KKO:2018:81

Yksityiselämän suoja - Yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen
Sananvapaus

Diaarinumero: R2017/701
Taltionumero: 2314
Antopäivä: 4.12.2018 ECLI:FI:KKO:2018:81

A oli kuvannut videon kahden alaikäisen lapsensa huostaanoton täytäntöönpanoon liittyvistä tapahtumista. B oli A:n pyynnöstä internetissä julkaissut videon, josta lapset olivat olleet tunnistettavissa, vaikka heidän kasvojaan oli sumennettu. Korkeimman oikeuden ratkaisusta ilmenevin perustein videon julkaisemisen katsottiin liittyvän yleisesti merkittävään asiaan mutta selvästi ylittäneen sen, mitä voitiin pitää hyväksyttävänä. Videon julkaiseminen ei ollut oikeutettua myöskään sillä perusteella, että julkaisemiseen oli ollut huoltajien suostumus. A:n ja B:n katsottiin syyllistyneen yksityiselämää loukkaavaan tiedon levittämiseen.

RL 24 luku 8 § 1 mom
RL 24 luku 8 § 3 mom
IhmisoikeusSop 8 art
IhmisoikeusSop 10 art

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Rangaistusvaatimus ja vastaus

Syyttäjä vaati A:lle ja B:lle rangaistusta 4.1. – 30.9.2014 tehdystä yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä. Syytteen mukaan A ja B olivat yhdessä julkaisseet internetissä videon A:n kahden, tapahtumahetkellä 9-vuotiaan lapsen C:n ja D:n huostaanottoon liittyvistä tapahtumista. A oli kuvannut videon 4.1.2014 sosiaaliviranomaisten tullessa yhdessä poliisien kanssa hakemaan lapsia näiden kotoa. Videolta selvisi, että lapsilla oli lastensuojelun asiakkuus ja että heidät oli huostaanotettu. Video oli julkaistu internetissä 5.1.2014 siten, että A oli toimittanut videon sähköisenä B:lle, joka oli ladannut sen YouTube-sivustolle sumennettuaan videolla jonkin verran osallisten kasvoja. B oli poistanut videon YouTubesta syyskuussa 2014. Videoon oli vapaa pääsy ja kuka tahansa oli voinut katsoa sen. A, B ja muut henkilöt olivat jakaneet videota ja siihen johtavaa linkkiä internetissä. Lasten henkilöllisyys selvisi julkaistulta videolta asiayhteydestä ja he olivat muutenkin tunnistettavissa. A ja B olivat näin oikeudettomasti joukkotiedotusvälinettä käyttämällä tai muutoin toimittamalla lukuisten ihmisten saataville esittäneet C:n ja D:n yksityiselämästä tiedon, vihjauksen tai kuvan siten, että teko oli omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa.

Lisäksi syyttäjä vaati, että video määrätään poistettavaksi yleisön saatavilta ja hävitettäväksi.

C ja D yhtyivät syyttäjän rangaistusvaatimukseen.

A tunnusti kuvanneensa kyseisen videon, pyytäneensä B:tä julkaisemaan sen ja sopineensa B:n kanssa, että B sumentaa videolta lasten kasvot. A kiisti syytteen katsoen ensisijaisesti, että hänellä oli lasten huoltajana ollut oikeus päättää videon julkaisemisesta. Toissijaisesti A vetosi siihen, että videon julkaisun tarkoituksena oli ollut tuoda viranomaisten toiminta huostaanottoasioissa yleisesti arvioitavaksi yhteiskunnallisesti merkittävänä asiana. Lapset eivät olleet tunnistettavissa videolta, eikä videon julkaiseminen ollut ollut omiaan aiheuttamaan C:lle tai D:lle vahinkoa, kärsimystä tai halveksuntaa.

B tunnusti vastaanottaneensa A:lta videon, sumentaneensa videolta lasten kasvoja ja ladanneensa videon YouTube-palveluun tammikuussa 2014. Video oli ollut nähtävillä syyskuuhun 2014 saakka. B kiisti syytteen katsoen, että julkaiseminen oli ollut oikeutettua, kun hänellä oli ollut videon julkaisuun huoltajan lupa ja julkaisu oli tapahtunut huoltajan pyynnöstä. Lapsia ei myöskään ollut voinut tunnistaa videolta. B ei ollut voinut ennakoida, että A oli myöhemmin päättänyt tulla julkisuuteen omalla nimellään ja kertoa, että kysymys oli hänen lapsistaan. Toissijaisesti B katsoi, että videon julkaisu oli palvellut yleistä intressiä ja sillä oli haluttu herättää julkista keskustelua huostaanoton täytäntöönpanotavasta ja poliisin virka-avun antamistavasta.

Oulun käräjäoikeuden tuomio 18.3.2016 nro 16/111981

Käräjäoikeus hylkäsi syytteet.

Käräjäoikeus totesi, että A oli tunnustamallaan tavalla 4.1.2014 kuvannut videon tilanteesta, jossa sosiaaliviranomaiset ja poliisi olivat tulleet hakemaan hänen kaksi lastaan heidän kotoaan, ja että B oli tunnustamallaan tavalla 5.1.2014 julkaissut videon YouTube-palvelussa siten, että asianosaisten kasvot oli osittain sumennettu. B oli poistanut videon YouTubesta syyskuussa 2014.

Käräjäoikeus totesi, että videolta ilmenevät lastensuojelun asiakkuus ja huostaanotto olivat rikoslain 24 luvun 8 §:ssä tarkoitettuja yksityiselämää koskevia tietoja. Käräjäoikeus totesi B:n valikoituneen videon julkaisijaksi, jotta perheen ja lasten nimet eivät tulisi julki. Lasten kasvot oli videolta pääosin sumennettu, mutta joissain kohdissa videota sumennusta ei ollut ja lasten kasvot näkyivät ainakin osittain. Videolta kuuluivat myös lasten äänet. Henkilöllisyyden tunnistamiseen vaikuttavista seikoista videolla näkyivät osin talo ja sen pihapiiri. Käräjäoikeus katsoi, että perheen tuntevilla tai tietävillä henkilöillä ja perheen läheisyydessä asuvilla henkilöillä oli kuitenkin ollut edellytykset henkilöllisyyden tunnistamiseen ja näitä henkilöitä oli täytynyt olla useita. Lisäksi siinä vaiheessa, kun A oli tullut nimellään julkisuuteen ja antanut haastatteluja, myös perheen sukunimi ja asuinpaikka olivat tulleet laajan yleisön tietoon. Lasten henkilöllisyys oli käynyt ilmi ainakin heidän ikänsä ja kaksosuutensa perusteella. Perheen kotipaikkaa koskeva tieto oli julkaistu viimeistään 6.1.2014 ja A:n nimi viimeistään 16.1.2014.

Käräjäoikeus totesi, että videon julkaisemiseen oli ollut lasten huoltajien suostumus. Lapsen yksityisyyttä koskevan videon julkaiseminen oli lapsen henkilöön liittyvä asia, jollaisissa huoltaja lähtökohtaisesti edusti lasta. Tässä tapauksessa julkaistu video oli sisältänyt lasta koskevan arkaluontoisen tiedon, jonka leviäminen lähtökohtaisesti oli omiaan aiheuttamaan lapselle kärsimystä. Huoltajalle kuului kuitenkin sananvapaus eikä hänellä ollut lähtökohtaista vaitiolovelvollisuutta lastaan koskevista asioista. Selkeää lainsäädäntöä tai ratkaisukäytäntöä vanhemman oikeudesta julkaista lasta koskevaa arkaluontoista tietoa tai antaa siihen suostumusta ei ollut. Vanhemman lähtökohtainen edustamisoikeus puolsi vanhemman oikeutta edustaa lasta myös tässä asiassa. Käräjäoikeus katsoi, että huoltajan suostumuksella tapahtunut videon julkaiseminen ei ollut oikeudetonta, minkä vuoksi syyte oli hylättävä.

Käräjäoikeus tarkasteli asiaa vielä rikoslakin 24 luvun 8 §:n 3 momentin kannalta ja totesi, että video oli käsitellyt yleiseltä kannalta merkittävää asiaa. Käräjäoikeus piti uskottavana sitä, että A:n ja B:n ainakin yhtenä motiivina oli ollut halu herättää keskustelua lastensuojelullisten päätösten täytäntöönpanosta ja käytännön toteuttamisesta, mikä tavoite oli myös toteutunut. Lasten yksityisyyttä oli pyritty suojaamaan sumentamisella, vaikka siinä oli osin epäonnistuttu. Video kuitenkin kuvasi erittäin tehokkaasti lasten henkilökohtaisia tuntemuksia ja heidän negatiivista kokemustaan tilanteessa, minkä vuoksi videon julkaiseminen ulkopuolisen toimesta olisi loukannut lasten yksityisyyttä siinä määrin, ettei sen julkaisemista voitaisi pitää sallittuna tärkeänkään asian käsittelemistä varten.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Janika Kaski.

Rovaniemen hovioikeuden tuomio 30.6.2017 nro 17/126942

Syyttäjä, C ja D valittivat hovioikeuteen vaatien, että A ja B tuomitaan rangaistukseen yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä. Syyttäjä vaati lisäksi, että video määrätään poistettavaksi yleisön saatavilta ja hävitettäväksi.

A ja B vaativat, että valitukset hylätään.

Hovioikeus luki A:n ja B:n syyksi yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisen.

Hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden tuomion perusteluineen siltä osin kuin käräjäoikeus oli katsonut, että videolta kävivät ilmi huostaanotto ja lastensuojelun asiakkuus ja että mainitut seikat olivat yksityiselämää koskevia tietoja sekä että henkilöt olivat olleet tunnistettavissa videolta.

Hovioikeus totesi, että vaikka lapsen vanhemmalla oli lähtökohtaisesti oikeus päättää lapsensa asioista, oikeudet eivät olleet rajoittamattomia, ja ristiriitatilanteessa oli ensisijaisesti otettava huomioon lapsen oikeudet. Kysymys oli yksityiselämää koskevasta erittäin arkaluontoisesta tiedosta, jolloin lapsen yksityiselämän suoja oli asetettava vanhemman sananvapauteen nähden etusijalle. Julkaistut tiedot olivat yleisesti arvioiden omiaan aiheuttamaan lapsille leimaantumista tai kiusaamista. Videon julkaiseminen oli koskenut lasten yksityiselämään eli henkilöön liittyvää asiaa, jollaisissa huoltaja lähtökohtaisesti edusti lasta. Päättäessään lastaan koskevista asioista huoltajan tuli kuitenkin toimia lapsen edun mukaisesti ja mahdollisuuksien mukaan ottaa huomioon lapsen oma mielipide, ikä ja kehitystaso sekä lapsen yksityisyyden suojaaminen ja kunnioittaminen. A ei ollut tiedustellut lastensa mielipidettä videon julkaisemiseen, eivätkä lapset ikänsä puolesta ylipäätään olisi voineet antaa pätevästi suostumustaan yksityiselämänsä ydinalueelle sijoittuvan tiedon levittämiseen. A oli siten toiminut asiassa omista lähtökohdistaan ja tarkoitusperistään ilman, että hän olisi huomioinut lastensa edun.

Hovioikeus katsoi, että A:n oli täytynyt käsittää, että videotallenne koski hänen lastensa yksityisyyden suojan ydinalueelle kuuluvaa asiaa ja että sen julkaiseminen oli omiaan aiheuttamaan lapsille vahinkoa tai kärsimystä tai heihin kohdistuvaa halveksuntaa.

Hovioikeus totesi, että B oli käsitellessään videotallennetta voinut havaita sen sisällön liittyneen lasten yksityiselämän suojan ydinalueelle kuuluvaan erityisen arkaluontoiseen asiaan sekä sen, että perhe ja lapset olivat sumentamisesta huolimatta olleet useiden henkilöiden tunnistettavissa jo ennen kuin perheen kotipaikkakunta oli tullut yleiseen tietoon ja A oli tullut omalla nimellään asiassa julkisuuteen. B:n oli täytynyt ymmärtää, ettei hänellä lasten huoltajan suostumuksesta huolimatta ollut ollut oikeutta julkaista mitä tahansa ja että tällaisen erityisen arkaluonteisen videotallenteen julkaiseminen oli omiaan aiheuttamaan lapsille vahinkoa, kärsimystä tai halveksuntaa.

Rikoslain 24 luvun 8 §:n 3 momentin soveltamista arvioidessaan hovioikeus katsoi julkaistun videotallenteen käsitelleen sinänsä yleiseltä kannalta mielenkiintoa herättävää ja tärkeää seikkaa eli huolenaihetta viranomaisten menettelystä ja voimankäytöstä lasten huostaanottoon liittyvässä tilanteessa. Hovioikeus totesi, että kysymyksessä olevalta videolta oli käynyt ilmi lasten varsin voimakkaat tunnetilat ja reagointi ja sen julkaisemisella oli paljastettu erityisen arkaluontoisia asioita lasten elämästä tavalla, joka oli omiaan loukkaamaan näitä, ja tietojen julkaiseminen internetissä oli moninkertaistanut vaikutuksen. Alaikäiset lapset olivat yksityisyyden suojan osalta erityisen suojelun kohteena, eivätkä C ja D olleet aiemmin olleet julkisuudessa esillä. Hovioikeus katsoi, että videon julkaiseminen ylitti selvästi sen, mitä voitiin pitää hyväksyttävänä. Asian ymmärtämisen kannalta ei olisi ollut tarvetta julkaista kysymyksessä olevan kaltaista videota.

Hovioikeus tuomitsi yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä A:n 40 päiväsakon sakkorangaistukseen ja B:n 30 päiväsakon sakkorangaistukseen sekä määräsi videon poistettavaksi yleisön saatavilta ja hävitettäväksi.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Tapio Kamppinen (eri mieltä), Virve Salo ja Terhi Mokko. Esittelijä Sari Semenoff.

Eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos Kamppinen olisi jättänyt A:n ja B:n rangaistukseen tuomitsematta katsoen, että kysymys oli ollut lähellä tunnusmerkistöerehdystä olevasta tilanteesta ja syyksi luettu teko oli ollut tekoon ja tekijään liittyvistä erityisistä syistä anteeksiannettavaan tekoon rinnastettava.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle ja B:lle myönnettiin valituslupa.

A vaati valituksessaan, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja syyte hylätään tai että hänet joka tapauksessa jätetään rangaistukseen tuomitsematta.

B vaati valituksessaan, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja syyte hylätään tai että hänet joka tapauksessa jätetään rangaistukseen tuomitsematta.

Syyttäjä, C ja D vaativat vastauksissaan, että A:n ja B:n valitukset hylätään.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

1. Asian tausta ja kysymyksenasettelu

1. A on 4.1.2014 kuvannut perheensä kotona videon tilanteesta, jossa sosiaaliviranomaiset ja poliisi olivat tulleet noutamaan hänen huostaanotettuja, 9-vuotiaita lapsiaan C:tä ja D:tä. Kuvaamansa videon A on toimittanut B:lle, joka on sumentanut videolla näkyvien henkilöiden kasvoja. A ja lasten äiti ovat hyväksyneet tehdyt sumennukset ja antaneet B:lle luvan videon julkaisemiseen. Tämän jälkeen 5.1.2014 B on julkaissut videon internetissä YouTube-videopalvelussa siten, että lasten asuinkaupunki oli ilmennyt videon nimestä. B on poistanut videon YouTube-sivustolta syyskuussa 2014.

2. Julkaistulla videolla näkyy, kuinka poliisit kantavat vastaanhangoittelevat ja huutavat lapset kotoaan kahteen autoon. Lasten kasvot on videolla pääosin sumennettu, mutta osittain sekä lasten että muiden videolla esiintyvien henkilöiden kasvot ovat näkyvissä. Videolla kuuluu sekä lasten että muiden henkilöiden ääniä. Myös lasten kotitalo ja sen pihapiiri näkyvät. Lasten tai perheen nimiä ei ole videolla mainittu, mutta videolla esiintyvän poliisin sanomana ilmenee, että ainakin toinen lapsista on 9-vuotias.

3. Syyttäjä on vaatinut A:lle ja B:lle rangaistusta yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä. Asianomistajina olevat lapset ovat yhtyneet syyttäjän esittämään syytteeseen.

4. A ja B ovat tunnustaneet menetelleensä syytteessä kuvatulla tavalla mutta katsoneet, etteivät lapset olleet videolta tunnistettavissa ja ettei video ollut omiaan aiheuttamaan heille kärsimystä tai halveksuntaa. A ja B ovat katsoneet, että videon julkaiseminen oli joka tapauksessa oikeutettua, koska A ja tämän puoliso olivat lastensa huoltajina antaneet suostumuksen videon julkaisemiseen ja koska videon julkaiseminen oli liittynyt yleistä mielenkiintoa herättäneeseen keskusteluun.

5. Korkeimman oikeuden arvioitavana on, ovatko A ja B menettelyllään syyllistyneet yksityiselämää loukkaavaan tiedon levittämiseen.

2. Sovellettavat säännökset ja oikeuskäytäntö

2.1 Yksityiselämän suoja ja yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen

6. Rikoslain 24 luvun 8 §:n 1 momentin mukaan yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä tuomitaan se, joka oikeudettomasti 1) joukkotiedotusvälinettä käyttämällä tai 2) muuten toimittamalla lukuisten ihmisten saataville esittää toisen yksityiselämästä tiedon, vihjauksen tai kuvan siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa.

7. Yksityiselämää loukkaavana tiedon levittämisenä ei pykälän 3 momentin mukaan kuitenkaan pidetä yleiseltä kannalta merkittävän asian käsittelemiseksi esitettyä ilmaisua, jos sen esittäminen, huomioon ottaen sen sisältö, toisten oikeudet ja muut olosuhteet, ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä.

8. Rangaistussäännös suojaa henkilön yksityiselämää, jota turvataan muun ohella perustuslain 10 §:ssä ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa. Koska kyse on henkilötietojen käsittelystä, jota tekoaikana on koskenut niin sanottu henkilötietodirektiivi (yksilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä ja näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta 24.10.1995 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 95/46/EY), asiassa tulevat sovellettaviksi myös yksityis- ja perhe-elämän kunnioittamista koskeva Euroopan unionin perusoikeuskirjan 7 artikla sekä henkilötietojen suojaa koskeva perusoikeuskirjan 8 artikla.

9. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ja unionin tuomioistuimen ratkaisukäytännössä on vakiintuneesti katsottu, että yksityiselämän käsitettä ei ole tulkittava suppeasti, vaan sillä on lavea merkityssisältö, joka ei ole yleisellä tasolla tyhjentävästi määriteltävissä (esim. Amann v. Sveitsi 16.2.2000, kohta 65 ja tuomio 9.11.2010, Volker und Markus Schenke, suuri jaosto, C-92/09, EU:C:2010:662, 52 ja 59 kohta).

10. Yksityiselämään kuuluu jokaisen oikeus itse määrätä siitä, miten ja missä yhteydessä hän julkisuudessa esiintyy. Yksityiselämän suoja koskee henkilökohtaiseen identiteettiin kuuluvia seikkoja, kuten henkilön nimeä ja kuvaa, sekä fyysistä ja psyykkistä koskemattomuutta. Käsitteeseen kuuluu myös oikeus elää rauhassa joutumatta vastentahtoisen huomion kohteeksi (Couderc ja Hachette Filipacchi Associés v. Ranska 10.11.2015 (suuri jaosto), kohta 83).

11. Myös alaikäinen lapsi on perusoikeuksien kannalta itsenäinen, ja hänellä on oikeus yksityiselämän suojaan. Nimenomaisesti lapsen oikeutta yksityisyyteen turvataan Suomessa lailla (1129/1991) hyväksytyn, New Yorkissa 20.11.1989 tehdyn lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen 16 artiklassa. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössä lasten yksityiselämän on katsottu lasten haavoittuvaisen aseman vuoksi ansaitsevan erityistä suojelua (esim. K.U. v. Suomi 2.12.2008, kohdat 41 ja 46 ja Kurier Zeitungsverlag und Druckerei GmbH v. Itävalta 19.6.2012 (2), kohta 51). Myös Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2010:39 (kohta 44) todennut, että alaikäisiä lapsia koskevien asioiden käsittelyssä ja julkistamisessa on lähtökohtaisesti noudatettava pidättyvyyttä ja varovaisuutta.

2.2 Yksityiselämän suojan ja sananvapauden yhteensovittaminen

12. Yksityiselämää loukkaavaa tiedon levittämistä koskevaa rangaistussäännöstä sovellettaessa on kuitenkin otettava huomioon myös sananvapauden suoja, josta säädetään muun ohella perustuslain 12 §:ssä, Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10 artiklassa ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan 11 artiklassa. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä. Sananvapauden keskeinen merkitys käy nykyään ilmi rikoslain 24 luvun 8 §:n 3 momentin (879/2013) rajoitussäännöksestä.

13. Yksityiselämää loukkaavaa tiedon levittämistä koskevan rangaistussäännöksen soveltamisedellytyksiä arvioidessaan tuomioistuimen edellytetään punnitsevan yksityiselämän loukkauksen ja sananvapauden välistä suhdetta ja löytävän niiden välille oikeudenmukaisen tasapainon. Korkein oikeus on antanut useita kunnianloukkausta tai yksityiselämää loukkaavaa tiedon levittämistä koskevia ratkaisuja, joissa sananvapauden merkitystä on arvioitu ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännön perusteella. Korkeimman oikeuden ratkaisu KKO 2018:51 on annettu soveltaen voimassa olevaa rajoitussäännöstä.

14. Myös unionin tuomioistuimen henkilötietojen suojaa koskevassa oikeuskäytännössä on korostettu kansallisen tuomioistuimen velvollisuutta punnita yksityisyyden suojaa koskevan perusoikeuden ja sananvapauden välistä suhdetta oikeudenmukaisen tasapainon löytämiseksi (tuomio 16.12.2008, Satakunnan Markkinapörssi ja Satamedia, C-73/07, EU:C:2008:727, 56 kohta).

15. Ihmisoikeustuomioistuin on viimeaikaisessa käytännössään korostanut internetin merkitystä yksilön sananvapauden käyttämisessä, sillä internet tarjoaa mahdollisuuden osallistua poliittisiin ja yleisesti kiinnostaviin keskusteluihin ja helpottaa tiedonvälitystä (esim. Cengiz ym. v. Turkki 1.12.2015, kohta 49). Toisaalta ihmisoikeustuomioistuin on nostanut esiin myös internetin mahdolliset vaarat herjaavan sisällön levittämisessä ympäri maailman sekunneissa (Delfi AS v. Viro 16.6.2015 (suuri jaosto), kohta 110).

16. Ihmisoikeustuomioistuin on ratkaisussaan von Hannover v. Saksa (suuren jaoston tuomio 7.2.2012, kohdat 108 – 113 ja Axel Springer AG v. Saksa, suuren jaoston tuomio 7.2.2012, kohdat 90 – 95) kiteyttänyt niitä periaatteita, joita on sovellettava punnittaessa vastakkain sananvapautta ja yksityiselämän suojaa. Ihmisoikeustuomioistuin on todennut, että kummankin artiklan suoja on otettava periaatteessa yhtäläisesti huomioon. Ihmisoikeustuomioistuimen mukaan ensinnäkin perustavanlaatuinen arviointiperuste on se, onko esimerkiksi lehtiartikkelilla tai kuvalla edistetty yleisen mielenkiinnon alaan kuuluvaa keskustelua. Sananvapauden rajoittamiseen tulee suhtautua erityisen pidättyvästi silloin, kun on kysymys keskustelusta, jolla on yleistä mielenkiintoa.

17. Ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännön mukaisesti huomioon tulee ottaa myös se, millä tavalla artikkeli tai kuva on julkaistu ja millainen on ollut henkilöä koskeva esittämistapa. Merkitystä on annettava yksityiselämään tunkeutumisen laadulle ja vakavuudelle sekä julkaisemisesta aiheutuneille seuraamuksille. Tärkeä seikka saattaa olla myös se, missä määrin artikkelia ja valokuvaa on levitetty. Huomioon tulee ottaa sekin, missä oloissa valokuvat oli otettu: oliko henkilö suostunut kuvaamiseensa ja kuvien julkaisuun vai oliko kuvat otettu salaa tai muutoin luvattomin keinoin. Vaikka edellä mainituissa ihmisoikeustuomioistuimen tapauksissa kysymys on ollut lehdistön sananvapaudesta, on samoja kriteereitä sen ratkaisukäytännössä noudatettu soveltuvin osin myös silloin, kun kysymys on ollut yksityishenkilön sananvapaudesta internetissä (ks. Egill Einarsson v. Islanti 7.11.2017, kohdat 42 – 46).

3. Korkeimman oikeuden arviointi vastaajien menettelystä

3.1 Tunnistettavuus ja videolta ilmenevien tietojen luonne

18. Jotta kysymys voisi olla yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä, tulee sen henkilön, jota tieto koskee, olla tunnistettavissa. Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2009:3 katsonut, että arvioitaessa tunnistettavuutta tarkastelua ei voida rajoittaa esimerkiksi niihin henkilöihin, jotka ovat todellisuudessa nähneet, lukeneet tai muuten vastaanottaneet kysymyksessä olevan viestin ja näin konkreettisesti tunnistaneet henkilön, jonka yksityiselämää koskevasta tiedosta on kysymys. Tunnistettavuutta on sen sijaan arvioitava siitä lähtökohdasta, onko henkilö ollut viestin perusteella ylipäänsä tunnistettavissa (kohta 13).

19. Edellä kohdassa 2 kuvatuin tavoin kysymyksessä olevalla videolla esiintyvien lasten kasvot on pääosin sumennettu, mutta hetkittäin kasvot ovat olleet myös näkyvissä. Lisäksi videolta näkyy muita lasten tunnistamista helpottavia seikkoja, kuten kuvaa lasten äidistä ja kodin pihapiiristä. B on lisäksi kertonut, että YouTube-palvelussa julkaistun videon nimessä oli mainittu lasten asuinkaupunki ja se, että kyse oli kaksospojista. Korkein oikeus katsoo hovioikeuden tavoin, että videolta ilmenevien tietojen perusteella A:n perheen tuntevat tai tietävät henkilöt ja perheen talon läheisyydessä asuvat henkilöt ovat voineet tunnistaa lapset ja että näitä henkilöitä on ollut useita.

20. Videolta ilmenee lisäksi, että kysymys on huostaanottoon liittyvästä tilanteesta. Siten myös lasten lastensuojelun asiakkuus ilmenee videolta. Samoin lasten voimakkaat tunnetilat ja kärsimys ovat selvästi havaittavissa. Korkein oikeus toteaa, että tällaiset tiedot kuuluvat selvästi yksilön yksityiselämän piiriin ja sen ydinalueeseen. Tietojen luonteen johdosta Korkein oikeus pitää selvänä, että tietojen oikeudeton levittäminen on omiaan aiheuttamaan kärsimystä loukatulle. Tunnusmerkistötekijän täyttyminen ei edellytä sitä, että lapset asianomistajina olisivat todellisuudessa tunteneet kärsimystä yksityiselämäänsä kuuluvien tietojen levittämisestä.

3.2 Onko tietojen esittäminen ollut oikeudetonta?

3.2.1 Suostumus tiedon levittämiseen

21. Yksityiselämää loukkaavaan tiedon levittämiseen syyllistyy se, joka säännöksessä mainituin tavoin ja edellytyksin oikeudettomasti esittää toisen yksityiselämästä tiedon, vihjauksen tai kuvan.

22. Oikeudettomuudesta ei lain esitöiden (HE 19/2013 vp s. 41) mukaan ole kysymys muun ohella silloin, kun tiedon levittämiseen on ollut kyseisen henkilön suostumus. Oikeus päättää itseään koskevan tiedon esittämisestä kuuluu jokaiselle henkilökohtaisesti. Yksityiselämää loukkaavaa tiedon levittämistä koskevan rangaistussäännöksen esitöissä tai oikeuskäytännössä ei kuitenkaan ole otettu kantaa siihen, mitä suostumuksen antaminen tarkoittaa siinä tapauksessa, että henkilö, jota ilmaisu koskee, on alaikäinen. Edellä kohdassa 11 todetuin tavoin myös lapsella on oikeus yksityiselämän suojaan, mutta selvää on, että pieni lapsi ei itsenäisesti voi päättää siitä, mitä tietoja hänestä julkaistaan.

3.2.2 Lapsen mielipiteen merkitys

23. Lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain (lapsenhuoltolaki) mukaan lasta edustaa hänen huoltajansa. Mainitun lain 4 §:n mukaan huoltajalla on oikeus päättää lapsen hoidosta, kasvatuksesta, asuinpaikasta ja muista henkilökohtaisista asioista. Lähtökohtaisesti päätösvalta lasta koskevan tiedon julkaisemisesta kuuluu siten lapsen huoltajalle. Toisaalta lapsenhuoltolain 4 §:n 2 momentin mukaan ennen kuin huoltaja tekee päätöksen lapsen henkilökohtaisessa asiassa, hänen tulee keskustella asiasta lapsen kanssa, jos se lapsen ikään ja kehitystasoon sekä asian laatuun nähden on mahdollista. Lapsen iän ja kehityksen myötä lapsen mielipiteen merkitys kasvaa. Pieni lapsi ei kuitenkaan kykene arvioimaan tiedon julkaisemisen merkitystä eikä muutoinkaan voi itsenäisesti ja omaehtoisesti päättää itseään koskevan tiedon julkaisemisesta.

24. Tässä asiassa lapset ovat tapahtumahetkellä olleet 9-vuotiaita. Vaikka tämän ikäisillä lapsilla olisikin mielipide videon julkaisemisesta internetissä, Korkein oikeus katsoo, etteivät he pätevästi voi antaa siihen suostumustaan. Lisäksi on riidatonta, että A ei ole tiedustellut lastensa mielipidettä videon julkaisemisesta. A on kertonut jälkikäteen keskustelleensa videosta lastensa kanssa, jolloin lapset eivät olleet pitäneet videon julkaisemista pahana.

3.2.3 Huoltajan suostumuksen merkitys

25. Niin Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa kuin kansallisessa perusoikeussäännöstössä suojataan yhtäältä yksilöä, mukaan lukien lapsia yksilöinä, ja toisaalta perhettä ja perhe-elämää. Perhe-elämän suojaan liittyy lapsen huoltajien lähtökohtainen päätösvalta alaikäistä koskevissa asioissa. Yksittäistapauksessa yksilön ja perhe-elämän suoja voivat joutua vastakkain. Ihmisoikeustuomioistuimen tulkintakäytännössä onkin todettu, etteivät huoltajan oikeudet voi olla vailla rajoja, vaan julkisen vallan tehtävänä on suojata lasta huoltajan aseman väärinkäytöltä (Nielsen v. Tanska 28.11.1988, kohta 72). Lapsen ja hänen huoltajiensa oikeuksia yhteensovitettaessa ensisijainen merkitys on lapsen edulla, joka voi syrjäyttää vanhemman intressit. Perhe-elämän suoja ei siten oikeuta huoltajaa lapsen terveyttä ja kehitystä vaarantaviin toimiin (Johansen v. Norja 7.8.1996, kohta 78, Scozzari ja Giunta v. Italia 13.7.2000, kohta 169, Sahin v. Saksa 8.7.2003, kohta 66 sekä Neulinger ja Shuruk v. Sveitsi 6.7.2010, kohta 136).

26. Olennaista onkin, että huoltajan oikeus päättää lastaan koskevista asioista perustuu tarkoitukseen turvata lapsenhuoltolain 1 §:n mukaisesti lapsen tasapainoinen kehitys ja hyvinvointi lapsen yksilöllisten tarpeiden ja toivomusten mukaisesti. Lapsen huoltajan on siten käyttäessään oikeuksiaan lapsensa huollossa ja kasvatuksessa otettava huomioon lapsen perusoikeuksista mahdollisesti johtuvat rajoitukset, ja mahdollisissa ristiriitatilanteissa pyrittävä nimenomaan lapsen kokonaisetua parhaalla mahdollisella tavalla toteuttaviin ratkaisuihin (KKO 2008:93, kohta 22).

27. Edellä todetun perusteella huoltajalla ei lähtökohtaisen edustamisoikeutensa nojalla ole rajatonta oikeutta julkaista lapsestaan mitä tahansa tietoa. Tiedon julkaisemisesta päättäessään huoltajan tulee ottaa huomioon muun ohella lapsen itsenäinen oikeus yksityiselämän suojaan ja lapsen etu. Lasta koskevan tiedon julkaisemista ei siten tee sallituksi pelkästään se, että julkaisemiseen on huoltajan suostumus.

28. A ei ole väittänyt tavoitelleensa videon julkaisemisella lastensa etua vaan jäljempänä käsiteltävää yleistä keskustelua viranomaisten toiminnasta. Asiassa ei ole myöskään tullut esille seikkoja, joiden perusteella arkaluontoisten tietojen julkistamista voitaisiin pitää lasten edun mukaisena.

3.2.4 Laillisuusperiaate

29. Yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisen tunnusmerkistöön sisältyviä käsitteitä tulkittaessa tulee ottaa huomioon myös rikosoikeudellinen laillisuusperiaate. Sen mukaan rikoslakia ei ole sallittua tulkita laventavasti. Käsitteiden tulkinta on kuitenkin välttämätöntä ja oikeutettua myös yksittäisiä rikostunnusmerkistöjä sovellettaessa edellyttäen, että tulos on sopusoinnussa tunnusmerkistöstä ilmenevän, rangaistusuhalla tavoitellun suojan tarkoituksen kanssa ja että lopputulos on kohtuudella tekijän ennalta arvattavissa (HE 44/2002 vp s. 29 sekä esim. KKO 2018:36, kohta 10 ja siinä mainittu oikeuskäytäntö).

30. Lainsäädännössä ei ole nimenomaista kieltoa siitä, että huoltaja ei saa julkaista lastaan koskevaa tietoa. Edellä selostetusti lapsenhuoltolaissa on kuitenkin selkeät lähtökohdat sille, mitä huoltajan tulee lasta koskevia päätöksiä tehdessään ottaa huomioon. Lisäksi selvää on, että myös lapsella on oikeus yksityiselämän suojaan. Siten sellainen tulkinta, ettei A:lla lastensa huoltajana ole rajatonta oikeutta päättää heitä koskevien tietojen julkaisemisesta, ei ole ennakoimaton ja on myös sopusoinnussa rangaistussäännöksen turvaaman yksityiselämän suojan kanssa. Tällaiselle tulkinnalle ei siten ole rikosoikeudellisesta laillisuusperiaatteesta aiheutuvaa estettä.

3.2.5 Johtopäätös julkaisemisen oikeudettomuudesta

31. Edellä selostetun perusteella Korkein oikeus katsoo, että A:n ja B:n menettelyä ei voida pitää sallittuna pelkästään sillä perusteella, että videon julkaisemiseen on ollut huoltajien suostumus.

3.3 Rikoslain 24 luvun 8 §:n 3 momentin rajoitussäännöksen soveltaminen

3.3.1 Tarkastelun lähtökohta

32. Kysymys on tämän jälkeen siitä, onko A:n ja B:n teko sallittu rangaistussäännöksen 3 momentin niin sanotun rajoitussäännöksen perusteella. Tämä edellyttää sitä, että kyse on yleiseltä kannalta merkittävän asian käsittelemisestä ja että tiedon levittäminen ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä.

3.3.2 Asian yleinen merkittävyys

33. A ja B ovat katsoneet, että videon julkaisemisessa oli kysymys yleiseltä kannalta merkittävän asian käsittelystä. Heidän tarkoituksenaan oli ollut tuoda yleiseen tietoon viranomaisten toiminta huostaanoton täytäntöönpanon yhteydessä.

34. Ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössä yleistä kiinnostusta herättävänä keskusteluna ei ole pidetty vain poliittisia ilmaisuja ahtaassa merkityksessä, vaan myös taloudellisista, kulttuurisista ja sosiaalisista yhteiskuntaolosuhteista käytyä keskustelua. Yleisesti merkittävänä keskustelunaiheena ihmisoikeustuomioistuin on pitänyt muun ohella lapsen huoltoa koskevien ratkaisujen asianmukaista täytäntöönpanoa ja voimankäyttöä tällaisessa yhteydessä (Krone Verlag GmbH v. Itävalta 19.6.2012, kohta 55 sekä Kurier Zeitungsverlag und Druckerei GmbH v. Itävalta (2) 19.6.2012, kohta 57).

35. Kansanvaltaisen yhteiskunnan edellytyksenä oleva mahdollisuus vallankäytön julkiseen kritiikkiin on yksi sananvapauden keskeisistä tarkoituksista (HE 309/1993 vp s. 56). Viranomaisten toimintatapojen esiin nostaminen on perusteltua, jotta viranomaisten menettelyä voidaan arvioida ja mahdollisiin epäkohtiin tai väärinkäytöksiin voidaan puuttua. Viranomaisten toimintatavat ja erityisesti voimankäyttö ovat siten yhteiskunnallisesti merkityksellisiä aiheita.

36. Korkein oikeus katsoo, ettei A:n ja B:n videon julkaisemiselle ilmoittamaa tarkoitusta ole aihetta epäillä. Videon julkaiseminen on A:n ja B:n kertoman mukaan johtanut asian laajaan julkisuuteen ja saanut aikaan paljon keskustelua lastensuojelupäätösten täytäntöönpanosta ja käytännön toteuttamisesta.

37. Korkein oikeus katsoo, että video on käsitellyt yleiseltä kannalta merkittävää asiaa. Kuten myös ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännöstä ilmenee, sananvapauden suoja yleisesti merkittävien aiheiden käsittelemiseksi on erityisen vahva ja sananvapauden rajoituksille on tältä osin vain vähän sijaa.

3.3.3 Menettelyn hyväksyttävyyttä koskeva punninta

38. Asiassa on seuraavaksi arvioitava, ylittääkö A:n ja B:n menettely tapauksen olosuhteissa selvästi sen, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä.

39. Tässä tapauksessa lasten henkilöllisyydellä ei sinänsä ole ollut merkitystä videon julkaisemisen tavoitteen ja sisällön kannalta. Videolla olevat sumennukset olisi voitu tehdä niin, etteivät lapset olisi olleet videolta tunnistettavissa. Videon merkitys, uskottavuus tai sanoma ei olisi tästä heikentynyt. Lasten henkilöllisyyden paljastaminen ei ole edistänyt yleiseltä kannalta merkittävää julkista keskustelua, eikä videon julkaisemisesta ole ollut lapsille mitään etua. Toisaalta se mahdollisuus, että julkaisu olisi yhtä hyvin voitu tehdä ilman lasten henkilöllisyyden paljastamista, ei ratkaise sitä, onko julkaisemisella selvästi ylitetty se, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä (KKO 2018:51, kohta 36).

40. Lasten tunnistamista on pyritty vaikeuttamaan sumentamalla heidän kasvojaan videolta. Sumennukset eivät kuitenkaan ole täysin täyttäneet tarkoitustaan. Edelleen huomioon voidaan ottaa se, että vaikka lapset ovatkin olleet tunnistettavissa, on tämä tunnistettavuus aluksi rajoittunut vain niihin henkilöihin, jotka ovat jo entuudestaan jollain tavalla tunteneet tai tienneet A:n perheen. Toisaalta videota ei ole poistettu internetistä senkään jälkeen, kun A oli tullut viimeistään 16.1.2014 julkisuuteen omalla nimellään ja näin mahdollistanut sen, että lasten henkilöllisyys on tullut laajasti tunnetuksi.

41. Videosta on ilmennyt lasten huostaanottoon liittyviä seikkoja ja lastensuojelun asiakkuus. Kysymys on ollut erittäin arkaluonteisista, lähtökohtaisesti salassa pidettävistä tiedoista, joiden paljastaminen laajalle yleisölle on kajonnut syvälle lasten yksityisyyteen. Kysymys on lisäksi lapsista, jotka ovat ikänsä johdosta olleet haavoittuvassa asemassa ja muutoinkin yksityishenkilöinä nauttineet suurinta yksityiselämän suojaa.

42. Kuvalla voi olla suurempi yksityisyyteen kajoava merkitys kuin sanallisilla ilmaisuilla. Julkaisussa on ollut kysymys videosta, joka muotonsa puolesta on mahdollistanut valokuvaakin voimakkaamman kajoamisen lasten yksityisyyteen. Vaikka lapsia ei ole pyritty esittämään negatiivisessa valossa, videolta ilmenee kuitenkin selvästi lasten suhtautuminen pakkotoimiin ja se, että he eivät ole halunneet lähteä pois kotoa. Ottaen huomioon, että kysymys on liikkuvasta kuvasta ja äänestä, video on erittäin tehokkaasti kuvannut lasten tunteita tilanteessa. Osaltaan tämä on ollut omiaan herättämään keskustelua nimenomaan siitä, miten viranomaisten toiminta vaikuttaa lapsiin. Toisaalta lasten tunteiden näyttäminen on tässä yhteydessä loukannut voimakkaasti lasten yksityisyyttä.

43. Video on julkaistu internetin avoimessa videopalvelussa, ja sen on voinut katsoa kuka tahansa. A ja B ovat jakaneet linkkiä videoon, ja videota on katsottu kymmeniä tuhansia kertoja. Video on ollut YouTube-videopalvelussa pitkähkön ajan, eli noin yhdeksän kuukautta, mikä on lisännyt katsojien määrää sekä todennäköisyyttä videon laajemmalle leviämiselle. Kun kysymys on julkaisusta internetissä, josta kerran julkaistua tietoa voi olla lähes mahdotonta poistaa, ei sille ajalle, jonka video on B:n toimesta ollut saatavilla, voida toisaalta antaa ratkaisevaa merkitystä. Mainittu internetin luonne johtaa siihen, että video voi milloin tahansa myös tulevaisuudessa nousta uudelleen esiin, mikä on omiaan lisäämään videon julkaisemisen vahingollisuutta.

3.4 Yhteenveto ja johtopäätös vastaajien menettelystä

44. Videon julkaiseminen internetissä on liittynyt A:n ja B:n tarkoitukseen vaikuttaa keskusteluun viranomaisten toiminnan asianmukaisuudesta ja voimankäytöstä. Korkein oikeus katsoo, että kysymyksessä on sinänsä ollut yleiseltä kannalta merkittävän asian käsittelemiseksi esitetty ilmaisu.

45. A ja B ovat kuitenkin julkaisseet erittäin syvälle lasten yksityiselämän suojaan kajoavan videon, joka on saanut laajaa huomiota ja joka on paljastamiensa arkaluontoisten tietojen lisäksi kuvannut lasten tunteita heille traumaattisessa tilanteessa. Videon julkaisemisella ei ole tavoiteltu lasten etua, eikä lasten henkilöllisyyden paljastaminen tässä yhteydessä ole ollut tarpeen. Punnittuaan vastakkain edellä selostettuja sananvapauteen ja yksityiselämän suojaan liittyviä näkökohtia Korkein oikeus päätyy siihen, että videon julkaiseminen sellaisena, että lapset ovat olleet siitä tunnistettavissa, ja videon pitäminen nähtävillä internetissä noin yhdeksän kuukauden ajan on videon sisältö, lasten oikeudet ja muut olosuhteet huomioon ottaen selvästi ylittänyt sen, mitä on pidettävä hyväksyttävänä.

46. Korkein oikeus katsoo edellä esitetyn johdosta, etteivät vanhemmat ole voineet lastensa puolesta antaa suostumusta kyseisen videon julkaisemiseen. Kun julkaiseminen ei ole ollut oikeutettua myöskään sovellettavan rangaistussäännöksen 3 momenttiin sisältyvän rajoituksen perusteella, A:n ja B:n menettely täyttää yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisen tunnusmerkistön.

47. A on kuvannut puheena olevan videon, ja B on käsitellyt sitä tehdessään siihen kohdassa 2 kuvatut sumennukset. Kumpikin heistä on tiennyt, minkä sisältöisenä video julkaistaan. Heidän on tämän johdosta pitänyt ymmärtää, että lapset ovat sumennuksista huolimatta edelleen olleet tunnistettavissa. Lapset ovat olleet tunnistettavissa jo pelkän videon perusteella, eikä B:n vastuuta vähennä se, että A on jonkin aikaa videon julkaisemisen jälkeen tullut julkisuuteen omalla nimellään ja näin helpottanut lasten henkilöllisyyden selvittämistä. B ei ole pitkään aikaan tämän jälkeenkään poistanut videota videopalvelusta.

48. Sekä A että B ovat lisäksi olleet tietoisia siitä, että videolta ilmenee lasten yksityiselämää koskevia arkaluontoisia tietoja. Heidän on täytynyt tietää myös se, että tällaisia tietoja sisältävän videon julkaiseminen on omiaan aiheuttamaan lapsille kärsimystä. Korkein oikeus katsoo, että he ovat siten menetelleet tahallisesti.

3.5 Kieltoerehdys

49. A on vedonnut siihen, että nykyään vanhemmat julkaisevat internetissä lapsistaan monenlaisia tietoja ja kuvia. Tästä päätellen lasten huoltajat varsin laajasti ovat käsityksessä, että heillä on oikeus päättää lasten yksityiselämää koskevien tietojen julkaisemisesta. Edellä todetuin tavoin lasten edun huomioon ottamista koskeva periaate on kuitenkin selvä. A:n on täytynyt pitää varsin todennäköisenä, ettei hän lasten huoltajanakaan saa rajoituksetta julkaista lapsiaan koskevia tietoja. Samoilla perusteilla myös B:n on täytynyt ymmärtää, ettei hän huoltajien suostumuksellakaan saa julkaista millaista tahansa sisältöä. A ja B ovat omankin kertomuksensa mukaan tienneet, että lasten huostaanotto on lähtökohtaisesti salassa pidettävä ja siten lasten kannalta arkaluontoisena pidettävä tieto. Korkein oikeus katsoo, että he eivät siten ole voineet erehtyä pitämään tekoaan sallittuna, eikä rangaistusvastuusta vapautumista voida perustaa myöskään kieltoerehdystä koskevaan rikoslain 4 luvun 2 §:n säännökseen.

4. Seuraamukset

4.1 Rangaistuksen määrääminen

50. A ja B ovat toissijaisesti vaatineet, että heidät jätetään rikoslain 6 luvun 12 §:n 3 kohdan nojalla rangaistukseen tuomitsematta. Mainitun lainkohdan mukaan tuomioistuin saa jättää rangaistuksen tuomitsematta, jos rikos on tekoon tai tekijään liittyvistä erityisistä syistä anteeksiannettavaan tekoon rinnastettava.

51. Mainittu lainkohta liittyy tekijän vähäiseen syyllisyyteen. A:n ja B:n syyllisyyttä vähentävänä seikkana voidaan pitää sitä, että heidän tarkoituksenaan on ollut herättää keskustelua yhteiskunnallisesti merkittävästä aiheesta, minkä lisäksi he olivat pyrkineet heikentämään lasten tunnistettavuutta. Toisaalta kysymys on ollut erittäin voimakkaasti lasten yksityiselämään kajoavan tiedon julkaisemisesta. Pelkästään se seikka, että lapsia koskevien tietojen julkaiseminen internetissä on yleistä, ei anna aihetta arvioida heidän syyllisyyttään vähäisemmäksi. Korkein oikeus katsoo, että heidän tekoaan ei siten voida rinnastaa anteeksiannettavaan tekoon. Asiassa ei muutoinkaan ole perusteita jättää rangaistusta tuomitsematta.

52. A:lle ja B:lle tuomittujen sakkorangaistusten alentamiseen ei ole aihetta.

4.2 Videon poistamisvaatimus

53. Sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain 22 §:n 3 momentin mukaan tuomioistuin voi määrätä sisällöltään lainvastaiseksi todetun verkkoviestin poistettavaksi yleisön saatavilta ja hävitettäväksi.

54. Videon on edellä katsottu sisältävän C:n ja D:n yksityiselämää koskevia tietoja, joiden julkaiseminen on ollut lainvastaista. Video on siten määrättävä poistettavaksi yleisön saatavilta ja hävitettäväksi.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Marjut Jokela, Tuula Pynnä, Mika Huovila, Kirsti Uusitalo ja Juha Mäkelä. Esittelijä Elina Elo.

 
Julkaistu 4.12.2018