KKO:2018:80

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Itä-Uudenmaan käräjäoikeuden tuomio 14.10.2016 (nro 16/365) ja Helsingin hovioikeuden tuomio 3.7.2017 (nro 17/126900) kuvataan tarpeellisilta osilta Korkeimman oikeuden ratkaisussa.

Asian ovat ratkaisseet käräjäoikeudessa käräjätuomari Kaisa Voima ja hovioikeudessa hovioikeuden jäsenet Kari Vesanen, Petra Spring ja Hanna Laine.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa.

A vaati valituksessaan, että hovioikeuden tuomiota muutetaan siten, että A:n vaatimus kotietsinnän saattamisesta tuomioistuimen tutkittavaksi katsotaan tehdyksi määräajassa. A vaati lisäksi, että asia palautetaan kotietsinnän laillisuuden ja hänen Suomen valtiota vastaan esittämiensä vahingonkorvausvaatimusten tutkimiseksi käräjäoikeuteen. A vaati vielä, että hänet vapautetaan velvollisuudesta korvata Suomen valtion oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudesta ja hovioikeudesta.

Kaakkois-Suomen poliisilaitos ja Poliisihallitus, joka edusti myös Valtiokonttoria, vaativat vastauksissaan, että valitus hylätään.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Käsittelyratkaisu

A on pyytänyt, että Korkein oikeus toimittaa asiassa suullisen käsittelyn ja kuulee häntä itseään todistelutarkoituksessa 25.12.2015 käydyn puhelinkeskustelun sisällöstä.

Oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 20 §:n 1 momentin mukaan Korkein oikeus toimittaa tarvittaessa suullisen käsittelyn, jossa voidaan kuulla asianosaisia, todistajia ja asiantuntijoita sekä vastaanottaa muuta selvitystä.

Oikeudenkäymiskaaren todistelua koskevien säännösten yhtenä keskeisenä lähtökohtana on, että suullisen todistelun uskottavuutta ei voida asianmukaisesti arvioida muutoin kuin kuulemalla lausuman antajaa henkilökohtaisesti. Sanottu lähtökohta koskee myös muutoksenhakumenettelyä. Poikkeuksista tähän säädetään hovioikeusmenettelyn osalta oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 14 §:n 2 momentissa ja 15 §:n 1 momentissa.

Ensin mainitun lainkohdan mukaan pääkäsittelyä ei asianosaisen pyynnöstä huolimatta kuitenkaan tarvitse toimittaa, jos asiassa ei 15 §:n 1 momentin mukaan tarvitse ottaa vastaan suullista todistelua sen vuoksi, että näytön arvioinnin oikeellisuudesta ei voi jäädä varteenotettavaa epäilystä, ja pääkäsittelyn toimittaminen on muutoinkin selvästi tarpeetonta huomioon ottaen erityisesti asian laatu ja merkitys asianosaiselle. Viimeksi mainitussa lainkohdassa on säädetty, että jos pääkäsittely toimitetaan ja asiassa on kysymys käräjäoikeuden suullisen todistelun uskottavuudesta tekemästä arviosta, käräjäoikeudessa vastaanotettu suullinen todistelu otetaan tarpeellisilta osiltaan uudelleen vastaan, jollei estettä ole. Todistelua ei tarvitse ottaa uudelleen vastaan, jos käräjäoikeuden vastaanottaman näytön arvioinnin oikeellisuudesta ei voi jäädä 12 §:ssä tarkoitetun oikeudenkäyntiaineiston perusteella kokonaisuutena arvioitaessa mitään varteenotettavaa epäilystä.

Jos käräjäoikeudessa vastaanotettua suullista todistelua ei oteta hovioikeudessa uudelleen vastaan, käräjäoikeuden ratkaisua ei edellä mainitun luvun 16 §:stä ilmenevän niin sanotun luottamusperiaatteen mukaan saa tämän todistelun osalta muuttaa.

Korkeimman oikeuden tehtävät ja asema ylimpänä tuomioistuimena vaikuttavat siihen arvioon, missä tilanteissa suullisen käsittelyn toimittaminen Korkeimmassa oikeudessa on tarpeen. Korkeimman oikeuden toimiessa toisena muutoksenhakuasteena hovioikeutta koskeva sääntely merkitsee ainakin sitä, ettei Korkeimmassa oikeudessa todistelua ole tarpeen ottaa uudelleen vastaan, jos alempien oikeuksien vastaanottaman näytön arvioinnin oikeellisuudesta ei voi kirjallisen oikeudenkäyntiaineiston perusteella kokonaisuutena arvioitaessa jäädä mitään varteenotettavaa epäilystä.

Tässä asiassa suullisen käsittelyn kohteena olisi puhelinkeskustelun sisältö, joka koski kotietsintää A:n kesämökillä. Käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa on suullisessa pääkäsittelyssä kuultu A:ta ja hänelle soittanutta poliisia. Molemmat alemmat tuomioistuimet ovat arvioineet näyttöä yhdenmukaisesti. Korkein oikeus katsoo, ettei näytön arvioinnin oikeellisuudesta voi asiassa Korkeimmassa oikeudessa esitetyt seikat huomioon ottaen jäädä varteenotettavaa epäilystä. Myöskään asian laatu ja asian merkitys A:lle eivät perusta tarvetta suulliselle käsittelylle. Suullisen käsittelyn toimittaminen ei tässä tilanteessa ole tarpeen.

Pääasiaratkaisun perustelut

Asian tausta

1. A:n kesäasuntoon oli 25.12.2015 tehty kotietsintä. Kotietsinnästä ei ollut ilmoitettu A:lle etukäteen, eikä kotietsintää toimitettaessa läsnä ollut ollut muita henkilöitä kuin kotietsinnän suorittaneet poliisit. Kotietsintää toimitettaessa kesämökin ovi oli murrettu rikki.

2. Kotietsinnän toimittamisen jälkeen toimituksen suorittaneet poliisit olivat saaneet tietää A:n äidin puhelinnumeron. He olivat soittaneet tähän numeroon ja tavoittaneet sieltä myös A:n. Toinen poliiseista oli puhelimessa keskustellut ensin A:n äidin kanssa, joka oli herättänyt nukkumassa olleen A:n. A oli puhelinkeskustelun aikana saanut tiedon kotietsinnän toimittamisesta ja oven murtamisesta.

3. A oli myöhemmin saanut kutsun poliisikuulusteluun, joka oli toimitettu 1.2.2016. Kuulustelussa A:lle oli kerrottu kotietsinnästä ja hän oli saanut jäljennöksen kotietsintäpöytäkirjasta.

Asian käsittely alemmissa tuomioistuimissa

4. A on Itä-Uudenmaan käräjäoikeuteen 29.2.2016 toimittamallaan kirjelmällä saattanut kotietsinnän lainmukaisuuden tuomioistuimen tutkittavaksi. Samalla hän on siltä varalta, että kotietsintä katsotaan toimitetun lainvastaisesti, vaatinut Suomen valtion velvoittamista suorittamaan hänelle korvausta oven murtamisesta ja kärsimyksestä.

5. Valtio on todennut, että A oli saanut puhelinkeskustelussa 25.12.2015 asianmukaisen tiedon kotietsinnästä ja mahdollisuudesta saattaa kotietsintä tuomioistuimen tutkittavaksi sekä saada pyynnöstä jäljennös etsintäpäätöksestä ja pöytäkirjasta. Tämän vuoksi vaatimus kotietsinnän tutkinnasta oli esitetty myöhässä ja se oli jätettävä tutkimatta tai toissijaisesti hylättävä.

6. A:n mukaan hänelle ei ollut poliisin puhelun aikana ilmoitettu mahdollisuudesta saattaa asia tuomioistuimen tutkittavaksi vaan hän oli saanut tästä tiedon vasta poliisikuulustelussa 1.2.2016.

7. Käräjäoikeus on 14.10.2016 antamassaan tuomiossa katsonut näytetyksi, että A oli 25.12.2015 käydyssä puhelinkeskustelussa saanut tiedon oikeudesta saattaa asia tuomioistuimen käsiteltäväksi sekä oikeudesta saada jäljennös etsintäpäätöksestä ja pöytäkirjasta. Käräjäoikeuden mukaan pakkokeinolain säännökset eivät edellytä kirjallista ilmoitusta kotietsinnän suorittamisesta ja oikeudesta saattaa asia tuomioistuimen tutkittavaksi. Käräjäoikeus on todennut asiassa todistajana kuullun, A:n kanssa puhelinkeskustelun käyneen poliisin kertomuksesta ilmenevän, että A:lta oli moneen kertaan varmistettu, ymmärsikö hän puhelinkeskustelun sisällön. Poliisiautossa oli ollut kotietsinnän yhteydessä annettava lappu, joka sisältää tiedot kotietsinnän kohteena olevan haltijan oikeuksista ja jonka sisällön poliisimies oli lukenut A:lle. Tähän nähden käräjäoikeus on katsonut, että puhelimitse tehtyä suullista ilmoitusta oli tässä tapauksessa pidettävä riittävänä. Käräjäoikeus on jättänyt A:n pyynnön kotietsinnän lainmukaisuuden tutkimisesta myöhään saapuneena tutkimatta ja vastaavasti hänen esittämänsä korvausvaatimukset tutkimatta.

8. Helsingin hovioikeus on A:n valituksesta 3.7.2017 antamassaan päätöksessä todennut, että A:lle riidattomasti puhelimitse tehtyä ilmoitusta voidaan lähtökohtaisesti pitää sellaisena riittävänä keinona ilmoittaa tapahtuneesta kotietsinnän toimittamisesta, mihin pakkokeinolain 8 luvun 18 §:ssä tarkoitetun määräajan alkaminen voidaan perustaa. Vastaanotettu näyttö ei ollut antanut aihetta arvioida toisin kuin käräjäoikeus kysymystä siitä, oliko A:lle kerrottu puhelimitse myös hänen oikeudestaan saattaa kotietsintä tuomioistuimen tutkittavaksi. Hovioikeus ei ole muuttanut käräjäoikeuden tuomion lopputulosta.

Kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa

9. Korkeimman oikeuden ratkaistavana on kysymys siitä, onko A saattanut kotietsinnän laillisuuden käräjäoikeuden tutkittavaksi laissa säädetyn määräajan kuluessa siten, että käräjäoikeuden olisi tullut tutkia kotietsinnän laillisuus tutkintapyynnön perusteella. Asian arvioimiseksi on ratkaistava kysymys siitä, riittääkö pakkokeinolain 8 luvun 18 §:ssä säädetyn määräajan alkamiselle asianomaiselle annettu tieto pelkästään siitä, että hänen luonaan on toimitettu kotietsintä, vai onko hänelle tässä tarkoituksessa tullut antaa tieto myös pakkokeinolain 8 luvun 5 §:n 2 momentissa mainituista seikoista. Lisäksi kysymys on siitä, miten tiedoksianto on pakkokeinolain mukaan tullut muuten toimittaa ja onko tiedoksianto tässä tapauksessa toimitettu näiden edellytysten mukaisesti.

Sovellettavat säännökset

10. Pakkokeinolain 8 luvun 5 §:n 2 momentin pääsäännön mukaan sille, jonka luona kotietsintä toimitetaan, tai hänen poissa ollessaan muulle momentissa mainitulle henkilölle on varattava tilaisuus olla etsinnässä saapuvilla ja kutsua sinne todistaja. Jollei kukaan mainituista henkilöistä eikä heidän kutsumansa todistaja ole ollut toimituksessa läsnä, kotietsinnästä sekä 6 §:n mukaisesta oikeudesta saada pyynnöstä etsintäpäätöksen jäljennös, 18 §:n mukaisesta oikeudesta saattaa kotietsintä tuomioistuimen tutkittavaksi ja 19 §:n mukaisesta oikeudesta saada pöytäkirjan jäljennös on viipymättä ilmoitettava sille, jonka luona etsintä on toimitettu.

11. Pakkokeinolain 8 luvun 18 §:n 1 momentin mukaan vaatimus kotietsinnän saattamisesta tuomioistuimen tutkittavaksi on tehtävä 30 päivän kuluessa kotietsinnän toimittamisesta tai siitä myöhemmästä ajankohdasta, jolloin vaatimuksen esittäjä on saanut tiedon etsinnän toimittamisesta.

Määräajan alkamisen ajankohta; ilmoitettavat tiedot

12. Korkein oikeus toteaa, että pakkokeinolain 8 luvun 18 §:n 1 momentin sanamuodon mukaan määräaika, jonka kuluessa vaatimus tutkimisesta on toimitettava tuomioistuimelle, alkaa kotietsinnän toimittamisesta tai siitä myöhäisemmästä ajankohdasta, jolloin vaatimuksen esittäjä on saanut tiedon etsinnän toimittamisesta. Mainitussa säännöksessä ei ole mainintaa siitä, edellyttääkö määräajan alkaminen tiedon saamista kotietsinnän toimittamisen lisäksi muista saman luvun 5 §:n 2 momentissa mainituista seikoista, jotka tulee niin ikään viipymättä ilmoittaa sille, jonka luona kotietsintä on toimitettu. Mainitun 5 §:n 2 momentin mukaan sille, jonka luona kotietsintä on toimitettu, on kotietsinnän toimittamisen lisäksi ilmoitettava oikeudesta saada pyynnöstä etsintäpäätöksen ja pöytäkirjan jäljennös sekä oikeudesta saattaa kotietsintä tuomioistuimen tutkittavaksi.

13. Säännökset kotietsinnän saattamisesta tuomioistuimen tutkittavaksi otettiin vuonna 2011 säädettyyn pakkokeinolakiin eduskuntakäsittelyn aikana. Tarkoituksena oli parantaa henkilön, jonka luona kotietsintä suoritettiin, oikeusturvaa. Määräaikasäännöstä perusteltiin myös osapuolten intressillä saada asiat nopeasti ratkaistua. (LaVM 44/2010 vp s. 21)

14. Korkein oikeus toteaa, että mikäli 30 päivän määräaika saattaa asia tuomioistuimen tutkittavaksi alkaisi siitä, kun henkilö on saanut tiedon kotietsinnän toimittamisesta, muttei ohjausta asian saattamisesta tuomioistuimen tutkittavaksi, saattaisi oikeusturvakeinon tosiasiallinen tehokkuus vaarantua lain tavoitteiden vastaisesti. Edellä todetun mukaan säännöksen tarkoitus on ollut parantaa oikeusturvaa. Pakkokeinolain 8 luvun 5 §:n 2 momentilla on puolestaan haluttu varmistaa, että henkilö, jolle ei ole etukäteen ilmoitettu kotietsinnästä ja joka ei ole ollut etsinnässä läsnä, saa viipymättä tiedon etsinnän toimittamisesta ja sen saattamisesta tuomioistuimen tutkittavaksi sekä oikeudesta saada pyynnöstä jäljennös tutkintapäätöksestä ja pöytäkirjasta.

15. Korkein oikeus katsoo, että edellä todettuun oikeusturvan tosiasialliseen toteutumiseen liittyvien edellytysten vuoksi pakkokeinolain 8 luvun 18 §:n määräaikasäännöstä on tulkittava siten, että määräaika alkaa kulua vasta, kun henkilö on saanut asianmukaisen tiedon kotietsinnän toimittamisen lisäksi 5 §:n 2 momentissa mainituista seikoista.

Määräajan alkaminen; ilmoittamismenettely

16. Korkein oikeus toteaa, ettei pakkokeinolaissa ole tarkempia säännöksiä siitä, miten tieto kohdassa 15 mainituista seikoista on annettava. Laissa ja sen esitöissä on sen sijaan korostettu osapuolten oikeusturvaan nähden tiedoksiannon joutuisuutta. Tiedoksianto on suoritettava viipymättä kotietsinnän jälkeen. Lain esitöissä on lisäksi todettu, ettei kotietsinnästä ilmoitettaessa edellytetä todisteellista ilmoitusta (LaVM 44/2010 vp s. 21).

17. Korkein oikeus katsoo edellä todetusta seuraavan, että ilmoitus kotietsinnän toimittamisesta ja muista 8 luvun 5 §:n 2 momentissa säädetyistä seikoista voidaan tehdä suullisesti. Oikeussuojan kannalta merkityksellistä on kuitenkin, että ilmoitus tehdään viipymättä ja sellaisella tavalla, että tiedon saajan voidaan olettaa sen ymmärtävän. Erityisesti silloin, jos tieto annetaan puhelimitse, on perusteltua pyrkiä tilanteen vaatimalla tavalla varmistamaan, että tiedon vastaanottaja on ymmärtänyt ilmoitetut seikat.

18. Lakivaliokunnan mietinnössä (LaVM 44/2010 vp s. 21) on todettu, että ilmoitusmenettelystä tulisi tehdä tarkat merkinnät kotietsintää koskeviin asiakirjoihin. Korkein oikeus toteaa, että tarkkojen tietojen kirjaaminen kotietsinnän jälkeen suoritetusta ilmoittamismenettelystä ja sen aikana mahdollisesti ilmenneistä seikoista on perusteltua viranomaisen toiminnan luotettavuuden ja kontrolloitavuuden kannalta. Ilmoitusmenettelystä tehdyt tarkat kirjaukset myös helpottavat todistelua siinä tapauksessa, että tiedoksianto myöhemmin riitautetaan.

19. Pakkokeinolain 8 luvun 18 §:ssä säädetty määräaika alkaa kuitenkin kulua jo siitä hetkestä, kun henkilö on saanut asianmukaisen tiedon kotietsinnästä ja muista 5 §:n 2 momentissa mainituista seikoista. Edellä todetuin tavoin tieto on mahdollista antaa myös suullisesti. Sillä, miten tiedoksianto on pöytäkirjaan myöhemmin kirjattu, ei siten ole välitöntä merkitystä tiedoksiantoajankohdan suhteen.

Asian arviointi tässä tapauksessa

20. Asiassa on riidatonta, että A on saanut tiedon kotietsinnän toimittamisesta hänen ja toisen kotietsinnän suorittaneen poliisin välillä 25.12.2015 käydyn puhelinkeskustelun kuluessa. Edellä todetun mukaisesti riittävää on ollut, että tieto on annettu suullisesti. Asiassa on vielä kysymys siitä, onko A saanut tiedon kotietsinnän toimittamisen lisäksi muista pakkokeinolain 8 luvun 5 §:n 2 momentissa säädetyistä seikoista ja onko ilmoitus toimitettu hänelle siten, että hänen olisi tullut se ymmärtää.

21. Käräjäoikeus ja hovioikeus ovat arvioineet näyttöä yhdenmukaisesti ja katsoneet, että A on saanut poliisimiehen kanssa puhelimessa keskustellessaan asianmukaisen tiedon mahdollisuudesta saattaa asia tuomioistuimen tutkittavaksi ja mahdollisuudesta saada jäljennös tutkintailmoituksesta ja pöytäkirjasta. Korkein oikeus katsoo, ettei Korkeimmassa oikeudessa ole tullut esille mitään sellaista, joka antaisi varteenotettavan aiheen epäillä käräjäoikeuden ja hovioikeuden näytön arvioinnin oikeellisuutta tältä osin.

22. Kun A oli saanut tiedon kotietsinnän toimittamisesta ja pakkokeinolain 8 luvun 5 §:n 2 momentin mukaisista oikeuksistaan 25.12.2015, hänen 29.2.2016 käräjäoikeuteen saapunut vaatimuksensa kotietsinnän saattamisesta tuomioistuimen tutkittavaksi on pakkokeinolain 8 luvun 18 §:n 1 momentin määräaika huomioon ottaen saapunut myöhässä. Hovioikeuden ratkaisua siitä, että vaatimus on jätettävä tutkimatta, ei siten ole aihetta muuttaa. Kun A on esittänyt vahingonkorvausvaatimuksensa sillä edellytyksellä, että kotietsintä katsotaan toimitetun pakkokeinolain 8 luvun 5 ja 6 §:n vastaisesti, myös nämä vaatimukset on tullut jättää tutkimatta.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Pekka Koponen, Tuula Pynnä, Tatu Leppänen, Mika Ilveskero ja Asko Välimaa. Esittelijä Timo Saranpää.