KKO:2019:89

Ehdonalainen vapaus - Elinkautisvanki

Diaarinumero: R2018/762
Taltionumero: 1789
Antopäivä: 18.10.2019 ECLI:FI:KKO:2019:89

Kysymys elinkautiseen vankeuteen tuomitun ehdonalaisen vapauttamisen edellytyksistä.

RL 2 c luku 10 §

Asian käsittely Helsingin hovioikeudessa

Hakemus ja Rikosseuraamuslaitoksen lausunto

A toimitti 20.2.2017 hovioikeudelle elinkautisvankien vapauttamismenettelystä annetun lain 1 §:n 1 momentissa tarkoitetun hakemuksen. A pyysi, että hänet päästetään ehdonalaiseen vapauteen elinkautisesta vankeudesta.

Hakemuksen johdosta Rikosseuraamuslaitoksen keskushallintoyksikkö toimitti hovioikeudelle mainitun lain 1 §:n 2 momentin mukaisen lausunnon. Rikosseuraamuslaitoksen lausuntoon oli liitetty muun muassa Riihimäen vankilan ja Psykiatrisen vankisairaalan lausunto. Rikosseuraamuslaitos ei puoltanut A:n päästämistä ehdonalaiseen vapauteen.

Hovioikeuden päätös 15.8.2018 nro 1025

Hovioikeus hyväksyi A:n hakemuksen ja määräsi hänet päästettäväksi ehdonalaiseen vapauteen siten, että vapauttamispäivä on 31.12.2019.

A oli ollut vapautensa menettäneenä yli 14 vuotta. Hänen vapauttamista puolsivat muun muassa hänen lämpimät ja vakiintuneet perhesuhteensa sekä vahva tukiverkostonsa. A oli vankilassa opiskellut esimerkiksi lukio-opintoja ja osallistunut aktiivisesti erilaisiin kursseihin ja toimintoihin, mikä hovioikeuden arvion mukaan edisti A:n mahdollisuuksia suoriutua siviilielämän vaatimuksista. A oli pyrkinyt osallistumaan myös rikosasian sovitteluun.

Vapauttamista vastaan puhuivat A:n elinkautiseen vankeusrangaistukseen johtaneet teot, jotka murhan lisäksi sisälsivät muun muassa murhan yrityksen ja useita muita rikoksia. Vapauttamista vastaan puhuvina seikkoina oli pidettävä lisäksi A:n jäsenyyttä eräässä rikollisryhmässä sekä vankila-aikaiset päihteisiin liittyvät rikkeet. Näille seikoille ei kuitenkaan annettu ratkaisevaa merkitystä vapauttamisharkinnassa, sillä A oli liittynyt mainittuun ryhmään vasta vankilassaoloaikanaan, eikä hän ollut tehnyt rikoksia ryhmän lukuun. Lisäksi A oli antanut runsaasti puhtaita päihdetestinäytteitä.

Punnittuaan kaikkia vapauttamisharkinnassa vaikuttavia seikkoja kokonaisuutena hovioikeus katsoi, että A voitiin päästää ehdonalaiseen vapauteen. Teon luonteeseen ja A:n vankeusaikaiseen käyttäytymiseen nähden lyhyt vankeusaika huomioon ottaen ehdonalainen vapauttaminen ei kuitenkaan tullut kysymykseen kuin vasta 31.12.2019.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Helena Vihriälä, Ari Kyllönen (eri mieltä) ja Satu Saarensola. Esittelijä Laura Kallioinen.

Eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos Kyllönen olisi hylännyt A:n hakemuksen.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

Rikosseuraamuslaitokselle myönnettiin valituslupa.

Valituksessaan Rikosseuraamuslaitos vaati, että hovioikeuden päätös kumotaan ja A:n hakemus ehdonalaiseen vapauteen pääsemiseksi hylätään.

Vastauksessaan A vaati, että valitus hylätään. Toissijaisesti A vaati, että Korkein oikeus määrää uuden, hovioikeuden määräämää myöhäisemmän vapauttamispäivän.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

1. A on tuomittu elinkautiseen vankeuteen 23.2.2004 tehdyistä murhasta, murhan yrityksestä ja eräistä muista rikoksista. A on ollut vapautensa menettäneenä elinkautiseen vankeuteen johtaneiden rikosten johdosta tekopäivästä alkaen. Hän on alkanut suorittaa elinkautista vankeusrangaistusta 17.3.2006.

2. Hovioikeus on A:n hakemuksesta päättänyt, että A päästetään ehdonalaiseen vapauteen siten, että vapauttamispäivä on 31.12.2019. A tulee tuolloin suorittaneeksi elinkautista vankeutta vankilassa noin 15 vuotta 10 kuukautta.

3. Asiassa on kysymys siitä, onko A päästettävä ehdonalaiseen vapauteen hovioikeuden määräämänä ajankohtana. Mikäli vastaus on kielteinen, kysymys on lisäksi siitä, onko A:n hakemus hylättävä vai onko hänelle määrättävä uusi myöhäisempi vapauttamispäivä.

Sovellettavat säännökset

4. Rikoslain 2 c luvun 10 §:n 1 momentin mukaan elinkautiseen vankeuteen tuomittu voidaan päästää ehdonalaiseen vapauteen aikaisintaan, kun vankilassaoloaikaa on kertynyt kaksitoista vuotta. Pykälän 2 momentin mukaan elinkautiseen vankeuteen tuomitun ehdonalaista vapauttamista harkittaessa kiinnitetään huomiota elinkautiseen vankeusrangaistukseen johtaneen rikoksen tai rikosten laatuun, muihin rangaistuksiin, jotka elinkautinen vankeusrangaistus käsittää tai jotka on suoritettu 10 a §:ssä tarkoitettuna vankilassaoloaikana, tuomitun muuhun mahdolliseen myöhempään rikollisuuteen sekä saman luvun 9 §:n 2 momentissa tarkoitettuihin seikkoihin. Edelleen harkinnassa tulee ottaa huomioon vankeuslain 4 luvun 6 §:ssä tarkoitetun rangaistusajan suunnitelman toteutuminen ja vankila-aikainen käyttäytyminen muutenkin.

5. Mainitussa 10 §:n 2 momentissa viitatun rikoslain 2 c luvun 10 a §:n 1 momentin mukaan elinkautista rangaistusta suorittavan vangin vankilassaoloajaksi luetaan rangaistusaika sekä aika, jonka vanki on ollut pidätettynä, vangittuna tai muuten vapautensa menettäneenä elinkautiseen vankeusrangaistukseen johtaneen rikoksen vuoksi ennen rangaistuksen suorittamisen aloittamista. Pykälän 2 momentin mukaan 1 momentissa tarkoitettu vapaudenmenetysaika luetaan vankilassaoloajaksi, vaikka samalla on suoritettu määräaikaista vankeusrangaistusta, sakon muuntorangaistusta tai -arestirangaistusta. Pykälän 3 momentissa kuitenkin säädetään, että jos elinkautinen vankeusrangaistus käsittää muita vankeusrangaistuksia, vankilassaoloaikaan ei lueta näistä rangaistuksista 6 luvun 13 §:n nojalla tehtyjä vähennyksiä, jotka kohdistuvat aikaan ennen 1 momentissa tarkoitetun vapaudenmenetyksen alkua. Rikoslain 2 c luvun 4 §:n 2 momentin mukaan elinkautinen vankeusrangaistus käsittää ne vankeusrangaistukset, yhdistelmärangaistukset, sakon muuntorangaistukset ja arestirangaistukset, jotka pannaan täytäntöön samalla kertaa elinkautisen vankeusrangaistuksen kanssa.

6. Edellä kohdassa 4 todetun mukaisesti vapauttamisharkinnassa huomioon otettavan rikoslain 2 c luvun 9 §:n 2 momentin mukaan ehdonalaista vapauttamista voidaan lykätä ilman vangin suostumusta, jos vangin käyttäytymisen tai hänen esittämiensä uhkausten johdosta on olemassa ilmeinen vaara, että vanki vapauduttuaan syyllistyy henkeä, terveyttä tai vapautta törkeästi loukkaavaan rikokseen ja vapauttamisen lykkääminen on tarpeen rikoksen estämiseksi.

7. Elinkautisvankien vapauttamismenettelystä annetun lain 1 §:n 2 momentin mukaan Rikosseuraamuslaitoksen keskushallintoyksikön on elinkautista suorittavan vangin hakemuksen johdosta annettava lausunto hovioikeudelle. Lausunnossaan Rikosseuraamuslaitoksen keskushallintoyksikön on todettava, puoltaako vai vastustaako se vapauttamista ja onko vanki määrättävä rikoslain 2 c luvussa tarkoitettuun valvottuun koevapauteen. Elinkautiseen vankeuteen tuomittua koskevaan lausuntoon on liitettävä arvio vangin riskistä syyllistyä väkivaltarikokseen.

Korkeimman oikeuden arviointi sovellettavista säännöksistä

Vankeusrangaistuksen kesto ja siihen vaikuttavat seikat

8. Ehdonalaisesta vapauttamisesta elinkautisesta vankeudesta ja elinkautisvankien vapauttamismenettelystä säädettiin ehdonalaista vapauttamista koskevan lainsäädännön uudistamisen yhteydessä 1.10.2006 voimaan tulleilla laeilla 780/2005 ja 781/2005. A:n elinkautiseen vankeuteen johtaneiden rikosten tekoaikana voimassa olleen lain mukaan elinkautisesta vankeudesta saattoi vapautua vain tasavallan presidentin myöntämän armahduksen kautta. Rikoslain 2 c luvun säätämiseen johtaneen hallituksen esityksen mukaan 10 §:n 1 momentin säännöksellä pyrittiin vaikuttamaan siihen epäkohtana pidettyyn ongelmaan, ettei elinkautisen vankeusrangaistuksen päättymisajankohta ollut tiedossa, koska se riippui armahduksesta. Esityksen mukaan 12 vuoden määräaika kertoisi selkeästi sen, milloin kysymys ehdonalaisesta vapauttamisesta voisi tulla ajankohtaiseksi. Se vastaisi myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen linjauksia (HE 262/2004 vp s. 47).

9. Korkein oikeus toteaa, että elinkautiseen vankeuteen tuomitun ehdonalaiseen vapauteen päästämistä koskevassa harkinnassa on lähtökohtaisesti kysymys siitä, onko elinkautisvangin katsottava suorittaneen vankilassa riittävästi rangaistusta niistä rikoksista, joista tuomitut vankeusrangaistukset elinkautinen vankeusrangaistus käsittää tai jotka on suoritettu rikoslain 2 c luvun 10 a §:ssä tarkoitettuna vankilassaoloaikana. Näin ollen suoritetun elinkautisen vankeusrangaistuksen täytäntöönpanon kesto tulee ottaa vapauttamisharkinnassa huomioon keskeisenä tekijänä. Täytäntöönpanon kestoa on tällöin arvioitava suhteessa elinkautiseen vankeuteen johtaneen rikoksen tai rikosten laatuun sekä muihin harkinnassa huomioon otettaviin vankeusrangaistuksiin.

10. Ehdonalaista vapauttamista koskevan rikoslain 2 c luvun 10 §:n 2 momenttia muutettiin 1.2.2011 voimaan tulleella lailla rikoslain 2 c luvun muuttamisesta (1099/2010) lisäämällä siihen maininta siitä, että vapauttamisharkinnassa kiinnitetään huomiota myös muihin rangaistuksiin, jotka elinkautinen vankeusrangaistus käsittää tai jotka on suoritettu 10 a §:ssä tarkoitettuna vankilassaoloaikana. Lakimuutosta perusteltiin sillä, että elinkautinen vankeusrangaistus voi käsittää myös sellaisia rikoksia, jotka on tehty ennen elinkautisen vankeuden alkamista. Tämän vuoksi on perusteltua, että myös tällaiset rikokset voidaan ottaa huomioon vapauttamisharkinnassa (HE 54/2010 vp s. 7).

11. Edellisessä kohdassa mainitulla lailla rikoslain 2 c lukuun lisättiin myös elinkautisvangin vankilassaoloajan laskemista koskeva 10 a §. Pykälän 2 momentin mukaan vapaudenmenetysaika luetaan elinkautista rangaistusta suorittavan vangin vankilassaoloajaksi, vaikka samalla on suoritettu määräaikaista vankeusrangaistusta, sakon muuntorangaistusta tai -arestirangaistusta. Lainkohdan säätämistä perusteltiin esitöissä muun muassa sillä, että vankilassaoloajan laskeminen aikaisemmin voimassa olleen säännöksen nojalla oli osoittautunut tulkinnanvaraiseksi niissä tapauksissa, joissa vanki oli elinkautisen vankeusrangaistuksen aikana tai siihen liittyvän tutkintavankeuden aikana suorittanut muuta määräaikaista vankeusrangaistusta. Hallituksen esityksessä katsottiin vankien yhdenvertaisuuden vaativan, että säännösten tulee olla riittävän täsmällisiä (HE 54/2010 vp s. 5–7).

12. Korkein oikeus toteaa, että edellä selostettujen rikoslain 2 c luvun 10 ja 10 a §:n säännösten voidaan katsoa muodostavan kokonaisuuden. Luvun 10 a §:n mukaan vapaudenmenetysaika luetaan elinkautiseen vankeuteen tuomitun vankilassaoloajaksi niissäkin tapauksissa, joissa hän muutoin olisi vapaudenmenetysaikana suorittanut aikaisemmin tuomittua vankeusrangaistusta. Tästä säännöksestä seuraa, että ehdonalaisen vapauttamisen edellytyksenä oleva 12 vuoden vankilassaoloaika täyttyy aikaisemmin kuin jos vangin katsottaisiin suorittaneen vapaudenmenetysaikana muuta vankeusrangaistusta. Toisaalta 10 §:ään tehdystä lisäyksestä seuraa, että vapauttamisharkinnassa kiinnitetään huomiota niihin rangaistuksiin, jotka on suoritettu vapaudenmenetysaikana, mikä puolestaan lähtökohtaisesti vaikuttaa vankilassaoloaikaan pidentävästi. Lisäksi viimeksi mainitun säännöksen mukaan vapauttamisharkinnassa kiinnitetään huomiota myös muihin rangaistuksiin, jotka elinkautinen vankeusrangaistus käsittää.

Muut harkinnassa huomioon otettavat seikat

13. Rikoslain 2 c luvun 10 §:n 2 momentin mukaan ehdonalaista vapauttamista koskevassa harkinnassa kiinnitetään huomiota myös tuomitun muuhun mahdolliseen myöhempään rikollisuuteen. Lainkohdan esitöiden mukaan tämä tarkoittaa esimerkiksi tilanteita, joissa elinkautiseen vankeuteen tuomitun rikollinen toiminta jatkuu rangaistusaikana. Nämä rikokset eivät muutoin vaikuttaisi rangaistukseen, koska elinkautiseen vankeuteen sisältyvät kaikki tuomitut rangaistukset (HE 262/2004 vp s. 47).

14. Lisäksi vapauttamisharkinnassa kiinnitetään huomiota rikoslain 2 c luvun 9 §:n 2 momentissa tarkoitettuihin seikkoihin. Kuten lainkohtaa koskevista esitöistä ilmenee, kysymys on tällöin siitä, onko vangin käyttäytymisen tai hänen esittämiensä uhkausten johdosta olemassa ilmeinen vaara, että hän vapauduttuaan syyllistyy henkeä, terveyttä tai vapautta törkeästi loukkaavaan rikokseen (HE 262/2004 vp s. 47).

15. Kuten kohdasta 7 ilmenee, Rikosseuraamuslaitoksen keskushallintoyksikön lausuntoon on liitettävä arvio vangin riskistä syyllistyä väkivaltarikokseen. Vaarallisuusarviosta on säädetty pitkäaikaisvankien vapauttamismenettelystä annetun lain muuttamisesta vuonna 2011 annetulla lailla 737/2011. Lain esitöissä on todettu, ettei säännösmuutoksella ole tarkoitettu muuttaa rikoslaissa säädettyjä vapauttamisharkinnan perusteita (LaVM 35/2010 vp s. 3).

16. Vapauttamisharkinnassa tulee vielä ottaa huomioon rangaistusajan suunnitelman toteutuminen ja vankila-aikainen käyttäytyminen muutenkin. Rangaistusajan suunnitelma on vankeuslain 4 luvun 6 §:n nojalla kullekin vangille laadittava yksilöllinen suunnitelma rangaistusajan suorittamista, vapauttamista ja ehdonalaista vapautta varten. Rangaistusajan suunnitelma sisältää suunnitelman vangin sijoittamisesta, toiminnasta rangaistusaikana, valvotusta koevapaudesta ja ehdonalaisesta vapauttamisesta sekä poistumisluvan myöntämisestä. Suunnitelmaa täydennetään hyvissä ajoin ennen vangin todennäköistä vapauttamista vapauttamissuunnitelmalla ja valvontasuunnitelmalla. Vapauttamissuunnitelmaa laadittaessa arvioidaan tarvittavassa laajuudessa vangin edellytykset selviytyä vapaudessa sekä hänen palvelujen tarpeensa.

Vapauttamisharkinta tässä tapauksessa

Elinkautiseen vankeusrangaistukseen johtaneiden rikosten laatu

17. Rovaniemen hovioikeus on 17.3.2006 tuominnut A:n elinkautiseen vankeuteen 23.2.2004 tehdyistä murhasta, murhan yrityksestä, virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta, törkeästä ryöstöstä, vangin karkaamisesta, rattijuopumuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

18. A:n syyksi on luettu, että hän oli vankila-alueella yhdessä toisen henkilön kanssa tappanut virkatehtäviään hoitamassa olleen vanginvartijan. A ja tämän rikoskumppani olivat lyöneet vanginvartijaa yllättäen takaapäin voimakkaasti kirveen teräpuolella takaraivoon, jolloin vanginvartija oli kaatunut lattialle. Tällöin A:n rikoskumppani oli käynyt vartijan kimppuun ja tämän vastustaessa A oli lyönyt tätä uudelleen kaksi kertaa kirveen hamarapuolella otsaan. Samalla A:n rikoskumppani oli lyönyt vanginvartijaa useamman kerran voimakkaasti päähän vasaralla tai moskavasaralla. Vanginvartijan kuolema oli aiheutunut päähän kohdistuneista iskuista aiheutuneista kallonmurtumista ja aivoruhjeista. Tämän jälkeen A oli yhdessä rikoskumppaninsa kanssa yrittänyt tappaa vankikurssin siviiliopettajan vastaavanlaisella tavalla. Tekojen jälkeen A ja rikoskumppani olivat anastaneet siviiliopettajan taskusta avainnipun ja ottaneet luvattomasti käyttöönsä tämän omistaman henkilöauton, lähteneet ajamaan ja karanneet rangaistuslaitoksesta.

19. Korkein oikeus toteaa, että A:n syyksi on luettu paitsi murha, josta voidaan tuomita vain elinkautinen vankeus, myös murhan yritys, josta on erikseen tuomittava vankeutta vähintään 2 ja enintään 12 vuotta. Molemmat rikokset ovat olleet rikoslajissaankin huomattavasti tavanomaista törkeämpiä. Muilla A:n syyksi luetuilla rikoksilla, vaikka ne itsessään ovat varsin vakavia, ei ole vapauttamisharkinnassa sanottavaa merkitystä. Korkein oikeus katsoo, että A on syyllistynyt sen laatuisiin rikoksiin, joiden vuoksi vankilassaoloajan on oltava selvästi vähimmäisaikaa 12 vuotta pidempi.

Muut elinkautiseen vankeuteen sisältyvät rangaistukset ja myöhempi rikollisuus

20. Syyllistyessään elinkautiseen vankeuteen johtaneisiin rikoksiin 23.2.2004 A on ollut suorittamassa vankilassa hänelle aikaisemmin tuomittuja vankeusrangaistuksia. A oli ollut vapautensa menettäneenä ainakin 18.7.2002 lähtien ja alkanut suorittaa määräaikaista vankeusrangaistusta 5.12.2002.

21. Asiassa esitetyn selvityksen mukaan A oli tuomittu Rovaniemen hovioikeuden 29.11.2002 antamalla tuomiolla 10 kuukauden yhteiseen vankeusrangaistukseen ja 7.3.2003 antamalla tuomiolla 2 vuoden 8 kuukauden yhteiseen vankeusrangaistukseen, josta oli määrätty vähennettäväksi 4 kuukautta 26 päivää. Lisäksi A oli tämän jälkeen tuomittu Rovaniemen hovioikeuden 13.8.2004 ja 30.12.2005 antamilla tuomioilla 4 kuukauden ja 1 vuoden 1 kuukauden pituisiin yhteisiin vankeusrangaistuksiin sekä Oulun käräjäoikeuden 21.1.2004 antamalla tuomiolla 3 kuukauden 5 päivän yhteiseen vankeusrangaistukseen. Täytäntöönpanorekisteristä ilmenee, että elinkautisen vankeuden on katsottu käsittävän edellä mainitut rangaistukset, ei kuitenkaan mainittua vapaudenmenetysaikaa, sekä lisäksi eräät A:lle tuomitut sakon muuntorangaistukset.

22. Korkein oikeus toteaa, että A on edellä mainituin tavoin suorittanut muita hänelle tuomittuja vankeusrangaistuksia ollessaan vapautensa menettäneenä 23.2.2004 alkaen elinkautiseen vankeuteen johtaneiden rikosten vuoksi. A:lle 17.3.2006 tuomitun elinkautisen vankeuden on katsottu käsittävän kaikki mainitut rangaistukset. Vaikka A on suorittanut mainittuja vankeusrangaistuksia jo 5.12.2002 lähtien ja vaikka edellä mainittua 4 kuukauden 26 päivän vapaudenmenetysaikaa ei huomioida elinkautisen vankeuden vankilassaoloajassa, suurin osa mainittujen vankeusrangaistusten yhteenlasketusta vankilassa suoritettavasta ajasta on ollut suorittamatta elinkautiseen vankeuteen luettavan vankilassaoloajan alkaessa. Korkein oikeus toteaa, että nämä muut vankeusrangaistukset, jotka elinkautinen vankeusrangaistus käsittää tai jotka on suoritettu elinkautisen vankeuden vankilassaoloaikana, on rikoslain 2 c luvun 10 §:n 2 momentin nojalla otettava huomioon A:n vapauttamista harkittaessa.

23. Hovioikeus ei ole vapauttamisharkinnassa huomioinut edellä mainittuja muita vankeusrangaistuksia. Huomioon ottaen vankeusrangaistusten pituus ja niiden suorittamatta oleva osa elinkautisen vankeuden vankilassaoloajan alkaessa Korkein oikeus katsoo, että muut elinkautiseen vankeuteen sisältyvät rangaistukset puoltavat ehdonalaisen vapauttamisen lykkäämistä myöhemmäksi ajankohdaksi.

24. A ei ole elinkautiseen vankeuteen johtaneiden rikosten jälkeen syyllistynyt sellaisiin uusiin rikoksiin, joista hänelle olisi tuomittu rangaistus. A:lla ei siten ole sellaista rikoslain 2 c luvun 10 §:n 2 momentissa tarkoitettua muuta myöhempää rikollisuutta, joka olisi otettava huomioon vankilassaoloaikaa lähtökohtaisesti pidentävänä seikkana.

Rikoslain 2 c luvun 9 §:n 2 momentissa tarkoitettu riski syyllistyä väkivaltarikokseen

25. A:n riskistä syyllistyä väkivaltarikokseen esitetyn arvion mukaan rikoksen uusimisriski oli vuonna 2016 A:sta tehdyssä ensimmäisessä arviossa arvioitu korkeaksi. A:n hakemuksen johdosta tehtyyn riskiarvioon liitetyn psykologin lausunnon mukaan väkivallan uusimisriskiä oli kuitenkin pidettävä enää keskitasoisena. A:n kyky kontrolloida itseään oli riskiarvion mukaan kehittynyt vankeuden aikana suotuisampaan suuntaan. A:n pitkä parisuhde ja lapset viittasivat kykyyn pitää yllä vastavuoroisuutta ja tiettyä vastuuta. Riskitasoa nostavia seikkoja olivat A:n vakava ja varhain alkanut väkivaltarikollisuus, muunlainen antisosiaaliseksi luettava käytös, koulutuksen ja työhistorian puute, eri päihteisiin liittyvät riippuvuustasoiset ongelmat sekä A:lla todettu persoonallisuushäiriö. Riskiarviossa on todettu, että A oli hyväksynyt väkivaltakulttuuriin liittyvät asenteet siinä mielessä, että oli kertonut olevansa United Brotherhood -ryhmän täysjäsen. Jäsenyyden käytännön merkitystä riskitekijänä oli kuitenkin riskiarvion mukaan vaikea arvioida, koska erityisiä mittareita arvion suorittamiseksi ei ollut. Riskiarvion mukaan kuitenkin vastaaviin järjestöihin kuuluvat väkivalta-asenteet, toimintailmapiiri ja valtasuhteisiin liittyvät ennakoimattomat asiat yleisesti nostavat riskitasoa entisestään.

26. Rikosseuraamuslaitoksen keskushallintoyksikön lausunnon johtopäätöksissä on todettu, että United Brotherhood -ryhmää vastaaviin järjestöihin kuuluminen yleisesti nosti riskitasoa. Päihteettömyys oli edellytyksenä nykyistä matalammalle väkivaltariskitasolle. Lausunnon mukaan A:lla vaikutti kuitenkin olevan hyvät edellytykset edetä tulevan vapauttamissuunnitelman mukaan, mikäli hän näki sen itselleen kunnialliseksi ja tärkeäksi vaihtoehdoksi.

27. Korkein oikeus toteaa, että A:n liittyminen vankilassaoloaikana United Brotherhood -ryhmään merkitsee kohonnutta riskiä syyllistyä väkivaltarikoksiin. Asiakirjoihin sisältyvästä riskiarviosta toisaalta ilmenee, ettei selvitystä ole siitä, että A:n esittämien uhkausten tai muunkaan käyttäytymisen perusteella voitaisiin päätellä olevan olemassa ilmeinen vaara hänen syyllistymisestään henkeä, terveyttä tai vapautta törkeästi loukkaavaan rikokseen vapauduttuaan. Näin ollen kysymyksessä olevan lainkohdan mukaiset edellytykset ehdonalaisen vapauttamisen lykkäämiselle eivät kuitenkaan täyty.

Rangaistusajan suunnitelman toteuttaminen ja vankila-aikainen käyttäytyminen

28. Rikosseuraamuslaitoksen lausunnon mukaan vankitietojärjestelmään on 26.5.2006–25.1.2018 kirjattu 53 ilmoitusta A:sta. Ilmoitusten asianimikkeitä ovat olleet huumausaineen käyttörikos, sopimaton käytös, luvaton tavaran hallussapito, itsensä päihdyttäminen, järjestyssäännön rikkominen, niskoittelu, teräaseen hallussapito, päihteiden valmistus tai välitys, muu rikkomus ja muu tapahtuma. Ilmoituksista 14 oli vuodelta 2017 ja yhdeksän vuodelta 2016. Ilmoituksista 13 on käsitelty kurinpitomenettelyssä.

29. A oli käynyt poistumisluvilla saatettuna vuodesta 2008 lähtien. Vuosina 2015–2016 A oli käynyt poistumisluvilla itsenäisesti noin 20 kertaa, ja poistumisluvat olivat sujuneet lupaehtoja noudattaen. Lokakuussa 2016 A oli antanut positiivisen virtsanäytteen ja sittemmin kieltäytynyt antamasta päihdetestinäytteitä, minkä vuoksi hänelle oli lokakuun 2016 jälkeen myönnetty vain kaksi poistumislupaa saatettuna, joista toisen A oli perunut.

30. A:lle oli laadittu riski- ja tarvearvioon perustuva rangaistusajan suunnitelma vuonna 2007 ja sitä oli viimeksi päivitetty joulukuussa 2017. Rangaistusajan keskeisiksi rikoksetonta elämäntapaa tukeviksi tavoitteiksi suunnitelmassa oli määritelty rikosmyönteisten asenteiden muuttuminen rikosvastaisiksi, irrottautuminen rikosmyönteisestä kaveripiiristä, rikoksettomuuteen tukevien perhe- ja muiden suhteiden ylläpitäminen, vastuullinen vanhemmuus, päihteettömyys, uusien vankeusaikaisten rikosten välttäminen, väkivaltakäyttäytymisen läpikäyminen ja ammatillisten taitojen parantaminen. Rangaistusajan suunnitelman seurantatietojen mukaan kaikki tavoitteet olivat edistyneet tai osin toteutuneet. Vankilan lausunnon mukaan A oli noudattanut rangaistusajan suunnitelmaa tyydyttävästi. Vankila on kuitenkin pitänyt A:n päihteidenkäyttöä, viimeaikaista kieltäytymistä päihdetesteistä sekä United Brotherhood -rikollisjärjestön täysjäsenyyttä erittäin huolestuttavana, eikä ole puoltanut A:n vapauttamista.

31. Korkein oikeus on elinkautisvangin ehdonalaisen vapauttamisen uudelleenharkintaa koskevassa ratkaisussaan KKO 2008:110 katsonut, että rangaistusajan suunnitelman toteutumista koskevan vapautumisedellytyksen osalta keskeistä on se kokonaiskuva, joka rangaistusajan suunnitelmasta ja sen toteutumismahdollisuuksista on saatavissa. Ratkaisussa on huomautettu, ettei laissa säädetä, että rangaistusajan suunnitelman täydellinen toteutuminen olisi ehdonalaisen vapauttamisen välttämätön edellytys (kohta 12).

32. Korkein oikeus toteaa, että kysymyksessä olevien edellytysten osalta ehdonalaista vapauttamista vastaan puhuu erityisesti A:n liittyminen United Brotherhood -järjestöön vankilassaoloaikana, kun otetaan huomioon, että rangaistusajan suunnitelmaan on nimenomaisesti kuulunut tavoite irrottautua rikosmyönteisestä kaveripiiristä. Myöskään päihteettömyyttä koskeva suunnitelmaan sisältyvä tavoite ei ole viime aikoina toteutunut ja A:n vankila-aikaiseen käyttäytymiseen sisältyy lukuisia rikkeitä. Korkein oikeus katsoo, että sanotut merkittävät puutteellisuudet rangaistusajan suunnitelman toteuttamisessa puhuvat ehdonalaista vapauttamista vastaan.

Korkeimman oikeuden johtopäätökset

33. A tulee hovioikeuden määräämänä vapauttamispäivänä 31.12.2019 suorittaneeksi vankilassa elinkautista vankeusrangaistustaan noin 15 vuotta 10 kuukautta eli huomattavasti minimiaikaa 12 vuotta pidemmän ajan. A:n tuolloin vankilassa suorittaman vankeuden pituus on myös selvästi vuosina 2014–2018 vapautuneiden elinkautisvankien keskimääräistä runsaan 14 vuoden vankilassaoloaikaa pidempi.

34. Kuten Korkein oikeus on kohdassa 19 todennut, A:n syyksi on luettu paitsi murha myös murhan yritys, jotka rikokset ovat olleet tekotavaltaan myös rikoslajissaan huomattavasti tavanomaista törkeämpiä. Tämän lisäksi elinkautinen vankeus käsittää edellä kohdissa 21 ja 22 todetuin tavoin varsin pitkät A:lle aikaisemmin tuomitut vankeusrangaistukset, joita hovioikeus ei ole ottanut harkinnassaan huomioon. A:n vankeusaikainen käyttäytyminen ei kohdassa 32 todetuista syistä puolla ehdonalaista vapauttamista. Edellä mainittujen seikkojen kokonaisarvioinnin perusteella Korkein oikeus katsoo, ettei A:ta voida vapauttaa vielä hovioikeuden määräämänä ajankohtana.

A:n pyyntö uuden vapauttamispäivän määräämisestä

35. A on perustellut toissijaista vaatimustaan uuden myöhäisemmän vapauttamispäivän määräämisestä hakemuksen hylkäämisen asemesta sillä, että elinkautisvankien vapauttamismenettelystä annetun lain 2 §:n 2 momentin mukaisesti asia voidaan saattaa hovioikeuden uudelleen ratkaistavaksi vasta vuoden kuluttua hylkäävästä päätöksestä ja että uuteen käsittelyyn kaikkine vaiheineen menee pitkä aika.

36. Korkein oikeus toteaa, että lähtökohtana voidaan pitää sitä, että harkinnan ehdonalaiseen vapauteen päästämisestä tulee perustua mahdollisimman tuoreeseen selvitykseen vapauttamisen edellytyksistä. Tämänkään vuoksi vapauttamispäivää ei lähtökohtaisesti ole perusteltua määrätä kovin pitkän ajan päähän vapauttamispäätöksestä. Toisaalta edellisessä kohdassa mainitussa lainkohdassa asian uudelleen käsittelylle säädetty määräaika ja vapauttamismenettelyn sekä ehdonalaiseen vapauteen päästämisen valmistelun vaatima aika saattavat tapauskohtaisesti edellyttää, että vapauttamisaika kuitenkin määrätään suhteellisen pitkän ajan päähän vapauttamispäätöksestä.

37. Korkein oikeus katsoo, ettei ehdonalaista vapauttamista koskevan hakemuksen uudelleen käsittelemiselle säädetty vuoden määräaika aiheuta asiassa sellaista ylimääräistä viivästystä A:n vapaaksi päästämiselle, jonka nojalla hakemukseen tulisi suostua myöhäisempi vapauttamisajankohta määräten. Tämän arvionsa Korkein oikeus on perustanut muun ohella siihen lähtökohtaan, että ehdonalaista vapauttamista koskevan hakemuksen uudelleen käsitteleminen voidaan suorittaa tällaisen asian laadun edellyttämällä ripeydellä. Uuden vapauttamispäivän määrääminen ei siten ole perusteltua.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätös A:n päästämisestä ehdonalaiseen vapauteen kumotaan. A:n hakemus hylätään.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Pekka Koponen, Mika Huovila, Lena Engstrand, Mika Ilveskero ja Asko Välimaa. Esittelijä Eeva Palaja.

 
Julkaistu 18.10.2019  Päivitetty 21.10.2019