Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi Nato SOFAn ja Pariisin pöytäkirjan hyväksymiseksi ja voimaansaattamiseksi ja niihin liittyviksi laeiksi

Ulkoministeriölle

Ulkoministeriön lausuntopyyntö VN/7659/2023

Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi Nato SOFAn ja Pariisin pöytäkirjan hyväksymiseksi ja voimaansaattamiseksi ja niihin liittyviksi laeiksi

Lausunnon kohde

1. Ulkoministeriö on 10.11.2023 pyytänyt korkeimmalta oikeudelta lausuntoa 12.10.2023 päivätystä luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle Pohjois-Atlantin sopimuksen sopimuspuolten välillä niiden joukkojen asemasta tehdyn sopimuksen (Nato SOFA) sekä Pohjois-Atlantin sopimuksen mukaisesti perustettujen kansainvälisten sotilasesikuntien asemasta tehdyn pöytäkirjan (Pariisin pöytäkirja) hyväksymiseksi ja voimaansaattamiseksi ja niihin liittyviksi laeiksi. Korkein oikeus arvioi esitysluonnosta oman toimialansa kannalta eli niiltä osin kuin sopimus, pöytäkirja ja lakiehdotukset koskevat tuomiovallan käyttöä ja vahingonkorvausoikeutta. Korkein oikeus esittää lausuntonaan seuraavan.

Tuomiovallan käyttö

2. Nato SOFAn VII artikla sisältää määräyksiä rikosoikeudellisen tuomiovallan käytön jakautumisesta lähettäjävaltion ja vastaanottajavaltion kesken. Näitä määräyksiä noudatetaan myös Pariisin pöytäkirjan soveltamisalalla pöytäkirjan 3 ja 4 artiklasta ilmenevin mukautuksin. Sopimuksen ja pöytäkirjan voimaansaattamista koskevissa laeissa annettaisiin sopimusmääräyksiä täydentäviä kansallisia säännöksiä tuomiovallan käytöstä.

3. Perustuslain 3 §:n 3 momentista ja 98 §:stä ilmenevin tavoin valtiosääntöisenä lähtökohtana on, että tuomiovallan käyttö Suomessa kuuluu suomalaisille tuomioistuimille. Sopimusmääräykset, joiden mukaan joukkoja Suomeen lähettävän valtion viranomaiset voivat käyttää tuomiovaltaa Suomen alueella, merkitsevät jo sinänsä olennaista poikkeusta tästä lähtökohdasta.

4. Esitysluonnoksen s. 40–41 on kuvattu niitä vaikutuksia, joita Nato SOFAn voimaansaattamisella on asianomistajan asemaan tilanteissa, joissa Suomessa tehtyä rikosta koskevan syytteen käsittelee suomalaisen tuomioistuimen asemesta lähettäjävaltion viranomainen. Tässä kohdassa on esitetty, että sopimuksen voimaansaattaminen voi osittain rajoittaa asianomistajan oikeutta ajaa rikossyytettä suomalaisessa tuomioistuimessa lähettäjävaltion joukkojen ja siviilihenkilöstön virkatoimiin perustuen. Tekstissä käytetyn ilmaisun ”virkatoimiin perustuen” osalta korkein oikeus kiinnittää huomiota siihen, että sopimuksen VII artiklan 3 kappaleen a kohdan ii alakohdan mukaan lähettäjävaltion sotilasviranomaisilla on ensisijainen oikeus harjoittaa tuomiovaltaa joukkojen tai siviilihenkilöstön jäseneen nähden, kun kyseessä ovat rikokset, jotka johtuvat jostakin toimesta tai laiminlyönnistä ”virallisissa tehtävissä”. Esitysluonnoksessa (s. 43–44) selostetun mukaan lähtökohtaisesti lähettäjävaltio määrittelee sen, milloin henkilö on virallisessa tehtävässä, ja osa Naton jäsenvaltioista katsoo joukkojensa olevan jatkuvasti virallisissa tehtävissä niiden ollessa vastaanottajavaltion alueella. Kun virallisissa tehtävissä tehtyjä rikoksia ei ole sopimuksessa rajattu, kyseeseen voivat tulla myös muut kuin virka- tai sotilasrikokset (s. 54). Joissakin Naton jäsenvaltioissa esimerkiksi sotilaiden tekemiä väkivalta- ja henkirikoksia voidaan pitää sotilasoikeuden piiriin kuuluvina tekoina (s. 117). Esitysluonnoksessa esitetyn perusteella näyttää siten mahdolliselta, että lähettäjävaltion lainsäädännöstä ja sen tulkinnasta riippuen esimerkiksi lähettäjävaltion sotilaan Suomessa vapaa-ajallaan tekemää väkivalta- tai seksuaalirikosta koskevaa syytettä ei välttämättä voida käsitellä suomalaisessa tuomioistuimessa, mikä saattaa olennaisesti heikentää asianomistajan asemaa verrattuna siihen, että asia käsiteltäisiin kansallisessa rikosprosessissa. Esitysluonnoksen vaikutusarviointia olisi syytä tältä osin selkeyttää, jotta siinä ei annettaisi eduskunnalle liian suppeaa kuvaa niistä kielteisistä vaikutuksista, joita sopimuksen voimaansaattamisella voi olla asianomistajan asemaan.

5. Edellä esitetyt näkökohdat huomioon ottaen korkein oikeus pitää perusteltuna sitä esitysluonnoksessa (s. 118) esitettyä johtopäätöstä, että määräykset lähettäjävaltion oikeudesta käyttää tuomiovaltaa Suomessa koskevat perustuslakia perustuslain 94 §:n 2 momentissa ja 95 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla.

6. Sopimuksen voimaansaattamista koskevan lakiehdotuksen 4 §:n ja pöytäkirjan voimaansaattamista koskevan lakiehdotuksen 3 §:n mukaan Helsingin käräjäoikeus päättäisi lähettäjävaltion joukkojen tai siviilihenkilöstön jäsenen tai näiden huollettavan toimittamisesta lähettäjävaltion toimivaltaiselle viranomaiselle rikosasian tutkintaa tai syytetoimenpiteitä varten. Asiasta päätettäisiin noudattaen kyseiseen valtioon sovellettavaa rikoksen johdosta tapahtuvaa luovuttamista koskevaa sääntelyä. Asian käsittelyyn puolestaan sovellettaisiin, mitä ns. EU-luovuttamislaissa säädetään menettelystä. Viimeksi mainittu tarkoittaisi esitysluonnoksen perusteluiden (s. 99) mukaan muun ohella sitä, että asiassa sovellettaisiin EU-luovuttamislain muutoksenhakusäännöksiä.

7. Korkein oikeus pitää perusteltuna, että Nato SOFAn VII artiklan 5 kappaleen a kohdassa tarkoitettua avustamisvelvollisuutta ehdotetulla tavalla tarkennetaan voimaansaattamislakeihin otettavilla nimenomaisilla säännöksillä. Päätöksenteko näissä asioissa on tarkoituksenmukaista keskittää Helsingin käräjäoikeuteen, jolla on ennestään merkittävästi kokemusta EU-luovuttamislain soveltamisesta. Korkein oikeus pitää tärkeänä ja asianmukaisena oikeusturvajärjestelynä sitä, että käräjäoikeuden päätökseen voitaisiin hakea muutosta korkeimmalta oikeudelta EU-luovuttamislaissa säädetyin tavoin.

Kuolemanrangaistus

8. Nato SOFAn VII artiklan 7 kappaleen a kohdan mukaan lähettäjävaltion viranomaiset eivät saa panna täytäntöön kuolemanrangaistusta vastaanottajavaltiossa, jos vastaanottajavaltion lainsäädännössä ei säädetä sellaista rangaistusta samanlaisessa tapauksessa. Niin kuin esitysluonnoksessa on selostettu (s. 118–119), perustuslain 7 §:n 2 momentin sekä Euroopan ihmisoikeussopimuksen ja KP-sopimuksen lisäpöytäkirjojen mukaan kiellettyä on kuitenkin jo kuolemanrangaistuksen tuomitseminen, ei vain sellaisen täytäntöönpano.

9. Esitysluonnoksessa (s. 120–121) on korkeimman oikeuden käsityksen mukaan asianmukaisesti arvioitu sitä, kuinka varteenotettavana on pidettävä mahdollisuutta, että lähettäjävaltion viranomaiset tuomitsevat vastaajan Suomessa kuolemanrangaistukseen. Korkein oikeus pitää perusteltuna sitä esitysluonnoksessa esitettyä käsitystä, että Suomen on tulkittava Nato SOFAa siten, että sen II artiklan määräyksestä johtuu, että kuolemanrangaistuksen tuomitseminen Suomen alueella ei ole sallittua. Ei kuitenkaan ole takeita siitä, että kaikki muut sopimusvaltiot tulkitsevat sopimusta samalla tavalla.

10. Esitysluonnoksen mukaan (s. 117 ja 120) asiaa valmisteltaessa on pyritty selvittämään mahdollisuutta asiaa koskevan varauman tai selityksen tekemiseen ja tällainen mahdollisuus on torjuttu liittolaisten ja Naton sihteeristön kanssa käydyissä keskusteluissa. Johtopäätöksenä on todettu, että koska ei ole mahdollista varmistua etukäteen, ettei varaumaa vastustettaisi, ei ole takeita siitä, että varaumasta saataisiin oikeudellisesti tehokas. Näistä epävarmuustekijöistä huolimatta korkein oikeus pitäisi perustellumpana, että Suomi tekisi sopimukseen liittyessään varauman tai antaisi selityksen, jonka mukaan se tulkitsee sopimusta siten, että kuolemanrangaistuksen tuomitseminen Suomen alueella ei ole sallittua.

11. Joka tapauksessa korkein oikeus pitää perusteltuna sitä esitysluonnoksessa (s. 121) esitettyä johtopäätöstä, että lähettäjävaltion tuomiovallan käyttöön sisältyvä mahdollisuus kuolemanrangaistuksen tuomitsemiseen Suomen alueella koskee perustuslakia perustuslain 94 §:n 2 momentissa ja 95 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla.

Vahinkojen korvaaminen

12. Nato SOFAn VIII artikla sekä Pariisin pöytäkirjan 4 ja 6 artikla sisältävät vahingonkorvausvastuuta koskevia määräyksiä. Määräykset eivät kuitenkaan rajoita suomalaisten tuomioistuinten toimivaltaa riita-asioissa. Siten esimerkiksi yksityishenkilö, jolle on aiheutunut Suomessa vahinkoa lähettäjävaltion joukkojen tai siviilihenkilöstön jäsenten toimista tai laiminlyönneistä, voi vaatia vahingosta korvausta nostamalla kanteen suomalaisessa tuomioistuimessa. Vahinkoa kärsineen korvaussuojan kannalta ongelmallisempi on sopimuksen VIII artiklan 5 kohdan g alakohdan määräys, jonka mukaan joukkojen tai siviilihenkilöstön jäseneen ei saa kohdistaa mitään toimenpiteitä vastaanottajavaltiossa häntä vastaan annettujen tuomioiden täytäntöönpanemiseksi asiassa, joka johtuu hänen virallisista tehtävistään. Vastaanottajavaltio on kuitenkin tällaisissa tapauksissa saman artiklan 5 kohdan c alakohdan mukaisesti velvollinen suorittamaan tuomioistuimen määräämän korvaussumman. Näin ollen vahinkoa kärsineen korvaussuoja toteutuu tätä kautta g alakohdan mukaisesta täytäntöönpanokiellosta huolimatta.

Korkein oikeus

Tatu Leppänen
Presidentti

Karri Tolttila
Hallinnollinen lakimies

Esittely täysistunnossa 22.11.2023.

Läsnä Presidentti Leppänen sekä oikeusneuvokset Häyhä, Sippo, Kantor, Huovila, Antila, Uusitalo, Engstrand, Ilveskero, Mäkelä, Tammi-Salminen, Ojala, Guimaraes-Purokoski, Turpeinen, Hakamies ja Pölönen.