Etusivu » Ennakkopäätökset » Ennakkopäätökset » KKO:2016:86

KKO:2016:86

Vahingonkorvaus - Ankara vastuu - Kolmannelle aiheutettu vahinko - Korvattava vahinko

Diaarinumero: S2015/555
Taltionumero: 2518
Antopäivä: 9.12.2016

A oli saanut 12-vuotiaana sikainfluenssan torjumiseksi rokotuksen, jonka seurauksena hän oli sairastunut vakavasti narkolepsiaan ja katapleksiaan. Sairautensa vuoksi hän oli käyttäytynyt ajoittain aggressiivisesti ja arvaamattomasti ja aiheuttanut kotihoidossa ollessaan esinevahinkoja. Valtio rokotuksen toimeenpanijana velvoitettiin korvaamaan esinevahingot A:n isälle.

VahL 5 luku 2 d §

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Asian tausta

B:n vuonna 1997 syntynyt poika A oli saanut sikainfluenssan torjumiseksi Pandemrix-rokotuksen marraskuussa 2009. Tuon rokotteen johdosta A oli alkuvuonna 2010 sairastunut vakavasti narkolepsiaan ja katapleksiaan. Sairastumisensa jälkeen A oli käyttäytynyt välillä aggressiivisesti ja ennalta arvaamattomasti, mikä oli johtanut esinevahinkoihin. Rokottamisen ja A:n käyttäytymisen välinen syy-yhteys oli riidaton.

Lääkevahinkovakuutuspooli oli kieltäytynyt maksamasta korvausta A:n perheessä aiheutuneista vahingoista, koska lääkevahinkovakuutus ei kattanut esinevahinkoja. Pooli oli lisäksi todennut päätöksessään, ettei esineiden rikkoutuminen ollut sillä tavoin syy-yhteydessä lääkevahinkoon, että kustannusten korvaaminen olisi perusteltua.

Kanne Keski-Suomen käräjäoikeudessa

B vaati, että valtio velvoitetaan korvaamaan hänelle A:n perheen kodissa aiheuttamat esinevahingot.

Perusteinaan B esitti, että A oli ennen rokotusta ollut täysin terve lapsi. Sairastuminen oli alkanut 18.2.2010. Useista hoidoista huolimatta toivottua hoitovastetta ei ollut saatu. A:n tila oli vaihdellut ja ajoittain se oli ollut niin vaikea, että hän oli ollut sairaalassa suljetulla osastolla. Syksystä 2012 alkaen häntä oli kyetty hoitamaan laitoshoitoa inhimillisemmissä kotiolosuhteissa.

Aggressiiviset ja vaikeat tilanteet olivat jatkuneet edelleen. Ne saattoivat syntyä, kun unen tunkeutuessa valvetilaan A:lle syntyi hallusinaatioita ja hän kuuli harhoja. A:n olotila oli joko sairaudesta tai lääkitsemisestä johtuen niin tuskainen, että hän tuhosi esineitä. Sairaus oli lisäksi muuttanut hänen persoonallisuuttaan, minkä seurauksena hän hermostui ja rikkoi syyntakeettomana esineitä.

Vanhemmat olivat tehneet kaikkensa minimoidakseen kotinsa esinevahingot aina siinä kuitenkaan onnistumatta. Kansainvälisestikin vertaillen A oli rokotteesta kaikkein vaikeimmin sairastunut lapsi.

Valtio oli suoraan vastuussa rokotteen aiheuttamista esinevahingoista ankaraa vastuuta koskevien periaatteiden nojalla. Syy-yhteys sairauden ja esinevahinkojen välillä oli selvä. Ankaran vastuun johdosta valtio oli velvollinen korvaamaan myös A:n isälle syntyneen yllättävän esinevahingon. Asian erityispiirteiden takia perusteet korvausvelvollisuudelle olivat olemassa.

Vastaus

Valtio kiisti kanteen perusteeltaan.

Perusteinaan valtio esitti, että vahingonkorvausoikeudessa suhtauduttiin torjuvasti ensivahingosta mahdollisesti kolmannelle aiheutuneiden välillisten vahinkojen korvattavuuteen. Niiden ei katsottu olevan sellaisessa adekvaattisessa syy-yhteydessä vahingon aiheuttaneeseen tekoon, että ne yleisesti tulisivat korvattaviksi. Kolmannen henkilön vahinko saattoi tulla korvattavaksi vain, jos siitä oli erikseen säädetty. Valtion korvausvastuuta ei siten voitu ulottaa koskemaan B:n omaisuudelle aiheutuneita esinevahinkoja. A:lle aiheutuneesta henkilövahingosta ei edes suoraan seurannut B:lle esinevahinkoa. Kun kysymys oli kolmannelle aiheutuneesta välillisestä esinevahingosta, ankara vastuu ei voinut tulla kysymykseen.

Rokotettavien terveydentilaan liittyvien vaikutusten syntyminen ei ollut täysin epätodennäköistä. B:n omaisuudelle aiheutuneet esinevahingot puolestaan olivat täysin ennalta-arvaamattomia seurauksia rokottamisesta ja normin suojatarkoituksen ulkopuolella.

Käräjäoikeuden tuomio 9.7.2014

Käräjäoikeus totesi, ettei ollut kirjoitetun lain säännöstä, johon ankara vastuu voisi tässä tapauksessa perustua. Ankaran vastuun oli oikeuskäytännössä katsottu voivan tulla kysymykseen eräissä tapauksissa myös säädetyn lain ulkopuolella.

Kolmannelle aiheutuneiden vahinkojen korvauskelpoisuudesta oli oikeuskirjallisuudessa esitetty melko torjuvia näkemyksiä, mutta täysin ehdotonta vahinkolajin korvauskelpoisuuden torjumista ei ollut pidetty perusteltuna.

Vanhemmat lapsensa huoltajina olivat vastuussa siitä, että lapsi sai sairauteensa asianmukaista hoitoa. Asiassa voitiin pitää objektiivisestikin arvioituna hyväksyttävänä sitä, että vanhemmat olivat päätyneet hoitamaan A:tä kotona, jossa kustannuksetkin olivat murto-osa laitoshoidosta yhteiskunnalle aiheutuvista kustannuksista.

Sairautensa vuoksi A:n ei voida katsoa itse olevan vastuussa käyttäytymisestään. Ainakin toistaiseksi vahingot olivat olleet valitusta hoitomuodosta väistämättä aiheutuvia kustannuksia. Asian arvioinnissa oli kiinnitettävä huomiota myös ensivahingon kärsineen ja kolmannen väliseen suhteeseen. Mitä läheisemmästä suhteesta oli kysymys, sitä herkemmin korvausvastuun voitiin katsoa syntyvän. Tätä ilmensi esimerkiksi vahingonkorvauslain 5 luvun 2 d §:n säännös henkilövahingon kärsineen läheisen oikeudesta korvaukseen hoitokuluista ja ansionmenetyksestä.

Tässä tapauksessa kysymys oli lapsen ja vanhemman välisestä suhteesta. A:n narkolepsia oli poikkeuksellisen vaikea.

Käräjäoikeus katsoi, että tässä poikkeuksellisessa yksittäistapauksessa korvausvastuun puolesta puhuvat seikat olivat painavampia kuin sitä vastaan puhuvat, vastaajan esille nostamat perusteet.

Käräjäoikeus velvoitti valtion korvaamaan B:lle aiheutuneen esinevahingon.

Asian ovat ratkaisseet laamanni Olavi Leppämäki, käräjätuomari Osmo Riepponen ja käräjätuomari Matti Kuuliala.

Vaasan hovioikeuden tuomio 2.6.2015

Valtio valitti hovioikeuteen.

Hovioikeus lausui, että Korkeimman oikeuden ratkaisun KKO 1995:53 mukaan rokotuksen toimeenpanijan tuli kantaa vastuu rokotuksen aiheuttamista yllättävistä vahingoista, joita sen enempää rokotuksen toimeenpanijat kuin rokotettavatkaan eivät olleet pystyneet ennakoimaan. Ratkaisu liittyi rokotteesta aiheutuneiden välittömien vahinkojen korvaamiseen.

Kolmannelle aiheutuneita vahinkoja oli oikeuskäytännössä pidetty korvauskelpoisina ilman lain säännöstäkin. Lainsäädäntö olikin osaksi kehittynyt oikeuskäytännön kautta. Vahingonkorvauslain säännökset välillisten vahinkojen korvaamisesta surmansa saaneen ja henkilövahingon kärsineen läheiselle osoittivat, että vahingoittuneen läheiselle ensivahingosta aiheutuneita välillisiä vahinkoja oli tietyissä tilanteissa pidetty korvauskelpoisina. Erityisen perusteltua tämä oli silloin, kun ensivahingon kärsinyt oli lapsi ja hänen huoltajalleen aiheutui kustannuksia lapsen vahingon vuoksi.

Valtio oli ankarassa vastuussa A:lle aiheutuneesta henkilövahingosta. Vaikka ankaraa vastuuta sovellettaessa myös välilliset vahingot voitiin katsoa vahingonkorvauslakia laajemmin korvauskelpoisiksi, välillisten vahinkojen korvaamiseen oli kuitenkin näissäkin tapauksissa suhtauduttu melko pidättyvästi.

Voimassaolevista säännöksistä lähinnä vahingonkorvauslain 5 luvun 2 d § voisi olla sovellettavissa nyt kyseessä olevaan tapaukseen. Kyseinen lainkohta koski kuitenkin vain ensivahingosta läheiselle aiheutuneiden kulujen korvaamista, ja korvauskelpoisuus liittyi vain sairauden akuuttiin vaiheeseen ennen vahingonkärsineen tilan vakiintumista. Kanteessa tarkoitettu vahinko ei ollut mainitussa lainkohdassa tarkoitettuihin kuluihin rinnastettava lapsen sairauden akuuttivaiheeseen liittyvä kustannus. Valtion korvausvelvollisuutta ei siten voitu perustaa sanottuun säännökseen.

Vaikka A:lle rokotteesta aiheutunut henkilövahinko oli poikkeuksellisen vakava ja vaikka hänen ja korvausta vaativan välillä on läheinen suhde, voimassaolevan vahingonkorvauslain säännösten perusteella valtion korvausvelvollisuuden ei voitu katsoa ulottuvan tällaiseen kolmannelle aiheutuneiden esinevahinkojen korvaamiseen.

Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden tuomion ja vapautti valtion velvollisuudesta suorittaa korvausta esinevahingoista.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Raija Liljenfeldt, Harri Kurkinen ja Eerika Hirvelä. Esittelijä Heini Hakala.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

B:lle myönnettiin valituslupa.

Valituksessaan B vaati, että hovioikeuden tuomio kumotaan.

Valtio vaati vastauksessaan valituksen hylkäämistä.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Tausta

1. B:n poika A on saanut 12-vuotiaana marraskuussa 2009 rokotuksen sikainfluenssaa vastaan. Rokotuksen seurauksena hän on alkuvuodesta 2010 sairastunut narkolepsiaan ja katapleksiaan. Sairaus on ilmennyt hänellä poikkeuksellisen voimakkaana. Hän on ollut vuosien 2011 ja 2012 aikana pitkiä aikoja sairaalahoidossa lähinnä sairauteen liittyvän arvaamattoman ja aggressiivisen käyttäytymisen vuoksi. Syksystä 2012 alkaen hän on ollut kotihoidossa.

2. Myös kotihoidon aikana A:n sairaus on aiheuttanut ajoittain ilmenevää hallitsematonta ja aggressiivista käyttäytymistä. Käyttäytymisellään hän on aiheuttanut kodissaan esinevahinkoja.

3. B on kanteessaan vaatinut, että valtio velvoitetaan rokotuksen toimeenpanijana korvaamaan hänelle A:n käyttäytymisestä aiheutuneet esinevahingot.

4. Valtio on myöntänyt olevansa ankaran vastuun perusteella korvausvelvollinen rokotteesta aiheutuneesta henkilövahingosta, mutta katsonut, ettei korvausvelvollisuutta voida ulottaa kysymyksessä olevien kolmannelle aiheutuneiden esinevahinkojen korvaamiseen. A:n isälle A:n käyttäytymisen seurauksena syntyneiden esinevahinkojen ei valtion mukaan voida katsoa olevan riittävässä oikeudellisessa syy-yhteydessä vahingon aiheuttaneeseen tekoon.

Kysymyksenasettelu

5. Korkeimman oikeuden ratkaistavana on kysymys siitä, onko valtio ankaran vastuun perusteella vahingonkorvausvastuussa esinevahingoista, jotka B:lle ovat aiheutuneet henkilövahingon kärsineen A:n käyttäytymisen seurauksena.

Vastuun peruste

6. Vaikka laissa ei ole yleistä ankaraa vastuuta koskevaa säännöstä, on korvausvelvollisuus järjestetty lainsäädännössä ankaran vastuun mukaisesti useiden erityisten vahinkotilanteiden yhteydessä. Ankarassa vastuussa vahinko on tyypillisesti ollut sellaisen toiminnan tulosta, johon liittyy etukäteen tunnettu, kyseiselle toiminnalle luonteenomainen vahingonvaara. Toisin kuin tuottamusvastuussa korvausvelvollisuus ei edellytä vahingon aiheuttanutta tekoa koskevaa moitearviota. Ankara vastuu liittyy usein sellaiseen toimintaan, jonka harjoittaminen on sinänsä luvallista ja hyödyllistä.

7. Rokotuksiin liittyvästä ankarasta vastuusta ei ole säädetty lailla. Korkein oikeus on poliorokotetta koskevassa ratkaisussaan KKO 1995:53 katsonut, että valtio oli rokotuksen toimeenpanijana tuottamuksesta riippumattomassa vastuussa rokotuksen aiheuttamista vahingoista.

8. Mainitussa ratkaisussa on ollut kysymys rokotteensaajalle välittömästi aiheutuneiden vahinkojen korvaamisesta. Ratkaisun perusteella ei siten voida päätellä, onko valtio tuottamuksesta riippumattomassa vastuussa myös ensivahinkona ilmennyttä henkilövahinkoa seuranneista kolmannelle henkilölle aiheutuneista vahingoista.

Syy-yhteys

9. Myös ankaran vastuun piirissä vastuun perusteena olevan toiminnan ja vahingon välillä edellytetään syy-yhteyttä. Korvausvastuuta ei näin ollen ole esimerkiksi niiltä osin kuin vahingon kärsineen puolelta on myötävaikutettu vahinkoon tai ulkopuolinen seikka on ollut vahingon syynä. Syy-yhteydeltä ei ankaran vastuun yhteydessä kuitenkaan poikkeuksetta edellytetä yhtä läheistä kytkentää vahingon ja sen aiheuttamisen välillä kuin tuottamusvastuun yhteydessä.

10. Ankara vastuu koskee yleensä vahinkoja, jotka ovat tyypillisiä sille vaaralle, joka perustelee vastuun ankaruutta. Ankaran vastuun piiriin kuuluvaan toimintaan saattaa kuitenkin liittyä riskejä, joiden toteutumisen ennakoiminen yksilötasolla on erittäin vaikeaa. Tämänkin johdosta vahinkojen ennakoitavuudella ei ankaran vastuun piirissä ole samanlaista vastuuta rajoittavaa merkitystä kuin tuottamusvastuun piirissä. Rokotusta koskevassa ratkaisussa KKO 1995:53 Korkein oikeus ratkaisusta tarkemmin ilmenevin perustein katsoi, että rokotuksen toimeenpanijan tulee kantaa vastuu rokotuksen aiheuttamista yllättävistä vahingoista, joita enempää rokotuksen toimeenpanijat kuin rokotettavat itse eivät ole pystyneet ennakoimaan.

11. Vaikka vahinkoon ei olisikaan vaikuttanut uhrin oma toiminta taikka ulkopuolinen seikka, ei tästä seuraa se, että vastuu ulottuisi ankaran vastuun alueella miten pitkälle tahansa todennettavissa olevassa syy-yhteysketjussa. Korvausvastuu olisi hallitsemattoman laajaa, jos sitä ei rajattaisi vahinkoihin, joiden kytkös vahingon aiheuttaneeseen toimintaan on riittävän läheinen.

12. Korvausvastuu voi rajautua esimerkiksi sen vuoksi, että sopimussuhteiden ulkopuolella vastuu koskee pääsääntöisesti vain sellaista välitöntä vahinkoa, joka on aiheutunut vahinkotapahtuman johdosta loukkaantuneelle henkilölle itselleen. Tällaisen ensivahingon seurauksena kolmannelle henkilölle aiheutuneen välillisen vahingon on sitä vastoin katsottu yleensä jäävän korvattavien vahinkojen ulkopuolelle (mm. KKO 1991:146, KKO 1998:67 ja KKO 2003:124). Rajoitusperustetta on sovellettu myös silloin, kun korvausvelvollisuus perustuu ankaraan vastuuseen (KKO 1994:94).

13. Esinevahinkoa, jonka henkilövahingon kärsinyt on sairaudestaan tai vammastaan johtuvalla käyttäytymisellään aiheuttanut sivulliselle, voidaan lähtökohtaisesti pitää sellaisena kolmannelle aiheutuneena vahinkona, joka on niin etäisessä syy-yhteydessä henkilövahingon aiheuttaneeseen menettelyyn, että henkilövahingon aiheuttajan korvausvastuu ei ulotu siihen saakka. Tällaisen vahingon korvattavuutta arvioitaessa on kuitenkin lisäksi otettava huomioon, että myös vahingonkorvauslain 5 luvussa on säädetty poikkeuksia siihen pääsääntöön, että henkilövahingon seurauksena kolmannelle henkilölle aiheutunutta vahinkoa ei korvata. Nyt käsiteltävän asian kannalta merkityksellinen on erityisesti sanotun luvun 2 d §:n säännös henkilövahingon kärsineen läheisten oikeudesta saada tietyin edellytyksin korvausta heille aiheutuneista kuluista ja ansionmenetyksestä. Valtion mahdollista korvausvastuuta onkin tarkasteltava vielä tämän säännöksen valossa.

Henkilövahingon perusteella korvattavista vahingoista

14. Vaikka ankaraan vastuuseen perustuvat tilanteet eivät välittömästi kuulu vahingonkorvauslain soveltamisalaan, ei korvattavien vahinkojen määrittämisessä ole ankaran vastuun yhteydessäkään syytä poiketa vahingonkorvauslain 5 luvun periaatteista.

15. Vahingonkorvauslain 2 luvun 1 §:n ja 5 luvun 2 §:n ilmentämän täyden korvauksen periaatteen mukaisesti henkilövahingon kärsineen hoitokuluina ja muina kuluina korvattaviksi tulevien vahinkojen piiri on varsin laaja. Viimeksi mainitun lainkohdan esitöistä ilmenee, että vaikeasti vammautuneelle henkilölle voidaan korvata muina kuluina muun muassa hänen vakinaiseen asuntoonsa tarvittavista apuvälineistä ja laitteista sekä asunnon muutostöistä aiheutuvat kustannukset (HE 167/2003 vp s. 32 – 33).

16. Vahingonkorvauslain 5 luvun 2 d §:n nojalla henkilövahingon kärsineen vanhemmilla, lapsilla ja aviopuolisolla sekä muulla näihin rinnastettavalla henkilövahingon kärsineelle erityisen läheisellä henkilöllä on erityisestä syystä oikeus kohtuulliseen korvaukseen tarpeellisista kuluista ja ansionmenetyksestä, jotka heille aiheutuvat henkilövahingon kärsineen hoitamisesta. Säännöksen esitöiden mukaan erityisen syyn olemassaoloa harkittaessa voidaan ottaa huomioon muun ohella henkilövahingon laatu ja vaikeusaste, henkilövahingon kärsineen ikä sekä henkilövahingon kärsineen ja korvausta vaativan välisen suhteen läheisyys. Erityinen syy korvausvelvollisuuden syntymiseen voi olla esimerkiksi henkilövahingon kärsineelle aiheutuneen vamman vakavuus tai se, että vahinkoa kärsinyt on lapsi. Erityisen syyn olemassaoloa harkitaan viime kädessä tapauskohtaisesti (HE 167/2003 vp s. 44).

17. Vastaavalla tavalla läheisellä henkilöllä on oikeus korvaukseen toimenpiteistä, jotka ovat omiaan edistämään henkilövahingon kärsineen tervehtymistä tai kuntoutumista. Korvausta maksetaan enintään siihen saakka, kun henkilövahingon kärsineen terveydentila on vakiintunut. Terveydentilan vakiintumisen jälkeen korvauksia ei enää makseta henkilövahingon kärsineen läheisille, vaan tämän jälkeen korvaus voi tulla maksettavaksi vahingon kärsineelle tämän tarpeellisina sairaanhoitokustannuksina tai muina kuluina vahingonkorvauslain 5 luvun 2 §:n nojalla (HE 167/2003 vp s. 31 – 32).

18. Vahingonkorvauslain 5 luvun 2 ja 2 d §:n nojalla joko vahingonkärsijä tai hänen läheisensä voi siis olla oikeutettu korvaukseen samantyyppisten vahinkoerien osalta riippuen siitä, missä sairauden vaiheessa säännösten perusteella korvattavia kustannuksia syntyy. Siten on perusteltua, ettei myöskään läheiselle korvattavien kulujen piiriä rajata suppeaksi.

Tapauksen arviointi

19. B:lle on aiheutunut esinevahinkoja ensivahingon kärsineen A:n rokotuksesta aiheutuneen arvaamattoman ja aggressiivisen käyttäytymisen seurauksena. A on sairastunut poikkeuksellisen vakavasti rokotuksen seurauksena.

20. Pitkään jatkuneiden sairaalahoitojaksojen jälkeen A on siirretty kotihoitoon, joka on luonut A:lle hänen kehitystään tukevat mahdollisimman normaalit elinolosuhteet. Tarkasteltavana olevat esinevahingot ovat aiheutuneet A:n kotihoidon yhteydessä hänen perheelleen. Asiassa ei ole edes väitetty, että vahingot olisivat olleet vältettävissä tai että ne olisivat aiheutuneet muusta syystä kuin A:n rokotuksen seurauksena saamasta sairaudesta.

21. Korkein oikeus katsoo, että aiheutuneet esinevahingot ovat välittömässä yhteydessä A:n kotihoitoon ja ne voidaan siten tässä tapauksessa rinnastaa vahingonkorvauslain 5 luvun 2 d §:ssä tarkoitettuihin henkilövahingon kärsineen hoitamisesta aiheutuneisiin kuluihin, vaikka esinevahingon muodossa aiheutuneet kustannukset ovatkin epätyypillinen hoitoon liittyvä kuluerä. Toisaalta A:n rokotuksesta seurannut sairauskin on ollut poikkeuksellisen vakava.

22. Korkein oikeus katsoo, että B:lle aiheutuneet esinevahingot ovat sellaisia A:n hoidosta aiheutuneita kuluja, jotka valtio on velvollinen A:lle aiheutuneen henkilövahingon perusteella korvaamaan. Kyseessä on 12-vuotiaalle lapselle rokotuksen seurauksena aiheutunut poikkeuksellisen vakava henkilövahinko, jonka seurauksena tämän vanhemmalle on aiheutunut kuluja. Näillä perusteilla asiassa on erityinen syy korvaukselle, jota voidaan pitää edellä kuvatuissa olosuhteissa myös kohtuullisena.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomio kumotaan ja asia jätetään käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen varaan.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Juha Häyhä, Soile Poutiainen, Jorma Rudanko, Tuula Pynnä ja Tuomo Antila. Esittelijä Juha Mäkelä.

 
Julkaistu 9.12.2016  Päivitetty 12.12.2016