KKO:2017:32

Avioliitto - Avioero
Oikeudenkäyntimenettely
Tuomion oikeusvaikutus

Diaarinumero: S2016/628
Taltionumero: 1106
Antopäivä: 24.5.2017

Käräjäoikeus oli tuominnut puolisot A:n ja B:n ensin mainitun hakemuksesta avioeroon. B valitti hovioikeuteen ja vaati päätöksen kumoamista. A kuoli asian ollessa vireillä hovioikeudessa ja B vaati asian jättämistä sillensä. Hovioikeus tutki valituksen ja pysytti käräjäoikeuden päätöksen. Korkein oikeus katsoi, että avioliitto oli purkautunut A:n kuoleman johdosta, joten avioerohakemus oli rauennut ja asia tuli jättää sillensä.

AL 3 §

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Helsingin käräjäoikeuden päätös 4.3.2016

A oli hakenut avioeroa B:stä. Harkinta-ajan kuluttua A vaati käräjäoikeudessa avioeroon tuomitsemista. B katsoi, että A ei ollut sairaudestaan johtuen ollut oikeustoimikelpoinen hakemuksen jättäessään. Avioeroon B:llä ei ollut lausuttavaa.

Käräjäoikeus katsoi, että A oli ollut avioeroa hakiessaan oikeustoimikelpoinen. Käräjäoikeus tuomitsi puolisot avioliittolain 25 §:n 1 momentin nojalla avioeroon.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Anu Vannassalo.

Muutoksenhaku Helsingin hovioikeudessa

B vaati hovioikeudelle 6.4.2016 toimittamassaan valituksessa, että käräjäoikeuden päätös kumotaan ja avioerohakemus jätetään tutkimatta sen vuoksi, että A ei ollut ollut oikeustoimikelpoinen.

Hovioikeuden väestötietojärjestelmästä saaman tiedon mukaan A oli kuollut 8.4.2016. Hovioikeus, joka myönsi B:lle jatkokäsittelyluvan, varasi B:lle tilaisuuden antaa A:n kuoleman johdosta lausuman. Lausumassaan B vaati, että asia oli jätettävä sillensä, koska A oli kuollut ennen kuin asia oli lainvoimaisesti ratkaistu.

Hovioikeuden päätös 31.5.2016

Hovioikeus lausui perusteluissaan, että asiassa oli ratkaistava, oliko avioeroasia jätettävä sillensä, kun A oli käräjäoikeuden ratkaisun antamisen jälkeen kuollut. Lähtökohta oli, että avioero on varallisuusoikeudellisista vaikutuksistaan huolimatta korostetun henkilökohtainen asia. Puolisot voidaan tuomita avioeroon vain heidän eläessään, avioeroasian asianosaisaseman ei ole katsottu siirtyvän kuolleen puolison perillisille eikä esimerkiksi edunvalvoja voi pääsääntöisesti käyttää päämiehensä puhevaltaa avioeroasiassa.

Hovioikeuden mukaan oli selvää, että jos puoliso kuolee ennen avioeroasian ratkaisemista käräjäoikeudessa, avioeroasia raukeaa ja asia jää sillensä. Ennen nykyisten avioeroa koskevien säännösten voimaantuloa oikeuskäytännössä oli vakiintunut kanta, jonka mukaan avioeroasia oli jätettävä sillensä myös siinä tapauksessa, että puoliso kuoli asian ratkaisemisen jälkeen mutta muutoksenhaun ollessa vielä vireillä (esim. KKO 1940 I 11 sekä 1944 II 5 ja 230). Oikeuskirjallisuudessa tätä kantaa oli puollettu siihen liittyneistä epäkohdista huolimatta etenkin sillä perusteella, että avioerotuomio oli niin sanottu muotoamistuomio, jonka vaikutusten katsottiin yleensä alkavan vasta lainvoimaiseksi tulemisesta (ks. esim. Martti Rautiala: Puolisoiden velkasuhteet avioliittolain mukaan I, 1945, s. 101 – 106 ja sama: Avioliiton päättäminen ja purkaminen, 1984, s. 101).

Hovioikeus totesi, että avioeroa koskevat avioliittolain säännökset oli nyttemmin kokonaan uudistettu. Uusien säännösten tultua voimaan vuoden 1988 alusta lukien puolisoilla oli avioliittolain 25 §:n 1 momentin mukaan ollut oikeus saada avioero hakemuksesta harkinta-ajan jälkeen. Avioeroa haluavan puolison ei enää tarvinnut esittää perusteluita vaatimukselleen, eikä tuomioistuimelle tarvinnut tehdä selkoa avioeroon johtaneista syistä.

Avioliittolaissa ei ollut säädetty, että avioliitto päättyisi vasta silloin, kun avioeroa koskeva ratkaisu tulee lainvoimaiseksi, toisin kuin esimerkiksi Ruotsissa, jossa oli otettu tätä koskeva nimenomainen säännös äktenskapsbalkin 5 luvun 6 §:ään. Avioliittolain uudistuksen esitöissä oli sinänsä todettu, että avioeroasia olisi vireillä siihen saakka, kunnes puolisot tuomitaan avioeroon (HE 62/1986 vp s. 53), mutta mahdollisen muutoksenhaun merkitystä tältä kannalta ei ollut käsitelty.

Hovioikeus katsoi, että avioliittolaista tai -asetuksesta, lain esitöistä tai oikeudenkäyntiä koskevista säännöksistä ei ollut löydettävissä oikeusohjetta siihen, oliko nykyisen lain mukainen avioeroa koskeva hakemusasia jätettävä sillensä, jos puoliso kuolee muutoksenhaun aikana. Myöskään oikeuskäytännössä ei ollut otettu kantaa tähän kysymykseen. Muutoksenhaun käyttöala avioeroasioissa jäi nykyään ylipäätään pieneksi, sillä avioeroa koskevien säännösten uudistamisen jälkeen toinen puoliso ei enää voi vastustaa avioeroa aineellisoikeudellisilla perusteilla. Avioerohakemuksen oli katsottu kuitenkin olevan peruutettavissa vielä hovioikeudessa, jolloin asia jäi sillensä (VaaHO 2011:1).

Hovioikeuden mukaan ratkaisevia johtopäätöksiä ei ollut tehtävissä siitä seikasta, että avioeropäätöstä voitiin pitää niin sanottuna muotoamisratkaisuna. Ei ollut selvää, että ilman nimenomaista säännöstä tällaisen päätöksen oikeusvaikutukset alkaisivat aina vasta lainvoimaiseksi tulosta. Hovioikeus katsoi, että ratkaisu oli perustettava viime kädessä avioeroa koskevien säännösten esitöistä ilmeneviin tavoitteisiin sekä muutoksenhakumenettelyn tarkoitukseen.

Hovioikeus totesi, että avioliittolain vuoden 1988 uudistuksen keskeisenä tavoitteena oli ollut antaa puolisoille aiempaa enemmän harkintavaltaa ja -mahdollisuuksia päätöksessään (HE 62/1986 vp s. 17). Päämääränä oli pidetty muun muassa puolisoiden autonomisen aseman laajentamista ja sääntelyn lähtökohdaksi oli otettu, että avioeron perusteeksi riitti vain toisen puolison esittämä vaatimus (Avioliittolakikomitean mietintö I, KM 1972: A 21 s. 187 – 191). Myös avioliittolain 25 §:n 1 momentin sanamuoto ilmensi tätä tavoitetta. Säännöksen mukaan puolisolla oli nimenomaan oikeus saada avioero harkinta-ajan jälkeen.

Oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 1 §:n mukaan hovioikeuden tutkittavana oli, oliko käräjäoikeuden ratkaisua muutettava. Toisin sanoen oikeudenkäynti hovioikeudessa ei alkanut alusta, vaan muutoksenhakumenettelyn tavoitteena oli käräjäoikeuden ratkaisun oikeellisuuden kontrollointi (HE 91/2002 vp s. 39 ja LaVM 27/2002 vp s. 14).

Tässä tapauksessa A oli halunnut käyttää avioliittolain 25 §:n 1 momentin mukaista oikeuttaan saada avioero, ja käräjäoikeus oli hänen hakemuksestaan avioeron tuominnut. Kun otettiin huomioon, että hovioikeuden tutkittavana oli käräjäoikeuden ratkaisun oikeellisuus, avioeroasian ei ollut perusteltua katsoa raukeavan pelkästään sen vuoksi, että avioeroa hakenut puoliso oli kuollut ennen kuin toisen puolison valitus avioeropäätöksestä oli ehditty ratkaista. Muunlainen tulkinta olisi johtanut siihen, että avioeroa hakeneen puolison oikeus avioeroon olisi jäänyt toteutumatta, vaikka edellytykset avioerolle olivat olleet olemassa ja avioero oli käräjäoikeudessa lainmukaisesti tuomittu.

Edellä lausutuin perustein hovioikeus päätyi siihen, että B:n hovioikeuden käsiteltäväksi saattama avioeroasia ei A:n kuoleman johdosta ollut rauennut eikä asiaa ollut jätettävä sillensä.

Hovioikeus, hyväksyen käräjäoikeuden päätöksen perustelut, ei muuttanut käräjäoikeuden päätöstä.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Olli Mäkinen, Pia Sandvik ja Juha Terho.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

B:lle myönnettiin valituslupa.

Valituksessaan B vaati, että A:n avioerohakemuksen katsotaan rauenneen ja asia jätetään sillensä.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

1. A ja B on ensin mainitun hakemuksesta käräjäoikeuden 4.3.2016 antamalla päätöksellä tuomittu avioeroon. Käräjäoikeus on hylännyt B:n tekemän väitteen, jonka mukaan A ei olisi ollut oikeustoimikelpoinen vaatiessaan avioeron tuomitsemista harkinta-ajan jälkeen. B on hovioikeudelle 6.4.2016 toimittamassaan valituksessa toistanut väitteensä ja vaatinut, että käräjäoikeuden päätös kumotaan ja avioerohakemus jätetään tutkimatta.

2. A on valitusasian ollessa vireillä hovioikeudessa 8.4.2016 kuollut. Hovioikeus on varannut B:lle tilaisuuden antaa avioeron hakijan kuoleman johdosta lausuman. B on vaatinut, että asia jätetään sillensä, koska A oli kuollut ennen kuin asia oli lainvoimaisesti ratkaistu.

3. Hovioikeus on katsonut, että avioerohakemus ei A:n kuoleman johdosta ole rauennut eikä asiaa ole ollut jätettävä sillensä. Hovioikeus on tutkinut valituksen, hyväksynyt käräjäoikeuden päätöksen perustelut ja pysyttänyt käräjäoikeuden päätöksen lopputuloksen.

4. A on siten kuollut sen jälkeen kun puolisot oli käräjäoikeudessa tuomittu avioeroon, mutta päätös ei B:n muutoksenhaun johdosta ollut saanut lainvoimaa. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, onko avioerohakemus A:n kuoleman johdosta rauennut ja onko asia jätettävä sillensä.

Korkeimman oikeuden ratkaisun lähtökohdat

5. Avioliittolain 3 §:n mukaan avioliitto purkautuu, kun toinen puoliso kuolee tai julistetaan kuolleeksi taikka kun puolisot tuomitaan avioeroon.

6. Mainitun säännöksen perusteella on selvää, että avioliitto purkautuu kuoleman johdosta, jos puoliso kuolee avioeroasian vireilletulon jälkeen mutta ennen kuin käräjäoikeus on tuominnut puolisot avioeroon. Tällaisessa tilanteessa avioerohakemus raukeaa ja asia jää sillensä. Laista ei sen sijaan saada suoraa vastausta siihen, onko tilanne sama, jos puoliso kuolee sen jälkeen, kun puolisot on tuomittu avioeroon, mutta tuomioistuimen päätös ei ole lainvoimainen muutoksenhaun johdosta.

7. Korkein oikeus toteaa, että kysymys on siitä, purkautuuko avioliitto jo silloin, kun käräjäoikeus tuomitsee puolisot avioeroon, vai edellyttääkö purkautuminen, että avioeron tuomitseva ratkaisu saa lainvoiman. Jos avioliiton ei katsota purkautuneen jo avioeron tuomitsevalla lainvoimaa vailla olevalla ratkaisulla, mainitun säännöksen sanamuodosta seuraa, että puolison kuollessa muutoksenhaun vireillä ollessa avioliitto purkautuu kuoleman johdosta ja avioeroasia raukeaa.

8. Korkein oikeus on vakiintuneesti katsonut, että avioliitto purkautuu, jos puoliso kuolee avioeroasian ollessa vireillä muutoksenhakutuomioistuimessa. Avioerokanteen on tällä perusteella katsottu rauenneen, ja asia on jätetty sillensä esimerkiksi ratkaisuissa KKO 1940 I 11, KKO 1944 II 5, KKO 1951 II 21 ja KKO 1967 II 106.

9. Hovioikeus on omaksuessaan mainitusta ratkaisukäytännöstä poikkeavan kannan viitannut perusteluissaan vuoden 1988 alusta voimaan tulleiden avioliittolain avioeroa koskevien uudistuneiden säännösten tavoitteisiin. Hovioikeus on viitannut erityisesti siihen, että lain 25 §:n 1 momentin mukaan puolisoilla on nykyisin oikeus saada avioero hakemuksesta harkinta-ajan jälkeen, sekä siihen, että toinen puoliso ei enää voi vastustaa avioeroa aineellisilla perusteilla. Hovioikeus on lisäksi todennut, että oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 1 §:n mukaisesti oikeudenkäynti hovioikeudessa ei ala alusta vaan muutoksenhakumenettelyn tavoitteena on käräjäoikeuden ratkaisun oikeellisuuden kontrollointi. Kysymys on näin ollen siitä, onko mainitun vakiintuneen ratkaisukäytännön muuttamiseen riittävä aihe hovioikeuden mainitsemilla tai muilla perusteilla.

Korkeimman oikeuden arviointi

10. Yleisenä lähtökohtana on, että tuomion oikeusvaikutukset alkavat vasta tuomion saadessa lainvoiman (ks. esim. KKO 2013:41 kohta 14). Jos tästä on poikettu, siitä on laissa säädetty erikseen. Tuomion täytäntöönpanovaikutukset on laajasti säädetty alkaviksi asteittain jo ennen kuin tuomio on saanut lainvoiman. Poikkeuksellisesti myös niin sanotun muotoamistuomion olemassa olevia oikeussuhteita muuttavat vaikutukset on saatettu säätää noudatettaviksi aikaisemmasta ajankohdasta kuin lainvoimasta lukien.

11. Oikeuskirjallisuudessa on katsottu, että avioerotuomio on muotoamistuomio, jonka aiheuttamat oikeudenmuutokset tapahtuvat sillä hetkellä, jolloin tuomio saa lainvoiman, ja ettei avioerotuomiolla ole tässä suhteessa taannehtivaa vaikutusta (ks. esim. Martti Rautiala, Puolisoiden velkasuhteet avioliittolain mukaan I, 1945, s. 102 ja sama, Avioliiton päättäminen ja purkaminen, 1984, s. 101).

12. Oikeuskäytännössä mainittua sääntöä on vakiintuneesti noudatettu huolimatta siitä, että sen mukaisesta tulkinnasta saattoi aiheutua puolisoiden välisissä oikeussuhteissa myös epäkohtia. Ne antoivat aiheen sittemmin lailla säätää eräiden avioeroon liittyvien keskeisten oikeusvaikutusten alkamisesta jo ennen kuin avioeroa koskeva ratkaisu saa lainvoiman. Avioliittolakiin otettiin sen vuoksi avio-oikeuden ajallista ulottuvuutta koskeva vuoden 1988 alusta voimaan tullut 90 §:n säännös (411/1987, nykyään 784/2004), jonka mukaan avio-oikeuden katkaisevana ajankohtana pidetään avioeroa koskevan asian vireilletuloa tuomioistuimessa eikä enää sitä ajankohtaa, jolloin avioerotuomio saa lainvoiman. Avioeroasian vireilletulon ajankohta oli omaksuttu lähtökohdaksi jo puolison perintöoikeutta ja testamentin tulkintaa koskevissa vuoden 1966 alusta voimaan tulleissa perintökaaren 3 luvun 7 §:ssä ja 11 luvun 8 §:ssä.

13. Avioerotuomion avioliiton purkavan oikeusvaikutuksen osalta erillistä sääntelyä ei sen sijaan ole. Edellä mainitut yleiset lainsäädännölliset lähtökohdat puhuvat siten sen puolesta, että avioliiton purkautumisen kannalta ratkaisevana olisi pidettävä vasta avioerotuomion lainvoimaiseksi tulemista.

14. Korkein oikeus toteaa, että tavoite puolisoiden oikeusaseman selvyydestä puoltaa vahvasti vakiintuneen oikeuskäytännön mukaista kantaa. Avioliiton purkautumisen ajankohdan tulee määräytyä yksiselitteisesti ja riippumatta eri oikeusasteiden mahdollisesti erisuuntaisista ratkaisuista. Tulkinta, jonka mukaan avioliiton katsottaisiin purkautuvan jo lainvoimaa vailla olevan avioeropäätöksen myötä, ei ole sopusoinnussa tämän vaatimuksen kanssa. Jos esimerkiksi käräjäoikeus tuomitsisi puolisot avioeroon, mutta hovioikeus kumoaisi päätöksen, syntyisi huomattavaa epäselvyyttä siitä, mitkä avioliiton purkautumisen oikeusvaikutukset olisivat olleet mainittujen päätösten välisenä aikana.

15. Vakiintuneesta tulkinnasta voi toisaalta seurata, että avioeroa hakeneen puolison oikeus saada avioero ei toteudu, vaikka avioeroon tuomitsemista vastustaneen puolison muutoksenhakemus olisi aiheeton ja tehty mahdollisesti vain avioliiton purkautumisen lykkäämiseksi. Näin saavutettavalla lesken asemalla voi olla muutoksenhakijalle taloudellista merkitystä. Arvioidessaan tämän, sinänsä merkityksellisen seikan painoarvoa Korkein oikeus toteaa, että keskeisimmät avioeron taloudellisista oikeusvaikutuksista on edellä kohdassa 12 kuvatuin tavoin lainsäädäntöteitse saatettu alkamaan jo avioerohakemuksen vireilletulosta. Sääntelyn selkeyden tavoitteesta johtuu, ettei kysymystä avioliiton purkautumisen ajankohdasta voida ratkaista kussakin yksittäistapauksessa esimerkiksi kohtuusperusteiden nojalla.

16. Kuten hovioikeuden päätöksen perusteluista ilmenee, vuonna 1988 voimaan tulleen avioliittolain uudistuksen myötä avioeroa hakevan puolison tahdon merkityksen voidaan nähdä korostuneen. Lainsäätäjä on kuitenkin edellä kerrotuin tavoin samassa yhteydessä kiinnittänyt huomiota ongelmiin, joita avioeropäätöksen lainvoimaisuutta edellyttävästä tulkinnasta on johtunut. Uudistusta ei sen sijaan ole toteutettu siitä lähtökohdasta, että sääntelyteitse olisi puututtu avioeropäätöksen avioliiton purkavan vaikutuksen vallitsevaan tulkintaan. Vaikka muutoksenhaun käyttöala on jäänyt avioeroasioissa uudistuksen jälkeen kapeaksi, mahdollisuus säännönmukaiseen muutoksenhakuun on haluttu laissa säilyttää.

17. Siitä, että avioeroasiat nykyisin käsitellään tuomioistuimessa hakemusasioiden käsittelyjärjestyksessä, tai siitä hovioikeuden mainitsemasta seikasta, että nykyisen muutoksenhakumenettelyn tavoitteena hovioikeudessa on käräjäoikeuden ratkaisun oikeellisuuden kontrollointi, ei voida tehdä vakiintunutta kantaa vastaan puhuvia johtopäätöksiä.

18. Arvioidessaan edellä kuvattuja eri suuntiin puhuvia näkökohtia Korkein oikeus päätyy siihen, että vakiintuneen ratkaisukäytännön muuttamiselle ei ole perusteita. Avioliitto purkautuu avioeron johdosta silloin, kun avioeroa koskeva päätös saa lainvoiman. Jos puoliso kuolee ennen tätä, avioliiton katsotaan avioliittolain 3 §:n nojalla purkautuneen kuoleman johdosta. Tällöin avioeroa koskeva hakemus raukeaa ja avioeroasia jätetään sillensä.

19. A on kuollut ennen kuin avioeroa koskeva asia on lainvoimaisesti ratkaistu. Avioliitto on siten purkautunut A:n 8.4.2016 tapahtuneen kuoleman johdosta ja hänen avioerohakemuksensa on sen vuoksi rauennut. Hovioikeuden ei olisi tullut antaa lausuntoa B:n valituksen johdosta vaan avioeroasia olisi tullut jättää sillensä.

Päätöslauselma

Käräjäoikeuden ja hovioikeuden päätökset poistetaan. Avioeroa koskeva hakemus on rauennut ja asia jätetään sillensä.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Gustav Bygglin, Marjut Jokela, Pekka Koponen, Tuomo Antila ja Tatu Leppänen. Esittelijä Jukka-Pekka Salonen.

 
Julkaistu 24.5.2017