Presidentti Tatu Leppäsen avauspuhe KKO:n asianajajapäivässä 8.11.2019

Arvoisat Suomen Asianajajaliiton puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja, hyvät asianajajat, hyvät kollegat,

Myös omasta puolestani toivotan kaikki lämpimästi tervetulleiksi tänne korkeimman oikeuden asianajajapäivälle, voidaan jo sanoa perinteiselle asianajajapäivälle. Korkein oikeus järjestää vastaavia sidosryhmäpäiviä muutaman vuoden välein vuorollaan myös käräjäoikeuksille, hovioikeuksille ja syyttäjille, ja tänä vuonna on asianajajien vuoro.

On erityisen hienoa, että päivä osui nyt samalla Suomen Asianajajaliiton 100-vuotisjuhlavuoteen. Korkein oikeus onnittelee vielä kerran satavuotiasta Asianajajaliittoa. Vaikka kummallekin instituutiolle ikää karttuu, liitto tulee sitkeästi aina vuoden meidän jäljessämme!

Asianajajapäivä järjestetään nyt neljättä kertaa. Ensimmäinen asianajajapäivä oli vuonna 2001, jolloin avaajina toimivat kunnioitetut presidentti Olavi Heinonen ja puheenjohtaja Tomas Lindholm.

Asianajajapäivät ovat mitä ilmeisimmin olleet tarpeellisia, mitä osoittaa asianajajien runsas osanotto päiville, tällä kertaa suorastaan ennätysmäinen. Ilmoittautuneita tähän päivään on ollut kaikkiaan yli 600. Uskon, että merkittävä syy tähän on mielenkiintoinen ja samalla ammatillisesti hyödyllinen ohjelma, jota leimaa keskinäinen vuoropuhelu. Kiitos valmistelutyöryhmälle hyvästä ohjelmasta ja Suomen Asianajaliitolle hyvästä yhteistyöstä päivän järjestelyissä.

Esimerkiksi valituslupajärjestelmä ja ennakkoratkaisut ovat keskeisiä aiheita, joista on syytä käydä säännöllisesti keskustelua. Aiheet ovatkin olleet esillä lähestulkoon kaikilla päivillä vuosien varrella. Mainittakoon, että esimerkiksi ensimmäisessä asianajajapäivässä vuonna 2001 yhtenä aiheena oli "KKO:n tuomioiden prejudikaattimerkitys ja tuomioiden perustelut", mistä alustivat oikeusneuvos Mikko Tulokas ja tuolloin asianajaja Timo Esko!

Oikeudenhoito on mitä suurimmassa määrin eri toimijoiden välistä yhteistyötä. Onnistunut riita- tai rikosasian oikeudenkäynti edellyttää, että prosessilainsäädäntö on kunnossa ja että oikeudenkäynnin ammattilaiset, tuomarit, asianajajat ja syyttäjät hoitavat tehtävänsä asianmukaisesti, hyvään prosessin pyrkien, toki kukin oman roolinsa mukaisella tavalla.

Vastaavasti kunkin oikeusasteen on hoidettava oma leiviskänsä. Käräjäoikeuskäsittelyn tulee olla perusteellista ja hovioikeusvaiheen tätä kontrolloivaa ja tarvittaessa korjaavaa. Tällöin korkeimmassa oikeudessa pystytään keskittymään päätehtävään eli ennakkoratkaisujen antamiseen.

Tämän päivän ohjelma keskittyy luonnollisesti menettelyyn korkeimmassa oikeudessa. Nostan kuitenkin tässä yhteydessä oikeudenkäynneistä esiin kaksi yleisempää teemaa, joista ensimmäinen liittyy rikosasioihin ja toinen riita-asioihin.

Rikosasioissa huomiota ovat viime vuosina kiinnittäneet laajat jutut. Vaikuttaa siltä, että tendenssinä ovat pitkät ja alati paisuvat pääkäsittelyt. Voisi myös luulla, että muutoksenhakuvaiheessa hovioikeudessa pääkäsittely olisi käräjäoikeusvaihetta kompaktimpi, mutta usein näin ei ole. Selvää on, että jutun paisuessa sen käsittelyn hallinta ja ratkaiseminen vaikeutuvat.

Uskon, että laajojen rikosasioiden ongelmiin olisi hyvällä yhteistyöllä löydettävissä helpotusta. Onnistunut laajan rikosasian pääkäsittely on kaikkien osapuolten etu. Hyvin jäsentynyt ja olennaiseen keskittyvä pääkäsittely helpottaa kaikkien kannalta asian käsittelemistä ja ratkaisemista sekä säästää aikaa ja rahaa.

Kuten hyvin tiedetään, merkittävin prosessuaalinen keino pääkäsittelyn keskittämiseksi on jutun tehokas valmistelu. Olennaista on nimenomaan materiaalinen valmistelu; sen riittävän perusteellinen selvittäminen, mistä jutussa on kysymys, mihin vedotaan, mikä on riidatonta ja mikä riitaista, mistä seikoista esitetään mitäkin todistelua, mikä on jutun oikeudellinen kehikko jne.

Riita-asioiden valmistelu on ollut jo pitkään varsin tehokasta, mutta väitän, että laajojen rikosasioiden valmistelussa olisi vielä selvästi tehostamisen varaa. Ainakin osasyynä tähän on valmistelun lainsäädännöllinen tausta. Kun siviiliprosessi uudistettiin vuonna 1993, valmistelun merkitystä korostettiin voimakkaasti. Kun sen sijaan rikosprosessi uudistettiin vähän myöhemmin vuonna 1997, prosessilaissa lähdettiin siitä, että rikosasian esitutkinta ja syyteharkinta riittävät asian valmistelemiseksi ja juttu voidaan käräjäoikeudessa viedä suoraan pääkäsittelyyn. Tämä lähtökohta laissa on edelleen yli kahden vuosikymmenen jälkeen. ROL:n mukaan asiassa on toimitettava suullinen valmistelu, jos pääkäsittelyn keskittämisen turvaaminen sitä "erityisestä syystä" edellyttää.

Mainittu lähtökohta on toki toimiva tavanomaisissa rikosasioissa, mutta laajoissa asioissa tilanne voi olla toinen. Esimerkiksi laaja taloudellinen riita-asia tai talousrikosasia eivät valmistelutarpeeltaan juuri eroa toisistaan. Myös lainsäädäntöä voitaisiin harkita tältä osin terävöitettäväksi.

Kuitenkin käytännössä ratkaisevaa on lain soveltaminen, "prosessikulttuuri" rikosasioissa. Tuomareiden tulisi aktivoittaa materiaalista prosessinjohtoaan, ja syyttäjien ja asianajajien tulisi aiempaa enemmän harkita todisteluaan myös tältä kannalta. Vastaavasti käräjäoikeuden tuomion jälkeen muutoksenhakuvaiheessa olisi harkittava, onko kaikesta edelleen kysymys myös hovioikeudessa.

Lainvalmisteluvaiheessa oleva todistelun kuvatallentaminen käräjäoikeudessa ei poistaisi tätä juttujen valmistelun tarvetta, vaan pikemminkin korostaisi sitä. Jotta laajan jutun kuvatallenne olisi järkevällä tavalla hyödynnettävissä muutoksenhaussa hovioikeudessa ja korkeimmassa oikeudessa, tallennetun pääkäsittelyn pitäisi olla hyvin jäsennelty ja olennaiseen keskittyvä.

Riita-asioiden osalta viime aikoina ovat jälleen kerran puhuttaneet korkeat oikeudenkäyntikulut, jotka voivat muodostua oikeuteen pääsyn esteeksi. Oikeusministeriön toimeksiannosta on tiettävästi parhaillaan tekeillä selvitys riita-asioiden oikeudenkäyntikulujen todellisuudesta tällä hetkellä, minkä jälkeen ministeriössä päätetään jatkotoimista. Mielestäni tilanteen selvittäminen empiirisellä tutkimuksella ja sen jälkeen tutkittuun tietoon pohjaava lainvalmistelu on tervetullutta.

Nykytilanteen selvittämisen jälkeen on keinojen pohdinnan aika, ja ilmeistä on, että uusia ajatuksia kaivataan. Voidaan esimerkiksi kysyä, pystytäänkö samalla kulusääntelyllä hallitsemaan asioita, joissa intressi on aivan erilainen, esimerkiksi yhtäältä kahden rakennusyrityksen miljoonaurakkariitaa ja toisaalta yksityishenkilöiden muutaman tuhannen euron tavarakauppariitaa.

Kulusääntelyn tulevassa pohdinnassa tarvitaan ilman muuta myös asianajon ammattilaisten panosta. Asianosaisten avustajien täytyy luonnollisesti saada työstään asianmukainen korvaus. Hyvän yhteistyön paikka on siis tässäkin.

Riippumattomat tuomioistuimet ja riippumaton asianajajalaitos ovat olennainen osa oikeusvaltiota. Juridisissa vaikeuksissa oleva ihminen tarvitsee puolustajakseen riippumatonta asianajajaa ja asiaansa ratkaisemaan riippumatonta tuomioistuinta. On merkillepantavaa, kuinka nopeasti vuoden 1918 yhteiskuntaa repineen sisällissodan jälkeen ryhdyttiin rakentamaan suomalaista oikeusvaltiota, perustamalla jo syksyllä 1918 korkeimmat oikeudet ja keväällä 1919 Suomen Asianajajaliitto.

Nämä oikeusvaltion lähtökohdat ovat joutuneet viime aikoina hyökkäyksen kohteeksi jopa eräissä Euroopan unionin jäsenvaltioissa. Mutta siinä, että autoritääriset hallinnot katsovat tarpeelliseksi käydä tuomioistuimia ja asianajajia vastaan, juuri näkyy niiden merkittävyys oikeusvaltiossa.

Hyvät asianajajat; oikeudenkäynnissä olemme leivättömän pöydän eri puolilla, mutta oikeusvaltiossa olemme samalla, oikeuden ja kansalaisyhteiskunnan puolella. Olemme yksilön ihmisoikeuksien puolella alastonta vallankäyttöä vastaan, olkoonpa sen perusta poliittinen tai sitten taloudellinen.

Sukupolveni keskeisiin kokemuksiin on kuulunut kulttuurinen ja yhteiskunnallinen vapautuminen 1980-luvulla ja itä-Euroopan järjestelmän romahtaminen. Samalla myös Suomi suuntasi nopeasti Euroopan neuvostoon ja liittyi Euroopan ihmisoikeussopimukseen sekä Euroopan unioniin. Täytyy myöntää, että välillä tuon ajan toivorikkaan optimismin henkeä kaipaa, tämän päivän kielteisen ja pessimistisen puheen keskellä.

Sekä tuomareille että asianajajille sopivat oikeusvaltion puolustamisessa ohjenuoraksi tsekkiläisen, silloisen näytelmäkirjailijan ja toisinajattelijan, myöhemmin presidentin Vaclav Havelin sanat vuonna 1983. Tämä oli ensimmäinen haastattelu sen jälkeen, kun hän oli vapautunut vankilasta lähes neljän vuoden istumisen jälkeen (tsekistä englanniksi käännettynä):

"I am not on the side of any establishment, nor am I – against any establishment – I merely take the side of truth against lies, the side of sense against nonsense, the side of justice against injustice."

Hyvät asianajajat ja muut kuulijat,

Vielä kerran tervetuloa, toivotan kaikille mielenkiintoista ja miellyttävää asianajajapäivää!

 
Julkaistu 8.11.2019