perusteella vuosina 2009 – 2013 kuolemaan johtaneissa rattijuopumusonnettomuuksissa kuljettajien veren alkoholipitoisuus on 82 prosentissa tapauksista ollut yli 1,2 promillea. Näistä kuljettajista lähes puolella veren alkoholipitoisuus on ollut vähintään 2 promillea (LaVM 31/2014 vp).

10. Törkeän rattijuopumuksen vahingollisuutta ja vaarallisuutta arvioitaessa merkityksellisiä seikkoja ovat yleensä myös kaikki teon olosuhteita kuvaavat seikat kuten tekijän kuljettaman ajoneuvon ominaisuudet, ajonopeus, ajoaika- ja paikka sekä vallitsevat liikenneolosuhteet. Teon vahingollisuutta ja vaarallisuutta ei osoita ainoastaan konkreettisen vahingon syntyminen vaan riittävää on, että teko on ollut omiaan aiheuttamaan vakavaa vaaraa toisen turvallisuudelle.

11. A:n veren alkoholipitoisuus on ajon jälkeen ollut 3,14 promillea. Tämä ylittää selkeästi sen tason, mitä törkeissä rattijuopumusrikoksissa yleisimmin esiintyy ja on lähes kaksi promilleyksikköä korkeampi kuin törkeän rattijuopumuksen alaraja, joka on 1,2 promillea.

12. A on ajanut moottoripyörällä lauantai-iltapäivällä kunnan keskustassa. Hän on menettänyt kulkuneuvonsa hallinnan ja suistunut ajotieltä kevyen liikenteen väylälle. Vaikka ajomatkan pituudesta tai muista tiellä liikkujista ei ole esitetty selvitystä, on muiden teko-olosuhteiden perusteella selvää, että A:n teko on ollut omiaan saattamaan toisten hengen ja terveyden huomattavaan vaaraan.

13. A on vedonnut siihen, että hän on kuljettanut moottoripyörää. Hän on korostanut, että mopoa kuljettaen tehdyistä rattijuopumusrikoksista tuomitaan lähtökohtaisesti lievempiä rangaistuksia kuin autoa kuljettaen tehdyistä rikoksista ja katsonut, että moottoripyörällä tehty rikos ei olennaisesti poikkea mopolla tehdystä teosta. Korkein oikeus toteaa, ettei tätä seikkaa voida pitää A:n syyllisyyttä yleisesti vähentävänä tekijänä. Vaikka moottoripyörä on autoa kevyempi ajoneuvo, on sen hallinta autoa vaikeampaa. Moottoripyörä on mopoa selvästi raskaampana, tehokkaampana ja nopeampana ajoneuvona omiaan aiheuttamaan olennaisesti mopoa suurempaa vahinkoa ja vaaraa. A on lähtiessään kuljettamaan moottoripyörää edellä kuvatuissa olosuhteissa osoittanut huomattavaa piittaamattomuutta vakavasta vahingosta ja vaarasta, joka teosta ennalta arvioiden olisi saattanut odottaa aiheutuvan toisten hengelle ja terveydelle. Nämä seikat puoltavat sitä, että A:lle tuomitaan törkeässä rattijuopumus- ja liikenneturvallisuuden vaarantamisrikoksessa tuomittavaa tavanomaista rangaistusta selvästi ankarampi rangaistus.

14. Korkeimmassa oikeudessa rangaistuksen mittaamisen osalta on A:n valituksen johdosta harkittavana, tuleeko A:lle tuomita lyhyempi kuin hovioikeuden hänelle tuomitsema viiden kuukauden vankeusrangaistus. Edellä todetuilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että A:lle tuomittua rangaistusta ei ole syytä alentaa.

Ehdollinen vai ehdoton rangaistus?

15. A on vaatinut, että hänelle tuomittu vankeusrangaistus muutetaan ehdolliseksi. Rangaistus on A:n mukaan oikeuskäytännön vastainen. Asiassa ei ole tullut esille sellaisia seikkoja, jotka edellyttäisivät ehdottoman vankeusrangaistuksen tuomitsemista ensikertalaiselle.

16. Rikoslain 6 luvun 9 §:n 1 momentin mukaan määräaikainen, enintään kahden vuoden vankeusrangaistus voidaan määrätä ehdolliseksi, jollei rikoksen vakavuus, rikoksesta ilmenevä tekijän syyllisyys tai tekijän aikaisempi rikollisuus edellytä ehdottomaan vankeuteen tuomitsemista. Jos ehdollista vankeutta yksinään on pidettävä riittämättömänä rangaistuksena rikoksesta, voidaan sen ohessa tuomita sakkoa tai yhdyskuntapalvelua saman luvun 10 §:n 1 momentin edellytysten mukaisesti. Päätettäessä rangaistuksen lajista tulee rikoslain 6 luvun 3 §:n 3 momentin mukaan lisäksi noudattaa rangaistuksen mittaamisessa vaikuttavia perusteita.

17. Korkeimman oikeuden oikeuskäytännössä todetun mukaan ehdollisen ja ehdottoman vankeuden välinen rangaistuslajin valinta on kokonaisharkintaa. Valinnassa on kiinnitettävä huomiota rikoksen vakavuuden ja teosta ilmenevän syyllisyyden lisäksi myös muihin mittaamisperusteisiin (esim. KKO 2010:18, kohta 9). Rangaistuskäytännön yhtenäisyyteen pyrittäessä olennaista on verrata kysymyksessä olevaa tapausta muihin samankaltaisiin tekoihin (KKO 2011:102, kohta 19, KKO 2014:5, kohta 5 ja KKO 2014:87, kohta 11). Oikeuskäytännön yhtenäisyyden taustalla oleva yhdenvertaisuusperiaate koskee myös rangaistuslajin valintaa ja on oikeudellisesti sitova. Toisaalta on selvää, että rangaistuslajin valinta tehdään kussakin yksittäistapauksessa tekoon ja tekijään liittyvien rikoslain 6 luvun säännösten nojalla huomioon otettavien seikkojen pohjalta. Tästä johtuen tuomioistuinten ratkaisut samantyyppisissäkin tapauksissa saattavat erota toisistaan ilman, että käsillä välttämättä olisi oikeusturvaa vaarantava yhdenvertaisuudesta tai oikeuskäytännön yhtenäisyydestä poikkeaminen (KKO 2012:25, kohta 20).

18. Törkeän rattijuopumuksen osalta on olemassa vain vähän Korkeimman oikeuden julkaistua oikeuskäytäntöä. Korkein oikeus on viimeksi arvioinut valintaa ehdollisen ja ehdottoman vankeusrangaistuksen välillä törkeää rattijuopumusta koskevassa asiassa tilanteessa, jossa hovioikeus ei ollut myöntänyt jatkokäsittelylupaa (KKO 2012:25). Tapauksessa käräjäoikeus oli tuominnut syytetyn törkeästä rattijuopumuksesta 60 päivän ehdottoman vankeusrangaistuksen asemesta 60 tuntiin yhdyskuntapalvelua. Syytetty oli vajaa kaksi vuotta aikaisemmin tuomittu törkeästä rattijuopumuksesta ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Ratkaisussa Korkein oikeus on todennut, että törkeää rattijuopumusta koskevassa oikeuskäytännössä on hyväksytty, että kysymyksessä olleen kaltaisesta uusimisteosta tuomittava vankeusrangaistus voi olla ehdoton ja katsoi, että hovioikeus on voinut olla myöntämättä jatkokäsittelyluvan.

19. Vanhemmassa oikeuskäytännössä valintaa ehdollisen ja ehdottoman vankeuden välillä koskee muun muassa ratkaisu KKO 1993:72. Korkein oikeus on tuossa asiassa sovellettavana olleen ehdollisesta rangaistuksesta annetun lain (135/1976) nojalla katsonut, että vuotta aikaisemmin törkeään rattijuopumukseen syyllistynyt vastaaja, joka oli kuljettanut autoa 2,31 promillen humalatilassa ja aiheuttanut vakavan vaaratilanteen, oli tuomittava ehdottomaan vankeuteen.

20. Ensikertalaisen osalta Korkein oikeus on ratkaisussa KKO 1991:112 katsonut, että kolmen kuukauden vankeusrangaistus oli tuomittava ehdottomana, vaikkei syytettyä ollut vastaavasta rikoksesta aikaisemmin tuomittu. Syytetty oli mainitussa tapauksessa ajanut autoa nautittuaan alkoholia niin, että hänen verensä alkoholipitoisuus oli ajon aikana ollut 2,86 promillea, ja käyttänyt kaupungin keskustassa 50 kilometrin nopeusrajoitusalueella 84 kilometrin tuntinopeutta.

21. Verrattaessa mainittuja 1990-luvulla annettuja ratkaisuja nykyään käsiteltäviin asioihin, on tapauskohtaisten eroavaisuuksien lisäksi otettava huomioon rangaistusjärjestelmän kehittyminen, erityisesti mahdollisuus tuomita nykyisin seuraamukseksi yhdyskuntapalvelua joko ehdottoman vankeuden asemesta tai ehdollisen vankeuden oheisrangaistuksena (KKO 2012:25, kohta 21).

22. Korkeimman oikeuden oikeuskäytännössä on usein esiintyvien rikosten osalta, joihin törkeä rattijuopumus lukeutuu, rangaistuskäytännön yhtenäisyyttä arvioitaessa otettu huomioon myös rangaistuskäytäntöä kuvaavat tilastolliset selvitykset, mikäli niistä ilmenevää rangaistustasoa voidaan pitää lain mukaisten rangaistuksen mittaamisperusteiden kannalta oikeudenmukaisena (KKO 2014:5, kohta 6).

23. Moitittavuudeltaan nyt esillä olevan kaltaisia erityisen törkeitä rattijuopumuksia esiintyy kuitenkin suhteellisen vähän. Sen vuoksi tässä tapauksessa tilastollisesta aineistosta ei juurikaan saada johtoa valinnassa ehdollisen ja ehdottoman vankeusrangaistuksen välillä. Sekä Helsingin hovioikeuspiirin vuoden 2007 että Rovaniemen hovioikeuspiirin vuoden 2006 laatuhankeraporteissa on todettu, että ajo-olosuhteista ja veren alkoholipitoisuudesta riippuen myös ensikertalainen voidaan tuomita ehdottomaan vankeusrangaistukseen törkeästä rattijuopumuksesta.

24. Rikoslain 6 luvun 9 §:n 1 momentin sanamuodon mukaan alle kahden vuoden vankeusrangaistuksissa lähtökohtana on rangaistuksen ehdollisuus, elleivät säännöksessä mainitut seikat edellytä rangaistuksen tuomitsemista ehdottomana. Oikeuskäytännössä todetun mukaisesti, mitä lähempänä rangaistus on kahta vuotta vankeutta, sitä painavampia perusteita tarvitaan, jotta rangaistus voidaan tuomita ehdollisena (esim. KKO 2010:18, kohta 9). Yleensä ehdottoman vankeusrangaistuksen tuomitseminen ensikertalaiselle tulee kysymykseen vasta yli vuoden pituisissa rangaistuksissa. Kun teon vaarallisuus ja vahingollisuus vaikuttavat tuomittavan rangaistuksen määrään, on asiassa arvioitava, onko A:n rikos, josta hänelle on mitattu 5 kuukauden vankeusrangaistus, tekotyypin puitteissa niin haitallinen ja merkittävää syyllisyyttä osoittava, että vankeusrangaistus on määrättävä ehdottomana.

25. Rangaistuksen määräämistä ehdolliseksi puoltaa selvästi se, ettei A:ta ole aikaisemmin rikoksista rekisteröity ja se, että hänelle tuomittu vankeusrangaistus niin olennaisesti alittaa ehdolliseksi määrättävissä olevan vankeusrangaistuksen enimmäismäärän. Ehdollinen vankeusrangaistus mahdollisine oheisseuraamuksineen on myös normaali oikeuskäytännön mukainen rangaistus ensikertalaisen syyksi luettavasta törkeästä rattijuopumuksesta. Oheisseuraamuksen määrääminen ei kuitenkaan tule tässä asiassa kysymykseen edellä kerrotuista syistä.

26. Arvioitaessa A:n teon vakavuutta ja teon osoittamaa syyllisyyttä on huomiota kiinnitettävä ensi sijassa hänelle syyksiluetulla menettelyllä aiheutettuun vahinkoon ja vaaraan. Korkein oikeus on edellä pitänyt A:n tekoa hänen poikkeuksellisen korkea veren alkoholipitoisuutensa ja rikoksen tekoaika sekä -paikka huomioon ottaen tavanomaista törkeää rattijuopumusta selkeästi vakavampana ja katsonut sen aiheuttaneen vakavaa vaaraa muiden tiellä liikkujien hengelle ja terveydelle.

27. Rattijuopumusrikoksissa keskeinen merkitys on edellä todetuin tavoin veren alkoholipitoisuudella. A:n ajon päättyminen ilmeisen pikaisesti ajoneuvon hallinnan menettämiseen, ilman muille tien käyttäjille aiheutuneita seurauksia, ei vähennä teon vakavaa vaaraa aiheuttanutta luonnetta. Lähteminen kuljettamaan moottoripyörää yli kolmen promillen humalatilassa edellä kuvatuissa olosuhteissa osoittaa teon moitittavuuden ja A:n syyllisyyden asteen huomattavan korkeaksi.

28. Yhdenvertaisuuden toteutuminen edellyttää sitä, etteivät tunnusmerkistökohtaiset erot rangaistuskäytännössä voi olla huomattavan suuria. Ratkaisevaa tulee olla teon luonteen tapauskohtainen arviointi. Myös muissa tunnusmerkistöissä vuotta lyhyempi vankeusrangaistus voidaan tuomita ensikertalaiselle ehdottomana, mikäli rikos on tekomuodossaan poikkeuksellisen vakava.

29. Korkein oikeus katsoo asiaa kokonaisuudessa punnittuaan, ettei A:n rangaistusta voida edellä teon vakavuudesta ja A:n syyllisyydestä lausuttu huomioon ottaen tuomita ehdollisena hänen ensikertalaisuudestaan huolimatta. Ehdottoman rangaistuksen tuomitsemista ei voida myöskään pitää yhdenvertaisuusperiaatteen vastaisena. Perusteita hovioikeuden ratkaisun muuttamiseen ei ole.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Pekka Koponen, Tuula Pynnä, Päivi Hirvelä, Lena Engstrand ja Juha Mäkelä (eri mieltä). Esittelijä Minna Heikinsalmi (mietintö).

Esittelijän mietintö ja eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Määräaikainen vanhempi oikeussihteeri Heikinsalmi: Esittelijän mietintö oli Korkeimman oikeuden ratkaisun mukainen kohtien 1 – 27 osalta. Muilta osin esittelijä esitti, että Korkein oikeus lausuu perusteluinaan ja lopputuloksenaan seuraavan:

Kohdissa 19 ja 20 mainituissa Korkeimman oikeuden 1990-luvulla antamissa ratkaisuissa KKO 1993:72 ja KKO 1991:112, joista jälkimmäisessä ensikertalaiselle on tuomittu ehdoton vankeusrangaistus, Korkein oikeus on katsonut, että yleisen lainkuuliaisuuden ylläpitäminen vaati rangaistuksen tuomitsemista ehdottomana. Kun 1.9.2001 voimaan tulleen lainmuutoksen (520/2001) myötä lainkuuliaisuuskriteeristä rangaistuksen lajivalinnan itsenäisenä perusteena on luovuttu, on rangaistuksen yleisestävyyttä painottavien ratkaisujen merkitys vähentynyt.

A:n teko on tavanomaista törkeää rattijuopumusta selvästi vakavampi. Yhdenvertaisuuden toteutuminen edellyttää kuitenkin sitä, etteivät tunnusmerkistökohtaiset erot rangaistuskäytännössä voi olla huomattavan suuria. Kuten edellä kohdassa 24 on todettu, vankeusrangaistus yleensä tuomitaan ehdottomana vasta yli vuoden pituisissa rangaistuksissa. Korkein oikeus katsonee, ettei rattijuopumusrikosten kohdalla ole erityisen painavia, esimerkiksi yleisestävyyteen liittyviä perusteita olennaisesti poiketa tästä yleisestä rangaistuskäytännöstä.

Rangaistuslajin valinnassa ratkaisevaa tulee kuitenkin olla teon luonteen tapauskohtainen arvio laissa määrättyjen harkintaperusteiden varassa. Nämä perusteet vastaavat myös rangaistuksen mittaamisessa noudatettavia harkintaperusteita, mikä myös puoltaa lyhyiden vankeusrangaistusten tuomitsemista ensikertalaisille ehdollisina.

Edellä todetun perusteella Korkein oikeus katsonee, ettei teon vakavuudesta ja A:n syyllisyydestä lausuttu edellytä rangaistuksen tuomitsemista ehdottomana, joten rangaistus voidaan määrätä ehdollisena. Tätä on pidettävä riittämättömänä seuraamuksena A:n rikoksista, minkä vuoksi tuomittaneen sen ohessa sakkoa 60 päiväsakkoa.

Oikeusneuvos Mäkelä: Hyväksyn esittelijän mietinnön.